Browsing by Subject "Vero-oikeus"
Now showing items 1-11 of 11
-
(2021)Tutkimuksen kohteena kiinteän toimipaikan käsite tulo- ja arvonlisäverotuksessa. Tarkoituksenani on selvittää, mitä tuo käsite kummassakin verolajissa tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia se tuo yritykselle. Tutkimuksen on määrä vastata kysymyksiin tulo- ja arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan eroista ja yhtäläisyyksistä. Tavoitteena on kartoittaa eritoten arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan jokseenkin tuloverotuksen käsitteeseen sekoittunut sisältö. Näin ollen pyrin käsittelemään tutkimuskohdetta painottaen arvonlisäverotuksen näkökulmaa. Kiinteän toimipaikan käsite ei ole yhtenevä tulo- ja arvonlisäverotuksessa, vaikka niissä on aineellisesti paljon samaa. Määritelmät ovat peräisin eri oikeuslähteistä. Arvonlisäverotuksessa ensisijainen oikeuslähde on EU-lainsäädäntö. Tuloverotuksessa taas korostuu verosopimusoikeus. Sovellettavana ovat eri verolajien järjestelmät, jotka käyttäytyvät valtion verotusoikeuteen ja yritysten verovelvollisuuteen nähden eri tavalla. Arvonlisäverotuksessa tavoitteena on kanavoida vero kuluttajan kannettavaksi. Laaja vähennysjärjestelmä turvaa kilpailun neutraalisuutta ja piilevän veron syntymistä. Tuloverotuksessa tavoitteena on verottaa yrityksen tuloa. Olennaisena osana kansainvälisen kaupan tuloverotusta on tuottojen ja tappioiden kohdistaminen oikeaan maahan. Molempiin verolajeihin liittyy veron kertaantumisen ja nollaverotuksen estäminen. Sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan määritelmät ovat laveita, mistä aiheutuu haastavia rajanvetotilanteita. Verosopimusoikeudesta peräisin olevan kiinteän toimipaikan osalta OECD:n tulkintaohjeet ovat saavuttaneet tärkeän aseman. Tulkintaohjeet sisältävät yksityiskohtaista arviointia kiinteän toimipaikan muodostumisesta. Arvonlisäverotuksen tulkintatilanteisiin ei saada vastauksia vastaavasta tulkintakannanotosta. Arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan määritelmä on perujaan EUT:n oikeuskäytännöstä, minkä vuoksi EUT:n ratkaisujen painoarvo on arvonlisäverotuksen osalta erityisen tärkeä tulkinta-apu. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka voi muodostua kolmen erilaisen perusteen pohjalta: liikepaikan, rakennustoiminnan aikarajan ylittymisen tai epäitsenäisen edustajan. Kuhunkin muodostumisperusteeseen kuuluvat omat edellytyksensä. Arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan muodostumisperusteita on vain yksi. Tuloverotuksessa liiketoiminnan harjoittaminen sisältyy kuhunkin kiinteän toimipaikan muodostumisperusteeseen, eikä valmisteleva ja avustava toiminta muodosta kiinteää toimipaikkaa. Arvonlisäverotuksessa kiinteä toimipaikkaa koskeva kysymys ratkaistaan erikseen suhteessa siihen, harjoittaako kiinteä toimipaikka minkäänlaista liiketoimintaa. Myyntiin osallistuminen on arvonlisäverotuksessa siten kiinteästä toimipaikasta erillinen kysymys, joka kuitenkin kulkee käsi kädessä kiinteän toimipaikan vaikutusten kanssa. Yhteistä on, ettei puhtaasti avustava ja valmisteleva toiminta kummassakaan verolajissa muodosta yritykselle verovelvollisuutta. Kiinteän toimipaikan ydintehtävänä on toimia valtioiden välistä verotusoikeutta jakavana elementtinä. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka antaa valtiolle suoraan verotusoikeuden, kun arvonlisäverotuksessa verotusoikeutta jaetaan myyntimaasäännöksillä, joiden liittymäkohdat ovat liiketoiminnan kotipaikka ja kiinteä toimipaikka. Kiinteä toimipaikka luo yrityksille rekisteröitymisvelvollisuuksia. Tuloverotuksessa kysymys on työnantajarekisteröinnistä ja arvonlisäverotuksessa rekisteröinnistä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli kiinteä toimipaikka myös harjoittaa Suomessa verollista myyntiä. Myyntiin osallistuva kiinteä toimipaikka ei arvonlisäverotuksessa voi soveltaa myyntiinsä käännettyä verovelvollisuutta taikka saada ulkomaalaispalautuksia. Toisaalta ALV:n kiinteän toimipaikan mukana yritys saa hyväkseen vähäisen liiketoiminnan verohuojennukset.
-
(2020)Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä otettiin käyttöön sisämarkkinoiden kanssa samaan aikaan 1.1.1993. Rajat ylittävässä EU:n tavaroiden ja palveluiden kaupassa arvonlisäverovelvollinen elinkeinoharjoittaja myy tavaroita ja palveluita arvonlisäverovapaasti toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle ostajalle, ja ostaja on lähtökohtaisesti jäsenvaltiossaan käännetysti verovelvollinen. Määränpäämaaperiaatteen mukaisesti verotus tapahtuu siis kulutusmaassa. On arvioitu, että Euroopan unionin alueella menetetään jopa 50 miljardia euroa arvonlisäveropetosten ja erinäisten arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvien väärinkäytösten vuoksi. Vaikka arvonlisäverojärjestelmän perusrakenne on ennen kaikkea altis vilpillisessä mielessä toimivien verovelvollisten väärinkäytöksille ja petosjärjestelyille, uhkaavat petosjärjestelyt myös rehellistä liiketoimintaa harjoittavia arvonlisäverovelvollisia. Arvonlisäverovelvollinen on tiettyjen edellytysten täyttyessä oikeutettu vähentämään liiketoimintaa varten hankkimiensa tavaroiden ja palvelujen hintoihin sisältyvän arvonlisäveron. Euroopan unionin tuomioistuin onkin ratkaisukäytännössään katsonut vähennysoikeuden olevan erottamaton osa arvonlisäverojärjestelmää, eikä tästä syystä verovelvollisen vähennysoikeutta periaatteessa saisi rajoittaa. Kuitenkin mikäli verovelvollisen liiketoimen katsotaan olevan osana arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvaa väärinkäytöstä tai petosjärjestelyä, voidaan verovelvollisen vähennysoikeus evätä. Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että verovelvollisen tietoisuus tai selonottovelvollisuuden laiminlyönti liiketoimintaketjussa, voi johtaa vähennysoikeuden epäämiseen. Euroopan unionin tuomioistuin on Kittel-tuomiossaan katsonut, että verovelvollinen, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvasta petoksesta, katsotaan arvonlisäverotuksessa osasyylliseksi tähän petokseen riippumatta siitä, hyötyykö verovelvollinen tästä petosjärjestelystä itse lainkaan. Verovelvollisen tietoisuus tai selonottovelvollisuuden laiminlyönti voivat siis johtaa verovelvollisen vähennysoikeuden epäämiseen. Arvonlisäverodirektiiviin (2006/112/EY) 168 artiklan a-alakohdassa ja 178 artiklassa vähennysoikeuden aineellisista ja muodollisista edellytyksistä. Suomen arvonlisäverolaissa vähennysoikeudesta puolestaan säädetään 102 §:ssä ja 102a §:ssä. Arvonlisäverodirektiivi (2006/112/EY) ei sisällä vilpittömän mielen määritelmää tai selonottovelvollisuuden laajuutta kolmannen osapuolen liiketoimen ollessa mukana arvonlisäverojärjestelmään kohdistuvassa petosjärjestelyssä. Verovelvollisen vilpitön mieli sekä selonottovelvollisuuden laajuus perustuvatkin pitkälti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön aiheesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä vilpittömällä mielellä tarkoitetaan arvonlisäverotuksessa sekä kuinka laajaa selonottovelvollisuutta verovelvolliselta edellytetään, jos verovelvollisen liiketoimi on osana liiketoimintaketjua, jossa arvonlisäverojärjestelmää käytetään väärin. Vähennysoikeuden epäämisen osalta tutkitaan myös, miten neutraliteettiperiaate sekä suhteellisuusperiaate vaikuttavat vähennysoikeuden epäämistä koskevassa harkinnassa. Tutkimuksen kohteeksi nousi niin ikään myös Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön eroavaisuus arvonlisäverotuksen vähennysoikeuden saralla. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että arvonlisäverotuksessa verovelvollisen vilpitön mieli näyttäisi olevan turvattu, kun arvonlisäverovelvollinen on varmistunut liikekumppaninsa arvonlisäverollisuudesta sekä osoittanut kohtuullista huolellisuutta liiketoimiin ryhtyessään. Selonottovelvollisuuden osalta voidaan todeta, että verovelvollisen ei tarvitse tehdä pitkälle meneviä tarkastuksia liikekumppaneihinsa, ja verovelvolliselta ei voida edellyttää sen valvomista, noudattaako verovelvollisen liikekumppani, myyjä, esimerkiksi ilmoitus- tai maksuvelvollisuuksiaan. Kuitenkin mikäli verovelvollisella herää epäilys myyjän vilpillisestä toiminnasta, tulee verovelvollisen tällöin kiinnittää erityistä huomiota selonottovelvollisuuteensa. Arvonlisäverovelvollisten toimijoiden kaksoisrooli yhtäältä veron tilittäjinä ja toisaalta veron kerääjinä edellyttää korostunutta huolellisuutta.
-
(2023)Lopputyössä käsitellään kasvavan osakeyhtiön ja tämän osakkaiden tuloverotusta, sekä kartoitetaan tuloverotuksessa olevia tulonsiirron mahdollisuuksia ja rajoja. Lopputyössä selvennetään osittain mutkikasta lainsäädäntöä, joka koskee osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden tuloverotusta. Tutkielmaa lähestytään lainsäädäntöä, oikeustapauksia, viranomaisohjeita ja oikeuskirjallisuutta koskevalla analyysillä, ja pyrkimyksenä on selventää tuloverotukseen liittyviä seikkoja sekä vertailla osaltaan eri yritysmuotojen etuja ja heikkouksia erilaisissa liiketoimintaolosuhteissa. Samaten vertaillaan erilaisia menetelmiä, joilla liiketoiminnan tulosta voi siirtää operatiivisesta yhtiöstä toiseen tai yhtiön omistavalle emoyhtiölle taikka yksityishenkilölle. Lisäksi puidaan osakeyhtiön nettovarallisuuden merkitystä osingonjaossa ja korostetaan tiettyjä seuraamuksia, jotka saattavat seurata vilpillisestä menettelystä verotuksessa.
-
(2023)Lopputyössä käsitellään kasvavan osakeyhtiön ja tämän osakkaiden tuloverotusta, sekä kartoitetaan tuloverotuksessa olevia tulonsiirron mahdollisuuksia ja rajoja. Lopputyössä selvennetään osittain mutkikasta lainsäädäntöä, joka koskee osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden tuloverotusta. Tutkielmaa lähestytään lainsäädäntöä, oikeustapauksia, viranomaisohjeita ja oikeuskirjallisuutta koskevalla analyysillä, ja pyrkimyksenä on selventää tuloverotukseen liittyviä seikkoja sekä vertailla osaltaan eri yritysmuotojen etuja ja heikkouksia erilaisissa liiketoimintaolosuhteissa. Samaten vertaillaan erilaisia menetelmiä, joilla liiketoiminnan tulosta voi siirtää operatiivisesta yhtiöstä toiseen tai yhtiön omistavalle emoyhtiölle taikka yksityishenkilölle. Lisäksi puidaan osakeyhtiön nettovarallisuuden merkitystä osingonjaossa ja korostetaan tiettyjä seuraamuksia, jotka saattavat seurata vilpillisestä menettelystä verotuksessa.
-
(2023)Det föreskrivs om tillämpningsförutsättningarna som skall uppfyllas för att förtroendeskydd skall kunna beviljas för en skattskyldig i beskattningen i lagen om beskattningsförfarande 1558/1995 26.2 § och i lagen om beskattningsförfarandet beträffande skatter som betalas på eget initiativ 768/2016 6.1 §. En av tillämpningsförutsättningarna som nämns i de ordagrant likadana bestämmelserna är att den skattskyldiga skall ha handlat enligt myndighetspraxis för att förtroendeskyddet skall kunna tillämpas. För att man skall kunna konstatera att myndighetspraxis förekommer i en specifik situation måste således myndighetspraxiströskeln överskridas. Jag har därmed valt att närmare analysera när myndighetspraxiströskeln som en tillämpningsförutsättning för förtroendeskyddet överskrids och vilka element som är av betydelse vid denna bedömning. Jag använder mig främst av den rättsdogmatiska metoden i min analys, men tar även med den komparativa metoden på ett hörn då jag också analyserar myndighetspraxiströskeln i skatterätten i Sverige. I mitt arbete är analysdelen uppdelad på två kapitel. I kapitel 3 analyserar jag närmare myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning. Jag analyserar tidigare beslut, förhandsavgöranden, skattegranskning samt lagakraftvunnet domstolsavgörande för den skattskyldiga själv. I kapitel 4 analyserar jag myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga, som i sin tur består av beskattningspraxis som framgår ur Skatteförvaltningens detaljerade anvisningar, ur rättspraxisen som vävts in i beskattningspraxisen och ur tolkningslinjen i de faktiska besluten Skatteförvaltningen fattat. Ur min analys framgår det att det i själva verket är ett tidigare, uttryckligt ställningstagande i just det ifrågavarande ärendet som utgör myndighetspraxiströskeln och den överskrids då man kan konstatera att ett uttryckligt ställningstagande tidigare tagits av Skatteförvaltningen i ärendet, endera i den skattskyldigas egen beskattning eller i den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även ett presumerat, uttryckligt ställningstagande i den skattskyldigas egen beskattning kan exceptionellt överstiga myndighetspraxiströskeln vid Skatteförvaltningens tidigare passivitet. Myndighetspraxiströskeln har dock sänkts för en arbetstagare och en mottagare av arbetsinsatsdividend på så vis att myndighetspraxis för arbetsgivaren eller dividendutbetalaren i vissa fall kan överskrida tröskeln. Bl.a. Skatteförvaltningens tidigare undersökning och prövning av ett ärende utgör element av betydelse i den skattskyldigas egen, tidigare beskattning, medan t.ex. en helhetsbedömning av tolkningslinjen och den faktiska andelen beslut i enlighet med den utgör element av betydelse i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även motsvarighetsbedömningen av fallen är av betydelse. Inkonsekvens i beslutsfattandet och principen om jämlikhet mellan de skattskyldiga utgör i sin tur motstridiga element som pekar i olika riktningar beroende på om de förekommer i den skattskyldigas egen beskattning eller i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Generellt sett ligger myndighetspraxiströskeln dock lägre och överskrids lättare utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning än utifrån beskattningspraxis gemensam för alla skattskyldiga.
-
(2023)Det föreskrivs om tillämpningsförutsättningarna som skall uppfyllas för att förtroendeskydd skall kunna beviljas för en skattskyldig i beskattningen i lagen om beskattningsförfarande 1558/1995 26.2 § och i lagen om beskattningsförfarandet beträffande skatter som betalas på eget initiativ 768/2016 6.1 §. En av tillämpningsförutsättningarna som nämns i de ordagrant likadana bestämmelserna är att den skattskyldiga skall ha handlat enligt myndighetspraxis för att förtroendeskyddet skall kunna tillämpas. För att man skall kunna konstatera att myndighetspraxis förekommer i en specifik situation måste således myndighetspraxiströskeln överskridas. Jag har därmed valt att närmare analysera när myndighetspraxiströskeln som en tillämpningsförutsättning för förtroendeskyddet överskrids och vilka element som är av betydelse vid denna bedömning. Jag använder mig främst av den rättsdogmatiska metoden i min analys, men tar även med den komparativa metoden på ett hörn då jag också analyserar myndighetspraxiströskeln i skatterätten i Sverige. I mitt arbete är analysdelen uppdelad på två kapitel. I kapitel 3 analyserar jag närmare myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning. Jag analyserar tidigare beslut, förhandsavgöranden, skattegranskning samt lagakraftvunnet domstolsavgörande för den skattskyldiga själv. I kapitel 4 analyserar jag myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga, som i sin tur består av beskattningspraxis som framgår ur Skatteförvaltningens detaljerade anvisningar, ur rättspraxisen som vävts in i beskattningspraxisen och ur tolkningslinjen i de faktiska besluten Skatteförvaltningen fattat. Ur min analys framgår det att det i själva verket är ett tidigare, uttryckligt ställningstagande i just det ifrågavarande ärendet som utgör myndighetspraxiströskeln och den överskrids då man kan konstatera att ett uttryckligt ställningstagande tidigare tagits av Skatteförvaltningen i ärendet, endera i den skattskyldigas egen beskattning eller i den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även ett presumerat, uttryckligt ställningstagande i den skattskyldigas egen beskattning kan exceptionellt överstiga myndighetspraxiströskeln vid Skatteförvaltningens tidigare passivitet. Myndighetspraxiströskeln har dock sänkts för en arbetstagare och en mottagare av arbetsinsatsdividend på så vis att myndighetspraxis för arbetsgivaren eller dividendutbetalaren i vissa fall kan överskrida tröskeln. Bl.a. Skatteförvaltningens tidigare undersökning och prövning av ett ärende utgör element av betydelse i den skattskyldigas egen, tidigare beskattning, medan t.ex. en helhetsbedömning av tolkningslinjen och den faktiska andelen beslut i enlighet med den utgör element av betydelse i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även motsvarighetsbedömningen av fallen är av betydelse. Inkonsekvens i beslutsfattandet och principen om jämlikhet mellan de skattskyldiga utgör i sin tur motstridiga element som pekar i olika riktningar beroende på om de förekommer i den skattskyldigas egen beskattning eller i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Generellt sett ligger myndighetspraxiströskeln dock lägre och överskrids lättare utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning än utifrån beskattningspraxis gemensam för alla skattskyldiga.
-
(2022)Maastapoistumisverotuksen osalta on viime vuosien aikana siirrytty aiemmasta EU:n perusvapauksien tulkinnasta EU:n sekundäärilainsäädännön eli direktiivin noudattamiseen. Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden osalta tämä on tarkoittanut käytännössä veronkiertodirektiivin (EU 2016/1164) implementoimista kansalliseen lainsäädäntöön. Tämän johdosta veronkiertodirektiivin maastapoistumisverotusta koskeva 5 artikla on implementoitu Suomen kansalliseen lainsäädäntöön ja direktiivin mukaisia kansallisia säännöksiä on aloitettu soveltamaan Suomessa vuodesta 2020 lähtien. Vaikka EUT:n sekä Suomen kansalliset tuomioistuimet ovat jo vuosien ajan pitäneet ratkaisuissaan Suomen vanhoja maastapoistumisverosäännöksiä SEUT:n turvaaman sijoittautumisvapauden vastaisina, vasta veronkiertodirektiivin asettaman pakon edessä Suomi uudisti kansallista maastapoistumisverotusta koskevaa lainsäädäntöään veronkiertodirektiivin pohjalta. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, onko maastapoistumisverotusta sääntelevä EVL 51 e § nykyään veronkiertodirektiivin pohjalta tehdyn lakiuudistuksen jälkeen EU-oikeuden (veronkiertodirektiivi, EU:n perusvapaudet, EUT:n oikeuskäytäntö) mukainen. Tämän lisäksi tutkielmassa on tarkoitus selvittää myös, mitkä ovat EVL 51 e §:n uudistuksen mahdolliset vaikutukset maastapoistumisverotukseen Suomessa sekä sovelletaanko EVL 51 e §:ää Suomessa tehokkaammin lakiuudistuksen jälkeen.
-
(2022)Maastapoistumisverotuksen osalta on viime vuosien aikana siirrytty aiemmasta EU:n perusvapauksien tulkinnasta EU:n sekundäärilainsäädännön eli direktiivin noudattamiseen. Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden osalta tämä on tarkoittanut käytännössä veronkiertodirektiivin (EU 2016/1164) implementoimista kansalliseen lainsäädäntöön. Tämän johdosta veronkiertodirektiivin maastapoistumisverotusta koskeva 5 artikla on implementoitu Suomen kansalliseen lainsäädäntöön ja direktiivin mukaisia kansallisia säännöksiä on aloitettu soveltamaan Suomessa vuodesta 2020 lähtien. Vaikka EUT:n sekä Suomen kansalliset tuomioistuimet ovat jo vuosien ajan pitäneet ratkaisuissaan Suomen vanhoja maastapoistumisverosäännöksiä SEUT:n turvaaman sijoittautumisvapauden vastaisina, vasta veronkiertodirektiivin asettaman pakon edessä Suomi uudisti kansallista maastapoistumisverotusta koskevaa lainsäädäntöään veronkiertodirektiivin pohjalta. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, onko maastapoistumisverotusta sääntelevä EVL 51 e § nykyään veronkiertodirektiivin pohjalta tehdyn lakiuudistuksen jälkeen EU-oikeuden (veronkiertodirektiivi, EU:n perusvapaudet, EUT:n oikeuskäytäntö) mukainen. Tämän lisäksi tutkielmassa on tarkoitus selvittää myös, mitkä ovat EVL 51 e §:n uudistuksen mahdolliset vaikutukset maastapoistumisverotukseen Suomessa sekä sovelletaanko EVL 51 e §:ää Suomessa tehokkaammin lakiuudistuksen jälkeen.
-
(2024)Käsitys veroparatiiseista ja aggressiivisesta verosuunnittelusta on muuttunut kuluvan vuosituhannen aikana. Yritykset ja yksityishenkilöt ovat hakeutuneet verohyötyjen perässä ulkomaille, kuten esimerkiksi Panaman ja Pandoran papereiden tietovuodot paljastivat. Tämä on johtanut verojen väärinkäytöksiä torjuvan lainsäädännön eksponentiaaliseen kehitykseen, mutta veroetuusjärjestelmien hyväksikäyttö on edelleen laaja ilmiö, jolla on monia negatiivisia vaikutuksia, mukaan lukien ihmisoikeuksiin ja kehitysmaiden talouteen. Etenkin aggressiivinen verosuunnittelu on nostanut verotuksen mukaan vastuullisuuskeskusteluun. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella veroetuusjärjestelmien hyväksikäytön vaikutuksia yritysten vastuullisuuteen. Tutkielma pyrkii alkuun valottamaan veroparatiisien määritelmää ja niihin liittyvän yritystoiminnan oikeudellista arviointia, samalla selvittäen, miten yritykset hyödyntävät veroetuusjärjestelmiä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millä tavoin vastuullinen verotus voidaan integroida laajemmin yritysvastuun käsitteeseen yritysten näkökulmasta. Tutkielma korostaa vastuullisen veronmaksun merkitystä yritysvastuun näkökulmasta ja käsittelee tulevaisuuden suuntaviivoja avaamalla verovastuuseen liittyvää laajaa sääntelykehikkoa. Tutkielma pohtii myös, miten yritysvastuu soveltuu veroasioihin, ja miten yritysvastuu ja aggressiivinen verosuunnittelu voivat olla ristiriidassa keskenään ja millaisia ratkaisuja tähän ongelmaan voitaisiin löytää. Tutkielman tavoitteena on tarjota analyysi yritysvastuun ja vero-oikeudellisten käytäntöjen välisestä suhteesta. Tutkielmassa havaitaan, että viimeaikaiset ponnistelut, kuten OECD:n BEPS-hanke, ovat vähentäneet aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyviä huolenaiheita, mutta niihin ei silti pystytä aina tehokkaasti puuttumaan verolainsäädännön puitteissa. Etenkin monet veroraportointivaatimukset koskevat vain marginaalista yritysryhmää. Sen sijaan yritysvastuuta arvioivat tahot eivät ole sidottuja näihin tarkkoihin kehyksiin. Verovastuullisuus edellyttää läpinäkyvyyttä yritysten verotuskäytännöissä ja proaktiivista lähestymistapaa vero-oikeuden noudattamisessa, ylittäen pelkän lakisääteisten vaatimusten täyttämisen. Tämä voi käytännössä sisältää veroraportoinnin parantamisen, aggressiivisen verosuunnittelun välttämisen ja aktiivisen osallistumisen oikeudenmukaisempien verokäytäntöjen edistämiseen.
-
(2022)Tutkielmassa selvitetään yhtiömuotoisten sijoitusrahastojen lähdeverotusta Suomessa ottaen huomioon kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin perustamissopimuksissa vahvistetut sisämarkkinoiden vapaat liikkuvuudet, erityisesti vapaa sijoittautumisoikeus ja pääomien vapaa liikkuvuus. Ulkomaisten sijoitusrahastojen lähdeverotus Suomessa perustuu siihen, mihin suomalaiseen toimijaan ne rinnastetaan kansallisen verolainsäädännön nojalla. Rajat ylittävien tilanteiden jatkuvasti lisääntyessä eivät rinnastamisen edellytyksetkään ole olleet yksiselitteiset. Tilanteita joudutaankin usein ratkaisemaan tapauskohtaisesti verotus- ja oikeuskäytännössä. Tutkielmassa esitellään UCITS-direktiivin mukaiset yhteissijoitusyritykset, joita ovat sopimusperusteiset, sijoitusyhtiömuotoiset ja trustimuotoiset rahastot ja tarkastellaan ulkomaisten toiminta-muotojen rinnastamisen edellytyksiä Suomessa kansallisesti käytössä oleviin toimintamuotoihin. Keskeisenä kysymyksenä onkin se, että tiettyjen UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen on kat-sottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon ja saanut saman verokohtelun, kuin suomalainen sijoitusrahasto, kun taas toisten UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen ei ole katsottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon. EUT on tulkinnut kansallisen verolainsäädännön hyväksyttävyyttä 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta vasten. Tuomioistuin on oikeuskäytännössään vahvistanut SEUT 49 ja 63 artiklojen olevan esteenä sellaiselle kansalliselle verolainsäädännölle, joka asettaa ulkomaiset sijoitusrahastot epäedullisempaan asemaan kotimaisiin sijoitusrahastoihin nähden ilman, että toimijoiden välillä olisi objektiivista eroa. Erottelu voidaan pitää mielivaltaisena, mikäli objektiivisesti rinnastettavissa olevia sijoitusrahastoja kohdellaan eri tavoin. Tutkielman aikana pyritäänkin selventämään niitä edellytyksiä, joiden perusteella ulkomainen sijoitusrahasto voidaan rinnastaa suomalaiseen sijoitusrahastoon Tutkielmassa käydään läpi laajasti keskeisintä kotimaista sekä kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Analysoidaan ja vertaillaan oikeuskäytännössä todettuja rinnastettavuuden edellytyksiä ja sitä, millainen painoarvo toimijan oikeudelliselle muodolle olisi annettava.
-
(2022)Tutkielmassa selvitetään yhtiömuotoisten sijoitusrahastojen lähdeverotusta Suomessa ottaen huomioon kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin perustamissopimuksissa vahvistetut sisämarkkinoiden vapaat liikkuvuudet, erityisesti vapaa sijoittautumisoikeus ja pääomien vapaa liikkuvuus. Ulkomaisten sijoitusrahastojen lähdeverotus Suomessa perustuu siihen, mihin suomalaiseen toimijaan ne rinnastetaan kansallisen verolainsäädännön nojalla. Rajat ylittävien tilanteiden jatkuvasti lisääntyessä eivät rinnastamisen edellytyksetkään ole olleet yksiselitteiset. Tilanteita joudutaankin usein ratkaisemaan tapauskohtaisesti verotus- ja oikeuskäytännössä. Tutkielmassa esitellään UCITS-direktiivin mukaiset yhteissijoitusyritykset, joita ovat sopimusperusteiset, sijoitusyhtiömuotoiset ja trustimuotoiset rahastot ja tarkastellaan ulkomaisten toiminta-muotojen rinnastamisen edellytyksiä Suomessa kansallisesti käytössä oleviin toimintamuotoihin. Keskeisenä kysymyksenä onkin se, että tiettyjen UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen on kat-sottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon ja saanut saman verokohtelun, kuin suomalainen sijoitusrahasto, kun taas toisten UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen ei ole katsottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon. EUT on tulkinnut kansallisen verolainsäädännön hyväksyttävyyttä 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta vasten. Tuomioistuin on oikeuskäytännössään vahvistanut SEUT 49 ja 63 artiklojen olevan esteenä sellaiselle kansalliselle verolainsäädännölle, joka asettaa ulkomaiset sijoitusrahastot epäedullisempaan asemaan kotimaisiin sijoitusrahastoihin nähden ilman, että toimijoiden välillä olisi objektiivista eroa. Erottelu voidaan pitää mielivaltaisena, mikäli objektiivisesti rinnastettavissa olevia sijoitusrahastoja kohdellaan eri tavoin. Tutkielman aikana pyritäänkin selventämään niitä edellytyksiä, joiden perusteella ulkomainen sijoitusrahasto voidaan rinnastaa suomalaiseen sijoitusrahastoon Tutkielmassa käydään läpi laajasti keskeisintä kotimaista sekä kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Analysoidaan ja vertaillaan oikeuskäytännössä todettuja rinnastettavuuden edellytyksiä ja sitä, millainen painoarvo toimijan oikeudelliselle muodolle olisi annettava.
Now showing items 1-11 of 11