Browsing by Subject "Verohallinto"

Tutkielman näkökulma on veroprosessioikeudellinen. Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön näkökulmasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltumista verotusmenettelyssä. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää verovelvollisen ilmoitusvelvollisuuteen liittyvää oikeustilaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja erityisesti itsekriminointisuojan soveltamisen näkökulmasta. Nykyään itsekriminointisuojalla tarkoitetaan sitä, että kenenkään ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tähän kuuluu olennaisena osana myös oikeus vaikenemiseen, mutta muutoin itsekriminointisuojan sisältö ja tarkkuus jättää auki kysymyksiä verotusmenettelyn näkökulmasta. Itsekriminointisuoja on alun perin kehitetty rikosprosessissa, joka on EIT:n tulkinnan vuoksi saanut jalansijaa myös muissa prosessilajeissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että siviiliprosessissa tai hallinnollisessa menettelyssä annetut lausumat tai niissä hankitut selvitykset voivat tulla itsekriminointisuojan soveltamisen piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimus ei nimenomaisesti sisällä määräystä koskien itsekriminointisuojan soveltamista vaan itsekriminointisuojan nykyinen määritelmä on omaksuttu Suomeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu itsekriminointisuojan soveltaminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lähtökohta päätettäessä siitä, sovelletaanko 6 artiklaa kyseiseen verotusasiaan, on ollut selvittää verotusasian laatu kysymällä ensinnäkin, onko kyseessä ”oikeudenkäyntiasia” (dispute/engl. contestation/ranska) ja onko asia määräävästi rikosoikeudellinen tai siviilioikeuksia ja velvollisuuksia koskeva. Autonomisen tulkinnan periaatteella tarkoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla sitä, että sopimustekstissä käytetyillä käsitteillä on itsenäinen merkityksensä, joka ei ole yhteneväinen vastaavalla käsitteellä kansallisessa oikeudessa olevan merkityksen kanssa. EIT on arvioinut rikossyytteen käsitteen 6 artiklan soveltamisalan kannalta itsenäisesti antamatta ratkaisevaa merkitystä kansallisen oikeuden määritelmille. EIT on käyttänyt rikossyytteen määrittelyyn ns Engel-kriteereitä, joiden mukaan arvioidaan menettelyn laatua kansallisessa oikeudessa, syytteessä tarkoitetun teon luonnehdintaa sekä langetettavan seuraamuksen laatua ja ankaruutta. Arviointi siitä, sisältyykö asiaan määritelmä rikossyytteestä, ei riipu ainoastaan siitä, sisältyykö määritelmä kunkin jäsenmaan omaan kansalliseen rikoslakiin. Rikossyyte - määritelmällä on oma yleissopimukseen perustuva merkityksensä. Lähtökohta EIT:n oikeuskäytännössä itsekriminointisuojan soveltamiselle on se, milloin viranomaisen katsotaan käyttäneen pakkoa. Itsekriminointisuojan suojaamana syytetyltä ei voida pakkokeinoin hankkia todisteita vastoin hänen tahtoaan. Kysymys on täten syytettyä suojaavasta periaatteesta, mutta perusteiltaan sillä ehkäistään oikeuden väärinkäyttöä viranomaisten taholta ja turvataan muiden 6 artiklan periaatteiden toteutumista. Tutkielman johtopäätöksissä nojaudutaan siihen, että nykyinen oikeustila ei suojaa rehellistä verovelvollista, joka pyrkii täyttämään ilmoitusvelvollisuutensa, eikä verovelvollisen oikeusturva toteudu legaliteettiperiaatteen mukaisesti, koska tämä ei ole oikeutettu 6 artiklan suojaan. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen tulee tehdä lisäpöytäkirja, jossa 6 artiklan sovellettavuutta verotusmenettelyyn selvennetään ja jotta verovelvollisen oikeusturvakeinoja voitaisiin tasapainottaa suhteessa veroviranomaisen toimivaltuuksiin.

Det föreskrivs om tillämpningsförutsättningarna som skall uppfyllas för att förtroendeskydd skall kunna beviljas för en skattskyldig i beskattningen i lagen om beskattningsförfarande 1558/1995 26.2 § och i lagen om beskattningsförfarandet beträffande skatter som betalas på eget initiativ 768/2016 6.1 §. En av tillämpningsförutsättningarna som nämns i de ordagrant likadana bestämmelserna är att den skattskyldiga skall ha handlat enligt myndighetspraxis för att förtroendeskyddet skall kunna tillämpas. För att man skall kunna konstatera att myndighetspraxis förekommer i en specifik situation måste således myndighetspraxiströskeln överskridas. Jag har därmed valt att närmare analysera när myndighetspraxiströskeln som en tillämpningsförutsättning för förtroendeskyddet överskrids och vilka element som är av betydelse vid denna bedömning. Jag använder mig främst av den rättsdogmatiska metoden i min analys, men tar även med den komparativa metoden på ett hörn då jag också analyserar myndighetspraxiströskeln i skatterätten i Sverige. I mitt arbete är analysdelen uppdelad på två kapitel. I kapitel 3 analyserar jag närmare myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning. Jag analyserar tidigare beslut, förhandsavgöranden, skattegranskning samt lagakraftvunnet domstolsavgörande för den skattskyldiga själv. I kapitel 4 analyserar jag myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga, som i sin tur består av beskattningspraxis som framgår ur Skatteförvaltningens detaljerade anvisningar, ur rättspraxisen som vävts in i beskattningspraxisen och ur tolkningslinjen i de faktiska besluten Skatteförvaltningen fattat. Ur min analys framgår det att det i själva verket är ett tidigare, uttryckligt ställningstagande i just det ifrågavarande ärendet som utgör myndighetspraxiströskeln och den överskrids då man kan konstatera att ett uttryckligt ställningstagande tidigare tagits av Skatteförvaltningen i ärendet, endera i den skattskyldigas egen beskattning eller i den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även ett presumerat, uttryckligt ställningstagande i den skattskyldigas egen beskattning kan exceptionellt överstiga myndighetspraxiströskeln vid Skatteförvaltningens tidigare passivitet. Myndighetspraxiströskeln har dock sänkts för en arbetstagare och en mottagare av arbetsinsatsdividend på så vis att myndighetspraxis för arbetsgivaren eller dividendutbetalaren i vissa fall kan överskrida tröskeln. Bl.a. Skatteförvaltningens tidigare undersökning och prövning av ett ärende utgör element av betydelse i den skattskyldigas egen, tidigare beskattning, medan t.ex. en helhetsbedömning av tolkningslinjen och den faktiska andelen beslut i enlighet med den utgör element av betydelse i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även motsvarighetsbedömningen av fallen är av betydelse. Inkonsekvens i beslutsfattandet och principen om jämlikhet mellan de skattskyldiga utgör i sin tur motstridiga element som pekar i olika riktningar beroende på om de förekommer i den skattskyldigas egen beskattning eller i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Generellt sett ligger myndighetspraxiströskeln dock lägre och överskrids lättare utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning än utifrån beskattningspraxis gemensam för alla skattskyldiga.