Browsing by Subject "YK"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Kiinaa ja sen rooleja Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostossa, erityisesti Pohjois-Koreaan liittyen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälisen politiikan rooliteoria. Rooliteoriassa valtioilla nähdään olevan erilaisia rooleja, jotka vaikuttavat valtioiden toimintaan kansainvälisessä järjestelmässä. Rooliteoria analysoi sitä, miten poliittiset päätöksentekijät näkevät edustamansa valtion aseman, velvollisuudet ja normit suhteessa muihin kansainvälisen järjestelmän toimijoihin. Nämä kansalliset roolikäsitykset määrittelevät valtion ulkopoliittista toimintaa. Valtion kansallinen roolikäsitys muotoutuu sen omien normien ja odotusten sekä muiden toimijoiden odotusten vuorovaikutuksessa. Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten rooliteoriaa voidaan käyttää Kiinan ulkopoliittisen identiteetin analysoimiseksi, sekä sitä, millaisia rooleja Kiina näkee itsellään YK:n turvallisuusneuvostossa Pohjois-Koreaan liittyen ja miten Kiina rakentaa näitä rooleja puheissa ja lausunnoissa. Tässä tutkimuksessa Kiinan rooleja tarkastellaan analysoimalla Kiinan edustajien puheita YK:n turvallisuusneuvostossa liittyen Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan sekä ihmisoikeustilanteeseen. Ajallisesti tutkimus on rajattu vuosien 2012–2017 välille, kattaen Kiinan presidentti Xi Jinpingin ensimmäisen kauden maan johdossa. Aineiston analyysi toteutetaan laadullisena sisällönanalyysinä, yhdistäen teoria- ja aineistolähtöistä analyysiä. Aineiston analyysi osoittaa Kiinalla olevan YK:n turvallisuusneuvostossa kolme selvästi erottuvaa roolia Pohjois-Koreaan liittyen. Nämä roolit ovat multilateralismin puolustaja, pasifisti ja uhri. Kiina rakentaa näitä rooleja monin eri tavoin. Kiina korostaa rooliaan multilateralismin puolustajana alleviivaamalla monenkeskisten neuvotteluiden tärkeyttä ratkaisukeinona Pohjois-Korean ydinaseohjelman luomaan uhkaan. Kiina painottaa myös yhteistyötä ja pitää tärkeänä, että kaikkien osapuolten turvallisuus ja etu otetaan huomioon. Kiina rakentaa multilateralismin puolustajan roolia myös painottamalla YK:n periaatteiden ja auktoriteetin merkitystä. Pasifistin roolia Kiina rakentaa vaatimalla aktiivisesti rauhaa Korean niemimaalle sekä kritisoimalla eri osapuolten toimia, joiden se näkee kasvattavan jännitteitä alueella. Kiina myös vaatii loppua kovalle retoriikalle sekä pyrkii muistuttamaan uhkista, joita tilanteen kiristyminen tuo mukanaan. Kiinan kolmas, uhrin rooli rakentuu vastauksena muiden toimijoiden odotuksiin Kiinan toimintaa kohtaan. Kiina rakentaa uhrin roolia korostamalla muiden välttelevän vastuuta ja odottavan Kiinan yksin ratkaisevan Pohjois-Korean luoman haasteen. Se kokee, että muiden odotukset ovat suhteettomia verrattuna maan kykyihin. Kiina rakentaa uhrin roolia myös nostamalla esiin, kuinka paljon se on jo tehnyt Korean niemimaan suhteen. Kiinan kolme roolia linkittyvät laajemmin sen aseman muutokseen kansainvälisessä järjestelmässä ja tämän muutoksen seurauksiin, sekä Kiinan pyrkimykseen osoittaa maan olevan vastuullinen toimija. Samalla roolit heijastelevat Kiinan perinteisiä ulkopolitiikan periaatteita ja tukevat maan tavoitteita Korean niemimaan suhteen.

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat 1) voidaanko Yhdistyneiden Kansakuntien, YK, Peruskirjan (1945) ja siihen liittyvän historian sekä ”Uniting for Peace” -päätöslauseen (1950) perusteella sanoa, että yleiskokouksella on perusteita luottaa turvallisuusneuvoston pysyviin jäsenvaltioihin yksimielisessä päätöksenteossa ja siten kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä; ja 2) voidaanko ”Uniting for Peace” -päätöslause tulkita yleiskokouksen yritykseksi osoittaa oma luotettavuutensa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä. YK:n yleiskokouksen vuoden 1950 ”Uniting for Peace” -päätöslauseen mukaan tapaus, joka uhkaa rauhaa, rikkoo rauhaa tai on hyökkäysteko, voidaan siirtää turvallisuusneuvostolta yleiskokouksen käsiteltäväksi, jos turvallisuusneuvosto ei pysyvien jäsenvaltioiden yksimielisyyden puutteen vuoksi pysty huolehtimaan päävastuustaan ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Siirron jälkeen yleiskokous antaa jäsenvaltioille sopivia suosituksia tilanteen ratkaisemiseksi, mukaan lukien sotilaallisen voimankäytön rauhan rikkomuksen ja hyökkäysteon tapauksissa. Peruskirjan mukaan päävastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä on turvallisuusneuvostolla, jonka pysyvien jäsenvaltioiden on oltava yksimielisiä tehdessään rauhaa ja turvallisuutta koskevia päätöksiä. Yleiskokouksella ei varsinaisesti ole rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen vastuuta ja Peruskirjan puitteissa se voi tehdä näitä koskevia suosituksia vain turvallisuusneuvoston pyynnöstä. Päätöslause herätti kysymyksen, voidaanko sen perusteella sanoa, että yleiskokous epäilee tai ei luota turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenvaltioiden motivaatioon ja kyvykkyyteen tehdä yksimielisiä päätöksiä ja siten ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Tähän liittyen heräsi myös kysymys, voidaanko edes mielekkäästi tai perustellusti sanoa, että yleiskokous luottaa turvallisuusneuvoston pysyviin jäseniin. Nämä kysymykset ovat motivoineet tutkielman varsinaiset tutkimuskysymykset. Tutkielman ajallisena kontekstina ovat vuodet 1945–1950, Peruskirjan hyväksymisestä ”Uniting for Peace” -päätöslauseeseen, ja metodina on systemaattinen analyysi. Luottamusta ja luotettavuutta analysoin Russell Hardinin kapseloitujen intressien luottamusteorian valossa, nostaen lähde- ja tutkimuskirjallisuudesta esille niitä tekijöitä, joiden perusteella luottamus ja luotettavuus olisivat mahdollisia. Lähdekirjallisuutenani on ”Uniting for Peace” -päätöslause ja muuna tutkimuskirjallisuutena päätöslausetta käsittelevät artikkelit, YK:n Peruskirja sekä YK:n muodostumista ja veto-oikeutta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Veto-oikeus ja sen aiheuttamat ongelmat ovat yksi päätöslauseen laukaisseista tekijöistä ja siksi se on huomioitu tutkielmassa laajasti. Muuna kirjallisuutena olen hyödyntänyt kansainvälisen politiikan tutkimuskirjallisuutta, joka selittää valtioiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteistoimintaa ratkaistakseni yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston toimijuuteen liittyviä ongelmia. Kapseloitujen intressien teoriassa luottamus on kolmiosainen relaatio, jossa luottaja A luottaa luotettuun B asiassa x. Luottamuksesta on kyse, jos luottaja A uskoo tai tietää että on luotetun B intressien mukaista ottaa A:n relevantit intressit huomioon relevanttina aikana. Kapseloinnissa olennaista on, että luotettu on motivoitunut toimimaan luottajan erityisten intressien mukaisesti, koska kyseessä on juuri luottaja ja tämän intressit, eivätkä kenenkään muun. Luotettavuus määrittyy tähän nojautuen luotetun sitoutumiseksi luottajan erityisten intressien täyttämiseen. Tutkielmassa yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston jaetuksi intressiksi on määritelty kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpito. YK:n Peruskirjan, sen historian ja ”Uniting for Peace” -lause eivät kuitenkaan riitä perustelemaan kapseloitujen intressien teorian valossa yleiskokouksen luottamusta turvallisuusneuvoston pysyviin jäsenvaltioihin yksimielisessä päätöksenteossa ja siten kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että Peruskirja, joka on kaikkien YK:n jäsenvaltioiden hyväksymä sopimus YK:n päämääristä ja periaatteista, tekee luottamuksen tyhjäksi. Jos neuvoston pysyvät jäsenvaltiot toteuttavat yleiskokouksen intressejä Peruskirjan motivoimina, ne noudattavat vain hyväksymäänsä sopimusta eivätkä aidosti kapseloi yleiskokouksen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen intressiä. ”Uniting for Peace” -lauseen tulkitseminen yleiskokouksen oman luotettavuuden osoittamiseksi jää kuitenkin positiiviseen valoon. Päätöslauseessa yleiskokous luo erilaisia komiteoita, asiantuntijapaneelin sekä siirtokäytännön, joiden tarkoituksena oli tehostaa, turvata ja ylläpitää sekä kollektiivista toimintaa että kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpito. Yleiskokous siis osoittaa päätöslauseen kautta motivaationsa toimia sekä koko turvallisuusneuvoston että YK:n kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen intressin mukaisesti.

Suomen toisen maailmansodan jälkeinen ulkopolitiikka oli ollut hyvin pidättyväistä. Pyrkimys pysyä taustalla oli myös seurausta Neuvostoliiton halusta vaikuttaa Suomen politiikkaan. Suomen osallistuminen Suezin rauhanturvaoperaatioon tapahtui lähes 1956 heti YK:n jäseneksi liittymisen jälkeen. Tutkimuksessa selvitän niitä taustoja ja prosesseja, jotka olivat osana Suomen päätöksentekoa rauhanturvaoperaatioon liittyen. Tapahtumaa edelsi kaksi yleiskokouksen äänestystilannetta, joissa Suomi joutui ottamaan kantaa suurvaltojen toimintaan. Neuvostoliiton suorittaman Unkarin miehityksen yhteydessä Suomi pidättäytyi äänestyksestä peläten Neuvostoliiton suhtautumista asiaan, mikä herätti negatiivista huomiota. Pari päivää myöhemmin äänestettiin Suezin kriisin tuomitsemisesta, jossa Suomelle avautui mahdollisuus paikata tahrattua mainettaan. Tässä yhteydessä YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld pyysi Suomea lähettämään joukkoja muiden Pohjoismaiden yhteiseen osastoon. Päätös tästä tehtiin Suomen valtiojohdon osalta nopeassa, mutta ristiriitaisessa tilanteessa. Pyrkimys välttää joutumasta suurvaltojen konfliktin osapuoleksi joutui koetukselle. Päätöstä edelsi kuitenkin epäilys joukon merkityksestä, niin entisen presidentin J.K. Paasikiven, kuin istuvan presidentin U.K. Kekkosen mielessä. Mahdollisuus edistää rauhan kehitystä Suezin kriisialueella ja olla samassa rintamassa muiden Pohjoismaiden katsottiin kuitenkin poliittisesti edulliseksi toimenpiteeksi. Täysin valmistautumattomana uuden tyyppiseen sotilaalliseen operaatioon pakotti Suomen hallituksen luomaan tarkoitukseen sopivan joukon lähes tyhjästä. Tässä yhteydessä osoitettu poliittinen rohkeus avasi mahdollisuuden, josta syntyi myöhemmin Suomen maine "rauhanturvaamisen suurvaltana".

Tässä tutkielmassa tarkastelen kriittisesti YK:n nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa, jonka myötä nuoret on nostettu globaaliksi rauhan ja turvallisuuden kysymykseksi. Teen tutkielmassa feministisen diskurssiteoreettisen luennan nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevistä YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuottamista asiakirjoista, jotka sijoittuvat ajallisesti nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostumiseen vuosina 1995–2016. Kysyn tutkielmassa, millaisia sukupuolittuneita ja seksuaalisuuteen liittyviä subjektipositioita nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat rakentavat. Tarkastelen asiakirjojen konstruoimia subjektipositioita suhteessa naisiin ja miehiin sekä niiden tapoja ylläpitää tai kyseenalaistaa binäärisiä ja heteronormatiivisia sukupuoleen liittyviä järjestyksiä. Tutkielma sijoittuu kontekstiin, jossa nuorten merkitys kehityksen ja rauhanrakennuksen käytännöissä sekä kansainvälisissä instituutioissa on korostunut huomattavasti viime vuosina. Vaikka aiempi tutkimus on muun muassa osoittanut nuoriin, kehitykseen ja rauhanrakentamiseen liittyvien käytäntöjen ongelmallista suhdetta uusliberalistiseen hallintaan, sivuuttavat löytämäni aiemmat tutkimukset pääosin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin eroihin liittyvät näkökulmat. Tutkielman teoreettis-metodologinen kehikko koostuu feministisen poststrukturalistisen turvallisuustutkimuksen, queer-tutkimuskirjallisuuden sekä diskurssiteoreettisen analyysin teoreettisista käsitteistä. Lähtökohtanani on ymmärtää nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat samanaikaisesti sukupuolittuneiden valtasuhteiden tuottamina sekä toisaalta näiden valtasuhteiden tuottajina. Tutkielma tarkastelee YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nuoria koskevia rauhanrakennusdiskursseja merkityksiä tuottavina käytäntöinä. Tutkielmassa soveltamani tulokulma feministiseen turvallisuustutkimukseen ottaa vakavasti ajatukset seksuaalisuuden hallinnasta kansainvälisen politiikan käytänteissä. Sukupuoli on tekemäni analyysin perusteella keskeinen käsite, jonka ympärille nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda rakentuu. Analyysini perusteella agenda positioi nuoria naisia ja tyttöjä erityisen haavoittuvaisena ryhmänä, rauhanrakentamisen muutostoimijoina, väkivaltaisina toimijoina sekä suhteessa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaan. Agenda konstruoi analyysini mukaan nuoret miehet ja pojat ennen kaikkea väkivaltaisiksi toimijoiksi ja turvallisuusuhaksi, mutta nimittää heitä myös rauhanrakennuskäytäntöjen sukupuolittuneeksi normiksi ja väkivallan uhreiksi. Osoitan analyysissani, että nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan asiakirjat tuottavat pääsääntöisesti binääristä sukupuolikäsitystä, joka kytkeytyy heteronormatiivisuuteen. Tutkimissani asiakirjoissa esiintyy kuitenkin marginaalisesti heteronormatiivisuuden ja binääriymmärryksen diskursiivisesti kyseenalaistava transsukupuolisten ja HLBTI-nuorten subjektipositioiden tuottaminen. Lisäksi analyysini osoittaa, että YK:n ja kansalaisjärjestöjen tuottamien sekä kumppanuuksina tuotettujen asiakirjojen positioinneissa on keskinäisiä eroja. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda muistuttaa kehystykseltään ja luonteeltaan YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Tutkielma tuo näin uusia näkökulmia ajankohtaisiin tutkimuskeskusteluihin YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendan tulevaisuudesta sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta rauhanrakennuksessa. Naiset, rauha ja turvallisuus -agendalla on analyysini perusteella keskeinen merkitys koko nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostamisessa. Toisaalta analyysini osoittaa, että osa tutkimistani asiakirjoista käsitteellistää nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan yhdeksi tavaksi toteuttaa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Analyysini perusteella nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat voivat avata marginaalisia mahdollisuuksia liukuvammille tavoille hahmottaa sukupuolta, seksuaalisuutta ja niihin kytkeytyvää valtaa rauhanrakentamisen kontekstissa. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan sukupuolittuneet subjektipositiot käsittelevät naisten ja tyttöjen lisäksi myös miehiä ja sukupuolen moninaisuutta, mille viimeaikainen sukupuolta ja rauhanrakennusta tarkastellut tutkimus on esittänyt tarpeen. Tällaiset maininnat ovat kuitenkin naisia ja tyttöjä koskevia positiointeja marginaalisempia. Tutkimieni asiakirjojen hallitsevimmat sukupuolittuneet subjektipositioinnit voivat vahvistaa essentialistista logiikkaa rauhanomaisista naistoimijoista ja väkivaltaisista miestoimijoista. Uudenlaisten mahdollisuuksien lisäksi analysoimani asiakirjat rajoittavat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä rauhanrakennuskäytänteitä, sillä ne korostavat pääosin sukupuolen binäärisyyttä ja heteronormatiivisuutta.

Tutkielmassa tarkastellaan YK:n rauhanrakennusta ja diskursseja toimijuudesta. Toimijuutta analysoidaan feminististen ja postkoloniaalisten näkökulmien kautta. Tutkielman tavoitteena on näyttää, millaisia rauhanrakennuksen subjektipositioita YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa luodaan diskursiivisesti, millaista maailmaa subjektipositioiden tietynlainen rakentuminen luo, ja millaisia mahdollisuuksia toimijuuden rakentuminen sulkee ulkopuolelle. Tutkielman aineistona on YK:n turvallisuusneuvoston, yleiskokouksen ja pääsihteerin päätöslauselmia sekä raportteja liittyen YK:n rauhanrakennuskomissioon. Subjektipositioiden diskursiivista muodostumista analysoidaan diskurssianalyyttisen luennan avulla, jossa toimijuutta tarkastellaan predikaation, subjektien asemoitumisen ja taustaolettamusten tekstuaalisten mekanismien kautta. Tutkielman analyysi näyttää, kuinka YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa muodostuu viisi subjektipositiota: YK rationaalisena ja legitiiminä toimijana, abstrakti ja suvereeni sekä liberaaleille oletuksille perustuva valtio, YK:lle ja valtiolle alisteinen kansalaisjärjestöistä muodostuva kansalaisyhteiskunta, naiset essentiaalisena ja yhtenäisenä ryhmänä, sekä nuoret toimijoina, jotka tulee sisällyttää rauhanrakennustoimiin. Subjektipositioiden muodostuminen perustuu yhtenäiselle logiikalle, jossa toimijuus muodostuu hierarkkisesti, ennalta määriteltynä ja subjektit empiirisesti oletettuina. Toimijuuden muodostuminen nojaa liberaaleille oletuksille, mikä estää sukupuolistuneiden ja koloniaalisten valtasuhteiden merkitysten tarkastelun osana konfliktien juurisyitä ja rauhanrakennuksen dynamiikkoja. Aineistossa muodostettavat rauhanrakennuksen subjektipositiot uudelleentuottavat liberaaleja oletuksia, mikä luo tietynlaisia toimintamahdollisuuksia sulkien vaihtoehtoisia tapoja ulkopuolelle.