Browsing by Subject "Yksinäisyys"
Now showing items 1-11 of 11
-
(2019)Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
-
(2019)Tiivistelmä Referat Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tavoitteena on tuottaa tietoa tilastollisten menetelmien avulla juuri eläkeiän ohittaneiden ikääntyneiden yksinäisyydestä, sen taustatekijöistä ja terveyspalveluiden käytöstä sekä käyttökokemuksesta. Teemoja yhdistävänä tekijänä tutkielmassa asetetaan hypoteesi, jonka mukaan yksinäisyydellä on yhteys terveyspalvelun käyttökokemukseen. Yksinäisyydelle harvemmin löytyy mitään yhtä selittävää tekijää tai syytä, vaan se kietoutuu osaksi elämänkulkua. Leskeytyminen ja sitä kautta yksin asuminen, pienituloisuus ja heikko terveydentila toistuvat aikaisemmissa tutkimuksissa selkeinä yksinäisyyden taustatekijöinä. Asumisseuran, taloudellisen tilanteen ja terveydentilan yhteyttä yksinäisyyteen ja terveyspalveluiden käyttökokemukseen tutkitaan myös tässä tutkimuksessa. Tutkimuksessa aineistona käytetään Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimuksen yhteydessä kerättyä Vanttera-tutkimuksen aineistoa, jossa 1946–1950 -syntyneiltä on kysytty muiden muassa heidän sosiaalisesta ja taloudellisesta hyvinvoinnistaan sekä julkisten ja yksityisten terveyspalveluiden käyttämisestä. Tilastollisen tutkimuksen analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkitussa aineistossa vajaa viidennes koki yksinäisyyttä. Puolisonsa kanssa yhdessä asuvat kokivat yksinäisyyttä selkeästi vähemmän kuin yksin tai muiden ihmisten kanssa asuvat. Heikko terveydentila ja pienituloisuus puolestaan kasvattavat yksinäisyyden kokemisen todennäköisyyttä tilastollisesti merkitsevästi. Logistisen regressiomallin mukaan yksin tai muiden kuin oman puolison kanssa asuminen sekä vähäinen ystävien määrä selittävät yksinäisyyttä parhaiten. Jos vastaaja kertoi, että hänellä ei ole useampaa ystävää, niin riski yksinäisyyden kokemiselle yli nelinkertaistui. Niillä ikääntyneillä, jotka eivät asu puolisonsa kanssa, riski kokea yksinäisyyttä puolestaan yli kolminkertaistui. Tutkitussa aineistossa yli kaksi kolmesta ikääntyneestä arvioi terveytensä hyväksi tai melko hyväksi, mikä on suurempi osuus kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Noin neljä viidestä ikääntyneestä ilmoitti käyvänsä tavallisimmin terveyskeskuslääkärillä. Yksityisiä lääkäripalveluita käyttää vajaa viidennes vastaajista. Lähes 90 prosenttia vastanneista olivat tyytyväisiä terveyskeskuslääkärin vastaanottokäyntiin kaikilla kolmella tutkimuksessa arvioidulla osa-alueella. Yksinäisyydellä ei ollut tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä terveyspalvelun käyttökokemukseen, mutta tätä olisi jatkossa tärkeää tutkia suuremmalla otoskoolla, sillä vastausten lukumäärä marginaaliryhmissä oli pieni. Yksinäisyyden taustatekijöistä parhaiten julkisen terveyspalvelun käyttökokemusta hoidon ja avun saamisen osalta selitti vastaajan arvio omasta terveydestä. Myös vastaajan taloudellinen tilanne selitti kokemusta avunsaamisesta sekä terveyskeskus- että yksityisen lääkärin antaman hoidon osalta.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tavoitteena on tuottaa tietoa tilastollisten menetelmien avulla juuri eläkeiän ohittaneiden ikääntyneiden yksinäisyydestä, sen taustatekijöistä ja terveyspalveluiden käytöstä sekä käyttökokemuksesta. Teemoja yhdistävänä tekijänä tutkielmassa asetetaan hypoteesi, jonka mukaan yksinäisyydellä on yhteys terveyspalvelun käyttökokemukseen. Yksinäisyydelle harvemmin löytyy mitään yhtä selittävää tekijää tai syytä, vaan se kietoutuu osaksi elämänkulkua. Leskeytyminen ja sitä kautta yksin asuminen, pienituloisuus ja heikko terveydentila toistuvat aikaisemmissa tutkimuksissa selkeinä yksinäisyyden taustatekijöinä. Asumisseuran, taloudellisen tilanteen ja terveydentilan yhteyttä yksinäisyyteen ja terveyspalveluiden käyttökokemukseen tutkitaan myös tässä tutkimuksessa. Tutkimuksessa aineistona käytetään Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimuksen yhteydessä kerättyä Vanttera-tutkimuksen aineistoa, jossa 1946–1950 -syntyneiltä on kysytty muiden muassa heidän sosiaalisesta ja taloudellisesta hyvinvoinnistaan sekä julkisten ja yksityisten terveyspalveluiden käyttämisestä. Tilastollisen tutkimuksen analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkitussa aineistossa vajaa viidennes koki yksinäisyyttä. Puolisonsa kanssa yhdessä asuvat kokivat yksinäisyyttä selkeästi vähemmän kuin yksin tai muiden ihmisten kanssa asuvat. Heikko terveydentila ja pienituloisuus puolestaan kasvattavat yksinäisyyden kokemisen todennäköisyyttä tilastollisesti merkitsevästi. Logistisen regressiomallin mukaan yksin tai muiden kuin oman puolison kanssa asuminen sekä vähäinen ystävien määrä selittävät yksinäisyyttä parhaiten. Jos vastaaja kertoi, että hänellä ei ole useampaa ystävää, niin riski yksinäisyyden kokemiselle yli nelinkertaistui. Niillä ikääntyneillä, jotka eivät asu puolisonsa kanssa, riski kokea yksinäisyyttä puolestaan yli kolminkertaistui. Tutkitussa aineistossa yli kaksi kolmesta ikääntyneestä arvioi terveytensä hyväksi tai melko hyväksi, mikä on suurempi osuus kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Noin neljä viidestä ikääntyneestä ilmoitti käyvänsä tavallisimmin terveyskeskuslääkärillä. Yksityisiä lääkäripalveluita käyttää vajaa viidennes vastaajista. Lähes 90 prosenttia vastanneista olivat tyytyväisiä terveyskeskuslääkärin vastaanottokäyntiin kaikilla kolmella tutkimuksessa arvioidulla osa-alueella. Yksinäisyydellä ei ollut tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä terveyspalvelun käyttökokemukseen, mutta tätä olisi jatkossa tärkeää tutkia suuremmalla otoskoolla, sillä vastausten lukumäärä marginaaliryhmissä oli pieni. Yksinäisyyden taustatekijöistä parhaiten julkisen terveyspalvelun käyttökokemusta hoidon ja avun saamisen osalta selitti vastaajan arvio omasta terveydestä. Myös vastaajan taloudellinen tilanne selitti kokemusta avunsaamisesta sekä terveyskeskus- että yksityisen lääkärin antaman hoidon osalta.
-
(2017)Tässä tutkielmassa tarkastelussa ovat niin kutsutut sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Sosiaalisella vetäytymisellä viitataan tilanteeseen, jossa nuori on ollut pidemmän aikaa työn ja opiskelun ulkopuolellan ja vailla perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Tutkielmassani sosiaalinen vetäytyminen rajautuu tilanteeksi, jossa nuori on ollut yhtäaikaisesti toimeton ja kokenut itsensä yksinäiseksi lyhimmillään joidenkin kuukausien ja pisimmillään useiden vuosien ajan. Tutkielman keskiössä ovat näiden nuorten identiteetit ja toimijuus, jotka määrittävät heidän suhdettaan yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Näin ollen tutkielman tarkoituksena ei ole ollut ensi sijaisesti tuottaa tietoa sosiaalisesti vetäytyneistä nuorista, vaan siitä yhteiskunnasta, jossa he elävät, ja niistä sosiaalisista rooleista, jotka määrittävät heidän osallisuuttaan yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä. Sosiaalinen vetäytyminen tutkittavana ilmiönä asettuu usean eri tutkimuskirjallisuustradition leikkauspisteeseen. Sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä suurimmaksi osaksi itäaasialaisissa maissa, erityisesti Japanissa. Sosiaalista vetäytymistä on tässä tutkimuskirjallisuudessa pidetty psykiatrisena ilmiönä tai pikemminkin erilaisten psyykkisten häiriöiden johdannaisena. Yhteiskuntatieteellisesti japanilaisten nuorten sosiaalisen vetäytymisen yleistymistä on yritetty myös selittää japanilaisen kulttuurin erityispiirteillä tai Japanin sosioekonomista rakennetta ravistelleilla muutoksilla. Suomessa sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä vain vähän. Ilmiö voidaan kuitenkin liittää osaksi Suomessa käytyä keskustelua nuorten syrjäytymisestä, josta on tutkimuskirjallisuudessa muodostunut hyvin monien erilaisten ongelmien muodostama vyyhti. Tutkimukseni tuo tähän keskusteluun oman lisänsä, sillä se paikkaa laadullisen tutkimuksen puutteen muodostamaa aukkoa ja asettaa yksinäisyyden tutkimuksen keskeiseksi osaksi. Kolmas tutkimustraditio, jonka kanssa sosiaalinen vetäytyminen risteää, onkin yksinäisyyden tutkimus. Yksinäisyyden on havaittu olevan keskeinen hyvinvointia uhkaava tekijä ja sen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi terveysongelmiin, sosiaaliseen epäluottamukseen ja psyykkiseen pahoinvointiin. Tutkielmani kohteena ovat yhteiskunnallista ja sosiaalista elämää määrittävät ja normatiivisesti latautuneet roolit ja niihin kytkeytyvät ongelmat ja ristiriitaisuudet sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten elämässä. Tutkimus toteutettiin osana työharjoittelua Helsingin Diakonissalaitoksen piiriin kuuluvassa Vamoksessa. Vamos on työn ja opiskelun ulkopuolisille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, jonka tarkoituksena on saattaa nuoria työn, opiskelun tai jonkin muun mielekkään toiminnan piiriin. Aineistoni koostuu kymmenen nuoren ja kahden Vamoksen työntekijän haastatteluista sekä Vamoksen ryhmätoiminnan apuna käytettävistä materiaaleista, joista olen tehnyt muistiinpanoja. Kysyn tutkielmassani seuraavaa: Millä tavoin vetäytyneiden nuorten identiteetit ovat muodostuneet ja millä tavoin nämä identiteetit rajaavat nuorten toimijuutta? Minkälaisia normatiivisia oletuksia nuoret kohtaavat yhteiskunnallisen ja sosiaalisen toimijuuden kentillä? Entä millaisiin ristiriitoihin nuorten toimijuus ajautuu? Tutkielmani teoreettinen viitekehys ponnistaa kriittisen teorian perinteestä ja näitä kysymyksiä lähestytään Lacanin psykoanalyyttisellä käsitteistöllä, joka soveltuu erityisesti identiteettien ja normien tutkimukseen. Analyysin tuloksena olen muodostanut sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteettien ideaalityyppejä sekä joukon erinäisiä normatiivisia oletuksia, joiden niiden voidaan nähdä vastaavan. Ensimmäinen ideaalityyppi muodostui passiivisen, haluttoman, epäonnistuneen ja psyykkisesti sairaan yksilön identiteetistä. Tällaisen yksilön toimijuus oli estynyttä tai haurasta ja hän eli arjen tyhjyyden täyttämässä todellisuudessa, jossa elämällä ei näyttänyt olevan tulevaisuuteen suuntautunutta tavoitetta. Kyseinen ideaalityyppi vastaa sellaista normistoa, jossa yksilöltä odotetaan itsensä tuntemista, osaamista ja kyvykkyyttä ja aktiivista toimintaa itse asetettujen tavoitteiden eteen. Olen kutsunut tällaista roolia autonomiseksi yksilöllisyydeksi. Vetäytyneen nuoren sosiaaliset identiteetit voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Ensimmäistä määritteli ulkopuolisuus, jossa kiusatuksi tai ulos lyödyksi joutuminen tai muunlainen ulkopuolisuuden tunne johtui muiden joukkoon sopimattomasta, yksilöllisestä erilaisuudesta. Toista ideaalityyppiä määrittelivät ujous, sosiaalisten taitojen puute ja sosiaalinen ahdistuneisuus. Nämä identiteetit olivat yhteydessä vaikeaan ja jopa mahdottomaan toimijuuteen sosiaalisen kohtaamisen kentillä. Tällainen puhe vastaa normistoon, jossa sosiaalisessa elämässä tulisi olla kyse yhtäältä yksilöllisten erojen tunnustamisesta ja toisaalta sosiaalisesta taidokkuudesta. Analyysin viimeisessä osassa tarkastelen nuorten puhetta yrityksenä selittää erilaisia ”näkymättömiä esteitä”, joita nuoret kohtaavat yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä ja jotka ajavat nuorten toimijuutta aktiivisuuden ja passiivisuuden, haluttomuuden ja motivoituneisuuden, kyvykkyyden ja osaamattomuuden, alempiarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden ja samanlaisuuden kaltaisiin ristiriitoihin. Tuloksia tarkastellaan nuorten syrjäytymiskeskusteluun kytkeytyvien teemojen (eriarvoisuus, prekarisaatio ja yksilöllisyys) valossa. Sosiaalisen vetäytymisen kokemusta tulkitaan ensinnäkin eriarvoisuuden kokemuksena, jossa toisen pään muodostavat autonomiseen yksilöllisyyteen ja sosiaaliseen elämään pystyvät nuoret ja toisen pään sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Tämän jälkeen sosiaalista vetäytymistä tulkitaan prekaarin yksilöllisyyden kokemuksena, jota määrittelevät kokonaisvaltainen epävarmuus omasta itsestä ja yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta elämästä. Haastatteluissa vilisevää psykiatrista ja medikalisoivaa sanastoa tulkitaan psykokulttuuriseksi sanastoksi, joka tarjoaa kielen prekaarin yksilöllisyyden kokemuksista puhumiselle. Pohdintaluvun viimeisessä osiossa pohditaan tutkielmani ja aineistoni rajoja ja sitä, mitä sosiaalisen vetäytymisen kausaalinen selittäminen vaatisi jatkotutkimukselta. Lopuksi esitän, että sosiaalisen vetäytymisen torjunta vaatisi täsmätoimenpiteiden lisäksi yhteiskunnan rakenteisiin puuttuvia poliittisia tekoja.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tutkin sitä, minkälaisia visuaalisia elementtejä Suomen evankelisluterilaisen kirkko hyödyntää Instagram julkaisuissaan tavoittaakseen yksinäisiä nuoria. Koronapandemian aikana kirkko lisäsi nuorisotyötoimintaansa digitaalisessa ympäristössä ja on toimillaan pyrkinyt vähentämään nuorten yksinäisyyttä. Sosiaalinen media on muodostunut tärkeäksi alustaksi tuottaa ja toteuttaa nuoria tavoittavaa toimintaa. Tutkimukseni rakentui neljän eri seurakunnan ylläpitämän Instagram-tilin julkaisuista, joiden kohderyhmänä olivat yksinäiset nuoret. Valitut Instagram-tilit edustivat kirkon nuorisotyön osa-alueita laajasti ja sijoittuivat maantieteellisesti eri puolelle Suomea. Tutkimusmetodina hyödynsin visuaalista sisällönanalyysiä. Tutkimusprosessi eteni kokonaisaineiston analysoimisesta tarkempaan neljän yksittäisen julkaisun analysointiin. Tutkimus osoitti kirkon nuorisotyön hyödyntävän visuaalisia elementtejä julkaisuissaan laajasti ja monipuolisesti. Kirkko lähestyi yksinäisiä nuoria kolmen päätemaan valossa; tiedottaminen, yhdessäolo ja ilo. Nuoria pyrittiin tavoittamaan julkaisuilla tarinankerronnan, värien, aitouden ja elementtien sijoittelun avulla. Hyödynnetyt elementit tukevat vahvasti myös nuorisotyötoiminnan eri osa-alueiden tavoitteita. Tutkimuksen perusteella kirkon nuorisotyö vastaa omiin tavoitteisiinsa ehkäistä ja vähentää nuorten kokemaa yksinäisyyttä sosiaalisen median avulla. Julkaisuissa hyödynnetyt visuaaliset elementit lisäävät tietoutta ja madaltavat kynnystä osallistua kirkon tuottamaan toimintaan.
-
(2020)Tutkielman tarkoituksena on tutkia vanhuudeniän yksinäisyyttä interaktioteorian kautta sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden valossa. Palvelukeskuksen harrasteryhmästä eläkeläiset saavat sosiaalista toimintaa, mutta riippuen sen sopivuudesta itselle, yksinäisyys joko pysyy ennallaan tai lieventyy. Seura ei aina lievennä yksinäisyyttä, koska myös seurassa voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kaikki yksinäisyys ei ole yksiselitteisesti negatiivista vaan se voi myös olla mieluista, eli positiivista, ja riippuen ihmisen omista tarpeista, muotoutuu oma yksilöllinen tasapaino positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden välille. Tutkimuskysymykseni ovat millä tavoin harrasteryhmään osallistuminen lieventää yksinäisyyttä Weissin interaktioteorian mukaan ja miten palvelukeskuksen harrasteryhmään osallistuminen muuttaa vanhuksen kokeman yksinäisyyden laatua. Tutkielman metodi on teorialähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto kerättiin pääkaupunkiseudun palvelukeskuksen harrasteryhmässä etnografian ja teemahaastatteluiden avuin. Aineisto koostuu kenttäpäiväkirjasta ja haastattelujen litteraatista. Analyysissä yhdistyivät havainnointi- ja haastattelumateriaali analyysirunkoon siten, että jokaisen osallistujan elämäntilanne asetettiin omalle analyysiarkilleen interaktioteorian sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyttä analysoiden. Tutkimuksen mukaan vanhuudeniän yksinäisyys lieventyy palvelukeskuksen harrasteryhmään osallistumalla. Lisäksi mahdollinen kotona koettu negatiivinen yksinäisyys muuttuu positiiviseen suuntaan, koska kun on seuraa mitä odottaa, negatiivinen yksinäisyys ei tunnu niin painavalta. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tulokset ovat seuraavat. Harrasteryhmään osallistuminen täydentää parisuhteettoman eläkeläisen yksinäisyyden lieventymistä ja myös yksin asuvan parisuhteettoman yksinäisyyden lieventymiseen harrasteryhmällä on olennainen lieventävä vaikutus. Weissin interaktioteoriaa voi tulosteni mukaan soveltaa eläkeläisten yksinäisyyden lieventämiseen ja käyttää palvelukeskuksen harrastetoiminnan kehittämiseen. Kaikkea yksinäisyyttä ei voi poistaa, mutta lieventää voi. Toiseen tutkimuskysymykseen koskien yksinäisyyden laadun muuttumista harrasteryhmään osallistumisen myötä analyysi antoi tuloksia. Positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden vuorottelua ajatellen, harrasteryhmään osallistuminen toi katkoksen negatiiviseen yksinäisyyteen ja voi tulkita, että se myös muutti negatiivista yksinäisyyttä positiiviseksi, koska kun on mieluista seuraa mitä odottaa, negatiivinen yksinäisyys ei ota yliotetta arjesta. Tutkimuksen tulokset ovat, että kaikki Weissin interaktioteorian ulottuvuudet täyttyvät. Ulottuvuudet täyttyivät vaihdellen ja epätasaisesti henkilön mukaan. Vedenjakajaksi osoittautui parisuhde. Parisuhteessa ei ollut olennaista yhdessä asuminen, eivätkä eläkeläiset pääosin asuneetkaan avoliitossa, vaan tärkeää oli vakituisen seuran saatavuus. Ystävyyssuhteet tai omat lapset ja lapsenlapset eivät korvanneet parisuhteen tarjoamaa seuraa. Johtopäätöksinä voi todeta interaktioteorian sekä positiivisen ja negatiivisen yksinäisyyden yhtymäkohdan. Palvelukeskuksen harrasteryhmät täyttävät parhaiten interaktioteorian liittymisen ulottuvuuden. Harrasteryhmän toiminnan pitää olla ihmiselle tarpeeksi mielekästä ja hänelle sopivassa seurassa, jotta hän päättää osallistua toimintaan. Näin ihminen on ottanut vastuuta omasta yksinäisyydestään ja oikeassa seurassa yksinäisyys lieventyy.
-
(2018)Modernin tieto- ja viestintäteknologian myötä ihmiset ovat verkottuneempia kuin koskaan aiemmin. Tästä huolimatta yksinäisyyden on arvioitu yleistyvän monissa moderneissa yhteiskunnissa ja etenkin nuoren sukupolven keskuudessa. Teknologian psykososiaaliset vaikutukset ovat herättäneet paljon ristiriitaista keskustelua teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä. On esitetty, että teknologia voi korvata vuorovaikutusta lähiympäristön ihmisten kanssa ja lisätä sosiaalista eristäytyneisyyttä. Toisaalta teknologia voi myös tukea ja rohkaista sosiaalista vuorovaikutusta sekä tarjota uudenlaisia yhteisöllisyyden kokemisen mahdollisuuksia. Teknologian kehityksen myötä tutkimuksen on laajennuttava yhä enemmän multidimensionaalisiin välineisiin ja kiinnitettävä huomiota teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen moninaisuuteen. Vastaten osaltaan näihin kysymyksiin tämä tutkimus tarkastelee lukiolaisten kokeman yksinäisyyden ja sosiodigitaalisen osallistumisen välisiä yhteyksiä. Tarkemmin tutkimuksessa tarkastellaan lukiolaisten sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksia ja sosiodigitaalisen teknologian käyttöön liittyviä sukupuolieroja. Lisäksi selvitetään, onko lukiolaisten kokema yksinäisyys yhteydessä sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksiin ja ovatko yhteydet erilaisia tytöillä ja pojilla. Nuorten teknologiavälitteistä vuorovaikutusta tarkastellaan sosiodigitaalisen osallistumisen käsitteen näkökulmasta. Yksinäisyyttä tarkastellaan nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin indikaattorina. Tämä tutkimus on toteutettu osana Mind the Gap -tutkimushanketta. Tutkimuksessa käytettiin laajaa kyselyaineistoa (N=1339), joka kerättiin 18 pääkaupunkiseudun lukiosta syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Nuorten sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksia selvitettiin eksploratiivisella faktorianalyysillä. Sukupuolieroja tarkasteltiin muuttujien keskiarvojen ja keskihajontojen avulla. Yksinäisyyden yhteyttä sosiodigitaalisen osallistumisen ulottuvuuksiin selvitettiin Pearsonin korrelaatiokertoimen ja lineaarisen regressioanalyysin avulla. Lukiolaisten sosiodigitaalisesta osallistumisesta löydettiin kolme ulottuvuutta: kaverilähtöinen osallistuminen, kiinnostuslähtöinen osallistuminen ja pelaaminen. Kaverilähtöinen osallistuminen oli selvästi yleisin tapa käyttää sosiodigitaalista teknologiaa. Vain pieni osa lukiolaisista käytti sosiodigitaalista teknologiaa kiinnostuslähtöiseen osallistumiseen ja pelaamiseen. Sosiodigitaalisen osallistumisen havaittiin olevan sukupuolittunutta pelaamisen ja kaverilähtöisen osallistumisen suhteen. Pojat olivat tyttöjä aktiivisempia pelaajia. Tytöt puolestaan käyttivät sosiodigitaalista teknologiaa poikia enemmän kaverisuhteiden ylläpitämiseen. Yksinäisyyden kokeminen selitti aktiivista kiinnostuslähtöistä sosiodigitaalista teknologian käyttöä ja pojilla aktiivista pelaamista. Lisäksi yksinäisyyden kokeminen oli yhteydessä vähäisempään kaverilähtöiseen osallistumiseen.
-
Yksin verkossa : Bloggaajien kokemuksia omasta yksinäisyydestä ja sen suhteesta sosiaaliseen mediaan (2022)Yksinäisyys on uhka ihmisen terveydelle, hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. Nykyään sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus ovat siirtynyt yhä enemmän verkkoympäristöön, ja sosiaalinen media on saanut vahvan roolin tässä asetelmassa. Tämän vuoksi myös yksinäisyyttä on merkityksellistä tarkastella sosiaalisen median näkökulmasta käsin. Tässä maisterintutkielmassani selvitän blogeissaan yksinäisyydestä kirjoittaneiden henkilöiden kokemuksia omasta yksinäisyydestään sekä kuvaan yksinäisyyden ja sosiaalisen median välistä suhdetta. Lisäksi selvitän tutkimukseen osallistuneiden kokemuksia korona-ajasta yksinäisyyden näkökulmasta tarkasteltuna, sillä koronapandemia on ollut yhteiskunnassamme vallitseva olotila tutkimusta toteuttaessani. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Millaisena yksinäisyydestä kirjoittaneet bloggaajat kokevat yksinäisyyden ja mistä he ajattelevat yksinäisyyden johtuvan? 2) Miksi bloggaajat ovat halunneet kirjoittaa yksinäisyyden kokemuksistaan sosiaaliseen mediaan ja millaisena he kokevat sosiaalisen median ja yksinäisyyden välisen suhteen? 3) Onko koronapandemia ja sen seuraukset vaikuttaneet bloggaajien yksinäisyyden kokemuksiin ja jos on, niin miten? Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yksinäisyyden teorioista sekä yksinäisyyden tarkastelusta yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Lisäksi teoreettiseen perustaan lukeutuu sosiaalisen median määrittely sekä sosiaalisen median ja hyvinvoinnin tarkastelu erilaisten tutkimusten ja teorioiden valossa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu blogiteksteissään omasta yksinäisyydestään kirjoittaneille bloggaajille tehdyistä teemahaastatteluista. Haastattelin yhteensä viittä bloggaajaa joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 aikana. Analysoin tutkimusaineiston sisällönanalyysia hyödyntäen. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että haastateltavien yksinäisyyden kokemuksiin lukeutui monenlaisia tunnetiloja, kuten ulkopuolisuuden tunnetta, sekä jossain määrin myös fyysisiä oireita. Toisinaan yksinäisyyden kokemusta leimasi prosessiluonteisuus. Yksinäisyyttä oli syntynyt yhteisöllisten ja sosiaalisten tai elämäntilanteeseen liittyneiden syiden seurauksena. Sosiaaliseen mediaan yksinäisyydestä oli haluttu kirjoittaa ajatusten ja tunteiden käsittelyn, tietoisuuden jakamisen tai vertaistuen vuoksi. Sosiaalinen media tuki haastateltavien sosioemotionaalisia tarpeita, mutta aiheutti myös negatiivisia seurauksia, kuten vertailua ja varauksellisuutta. Korona-aika oli puolestaan aiheuttanut muun muassa pelkotiloja ja ahdistusta, mutta toisaalta se oli myös lisännyt yhteydenpitoa ja syventänyt ihmissuhteita. Näen, että sosiaalisessa mediassa on potentiaalia toimia rakentavana alustana yksinäisyyden vähentämiseksi. Koen, että jatkossa olisi tarpeellista tutkia, miten yksittäiset sosiaalisen median alustat vaikuttavat yksilön hyvinvointiin erilaisten psykologisten prosessien kautta.
-
Yksin verkossa : Bloggaajien kokemuksia omasta yksinäisyydestä ja sen suhteesta sosiaaliseen mediaan (2022)Yksinäisyys on uhka ihmisen terveydelle, hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. Nykyään sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus ovat siirtynyt yhä enemmän verkkoympäristöön, ja sosiaalinen media on saanut vahvan roolin tässä asetelmassa. Tämän vuoksi myös yksinäisyyttä on merkityksellistä tarkastella sosiaalisen median näkökulmasta käsin. Tässä maisterintutkielmassani selvitän blogeissaan yksinäisyydestä kirjoittaneiden henkilöiden kokemuksia omasta yksinäisyydestään sekä kuvaan yksinäisyyden ja sosiaalisen median välistä suhdetta. Lisäksi selvitän tutkimukseen osallistuneiden kokemuksia korona-ajasta yksinäisyyden näkökulmasta tarkasteltuna, sillä koronapandemia on ollut yhteiskunnassamme vallitseva olotila tutkimusta toteuttaessani. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Millaisena yksinäisyydestä kirjoittaneet bloggaajat kokevat yksinäisyyden ja mistä he ajattelevat yksinäisyyden johtuvan? 2) Miksi bloggaajat ovat halunneet kirjoittaa yksinäisyyden kokemuksistaan sosiaaliseen mediaan ja millaisena he kokevat sosiaalisen median ja yksinäisyyden välisen suhteen? 3) Onko koronapandemia ja sen seuraukset vaikuttaneet bloggaajien yksinäisyyden kokemuksiin ja jos on, niin miten? Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yksinäisyyden teorioista sekä yksinäisyyden tarkastelusta yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Lisäksi teoreettiseen perustaan lukeutuu sosiaalisen median määrittely sekä sosiaalisen median ja hyvinvoinnin tarkastelu erilaisten tutkimusten ja teorioiden valossa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu blogiteksteissään omasta yksinäisyydestään kirjoittaneille bloggaajille tehdyistä teemahaastatteluista. Haastattelin yhteensä viittä bloggaajaa joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 aikana. Analysoin tutkimusaineiston sisällönanalyysia hyödyntäen. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että haastateltavien yksinäisyyden kokemuksiin lukeutui monenlaisia tunnetiloja, kuten ulkopuolisuuden tunnetta, sekä jossain määrin myös fyysisiä oireita. Toisinaan yksinäisyyden kokemusta leimasi prosessiluonteisuus. Yksinäisyyttä oli syntynyt yhteisöllisten ja sosiaalisten tai elämäntilanteeseen liittyneiden syiden seurauksena. Sosiaaliseen mediaan yksinäisyydestä oli haluttu kirjoittaa ajatusten ja tunteiden käsittelyn, tietoisuuden jakamisen tai vertaistuen vuoksi. Sosiaalinen media tuki haastateltavien sosioemotionaalisia tarpeita, mutta aiheutti myös negatiivisia seurauksia, kuten vertailua ja varauksellisuutta. Korona-aika oli puolestaan aiheuttanut muun muassa pelkotiloja ja ahdistusta, mutta toisaalta se oli myös lisännyt yhteydenpitoa ja syventänyt ihmissuhteita. Näen, että sosiaalisessa mediassa on potentiaalia toimia rakentavana alustana yksinäisyyden vähentämiseksi. Koen, että jatkossa olisi tarpeellista tutkia, miten yksittäiset sosiaalisen median alustat vaikuttavat yksilön hyvinvointiin erilaisten psykologisten prosessien kautta.
Now showing items 1-11 of 11