Browsing by Subject "adjuvantti"

The life cycle of Chlamydia pneumoniae is a biphasic developmental cycle, as a obligate intracellular bacterium, it forms various morphological forms, including elementary bodies, reticulate bodies and aberrant bodies belonging to a persistent form. Due to the bacterial life cycle and the fact that chronication of C. pneumoniae infection and formation of persistent infection as well as pathogenesis is a complex problem involving multiple signaling pathways and affecting several different cells, it is useful to seek medication to influence infection from different stages of the bacterial life cycle. There are several different factors that induce persistence and thus models of persistence. Although the detection of aberrant RBs and thus aberrant bodies in C. pneumoniae infected tissues does not provide complete certainty about chronic infection, the bacterium has been linked to chronic health problems such as atherosclerotic cardiovascular disease and asthma. The aim of the study was to develop a persistence model induced by beta-lactam antibiotics, amoxicillin and penicillin G, in A549 cells by monitoring the size, shape, and number of inclusions using the IPA method and the immunofluorescence staining method for infection. In addition, the antibiotic sensitizing effect of three compounds on pulmonary chlamydial infection was studied. This effect was monitored by examining the recovery of persistent infection and by monitoring the protective effect of the compounds on beta-lactam-induced persistence. The work succeeded in finding an infection model that is well suited for studying beta-lactam persistence. Due to treatment recommendations, pulmonary chlamydial infections are practically treated with beta-lactam antibiotics. Based on the methods used, it was found that amoxicillin concentrations of 10 and 25 µg/ml and penicillin G concentrations of 100 U/ml and 250 U/ml were sufficiently effective to transfer bacteria to a state of persistence. It was found that the amoxicillin persistence model is reversible based on the increase in the size of the inclusions, especially at 25 µg/ml and quantitatively at 10 µg/ml. It was concluded that amoxicillin at a concentration of 10 µg/ml is sufficient to induce persistence in a beta-lactam antibiotic-induced persistence model. Further quantitative studies on the persistence model are needed, such as quantitative PCR based on the OmpA gene to determine more accurate dose-response relationships. Glutathione levels should also be monitored in the persistence model.

Kissan injektiosarkooma, yleisimmin fibrosarkooma, on suhteellisen uusi ja harvinainen kasvainsairaus. Injektiosarkooman esiintyvyyden arvioidaan vaihtelevan välillä 0,32-3,6 : 10 000 jokaista rokotettu kissaa kohti. Patologi MJ Hendrick alkoi kiinnittää vuonna 1991 Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa huomiota kissoilla tyypillisten rokotuskohtien alueella todettuihin sarkoomiin. Myöhemmin injektiosarkoomien määrän todella todettiin kasvaneen Pennsylvaniassa ja sen epäiltiin liittyvän lainsäädännön muutokseen joka teki kissojen rokottamisen rabiesta vastaan pakolliseksi. Aluksi injektiosarkoomien epäiltiin johtuvan rokotteiden sisältämästä alumiinista jota löydettiin injektiosarkoomista histologisissa tutkimuksissa. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että yksittäistä aiheuttajaa ei ole voitu nimetä. Injektiosarkooman käsite on myös laajentunut lisätutkimusten ansiosta, sillä muidenkin injektioiden on todettu voivan aiheuttaa injektiosarkoomaa, ei pelkästään rokotteiden. Yhteistä injektiosarkoomille on tulehdusreaktio pistokohdassa. Nykyään uskotaankin tulehdusreaktion aiheuttavan tuumorigeneesiä pistokohdassa. Tuumorigeneesin tarkkaa patogeneesiä ei vieläkään tiedetä ja aihetta tutkitaan edelleen. Sairastuneet kissat ovat tyypillisesti keski-ikäisiä. Riskiryhmiä sukupuolen, rodun tai maantieteellisen sijainnin suhteen ei ole voitu osoittaa. Koska injektiosarkoomat ovat tyypiltään invasiivisia ja ennuste elinajan odote injektiosarkoomaan sairastuneelle kissalle on enimmillään muutama vuosi hoidettunakin, on omistajan ja eläinlääkäreiden ohjeistaminen hyvin tärkeää jotta sairastunut eläin pääsee nopeasti hoitoon. Yhdysvalloissa perustettu The Vaccine-Associated Feline Sarcoma Task Force on tehnyt merkittävää työtä injektiosarkooman tutkimuksen ja tiedon keräämisen eteen. Järjestö on mm. tehnyt uudet rokotussuositukset joissa ohjeistetaan mihin kohtaan tietyt rokotukset tulee antaa. Esimerkiksi niskaan ei suositella enää laitettavan mitään rokotteita. Ohjeistuksen tavoitteena on saada kerättyä enemmän tietoa eri rokotteiden aiheuttamista reaktioista. Toinen tavoite on mahdollisen muodostuvan injektiosarkooman helpompi poistaminen (niska vs. raaja). Injektiosarkooman hoidossa tehokkaimmaksi menetelmäksi on osoittautunut suurin marginaalein tehtävä kirurginen poisto. Kirurgian yhdistäminen sädehoitoon on parantanut hoitotulosta entisestään. Kemoterapiaakin on käytetty hoidossa mutta sen rooli on hoidon kannalta epäselvä, sillä se ei pysty parantamaan yksinään eläintä mutta yhdistettynä muihin hoitoihin sillä on saatu positiivisia tuloksia. Suomessa injektiosarkoomien hoidossa ainoat vaihtoehdot ovat valitettavasti vain kirurgia ja kemoterapia. Tutkimustyö injektiosarkooman kohdalla jatkuu edelleen ja uusia keinoja minimoida sairastumisen riski etsitään.