Browsing by Subject "aivokuvantaminen"

The purpose of this thesis is to give an overview of how neuroimaging is used in courts. It is discussed how neuroimaging-based information is applied in trials, how usual it is and what problems may rise because of it. In addition, it is described which laws regulate brain studies and the use of their results. There have been conflicting opinions whether bringing neuroimaging to court is a good or a bad idea. Constantly increasing debate motivates to find out what is going on within the field of neurolaw according to recent research. For the purpose of this thesis it was made an Ovid Medline search using keywords neuroscien*, brain imag*, court* and law. The source material was completed by suitable articles found from reference lists and from Journal of Biosciences and Law since 2015. Neuroimaging-based information is used in court mostly for diagnostic purposes and as defense’s mitigating evidence. Interpreting the results of brain studies is often contradictory and the evidence may be presented without a well-founded reason. Research also supports that neuroscientific evidence may mislead decision making considering death penalty and accountability. Research is aiming to come up with more reliable neuroscientific applications such as fMRI-based lie detection. The amount of trials that use neuroscientific evidence differ from country to country but there is a globally upward trend. According to current knowledge, there is no specific neurolaw issued anywhere in the world, but existing regulations considering medical research in general are applied on neurosciences. Despite the missing legislation, applying neuroimaging in court neither seems to violate any human rights nor has it led to any more misuse than any other methods applied in court.

Neuroteknologia on laaja joukko metodeja, järjestelmiä ja välineitä, joiden kautta voidaan luoda yhteys ihmisen aivoihin ja jotka mahdollistavat aivotoiminnan tallentamisen tai muuttamisen. Neuroteknologian kasvu viime vuosikymmenenä on ollut räjähdysmäistä, mikä on herättänyt tutkijoissa huolta sen eettisistä ja oikeudellisista ongelmista. Tähän mennessä neuroteknologian eettisistä ja oikeudellisista sekä ihmisoikeudellista vaikutuksista on tehty vain hajanaisesti tutkimusta, joten aiheesta tarvitaan lisää tietoa. Työni tarkoituksenani on tutkia neuroteknologian aikaansaamia haasteita, mahdollisuuksia ja ongelmia ihmisoikeuksille sekä miten mahdolliset neuro-oikeudet pystyisivät vastaa-maan niihin. Työssäni tutkin aihetta lääkintä-, bio- ja valtiosääntöoikeudellista näkökulmasta painottaen erityisesti perus- ja ihmisoikeuskeskeisyyttä. Tutkimusmenetelminä käytän lainoppia ja de le ferenda -tutkimusta Tutkimusaineistona käytän kansainvälisiä ja Eurooppaa koskevia ihmissopimuksia ja siihen liittyvää soft law -normistoa sekä oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä. Hyödynnän myös etiikan ja erityisesti neuroetiikan aineistoa aiheesta. Tutkimusaineiston perusteella neuroteknologian aiheuttamiin haasteisiin on ehdotettu uusien ihmisoikeuksien, neuro-oikeuksien luomista. Näitä ovat esimerkiksi tutkijoiden ehdottamat oikeus kognitiiviseen vapauteen, oikeus henkiseen yksityisyyteen, oikeus henkiseen koskemattomuuteen ja oikeus psykologiseen jatkuvuuteen. Neurorights Foundation -järjestö on puolestaan ajanut seuraavia oikeuksia: oikeus henkiseen yksityisyyteen, oikeus henkilökohtaiseen identiteettiin tai vapaaseen tahtoon, oikeudenmukainen pääsy henkisen toimintakyvyn parannuksiin ja suojelu algoritmien sisältämiltä vinoumilta. Nämä ovat herättäneet kritiikkiä ja niitä onkin pidetty muun muassa neurohypen tuloksena. Olemassa olevista perus- ja ihmisoikeuksista yksityiselämän suoja ja siihen liittyvä henkilötietojen suoja pystyvät luultavasti parhaiten vastaamaan neuroteknologian haasteisiin, kuten siihen, miten aivokuvantamisesta saatavia tietoja saadaan käsitellä. Myös yhdenvertaisuudella ja syrjinnän kiellolla on paljon merkitystä ja niihin liittyen on nostettu esille neurosyrjinnän käsite, jolla tarkoitetaan syrjintää hermoston toimintaan liittyvistä syistä. Sille on erityisen alttiita esimerkiksi epileptikot ja autismin kirjoon kuuluvat. Myös tekoälyn käyttö neuroteknologiassa herättää kysymyksiä esimerkiksi autonomiasta. Tulevaisuuden sääntelykehikko tulee luultavasti olemaan monitasoinen ja eri sidosryhmät huomioon ottava. Näin se kykenee pysymään innovaation vauhdissa.

Tavoitteet. Anomiaa eli sananlöytämisen vaikeutta ilmenee lähestulkoon kaikilla afaattisilla henkilöillä ja se on afasian pysyvin oire. Nimeämisen kuntoutuksen taustalla tiedetään olevan monimutkainen molemmat aivopuoliskot käsittävä hermoverkosto. Kuntoutuksen hermostolliset mekanismit ovat kuitenkin monelta osin vielä epäselviä ja saadut tulokset osin ristiriitaisia. Tämän integroidun kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kartoittaa, miten nimeämisen kuntoutus näkyy aivotasolla kroonisessa afasiassa ja millaiset hermostolliset tekijät ovat yhteydessä kuntoutuksen vaikuttavuuteen. Menetelmä. Kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Artikkelit haettiin Ovid Medline -tietokannasta. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä aphasi* (afasia), treatment (hoito), therap* (terapia), rehabilitation (kuntoutus), anomia, naming (nimeäminen), "word-finding" (sanan löytäminen), neural (hermostollinen), neuroimaging (aivokuvantaminen), plasticity (muovautuvuus), reorganization (uudelleen järjestäytyminen). Rajausten jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella kroonisessa afasiassa voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia nimeämisen kuntoutuksella. Tulosten perusteella kummankin aivopuoliskon alueilla on keskeinen rooli nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen seurauksena on havaittavissa paljon yksilöiden välistä vaihtelua aivojen hermostollisissa muutoksissa. Kuntoutuksen seurauksena voidaan havaita vasemman ja oikean aivopuoliskon aktivaation kasvua, joka viittaa aivojen toiminnalliseen uudelleen aktivaatioon ja uudelleen järjestäytymiseen. Toisaalta osalla kuntoutujista on havaittavissa vasemman ja/tai oikean aivopuoliskon aktivaation laskua, joka näyttäisi viittaavan tehostuneeseen tiedonkäsittelyyn. Saatujen tulosten perusteella vasemman ja oikean puolen alin otsalohkopoimu (inferior frontal gyrus, IFG) on keskeinen aivoalue nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen aikana voidaan havaita aktivaatiomuutoksia kummankin aivopuoliskon IFG-alueella. Lisäksi ennen kuntoutusta havaittu vasemman puolen IFG-alueen aktivaatiotaso ja alueen mahdollinen vaurio näyttävät olevan keskeisiä tekijöitä kuntoutusennusteen kannalta.

Tavoitteet: Valemuistot ovat normaali osa adaptiivista muistitoimintaa, ja niitä aiheuttavat usein ulkoiset häiriötekijät ja muistin rekonstruktiivisuus. Valemuistot ovat suuri ongelma rikosoikeudelle erityisesti virheellisten silminnäkijätunnistusten vuoksi, jotka ovat johtaneet lukemattomien syyttömien henkilöiden tuomitsemiseen. Vielä ei ole kuitenkaan löydetty luotettavaa keinoa erottaa valemuistoja todellisista muistoista. Valemuistojen syntymekanismeja on tutkittu paljon, mutta niiden neuraalisesta perustasta tiedetään vasta vähän. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella valemuistoja koskevia neurotieteen löydöksiä kognitiivisten teorioiden valossa sekä arvioida, voisiko neurotieteen aivotutkimusmenetelmillä havaita valemuistoja rikosoikeudessa. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Ovid Medline, PubMed, APA PsycInfo ja Google Scholar -tietokannoista hakusanoilla ”false memory”, ”neuroscience”, ”imaging” ja ”neural” sekä aiheeseen liittyvien artikkelien lähdeluetteloista. Tuloksista rajattiin pois tutkimukset, joissa valemuistot olivat syntymekanismiltaan patologisia, sekä tutkimukset, joissa aivokuvantaminen oli suoritettu mieleen painamisen aikana. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella valemuistot ja todelliset muistot aktivoivat aivoja osittain samalla tavalla, mutta huomattavia eroavaisuuksiakin on havaittavissa. Valemuistojen kannalta keskeisiä aivoalueita vaikuttavat olevan erityisesti etuotsalohkojen ja limbisen järjestelmän rakenteet. Aiheeseen liittyvä tutkimusnäyttö on kuitenkin vielä vähäistä ja jokseenkin ristiriitaista, ja siihen liittyy monia käytännön ongelmia. Jatkotutkimusta vaaditaan ennen kuin aivotutkimusmenetelmiä voidaan luotettavasti hyödyntää rikosoikeudessa todellisten muistojen ja valemuistojen erottamiseen.