Browsing by Subject "aktivismi"

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sosiaalisten liikkeiden visuaalista vasta- ja valtajulkisuutta vertailemalla aktivistien omia Internet-sivustoja ja Helsingin Sanomia. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda uutta tietoa vastademokraattisen toiminnan ja toimijuuden muotoutumisesta vasta- ja valtajulkisuuksissa ja näiden julkisuuksien välisestä suhteesta paikallistasolla Suomessa. Tutkin, minkälaista vastademokraattista toimintaa sosiaaliset liikkeet tuovat esiin kuvissa omilla Internet-sivustoillaan. Näitä kuvia vertaan samoista tapahtumista julkaistuihin Helsingin Sanomien – valtajulkisuuden – kuviin. Analysoin, minkälaista toimintaa tuodaan esiin ja miten toiminnan esittäminen eroaa aineistojen välillä. Lopuksi tarkastelen vastademokraattisen toimijuuden visuaalisia representaatioita sukupuolen ja iän näkökulmista. Tutkielmani aineistona on kolme aktivistien ylläpitämää uutissivustoa, yksi kansalaisjärjestöjen kuvapankki ja vertailuaineistona Helsingin Sanomat. Aineistossani on kuvia yhteensä 443 ja ne on julkaistu vuosina 2000–2010. Kaikissa kuvissa tapahtumapaikkana on Helsinki. Tutkimusmenetelmänä käytän Eeva Luhtakallion soveltamaa Erving Goffmanin kehysanalyysiä, jossa pyritään etsimään aineistolähtöisesti kuvissa esitettyä toimintaa määrittäviä kehyksiä. Teoreettisen lähtökohdan tutkimukselleni muodostavat Pierre Rosanvallonin teoria vastademokratiasta ja Nancy Fraserin määritelmä useasta julkisuudesta. Kuvissa representoidun toiminnan kautta muodostuu kahdeksan eri määräävää kehystä: mielenosoitus, karnevaali, merkintä, valtaus, konflikti, kontrolli, sisäinen toiminta ja tiedotus. Määräävät kehykset kuvaavat aktivistien harjoittamaa vastademokraattista toimintaa ja muiden toimijoiden reaktioita siihen. Mielenosoitus, merkintä, valtaus ja karnevaali kuvaavat erilaisia kollektiivisen protestin muotoja, kontrolli ja konflikti taas tuovat esiin tämän toiminnan seurausta ja eri toimijoiden kohtaamista. Kuvissa näyttäytyy myös liikkeen sisäistä toimintaa ja liikkeestä tiedottamista sinällään ilman varsinaista protestia. Iän kannalta kuvien vastademokraattisesta toiminnasta muotoutui nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Sukupuolen kannalta toiminta taas osoittautui yllättävän sukupuolittuneeksi: mikäli toimija oli erikseen nostettu valokuvassa esiin, oli tämä useimmiten mies. Miehet olivat toimijoina etenkin liikkeen johdossa ja konfliktin määräävässä kehyksessä. Naisia taas representoitiin vastajulkisuudessa yllättävästi äitiyden kautta. Aktivistiaineistossa ja lehtiaineistossa suhtauduttiin osittain eri tavalla aktivistien toimintaan vaikka kuvat visuaalisesti muistuttivat toisiaan. Tämä ilmeni kuvia ympäröivissä otsikoissa ja kuvateksteissä, jotka vaikuttivat kuvista syntyviin tulkintoihin. Kuvien virittämisessä tekstein liikuttiin hyväksynnästä neutraaliin uutisointiin, siitä taas kohti epäilyttävää toimintaa, josta siirryttiin lopulta toiminnan tuomitsemiseen. Kuvateksteissä välittyi kamppailua vastademokraattisen toiminnan oikeutuksesta: onko kyseessä demokratiaan kuuluvaa kansalaisaktivismia vai yhteiskuntajärjestyksen rikkomista rettelöimällä. Julkisuuksista muodostui visuaalisen kamppailun kenttä, jolla eri toimijat pyrkivät muovaamaan sosiaalisista liikkeistä syntyviä käsityksiä. Sosiaaliset liikkeet ja tiedotusvälineet eivät olekaan tutkielmani perusteella pelkästään toisiaan täydentäviä vastademokraattisia toimijoita, vaan eri julkisuuksien ja vastademokraattisten toimijoiden välillä on sekä legitimiteettikonflikti että määrittelykamppailu: kuka voi esittää kenet ja mistä näkökulmasta.

This qualitative study explores the history of early AIDS activism in the Finnish gay community. The research data consists of Seta’s and Finnish AIDS support center’s archives, and MSC Finland’s Prätkäposti (“Biker’s mail”) magazine, from years 1983–86: a time when Finnish social and health policy to fight AIDS sought its direction and AIDS community support was not yet institutionalized. In addition, with national health statistics and media sources I show that, in the case of Finland, AIDS was a social and cultural crisis, rather than a viral epidemic. To understand the social significance of the AIDS crisis, I introduce Susan Sontag’s critical cultural theory of AIDS as metaphor. Using Erving Goffman’s social stigma theory, I look at the construction and intersection of stigmas associated with AIDS and homosexuality. With Gayle Rubin’s pioneering theory on sexual value systems, I contextualise the sexual politics of the aids crisis and the hierarchies behind it. Lastly, I examine the politics of feeling related to the AIDS crisis through affect theory. At the center of this research are discursive conflicts that emerged from the AIDS crisis. I examine these conflicts using Erving Goffman’s frame analysis. Archival material shows that, in the end, Seta's dialogue, cooperation and struggle over political agency and discourse amidst the crisis succeeded in shaping the Finnish social and health policy on AIDS. As a result, Finland, considered by many homosexuals to be a backward periphery of Europe due to its discriminatory LGBT legislation, developed relatively progressive AIDS policies in co-operation with the public sector. The arrival of the AIDS panic in Finland, however, was reflected and felt in the gay community as increased discrimination and threats of violence. The AIDS crisis was also a breaking point in sexual politics, serving as a platform for new conservative moralism, both within and outside of the gay and lesbian liberation movement. Hence, I claim that the AIDS crisis was used to legitimize (re)pathologizing of sexualities that deviated from monogamous and heterosexual norms, only a few years after homosexuality had been removed from the Finnish diagnosis code of mental disorders. Here, the differences and similarities in Seta's and MSC Finland's sexual politics provide an important point of comparison: they highlight the polyphony and struggle over discourse within a minority, rarely conveyed in histories striving for a singular narrative.

Tutkimuksessa selvitetään venäläisten feministien toimintaa, tavoitteita, ongelmia ja ristiriitoja 1990-luvun alkupuoliskolla. Primäärimateriaalina toimivat aikakauden tärkeimpien venäläisten feministien haastattelut, tekstit, puheet, esitelmät ja muut esilletulot, jossa he selvittävät tavoitteitaan, kertovat toiminnastaan ja erittelevät ongelmiaan. Lisäksi käytössä on merkittävimpien tapahtumien materiaaleja, järjestöjen lehtiä ja seminaarikertomuksia. Tutkimus keskittyy erityisesti Itsenäinen naisten forum -nimiseen löyhään verkostoon, jota feministit fasilitoivat. He pyrkivät sen avulla yhdistämään maan hajanaista naisliikettä. Tutkimuksen kontekstina on laajempi poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne Venäjällä, sen kehittymätön kansalaisyhteiskunta ja poliittinen sekavuus. Feministien tavoitteet, joita tutkimus käsittelee, liittyivät pitkälti naisliikkeen kehittämiseen, vahvistamiseen ja koordinoimiseen. Tämä tehtävä lankesi feministisille toimijoille, koska heillä oli muihin naisaktiiveihin nähden paremmat edellytykset tähän taloudellisesti, intellektuaalisesti, organisatorisesti ja institutionaalisesti. 1990-luvun ensimmäisiä vuosia kuvastaakin eräänlainen laajeneminen tässä suhteessa: feministit organisoivat tapahtumia, jotka saivat kasvavaa suosiota ja näkyvyyttä. Esiin nousi kuitenkin myös jatkuvasti kysymyksiä liikkeen poliittisen vaikuttavuuden kasvattamisesta, aseman virallistamisesta ja toiminnan struktuurien riittävyydestä. Ongelma oli naisliikkeen hajanaisuus, ideologinen monimuotoisuus sekä kokemattomuus poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nämä ongelmat kulminoituivat vuoden 1993 duuman vaaleihin, joihin osallistumisen epäonnistuminen osoitti entistä selkeämmin tarpeen muuttaa toimintaa. Toinen jakso tutkimuksessa käsittelee institutionalisoitumisen kauden alkamista 1990-luvun puoliväliä kohden. Aikakautta kuvaa ammattimaistuminen, feminististen toimijoiden eriytyminen ja laajat informaatio- ja koordinointihankkeet, joiden tekijät olivat yhtä ja samaa pientä moskovalaista ryhmittymää. Löyhä verkosto tai yhteisö ei ollut enää riittävä. Feministit perustivat Itsenäiselle naisten forumille tiukan strukturoidun koordinaatio- ja informaatiokeskuksen, joka otti liikkeen johtoaseman itselleen ja alkoi kehittää toimintaa. Tässä ammattiaktivistien piirissä liikkui paljon länsimaisten säätiöiden projektirahoitusta, minkä vuoksi heillä oli resurssit alkaa kontrolloida liikkeen toimia entistä enemmän. Tässä vaiheessa feministinen ryhmittymä oli jakautunut niihin, jotka olivat mukana tässä johtavassa ryhmässä ja niihin, jotka pyrkivät toisenlaiseen toimintaan. Feministien voimistuneet institutionalisoitumispyrkimykset aiheuttivat liikkeessä ongelmia. Merkittävimpiä teemoja, joita tutkimuksessa nousi esiin, oli feministien identiteetin jakautuneisuus; he olivat useasti samaan aikaan itsenäisiä aktivisteja, valtiolle työskenteleviä asiantuntijoita sekä akateemisia tutkijoita. Merkittävimmän yksittäisen feministisen järjestön, Moskovan sukupuolentutkimuksen keskuksen, asema kertoo tästä hyvin: se oli valtion tiedeakatemian alainen tutkimusyksikkö, mutta se identifioi itsensä voimakkaasti nimenomaan kolmannen sektorin järjestöksi, joka näki tehtäväkseen toimia naisliikkeen parissa. Samaan aikaan sen työntekijät tekivät tutkimusta niin valtiolle kuin muillekin tilaajille. Tämä aiheutti ongelmia niin akateemisessa maailmassa kuin muussa naisliikkeessäkin, jossa feministit koettiin elitistisiksi ja kaukaisiksi. Myös feministit itse kokivat tämän position yhä haastavammaksi 1990-luvun puoliväliä kohden, ja tutkimuksessa todetaankin eriytymisen alkaneen voimistua tämän seurauksena. Feministisistä toimijoista osa keskittyi voimakkaammin vain akateemiseen toimintaan ja osa taas naisliikkeen koordinointiin. Tutkimuksessa nousivat esiin myös feministien keskeiset ristiriidat ja se, että kyseessä ei ryhmän pienestä koosta ja samasta ideologisesta lähtökohdasta huolimatta ollut homogeeninen ryhmittymä. Monet sisäiset ristiriidat liittyivät siihen, miten feminismiä tulisi toteuttaa naisliikkeessä, millainen tulisi akateemisen toiminnan ja poliittisen aktivismin suhteen olla, oliko feministien liikkeen johtoasema hyväksyttävää vai ei, ja mitkä sen taustalla oleviksi motiiveiksi nähtiin. Feministien liike ei siis ollut yhtenäinen ja ristiriidat korostuivat ajan myötä. Feministien pyrkimykset koota naisliike yhdeksi vaikuttavaksi voimaksi epäonnistuivat 1990-luvun alkupuoliskolla. He eivät onnistuneet muodostamaan tavoitteidensa mukaista vahvaa naisliikettä, vaan pikemminkin feministien oma ammattimainen, erillinen ryhmittymä päätyi tekemään johtoasemastaan käsin parhaaksi katsomiaan asioita länsimaisten säätiöiden tuella. Sukupuolentutkimuksen kehitys kulkee koko tutkimuksen läpi yhtenä sivujuonena: sen kehittäminen oli osa feministien toimintasuunnitelmaa. Tässä he onnistuivatkin paremmin: sukupuolentutkimus sai akateemisen legitimiteetin, ja ensimmäistä kertaa maan historiassa venäläiset naiset tekivät tutkimusta venäläisten naisten tilanteesta.

Tutkimus käsittelee Porkkanamafiaksi nimetyn kansalaisliikehdinnän alkuvaiheita ja organisoitumista Suomessa. Toimintaryhmä sai alkunsa Suomessa loppukesällä vuonna 2008, jolloin idea uudenlaisesta toimintamallista levisi sosiaalisen median kautta Yhdysvalloista. Uudenlaista kuluttaja-aktiivisuutta korostanut toiminta-ajatus konkretisoitui varsin nopeasti tempaukseksi, johon osallistui satoja ihmisiä. Organisoimisessa on hyödynnetty internetin sovelluksia tehokkaasti, mikä on vaikuttanut Porkkanamafian toiminnan luonteeseen ja nopeaan leviämiseen. Tapaustutkimus Porkkanamafiasta keskittyy tarkastelemaan kansalaistoiminnan syntyprosesseja ja sijoittuu yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen kenttään. Lähtökohtana tutkimuksessa on prosessin empiirinen kuvaus. Toiminnan alkuvaiheen organisoitumista, idean kehittymistä konkreettiseksi toiminnaksi ja ihmisten rekrytoitumista mukaan toimintaan kuvataan Doug McAdamin liikehdinnän syntyä käsittelevän mallin pohjalta. Mallia on tarpeen myös täydentää ottamalla huomioon internetin ja sosiaalisen median vaikutukset. Porkkanamafian toiminnan piirteiden ja syntyprosessien tarkastelu avaa näkökulman siihen, miten kansalaistoiminta toteutuu Suomessa internet-ajalla. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää Helsingin Porkkanamafian toimijaa sekä kerännyt aineistoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Haastattelumateriaalin ja kenttähavaintojen lisäksi olen hyödyntänyt aineistona toimintaa käsitteleviä verkkosivustoja ja -julkaisuja. Tutkimuksen mukaan Porkkanamafian toiminta sijoittuu niin kutsutun perinteisen kansalaistoiminnan ja uudenlaisen verkkoaktivismin välimaastoon. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat keskeisiä areenoita toiminnan organisoimiseen ja kannattajien mobilisoimiseen. Toiminnan onnistumisen kannalta olennaista on kuitenkin saada ihmiset mukaan tempauksiin, jotka edellyttävät fyysistä läsnäoloa. Porkkanamafian toiminta on internet-vahvisteista eli pääasiallinen toiminta-areena ei ole verkossa, vaikka organisoinnissa hyödynnetään monipuolisesti uutta tieto- ja viestintäteknologiaa. Tutkimus osoittaa, että internetillä ja sen erilaisilla sovelluksilla oli merkittävä asema Porkkanamafian toiminnan syntyvaiheessa. Niiden vaikutus oli keskeinen niin toimintaidean saapumisessa Suomeen, sen omaksumisessa toteutettavaksi kuin itse toiminnan leviämisessä ja organisoimisessa. Rekrytoitumis- ja mobilisaatioprosesseissa internet ja sosiaalisen median valmiit verkostot mahdollistavat ihmisten tavoittamisen nopeasti ilman kustannuksia. Nämä kanavat muokkaavat myös osallistumisen kulttuuria, sillä toimintaa koskevan tiedon levitessä verkossa innostus lähteä mukaan liikehdintään alkaa usein ennestään tuntemattomien henkilöiden kautta. Tukea oman toiminnan oikeellisuudesta saadaan läheisten ihmisten sijaan verkkoyhteisöjen massoilta. Porkkanamafian kaltaisessa epämuodollisessa kansalaistoiminnassa osallistuminen on mahdollista tapahtumakohtaisesti omien resurssien mukaan ja ilman pitkäaikaista sitoutumista. Osallistuminen ei myöskään vaadi yhteisen laaja-alaisen ideologian jakamista. Nämä nykyliikehdinnän piirteet mahdollistavat helpon osallistumisen ja madaltavat näin kynnystä lähteä mukaan toimintaan. Keskeistä yhteiskunnallisen liikehdinnän syntyprosessissa on uusi ja innovatiivinen toimintaidea, joka Porkkanamafialla on ollut niin kutsuttu käänteinen tai positiivinen boikotti eli yrittäjien kannustaminen ympäristön tilaa parantaviin toimenpiteisiin kuluttajien ostovoiman avulla.

Tämä tutkimus käsittelee valtavirta- ja vastajulkisuuksien suhdetta graffitien, katutaiteen ja muun kaduilla ilmenevän luvattoman viestinnän kautta. Näihin viitataan termillä ”sähkökaappijournalismi”, jonka tarkoituksena on erottaa se osa, jonka sisältö on selkeästi yhteiskunnalliseen, poliittiseen tai sosiaaliseen muutokseen pyrkivää. Useiden vuosien aikana eri puolilta Helsinkiä kerätyn yli viidenkymmenen tapausesimerkin avulla selvitetään osin millaisia aiheita välineessä käsitellään, mutta erityisesti miten. Tutkimuksessa osoitetaan, että kyse on nimenomaan erityisestä ja muista poikkeavasta viestintävälineestä, jolla on omat toimintamekanisminsa, rajoitteensa sekä mahdollisuutensa. Sillä on myös hyvin pitkät historialliset juuret jopa tuhansien vuosien ajalta. Tämä väline voi olla käytössä paitsi yhteiskunnan kriisitilanteissa myös ainakin näennäisesti suhteellisen vakaassa yhteiskunnissa. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jota ohjaavat tietyt hegemoniset tavat, tottumukset ja käytännöt, myös joukkoviestinnän tuotantoa ohjaavat tietyt ennakko-oletukset. Julkisuutta pidetään puolestaan keskustelun areenana, jossa yhteiskunnan jäsenet yhdessä päätyvät mielipiteeseen heitä kaikkia koskevista asioista. Pääsy tähän nykyään lähes aina kaupallisen logiikan pohjalta toimivaan julkisuuden piiriin voi olla kuitenkin rajattu sekä joillekin yhteiskunnan jäsenille että joillekin aiheille. Alakulttuurit, joille nämä aiheet ovat tärkeitä, voivat pitää niitä kuitenkin yllä omissa vastajulkisuuksissaan, joista ne voivat myös nousta laajempaan julkiseen keskusteluun. Yksi tällainen vastajulkisuuden areena voi olla juuri ”sähkökaappijournalismi”. Välineenä se on äärimmäisen tasa-arvoinen ja toisaalta myös äärimmäisen julkinen. Silti se myös mahdollistaa sellaisten mielipiteiden esiin tuomisen, joita ei käytännössä missään muussa mediassa voisi julkaista. Usein nimettömänä, lähes aina luvattomana ja usein jopa röyhkeänä viestintämuotona sillä voi olla erityisen tärkeä rooli nykyisissä demokratioissa paitsi poliittisten sekä yhteiskunnallisten epäkohtien ja puutteiden paljastajana, myös kansalaisten ja erilaisten ryhmien identiteettien rakentajana.

Tutkielmani aiheena on ruokalähettien työtaiteluun liittyvä Foodora vastuuseen -kampanja, joka toimii monella eri tasolla, merkittävimmin kuitenkin internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Tutkimuskysymykseni on, millaisia vaikuttamisen keinoja Foodora vastuuseen -kampanja toiminnassaan käyttää. Näiden keinojen kautta tarkastelen kampanjaa verkostoituneena yhteiskunnallisena liikkeenä, ja pohdin myös hieman sitä, mikä kampanjan yhteiskunnallinen merkitys on. Tutkimukseni liittyy niin kutsutun uuden työn kontekstiin, jolla tarkoitetaan työelämässä tapahtunutta muutosta, jossa esimerkiksi tuloerot työntekijöiden välillä ovat kasvaneet ja monet työmuodot ovat hävinneet. Tässä tutkielmassa uusi työ esiintyy alustatalouden palvelutyön muodossa. Alustatalous on 2000-luvulla yleistynyt työelämän ilmiö, jossa internetpohjaisten sovellusten kautta tehtävä työ hämärtää työntekijän ja yrittäjän sekä ammattilaisen ja harrastajan välisiä rajoja. Näitä aiheita on viime vuosina käsitelty paitsi mediassa myös esimerkiksi eduskunnassa, ja kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt etenkin Manuel Castellsin teoriaa verkostoituneista yhteiskunnallisista liikkeistä, jota täydennän esimerkiksi verkkoaktivismin ja verkostoituneen julkisen kehän teorioilla. Valitsin Castellsin, sillä hän käsittelee verkostoituneita yhteiskunnallisia liikkeitä laajasti huomioiden sen syyt, toimintatapojen ja välineiden erityisyyden sekä yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet. Castells käsittelee myös internetiä välineenä syväluotaavasti keskittyen ennen kaikkea sen vaikutuksiin yhteiskunnan verkostoissa. Tein tutkimukseni tapaustutkimuksen poikkileikkauksena tietystä ajanjaksosta Foodora vastuuseen -kampanjan toiminnassa. Valitsin tutkittavaksi ajanjaksoksi puoli vuotta alkaen kampanjan julkisesta aloituksesta 6.9.2018 ja päättyen 28.2.2019. Tutkimusmenetelmänäni on netnografia, joka tarkoittaa etnografisen tutkimuksen tekemistä verkossa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Foodora vastuuseen -kampanjan kotisivuilta ja sosiaalisen median alustoilta keräämäni kampanjan julkaisema materiaali. Lisäksi tein kaksi teemahaastattelua kahden Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivin kanssa. Keskityn tutkimuksessani etenkin kuuteen tapaan, jolla Foodora vastuuseen -kampanja pyrkii vaikuttamaan. Ne ovat: suoraan kohdeyrityksiin kohdistettu toiminta, aihetunniste, blogi ja pidemmät Facebook-päivitykset, kuvat, videot ja animaatiot, sisällön uudelleenohjaus sekä yhteistyö ja verkostoituminen. Tutkimukseni keskeiset johtopäätökset ovat, että Foodora vastuuseen -kampanja on monella tavoin tyypillinen Castellsin kuvaaman kaltainen verkostoitunut yhteiskunnallinen liike. Keskeisiä vastaavuuksia ovat etenkin Foodora vastuuseen -kampanjan pyrkimys avoimuuteen, johtajattomuuteen, autonomia, tunteiden merkitys ja yhtäaikainen toiminta verkossa ja sen ulkopuolella sekä lokaalin ja globaalin yhdistyminen. Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivit suunnittelevat jatkavansa lähettien asian ajamista itse kampanjan jälkeenkin, mikä osoittaa mielestäni sen, että kampanjan aktiivit eivät halua jättää lähettien asian ajamista vain yhteiskunnan instituutioiden varaan. Syitä tähän voivat olla uusi työ, joka voi vaatia uusia vaikuttamisen tapoja, ja internetin ja sosiaalisen median keskeisyys sekä kampanjan että sen kohdeyritysten toiminnassa.

In this thesis I inquire into young people’s stories about disability activism. This thesis aims to contribute to current discussions in the field of disability studies and youth studies concerning young disabled people’s societal influencing and participation. As it has been acknowledged in youth studies, young peoples’ political agency shouldn’t be seen only as an involvement in official politics, but more diversified and concerning also the different aspects of everyday life. In this thesis I ask how and in which ways young disability activists aim to influence societal practices and what opportunities for agency are available in these processes. I draw my analysis from five semi-structured interviews which I conducted with young disability activists aged between 22–26. The purpose of the interview was to produce accounts and descriptions about the research topic. I analysed the data using qualitative narrative method. Different disability and human rights organisations had an important role in enabling interviewees’ political agency. The organisations had opened a way to influence for many young people, nevertheless there were different contradictions attached to their narration. These contradictions were connected to the organisational practices effecting the limits and possibilities to be heard. Also the themes and topics young people consider important can be interpreted as apolitical from the organisational perspective. Some interviewees stated that for example sexual diversity was often bypassed. For some young people the political agency took the form of more mundane practices. These involved blogging and different social media activities, doing music with a disability politics twist and taking part in different demonstrations and marches. I interpreted these practices to be more spontaneous and not limited by organisational practices and thus they have the possibility to bring new topics and themes to the sphere of political. This thesis suggests that instead of seeing young people as politically passive, we should pay attention to their political agency and the different forms it might take.

Maisterintutkielmani käsittelee Niillas Holmbergin esikoisromaanin Halla Helle (2021) didaktiikkaa ja dekoloniaalisia tavoitteita. Tutkielmassa tarkastelen, mitä romaani opettaa lukijalleen saamelaisuudesta, ja analysoin, miten romaani pyrkii vaikuttamaan lukijaan ja yhteiskuntaan. Tulkintani mukaan romaanin viestinä on pyrkimys vahvistaa alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden toteutumista. Tutkielman menetelmänä on jälkikoloniaaliseen teoriaan nojaava kontekstualisoiva sisällönanalyysi. Jälkikoloniaalinen kehys perustuu Edward W. Saidin (1978) tutkimukseen orientalismista sekä siitä jatkokehiteltyyn borealismin käsitteeseen. Koska Halla Helle pyrkii purkamaan koloniaalisia rakenteita, käytän siitä termiä dekoloniaalinen romaani. Analyysissa hyödynnän Susan Rubin Suleimanin (1983) lajiteoriaa teesiromaanista sekä kertomuksen teorian käsitteistöä. Erityisesti keskityn didaktisuuden sekä lukijan ja romaanin välisen vuorovaikutuksen analyysiin. Lisäksi tutkielmassa huomioidaan alkuperäiskansatutkimuksen ja saamentutkimuksen viitekehys. Romaanin sisällön analyysista ilmenee, että romaani välittää lukijalle tietoa nykyaikaisesta saamelaiskulttuurista ja ajankohtaisista saamelaispoliittisista aiheista. Romaanissa korostuu alkuperäiskansan suhde omaan kieleen, maahan ja mytologiaan, sekä kulttuurisen tiedon periytyvyyden hauraus ja siitä koituva etnostressi. Analyysini pohjalta esitän, että romaanin suomalainen kertojahahmo Samu on tarkoituksellisen samaistuttava hahmo, joka toimii sisäislukijan yhteistyökumppanina. Samun avulla lukijan asenteita ja kysymyksiä pyritään sanoittamaan ja jopa ohjailemaan. Teesiromaanin lajin mukaisesti lukijalle ei anneta juurikaan liikkumatilaa omaan tulkintaan, vaan romaani pyrkii osoittamaan oman arvomaailmansa oikeaksi ja saamaan lukijan puolelleen. Lisäksi tutkielma syventyy siihen, miten romaani pyrkii paitsi vaikuttamaan yksilötasolla tiedon määrään ja asenteiden laatuun, myös saamaan aikaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Jälkikoloniaalisen teorian mukainen pyrkimys muutokseen on Halla Hellessä tunnistettavasti läsnä.

Tutkielmassa tarkastellaan alakulttuurista ja naiserityistä aktivismia vuosina 1996-2001 ilmestyneessä Hella & Nyrkki -pienledessä. Lehti on osa suomalaista punk-kulttuuria, jonka yhtenä toimintamuotona oli omaehtoisten ja omakustanteisten pienpainatteiden tuottaminen. Tutkielma selvittää, miten ja miksi Hella & Nyrkki -lehteä julkaissut Naisten Alakulttuuriyhdistys rakensi julkaisusta naiserityistä toimintakenttää rajaamalla miehet pois lehden teosta. Samalla tutkitaan miten naiset merkityksellistävä sukupuolta, ruumiillisuutta ja niihin liittyviä normeja. Tutkimuskysymyksenä on, mitä uutta naiserityinen ja feministinen aktivismi luo ja saa aikaan ja miten se ilmenee lehdn juttuvalikoimassa ja kirjoittamisen tyylissä. Tutkielman teoreettisena taustana on ruumiinfenomenologia, jossa ihmisen maailmassaoloa luonnehtivat ruumiillisuus ja eletty kokemus. Fenomenologisessa sukupuolikäsityksessä sukupuolta ei lähestytä pysyvänä olemuksena, vaan tyylin kaltaisena piirteiden yhdistelmänä. Sukupuoli on avoin rakennelma, jonka ilmaisussa on mahdollisuus muutokseen kulttuurin sekä eletyn ja opitun rajoissa. Tutkimusaineistona on Hellan & Nyrkin kaikki 22 julkaistua numeroa. Aineistosta on nostettu kolme pääteemaa, jotka liittyvät tilaan, ruumiillisuuteen ja tyyliin. Aineistosta on etsitty parhaiten tutkimuskysymykseen vastaavia kirjoituksia. Niiden analyysimenetelmänä on käytetty lähilukua. Tutkielma osoittaa, että naiset kokivat punk-kulttuurin käytännöt ulossulkeviksi ja piilomaskuliinisiksi. Ratkaisukeinona käytettiin naiserityisen aktivismin strategiaa, jossa määriteltiin itse omaa toimintakulttuuria, ruumiillisuutta ja ilmaisun tyyliä.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.