Browsing by Subject "alaikäiset"

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2010 suosituksensa alaikäisiin kohdistuvasta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnista. Valtioiden päättäjille sunnatun suosituksen tavoitteena oli vähentää lasten ja nuorten altistumista runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, suolaa ja sokeria sisältävien elintarvikkeiden markkinoinnille. Suosituksen taustalla oli huoli lasten ja nuorten viime vuosikymmenten aikana moninkertaistuneesta liikalihavuudesta – tutkimusnäytön mukaan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnilla on liikalihavuutta lisäävä vaikutus. Suomessa ollaan 11 vuotta myöhemmin tilanteessa, jossa lukuisista kansainvälisistä täytäntöönpanosuosituksista ja lisäselvityksistä huolimatta tarvittaviin toimiin lasten suojelemiseksi ei ole ryhdytty. Suomessa alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin sääntelystä ei ole saatavilla vahvaa tutkimusnäyttöä. Vähiten tutkimustietoa on saatavilla nimenomaan mainonnan rajoittamisesta. Jotta epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin voidaan esittää lainsäädännön keinoin tehtäviä rajoituksia, on ensiksi selvitettävä sääntelyn nykytila. Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa uutta tietoa elintarvikemarkkinoinnin sääntelyn nykytilasta ensimmäistä kertaa nimenomaan alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin näkökulmasta. Tutkielman taustoittavassa osassa tarkastellaan tutkielmalle olennaista käsitteistöä sekä alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä siihen liittyvine erityispiirteineen. Tutkimuksen aiheitta tarkastellaan viime aikaisessa oikeudellisessa keskustelussa keskiöön nousseen lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta, jota voidaan pitää kantavana teemana läpi koko tutkielman. Tässä vaiheessa sääntelylle haasteellisista seikoista tunnistetaan ikäryhmäjaottelu, epäterveellisen elintarvikkeen määritelmä sekä digitaalinen markkinointiympäristö. Tutkielman lainsäädäntöä tarkasteltavassa osassa keskitytään elintarvikemarkkinoinnin kannalta olennaisten kuluttajansuojalain (KSL, 38/1978) ja elintarvikelain (ETL, 297/2021) säädösten, sekä kuluttaja-asiamiehen viranomaiskäytännön tarkasteluun. Tarkastelun yhteydessä havaitaan, ettei lainsäädännön, lain esitöiden tai viranomaisohjeiden perusteella voi riittävällä tarkkuudella päätellä sitä, milloin epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi kohdistuu nimenomaan alaikäisiin. Lisäksi havaitaan, että normatiivisen arvioinnin kannalta ongelmallista on KSL:n markkinointisäännösten alaikäisille takaaman suojan osittainen päällekkyys. Uudistetun ETL:n tarkastelun yhteydessä taas havaitaan, ettei lain esitöissä ole huomioitu alaikäisiä elintarvikemarkkinoinnin kohderyhmänä lainkaan. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän tarkastelussa havaitaan, että kuluttaja-asiamiehen sekä ETL:n toimivaltaisen valvontaviranomaisen toimivaltuutta on laajennettu lainvastaiseen markkinointiin puuttumisen helpottamiseksi. Valvonta- ja seuraamusjärjestelmän kannalta ongelmalliseksi kuitenkin havaitaan, ettei alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden lainmukaisuuden arviointi koske lainkaan markkinoitavan tuotteen ravinnollisia ominaisuuksia. Tutkielmassa edetään tämän jälkeen Suomessa markkinoinnin sääntelyn kannalta olennaisen itsesääntelyn tarkasteluun. Tarkasteltavana on erityisesti Kansainvälisen kauppamarin (ICC) markkinointisäännöstö ja sitä ratkaisukäytännössään soveltava Mainonnan eettinen neuvosto (MEN). Tarkastelussa havaitaan, että MEN on valinnut lausunnoissaan sallivan tulkintalinjan alaikäisiin kohdistuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskevissa tilanteissa. Ongelmalliseksi lapsen oikeuksien näkökulmasta erityisesti katsotaan, että MEN on lausunnoissaan asettanut elinkeinonharjoittajien edun lapsen edun edelle. Tutkielman arvioivassa osassa lopuksia katsotaan, että nykyisen sääntelyn kannalta ongelmallista on erityisesti 1) alaikäisten saaman erityissuojan eriarvoisuus lainsäädännössä ja itsesääntelynormistossa; 2) sääntelyn tulkinnanvaraisuus; ja 3) valvonnan tehottomuus. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella katsotaan, että A) epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia koskeva sääntely tarvitsee tuekseen elintarvikkeiden luokittelujärjestelmän; B) kuluttaja-asiamiehen linjaus on uudistettava; ja C) alaikäisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamista lainsäädännöllä tulee vakavasti harkita.

Temat för denna pro gradu- avhandling är företrädare för ensamkommande minderåriga asylsökanden. Avhandlingens syfte är dels att undersöka hur företrädarna ser på och upplever sitt uppdrag, dels hur de ser på barnen de jobbar med. Genom att studera företrädaruppdraget öppnas även större samhälleliga frågor upp; Hur uppfattar och ser samhället på flyktingar och, mer specifikt, ensamkommande flyktingbarn? Hur prioriteras detta område? Företrädare har på sätt och vis en nyckelposition i detta eftersom deras viktigaste uppgift är att se till att barnets bästa beaktas i asylprocessen. Centrala forskningsfrågor i denna avhandling är. Hur formas företrädarskapsuppgiften bland företrädare? Hur ser företrädarna på och hur definierar de målgruppen för arbetet, d.v.s. de ensamkommande barnen? Studien är kvalitativ och består av temaintervjuer med nio företrädare. Intervjumaterialet har analyserats med hjälp av en hermeneutisk-fenomenologisk forskningsmetod. Centrala teoretiska begrepp som diskuteras i denna avhandling är handlingsutrymme och handlingsfrihet, barns eget deltagande och agentskap samt kulturell sensitivitet och kulturkompetens. Eftersom företrädarskap är en lagstadgad verksamhet har även inhemsk såväl som internationell lagstiftning i ämnet granskats. Viktiga källor som använts är bl.a. Parsons (2010), Siitonen (2010) och Lindseth och Norberg (2004). Resultatet som helhet visar på att företrädarna som grupp verkar uppleva sitt uppdrag som givande och inspirerande där de själva får utvecklas samtidigt som de får bidra till att ensamkommande minderåriga asylsökanden skall få en god start på sitt liv i Finland. Samtidigt råder en viss frustration över bristen på riktlinjer och information samt en osäkerhet kring vad allt företrädaruppdraget innefattar. Företrädarna upplevde det som viktigt att upprätthålla en förtroendefull relation med barnet, men för att kunna utföra ett bra jobb poängterades även vikten av att hålla en viss distans till uppdraget. Att som företrädare finna en balans och definiera sitt handlingsutrymme både gällande arbetssätt och i relation till barnen och flyktingförläggningen kan beskrivas som en process som tar en hel del tid. Viktiga slutsatser som understöds av både tidigare forskning och avhandlingens egen intervjuundersökning är att riktlinjerna för företrädare borde preciseras. Både tidigare forskning och företrädarintervjuerna stöder även tanken kring att det borde införas obligatorisk utbildning för företrädare och att de företrädare som är nya i sitt uppdrag borde gå en företrädarkurs innan de inleder uppdraget. Innehållet i utbildningen bör även revideras så att företrädarna blir tillräckligt insatta i asylprocessen och barnets rättigheter. För att man som företrädare skall kunna sköta sitt uppdrag så bra som möjligt borde det även finnas någon slags kontakt- eller stödperson som företrädare kan vända sig till för att få råd och hjälp i frågor som berör uppdraget. Företrädarskap är ännu ett förhållandevis nytt fenomen och det finns idag väldigt lite kunskap om företrädare. Mera forskning inom området skulle kunna bidra till att uppdraget förbättras och utvecklas ytterligare.