Browsing by Subject "alkionsiirto"

Alkionsiirtojen avulla on mahdollista lisätä geneettisesti arvokkaiden naaraseläinten jälkeläismäärää ja menetelmää on sovellettu onnistuneesti tuotantoeläimillä. Hevosmaailmassa alkionsiirrot ovat kuitenkin vielä melko harvinaisia. Alkionsiirtoon turvaudutaan useimmiten hedelmällisyyshoidon tapaan tilanteissa, joissa vanha tai arvokas tamma ei itse pysty viemään tiineyttä loppuun ja se tulee kysymykseen myös silloin, jos nuori tamma halutaan saada siitoskäyttöön mahdollisimman varhain tai jos tamman kilpailu-uraa ei haluta keskeyttää siitoskäytön vuoksi. Alkioiden pakastamismenetelmien kehittyminen mahdollistaisi niin ikään laajemman kansainvälisen hevoskaupan sekä geneettisen materiaalin säilömisen. Alkionsiirto on mahdollista läheisten sukulaislajien kesken, mikä mahdollistaa menetelmän käytön uhanalaisten lajien säilyttämisen edistämiseksi. Alkionsiirtoa voidaan käyttää apuna myös oriin hedelmällisyyden arvioinnissa sekä tamman lisääntymiselimistön patologian tutkimuksessa. Toistaiseksi alkionsiirtomenetelmien suosiota rajoittaa alkioiden huono saatavuus, koska tammoille soveltuvaa superovulaatiomenetelmää ei vielä ole onnistuttu kehittämään. Myös alkioiden säilytykseen liittyy useita ongelmia. Hevosen alkion erikoinen rakenne kapseleineen vaikeuttaa kylmänsuoja-aineiden kulkeutumista alkion sisälle. Varhaisemman kehitysvaiheen alkiot kestävät pakastamista suurempia alkioita paremmin, mutta alkionhuuhtelutulokset ovat heikompia silloin, kun alkioita huuhdellaan varhaisempana ajankohtana. Alkionsiirron onnistumisen kannalta on tärkeää päästä valitsemaan siirrettäväksi laadukkaita ja hyväkuntoisia alkioita. Alkioita on perinteisesti arvosteltu mikroskoopin avulla morfologisin perustein sekä erilaisilla värjäysmenetelmillä, mutta myöhemmin mukaan on tullut myös alkion DNA:n tutkimisen mahdollisuus polymeraasiketjureaktio- eli PCR-menetelmällä. Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on selvittää lukijalle alkionsiirtoprosessin eri vaiheet sekä valottaa tekijöitä, jotka vaikuttavat alkionsiirron onnistumiseen

Virtaussytometriaan perustuva koneellinen siittiöiden X/Y-lajittelu on vakiintunut naudoilla rutiininomaiseksi menetelmäksi vasikoiden sukupuolen määräämiseksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä saavutetaan monia etuja etenkin lypsykarjataloudessa. Lajitellun siemenen hyödyntäminen onkin lisääntynyt sen kaupallistamisen jälkeen niin nautojen keinosiemennyksessä kuin alkiotuotannossakin. Lajittelutekniikkaan ja sukupuolilajiteltuun siemeneen liittyy kuitenkin edelleen useita ongelmia. Siittiöiden lajittelu on hidasta ja kallista, minkä lisäksi sperman hävikki lajittelun aikana on suurta. Lisäksi lajitteluprosessi aiheuttaa siittiöihin muutoksia, jotka heikentävät siittiöiden laatua, liikkuvuutta ja elinkelpoisuutta. Osaksi tästä syystä lajitellun siemenen tiineyttävyys on huonompi kuin perinteisen lajittelemattoman siemenen tiineyttävyys. Edellä mainittuja asioita käsitellään tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sukupuolilajitellun siemenen käyttäminen hidastaa alkionkehitystä ja heikentää alkioiden laatua. Tämän tutkielman tutkimusosan tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, miten lajitellun siemenen käyttö alkiohuuhtelun yhteydessä vaikuttaa alkioiden laatuluokkaan ja kehitysasteeseen. Samalla selvitettiin myös eläimen poikimakerran ja rodun vaikutusta näihin tulosmuuttujiin. Tutkimusosan aineistona oli 1 971 alkiohuuhtelun tiedot Maatalouden Laskentakeskus Oy:n tietokannasta. Huuhtelut olivat tapahtuneet suomalaisilla lypsykarjatiloilla vuosina 2008–2015. Tutkimukseen sisällytettiin ainoastaan ayrshire- (n = 629) ja holstein-rotuiset (n = 1342) eläimet. Huuhdelluista eläimistä 1 329 oli hiehoja ja 642 lehmiä. Alkiohuuhteluista 1 528 oli tehty lajittelemattomalla siemenellä ja 443 lajitellulla siemenellä. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö pienensi hiehoilla parhaaseen eli 1-luokkaan kuuluvien alkioiden suhteellista osuutta 6,5 prosenttiyksikköä, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä vastaava osuuden pieneneminen oli 11,9 prosenttiyksikköä (p < 0,001). Vastaavasti 2- ja 3-luokan alkioiden suhteelliset osuudet kasvoivat sekä hiehoilla että lehmillä lajiteltua siementä käytettäessä. Keskimäärin siirtokelpoisten alkioiden laatuluokka heikkeni lajiteltua siementä käytettäessä hiehoilla 1,28:sta 1,43:een (p < 0,001) ja lehmillä 1,23:sta 1,41:een (p < 0,001). Kehitysasteen osalta erot eivät olleet yhtä selkeitä: hiehoilla keskimääräinen kehitysaste laski ainoastaan hieman, 5,25:stä 5,09:ään, kun käytettiin lajiteltua siementä (p < 0,001). Lehmillä alkioiden kehitysnopeudessa ei havaittu merkitsevää eroa. Siirtokelpoisten alkioiden saanto alkiohuuhteluissa pieneni merkitsevästi sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, hiehoilla keskimäärin 1,4 alkiolla (p < 0,001) ja lehmillä 3,2 alkiolla (p < 0,001) huuhtelua kohti lajittelemattoman siemenen käyttöön verrattuna. Samalla lajitellun siemenen käyttö johti degeneroituneiden alkioiden ja hedelmöittymättömien munasolujen suhteellisen määrän kasvuun. Sukupuolilajitellun siemenen käyttö myös lisäsi huomattavasti nollahuuhteluiden, eli huuhteluiden, joissa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota, määrää. Hiehoilla nollahuuhteluiden osuus lisääntyi lajiteltua siementä käytettäessä 7,9 %:sta 11,2 %:iin (p = 0,025), lehmillä 9,0 %:sta ja 20,7 %:iin (p < 0,001). Saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta myös linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Muutamista varjopuolistaan huolimatta lajitellun siemenen käyttö on perusteltua ja tietyissä tilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Etenkin suomalaisen tuottajan kannalta alkiohuuhteluita tehtäessä oleellisinta on se, kuinka monta lehmävasikkaa luovuttajasta saadaan. Vaikka siirtokelpoisten alkioiden määrä pienenee ja laatu heikkenee alkiohuuhteluissa sukupuolilajiteltua siementä käytettäessä, tuloksena saadaan syntymään enemmän lehmävasikoita pienemmästä määrästä vastaanottajaeläimiä.