Browsing by Subject "alkoholipolitiikka"

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alkoholiveropolitiikan vaikutuksia ja onnistumista eri juomalajeittain fiskaalisesta sekä ohjaavasta näkökulmasta ottaen matkustajatuonnin mahdollisuus huomioon vuosina Suomessa 2006 - 2014. Tutkimusaineistosta tehtävä tilastollinen analyysi pyrki vastaamaan yllä oleviin kysymyksiin. Voitiin myös katsoa, että jos näihin kysymyksiin löytyy vastaus, niin pystyttiin myös arvioimaan alkoholipolitiikan onnistuneisuutta sen itsensä asettamien mittareiden perusteella, mikä käytännössä tarkoittaa alkoholin kokonaiskulutuksen vähennystarvetta alkoholiveroa hyväksikäyttäen huomioiden matkustajatuonti, ja lisäksi myös fiskaalisten tavoitteiden toteutumista. Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui alkoholin kaltaisen, negatiivisen ulkoisvaikutuksen aiheuttavan hyödykkeen, verotuksen teoriasta, sekä kuluttajan valintateoriasta ja yksittäisen kuluttajan ostopäätösprosessista: aluksi oli ymmärrettävä syy alkoholin verottamisperusteille ja sen muutoksille, minkä jälkeen oli johdonmukaista havainnoida kokonaiskulutuksen ja matkustajatuonnin mahdollisia muutoksia hintapisteiden vaihduttua verotuksen kiristysten vuoksi. Teoreettisessa osuudessa käytiin läpi myös Suomen alkoholipolitiikka ja sen tavoitteet, varsinkin alkoholiveron asettamisen merkitys valtiovallan toimesta, jotta pystyimme arvioimaan alkoholipolitiikan onnistuneisuutta tutkimuksen empiirisen osan perusteella. Tämän tutkimuksen tulokset vastasivat pääosin aiempia tehtyjä tutkimuksia siitä, että alkoholiveron korotus vaikuttaa kulutukseen heikentävästi. Alkoholiverojen muutokset ovat korreloineet negatiivisesti oluen, siiderin, tislatun lonkeron sekä väkevien kulutuksen kohdalla. Käymisperäisten lonkeroiden sekä mietojen viinien kulutus on kasvanut verotuksen korotuksesta huolimatta viime vuosina, joten nämä juomaryhmät eivät ole käyttäytyneet aiempien tutkimusten tulosten mukaisesti. Kaikissa juomalajeissa havaittiin positiivinen korrelaatio alkoholiveron ja matkustajatuonnin välillä, eli matkustajatuodun alkoholin suhteellinen määrä kokonaiskulutuksesta kasvoi, mitä suuremmaksi alkoholivero nousi. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan katsoa, että alkoholipolitiikan pyrkimykset tutkittuina vuosina ovat onnistuneet tavoitteissaan oluiden, siidereiden, tislattujen long drink – juomien sekä väkevien kohdalla kokonaiskulutuksen vähentämisessä sekä verotulojen kasvattamisessa. Käymisperäisten long drink – juomien ja mietojen viinien kohdalla alkoholiveron haluttu ohjaava vaikutus ei toteutunut, koska kokonaiskulutus kasvoi. Tilastollisen analyysin perusteella matkustajatuontia ei voida vielä pitää uhkana alkoholipoliittisille tavoitteille muiden juomalajien kuin siiderin kohdalla, minkä kulutus siirtyisi voimakkaasti matkustajatuontia suosivaksi jos kotimaan alkoholiveroa edelleen kiristettäisiin.

Tutkielmassa selvitetään syitä kieltolain taustalla Suomessa ja Virossa ja miksi valtioissa päädyttiin erilaisiin lopputuloksiin alkoholipolitiikassaan 1920-luvulle tultaessa. Esimerkiksi nousevan työväenluokan asemoituminen, raittiusseurojen vaikutusvalta, valtiontalous ja yleinen kansan mielipide ovat arvioitavia tekijöitä kieltolain säätämisen taustalla. Miksi kieltolaki jäi Virossa säätämättä? Miltä osin Viron tilanne poikkesi Suomen tilanteesta? Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään vertaamalla toisiinsa Suomessa ja Virossa käytyä poliittista keskustelua. Suomen ja Viron alkoholipolitiikkaa 1920-luvulla ei ole aiemmin vertailtu lainsäädäntöelinten näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä luodaan pitkän aikavälin historiallinen narratiivi ja toisessa tutkitaan ja verrataan alkoholipoliittista tihentymää eli kieltolakikeskustelua. Pitkän aikavälin historiallinen narratiivi toimii kontekstina ja antaa näkökulmia parlamenttien täysistuntopöytäkirjojen analysointiin. Aineisto, josta havainnot tehdään, koostuu julkisista Suomen ja Viron parlamenttien pöytäkirjoista ja valiokuntien mietinnöistä. Vertailemalla havaintoja saadaan vastaukset tutkimuskysymyksiin. Täysistuntojen pöytäkirja-aineisto analysoidaan sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin retoriikan tutkimuksen keinoin keskittymällä erilaisiin vakuuttelun tapoihin. Suomen ja Viron valtiot ovat monilla tavoin erilaisten tapahtumakulkujen tuloksia. Sekä suomalaisessa että virolaisessa valtiopäiväkeskustelussa esiintyi odotus siitä, että tulevaisuudessa kieltolaki voidaan saada läpi. Maiden hallitukset eivät kuitenkaan kannattaneet kieltolakia. Eduskunnan keskusteluissa Suomen kansan nähtiin vaativan kieltolakia. Suomessa kieltolaki sai laajaa kannatusta eikä sitä voida supistaa vain raittiusliikkeen projektiksi. Viron Perustavan kokouksen istunnoista käy ilmi, että kansa ei ollut valmis alkoholin kieltolakiin. Virossa kieltolaki esiintyi kaukaisena päämääränä, johon pääsemiseksi kansaa oli koulutettava ja se oli valmistettava lakia varten. Kieltolaki vaikuttaa Virossa olleen yksin raittiusliikkeen projekti, joka jakoi puolueita sisäisesti. Sekä työväenluokan asemoitumisella, valtion talouden tilalla että raittiusaatteen arvostuksella oli vaikutusta alkoholipoliittisiin päätöksiin. Keskusteluiden perusteella suurin määräävä tekijä on kansan koettu tahto ja valmius kieltolakiin. Politiikkaa siis ohjasi hyvin suuressa määrin kansan koettu asemoituminen suhteessa kieltolakiin. Tämä tutkielma tuo esiin Virossa ja Suomessa käytyjen kieltolakikeskustelujen eroavaisuuksia. Eroavaisuuksien voidaan nähdä johtuneen sekä pitkäkestoisten prosessien eroista että 1900-luvun alun tapahtumista. Laajemmassa tutkimuksessa olisi mahdollista verrata useampia kieltolakikeskustelun käyneitä valtioita keskenään. Jatkotutkimuksessa voisi etsiä alkoholipoliittisen keskustelun lainalaisuuksia. Esimerkiksi se, oliko kaikilla kieltolain säätäneillä valtiolla jokin yhteinen piirre ja kuinka se ilmeni argumentoinnissa, olisi kiinnostava tutkimuskohde.

Tutkielmassa tarkastellaan alkoholin käyttöön liitettäviä merkityksiä kulttuuristen peruskategorioiden tasolla. Alkoholilla on ollut kansallisesti latautunut rooli aina varhaisista agraarikulttuureista asti, ja siihen on myös liittynyt voimakkaan tunteellinen suhtautuminen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä kategoria-analyysi määrittelee kulttuuriset peruskategoriat kansalaisuudeksi, sukupuoleksi ja iäksi. Kategoriat sisältävät kulttuurista tietoa, ja niillä on olennainen rooli kulttuurin ja moraalin rakentumisessa. Kulttuurisia peruskategorioita tarkastellaan kahden aineiston tasolla unohtamatta niihin liittyvää kansallista alkoholitutkimusta. Alkoholimainosaineisto rakentuu aikakauslehdistä kerätyistä alkoholimainoksista. Alkoholimainoksia lähestytään Panofskyn ikonografisen analyysimenetelmän avulla. Haastatteluaineisto sen sijaan koostuu alkoholitoimijoiden teemahaastatteluista. Sitä lähestytään kategoria-analyysin mukaisesti haastattelupuheessa rakentuvien kategorioiden tarkastelun tasolla. Alkoholitoimijat valittiin haastatteluun sillä perusteella, että vastaajan edustaman organisaation toiminnan tavoitteena on alkoholin kulutukseen vaikuttaminen. Kulttuuriset peruskategoriat olivat tunnistettavissa aineistoista. Kansallisuuskategoria rakentui sekä erilaisten kollektiivisten symbolien varaan että toiseuden ja poikkeavuuden kategorisoinnille. Sukupuolikategoria sen sijaan jakautui kategoriapareihin. Sen osalta voidaan todeta, että alkoholin käyttö on sukupuolittunutta alkoholitutkimuksen, alkoholimainonnan ja sen suunnittelun sekä alkoholipolitiikan tasolla. Alkoholinkäytöllä on myös osa sukupuoli-identiteetin ilmaisemista. Ikäkategoria taas määrittyy suhteessa elämänkulun kategoriaan esimerkiksi alkoholidebyyttien ja vanhemmuuteen liittyvän vastuun tasolla sekä kysymyksessä päihdeongelmien siirtymisestä seuraaville sukupolville. Kulttuuristen peruskategorioiden lisäksi aineistoista pystyttiin tunnistamaan myös luontoon viittaava kategoria. Siihen liittyi mainosaineiston tasolla luontokuvauksen ja alkoholituotteiden luonnollisuuden ja luonnonmukaisuuden korostamisen lisäksi kulttuuristen rakenteiden muutosprosessi, jossa luonnon raakamateriaalia uusinnetaan alkoholituotteiden suunnittelussa ja tuotannossa. Romanttinen luonnollisuuden ja autenttisuuden korostaminen oli voimakkaasti läsnä mainosaineistoissa. Luonnon ja kulttuurin erottelu näkyy osana hyvinvointia koskevaa yhteiskuntapoliittista ajattelua ja alkoholipolitiikkaa: Ajattelutavat ovat muuttuneet luonnollisen hyvän elämän tavoittelusta yksilökeskeisempään suuntaan, ja yhteiskunnan erilaiset kontrollimenetelmät ovat siten menettäneet merkitystään. Alkoholitoimijoiden haastattelupuheen perusteella voitiin todeta, että alkoholipolitiikka on keskittynyt alkoholinkäytön negatiivisten seurausten ehkäisyyn. Haittoihin keskittyneeseen alkoholipolitiikkaan liittyy riski alkoholikulttuurin moninaisten piirteiden ohittamisesta. Käsitys suomalaisesta alkoholisuhteesta ja kulutuksesta jää vaillinaiseksi, jos se yksinkertaistetaan pelkän sääntelyn tai siinä tapahtuvien muutosten seuraukseksi. Kohtuukuluttajan rooli on jo toissijainen suomalaisessa alkoholipolitiikassa.

Vuoden 1932 alkaessa kansanäänestyksen tulos oli selvä. Kieltolailla ei ollut kansan tukea, joten siitä oli luovuttava. Suomen valtion talous oli vuoden 1931 aikana kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Työttömyys oli kasvussa ja valtion kassa tyhjeni uhkaavasti. Lapuan liikkeen äärioikeistolaiset toimet toivat myös epävarmuutta. Kieltolain kumoamisella ja alkoholijuomien verottamisella Suomen valtio tavoitteli uusia tuloja valtion kassaan ja kauppasuhteitten parantumista Euroopan viinimaiden kanssa. Talousnäkökulman lisäksi Alkon perustamisella kitkettiin trokarikulttuuria, joka oli kieltolain aikana heikentänyt kansan moraalia. Myös Lapuan liike oli vaatinut kieltolain kumoamista. Pro gradu -tutkielmassani selvitän millaisena papiston näkemys alkoholin ja yhteiskunnan suhteesta näyttäytyi ja millaisin voimasuhtein. Tutkin keitä olivat ne papiston edustajat, jotka esittivät alkoholipoliittisia kannanottoja, ja millaisia vaikutteita heidän toimintansa taustoilta löytyi. Papistolla tarkoitan ryhmää ja henkilöitä, jotka olivat koulutukseltaan teologeja. Liitän keskusteluun myös rajatapauksia, jotka olivat esimerkiksi kansanedustajia, joilla oli uskonnollista taustaa. Tutkielmassani käsiteltävät tapahtumat määräytyivät suomalaisen papiston kannalta oleellisten kirkollis-yhteiskunnallisten lehtien Kotimaan ja Vartijan alkoholipoliittisten artikkeleiden kautta. Arvioin myös mainittujen lehtien linjoja suhtautumisessaan alkoholipolitiikkaan. Tutkimusmetodini aiheeseen on tapahtumahistoriallinen narraatio. Luvut ovat systemaattisesti teemoitettuja. Tutkielmani päälähteet ovat Kotimaa, Vartija, ”Kirkko ja kansanelämä” -kirjanen, ylimääräisten valtiopäivien pöytäkirjat ja Ylioppilaslehti. Lisäksi lähteinäni ovat Antti J. Pietilän, Jaakko Gummeruksen ja Kaarle Kustaa Aron henkilöarkistot ja jotkut Helsingin Sanomien, Uuden Suomen, Yhdyssiteen ja Sosialidemokraatin yksittäiset lehdet. Tutkimuksessani selviää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautui alkoholipoliittiseen keskusteluun lainkuuliaisuutta vaalien ja pitäen itsensä poissa puoluepolitiikasta kansan yhtenäisyyttä vaalien. Arkkipiispa Ingman ja piispa Gummerus ylläpitivät kirkon virallista linjaa. Ylimääräisillä valtiopäivillä suurin osa kansanedustajapapeista kannatti uutta väkijuomalakia. Kotimaa julkaisi kevään aikana alkoholipoliittisia kannanottoja laidasta laitaan, mutta perusvireltään se seurasi kirkon johdon ja lainkuuliaisuuden linjaa. Suurin osa tutkimuksestani käsitteli kuitenkin kirkon raittiusväen kannanottoja, jotka kumpusivat lähimmäisen rakkauden todeksi elämisestä ja kansan siveellisyyden kunnioittamisesta. Mm. Tohtori Sirenius, lähetysjohtaja Tarkkanen, sosiaaliministeriön raittiusosaston päällikkö Aro, kansanedustaja Päivänsalo ja äänekkäimpänä Vartijan päätoimittaja professori Pietilä olivat raittiusmiehiä, joille ehdoton raittius oli kristillinen periaate, johon kansan siveellisyys rakentui. Pietilän terävä kritiikki kirkon virallista linjaa vastaan herätti paheksuntaa Kotimaassa. Sirenius ja Päivänsalo esiintyivät diplomaattisemmin. Aro vetosi raittiusyhteistyön puolesta. Hän oli myös raittiusmies, joka oli toimeenpanemassa uutta väkijuomalakia. Yksityiskohtaisen lähdeaineiston analysoinnin kautta tutkimukseni syventää ja monipuolistaa käsitystä suomalaisen papiston roolista alkoholipoliittisessa keskustelussa keväällä 1932.