Browsing by Subject "anatomia"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2023)Aistinjärjestelmät ovat eliöiden selviytymisen kannalta on elintärkeitä, sillä ne mahdollistavat reagoimisen ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Aistinjärjestelmät välittävät jatkuvasti informaatiota muuttuvasta ympäristöstä keskushermostoon. Vedessä aistinjärjestelmiin kulkeutuvat viestit välittyvät eri tavalla kuin ilmassa. Hylkeillä, jotka elävät suurimmaksi osaksi vedessä on havaittu useita rakenteellisia eroja aistinjärjestelmissä maanisäkkäisiin verrattuna. Rakenteellisten erojen arvellaan olevan seurausta hylkeiden elinympäristöstä, josta merkittävissä osassa on vesi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään yleisesti eri aistinjärjestelmien anatomiaan sekä kuvaillaan hylkeiden erityispiirteitä näissä rakenteissa. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään tarkemmin hylkeiden elinympäristön kannalta merkittävimpiin aisteihin, joita ovat kuulo- ja näköaisti sekä ihon aistit. Kirjallisuuskatsauksessa on kuvailtu merkittävimpiä eroja hylkeiden aistinjärjestelmien anatomiassa verrattuna maanisäkkäisiin sekä muihin eväjalkaislajeihin. Tutkielmassa on myös pyritty selvittämään mahdollisia syitä anatomisten poikkeavuuksien taustalla. Kuulo- ja tuntoaisti ovat hylkeille yhtä merkittäviä kuin näköaisti maanisäkkäille. Kuulo- sekä tuntoaistin merkitys kuitenkin korostuu sameammassa ja syvässä vedessä, missä näköaistin käyttö on rajoittuneempaa. Tutkielmassa havaittiin eroja kuuloaistinjärjestelmän anatomiassa maanisäkkäiden ja hylkeiden välillä erityisesti välikorvan rakenteissa. Hylkeiden välikorvassa sijaitsevat kuuloluut sekä tärykalvo ovat suuremmat verrattuna maanisäkkäiden vastaaviin rakenteisiin. Lisäksi hylkeiden välikorvassa on onteloita, joiden on arveltu liittyvän paineentasaukseen hylkeen sukeltaessa syvällä vedessä. Hylkeiden korvanrakenteet mahdollistavat hylkeille kuuloaistin optimoimisen erityisesti vedessä. Kuuloaistin lisäksi myös tuntoaistin merkitys hylkeillä korostuu ympäristössä, jossa näkyvyys on heikko. Hylkeillä havaittiinkin kirjallisuuskatsauksessa eroja erityisesti naaman alueella sijaitsevien viiksikarvojen rakenteessa ja sijainnissa verrattuna maanisäkkäiden vastaaviin rakenteisiin. Hylkeiden viiksikarvojen hermotuksen havaittiin olevan moninkertainen verrattuna maanisäkkäiden viiksikarvoihin. Useimmille maanisäkkäille näköaisti on kaikista aisteista merkittävin, mutta hylkeille sen merkitys ei kuitenkaan ole niin hallitseva. Tutkielmassa havaittiin, että hylkeiden näköaisti on sopeutunut paremmin vedessä elämiseen, jossa silmään tulevan valon määrä on huomattavasti vähäisempi ja valon taittuminen silmän rajapinnassa olematonta. Silmän rakenteen sopeutuessa erityisesti veden ominaisuuksiin ei sen toimivuus ole optimaalinen maalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Eturaajalla eläin kannattelee ja liikuttaa vartaloaan. Petoeläimet käyttävät raajaa myös kaivamiseen, kiipeämiseen ja uimiseen. Kissaeläimillä eturaajalla on tärkeä merkitys saalistuksessa. Eturaajan anatomia muokkautuukin sen käytön mukaisesti. Eturaajojen anatomiaa tutkimalla voidaan selvittää sukupuuttoon kuolleiden eläinten käyttäytymistä sekä liikkumismuotoja. Tätä varten on tärkeää tuntea olemassa olevien eläinten anatomiaa. Petoeläimillä suurimmat eturaajan anatomiaan vaikuttavat tekijät ovat eläimen ja saaliin paino sekä saalistustapa. Koiraeläimet saalistavat juoksemalla saaliinsa kiinni, joten tehokas liikkuminen on niille tärkeää. Koiraeläimet tappavat saaliinsa heti puremalla. Kissaeläimet yleensä vaanivat saalistaan ennen sen kimppuun hyökkäämistä. Kissaeläimet käyttävät eturaajojaan saaliin kaatamisessa, kiinnipitämisessä sekä asettelussa ennen kuolettavaa puremaa. Saalistustavasta johtuen kissaeläinten eturaajaan kohdistuu enemmän kiertoliikettä ja rasitusta kuin koiraeläimillä. Lisäksi kissaeläimet kiipeilevät koiraeläimiä enemmän. Kun kissaeläimet saalistavat suurempia eläimiä, kohdistuu niiden eturaajoille myös enemmän voimia suuremman saaliin pyristellessä vastaan. Tällöin eturaajojen tulee olla vahvempia ja erityisesti eturaajan rotaation tulee olla voimakas. Kissa- ja koiraeläinten eturaajan luuston anatomiaa on tutkittu runsaasti. Eturaajan lihasten yksityiskohtaista anatomiaa taas ei ole selvitetty kuin muutamalta lajilta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ilveksen (Lynx lynx) eturaajan lihasten ja luiden anatomia sekä verrata niitä aiempien tutkimusten löydöksiin. Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Se saalistaa sekä itseään pienempiä että suurempia eläimiä. Tämän tutkimuksen hypoteesina oli, että ilveksen eturaajan luiden ja lihasten anatomiassa on nähtävissä piirteitä sekä pienten että suurten eläinten saalistamiseen. Tutkimuksessa selvitettiin kuuden ilveksen eturaajojen lihaksistoa. Ilvekset oli laillisesti metsästetty metsästyskauden aikana Suomessa. Ilvesten eturaajojen lihakset tunnistettiin ja erotettiin kiinnityskohdistaan. Jokainen lihas punnittiin irrottamisen jälkeen 0,1 g tarkkuudella. Tuloksia verrattiin aiemmin yksityiskohtaisesti tutkittujen kissaeläinten eturaajan anatomiaan. Tutkituilla ilveksillä oli vahvat eturaajaa eteen- ja taaksepäin liikuttavat lihakset, voimakkaat rotaatiolihakset sekä hyvin kehittyneet peukaloa liikuttavat lihakset. Nämä muutokset viittaavat ilveksen eturaajan adaptioon suurten eläinten saalistamiseen. Tutkittujen ilvesten eturaajan luiden anatomia taas viittasi pienempien eläinten saalistamiseen. Näiden tulosten perusteella ilveksellä on hypoteesin mukaisesti sekä suurten että pienten eläinten saalistamiseen viittaavia muutoksia eturaajojen anatomiassaan. Eturaajojen lihaksia tarkemmin tutkimalla voidaan siis saada selville merkittävämpiä eroja kuin pelkästään luiden anatomiaa tutkimalla. Lihasten painojen ja kiinnityskohtien perusteella voidaan selvittää myös eläinlajikohtaisia eroja lihaksien voimakkuuksissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Lintujen anatomia poikkeaa nisäkkäiden anatomiasta merkittävästi. Anatomisia eroja on paljon hengityselimistössä, sillä lintujen hengityselimistö on huomattavasti tehokkaampi kuin nisäkkäiden hengityselimistö. Tehokas hengitys on edellytys lentämiselle. Kevyet rakenteet helpottavat lentämistä, minkä vuoksi hengityselimistöön kuuluu useita ilmantäyteisiä umpipusseja. Lintulajien välillä on selviä anatomisia eroja, jotka liittyvät kunkin lajin tyypilliseen elintapaan. Havaittavissa olevia anatomisia eroja on myös eri papukaijalajien välillä. Ylemmät hengitystiet alkavat sieraimista, jotka sijaitsevat papukaijoilla nokan tyvessä lateraalisesti. Sierainten sijainnissa ja muodossa on lajien välistä vaihtelua. Papukaijoilla sieraimia ympäröi paksu vaha. Nenäontelo on pitkä ja lateraalisesti litistynyt. Sen jakaa oikeaan ja vasempaan osaan ohut väliseinä. Nenäontelossa on kolme nenäkuorikkoa ja kolme onteloa, joiden lisäksi papukaijoilla on hyvin kehittyneet nenän sivuontelot. Suurin sivuontelo on infraorbitaalinen sinus, josta erkanee useita pienempiä umpipusseja. Nenäontelo on yhteydessä nieluun nenänieluaukon välityksellä. Nielun pohjalla on kurkunpää, jossa on linnuilla neljä kurkunpäänrustoa mutta ei lainkaan kurkunkantta. Nisäkkäistä poiketen lintujen ääni ei muodostu kurkunpäässä. Alemmat hengitystiet sijaitsevat linnuilla ruumiinontelon kraniaalisessa osassa, koska linnuilla ei ole palleaa, joka jakaisi ruumiinontelon rintaonteloon ja vatsaonteloon. Henkitorvi koostuu rustorenkaista, jotka ovat papukaijoilla litistyneet dorsoventraalisuunnassa. Jokaisen renkaan toinen lateraalisivu on leveämpi niin, että leveä alue on vuoroin oikealla ja vuoroin vasemmalla. Leveät osat rengasta ovat aina kapeamman renkaan osan ulkopuolella. Henkitorven bifurkaatiossa sijaitsee papukaijojen äänielin. Se koostuu muuntuneista henkitorven rustoista ja kalvorakenteista. Lintujen keuhkot ovat kiinteät, laajentumattomat ja lohkottomat. Keuhkot sijaitsevat ruumiinontelon kraniaaliosassa dorsaalisesti kylkiluita ja selkärankaa vasten. Kummastakin primaarisesta keuhkoputkesta haarautuu neljä sekundaaristen keuhkoputkien joukkoa, jotka haarautuvat edelleen tertiäärisiin keuhkoputkiin eli parabroncheihin. Tertiääristen keuhkoputkien seinämissä olevista aukoista ilma pääsee pienten onkaloiden kautta ilmakapillaarien verkostoon, joissa kaasujenvaihto tapahtuu. Ilmapussit muodostavat suurimman osan hengityselimistön tilavuudesta. Ilmapussit ovat yksinkertaisesta levyepiteelistä ja sidekudoksesta koostuvia pusseja, jotka eivät osallistu kaasujenvaihtoon. Ilmapusseista lähtee umpipusseja, jotka ulottuvat siipien luiden sisälle ja useisiin selkänikamiin. Ilmapussien määrä vaihtelee lintulajien välillä, mutta papukaijoilla niitä on yhdeksän. Hengitystieinfektioita aiheuttavat papukaijoille bakteerit, virukset, sienet ja loiset. Vääränlainen ruokavalio aiheuttaa myös hengitystieoireita. Hyvin tehokkaan hengityselimistön vuoksi linnut ovat erityisen herkkiä kaasumuodossa oleville myrkyille. Useissa infektioissa huonot elinolot, väärä ravinto ja stressi altistavat taudin puhkeamiselle. Sairaita lintuja käsiteltäessä tulee aina muistaa, että osa lintujen hengitystiesairauksista on zoonoottisia. Esimerkiksi klamydioosi ja lintuinfluenssa voivat tarttua infektoituneesta linnusta ihmiseen
-
(2019)Hevosten selkäongelmat ovat yleisiä ja luonteeltaan usein moninaisia ja hankalia diagnosoida. Ongelmat jaetaan tavallisesti luuston, pehmytkudosten ja hermojen sairauksiin. Selkäongelmia käsitteleviä tutkimuksia on julkaistu runsaasti viime aikoina ja tiedon kokoaminen yhteen on tarpeellista, kun lähdetään selvittämään vielä tutkimusta kaipaavia osa-alueita, kuten selän normaaleja vanhenemismuutoksia. Hevosen selän luisiin muutoksiin kuuluvat okahaarakkeiden, fasettinivelten sekä itse nikaman muutokset. Tavallisin muutos on okahaarakkeiden välin kaventuminen eli niin kutsuttu kissing spines, jota tavataan jopa 48 prosentilla selkäkipuisista hevosista, mutta myös oireettomilla hevosilla okahaarakkeiden väli voi olla kaventunut. Kaventumaa tavataan tavallisimmin rintarangan keski- tai loppuosassa ja se johtaa okahaarakkeen luustomuutoksiin ja lopulta kivuttoman valenivelen muodostumisen haarakkeiden väliin. Okahaarakkeet ja nikamat voivat myös murtua esimerkiksi kaatumisen seurauksena. Fasettinivelet tukevat ja edistävät rangan liikkuvuutta ja muutokset nivelessä aiheuttavat kipua. Jäykistyminen, luukato, nivelkoon muutokset ja röntgentiiviyden lisääntyminen ovat esimerkkejä näistä muutoksista. Selkäkipuisista hevosista 12–24 prosentilla tavataan fasettinivelen nivelrikkoa ja muutokset ovat tavallisia rintarangan loppuosassa molemmin puolin. Spondyloosissa luusiltaa muodostuu kahden nikaman ventraaliosan väliin välilevyn yli. Sairaus voi olla kivulias, mutta pääosin sairaus vain rajoittaa rangan liikettä. Spondyloosia on havaittu 3,4 prosentilla selkäkipuisista hevosista. Pehmytkudosvammojen osuus selkäkivusta kärsivillä hevosilla on 39 prosenttia. Tavallisimpia aiheuttajia ovat tapaturmaiset pitkän selkälihaksen tai ligamentum supraspinalen venähdykset. Selkäkivun oireita ovat esimerkiksi haluttomuus liikkua, hypätä esteitä tai mennä makuulle. Myös takajalkojen ontumat, käytösmuutokset ja pukittelu ratsastuksen aikana ovat tyypillisiä oireita. Yleistutkimus on välttämätöntä, jotta voidaan rajata kipualuetta sekä kivun aiheuttajaa, mutta usein diagnoosiin päästään vasta paikallispuudutusten tai kuvantamisen avulla. Ultraäänitutkimus on hyödyllisin pehmytkudosten tutkimiseen, röntgentutkimus ja skintigrafia puolestaan antavat paremman kuvan luustomuutoksista, joskin tulokset on aina suhteutettava oireiden vakavuuteen. Konservatiivinen hoito parantaa usein oireita, mutta ei muuta radiologisia tuloksia. Lepo, tukihoidot ja kortikosteroidi-injektiot ovat tyypillisiä konservatiivisessa hoidossa. Okahaarakkeiden välillä kulkevia ligamentteja voidaan katkaista kirurgisesti, jolloin hermojen jännitys helpottuu ja okahaarakkeiden väli saattaa suurentua. Okahaarakkeiden päitä voidaan myös poistaa kirurgisesti sekä yleisanestesiassa että nykyään myös seisovalta hevosella sedaatiossa ja paikallispuudutuksessa. Selkäkivulle altistavat monet seikat, mutta erityisesti täysiverisillä ja laukkahevosilla selkäkipua ilmenee enemmän. Ikääntyvillä hevosilla tavataan useammin spondyloosimuutoksia, ja tuoreimmissa tutkimuksissa näin on myös kissing spines -muutosten osalta. Ratsastuksen laatu ja luonne sekä varusteet voivat myös edesauttaa selkäongelmien muodostumista ja pahimmillaan aiheuttaa vaurioita selän pehmytkudoksiin.
-
(2017)Ultraäänikuvantamisen lääketieteellinen käyttö lisääntyy jatkuvasti tarvittavan laitteiston ja sen saatavuuden kehittymisen myötä. Aiemmissa tutkimuksissa lääketieteellisen kuvantamisen integrointi anatomian opetukseen on havaittu monin tavoin hyödylliseksi. Se asettaa opiskelun kliiniseen viitekehykseen, voi parantaa ymmärrystä rakenteiden keskinäisestä suhteesta ja lisätä kiinnostusta anatomian opiskelua kohtaan. Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa liitettiin vuonna 2014 ultraäänitutkimukseen perustuva harjoitus osaksi ensimmäisen opiskeluvuoden elävän anatomian opetusta. Tutkimuksessa selvitettiin kyselyllä opiskelijoiden kokemuksia opetuksesta. 203 opiskelijasta 172 vastasi kyselyyn helmikuun 2017 aikana. Lähes kaikki pitivät opetusta hyödyllisenä (94%), kiinnostusta lisäävänä (93%) ja toivoivat radiologiaa hyödynnettävän anatomian opetuksessa aiempaa enemmän (91%). Vastanneista 79% koki integroidun ultraääniopetuksen tukevan oppimista. Erityisesti opetuksesta vaikuttivat hyötyvän aktiivisia opetusmenetelmiä suosivat opiskelijat. Tutkimuksen perusteella ultraääniharjoitus vaikuttaa olevan hyödyllinen lisä anatomian perusopetukseen. Se voi lisätä opiskelumotivaatiota ja innostaa anatomian opiskeluun havainnollistamalla sen tärkeyttä kliinisessä viitekehyksessä. Jatkossa tulisi perehdytystä kehittää edelleen ja harkita opetusmenetelmän tutkimista todellista oppimista kuvaavin mittarein.
Now showing items 1-5 of 5