Browsing by Subject "annostustaso"

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, miten härkäpavun kaksi eri annostustasoa vaikuttavat lypsylehmien maitotuotokseen rypsirouheeseen verrattuna, kun karkearehuna käytetään heinäkasvisäilörehua. Koe tehtiin keväällä 2013 Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa osana Kotipalko-hanketta. Kokeessa oli 12 ayrshire-lehmää, joista kuusi oli poikinut vähintään kaksi kertaa ja loput olivat ensimmäisen kerran poikineita hiehoja. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 115 päivää kokeen alussa. Koe järjestettiin cyclic change over –koemallin mukaisesti. Kokeessa oli kaksi blokkia, joista toisen blokin muodostivat vähintään kaksi kertaa poikineet lehmät ja toisen blokin ensimmäisen kerran poikineet hiehot. Kokeen väkirehuista muodostettiin kuusi erilaista koekäsittelyä 2x3 faktoriaalisen asetelman mukaisesti. Kokeessa oli väkirehun raakavalkuaistasoina 154 g/kg ka ja 190 g/kg ka ja valkuaislähteinä rypsi, rypsin ja härkäpavun seos ja härkäpapu, niin että raakavalkuaisen saanti oli yhtä suuri kaikista vaihtoehdoista. Karkearehuna käytettiin 1.sadon timoteinurminatasäilörehua. Lehmien säilörehun syönti vähentyi, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja syönti vähentyi enemmän, kun valkuaisrehujen määrä oli suurempi ruokinnassa. Orgaanisen aineen, NDF:n ja raakavalkuaisen saannit vähentyivät myös, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Raakavalkuaisen saanti ja pötsin valkuaistase lisääntyivät, kun ruokinnan raakavalkuaispitoisuutta lisättiin. Ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen hyväksikäyttö heikkeni, kun ruokinnan raaka-valkuaispitoisuus oli 190 g/kg ka. Myös lehmien maito-, valkuais- ja laktoosituotokset vähentyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Maidon ureapitoisuus ja virtsassa erittyvän typen määrä lisääntyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja ruokinnan raakavalkuaispitoisuus lisääntyi. Tulosten perusteella rypsiä ei voi korvata härkäpavulla ilman lehmien rehun syönnin ja maitotuotoksen vähentymistä. Osa rypsistä voidaan korvata härkäpavulla ilman, että lehmien rehun syönti tai maitotuotos vähentyvät niin paljon kuin rypsin korvaamisella kokonaan härkäpavulla. Rypsin ja härkäpavun seoksella voidaan myös varmistaa paremmin lehmien riittävä aminohappojen saanti kuin pelkällä härkäpavulla.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää muurahaishapon vaikutuksia säilörehun käymislaatuun käyttäen hyödyksi aikaisemmin tehtyjä ja julkaistuja tutkimuksia. Kun aineistoa kerätään monesta eri lähteestä ja analysoidaan käyttäen tilastollisia ohjelmia, kutsutaan tapaa meta-analyysiksi. Jos monesta lähteestä kerätyn aineiston analyysissä ei huomioida kokeen vaikutusta, tulee ennusteista harhaisia. Mixed model proseduurissa otetaan huomioon sekä kiinteät että satunnaiset tekijät ja aineisto analysoidaan käyttäen tehokkaita tietokoneohjelmia. Aineistona käytettiin tieteellisten sarjojen julkaisuja, joita oli 42 sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkimusraportteja, joita oli 20. Aineisto jaettiin kolmeen osa-aineistoon. Luokittelevana tekijänä käytettiin raaka-aineen vesiliukoisten hiilihydraattien (sokerit) pitoisuutta tuoreessa kasvimateriaalissa. Ensimmäisessä luokassa (SOK1) säilörehun raaka-aine sisälsi sokeria alle 15 g/kg (tuoreessa materiaalissa), jolloin sen katsotaan olevan vaikeasti säilöttävä. Toisen luokan (SOK2) raaka-aine sisälsi sokeria 15–30 g/kg ja tällöin se on kohtalaisen vaikeasti säilöttävä. Kolmas luokka (SOK3) sisälsi sokeria yli 30 g/kg ja tällöin se on helppo säilöä. Aineisto luokiteltiin lisäksi neljään luokkaan säilöntäaineen perusteella, jotka olivat muurahaishappo, muurahaishappo ja lisäaine, maitohappobakteerit sekä maitohappobakteerit ja lisäaine. Lisäksi mukana oli ilman säilöntäainetta tehty säilörehu eli painorehu. Ensin analysoitiin pelkän muurahaishapon vaikutus säilörehun käymislaatuun verrattuna painorehuun. Tästä aineistosta analysoitiin myös muurahaishapon annostustason vaikutus viiteen käymisparametriin. Lisäksi koko aineistosta analysoitiin kaikkien happopohjaisten ja biologisten säilöntäaineiden vaikutus säilörehun käymislaatuun. Muurahaishapolla käsitellyt rehut olivat laadultaan hyviä jokaisessa sokeriluokassa. Muurahaishapposäilötyissä rehuissa pH-arvo oli kaikissa sokeriluokissa riittävän pieni, sokeripitoisuus oli kohtalainen ja samoin maitohapon pitoisuus. Lisäksi proteiinien liiallinen hajoaminen oli estynyt, mihin viittaa pienet ammoniumtypen pitoisuudet kaikissa rehuissa (alle 60 g/kg N). Muurahaishapon annostustaso vaikutti myös selvästi säilöntätuloksiin. Annostustason nostaminen alensi pH:ta muissa paitsi kohtalaisesti sokeria sisältävässä luokassa. Annostustason nosto myös pienensi maito- ja etikkahapon ja ammoniumtypen pitoisuutta, kun taas jäännössokerin pitoisuus lisääntyi. Maitohappobakteereja sisältävät säilöntäaineet eivät saaneet aikaan laadultaan yhtä hyvää säilörehua kuin happopohjaiset säilöntäaineet, kun raaka-aineen sokeripitoisuus oli pieni. Myös painorehu oli huonoa pH:n ollessa korkea ja etenkin korkeat ammoniumtypen ja voihapon pitoisuudet viittaavat siihen, että osassa painorehuista oli tapahtunut virhekäymistä. Kun sokeripitoisuus raaka-aineessa oli kohtalainen tai suuri, saivat myös biologiset säilöntäaineet aikaan laadultaan hyvää säilörehua. Tutkimuksessa kävi hyvin ilmi ero happosäilöntäaineella säilötyn, -rajoittuneesti käyneen ja maitohappokäyneen säilörehun välillä. Paljon sokeria sisältävässä raaka-aineessa pH ja jäännössokerin pitoisuus säilörehussa olivat suurempia ja vastaavasti maitohappopitoisuus pienempi muurahaishappoa käytettäessä verrattuna pelkkään maitohappobakteeriin. Tuloksista käy ilmi, että raaka-aineen sokeripitoisuus vaikutti eri säilöntäaineiden säilöntätuloksiin. Sokeripitoisuuden lisäksi ero kuiva-ainepitoisuudessa vaikutti osaltaan sokeriluokkien käymislaatuun. Muurahaishapon positiivinen vaikutus rehun laatuun oli selvin, kun raaka-aineen sokeripitoisuus oli pieni, mutta se sai myös suuremmissa sokeripitoisuuksissa aikaan tasaisen laadukasta säilörehua. Myös muurahaishapon annostustason kasvattaminen vaikutti positiivisesti rehun laatuun.