Browsing by Subject "antibiootti"

Antibiootit kuuluvat koirilla yleisimmin käytettyihin lääkeaineisiin Suomessa. Valitettavasti näillä tehokkailla lääkeaineilla on hyödyllisten vaikutustensa lisäksi myös haittoja. Pahimmillaan antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset voivat johtaa potilaan kuolemaan. Haittavaikutukset voidaan kuitenkin usein ennakoida, ja niiden välttämiseksi eläinlääkäreiden tulisikin tuntea käyttämiensä lääkeaineiden farmakologiset ominaisuudet sekä potilaan sairauden aiheuttamat muutokset esimerkiksi lääkeaineen kinetiikassa. Työn kirjallisen osuuden tarkoituksena on helpottaa haittojen tunnistamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Suomessa systeemisesti käytettyjen antibioottiryhmien (beetalaktaamit, potentoidut sulfonamidit, tetrasykliinit, kinolonit, linkosamidit, makrolidit, aminoglykosidit, peptidiantibiootit ja nitroimidatsolit) yleisiä farmakologisia ominaisuuksia sekä niiden aiheuttamia haittavaikutuksia koiralla. Työn kokeellisen osuuden aineisto kerättiin Lääkelaitoksen ylläpitämästä eläinlääkkeiden haittavaikutusrekisteristä. Mukaan otettiin koirilla aikavälillä kesäkuu 2002 - kesäkuu 2006 raportoidut antibiootteihin liittyvät haittavaikutukset. Aineistossa oli ilmoitettu jokaisen haitan yhteydessä koiran rotu, ikä, sukupuoli, epäilty lääkevalmiste, muu samanaikainen lääke, oireet, eläimen toipuminen sekä haitan luokittelu. Yhteensä raportoituja tapauksia oli 47. Lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten tunnistaminen ja haitoista raportointi on erittäin tärkeää lääkevalmisteiden hyöty-riskisuhteen sekä haittavaikutusten taajuuden arvioinnissa. Antibioottien sekä muiden lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten todellista määrää eläimillä ei kuitenkaan valitettavasti tiedetä, koska usein haittavaikutuksia ei raportoida Lääkelaitokselle. Suomalaiset eläinlääkärit raportoivat haittoja potentoitujen sulfonamidien, beetalaktaamien, enrofloksasiinin, linkosamidien, polymyksiini B:n, metronidatsolin sekä tylosiinin käytön yhteydessä. Eniten haittavaikutuksia raportoitiin sulfadiatsiinin ja trimetopriimin yhdistelmälle ja toiseksi eniten amoksisilliinin ja klavulaanihapon yhdistelmälle. Yleisin raportoitu haittavaikutus oli pahoinvointi ja oksentaminen. Muita usein raportoituja haittavaikutuksia olivat iho-oireet, polyartropatia, kudosärsytys, apaattisuus ja väsymys, KCS (keratoconjunctivitis sicca), neurologiset oireet sekä anoreksia. Tuloksista nähdään, että tarkastellulla aikavälillä koirilla haittoja aiheuttaneet antibiootit ovat Suomessa tällä eläinlajilla yleisimmin käytettyjä mikrobilääkkeitä. Tuloksia voidaan pitää olemassa olevan kirjallisuuden perusteella odotettuina.

Työ oli kyselytutkimus, johon oli valittu EELA:n vuonna 1995 tekemän suuren utaretulehdustutkimuksen aineistosta 60 tilaa; näistä 25 tilalla ei oltu vuoden aikana käytetty lainkaan antibiootteja mastiitin hoitoon, kun taas 35 tilalla niitä oli käytetty poikkeuksellisen paljon, keskimäärin 0,93 hoitoa lehmää kohden. Näitä antibioottien käytön perusteella valittuja ryhmiä vertailtiin keskenään tilojen yleisten ominaisuuksien, kuten karjanhoitajan ja lehmien keski-iän, lehmien tuotosten, tilan lehmäluvun ja karjan tarkkailuun kuulumisen suhteen. Verrattiin myös lehmien utareterveyttä maidon solumäärien, sekä utareesta eristettyjen bakteerien että resistenttien bakteerien esiintymisen osalta. Tiloilta kyseltiin myös kuinka he olivat vuoden aikana hoitaneet utaretulehduksia ja vedinpolkemia, sekä millaisia ovat tilalla käytettävät toimenpiteet erilaisissa uteretulehdustilanteissa ja umpeenpanon yhteydessä, sekä käytännöt solu-, antibiootti- ja varoaikamaidon juottamisessa vasikoille. Lisäksi kysyttiin eläinlääkärin merkitystä hoitopäätöksiä tehtäessä ja puhelimitse määrättyjen lääkkeiden käyttöä. Kyselyyn vastasi 12 tilaa paljon antibiootteja käyttävien ryhmästä ja 15 tilaa vähän antibiootteja käyttävästä ryhmästä. Tilastollisesti merkitsevästi ryhmät erosivat toisistaan vain antibioottien käytön sekä lehmien keski-iän suhteen, joka oli paljon antibiootteja käyttäneiden ryhmässä alhaisempi. Kuitenkin oli havaittavissa selvä suuntaus, että ryhmässä, jossa käytettiin paljon antibiootteja, karjanhoitajien keski-ikä oli hieman alhaisempi, tilan lehmäluku suurempi, lehmät tuottivat hieman paremmin ja niiden maidon solu- ja bakteerimäärät olivat hieman alhaisemmat kuin vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla keskimäärin. Vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla oli vähemmän kliinisiä mastiitteja, kuin antibiootteja paljon käyttäneillä. EELA:N tekemän tutkimuksen tuloksiin verrattuna tilojen lehmäluvut olivat kasvaneet kummassakin ryhmässä, antibioottien käyttö oli hieman vähentynyt niitä paljon käyttäneiden ryhmässä ja hieman noussut niitä vähän käyttäneiden ryhmässä.

Hevosen mikrobilääkitys on monilta osin erilaista kuin muilla tuotantoeläimillä. Hevoselle saa käyttää tuotanto-eläimiltä kiellettyjä lääkeaineita, kunhan hevonen poistetaan elintarvikeketjusta. Hevosen paksusuolen mikrobisto on herkkä mikrobilääkkeiden vaikutuksille ja hoidon seurauksena voi olla eriasteista ripulia. Tämä rajoittaa käytettävissä olevaa mikrobilääkevalikoimaa. Koska hevonen on sekä urheilu- että tuotantoeläin, teurastusvaroajan lisäksi tulee ottaa huomioon dopingvaroaika. Kirjallisuuskatsausosuus on kirjoitettu käsikirjamaisesti ja siinä käsitellään hevosen mikrobilääkitystä yleisesti, Suomessa hevosella käytettävien mikrobilääkkeiden ominaisuuksia ja käyttösuosituksia sekä kuvataan esimerkin-omaisesti mikrobilääkitystä pääntaudin, Rhodococcus equi -infektion ja kohtutulehduksen hoidossa. Tutkimusosassa tarkastellaan hevosilla yleisesti esiintyvien bakteerien herkkyyttä keskeisille mikrobilääkkeille sekä eläinlääkärien ennen näytteenottoa tekemiä mikrobilääkevalintoja. Tutkimuksen näytteet (497 kpl) oli kerätty 30.5.2011-31.5.2012 välisenä aikana Yliopistollisessa hevossairaalassa ja Etelä-Suomen klinikoilla hoidetuista hevosista. Näytteet tutkittiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa. Yleisimmät löydetyt bakteerit olivat Streptococcus equi subsp. zooepidemicus ja Eschericia coli. Herkkyysmääritysten tulokset poikkesivat paikoin paljonkin ulkomaisista tutkimuksista. Esimerkiksi enterobakteereissa (E. colia lukuun ottamatta) esiintyi enemmän resistenssiä kuin useimmissa ulkomaisissa vertailututkimuksissa. Enterobakteereista löytyi poikkeuksellisen monta ESBL-kantaa, joka osaltaan selittäänee tulosta. Streptococcus equi subsp. zooepidemicus -bakteeri oli puolestaan hyvin herkkä trimetopriimi-sulfonamidille, kun taas ulkomaisissa tutkimuksissa esiintyi melko paljon resistenssiä. Testattujen bakteerikantojen määrä joissakin bakteeriryhmissä oli melko pieni pidemmälle menevien johtopäätösten tekemiseksi. Ennen näytteenottoa määrätyistä mikrobilääkkeistä yleisin valinta oli G-penisilliini-gentamisiini yhdistelmä (45 tapausta/näytettä). Näistä vain 15 näytteessä esiintyi spesifistä bakteerikasvua. Herkkyysmääritys oli tehty 12 näytteestä ja arvioni mukaan näissä tapauksissa G-penisilliini-gentamisiini valinta oli osuva seitsemän näytteen kohdalla. Näistä tuloksista ei kuitenkaan voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska arvioitava näytemäärä oli pieni, mutta ne antavat kuitenkin aiheen lisäselvityksiin. Eläinlääkärit noudattivat näissä G-penisilliini-gentamisiini valinnoissaan pääosin mikrobilääkesuosituksia kun tehtyjä valintoja arvioidaan näytteenottopaikan perusteella. On tärkeää jatkaa hevosista otettujen näytteiden keräämistä ja analysointia Suomessa ja laajentaa se koko maan kattavaksi, koska ulkomaiset tutkimustulokset eivät kaikilta osin sovellu Suomen oloihin. Samalla saataisiin hyvää aineistoa mikrobilääkesuositusten päivittämiseksi.

Virtsatieinfektiolla (VTI) tarkoitetaan tilaa, jossa taudinaiheuttaja kiinnittyy virtsateihin ja alkaa lisääntymään siellä aiheuttaen eläimelle oireita. Tyypillisimmin VTI:n taustalla on bakteeri, mutta myös virukset ja sienet voivat harvinaisina infektoida virtsateitä. Yleisin infektion aiheuttaja on Escherichia coli -bakteeri (noin 50 %:ssa infektioista). Virtsatieinfektiot ovat suhteellisen yleisiä sairaustiloja koirilla: noin 14 % koirista sairastaa bakteerin aiheuttaman virtsatietulehduksen elinaikanaan. Tulehdus voi sijaita alemmissa virtsateissä, jolloin sitä kutsutaan infektoituneen alueen mukaan kystiitiksi (virtsarakko), vaginiitiksi (emätin), uretriitiksi (virtsaputki) tai prostatiitiksi (eturauhanen), tai ylemmissä virtsateissä, jolloin kyseessä on pyelonefriitti (munuaisaltaan tulehdus) tai ureteriitti (virtsanjohtimien tulehdus). Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitymme tulehdukseen virtsarakossa ja erityisesti bakteerien aiheuttamaan kystiittiin. Virtsarakontulehdukset luokitellaan sporadisiin kystiitteihin ja toistuviin kystiitteihin niiden esiintymistiheyden mukaan. Koiran virtsarakontulehdus luokitellaan sporadiseksi kystiitiksi, jos tulehdukset ovat olleet satunnaisia eli koiralla on ollut alle kolme kystiitin sairausjaksoa kuluneen 12 kuukauden aikana. Toistuvana kystiittinä infektiota pidetään silloin, kun sairausjaksoja on ollut kolme kertaa tai useammin kuluneen 12 kuukauden aikana, tai kahdesti tai useammin kuluneen 6 kuukauden aikana. Toistuville virtsatieinfektioille koiraa voivat altistaa esimerkiksi virtsateiden rakenteelliset poikkeavuudet, katetrointi, virtsakivet sekä tietyt endokrinologiset sairaudet, kuten Cushingin tauti. Nartut ovat huomattavasti alttiimpia virtsatieinfektioille kuin urokset. Alempien virtsateiden infektioille tyypilliset oireet ovat tihentynyt virtsaamistarve, kipuilu virtsatessa, tiputteleva virtsaaminen sekä virtsan verisyys, sameus ja epänormaali haju. Virtsatieinfektion diagnosointi perustuu tyypillisiin oireisiin sekä kattavaan virtsatutkimukseen, johon kuuluu virtsan kemiallinen seulonta ja sedimenttitutkimus sekä virtsaviljely ja mikrobilääkeherkkyysmääritys. Virtsatutkimuksessa alempien virtsateiden infektioon viittaavia löydöksiä ovat bakteerien, tulehdussolujen, punasolujen ja toisinaan proteiinien esiintyminen virtsassa sekä bakteerikasvu virtsaviljelyssä. Virtsatieinfektiota sairastavan koiran hoitoon kuuluu kipulääkitys sekä antibiootti, jonka valinnassa käytetään apuna mikrobilääkeherkkyysmääritystä. Toistuvien infektioiden tapauksessa olennaista on myös selvittää ja hoitaa infektioille altistava tekijä. Hoitamattomana alempien virtsateiden infektio voi levitä munuaistasolle aiheuttaen munuaisaltaan tulehduksen, mikä voi johtaa henkeä uhkaavaan akuuttiin munuaisvaurioon tai munuaisten vajaatoimintaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään tarkemmin virtsatieinfektioiden aiheuttajia, altistavia tekijöitä, diagnosointia sekä hoitoa. Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on olla tiivis tietolähde koiran virtsatieinfektioiden kliiniseen lähestymiseen ja erityisesti kystiitin diagnostiikkaan ja hoitoon koirilla.

Tämä lisensiaatintyö liittyy kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston tekemään tutkimukseen (Yun ym. 2017) joka selvitti vastasyntyneelle porsaalle annetun amoksisilliinin vaikutusta napatyrien ja -paiseiden esiintyvyyteen, kasvuun ja resistenttien koliformien esiintyvyyteen suolistossa porsailla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisuuskatsaus kokoaa tietoa mikrobilääkkeiden vaikutuksista vastasyntyneille porsaille, ja tutkimusosion aiheena on miten ensimmäisenä elinpäivänä annettu amoksisilliini vaikuttaa porsaiden lääkitsemistarpeeseen imemis- ja vieroituskaudella. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena on kerätä tieto siitä miksi porsaita on lääkitty, minkä ikäisinä porsaita on lääkitty, ja kuinka usein porsaat ovat tarvinneet uusintalääkityksiä. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää nykyinen tieto mikrobilääkkeiden vaikutuksista kasvavaan porsaaseen. Hypoteesina on, että amoksisilliinia vastasyntyneenä saaneet porsaat sairastuvat ripuliin useammin kuin kontrolliryhmän porsaat. Toisena hypoteesina että, mikäli amoksisilliinia vastasyntyneenä saanut porsas sairastuu, se tarvitsee useamman lääkityskerran kuin porsas, joka ei ole saanut amoksisilliinia vastasyntyneenä. Hyödynsin lisensiaatin tutkielmassani Yunin ym. (2017) tutkimuksen aineistoa, jossa oli 7156 porsasta. Noin puolet porsaista sai ensimmäisenä elinpäivänään amoksisilliini-injektion (ANT-ryhmä) ja noin puolet jätettiin ilman rutiinilääkitystä (KON-ryhmä). Muuten porsaiden olosuhteita tai lääkityksiä ei muutettu, vaan porsaita hoidettiin kuten muitakin kyseisen tilan porsaita. Porsaat syntyivät imetysosastolla porsituskarsinoihin, joissa ne olivat noin 28 ±3 päivää, kunnes ne siirrettiin vieroitusosastolle. Porsaiden lääkitykset kirjattiin emakkokortteihin, niin että mukana oli lääkityksen ajankohta, porsaan korvanumero, lääkityksen syy ja käytetty lääkeaine. Vierotusosastossa hoidot kirjattiin osastokohtaiseen kirjanpitoon. Imemiskaudella yhteensä viisi prosenttia porsaista tarvitsi lääkityksiä jonkin sairauden hoitoon. Suurin osa lääkityistä (2,4 %) annettiin jalkavaivojen takia. Yhteensä 1,4 % porsaista hoidettiin ripulin, 0,4 % iho-ongelmien ja 0,9 % muiden sairauksien takia. ANT-ryhmän porsaita lääkittiin kaikkien sairauksien osalta vähemmän kuin KON-ryhmän porsaita, eli myös ripulia esiintyi ANT-ryhmän porsailla imemiskaudella hypoteesin vastaisesti vähemmän kuin KON-ryhmän porsailla. Imemiskaudella porsaat tarvitsivat lääkityksiä jalkavaivoihin keskimäärin 15,3: n päivän, ripuleihin 6,1: n päivän ja iho-ongelmiin 12,6: n päivän ikäisinä. ANT-ryhmän porsaat lääkittiin keskimäärin KON- ryhmän porsaita nuorempina ripulin ja kaikkien sairauksien osalta yhteensä laskettuna. Vieroituskaudella jotakin lääkitystä tarvitsi noin 3,7 % porsaista, joista suurin osa (2,4 %) lääkittiin jalkavaivojen takia, 0,7 % hännänpurennan takia ja 0,5 % muiden sairauksien takia. Vieroituskaudella ei löydetty tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitystarpeissa ANT- ja KON-ryhmien väliltä. Kaikista lääkityistä porsaista imemis- ja vieroituskaudella yhteensä vähintään yhden uusintalääkityksen tarvitsi 11,8 % kertaalleen lääkityistä porsaista. Toisen hypoteesin vastaisesti ANT- ja KON-ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa uusintalääkitysten tarpeessa. Tästä tutkimusosiosta voidaan päätellä, että Suomessa vain pieni osa kasvavista porsaista joudutaan lääkitsemään. Koko ryhmälle ei annettu ollenkaan lääkityksiä, vaan kaikki hoidot annettiin yksilöhoitoina. Sekä imemis- että vieroituskaudella porsaita lääkitään selkeästi eniten erilaisten jalkavaivojen takia. Yksi amoksisilliini-injektio annettuna vastasyntyneelle porsaalle ei lisännyt sen sairastuvuutta seuranta-aikana. Vieroituskauden lääkitystietoja ei pystytty täysin luotettavasti seuraamaan yksilötasolla, mikä voi vaikuttaa uusintalääkitysten tilastointiin. Noin joka kymmenes lääkitty porsas jouduttiin lääkitsemään uudelleen seuranta-aikana.

Yersinia enterocolitica and Yersinia pseudotuberculosis are common zoonoses, which cause mainly enteritis for humans, but also serious sequalae such as reactive arthritis. Both species have a wide range of host species, and especially Y. enterocolitica is commonly isolated from swine. Swine is the major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica. Yersinia is an interesting research target for antimicrobial resistance because of its high prevalence and ability to cause zoonoses. A straight connection between the use of antimicrobial drugs and antimicrobial resistance has been proven, and the amount of antimicrobial drugs used and the way they are used differs among different countries. Because antimicrobial resistance is a growing problem, it is important to examine and compare its occurence among different countries. The purpose of this research was to determine the MIC-values (Minimal Inhibitory Concentration) for Y. enterocolitica and Y. pseudotuberculosis strains isolated from Europe and Nigeria for 13 antimicrobial drugs using microtitration plates. The research involved 93 Belgian, 61 Russian, 105 Italian, 183 Finnish and 47 Nigerian Y. enterocolitica strains. From the 11 Y. pseudotuberculosis strains one was Belgian, four were Russian, one Italian and four Nigerian. All the Y. enterocolitica strains were bioserotype 4/O:3 and Y. pseudotuberculosis strains type 2/O:3 apart from the ones from Nigeria. From the Nigerian Y. enterocolitica strains 45 were bioserotype 2/O:9 and two type 4/O:3, all the Y. pseudotuberculosis strains were type 1/O:1. All the examined strains were resistant to ampicillin, which can be explained with the production of β-lactamases characteristic to Gram-negative bacteria. Some of the Y. enterocolitica strains were resistant to streptomycin, tetracycline, sulfamethoxazole, trimethoprim and chloramphenicol. From Belgian Y. enterocolitica strains 48 (52%) strains were resistant to two antimicrobial drugs and four (4%) to three different drugs including ampicillin. Five (8%) Russian Y. enterocolitica strains were resistant to two antimicrobial drugs including ampicillin. From Italian Y. enterocolitica strains 63 (61%) strains were resistant to 4–6 different drugs including ampicillin, 2 (2%) strains were resistant to 2–3 different drugs and 40 (38%) strains were resistant to only ampicillin. One (1%) of the Finnish strains was resistant to sulfamethoxazole. Two (4%) Nigerian Y. enterocolitica strains were resistant to four and one (2%) strain to two different antimicrobial drugs including ampicillin. Belgian and one of the Russian Y. pseudotuberculosis -srains were resistant to streptomycin. Of the Nigerian Y. pseudotuberculosis strains one strain was resistant to five and two strains to two different drugs. They showed resistance to streptomycin, sulfamethoxazole, trimethoprim and tetracycline. Statistically significant differences were seen especially between Italian and other countries strains. Resistant strains were concentrated to certain farms, which might reflect the effect of antimicrobial drugs use to the occurence of resistance.