Browsing by Subject "antiemeetti"

Oksentelu ja pahoinvointi ovat eräitä tavallisimmista syistä tuoda kissa eläinlääkärin vastaanotolle. Oksentelun taustalla voi olla useita eri sairauksia ja syy voi usein jäädä avoimeksi. Oksentelun ja pahoinvoinnin estäminen on tärkeä osa oireenmukaista hoitoa, koska se voi johtaa mm. anoreksiaan, laihtumiseen ja dehydraatioon sekä muihin systeemisiin häiriötiloihin. Mahahaavat ovat suhteellisen harvinaisia kissalla, mutta mahansuojalääkkeitä tarvitaan hoitamaan tiettyjä sairaustiloja sekä ehkäisemään mahahaavoja niille altistavien sairauksien yhteydessä. Lisäksi mahansuojalääkkeet ovat osa oksentelevan potilaan oireenmukaista hoitoa. Oksennuksenestolääkkeitä on tutkittu kissalla melko vähän ja niiden käyttö perustuu usein käytännön kokemukseen ja muilla eläinlajeilla saatujen tutkimustulosten soveltamiseen. Oikean lääkeaineen valinta potilaalle vaatii tietämystä lääkeaineiden vaikutusmekanismeista, oksentamisen fysiologiasta sekä kissan fysiologisista ominaispiirteistä. Tutkimukset on tehty aiheuttamalla koe-eläimille keinotekoisesti oksentelua ja pahoinvointia joko lääkeaineilla tai simuloimalla matkapahoinvointia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on kartoittaa eri lääkevaihtoehtoja ja pohtia niiden tieteellistä perustaa. Kissalla tavallisesti käytettäviä pahoinvoinninestolääkkeitä ovat maropitantti, prokineettisesti vaikuttavat sisapridi ja metoklopramidi, serotoniiniantagonistit ondansetroni ja dolasetroni, fenotiatsiinit proklooriperatsiini ja klooripromatsiini sekä ruokahalua stimuloiva mirtatsapiini. Näistä maropitantilla on tutkittu teho antiemeettinä kissalla. Metoklopramini toimii prokineettinä, mutta sentraalisena antiemeettinä sen teho kissalla on heikko. Sisapridi stimuloi koko ruuansulatuskanavan motiliteettia, mutta sillä ei ole lainkaan sentraalista antiemeettistä tehoa. Serotoniiniantagonistit estävät todistetusti rauhoitteiden ja solusalpaajien aiheuttamaa oksentelua. Fenotiatsiinien tehosta kissalla ei ole tieteellisiä näyttöä. Mirtatsapiini lisää todistetusti kissan ruokahalua ja sillä on lisäksi antimeettistä vaikutusta. Mahansuojalääkkeistä kissalla käytetään histamiini-2-reseptorin antagonisteja famotidiinia, ranitidiinia ja simetidiiniä, protonipumppuinhibiittori omepratsolia sekä sukralfaattia. H2-antagonistit vähentävät mahanesteen erittymistä kissalla ja famotidiini on niistä tehokkain. H2-antagonistit sopivat esimerkiksi oksentelun tai pahoinvoinnin aiheuttamaan sekundaariseen mahanesteen liikatuotantoon. Omepratsoli vähentää mahanesteen happamuutta ja sopii mahalaukun liikahappoisuutta aiheuttavien sairauksien hoitoon. Sukralfaatti ei ehkäisee mahahaavoja, mutta se edistää niiden parantumista ja sitä on syytä käyttää myös profylaktisesti potilailla, jotka sairastavat mahahaavoille altistavia sairauksia. Kirjallisuuskatsauksessa kerrottujen tietojen perusteella voidaan käytännön praktiikassa valita todistetusti tehokas antiemeetti oksentelun ja pahoinvoinnin hoitoon. Mahansuojalääkkeistä voidaan valita tehokkain tai sopivin vaihtoehto käyttöindikaation mukaan. Kliinisiä tutkimuksia lääkkeiden tehosta ja käyttöturvallisuudesta potilaskissoilla tarvitaan lisää, jotta saadaan lisätietoa siitä, miten lääkkeet toimivat eri sairauksista johtuvan oksentelun estämisessä.