Browsing by Subject "arbitration"

The year 2021 marks 36 years since the landmark Mitsubishi ruling – confirming the arbitrability of competition law-based claims, and overturning the then prevailing American Safety decision, which denied the arbitrability of competition law disputes. Mitsubishi was not only a landmark ruling in the U.S., but it also induced a similar change in Europe, firstly with the encouragement of the Commission and then followed by the CJEU in Eco Swiss. However, the development and clarification of EU competition arbitration has been relatively slow and scarce. That is due to the nature of EU competition law, which has a lot of open terminology, the lack of arbitration mentioned in the legislation, and often the unwillingness of CJEU to clarify important concepts due to lack of information. Also, arbitration proceedings are confidential by nature – which historically has been one of the main arguments against arbitrability of competition disputes – therefore, the development and clarification of EU competition arbitration has only come up in limited circumstances, mostly in the recognition and enforcement phase of the arbitral award or when the losing party has challenged the award. The current position is that competition law is an arbitrable subject-matter in the EU. That position is mostly based on the application of Articles 101 and 102 TFEU, which mostly arise in arbitration proceedings. However, when stepping out of the confined boundaries of those Articles, and considering whether Article 106 TFEU on exclusive right; Articles 107-108 TFEU on EU state aid; EUMR on concentrations or follow-on damages actions based on EU competition law infringements are also arbitrable, the answer is more ambiguous. In theory, the answer is yes, subject to limitations of the Commission’s exclusive competence, but in practice, the arbitrability of those EU competition law issues poses many challenges on arbitrators. This thesis explores the jurisdictional issues and limitations on arbitrators’ to arbitrate EU competition rules, related claims and follow-on action damages.

Tässä tutkielmassa selvitetään, miten rakennusalalla hyödynnettyjen FIDIC-mallisopimusehtojen mukaista Dispute Board -asiantuntijapaneelin (jäljempänä “riidanratkaisupaneeli”) sisältävää riidanratkaisulauseketta on täsmennetty vuoden 2017 versiossa vuoden 1999 versioon verrattuna. Sopimusehtojen täsmentymistä tutkitaan siitä näkökulmasta, miten riidanratkaisupaneelin ratkaisut voidaan saattaa välimiesmenettelyyn FIDIC-mallisopimusehtojen mukaisesti. Lisäksi asiaa analysoidaan myös Kansainvälisen kauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä (“ICC välimiesmenettely”) annettujen välitystuomioiden perusteella. Tarkastelun kohteena ovat FIDIC-mallisopimusehtojen käytetyimmän niin sanotun ”sateenkaarisarjan” sopimustyypit (“punainen”, ”keltainen” ja ”hopea kirja”, jäljempänä “FIDIC-sopimusehdot”). Riidanratkaisupaneelit ovat vähitellen yleistymässä. Sopimusperusteinen riidanratkaisupaneeli perustetaan usein pitempiaikaisiin riitaherkkiin rakennushankkeisiin niiden koko keston ajaksi. Riidanratkaisupaneeli voi avustaa osapuolia urakan aikana ilmenevien riitaisuuksien epämuodollisessa välttämisessä sekä antaa osapuolia väliaikaisesti sitovia ratkaisuja hankkeen aikana syntyviin riitoihin. Näitä ratkaisuja voidaan jälkikäteen uudelleen arvioida ja ratkaista lopullisesti välimiesmenettelyssä. Riidanratkaisupaneelin ratkaisusta tulee osapuolia lopullisesti sitova, mikäli kumpikaan osapuolista ei ilmoita tyytymättömyyttä ratkaisuun määräaikaan mennessä. Mikäli osapuoli kieltäytyy noudattamasta riidanratkaisupaneelin antamaa molempia osapuolia sitovaa ratkaisua, voi toinen osapuoli myös tässä tapauksessa hyödyntää välimiesmenettelyä ja pyytää välimiesoikeutta vahvistamaan ratkaisun molempia osapuolia sitovaksi joko väliaikaisin vaikutuksin tai lopullisesti sitovana. Riidanratkaisupaneelien käytön taustalla on niin kutsuttu ”maksa nyt, riitele myöhemmin” -periaate (engl. “pay now, argue later”). Periaatteen tausta-ajatuksena on turvata hankkeen ja sen kassavirran jatkuminen urakkasuunnitelmien mukaisesti riitaisuuksista huolimatta. Tutkielmassa keskitytään FIDIC-sopimusehtojen moniportaisen ja varsin monimutkaiseksi rakennetun riidanratkaisulausekkeen kahteen portaaseen: riidanratkaisupaneelin ratkaisuun sekä välimiesmenettelyyn viimesijaisena keinona. Yrityksen riidanratkaisukeinojen valintaan vaikuttavat muun muassa ratkaisun lopullisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus. Lisäksi uusien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien valitseminen kansainvälisesti tunnustetun ja täytäntöönpanokelpoisen välimiesmenettelyn rinnalle edellyttää, että niihin ei liity suuria riskejä. Muuten laajasti omaksutusta välimiesmenettelystä poikkeamiselle ei välttämättä ole riittäviä perusteita yrityksen riskien hallinnan kannalta. Riidanratkaisupaneelien ratkaisujen heikkoutena voidaan kuitenkin pitää niiden täytäntöönpanokelvottomuutta. Ratkaisujen välitön noudattaminen on osapuolten sopimusoikeudellinen velvollisuus, eikä ratkaisujen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon ole vastaavaa kansainvälisesti tunnustettua instrumenttia kuin välimiesmenettelyyn soveltuva New Yorkin yleissopimus (1985). Tämän vuoksi riidanratkaisupaneelin ratkaisun saattaminen välimiesmenettelyyn viimesijaisena keinona onkin tärkeää prosessin ennakoitavuuden säilyttämiseksi, ja ilman näiden prosessien välistä selkeää yhteyttä vaarantuu myös hankkeen jouheva eteneminen. FIDIC-sopimusehtojen vuosien 1999 ja 2017 versioiden vertailussa havaitaan, että FIDIC-sopimusehtojen mukaisesti riidanratkaisupaneelin ratkaisun saattaminen välimiesmenettelyyn on mahdollista kahta eri reittiä pitkin: i) osapuoli voi pyytää välimiesoikeutta vahvistamaan ratkaisun välittömästi osapuolia sitovaksi, ja ii) osapuoli voi pyytää välimiesoikeutta uudelleen arvioimaan ja ratkaisemaan asian lopullisesti. Vuoden 1999 versiossa sopimusehdoista havaitaan puutteita molempiin reitteihin liittyen, joita on selkeytetty vuoden 2017 FIDIC-sopimusehdoissa. Merkittävimpänä 1999 vuoden version puutteena mainittakoon epäselvyys siitä, voidaanko osapuolia väliaikaisesti sitova ratkaisu vahvistaa välimiesmenettelyssä. Vuoden 2017 versio sopimusehdoista sisältää myös muilta osin yksityiskohtaisempaa sääntelyä, minkä vuoksi niiden tulkinnanvaraisuus on vähentynyt vuoden 1999 sopimusehtoihin verrattuna. Lisäksi riidanratkaisupaneelin ratkaisujen saattamista välimiesmenettelyyn tarkastellaan ICC välimiesmenettelyn välitystuomioiden valossa. ICC välitystuomioita tarkastellaan, koska ICC välimiesmenettely on FIDIC-sopimusehtojen mukainen suositus. Valitut välitystuomiot koskevat vuoden 1999 FIDIC-sopimusehtoja, joita on julkaistu ja näin ollen saatavilla. Valikoitujen ratkaisujen perusteella havaitaan, että osittain annetut ratkaisut ja niiden perustelujen sisältö vaihtelevat saman tyyppisissä kysymyksissä. Välitystuomioista johdettuja havaintoja peilataan lisäksi 2017 FIDIC-sopimusehtojen muutoksiin ja havaitaan, että tapausten ratkaisuista voidaan hakea ainakin osittain johtoa niin 1999 kuin 2017 vuoden FIDIC-sopimusehtojen soveltamisessa. FIDIC-sopimusehtojen vertailun ja ICC välimiesmenettelyn ratkaisukäytännön perusteella johtopäätöksenä todetaan, että FIDIC-sopimusehtoihin voitaisiin tehdä edelleen täsmennyksiä. Esimerkiksi sitovien riidanratkaisupaneelin maksuvaatimuksia koskevien ratkaisujen väliaikaisessa vahvistamisessa voitaisiin välimiesoikeudelle lisätä nimenomainen valta edellyttää mahdollisen vakuuden asettamista vahvistamista pyytävältä osapuolelta. Lisäksi täsmennyksiä voitaisiin tehdä kuittausvaatimuksen esittämisestä välimiesmenettelyssä sekä välimiesmenettelyn kustannustenjaossa huomioon otettavista seikoista. Nämä kaikki täsmennykset edistäisivät osaltaan ”maksa nyt, riitele myöhemmin” -periaatteen toteutumista. Tutkielman yhteenvetona väitetäänkin, ettei riidanratkaisupaneelien käyttäminen välttämättä yleisty, mikäli riidanratkaisupaneelin ratkaisujen vahvistaminen ja niiden lopullinen arvioiminen välimiesmenettelyssä ei toteudu sopimusehtojen hengen mukaisesti.