Browsing by Subject "arvo"

Tutkielman kohdeilmiönä tarkasteltiin asiakassuhdejohtamista ja asiakassuhteen ulottuvuuksia palvelukontekstissa. Tavoitteena oli selvittää, mikä merkitys asiakassuhteiden johtamisella on Valion kuluttajapalvelun arvioinnissa ja kehittämisessä. Valion kuluttajapalvelua tarkasteltiin asiakassuhdejohtamisen osaprosessina. Tutkimuksen teoriaosassa tutustuttiin asiakassuhtejohtamisen taustalla vaikuttaviin näkökulmiin ja määrittelyihin. Asiakassuhteiden johtamista kuvattiin erilaisten prosessimallien avulla yrityksen toimintojen näkökulmasta. Lisäksi tarkasteltiin asiakassuhteen ulottuvuuksia, kuten palvelutarjoomaa, vuorovaikutusta, tyytyväisyyttä, luottamusta sekä uskollisuutta ja sitoutumista. Lopuksi tarkasteltiin arvoa käsitteenä ja arvon merkitystä palvelukontekstissa. Teoriaosan perusteella asiakassuhdejohtaminen on kokonaisvaltainen prosessi, jonka tavoitteena ovat tuottavat ja pitkäkestoiset asiakassuhteet. Yritykseltä vaaditaan kykyä nähdä ja havaita asiakkaiden tarpeita ja mieltymyksiä. Asiakkaan kokema arvo voi välittyä itse palvelusta, prosesseista, ihmisistä, vuorovaikutuksesta, kanavista ja niin edelleen. Myönteisten kokemusten lisääminen palveluprosessin aikana kasvattaa asiakkaan tyytyväisyyttä. Empiirinen osa toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa tutkimuskohteena oli Valion kuluttajapalvelu. Tavoitteena oli kerätä tietoa asiakkaiden kokemuksista kuluttajapalvelussa asioinnista. Tutkittavina kohteina olivat asiakasprosessi ja sen sujuvuus, palvelutarjooman sisältö, vuorovaikutus prosessin aikana, asiakkaan kokema tyytyväisyys sekä luottamus yritystä ja sen palvelua kohtaan. Tutkimusaineisto koostui kymmenestä teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat olleet yhteydessä Valion kuluttajapalveluun Internetin välityksellä vuoden 2010 aikana. Tutkimustulokset osoittavat, että Valion kuluttajapalvelu nähtiin kanavana, joka vahvistaa ja ylläpitää asiakkaiden suhdetta Valion kanssa. Ihmiset kuluttajapalvelussa nähdään merkittävinä myötävaikuttajina asiakkaiden tyytyväisyyteen ja pysyvyyteen samalla kun ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Kuluttajapalvelun käyttö koettiin helpoksi ja Internet kanavana tuntui joustavalta. Palvelulta odotettiin ensisijaisesti palautteen vastaanottamisen lisäksi ongelmanratkaisua ja tuotetietousneuvontaa. Asiantuntijuus, palvelun nopeus sekä asiakkaan kuunteleminen tulivat esille tärkeimpinä palvelutekijöinä. Haasteena Valion kuluttajapalvelulle nousi esiin asiakaspalvelijan kyky havaita ja ymmärtää asiakkaan kokemien uhrausten määrä sekä kyky vastata niihin oikealla palvelutarjoomalla eli hyötyjen muodostamalla kokonaisuudella. Asiakaspalvelijan toimintaa kuvasi asiallisuus, virallisuus, huomioon ottava tyyli sekä yleinen ystävällisyys. Tutkimustulosten mukaan Valion kuluttajapalvelulla on olemassa keskeiset arvoa tuottavat palvelutekijät, mutta niiden toimivuus strategisina yhdistelminä asettaa haasteita jokaiseen palvelukohtaamiseen asiakkaan kanssa. Asiakkaan arvo-odotukset eivät aina olleet niitä, joita palvelukohtaamisessa oli realisoitunut. Tulosten perusteella voidaan todeta, että mitä paremmin Valion kuluttajapalvelu huomioi myös asiakkaiden emotionaaliset tarpeet, sitä suurempi on sen tuottama arvo asiakkaalle ja sitä kautta koko yritykselle.

Päivittäistavarakaupan asiakkaat kohtaavat nykypäivänä enemmän mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia itsepalveluteknologioita osana päivittäistavarakaupan palveluprosessia. Yksi päivittäistavarakaupan kehittyvimmistä itsepalveluteknologiatrendeistä on kerää ja skannaa-itsepalveluteknologia eli myymälässä asiakkaiden mukana kiertävät käsiskannerit. Tehokkuus ja potentiaaliset kustannussäästöt ovat tärkeimpiä syitä sille, miksi päivittäistavarakaupat ovat alkaneet investoimaan itsepalveluteknologioihin perustuviin palvelumuotoihin. Itsepalveluteknologioiden laajamittaista käyttöönottoa on kuitenkin rajoittanut teknologioiden heikko vastaanotto asiakkaiden keskuudessa ja tästä johtuva teknologiainvestointien heikko kannattavuus. Teknologiaan liittyvää valintakäyttäytymistä on perinteisesti tutkittu teknologiaan itseensä tai teknologiaan läheisesti liittyvien ulkoisten tekijöiden näkökulmista. Perinteisten teknologian hyväksymismallien on katsottu soveltuvan parhaiten perinteiseen teknologiaan liittyvän valintakäyttäytymisen arviointiin organisatorisissa ympäristöissä, joissa teknologian käyttäjät hyödyntävät teknologiaa lähinnä työhön liittyviin suoritteisiin. Kuluttajapalveluihin liittyvien teknologioiden käyttö liittyy puolestaan enemmän teknologian käyttäjään itseensä. Teknologian käyttäjällä itsellään on ratkaiseva asema teknologian käyttäjänä ja palvelun asiakkaana. Kirjallisuudessa on tästä syystä esitetty kasvava tarve tunnistaa teknologian käyttöä selittäviä tekijöitä, jotka liittyvät yksilöön itseensä. Kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymisen arviointia lähestyttiin asiakkaan kokemien arvojen ja tilannetekijöiden näkökulmista. Kvalitatiivisella haastattelututkimuksella tunnistettiin neljä utilitaristiseen- sekä neljä hedonistiseen arvoulottuvuuteen liittyvää alateemaa, jotka selittävät kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian säännöllistä valintakäyttäytymistä. Lisäksi tutkielmassa tunnistettiin neljä tilannetekijää, jotka vaikuttavat kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymiseen ja asiakkaan arvokokemukseen eli siihen, mitä hyötyjä ja uhrauksia asiakkaat kokevat itsepalveluteknologian käytöstä. Tutkielman empiirisen aineiston mukaan kerää ja skannaa-itsepalveluteknologian valintakäyttäytymiseen vaikuttavat: a) koetut utilitaristiset arvot (tehokkuus, säästäminen, vaivattomuus sekä henkilökohtainen kontrolli ja yksityisyys), b) koetut hedonistiset arvot (elämyksellisyys, vuorovaikutus, vaihtelunhalu ja yhteenkuuluvuus) ja c) tilannetekijät (saatavuus, ostoskorin suuruus, ajallinen paine ja ostettavat tuotteet).

Tutkielmassa tarkastellaan digitaalisen myynnin ja ihmisen välistä suhdetta B2B-palveluiden myynnissä. Tutkimus antaa vastauksen siihen, mitä B2B-palveluiden myynnissä on kannattava lähteä digitalisoimaan ja mikä on ihmisen merkitys prosessissa. Teoreettisena viitekehyksenä on liiketoimintapäättäjien ostoprosessi B2B-asiantuntijapalveluiden myynnissä digitaalisella aikakaudella. Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena. Haastattelut pidettiin vuoden 2022 loppupuolella. Tutkimukseen osallistui yhteensä 11 suomalaista liiketoimintapäättäjää. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että B2B-myyntiprosessia ei voida kokonaan digitalisoida asiantuntijapalveluiden myynnissä. Digitaalisella myynnillä ja markkinoinnilla on kuitenkin keskeinen rooli ostoprosessin alkupäässä potentiaalisten asiakkaiden houkuttelemisessa. Ihmiset eivät kuitenkaan ole valmiita ostamaan täysin verkon yli keskustelematta myyntiorganisaation edustajien kanssa. Myyjillä ja ihmisillä nähdäänkin aivan olennainen rooli prosessin loppuun saattamisessa. Asiantuntijapalvelut ovat usein kompleksisia ja räätälöintiä edellyttäviä kokonaisuuksia. Ostajat eivät aina itsekään tiedä mitä palveluita he tarvitsevat tarpeensa tyydyttämiseksi. Myyjien rooli onkin ennen kaikkea rakentaa luottamusta ymmärtämällä asiakasta ja tarjota oikeita ratkaisuita kulloiseenkin asiakastarpeeseen. Ostajien päätöksenteossa pehmeillä arvoilla, kuten tunteilla, ihmisten välisillä henkilökemioilla ja myyjän osoittamalla vaivannäöllä on merkittävä vaikutus lopputulokseen. Näihin vastaaminen on hyvin vaikeaa täysin digitaalisessa prosessissa. Vaikka ihmisten välinen vuorovaikutus nähdäänkin kriittiseksi osaksi ostoprosessia, voidaan digitaalisia palvelualustoja hyödyntämällä ja verkon yli toimimalla luoda arvoa ja päästä ostajien tarpeita tyydyttävään lopputulokseen.

Tutkielma tarjoaa etnografisen analyysiin sosiaalisiin suhteisiin, joita kierrätys tuottaa ja tekee näkyväksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa. Tutkielman kontekstia leimaa viimevuosina pinnalle noussut kiertotalouden trendi. Näin ollen tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymyksiin, minkälaista työtä ja minkälaisia vaihtosuhteita käytettyjen tavaroiden muuntaminen kiertotalouden resursseiksi sisältää ja toisaalta, minkälaista kuvittelua kiertotalous herättää ja vieraannuttaako ajatus kiertotaloudesta ja materiaalien loputtomasta kierrosta ihmiset kierrätykseen tuoduista tavaroista ja niiden prosessoinnista. Esitetyt johtopäätökset perustuvat etnografiseen aineistoon, joka koostuu kahden kuukauden osallistuvasta havainnoinnista Kierrätyskeskuksella ja sen aikana tehdyistä kenttämuistiinpanoista, sekä yhteensä neljästätoista haastattelusta keskuksen työntekijöiden ja kierrätykseen tavaraa tuovien ihmisten kanssa. Tutkielma osoittaa kiertotalouden käsitteen suhteellisuuden ja tarjoaa kulttuurisen, vuorovaikutussuhteisiin keskittyvän näkökulman kiertotaloudeksi kutsuttuun talousmalliin. Etnografisen kuvailun kautta hahmottuu prosesseja, jotka osoittavat miten esineiden kierto kiertotaloudessa edustaa sosiokulttuurista voimaa, jonka taustalla vaikuttaa inhimillinen työ ja joukko ihmisiä, jotka merkityksellistävät omaa toimintaansa kukin omaan henkilökohtaiseen maailmansa nojaten ja kulttuurisesti omaksuttujen käsitystensä valossa. Lopulta kiertotalous näyttäytyy teknishallinnollisen talouden lisäksi relationaalisena, sotkuisena ja ihmisten henkilökohtaisista tavoitteista motivoituneena.

The aim of this dissertation was to create an understanding of unpaid domestic work and household services and the value of it. The idea was to bring a philosophical-economic per-spective to help perceive the phenomenon, and to use the definition of economic value to help in the search for philosophical values. There was also a desire to bring in the centrality of the welfare aspect. The dissertation approaches unpaid domestic work through the con-cepts of everyday management and everyday well-being. The monetary value of the house-hold in the national economy and the problem of ignoring it are presented. The aim is to pro-duce a summary that makes it natural to continue researching the topic in a master's thesis. The dissertation was carried out as a descriptive literature review, within the framework of the narrative literature review methodology. The main research material used was Statistics Finland's online material and other material related to the topic that was found using relating keywords and references from the texts of other authors. Due to the variations related to everyday and household vocabulary, the most important material in the construction of the dissertation body was the material in Finnish. A dissertation of this scale somewhat succeeded in presenting the concept of household value from an economic point of view as well as presenting the philosophical aspect of the concept. The research process ignited a desire to explore the topic further, and in more depth, and to plan the direction of further research. It will surely help in coming up with possible research questions in the future.

Venäjän ortodoksisen kirkko on ollut koko historiansa ajan eri tavoin sidoksissa valtioon. Vaikka Venäjä on sekulaari valtio eikä maassa ole muodollisesti valtiokirkkoa, ortodoksiselle kirkolle muodostui erityisasema suhteessa muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Monet tutkijat tuovat esille ortodoksisuuden erityismerkityksen maan historiassa sekä venäläisen kulttuurin ja hengellisyyden kehityksessä. Vaikka kirkon ja eräiden muiden arvioiden mukaan noin 80 prosenttia venäläisistä on ortodokseja, yhteiskunta on käytännössä sekularisoitunut, side kirkkoon on usein symbolinen, uskonnon harjoittaminen on maallistunut ja ortodokseiksi itsensä mieltävät eivät aina jaa kirkon moraalikäsityksiä. Ei-uskovaisista ortodoksiksi itsensä mieltävistä puolet pitää itseään ateistina, mikä tarkoittaa ortodoksiksi identifioitumisen tarkoittavan ylpeyttä venäläisyydestä. Mielipidemittausten mukaan suurin osa venäläisistä katsoo, että ortodoksisella kirkolla tulisi olla erityisasema ja että uskonto ja kansallisuus linkittyvät yhteen: uskonnon määrittää kansakunta ja kansakunnan uskonto on perinteisesti ortodoksisuus. Kirkon ja valtion välinen suhde on Putinin kolmannella kaudella tiivistynyt yhteiskunnallisen ilmaston konservatiivistuessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää perinteisten arvojen retoriikkaa ja teeman roolia venäläisen identiteetin rakentamisessa kirkon ja valtionjohdon puheissa. Tutkimus selvittää paitsi niin kutsuttujen perinteisten arvojen sisällöllistä tematiikkaa, myös niiden argumentoinnissa käytettyjä retorisia keinoja Venäjän ortodoksisen kirkon johdon ja presidentti Vladimir Putinin puheissa Putinin kolmannen presidenttikauden alussa vuosina 2012–2014. Tutkielman aineisto muodostuu kirkon johdon, pääasiassa metropoliitta Hilarionin, ja presidentti Putinin puheista, joita analysoin monitieteisin menetelmin. Laadullisen, hermeneuttiseen metodologiaan nojaavan tutkimuksen tutkimusmenetelmä on Chaïm Perelmanin retoriikan tutkimus, jota täydennän aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Venäjän perinteisten arvojen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa, mutta useissa määrittelyissä toistuu venäläisten traditioiden ja isänmaan merkitys. Venäjän väestöpoliittisessa ohjelmassa (2007) tavoitteeksi on määritelty perheinstituution vahvistaminen sekä perhesuhteiden henkisten ja hengellisten perinteiden elvyttäminen ja turvaaminen. Tässä tutkimuksessa perinteisten arvojen käsitteen sisältö jakautuu aineistolähtöisen analyysin tuloksena kolmeen temaattiseen kokonaisuuteen. Näitä ovat perinteiset arvot ja kulttuurinen traditio (perinteisen perheen narratiivi, kulttuuri ja venäläinen identiteetti); perinteiset kristilliset arvot (rauha, solidaarisuus ja kansojen välinen ystävyys, kristilliset traditiot ja sekularismin kritiikki) sekä valtiosuhde (yhteistyö valtion ja muiden kirkkokuntien kanssa, jakolinjojen välttäminen ja kirkon yhtenäisyys). Teemat mukailevat kirkon sosiaalisessa konseptissa esille tuomia teemoja, samoin kuin kysymyksiä joissa kirkko näkee voivansa toimia valtion kanssa. Samalla tarkastelujaksolla presidentti Putinin puheissa toistuivat samat teemat hieman erilaisin painotuksin. Putinin puheissa perinteisiin arvoihin viittaava sisältö jaotellaan tutkimuksessa kolmeen osaan, joita ovat perhe, vanhempien kunnioitus ja moraali; valtion yhtenäisyys, arvot ja patriotismi, Venäjän paikka ja identiteetti maailmassa sekä kristillisyys osana venäläistä kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Aineiston sisällönanalyysi osoittaa, että molemmille toimijoille on yhteistä venäläisten kulttuuristen traditioiden ja maan erityisluonteen puolustaminen, kristillisiin periaatteisiin viittaavan perhe- ja yksilön arvon korostaminen sekä siihen perustuvan perinteisen, konservatiivisen perhemallin vaaliminen, patriotismi sekä vahvan, perinteisen arvoperustan omaavan valtion tukeminen. Aineiston perusteella valtion ja kirkon näkökulmasta perinteiset arvot ovat kiteytettävissä neljään sanaan: perhe, kotimaa, venäläisyys ja patrioottisuus. Ortodoksisuudella on rooli näiden taustatekijänä, kulttuurin, kulttuuristen traditioiden ja identiteetin rakennusaineksena sekä arvostettavana pidettävän moraalin ja perhe-etiikan arvoperustana. Presidentin puheet ovat laajaa medianäkyvyyttä saavia instituutioita, joiden tärkein yleisö muodostuu venäläisistä, kansasta, joka vastaanottaa puheiden viestit median välityksellä. Metropoliitta Hilarionin puheet koostuvat useissa erilaisissa tilanteissa ja erilaisille yleisöille pidetyistä puheista. Venäläiset eivät seuraa kirkon viestintää Moskovan patriarkaatin internet-sivujen kautta, joten puheiden yleisöt ovat erityisyleisöjä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin tärkeimmän yleisöryhmän voidaan olettaa jakavan ainakin osan retoriikan taustalla vaikuttavista premisseistä. Argumentaation tarkoituksena on siten uusintaa yhteistä ymmärrystä. Sekä Putin että Hilarion soveltavat useita Perelmanin teoriasta tunnistettavia argumentaatiokeinoja. Abstraktit ja konkreettiset arvot limittyvät puheissa ja myös temaattiset kokonaisuudet esiintyvät toisiinsa liitettynä. Venäjän kansallisen identiteetin uudelleenmäärittely tapahtuu suhteessa menneeseen ja tulevaan, yhteisiin traditioihin ja kokemuksiin sekä lännen omaksumiin, Venäjän kritisoimiin liberaaleihin arvoihin. Tämä näkyy puheissa vastakkainasettelun, uhkien rakentamisen, venäläisen erityisyyden korostamisen kautta. Puheissa esiintyviä retorisia ja temaattisia keinoja ovat perinteisen perheen narratiivi, historialliseen jatkuvuuteen, auktoriteettiin ja tunteisiin vetoaminen, esimerkkitapausten kautta luodut yleistykset sekä kansakunnan eheyden ja hyvinvoinnin säilyttämisen korostaminen.

Tämä on tutkielma inkluusiosta suomalaisessa peruskoulussa. Tutkielman keskiössä ovat tuen piirin oppilaat, heidän sosiaalinen osallisuutensa sekä opettajien rooli ja toimijuus inkluusion tuottajina. Inkluusion ideologialla on koulutuspoliittisessa kontekstissa juurensa ihmisoikeudellisissa julkilausumissa. Suomessa inkluusion implementointi on tarkoittanut pyrkimystä kaikkien oppilaiden integroimiseen samoihin luokkiin, lähikouluihin, oppilaan tuen tarpeesta riippumatta. Viranomaiset ovat kuitenkin todenneet, ettei erityisopetuksen uudistuksen (2010) jälkeinen tuki ole toteutunut lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tosiasiallista koulutuksellista tasa-arvoa tuen piirin oppilaiden suhteen ei ole saavutettu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisena interventiona inkluusio näyttäytyy niin tuen piirin oppilaille kuin luokanopettajille luokkayhteisöissään. Tutkielma syventää ymmärrystä inkluusiosta käytäntönä suomalaisessa kontekstissa. Tutkielma osallistuu pohjoismaiseen kouluantropologiseen keskusteluun sekä keskusteluun pohjoismaisesta sosiaalisuudesta ja sitä organisoivista arvoista. Tutkielmassa analysoidaan inkluusion ideologiaan ja pohjoismaiseen sosiaalisuuteen sisältyvän egalitaarisuuden ihanteen ja luokkatiloissa ilmenevien muiden sosiaalisten arvojen suhteita. Tutkielmassa havainnollistetaan, kuinka nämä arvojen väliset suhteet paljastavat inkluusion toteutukseen ja tasa-arvon ideologiaan sisäänrakentuneita arvojen hierarkioita. Tutkielmassa tarkastellaan etnografisin esimerkein luokka-arjessa ilmeneviä konflikteja ja arvoristiriitoja. Näin tutkielmassa pyritään hahmottelemaan, millaisten arvojen toivottaisiin organisoivan luokkatilan sosiaalisuutta. Tutkielmassa analysoidaan, millä tavoin luokkatilan normit ja sosiaalisuuden ideaalit perustuvat jaettuun sosiaaliseen samankaltaisuuteen, ja millaisena tuen piirin oppilaiden sosiaalinen osallisuus näyttäytyy tätä ilmiötä vasten. Tutkielmassa pohditaankin, missä määrin inkluusion ja tasa-arvon toteutuminen riippuu tuen piirin oppilaiden kyvystä ymmärtää ja uudelleentuottaa luokkatilassa vallitsevia arvoja ja suotuisan sosiaalisuuden muotoja. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten luokanopettajat toimivat inkluusion tuottajina yhteismitattomien arvojen ristipaineessa. Tutkielma perustuu syksyllä 2017 tehdylle etnografiselle kenttätyölle eräässä helsinkiläisessä alakoulussa. Tutkielmaa varten osallistuvaa havainnointia tehtiin 1.-2. vuositason luokissa. Lisäksi tutkielmaa varten tehtiin temaattisia, puolistrukturoituja haastatteluja. Haastatteluista 14 oli yksilöhaastatteluja ja yksi oli kolmen (3) hengen ryhmähaastattelu. Haastateltavat koostuivat luokanopettajista (13 hlöä), erityisopettajista (2 hlöä), koulupsykologista (1 hlö) ja hallinnonhenkilökunnan edustajasta (1 hlö). Osallistuvaa havainnointia ja haastatteluita täydennettiin mediaseurannalla. Lisäksi kirjallisena aineistona on tarkasteltu dokumentteja, kuten Opetushallituksen OPS 2014 ja Oppimisen tukipilarit 2017. Tutkielmassa osoitetaan, kuinka analysoimalla arvoristiriitoja ja konfliktitilanteita voidaan havaita, ettei luokkatilan sosiaalisuutta organisoi ainoastaan pyrkimys inkluusioon ja egalitaarisuuteen. Tutkielmassa todetaan, kuinka muutkin sosiaaliset arvot osoittautuvat tärkeiksi luokkayhteisön rakentajina. Tutkielmassa havaitaan näistä arvoista kumpuavien sosiaalisen samankaltaisuuden vaatimusten luovan ja ylläpitävän sosiaalisia hierarkioita, joilla on potentiaali ylläpitää eriarvoisuutta. Tutkielma ehdottaa, kuinka pohjoismaisen sosiaalisuuden ja sen sisältämien arvojen teoretisoinnissa olisi hyvä analysoida arvojen välisiä konflikteja ja ristiriitoja, jotta ymmärrettäisiin arvojen ja sopivana nähdyn sosiaalisuuden yhteyksiä.

Tutkielma tarkastelee tekemistä, esinettä ja niiden välistä suhdetta arvoteoreettisesta näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan sekä suomalaisia nykykeraamikkoja ja heidän kokemuksiaan liittyen tekemiseen, jota usein kuvaillaan käsityöksi, että tämän prosessin lopputulokseksi tulkitun esineen, eli keraamisen käsityö- tai taide-esineen, asemaa markkinoilla sekä esineeseen liitettäviä arvoja ja merkityksiä. Tutkielma perustuu keraamikkojen kanssa tehtyihin haastatteluihin ja kenttätyöhön keramiikan parissa vuosina 2017–2018. Tutkielmassa perehdytään siihen, ovatko tekemistä ohjaavat arvot samoja kuin myynnissä olevaan esineeseen liitetty arvo ja kysytään, missä tekemiseen ja esineeseen liitetyt arvot sijaitsevat. Tutkielma osallistuu antropologisiin keskusteluihin liittyen arvoon, käsityöhön ja tekemiseen, ja vastaa käsityötä tutkineiden antropologien tunnistamaan tarpeeseen lisätä käsityöläisyyden ja käsityön tutkimusta myös länsimaisissa, jälkiteollisissa yhteiskunnissa. Käsityön tekemistä lähestytään yhdistäen fenomenologinen, tekemiseen keskittyvä lähestymistapa arvoteoreetti-seen näkökulmaan, jossa käsityötä ja sen saamia merkityksiä tutkitaan osana laajempaa merkitysten kokonaisuutta. Tutkielmassa argumentoidaan, että keramiikan tekeminen saa merkityksensä sekä suhteessa ei-merkitykselliseksi koettuun tuotantoon, että tekijän aseman kautta, jossa tekijä vastaa sekä esineen suunnittelusta että toteuttamisesta ja on siten tekoprosessin keskiössä. Länsimaisen mekanistisen kosmologian piirissä suunnittelu ja toteuttaminen on eroteltu toisistaan hierarkkiseen suhteeseen, jossa suunnittelua arvostetaan erityisen paljon. Keraamikot sijoittavat merkityksen kuitenkin tekemiseen, jossa suunnittelu ja toteuttaminen sekoittuvat toisiinsa, ja jossa tekijä vastaa koko prosessista. Keramiikan tekemisen käsityömenetelmin voisi siten nähdä pyrkimyksenä irtautua epämieluisasta yhteiskuntajärjestelmästä ja astua pois markkinaehtoisen tuotannon piiristä. Käsityö saa siis useita merkityksiä, jotka eivät liity ainoastaan käsin tekemiseen teknisenä prosessina, ja siten käsityö toimii metaforan tavoin. Tutkielmassa esitetään, että keramiikan tekeminen saa fetissimäisen luonteen, jonka myötä tekemiseen liitettävien arvojen nähdään olevan läsnä esineissä itsessään. Tekoprosessin lisäksi esineen muotoon vaikuttaa symbolisen rakentamisen prosessi, jonka myötä esineen edustama tuotantomuoto tuodaan esiin siten, että sen voi havaita esineen muodosta visuaalisesti ja haptisesti. Keraamisen käsityöesineen voisi sanoa edustavan uudenlaista luksusta, jossa kauneuteen ja hyvään makuun yhdistyy moraalinen ulottuvuus. Esineet symboloivat merkityksellistä työtä ja elämäntapaa ja asettuvat vastakkain merkityksettömäksi koetun teollisen massatuotannon kanssa, mutta samaan aikaan niiden hyödykearvo kasvaa niiden edustaman markkinavastaisuuden myötä. Esineestä tulee siis paradoksaalisesti hyödyke, joka kapinoi markkinoita vastaan. Tutkielmassa nostetaan myös esiin, että vaikka käsityömäinen tapa tehdä esineitä luo tekijöilleen kokemuksen merkityksellisestä tavasta olla olemassa, se saa heidät nykyisen taloudellisen ideologian puitteissa kysymään mikä on merkitykselliseksi koetun työn ja toimeentulon välinen suhde. Vaikka keramiikan tekemiseen laitettaisiin paljon aikaa, inhimillistä työtä ja taitoa, ei niiden myymisestä saatava korvaus välttämättä riitä kyseisten arvojen uusintamiseen. Keramiikan tekijöiden asemaa vallitsevassa yhteiskunnallisessa kontekstissa määrittelee siis hierarkia, jonka myötä esineen tekemistä määrittelevien arvojen toteutuminen riippuu esineeseen liitettävästä hyödykearvosta. Esineen tekijät edustavat yksinkertaista, eettistä ja tyydyttävää elämäntapaa, jonkinlaista “autenttisuutta”, joka saa merkityksensä modernin elämäntavan myötä. Toisaalta samaan aikaan käsityön tekijöiden voisi nähdä edustavan manuaalisen työn maailmaa, joka on alisteisessa suhteessa tietotyöhön. Käsityöläiset ovat siis “kuviteltuja primitiivejä kotona”, joiden asemaa voi tukea ostamalla käsityönä tuotettuja esineitä eli tukemalla vaihtoehtoista tuotantoa ollen kuitenkin samaan aikaan edelleen osana kulutuskulttuuria. Tutkielma osoittaa, että tuotantoa ja kuluttamista on hedelmällistä tutkia toisiinsa kietoutuvina ilmiöinä, ja että käsityön tarkastelemisella on annettavaa myös jälkiteollisiin yhteiskuntiin suuntautuvalle tutkimukselle.