Browsing by Subject "arvopaperi"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2022)Kryptovaralla tarkoitetaan digitaalisen arvon tai oikeuksien kirjausta, joka voidaan siirtää ja tallentaa sähköisesti käyttäen hajautetun tilikirjan teknologiaa (DLT) tai vastaavaa teknologiaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, että millä edellytyksin kryptovara voi olla arvopaperimarkkinalain (AML) 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi. Kysymys on olennainen, koska tällöin kryptovaraan sovelletaan arvopaperimarkkinaoikeudellista lainsäädäntökehikkoa. Kryptovara on AML 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi, jos se täyttää tällaisen arvopaperin yleiset tunnusmerkit. Kryptovara täyttää yleiset tunnusmerkit, jos se on 1) siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi; 2) vaihdantakelpoinen pääomamarkkinoilla; 3) saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen; ja on 4) lajiesineluonteinen. Kryptovara on siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi, jos se on yksityisoikeudellinen asiakirja, jonka hallinta on sen osoittaman oikeuden käyttämisen välttämätön edellytys. Kryptovara on vaihdantakelpoinen, jos se on siirtokelpoinen ja sen luovutuksensaajaa suojataan velkakirjalain 2 luvun juoksevia velkakirjoja koskevien säännösten tai muiden niitä vastaavien säännösten nojalla. Kryptovaran tulee myös teknisellä tasolla mahdollistaa luovutuksensaajaa suojaavien säännösten antaman suojan toteutuminen. Luovutuksensaajaa suojaavat säännökset eivät voi vaihdantakelpoisuuden osatekijänä tulla korvatuiksi kryptovaran teknisillä ominaisuuksilla. Pääomamarkkinoiksi, joilla kryptovaran tulee olla vaihdantakelpoinen, katsotaan kaupankäynti kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetuilla kauppapaikoilla (mukaan lukien DLT-pilottiasetuksessa tarkoitetussa DLT-pohjaisessa monenkeskisisissä kaupankäyntijärjestelmässä) ja ETA:n ulkopuolella vastaavasti toimivissa kaupankäyntijärjestelmissä. Pääomamarkkinoiden käsitteeseen sisältyvät myös kauppojen sisäisen toteuttajan toteuttamat kaupat. Kryptovara täyttää yleistä liikkeeseen saattamista koskevan yleisen tunnusmerkin, jos sen mahdollisten luovutuksensaajien joukkoa ei ole ennalta määrätty. Lajiesineluonteisuutta koskeva yleinen tunnusmerkki puolestaan täyttyy, jos kryptovara on saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen useiden samansisältöisistä oikeuksista annettujen kryptovarojen kanssa. Tässä esityksessä katsotaan, että kryptovarojen luonne ja niiden hyödyntämä teknologia eivät kategorisesti estä yleisten tunnusmerkkien täyttymistä. AML:n arvopaperia koskevan määritelmän tulkitaan tässä esityksessä olevan laaja. Siten keskenään hyvinkin erilaiset kryptovarat voivat olla AML:ssa tarkoitettuja arvopapereita ja siten tulla arvopaperimarkkinalainsäädännön soveltamisen piiriin. Toisaalta huomattava osa kryptovaroista ei täytä määritelmää. Tällaisia ovat esimerkiksi NFT:t ja perinteiset kryptovaluutat. Kryptovaran kategorisoinnilla esimerkiksi tiettyyn kryptovaratyyppiin ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, kun arvioidaan sen luonnetta AML:ssa tarkoitettuna arvopaperina. Sen sijaan ratkaisevaa on, että täyttääkö tarkasteltava kryptovara AML:ssa tarkoitetun arvopaperin yleiset tunnusmerkit.
-
(2022)Kryptovaralla tarkoitetaan digitaalisen arvon tai oikeuksien kirjausta, joka voidaan siirtää ja tallentaa sähköisesti käyttäen hajautetun tilikirjan teknologiaa (DLT) tai vastaavaa teknologiaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, että millä edellytyksin kryptovara voi olla arvopaperimarkkinalain (AML) 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi. Kysymys on olennainen, koska tällöin kryptovaraan sovelletaan arvopaperimarkkinaoikeudellista lainsäädäntökehikkoa. Kryptovara on AML 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi, jos se täyttää tällaisen arvopaperin yleiset tunnusmerkit. Kryptovara täyttää yleiset tunnusmerkit, jos se on 1) siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi; 2) vaihdantakelpoinen pääomamarkkinoilla; 3) saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen; ja on 4) lajiesineluonteinen. Kryptovara on siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi, jos se on yksityisoikeudellinen asiakirja, jonka hallinta on sen osoittaman oikeuden käyttämisen välttämätön edellytys. Kryptovara on vaihdantakelpoinen, jos se on siirtokelpoinen ja sen luovutuksensaajaa suojataan velkakirjalain 2 luvun juoksevia velkakirjoja koskevien säännösten tai muiden niitä vastaavien säännösten nojalla. Kryptovaran tulee myös teknisellä tasolla mahdollistaa luovutuksensaajaa suojaavien säännösten antaman suojan toteutuminen. Luovutuksensaajaa suojaavat säännökset eivät voi vaihdantakelpoisuuden osatekijänä tulla korvatuiksi kryptovaran teknisillä ominaisuuksilla. Pääomamarkkinoiksi, joilla kryptovaran tulee olla vaihdantakelpoinen, katsotaan kaupankäynti kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetuilla kauppapaikoilla (mukaan lukien DLT-pilottiasetuksessa tarkoitetussa DLT-pohjaisessa monenkeskisisissä kaupankäyntijärjestelmässä) ja ETA:n ulkopuolella vastaavasti toimivissa kaupankäyntijärjestelmissä. Pääomamarkkinoiden käsitteeseen sisältyvät myös kauppojen sisäisen toteuttajan toteuttamat kaupat. Kryptovara täyttää yleistä liikkeeseen saattamista koskevan yleisen tunnusmerkin, jos sen mahdollisten luovutuksensaajien joukkoa ei ole ennalta määrätty. Lajiesineluonteisuutta koskeva yleinen tunnusmerkki puolestaan täyttyy, jos kryptovara on saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen useiden samansisältöisistä oikeuksista annettujen kryptovarojen kanssa. Tässä esityksessä katsotaan, että kryptovarojen luonne ja niiden hyödyntämä teknologia eivät kategorisesti estä yleisten tunnusmerkkien täyttymistä. AML:n arvopaperia koskevan määritelmän tulkitaan tässä esityksessä olevan laaja. Siten keskenään hyvinkin erilaiset kryptovarat voivat olla AML:ssa tarkoitettuja arvopapereita ja siten tulla arvopaperimarkkinalainsäädännön soveltamisen piiriin. Toisaalta huomattava osa kryptovaroista ei täytä määritelmää. Tällaisia ovat esimerkiksi NFT:t ja perinteiset kryptovaluutat. Kryptovaran kategorisoinnilla esimerkiksi tiettyyn kryptovaratyyppiin ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, kun arvioidaan sen luonnetta AML:ssa tarkoitettuna arvopaperina. Sen sijaan ratkaisevaa on, että täyttääkö tarkasteltava kryptovara AML:ssa tarkoitetun arvopaperin yleiset tunnusmerkit.
-
(2023)Tutkielman aiheena on informaatioedun väärinkäyttö julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdantaa koskevia informaatioedun väärinkäytöstilanteita säännellään sekä se, mitä oikeusvaikutuksia moitittavan informaatioedun väärinkäytöllä on julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa. Markkinatoimijoiden informaatiotasapainoa vaihdannan kohteena olevaan arvopaperiin nähden voidaan pitää lähtökohtaisesti epäsymmetrisenä. Arvopaperien osalta osapuolten informaatioetu voi koostua kyseisen arvopaperin tai yhtiön nykytilanteesta, tulevaisuuden hintakehityksestä tai muusta arvopaperin arvoon vaikuttavasta tekijästä, jolla, jos se olisi myös vastapuolen tiedossa, olisi olennainen vaikutus kyseisestä arvopaperista maksettavaan kauppahintaan tai yleisesti kauppasopimuksen syntymiseen ja sen ehtoihin. Arvopaperimarkkinaoikeudellisen sisäpiirisääntelyn soveltamisala on rajattu siten, ettei sitä sovelleta julkisesti noteeraamattomilla arvopapereilla käytävään vaihdantaan. Kun julkisesti noteeraamattoman arvopaperin vaihdannan voidaan pääsääntöisesti olettaa perustuvan osapuolten väliseen sopimussuhteeseen, tarkastellaan julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa esiintyviä informaatioedun väärinkäytöstilanteita tässä tutkielmassa sopimusperusteisena irtaimen kauppana. Näin ollen tarkastelu keskittyy erityisesti kauppalain 17–19 §:ien sekä oikeustoimilain 30, 33 ja 36 §:ien arviointiin. Tutkielmassa on tultu siihen tulokseen, että sisäpiirinluontoisen tiedon muodostaman informaatioedun väärinkäytöstilanteita voidaan arvioida julkisesti noteeraamattomia arvopapereita koskevien transaktioiden osalta KL:n 17–19 §:ien virhevastuunormien perusteella. Tutkielmassa kuitenkin korostetaan erityisesti yrityskauppoja koskevissa osakekauppasopimuksissa vakiintuneen KL:n poissulkevan ehdon vaikutusta KL:n virhevastuunormiston soveltuvuuteen. Huomiota kiinnitetään myös ostajan mahdollisesti suorittamaan ennakkotarkastukseen sekä sen vaikutukseen myyjän tiedonantovirheen arvioinnissa. Jos KL:n ei voida katsoa soveltuvan julkisesti noteeraamattoman arvopaperin kauppaa koskevaan sopimukseen, jota rasittaa informaatioedun väärinkäyttö, on tiedonantovirhettä arvioitava viimesijaisesti OikTL:n pätemättömyysperusteiden (OikTL 30 tai 33 §) tai yleisen sovittelusäännöksen (OikTL 36 §) näkökulmasta. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan sopimuksen pätemättömyyden ja sovittelun osalta sitä, onko moitittavan informaatioedun väärinkäyttö ennemmin pätemättömyyden muodostama tekijä, vai tulisiko painoarvoa antaa sopimuksen sovittelun edellytysten täyttymistä koskevalle arvioinnille sopijapuolten mahdollisesta tasavertaisuudesta huolimatta.
-
(2023)Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen rahoitusmuoto, jossa yksityishenkilöt, yhteisöt tai yritykset keräävät varoja suurelta joukolta ihmisiä, tyypillisesti internetin välityksellä. Se tarjoaa rahoitusta erilaisiin projekteihin, kuten startup-yritysten toimintaan, sosiaalisiin hankkeisiin, taiteellisiin tuotantoihin tai keksintöihin. Joukkorahoitus mahdollistaa rahoituksen keräämisen perinteisten rahoituslaitosten ulkopuolella ja voi olla joko palkkio-, laina- tai osakepohjaista. Tämä rahoitusmuoto on kasvattanut suosiotaan globaalisti tarjoten uusia mahdollisuuksia sekä rahoittajille että rahoituksen hakijoille. Lainamuotoiseen joukkorahoitushankkeeseen sijoittaminen sisältää aina riskin siitä, että lainapääoma menetetään osittain tai kokonaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää voidaanko lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetty tappiollinen laina vähentää yksityishenkilön tuloverotuksessa tuloverolain mukaisena luovutustappioon rinnastettavana tappiona ja jos voidaan, mitä edellytyksiä tappion vähennyskelpoisuudella on. Tutkielma sisältää niin velvoite-, arvopaperi- ja vero-oikeudellisia ulottuvuuksia, vaikka fundamentaalisesti tutkimuksen kohde onkin vero-oikeudellinen. Tutkielma käsittelee kuitenkin rahoitusmarkkinoiden kokonaisuuteen kuuluvaa joukkorahoitusta sekä velkakirjan luonnetta oikeudellisena instrumenttina. Tämän johdosta tutkielmassa on syytä perehtyä myös velvoite- ja arvopaperimarkkinaoikeudelliseen kontekstiin. Tutkimuskysymystä tarkastellaan erityisesti tuloverolain sekä relevantin oikeuskäytännön ja Verohallinnon ohjeistuksen kautta. Tuloverolain mukaan luovutustappioon rinnastetaan sellainen arvopaperin arvonmenetys, jota voidaan konkurssin tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi pitää lopullisena. Laki asettaa siis joukkorahoituksessa välitetylle lainalle kaksi edellytystä: joukkorahoituksessa välitetyn lainan tulee olla tuloverolain mukainen arvopaperi ja sen tulee olla lopullinen. Tuloverolaissa tai sen esitöissä ei kuitenkaan määritellä arvopaperin merkityssisältöä, joten tutkielmassa tarkastellaan myös arvopaperin määritelmää ja erityisesti kysymystä siitä, mitä on tuloverolain kontekstissa pidettävä arvopaperina. Tutkielman päätteeksi voidaan todeta, että lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetyt tappiolliset lainat ovat tietyin edellytyksin vähennettävissä luovutustappioon rinnastettuina tappioina yksityishenkilön verotuksessa. Vähennyskelpoisuuden määrittää lopulta lainan oikeudellinen luonne. Mikäli joukkorahoituksessa välitetty laina täyttää juoksevan velkakirjan tunnusmerkistön ja sen arvonvähentyminen on tosiasiallisesti lopullinen, on kyseinen luottotappio vähennettävissä sijoittajana toimineen yksityishenkilön tuloverotuksessa. Lisäksi vähennyskelpoisuudelta edellytetään, että verovelvollisen verovuonna luovuttaman omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ja yhteenlasketut hankintamenot ylittävät laissa säädetyn raja-arvon.
-
(2023)Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen rahoitusmuoto, jossa yksityishenkilöt, yhteisöt tai yritykset keräävät varoja suurelta joukolta ihmisiä, tyypillisesti internetin välityksellä. Se tarjoaa rahoitusta erilaisiin projekteihin, kuten startup-yritysten toimintaan, sosiaalisiin hankkeisiin, taiteellisiin tuotantoihin tai keksintöihin. Joukkorahoitus mahdollistaa rahoituksen keräämisen perinteisten rahoituslaitosten ulkopuolella ja voi olla joko palkkio-, laina- tai osakepohjaista. Tämä rahoitusmuoto on kasvattanut suosiotaan globaalisti tarjoten uusia mahdollisuuksia sekä rahoittajille että rahoituksen hakijoille. Lainamuotoiseen joukkorahoitushankkeeseen sijoittaminen sisältää aina riskin siitä, että lainapääoma menetetään osittain tai kokonaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää voidaanko lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetty tappiollinen laina vähentää yksityishenkilön tuloverotuksessa tuloverolain mukaisena luovutustappioon rinnastettavana tappiona ja jos voidaan, mitä edellytyksiä tappion vähennyskelpoisuudella on. Tutkielma sisältää niin velvoite-, arvopaperi- ja vero-oikeudellisia ulottuvuuksia, vaikka fundamentaalisesti tutkimuksen kohde onkin vero-oikeudellinen. Tutkielma käsittelee kuitenkin rahoitusmarkkinoiden kokonaisuuteen kuuluvaa joukkorahoitusta sekä velkakirjan luonnetta oikeudellisena instrumenttina. Tämän johdosta tutkielmassa on syytä perehtyä myös velvoite- ja arvopaperimarkkinaoikeudelliseen kontekstiin. Tutkimuskysymystä tarkastellaan erityisesti tuloverolain sekä relevantin oikeuskäytännön ja Verohallinnon ohjeistuksen kautta. Tuloverolain mukaan luovutustappioon rinnastetaan sellainen arvopaperin arvonmenetys, jota voidaan konkurssin tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi pitää lopullisena. Laki asettaa siis joukkorahoituksessa välitetylle lainalle kaksi edellytystä: joukkorahoituksessa välitetyn lainan tulee olla tuloverolain mukainen arvopaperi ja sen tulee olla lopullinen. Tuloverolaissa tai sen esitöissä ei kuitenkaan määritellä arvopaperin merkityssisältöä, joten tutkielmassa tarkastellaan myös arvopaperin määritelmää ja erityisesti kysymystä siitä, mitä on tuloverolain kontekstissa pidettävä arvopaperina. Tutkielman päätteeksi voidaan todeta, että lainamuotoisessa joukkorahoituksessa välitetyt tappiolliset lainat ovat tietyin edellytyksin vähennettävissä luovutustappioon rinnastettuina tappioina yksityishenkilön verotuksessa. Vähennyskelpoisuuden määrittää lopulta lainan oikeudellinen luonne. Mikäli joukkorahoituksessa välitetty laina täyttää juoksevan velkakirjan tunnusmerkistön ja sen arvonvähentyminen on tosiasiallisesti lopullinen, on kyseinen luottotappio vähennettävissä sijoittajana toimineen yksityishenkilön tuloverotuksessa. Lisäksi vähennyskelpoisuudelta edellytetään, että verovelvollisen verovuonna luovuttaman omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ja yhteenlasketut hankintamenot ylittävät laissa säädetyn raja-arvon.
-
(2020)Vaihtoehtorahaston hoitajista annetun lain voimaantulon myötä maaliskuussa 2014 useita yhteisen sijoittamisen muotoja tuli rahastosääntelyn piiriin, jotka ennen lain voimaantuloa oli luettavissa perinteiseen osakeyhtiön kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan. Jo lain valmisteluvaiheessa esitettiin perusteltu huoli lain pyrkimyksestä kaikenkattavuuteen ja rahastosääntelyn mahdollisesta tunkeutumisesta useille perinteiseksi katsottaville liiketoiminnan aloille. Lainsäätäjä on tarkoituksella jättänyt huomattavan harkintamarginaalin rahastosääntelyä valvovalle markkinaviranomaiselle, jonka tehtävänä on määrittää rajanveto sääntelyn alaiselle ja sääntelyn ulkopuoliselle perinteisen liiketoiminnan välille. Luonnollisesti kehityskaari ei ole kitkaton prosessi, vaan harmaalla alueella liikuttaessa käytäntö jäsentyy yksittäistapauksien kautta. Tästä rajanvetoon liittyvästä kysymyksenasettelusta muodostuu tämän tutkielman tutkimuskysymys. Tutkielmassa tarkastellaan tutkimuskysymyksenä rahastosääntelyn mukaisesti toimilupaa edellyttävää yhteissijoittamista ja sääntelyn ulkopuolista perinteistä sijoitusyhtiötoimintaa niin lupakriteerien kuin liiketoiminnallisten tekijöiden osalta ja pyritään niiden avulla täsmentämään vaihtoehtorahaston hoitajalta vaadittavan toimiluvan kannalta olennaiset rajanvetokriteerit. Tutkielmassa aineistona on käytetty perinteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa asuntosijoitusyhtiötä ja kahta liiketoimintamalliltaan samalla logiikalla toimivaa mikrolainayhtiötä verrokkeina. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, mutta siihen on tarvittavilta osin pyritty lisäämään otteita de lege feranda-tutkimuksesta, sillä vallitseva oikeustila on alalla epäselvä ja käytäntö jäsentyy pitkälti markkinavalvontaviranomaisen muodostaman ratkaisukäytännön pohjalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että markkinavalvontaviranomaisen valvontatehtävä vaikuttaa suhteettoman laajalta suhteessa resursseihin. Havainto saa tukea käytetystä aineistosta ja toimilupa punninnassa tutkielmassa hyödynnettyjen yhtiöiden toimilupaprosesseissa ilmenneistä tekijöistä. Valvontaviranomaisen valvontatehtävää olisi suotavaa keventää ja siten edesauttaa markkinatoimijoiden mahdollisuutta osallistua lupaharkintaan ennalta erilaisten osallistumismekanismien kautta. Tutkielmassa on seurattu Suomen lainsäädäntöä huhtikuuhun 2020.
-
(2020)Vaihtoehtorahaston hoitajista annetun lain voimaantulon myötä maaliskuussa 2014 useita yhteisen sijoittamisen muotoja tuli rahastosääntelyn piiriin, jotka ennen lain voimaantuloa oli luettavissa perinteiseen osakeyhtiön kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan. Jo lain valmisteluvaiheessa esitettiin perusteltu huoli lain pyrkimyksestä kaikenkattavuuteen ja rahastosääntelyn mahdollisesta tunkeutumisesta useille perinteiseksi katsottaville liiketoiminnan aloille. Lainsäätäjä on tarkoituksella jättänyt huomattavan harkintamarginaalin rahastosääntelyä valvovalle markkinaviranomaiselle, jonka tehtävänä on määrittää rajanveto sääntelyn alaiselle ja sääntelyn ulkopuoliselle perinteisen liiketoiminnan välille. Luonnollisesti kehityskaari ei ole kitkaton prosessi, vaan harmaalla alueella liikuttaessa käytäntö jäsentyy yksittäistapauksien kautta. Tästä rajanvetoon liittyvästä kysymyksenasettelusta muodostuu tämän tutkielman tutkimuskysymys. Tutkielmassa tarkastellaan tutkimuskysymyksenä rahastosääntelyn mukaisesti toimilupaa edellyttävää yhteissijoittamista ja sääntelyn ulkopuolista perinteistä sijoitusyhtiötoimintaa niin lupakriteerien kuin liiketoiminnallisten tekijöiden osalta ja pyritään niiden avulla täsmentämään vaihtoehtorahaston hoitajalta vaadittavan toimiluvan kannalta olennaiset rajanvetokriteerit. Tutkielmassa aineistona on käytetty perinteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa asuntosijoitusyhtiötä ja kahta liiketoimintamalliltaan samalla logiikalla toimivaa mikrolainayhtiötä verrokkeina. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, mutta siihen on tarvittavilta osin pyritty lisäämään otteita de lege feranda-tutkimuksesta, sillä vallitseva oikeustila on alalla epäselvä ja käytäntö jäsentyy pitkälti markkinavalvontaviranomaisen muodostaman ratkaisukäytännön pohjalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että markkinavalvontaviranomaisen valvontatehtävä vaikuttaa suhteettoman laajalta suhteessa resursseihin. Havainto saa tukea käytetystä aineistosta ja toimilupa punninnassa tutkielmassa hyödynnettyjen yhtiöiden toimilupaprosesseissa ilmenneistä tekijöistä. Valvontaviranomaisen valvontatehtävää olisi suotavaa keventää ja siten edesauttaa markkinatoimijoiden mahdollisuutta osallistua lupaharkintaan ennalta erilaisten osallistumismekanismien kautta. Tutkielmassa on seurattu Suomen lainsäädäntöä huhtikuuhun 2020.
Now showing items 1-7 of 7