Browsing by Subject "asianajosalaisuus"

Suomessa tuli 2000-luvun alussa voimaan EU:n toisen rahanpesudirektiivin myötä asianajajia koskeva rahanpesuilmoitusvelvollisuus, jonka mukaan asianajajan on viipymättä ilmoitettava Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle havaitsemastaan epäilyttävästä liiketoimesta. Rahanpesun torjunta on pitkälle kansainvälisesti säänneltyä ja EU:n alueella rahanpesudirektiivein harmonisoitua. Valtioilla on yhteinen tahtotila torjua kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja terrorismiin kytkeytyvää rahanpesua. Rahanpesuilmoitusvelvollisuus on yksi keino torjua rahanpesua. Tutkielmassa selvitetään asianajajan rahanpesuilmoitusvelvollisuuden keskeinen sisältö. Asianajajaa sitoo sanktion uhalla salassapitovelvollisuus tehtävässään saamistaan tiedoista. Näitä tietoja kutsutaan asianajosalaisuuksiksi ja niillä tarkoitetaan asianajajan päämieheltään luottamuksellisen asiakassuhteen yhteydessä saamia tietoja. Rahanpesuilmoitusvelvollisuuden voidaan nähdä muodostavan poikkeuksen asianajosalaisuuksien suojaan. Tutkielman toisena tehtävänä on selvittää, miten asianajosalaisuuden suoja huomioidaan rahanpesuilmoitusvelvollisuuden toteuttamisessa. Tutkielmassa tarkastellaan rahanpesuilmoitusvelvollisuutta suhteessa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja luottamuksellisen yhteydenpidon suojaan. Tutkielman metodi on pääasiassa oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Rahanpesuilmoitusvelvollisuutta ja asianajosalaisuuden suojan välistä suhdetta tarkastellaan aihetta koskevien lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kautta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää yksilöiden oikeus luottamukselliseen yhteydenpitoon asianajajansa kanssa sekä mahdollisuudet saada asianajosalaisuuksien suojan alaiset tiedot salatuiksi. Toisena tutkimuskysymyksenä on se, missä tilanteissa luottamuksellinen yhteydenpito voi murtua ja milloin toimivaltaisella viranomaisella on oikeus hankkia luottamukselliseen yhteydenpitoon pääsy. Asianajajan asianajosalaisuudet perustuvat välittömästi asianajajan ja päämiehen välisen luottamussuhteen suojaamiseen. Luottamuksellisen yhteydenpidon suoja ei lähtökohdiltaan eroa sen mukaan, onko kysymys riita- vai rikosasiasta. Yhteiskunnan vastuulla on kuitenkin varmistaa se, että on olemassa riittävät keinot ja säännöt, joilla varmistetaan kummassakin prosessissa asianajajan ja päämiehen välisen yhteydenpidon ja asianajosalaisuuksien pysyminen salassa vastapuolelta. Yleisesti asianajosalaisuuksien suoja ja luottamuksellinen yhteydenpito asianajajan kanssa ovat tärkeitä suojan kohtia. Suojat ovat kuitenkin olleet vuosikymmenten aikana puutteellisia, mistä osoituksena ovat tutkielmassa esitellyt lukuisat oikeustapaukset. Luottamuksellisten tietojen pysyminen luottamuksellisina edellyttää sitä, että asianajosalaisuuksien suojasta ja niihin liittyvien rikkomusten sanktioista säädetään erikseen. Asianajotoimeksianto ja asianajotyö perustuvat omaksuttuun luottamussuhteeseen. Siten se, missä määrin asianajajalle suodaan vapausoikeuksia yhteiskunnassa, riippuu siitä, miten tärkeää asianajajan ja oikeudellista apua tarvitsevan päämiehen välisen luottamussuhteen turvaaminen on. Lähtökohtaisesti luottamuksellisen yhteydenpidon tulee olla absoluuttista. Asianajosalaisuuksien suojan murtuminen on mahdollista erityisesti silloin, kun yhteydenpitoa salaisuuksista käydään tai yhteydenpidon tallennetta käsitellään. Myös viranomaisten toiminnan aikana salaisuudet voivat paljastua tarkoitukseltaan jopa lainvastaisiksi. Myös asianajajan ja päämiehen välinen luottamuksellinen yhteydenpito voi murtua viranomaisten tekemän kotietsinnän aikana tai silloin, kun asianajaja on osallistunut päämiehen kanssa rikokseen tai kun päämies erehtyy tai häntä erehdytetään henkilön ammatista. Vaikka tutkielman perusteella voisi päätellä, että oikeus luottamukselliseen yhteydenpitoon on nyt hyvällä tasolla, se ei tarkoita, ettei tulevaisuudessa tulisi kiinnittää huomiota luottamuksen tosiasialliseen tilaan ja toteutumiseen. Yhteiskuntaan kohdistuvat uhat ovat mahdollistaneet yhteiskunnissa yksilön tarkemman valvomisen. Luottamuksellinen yhteydenpito on syytä asettaa ja suojella tasolle, joka tosiasiallisesti ja yksiselitteisesti turvaa eri tilanteissa päämiehen kertomukset asianajajalleen. Mikäli luottamuksellisen yhteydenpidon suojaa kavennetaan nykyisestä, on mahdollista, että tosiasiallinen mahdollisuus käyttää oikeudellisia palveluja kapenee. Tärkeätä on, että päämies uskaltaa käyttää lainopillisia palveluita riittävän varhaisessa vaiheessa, viivytyksettä ja matalla kynnyksellä, ilman että hänen tarvitsee punnita oikeuksien käyttämisen seurauksia, kuten luottamuksellisen yhteydenpidon mahdollista murtumista. Viranomaisten yhteydenpidon murtamiset eivät ole olleet historiassa harvinaisia. Toisaalta on huomattava, että viestinnän luottamuksellisuus ja salaisuuksien suoja voi myös joutua murtamisen kohteeksi ilman viranomaisten rikosoikeudellista epäilyä. Kyse voi olla esimerkiksi massavalvonnasta, jonka sivutuotteena kertyy merkityksellistä todistusaineistoa. Vaikka tämän tyyppinen todisteiden kerääminen on yksityisyyden ja perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamista ja kiellettyä erityisesti vertikaalisessa ulottuvuudessa, on väistämätön tosiasia, että tämän tyyppistä todisteiden keräämistä tapahtuu. Se, ulottuvatko tällaiset tapahtumat päämiehen ja asianajajan väliseen yhteydenpitoon, jää vain arvailun ja muiden jatkotutkimusten varaan.