Browsing by Subject "askeesi"

Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.

Työn aiheena on Filon Aleksandrialaisen (n. 20 eKr.–50 jKr.) teos De Vita Contemplativa. Teos kertoo juutalaisesta askeettiryhmästä, joka elää Aleksandrian lähistöllä ja jonka jäsenet, terapeutit viettävät aikansa pohtien filosofiaa. Viikon seitsemäntenä päivänä he kokoontuvat yhteen ja viettävät juhlan. Filon vertaa terapeuttien juhlaa kreikkalais-roomalaisiin pitoihin, jotka hän esittää hyvin negatiivisessa valossa. Tutkimuskysymykseni on, liioitteleeko Filon kuvaillessaan muiden pitoja. Lähestyn kysymystä intertekstuaalisesta ja retorisesta näkökulmasta. Ensinnäkin teoksen intertekstuaalinen vertailu muihin antiikin teoksiin osoittaa, että muiden kuvailun kaltaisia poleemisia pitojen kuvailuja esiintyy esimerkiksi satiiri- ja komediateoksissa. Koska nämä paralleelit ovat selvästi fiktiivisiä ja kärjistäviä, on mahdollista ajatella, että Filon liioittelee. Retorisesta näkökulmasta katsottuna teos vaikuttaa sisältävän hyperbolia. Konkreettinen esimerkki on se, että Filon kuvailee vastustajiensa pidoissa tapahtuvaa laimentamattoman viinin juomista, josta seuraa ongelmia. Mikäli tämän on tarkoitus olla yleistä kritiikkiä kreikkalaisten tai roomalaisten moraalia vastaan, se ei osu kohteeseensa, koska heidän omakin kirjallisuutensakin näkee tämän negatiivisessa valossa. Työni sisältää myös käännöksen teoksen kohdasta 40 kohtaan 90, eli loppuun saakka. Käännösperiaatteeni on suhteellisen sanatarkka, mutta joustan sanatarkkuudesta, jos esimerkiksi kreikan syntaksi poikkeaa hyvin paljon siitä, mikä on suomen kielellä idiomaattista.

Tutkielmassa selvitän, minkälainen katujan ihannemalli Giovanna Orvietolaisesta (n. 1264-1306) rakennettiin pyhimyselämäkerran välityksellä. Etsin vastauksia Giovanna Orvietolaisen pyhimyselämäkerrasta sekä Orvieton dominikaanipenitenttien sääntöhahmotelmasta, joka kirjoitusajankohtansa puolesta on saattanut olla Giovannalle tuttu ja hänen toimintaansa määrittävä asiakirja. Lähteenäni käytän Maiju Lehmijoki-Gardnerin toimittamaa ja italiasta englanniksi kääntämää teosta ”Dominican penitent women”. Kirjan tekijätiimiin kuuluvat myös Daniel E. Bornstein ja E. Ann Matter. Kirja on ilmestynyt vuonna 2005 ja sen tarkoituksena on esitellä dominikaanista liikettä sekä penitenttinaisia kokonaisvaltaisesti. Teoksesta löytyy yksi Giovanna Orvietolaista käsittelevä teksti, nimittäin Giovannan legendaksi nimetty pyhimyselämäkerta. Kyseinen pyhimyselämäkerta on todennäköisesti kirjoitettu niin pian Giovannan kuoleman jälkeen, että tekstin kirjoittajat ovat voineet tuntea henkilökohtaisesti Giovannan. Samasta syystä voidaan olettaa, että pyhimyselämäkerta kuvaa Giovannan aikaista maailmaa. Dominican penitent women-teoksesta löytyy myös Orvieton dominikanipenitenteille tarkoitettu sääntöhahmotelma, joka on kirjoitettu vuonna 1286. Tutkielmassani tarkastelen rinnakkain sääntöhahmotelmaa ja Giovannan legendaa etsien näistä yhteisiä sekä erottavia tekijöitä. Giovanna Orvietolaisen pyhimyselämäkerta ei ole lajissaan ainutlaatuinen, sillä keskiajalla hagiografiat olivat hyvin suosittuja. Niiden tarkoituksena oli tuoda esille ainutlaatuinen pyhä ja tämän ihmeellinen elämä, mutta koska uskonnolliselta esikuvalta ja pyhältä odotettiin tietynlaista käytöstä ja tietynlaisia elämänvaiheita, elämäkertakirjurien tuli pohtia tarkasti, mitä pyhästä kannatti kirjoittaa. Monesti pyhimyselämäkerroissa toistuvat tietyt genrelle tyypilliset piirteet. Pyhien elämät olivat ihmeellisiä, usein jo sikiämisestä aina kuolemanjälkeisiin tapahtumiin asti. Giovanna Orvietolaisen pyhimyselämäkertaan sisällytettiin tyypillisiä hagiografian piirteitä. Giovanna menetti vanhempansa jo nuorena, mutta ei kaivannut maanpäällisiä vanhempia, hän oli häikäisevän kaunis ja osoitti erityislaatuista viisautta jo lapsena. Hän työskenteli ahkerasti ja hakeutui esimerkiksi ompelijan töihin, joka keskiajalla symboloi hurskautta ja oli myös dominikaanipenitenteille tarkoitetun sääntöhahmotelman mukainen toimi. Giovanna kohtasi sukulaisten vastustusta kieltäydyttyään hänelle kaavaillusta avioliitosta ja käsikirjoitti näin pyhille hyvin tyypillisiä ristiriitoja omien ja sukulaistensa pyrkimysten välillä. Giovanna ilmensi uskonnollisuuttaan maallikoille tyypilliseen tapaan ruumiillisesti, harjoittaen ruoka-askeesia, Kristuksen imitoimista, rukoilua ja kohdaten hyvin fyysisissä merkeissä paholaisen. Giovanna paransi ihmisiä pyhille tyypilliseen tapaan jäljitellen Kristuksen parantamisihmeitä ja muuttui kuoltuaan parantavaksi reliikiksi. Giovannan ruumis tuoksui symboliarvoa sisältäviltä kukilta kuoltuaan ja tuli haudatuksi sekä pyhille tyypilliseen tapan kuten myös dominikaanipenitenteille osoitetun sääntöhahmotelman mukaisesti. Kuolemansa jälkeen Giovanna paransi ihmisiä ja esiintyi muiden näyissä, joka oli tyypillistä keskiajan uskonnollisuudelle.

Tutkielmassani tarkastellaan 2000-luvulla kirjoitettua suomalaista detox-opaskirjallisuutta rituaalitutkimuksen, rituaalisen puhtauden tutkimuksen sekä modernin sekulaarin askeesin käsitteen valossa. Aineistona toimii neljä opasta, jotka kaikki ohjaavat lukijaansa lyhytaikaiseen ruokavalion muutokseen tavoitteenaan puhdistava vaikutus. Tutkimusmetodina tutkielmassani toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Koostetun teoreettisen viitekehyksen pohjalta tunnistan aineistosta valittujen sisällöllisten teemojen esiintymistä. Tutkielmani selvittää, mitä Catherine Bellin rituaaliteorian rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä aineistossa esiintyy. Kategorioiden rungoksi muodostuvat erottautumisen, muodollisuuden, kaavamaisuuden, sääntökeskeisyyden, performanssin, menneisyyteen ja perinteisyyteen vetoamisen, sääntöjen ja muuttumattomuuden, vaikuttavuuden tavoittelun ja pyhän symboliikan kategoriat. Tutkimuksessa havaittiin, että aineiston oppaista on mahdollista löytää näitä piirteitä. Oppaiden välillä on vaihtelevuutta, eikä kaikista oppaista ole mahdollista tunnistaa kaikkia rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä. Lisäksi tutkielmassani analysoitiin, miltä aineisto näyttäytyy Mary Douglasin rituaalisen puhtauden käsitysten valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että detoxin tarve voidaan nähdä kumpuavan kehon puhtaana pitämisen tarpeesta. Puhtaan ja lian kognitiiviset ja moraaliset ulottuvuudet ovat esillä oppaiden sisällöissä. Puhtaus vertautuu aineistossa käsityksiin terveellisyydestä. Rajanvedot sallittujen- ja ei sallittujen ruoka-aineiden ja aktiviteettien välillä voi ymmärtää yhteisön ja yksilön rajanvedoiksi ja kategorisoinneiksi, joilla yksilö ja yhteisö jäsentää maailmaansa ja vahvistaa identiteettiään. Tutkielmani myös selvitti, kuinka aineiston oppaat istuvat Julia Twiggin modernin sekulaarin askeesin määritelmään. Analyysissa havaittiin, kuinka detox-oppaiden rituaalin piirteet voi ymmärtää puhdistamiskäytännöiksi, joilla yksilö tavoittelee terveyttä ja irrottautumista ympäröivästä, saastuneesta maailmasta. Kehon ja oman toiminnan kontrollin tavoitteena voi ymmärtää olevan psykofyysisen ihanneminän saavuttaminen. Vertaaminen länsimaisen historiallisen askeesin kanssa myös osoitti, että käytänteistä on mahdollista löytää yhtymäkohtia kuten mielen ja tunteiden hallinnan tavoitteleminen. Pohdin myös, voivatko oppaat toimia mahdollisina modernin ihmisen merkityksen ja pyhän paikantajina. Analyysi osoitti, kuinka aineiston oppaissa esiintyvä puhtaus voidaan ymmärtää yhtenä mahdollisena tällaisena. Pyhän kategorian soveltaminen sekulaariin ilmiöön osoitti, kuinka moderni ihminen merkityksellistää ja jäsentää maailmaansa, vahvistaa identiteettiään ja erottaa itsensä muista. Tämä luo myös yhtymäkohtia historiallisen askeesin kanssa ja osittaa uskonnollisesti motivoituneen ja ei uskonnollisesti motivoituneen askeesin merkitysten samankaltaisuutta.