Browsing by Subject "aspekti"

Tutkielman aihe on espanjan kielen preteritin ja imperfektin välisen eron opettaminen suomalaisissa oppikirjoissa. Tutkielman aineisto koostuu neljästä oppikirjasta, jotka on julkaistu 2010-luvulla: ¡Acción! 2, ¡Dime! 3, ¡Nos vemos! 5 ja Acierto. Näistä ¡Acción! 2 on harjoituskirja ja Acierto on kielioppikirja. Kaikki oppikirjat on suunnattu sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja vastaavat eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen A2-tasoa. Tässä tutkielmassa tavoitteeni on selvittää laadullista tutkimusmetodia käyttäen, kuinka espanjan kielen preteritin ja imperfektin ero esitetään oppikirjoissa. Tutkielman teoreettinen osio koostuu Langackerin (1991, 2013) kognitiivisesta kieliopista, jonka lähtökohta on kognitiivinen lingvistiikka, sekä Ruiz Campillon (1998) kognitiivisen kieliopin pohjalta kehittämästä operatiivisesta kieliopista. Näiden lisäksi esittelen tempuksen eli aikamuodon kielioppikontekstissa erotellen kronologisen ja kieliopillisen ajan sekä morfologisen aspektin, jonka pohjalta tarkastelen espanjan kielen preteritin ja imperfektin aspektuaalisia eroja. Tuon myös esille imperfektin modaalisen käytön esimerkiksi kohteliaisuuden osoituksessa tai kuvitteellisten tilanteiden kertomisessa. Koska suomen kielessä on vain yksi aikamuoto, imperfekti, joka vastaa espanjan preteritiä ja imperfektiä, tämä aspektuaalinen ero aiheuttaa vaikeuksia suomalaisille opiskelijoille. Tutkielman empiirisessä osassa tarkastelen teoriaosassa esiteltyjen käsitteiden avulla, kuinka imperfektin ja preteritin ero selitetään suomalaisissa oppikirjoissa. Tulokset osoittavat, että kaikissa oppikirjoissa, Aciertoa lukuun ottamatta, espanjan preteriti ja imperfekti esitetään stereotyyppisten selitysten perusteella. Esimerkkejä tällaisista selityksistä ovat ”Imperfektillä puhutaan mitä oli tapana tehdä; kuvaillaan tilanteita” tai ”Preteritillä ilmaistaan yksittäisiä tapauksia”, mutta näitä käyttöeroja ei perustella aspektuaalisella erolla eivätkä aikamuotojen kuvailut eivät riitä selittämään niiden merkitystä. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että oppikirjoissa ei mainita imperfektin modaalista käyttöä ollenkaan.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, kuinka yleinen ilmiö imperfektiivisen preesensin käyttö perfektiivisen futuurin sijaan on tulevaisuuteen viitatessa serbian kielessä ja mitkä seikat vaikuttavat verbin aspektin ja tempuksen valintaan. Jaoin verbit kuuteen kategoriaan niiden semanttisten ja leksikaalisten merkitysten mukaan, koska väitän, että verbisemantiikalla on yhteys siihen, kuinka yleinen imperfektiivinen preesens on perfektiiviseen futuuriin verrattuna. Kolme ensimmäistä kategoriaa pohjautuvat Svein Mønneslandin kolmeen verbisemanttiseen kategoriaan: statiiviverbeihin, prosessiverbeihin ja punktuaalisiin verbeihin. Statiiviverbit ilmaisevat tilanteen pysyvyyttä, päätepisteen puuttumista. Prosessiverbien imperfektiivinen aspektipari ilmaisee teon toistuvuutta tai keskeneräisyyttä ja perfektiivinen aspektipari ilmaisee teon viemistä loppuun asti. Punktuaaliset verbit ilmaisevat teon keston hyvin lyhyttä kestoa tai keston puutetta ja imperfektiivinen punktuaaliverbi ilmaisee teon sarjaa. Kolme muuta kategoriaani ovat liikeverbit, modaaliverbit ja faasiverbit, joista kaksi jälkimmäistä ovat apuverbimäisiä. Modaaliverbit ilmaisevat muun muassa tilanteen todennäköisyyttä, varmuutta tai pakollisuutta ja faasiverbit tilanteen aloittamista tai lopettamista. Hypoteesinani on, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen valinta aspektille ja tempukselle mutta jotkin semanttisten kategorioiden verbit esiintyvät useasti tai jopa useammin imperfektiivisenä preesensissä. Väitän, että prosessiverbit esiintyvät imperfektiivisenä futuurissa (joka ei siis varsinaisesti ole tutkimani muoto) eniten, koska prosessiverbien tapauksessa imperfektiivinen futuuri ilmaisee tekoa yleisesti tulevaisuudessa. Väitän myös, että apuverbimaiset verbit esiintyvät preesensissä futuuria useammin ja että liikeverbien esiintyminen imperfektiivisinä preesensissä on varsin yleistä. Lisäksi väitän, että verbin ilmaisevan tilanteen suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisten preesensmuotojen frekvensseihin. Tutkin semantiikan vaikutusta verbin aspektin ja tempuksen valintaan tulevaisuuteen viitatessa korpustutkimuksen avulla. Hain SrWaC-korpuksesta semanttisiin kategorioihin kuuluvia verbejä pääasiassa tulevaisuuteen viittaavan adverbin sutra ’huomenna’ ympäristössä. Ainestoni tukee väitettäni siitä, että verbien semanttisuudella on vaikutus aspektin ja tempuksen valintaan. Hypoteesini siitä, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen muoto suurimmalle osalle tutkimistani semanttisten kategorioiden verbeistä, osoittautui todeksi. Kuitenkin, kuten esitin, poikkeuksia ovat prosessiverbit ja apuverbimäiset verbit, joista ensimmäiset esiintyvät useimmiten imperfektiivisenä futuurissa ja jälkimmäiset imperfektiivisinä preesensissä. Aineistoni tukee myös hypoteesiani siitä, että liikeverbit esiintyvät lähes yhtä usein imperfektiivisinä preesensissä kuin perfektiivisinä perfektissä. Aineistoni tukee myös sitä väitettä, että verbin teon suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisen preesensin frekvensseihin.

Tutkielmassa tarkastellaan aspektin ilmaisemista japanin kielessä -te iru -rakenteella. Olla kuolemassa ja olla kuollut -tyyppisten vaiheisuutta kuvaavien rakenteiden muodostaminen ja tulkinta on japanissa kielenoppijoille pulmallista. Japanin kielessä dynaaminen verbi voi muuntua lopputulosta kuvaavaksi statiiviseksi saamalla tavallisesti progressiivisuutta esittävän päätteen -te iru, joka saavutuksellisen tilannetyypin kanssa esittääkin resultatiivista tilaa. Näistä kahdesta merkityksestä, progressiivisesta ja resultatiivisesta, voidaan johtaa vielä monta muuta johdannaista käyttötapaa. Näennäisestä perfektiivisestä tulkintamahdollisuudesta huolimatta tämä rakenne mielletään kauttaaltaan imperfektiiviseksi, mutta tutkielma osoittaa, että asia ei ole näin yksinkertainen. Tutkielma tarkastelee, miten aspektin yleinen teoria ja tilannetyyppien käsitteet auttavat ymmärtämään tätä japanin rakennetta. Tutkielmassa käydään läpi aihepiirin kirjallisuuskatsaus ja vertaillaan eri teorioita keskenään. Pyrkimyksenä on havainnollistaa glossauksen avulla -te iru -rakenteen toimintaa ja sen eri käyttötapoja yksityiskohtaisesti monissa käytännön esimerkeissä. Säännönmukaisuuksien hahmottamiseksi etenkin japanin kognitioverbien ryhmää tarkastellaan seikkaperäisesti. Näiden yleisten verbien te iru -muodon osoitetaan kuitenkin käyttäytyvän poikkeuksellisesti, mikä vaikeuttaa yleistämistä. Lisäksi tarkastellaan -te iru -muodon oppimiseen liittyviä tutkimustuloksia ja teorioita. Tulokset painottavat leksikaalisen aspektin ja ensimmäisen kielen merkitystä toisen kielen tempus-aspekti-morfologiaa opiskeltaessa. Lopuksi laaditaan käsitellyn teorian ja tutkimustulosten perusteella -te iru -muodon yleiskuvauksen luonnos, jolla voi olla käytännön sovelluksia japanin kielen opettamisessa vieraana kielenä. Tämä tutkielma ja sen päätelmät voivat auttaa japanin kielen opettajia hahmottamaan, miten luokitella ja opettaa japanin kielen aspektia ja sen poikkeavuuksia suomenkielisille opiskelijoille.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman päätarkoituksena on selvittää ja kuvata ranskan kielen imperfektin ja passé composén käytön opettamista kahdessa suomalaisessa ranskan oppikirjasarjassa. Lisäksi tutkitaan, miten passé simple -aikamuoto otetaan huomioon opetuksessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten aikamuotojen käyttöerot selitetään kirjoissa, ja miten nämä selitykset näkyvät kirjojen harjoituksissa. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielitieteelliseen aspektiin, ranskan kielen aikamuotoihin, suomen kielen aspekti-ilmaisuun ja kieliopin opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksen aineistona toimii Escalier- ja J’aime -oppikirjasarjoista valikoitu aineisto. Aineisto on poimittu neljästä oppikirjasta (J’aime 2 & 3 ja Escalier 2 & 3). Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Aineisto on järjestetty aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan kategorioihin teoriaohjaavasti, eli teoriakehys on vaikuttanut siihen, minkälaisiin sisältöihin on kiinnitetty huomiota. Järjestelty aineisto on analysoitu tulkitsemalla sisältöä teoriakehykseen verraten. Tulokset ja johtopäätökset. Oppikirjoissa käsitellään imperfektin ja passé composén käyttöä aspektin ilmaisun näkökulmasta. Kielioppiselityksissä käytetään jokapäiväistä kieltä ja vältellään kielitieteellistä termistöä. Aikamuotojen käyttöerojen kielioppiselityksissä korostuu ajatus imperfektistä olotilojen tai tapahtumien taustojen kuvaajana ja passé composésta yksittäisten tapahtumien kuvaajana, mutta muitakin selityksiä tarjotaan. Kielioppiselitysten mukaisia käyttötapoja harjoitellaan kirjojen tehtävissä. Käyttöeroja kuvataan enimmäkseen yksittäisten lauseiden tasolla, mutta jonkin verran harjoitellaan myös aikamuotojen käyttöä kerronnassa. Kirjoissa hyödynnetään myös eri kielten välistä vertailua aspektierojen opettamisessa, mutta tehtävien osalta vertailu jää vähäiseksi.

了 le on mandariinikiinan kieliopin keskeisimpiin käsitteisiin lukeutuva monimerkityksinen, usein käytetty ja vahvasti kontekstisidonnainen partikkeli, jolle ei ole vastinetta länsimaisissa kielissä. Aiheesta ei ole kirjoitettu aiemmin suomeksi kielitieteen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikattiin selvittämällä narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat le-partikkelin kieliopilliset funktiot kiinan- ja englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä kieltenopetuksessa että jatkotutkimuksessa. Aineiston näkemykset ovat hyvin monimuotoisia, osittain keskenään ristiriitaisia ja toisaalta eri näkökulmista partikkelia tarkastelevia. Yksimielisyyttä esiintyi lähinnä siitä, että ilmaisut saavat erilaisia merkityksiä le-partikkelin sijaitessa lauseen eri osissa. Lisäksi valtaosassa aineistoa merkityksen tulkinta nähtiin vahvasti kontekstisidonnaisena. Le ilmaisee pääasiassa ajallisia suhteita ja evaluoivia kielenpiirteitä (modaalisuus, miratiivisuus ja affektiivinen asennoituminen) sekä toimii suullisen vuorovaikutuksen koordinoinnin keinona – mutta myös muunlaisia funktioita tunnistettiin. Keskeisistä funktioista oli vähiten erimielisyyttä ajallisista suhteista: yleisimmän näkemyksen mukaan le ilmaisee lähinnä perfektiivistä (mutta melko usein myös imperfektiivistä) aspektia, joskin tästä ja perfektiivisyyden määritelmästä oli erilaisia näkemyksiä. Lisäksi osassa aineistoa le mainittiin myös perfektin tunnuksena. Aineisto jättää osittain epäselväksi, millaista modaliteettia tai asennoitumista le viestii, mutta tulkinnan nähtiin riippuvan pitkälti kontekstista, ja partikkelilla havaittiin myös modaliteetin intensiteettiä säätelevä rooli. Suullisessa vuorovaikutuksessa le toimii muun muassa puheenvuoron vaihdon vihjeenä. Partikkelin käytössä osoitettiin olevan yksilöllisiä eroja, jotka johtuvat sekä alitajuisista että tietoisista tulkintaeroista ilmaisujen rajattuuden suhteen ja sen käytöstä esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylikeinona. Partikkelin käytön omaksumisesta tekee haastavaa se, ettei ole mitään tiettyä kontekstia, jossa sitä olisi välttämätöntä käyttää, vaan usein esimerkiksi tiettyjä ajallisia suhteita tai affektiivista suhtautumista voidaan ilmaista muillakin tavoilla. Kirjallisuuskatsaus osoitti, ettei le-partikkelin funktioista tai siitä, mihin kielellisiin kategorioihin se liittyy vallitse likimainkaan yksimielisyyttä. Lisäksi osaa aineistosta rajoitti keskittyminen lausetason analyysiin ja kirjalliseen ilmaisuun. Näistä syistä on tarvetta monipuoliselle jatkotutkimukselle, jossa huomioidaan niin syntaksi, semantiikka, pragmatiikka, kognitio kuin fonologiakin ja tarkastellaan sekä suullista että kirjallista viestintää. Analyysissa ei tule pitäytyä liialti länsimaisten kielten rakenteiden mukaisissa kategorioissa, vaan etenkin julkilausumattoman kielellisen ja ei-kielellisen kontekstin merkitys kiinassa on huomioitava selvemmin.

Tutkielmassa tarkastellaan värinnimikantaisia essentiaaliverbejä värisyyden kuvaamisen ja aspektin ilmaisun näkökulmasta. Värinnimikantaiset essentiaaliverbit ovat sellaisia entiteetin värisyyttä kuvaavia verbejä, joiden merkitykseen ei sisälly tietoa värinmuutoksesta. Verbejä derivoidaan värinnimisanoista johtimilla -rtA-, -htA- sekä -O(i)ttA- (esim. lilertää, harmahtaa, rusehtaa). Tutkimuksen kohteena olevia verbejä ja niiden merkityksiä käsitellään osana lausetta ja laajempaa tekstikontekstia. Tehtävät havainnot perustuvat Suomi24.fi-keskustelufoorumilta kerättyyn aineistoon, joka käsittää 481 tekstikatkelmaa, joissa esiintyvässä lauseessa on predikaattina tai predikaatin osana tarkastelun kohteena oleva verbi. Tutkielman teoreettisena ja metodologisena taustana toimivat värinnimien alalta tehdyt lingvistiset tutkimukset, eräät kognitiivisen kielentutkimuksen alan merkityksen selvittämiseen liittyvät käsitteet ja metodit, suomen kielen johto-opin periaatteet sekä fennistiikan ja kognitiivisen kielitieteen käsitykset aspektista ja sen määrittymisestä. Sanojen ja laajempien ilmausten merkitys käsitetään tutkielmassa polyseemiseksi, muutoksenalaiseksi sekä kontekstista riippuvaksi. Kontekstina tutkielmassa nähdään tekstikonteksti, sekä sen hahmottamasta kielenulkoisesta maailmasta ne seikat, joita tekstikontekstista voidaan päätellä. Aineistoa tarkastellaan sekä derivaation että aspektin näkökulmasta. Analyysi jakautuu kahteen osaa. Ensimmäisessä osassa tarkasteltavana ovat värinnimikantaisten essentiaaliverbien merkitykset derivaation näkökulmasta. Analyysissä etsitään johdostyyppejä yhdistäviä ja erottavia seikkoja. Johdostyypit -rtA- ja -htA- osoittautuvat analyysin perusteella merkityksiltään hyvin toistensa kaltaisiksi. Molemmat johtimet toimivat värinnimikantaan liittyessään sanaluokanmuuttajajohtimena, ja ne saattavat tuoda kantavärin merkitykseen vivahtamismerkityksen. -htA-verbeille vivahtaminen on hieman tyypillisempää. -O(i)tta-johdokset punoittaa ja rusehtaa ovat merkityksiltään eriytyneitä. Molemmilla kuvataan tiettyjen entiteettien punaista värisyyttä. Punoittaa-verbillä puhutaan yleensä elollistarkoitteisen subjektin ihonvärisyydestä, joka liittyy lähes poikkeuksetta fyysiseen tai psyykkiseen tilaan. Rusottaa-verbillä on kaksi selvästi erillistä merkitystä: taivaan ruskon kuvaus ja ihon värisyyden kuvaus, joka on prototyyppisesti lähempänä ihon normaalia värisyyttä kuin punoittaa-verbillä kuvattava punaisuus. Punoittaa ja rusottaa toimivat lisäksi satunnaisesti myös sanaluokanmuuttajajohdoksina. Toisessa osassa tarkastelun kohteena on aspekti lauseen ominaisuutena. Analyysissä selvitetään, millaisia rajaamattomaksi ja millaisia rajatuiksi hahmottuvia tiloja tarkastelun kohteena olevien verbien ympärille muodostuvilla lauseilla voidaan kuvata. Analyysissä huomio kiinnittyy erityisesti niiden entiteettien luonteisiin, joiden värisyysominaisuuksia tarkasteltavissa lauseissa kuvataan. Kuvattavan värisyyden keston määrittymisessä kuvattavana olevan entiteetin luonteella on suuri vaikutus. Kun puheena on entiteetti, jonka värisyydelle muutos on tyypillistä, kuvattavan tilanteen on mahdollista hahmottua rajatuksi. Kun taas kuvattavan on sellaisen entiteetin värisyys, jolle väriominaisuuden pysyvyys on luonteenomaista, tilanne hahmottuu yleensä aspektiltaan rajaamattomaksi. Analyysissä tarkastellaan lisäksi joitakin sellaisia kestoa ja ajankohtaa kuvaavia adverbiaaleja, joilla kuvattavana olevan aspektiltaan rajatuksi hahmottuvan tilan rajat on mahdollista tuoda huomion kohteeksi. Analyysi osoittaa, että värinnimikantaisilla essentiaaliverbeillä on monenlaisia merkityksiä suomen kielessä. Ainoastaan -O(i)ttA-tyypin johdosten merkityksiin johdin tuo lisätietoa. -rtA- ja -htA-johdosten kohdalla kuvattava värisyys voi hahmottua monenlaiseki ja kulloinkin kuvattavana oleva värisyys tarkentuu kontekstissa. Lisäksi analyysi osoittaa, että leksikaaliselta aspektiltaan rajaamattomat värinnimikantaiset verbit voivat kuvata aspektiltaan rajattuja värisenäolemistilanteita, silloin kun värinmuutos on ominaista kuvattavana olevalle entiteetille.

Tutkielmani käsittelee eteläviron ja vatjan kielissä esiintyviä terminatiivisia ilmauksia ja niiden rakenteita. Terminatiivisella ilmauksella tarkoitan sellaista lausetta, joka sisältää jonkin terminatiiviseksi määritellyn kielellisen elementin, kuten terminatiivisijamuodon, terminatiivisen postposition tai terminatiivisen adverbin. Tavoitteeni on selvittää, millä tavoin terminatiivinen luenta näissä ilmauksissa muodostuu. En ole rajannut tutkielmaani edustamaan vain yhtä teoreettista suuntausta, vaan hyödynnän teoreettisena taustana niin kognitiivista kielentutkimusta kuin typologistakin näkökulmaa. Terminatiivisen luennan hahmottamisessa hyödynnän kognitiivisen kielentutkimuksen skeemaa eli yleistävää mallia terminatiivisuudesta, jonka mukaan terminatiivisuus koostuu jatkumosta ja rajattuudesta. Analysoimalla ilmausten aktionaalisia ja aspektuaalisia ominaisuuksia sekä niiden morfosyntaktista rakennetta pyrin selvittämään, miten jatkumo ja rajattuus ilmauksissa elaboroituvat, ja onko eteläviron ja vatjan välillä näiden piirteiden elaboroitumisessa jotakin eroja. Ilmausten analysoinnissa käytän morfosyntaktista analyysia, ja aineiston jaottelen sekä laadullisesti että määrällisesti. Aineistot olen kerännyt molemmista kielistä Tarton yliopiston viron kielten ja sukulaiskielten korpuksesta, ja lisäksi eteläviron osalta Uma Leht -sanomalehden arkiston materiaaleista sekä vatjan osalta aiemmin julkaistuista kielennäytteistä. Aineistot koostuvat 139 eteläviron esimerkistä ja 128 vatjan esimerkistä. Tutkielmani perusteella vaikuttaisi siltä, että eteläviron ja vatjan ilmausten terminatiivinen luenta muodostuu toisiaan vastaavasti, mutta riippuu aktionaalisilta ja aspektuaalisilta ominaisuuksiltaan aina rajattuuden tyypistä. Konstruktioissa eteläviron ja vatjan välillä esiintyi joitain eroja: etelävirossa erilaisia konstruktioita ilmeni toisaalta enemmän, mutta eteläviro sisällytti lähes kaikkiin konstruktioihin terminatiivisijan. Vatjassa sen sijaan erilaisia konstruktioita esiintyi vähemmän, mutta toisaalta vatjassa oli mahdollista ilmaista terminatiivista merkitystä myös ilman terminatiivisijaa. Lisäksi kielten terminatiivisijasuffiksit ovat kehittyneet erityyppisistä lähtökohdista ja ovat täten muodoltaan toisistaan eriävät.

Tämän pro gradu -tutkielman päätarkoitus on selvittää, miten Kersti Juva kääntää suomeksi englannin morfosyntaktisen progressiivisen aspektin, eli be V+ing -rakenteen, käännöksessään Washingtonin aukio Henry Jamesin teoksesta Washington Square. Tutkimuskysymykseni on, mitä keinoja Kersti Juva käyttää progressiivisen merkityksen ilmaisemiseen, ja säilyvätkö progressiiviset merkitykset ylipäätään käännöksessä. Suomen kielessä tai laajemmin suomalais-ugrilaisissa kielissä ilmenevää aspektia ovat tutkineet Kangasmaa-Minn (1985, 1993), Heinämäki (1980, 1984, 1994), Sulkala (1996), Yli-Vakkuri (1987). Nurminen (2015) on tarkastellut suomen aspektia keskittyen muutaman verbin aspektuaalisiin ominaisuuksiin. Suomen objektin sijavaihtelua ja sen yhteyttä aspektiin ovat tarkastellet Leino (1991) ja Larjavaara (2019). On myös olemassa aiempaa kontrastiivista tutkimusta suomen ja slaavilaisten kielten, lähinnä venäjän aspektista (Tommola 1984, 1987, 1990 2000), mutta tietääkseni suomen ja englannin aspekteja ei olla aiemmassa tutkimuksessa verrattu syvällisesti Tutkielmani aineisto on paraleelikorpus, joka sisältää Henry Jamesin Washington Squaren ja sen käännöksen Washingtonin aukio. Tein englanninkielisestä korpuksen osasta haun, joka palautti rakenteet, jotka alkavat be-verbin jollain muodolla ja päättyvät verbiin, joka päättyy ing-morfeemiin. Sen jälkeen tarkastelin suomennoksesta, millaisia keinoja Juva käyttää englanninkielisen progressiivisen aspektin kääntämiseen. Tärkein tulos on, että Juva ilmaisee progressiivista aspektia monin eri keinoin, esimerkiksi käyttämällä partitiiviobjektia ja erilaisia adverbiaaleja, mutta käyttää morfosyntaktista progressiivia, eli rakennetta olla V+mAssA vain kerran. Tästä seuraa päätelmä, että progressiivista merkitystä täytyy voida ilmaista muuten kuin käyttämällä morfosyntaktista progressiivia. Tärkein tällainen muu keino on käyttää predikaattia, jolla on tietynlainen leksikaalinen aspekti. Asiasanat: progressiivinen aspekti, aspekti, suomen kieli, Kersti Juva, käännös