Browsing by Subject "biodiversiteetti"

Finnish agriculture has faced radical changes since the mid-20th century due to intensification of agricultural production. These changes have resulted into considerable wildlife habitat loss and degradation of biodiversity. Open ditches and their boundaries are one such habitat. They were widely replaces by subsurface drainage. This thesis aims to understand the role open ditches for agricultural biodiversity; what kinds of plants live the ditch habitat and can ditches enhance agrobiodiversity? To answer these questions we surveyed the vegetation of ditch slopes and ditch banks. Both vegetation composition and species richness were studied. The survey concerns only vegetation, but it is assumed that plant species diversity supports diversity of other groups of organisms. The data was collected in summers 2008 and 2009 in Lepsämä river catchment in Southern Finland in co-operation with MYTVAS (Significance of the Finnish agri-environment support scheme for biodiversity and landscape) -project. Ditch habitat characterization was done by studying the most common species and their indicative values in the data. Also NMS-ordination graph was created. Environmental variables were analyzed too. According to the literature review ditches can have significant role in maintaining agrobiodiversity, and their existence has probably reduced biodiversity loss. However, the vegetation analysis shows that the study area was species-poor and homogenous. Probable explanations are the habitat’s humidity and high levels of nutrients alongside the dominance of few strong weed species. In order to improve ditches as wildlife habitats their quality should be enhanced. For example fertilizer and herbicide drifts should be reduced and ditch banks could be widened. Also tending the ditch habitat by cutting or grazing are highly recommendable methods to enhance biodiversity.

Biodiversity is essential for human wellbeing and activities as it supports a diverse set of ecosystem services. Currently, biodiversity is rapidly declining. Biodiversity loss is the second significant global risk after climate change. To reduce environmental stress, there is a need to find sustainable alternatives to unsustainable raw materials and consumables. The chemical industry has an important role in developing environmentally friendly solutions such as bio- based products and solutions, which require utilization of biomass. However, extraction of bio- based raw materials creates more pressure on biodiversity and contributes to biodiversity loss. It is essential that companies who extract natural resources are transparent about their actions concerning biodiversity. By adequately sharing information in corporate reports, companies can enhance their legitimacy. This thesis contributes to scientific discussion on biodiversity reporting which is researched to a limited extent. Material of the thesis was collected from corporate reports and interviews with globally operating chemical companies. By using qualitative content analysis, this thesis describes how chemical companies report on biodiversity as part of their corporate reporting to maintain their legitimacy and how biodiversity is perceived within the chemical industry. Biodiversity is a complex concept and intangible system, which cannot be sufficiently measured yet. This may help to explain why biodiversity reporting within the chemical industry is varying and inconsistent. There is a need to improve companies’ understanding on biodiversity to enhance biodiversity reporting. Adequate reporting can help to understand complex natural processes, enhance environmental protection, and reduce the problem of greenwashing.

Biodiversity degrades at an alarming rate, both globally and in Finland. Habitat loss is the most significant threat for biodiversity. Biodiversity offsets (also called ecological compensation) are becoming a common market-based policy instrument, aimed at balancing economic development and conservation of ecosystems and species. Offsets are designed to compensate for the residual environmental impacts of development projects, after avoiding and minimizing impacts on site. The idea is that costs of conservation are allocated to the party responsible for habitat degradation, thus a polluter pays principle is implemented. Offsets complement the pre-existing conservation instruments. Ecological risks as well as the theoretical and practical challenges of offsetting are widely discussed in literature but economic analysis on biodiversity offsetting schemes is limited to few. The aim of this thesis is to increase the understanding of the economic basis of biodiversity offset markets and in particular, the influence of trading ratios and intermediaries. I developed an equilibrium model, and applied it to Finnish data and three selected habitat types: abundant mires, scarce herb-rich forests, and laborious and valuable rural biotopes. The supply of offsets comes from habitat restoration and nature management. Data on the areas suitable for habitat restoration, restoration measures and associated costs were obtained from several documented sources. I utilized the results of the working group on improving the status of habitats in Finland (ELITE, Kotiaho et al. 2015), and supplemented it with an expert survey that I designed to estimate the changes in the selected habitat types after restoration and management under uncertainties. I used Monte Carlo simulation to examine the impacts and risks of uncertainties. Further, I estimated demand based on a report by Tiitu et al. (2015) where they predict the increase of built-up areas and infrastructure in Finland for a time period of 2013-2040. I examined how the market equilibrium, prices, and quantities traded depended on trading ratios. Trading ratios differ depending on whether biodiversity losses from development are ecologically equivalent to gains from compensation or not. I also examined the role of an intermediary, a broker firm. The intermediary helps demanders and suppliers meet each other with minimal transaction costs, safeguards against risks and guarantees maturity and quality of offsets. The analysis showed that the presence of the intermediary affects the trading ratios as there is a time delay between losses and gains which must be discounted to present time if the intermediary is not in the market guaranteeing mature offsets. Time discounting further increases trading ratios. The results show that the market size could be considerable and providing offsets could be a profitable business for landowners. There is enough land for compensations in Finland, even when trading ratios are relatively high. The presence of the intermediary in the market decreases both the trading ratios and credit prices, which lowers the costs of compensation for developers. Both ecological and economic risks may decrease as the intermediary safeguards against failures in restoration by guaranteeing that all offsets provide good quality. Pricing these services in the market does not excessively increase offset prices and shrink the market size.

The Baltic Sea consists of islands, islets, and underwater nature. The sea’s species and habitats form a complex, interdependent network. The Baltic Sea is a challenging environment due to its low salinity, slow water turnover, and the densely populated catchment area. Species in the Baltic Sea have adapted to these circumstances, but climate change, eutrophication and different human induced pressures threaten the sea’s biodiversity. Biodiversity loss can be mitigated through protection areas. However, protection is not always successful. For example, insects and fungi often lack sufficient protection, whereas animals such as birds are more eagerly protected. Humans tend to protect charismatic or beautiful species and ignore others, even when other species’ need for protection is more dire. Establishing effective marine protected areas (MPAs) is difficult as information on underwater life is lacking. Finland’s underwater nature is better known, as it has been explored in the VELMU programme since 2004. In this thesis I study the governing documents of privately owned MPAs established during the last ten years in the Baltic Sea. Privately owned MPAs are the most common MPA type in Finnish marine areas. My research questions are: 1) Which nature values are represented in the privately owned MPAs? 2) How well is the underwater nature represented? The number of governing documents is 63. My method is qualitative content analysis and quantification of data. The material was coded using Atlas.ti. The nature values in the governing documents formed three categories: vegetation, birds, and underwater nature. Protecting vegetation was mentioned in 52 documents, birds in 39 documents, and underwater nature in 28 documents. The protection of underwater nature was most often based on protecting underwater habitats outlined in the EU’s habitat directive, instead of protecting underwater species. Birds and vegetation in the archipelago are somewhat comprehensively protected in privately owned MPAs. Although all 63 MPAs included a water area, underwater nature is mentioned in less than half of the governing documents. Underwater nature values are not always mentioned even when the MPA consists mostly of water, or when the governing document mentions the beauty or value of the water area. Descriptions of underwater nature are also often lacking in detail compared to the descriptions of vegetation and birds. To ensure biodiversity both underwater and above, underwater nature values should be protected more efficiently. Especially from the perspective of bird protection, it is noteworthy that protection usually does not cover their underwater food sources.

Valtamerien biodiversiteetti vaikuttaa koko maailman elollisen luonnon hyvinvointiin ja on äärimmäisen tärkeää myös ihmiskunnalle. Nykyisillä kansainvälisillä ympäristösopimuksilla ei ole onnistuttu tehokkaasti estämään lajien häviämistä ja ekosysteemien tuhoutumista. Biologisen monimuotoisuuden eli biodiversiteetin suojeleminen ja kestävä käyttö on erityisen haastavaa aavalla merellä, missä vastuu biodiversiteetin suojelusta on hajaantunut useille globaaleille ja alueellisille toimijoille ilman, että suojelutoimintaa valvoisi tai ohjaisi mikään kansainvälinen instrumentti tai toimija. Tässä tutkielmassa tarkastellaan aavan meren biodiversiteetin suojelun ja kestävän käytön hallinnollisen säädöskehyksen nykytilaa, haasteita, ja tulevaisuutta. Tutkimuskysymyksenä on, mitä haasteita aavan meren biodiversiteetin suojelun ja kestävän käytön hallinnollisessa säädöskehyksessä on, pystyykö kehitteillä oleva merioikeusyleissopimuksen alainen täytäntöönpanosopimus aavan meren suojelemisesta ja kestävästä käytöstä (BBNJ-sopimus) vastaamaan näihin haasteisiin ja mitä vaihtoehtoja se tähän antaa. Pääasiallinen tutkimusmetodi on yhteiskuntaoikeudellinen metodi. Lisäksi tutkimuksessa käytetään lainopillista metodia sekä kriittisiä metodeja. Tutkielma alkaa perehtymisellä aavan meren biodiversiteetin käsittelyyn kansainvälisessä oikeudessa. Tämän jälkeen perehdytään ja tutkitaan aavan meren biodiversiteetin suojelun ja kestävän käytön sääntelyn säädöskehyksen hallinnollisia haasteita. Tämän jälkeen perehdytään kehitteillä olevaan aavan meren biodiversiteetin suojelusopimukseen ja sopimusneuvotteluihin sekä siihen, miten uusi sopimus pyrkii vastaamaan aavan meren biodiversiteetin hallinnollisen säädöskehyksen haasteisiin. Viimeisessä luvussa tarkastellaan vielä mahdollisen syvemmän muutoksen tarvetta kansainvälisessä ympäristöoikeudessa ja aavan meren suojelussa. Neuvoteltavana oleva aavan meren biodiversiteettisopimus pyrkii luomaan globaalin hallinnollisen regiimin, jonka avulla pystytään luultavasti yhdistämään paremmin eri toimijat ja luomaan yhteisiä tavoitteita ja tehostamaan suojelutoimintaa. Se ei kuitenkaan anna selvää vastausta siihen, miten alueellisten ja sektorillisten toimijoiden välistä yhteistyötä käytännössä parannetaan. Alueellisten ja sektorillisten toimijoiden sekä sopimusvaltioiden välinen yhteistyö ja koordinaatio on myös ongelma, johon sopimus ei anna täysin selkeää vastausta. Sopimuksesta ei käy tarpeeksi selvästi ilmi velvollisuus aavan meren biodiversiteetin suojeluun ja kestävään käyttöön, eikä se tuo tarpeeksi kunnianhimoisesti esiin merten suojeluun liittyviä periaatteita. Kalastukseen ei tämän hetkisen kehityksen perusteella tulla ottamaan erityisemmin kantaa BBNJ-sopimuksessa.

Yksi aikamme suurimmista ongelmista on biodiversiteetin nopea köyhtyminen. Suurin uhka lajiston monimuotoisuuden vähenemiselle ovat elinympäristöjen sirpaloituminen ja katoaminen. Suomessa suurin yksittäinen syy metsälajien harvinaistumiselle ja uhanalaistumiselle, sekä toiseksi yleisin syy lajien katoamiselle, on metsiemme käytön tehostumisen myötä vähentynyt lahopuun määrä ja laatu. Metsiemme noin 20 000–25 000 lajista noin 20–25 % on lahopuusta riippuvaisia saproksyylejä, joista ainakin 523 lajia on uhanalaistunut. Jopa valtapuulajeillamme elävä saproksyylilajisto on vaikeuksissa, sillä kuusella, männyllä ja koivulla, on kullakin yli 100 Suomen punaisella listalla, eli lajien uhanalaisiuusasteelta arvioitavaa lajia. Suomen maapinta-alasta valtaosan kattavissa talousmetsissä fokus on viime vuosikymmeninä ollut puun tuotoksen tehostamisessa. Samaan aikaan kaupunkimetsissä on alettu arvostaa metsien aineettomia hyötyjä, esimerkiksi virkistäytymisympäristönä. Kaupunkimetsien muuttunut käyttö ja kasvava ymmärrys lahopuun tärkeydestä biodiversiteetille mahdollistaakin lahopuun määrän lisäyksen ja siten biodiversiteetin suojelun kaupunkimetsissä. Tässä tutkimuksessa lahopuuston diversiteettiä, eli määrä ja laatua tutkittiin hoidetuissa ja hoitamattomissa kaupunkimetsissä, sekä luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Metsien lahopuujatkumon ja luonnontilaisuuden määrityksessä käytettiin apuna metsien luonnontilaisuudesta indikoivia kääpälajeja. Lahopuuston tilavuus, kappalemäärä ja diversiteetti erosivat merkittävästi eri metsäluokkien välillä. Lahopuuston tilavuus oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä 12,09 m3/ha, keskiverto hoitamattomissa kaupunkimetsissä 60,50 m3/ha ja suurin luonnontilaisen kaltaisissa metsissä 72,03 m3/ha. Suurin lahopuun tilavuus 181,85 m3/ha mitattiin luonnontilaisen kaltaisessa metsässä ja matalin 1,69 m3/ha hoidetussa kaupunkimetsässä. Lahopuiden ja lahopuukappaleiden määrä oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä, noin 3 kertaa suurempi hoitamattomissa kaupunkimetsissä ja noin 5 kertaa suurempi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Luonnontilaisen kaltaisissa metsissä oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna yli 5 kertaa enemmän kuusi-, 8 kertaa enemmän koivu-, ja 6 kertaa enemmän haapalahopuuta, eikä hoidetuissa kaupunkimetsissä ollut lainkaan mäntylahopuuta. Luonnontilaisen kaltaisten metsien lahopuuston diversiteetti oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna kolminkertainen. Lahopuuston diversiteetin ja indikaattorikääpien esiintymien perusteella metsien rakenteellinen ja lajistollinen monimuotoisuus oli huomattavasti korkeampi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä kuin kaupunkimetsissä, erityisesti hoidetuissa kaupunkimetsissä

Kaupunkien rakennetut puistot voivat olla lajirikkaita paikkoja ja jopa monimuotoisuuden keskittymiä kaupunkimaisemassa. Tutkin lopputyössäni Helsingin rakennettujen puistojen putkilokasvien, lintujen ja jäkälien lajistolliseen monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tarkastelen ilmanlaadusta kertovien indikaattorijäkälien esiintyvyyttä tutkimuspuistoissa. Aiempien tutkimusten perusteella tärkeimpiä puistojen lajistolliseen monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi puiston koko, puiston sisäinen habitaattien monimuotoisuus ja puiston kytkeytyneisyys muihin viheralueisiin. Puistojen monimuotoisuustutkimuksissa paljon käytettyjä teorioita ovat mm. gradienttiparadigma ja saarieliömaantieteellinen teoria. Tutkimukseen valittiin 12 puistoa kolmelta kaupunkivyöhykkeeltä: kantakaupungista, välikaupungista ja esikaupungista. Vyöhykejaon taustalla on ajatus kaupungistumisen voimistumisesta ja viheralueiden kytkeytyneisyyden heikkenemisestä kohti kaupungin keskusta siirryttäessä. Puistojen valintaan ja aineiston keruun menetelmiin vaikutti EU-rahoitteinen, puistojen biokulttuurista monimuotoisuutta tutkiva GREEN SURGE -hanke. Tutkimuskysymykseni ovat: Kasvaako putkilokasvien, lintujen ja jäkälien lajimäärä puiston koon kasvaessa? Vaikuttaako habitaattien monimuotoisuus putkilokasvien lajirikkauteen, Shannonin diversiteetti-indeksin avulla laskettuun putkilokasvien lajistolliseen monimuotoisuuteen tai alkuperäislajien osuuteen putkilokasvien kokonaislajimäärästä? Vaikuttaako putkilokasvien lajirikkaus tai puuvartisten kasvien lajimäärä lintujen lajirikkauteen? Esiintyykö tutkimuspuistoissa ilman laadusta kertovia indikaattorijäkäliä? Onko kaupunkivyöhykkeiden välillä eroa putkilokasvien, lintujen tai jäkälien lajimäärissä? Entä alkuperäisten kasvilajien osuuksissa tai yksi- kaksi- ja monivuotisten putkilokasvien esiintyvyydessä? Onko kaupunkivyöhykkeiden välillä eroa herkkien ja erittäin herkkien indikaattorijäkälien esiintyvyydessä? Tutkin näitä kysymyksiä kvantitatiivisesti korrelaatioanalyysin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla. Tutkimuspuistoista löytyi 171 putkilokasvilajia, mikä on noin 16 % kaikista Helsingin putkilokasvilajeista. Näiden joukossa oli mm. kuusi saraa (Carex), joita pidetään kaupunkipakoisina lajeina. Habitaattien monimuotoisuus nosti putkilokasvien lajimäärää ja vaikutti positiivisesti myös Shannonin indeksin avulla laskettuun putkilokasvien lajirikkauteen sekä alkuperäislajien osuuteen putkilokasvien kokonaislajimäärästä. Nämä tulokset olivat tilastollisesti merkittäviä. Alkuperäislajien, tulokaslajien ja viljelykarkulaisten osuudessa ei ollut eroja kaupunkivyöhykkeiden välillä, mikä kertoo siitä, että Helsingissä kasvaa alkuperäisiä kasvilajeja hyvinkin lähellä kaupungin keskustaa. Suuremmissa puistoissa on yleensä enemmän lajeja kuin pienemmissä puistoissa. Tässä tutkielmassa se piti paikkansa erityisesti lintujen kohdalla. Lintujen lajimäärän ja puiston pinta-alan välille löytyi tilastollisesti merkittävä yhteys. Toinen lintujen lajirikkauteen vaikuttava tekijä oli puuvartisten kasvien lajimäärä. Tutkimuspuistojen puista ja pensaista hyvin pieni osuus on alkuperäislajeja, joten myös koristelajit saattavat vaikuttaa lintujen monimuotoisuuteen positiivisesti. Lintujen lajimäärä oli korkein kantakaupungissa, kun taas putkilokasvien ja jäkälien lajirikkaus oli korkein esikaupungissa. Kaupunkivyöhykkeiden väliset erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkittäviä. Ilmanlaadusta kertovia herkkiä ja erittäin herkkiä indikaattorilajeja esiintyi eniten esikaupungin ja vähiten kantakaupungin puistoissa. Puistojen välinen vaihtelu indikaattorijäkälien esiintyvyydessä oli kuitenkin suurempaa kuin kaupunkivyöhykkeiden välistä vaihtelua suurempaa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, kuinka maitoalan yritykset Arla Oy ja Valio Oy raportoivat luonnon monimuotoisuudesta osana vastuullisuus- ja tilinpäätösraportointia. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten luonnon monimuotoisuus on mukana raportoinnissa ja onko siitä raportointi muuttunut vuosien 2010–2021 aikana. Tutkielmassa käytetään valmista aineistoa, joka koostuu yritysten vuosina 2010–2021 julkaisemista vuosiraporteista. Vuosiraporteilla tarkoitetaan Arla Oy:n kohdalla vastuullisuusraportteja ja vuosiraportteja (englanniksi Annual Report), ja Valio Oy:n kohdalla vastuullisuusraportteja ja toimintakertomus ja tilinpäätös raportteja. Tutkielmassa käytetään sidosryhmäteoriaa, jonka avulla selvitetään, millainen vaikutus sidosryhmien osallistumisella ja osallistamisella on ollut luonnon monimuotoisuudesta raportointiin. Tutkimustapa on laadullinen tapaustutkimus, ja aineiston läpikäynnissä hyödynnetään laadullista sisällönanalyysiä. Keskeiset tulokset ovat, että luonnon monimuotoisuus on tullut Valion ja Arlan vastuullisuusuraportointiin mukaan 2010-luvulla, luonnon monimuotoisuudesta raportointi on kehittynyt etenkin vuoden 2017 raporteissa ja sen jälkeen, ja että sidosryhmien merkitys ei vielä näy selkeästi luonnon monimuotoisuudesta raportoinnin edistämisessä. Tulokset ovat osittain samansuuntaisia kansainvälisen tutkimustiedon kanssa. Tutkimustiedon mukaan luonnon monimuotoisuudesta raportointi on vielä pitkälti puutteellista. Eriävä tulos liittyy sidosryhmien osallistumiseen. Tutkimustiedon mukaan sidosryhmillä on suuri vaikutus yritysten luontoraportointiin. Tämän tutkielman mukaan sidosryhmillä on kuitenkin vain korkeintaan pieni vaikutus. Eriävää tulosta voi selittää sidosryhmätyön vähäisyys ja luonnon monimuotoisuudesta raportoinnin lyhyt historia. Tärkeimmät johtopäätökset tutkielman perusteella ovat, että Arla Oy ja Valio Oy ovat kehittäneet luonnon monimuotoisuudesta raportointia 2010-luvun loppupuolelta alkaen, mutta raportointi on vielä riittämätöntä ja siitä puuttuu seurattavat mittarit. Raportoinnin kehittämiseksi tulee tehdä lisää asiantuntija- ja tutkijayhteistyötä sekä pyrkiä käyttämään myös numeraalisia mittareita, joilla luontovaikutuksia ja -työtä voidaan seurata.

Decaying dead wood is a key factor for forest biodiversity. In boreal forests, many threatened and specialised species are dependent on dead wood. Therefore, information on quantity and quality of dead wood is needed. Conventionally, the inventory of dead wood is based on measurements and observations done in the field with traditional forest measurement tools, which, however, could be replaced by terrestrial laser scanning (TLS). TLS provides a dense point cloud on its surroundings with a millimetre-level of detail enabling versatile measurements at the levels from an individual tree to an entire sample plot. Previous studies have proven TLS to efficiently provide information for mapping standing trees, but the feasibility of TLS for dead wood inventory has not yet examined. The objective of this study was to develop an automatic method for mapping downed dead wood using TLS. TLS data were collected from 20 sample plots (32 m x 32 m in size) using the multi-scan approach with five scanning positions on each plot. All downed dead tree trunks with a diameter exceeding 5 cm at the middle of the trunk were measured in the field and considered as the field reference. Cylinder fitting and surface model segmentation were utilised when the downed dead wood trunks were automatically detected from the point clouds. The trunks were also detected visually to reveal all the potential of the use of a dense point cloud in mapping downed dead wood from a sample plot. Dimensions, volume, geometry-related quality attributes and position in the sample plot were automatically determined for each trunk detected from the point cloud. Based on trunk attributes, a map representing the spatial distribution of downed dead wood, as well as estimates for attributes describing the quantity and quality of downed dead wood at the plot level, were constructed. Finally, a diameter distribution for downed dead wood in the study area was comprised. This study revealed that TLS is a valid method for mapping downed dead wood from sample plots. By utilising the TLS point clouds, 68 % of the downed dead wood volume was detected automatically, while the total volume of downed dead wood was estimated with an RMSE of 15,0 m3/ha. The mapping accuracy could be improved with the visual interpretation of the point cloud, in which case 83 % of the dead wood volume was detected, and the estimate for the total volume of downed dead wood was determined with an accuracy of 6,4 m3/ha. On average, the length of the detected tree trunk was underestimated while the diameter was overestimated since the trunk was not able to be detected entirely from the point cloud. According to the results, the reliability of TLS based dead wood mapping increases alongside the dimensions of the dead wood trunks. The density of plot vegetation, however, causes shading and reduces the trunk detection accuracy. Therefore, when collecting the data, extra attention must be paid to the quality of the point cloud.

Tavoitteet. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa sivutaan paljon biodiversiteettikasvatuk- sen teemoja, muun muassa lähiympäristön ja sen kasvien sekä eläinlajien tutkimista. Itse biodiversiteettikasvatuksen käsite on kuitenkin vielä paikoin epäselvä. Tämän kirjallisuuskat- sauksen tavoitteena oli ottaa selvää siitä, kuinka biodiversiteettikasvatusta toteutetaan ala- kouluissa ja minkälaisia menetelmiä opettajilla on käytössä. Tavoitteena oli myös kartoittaa alakoulussa tapahtuvan biodiversiteettikasvatuksen kohtaamia haasteita. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskat- saus on metodi ja tutkimustekniikka, jossa tutkitaan samasta aihepiiristä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia. Tarkoituksena oli selvittää, millaisista näkökulmista aihetta oli aikaisemmin tut- kittu, ja mitä aikaisemmissa tutkimuksissa oli selvinnyt. Aikaisempien tutkimusten tutkimus- tietoa tutkimalla pystytään kokoamaan tuloksia, jotka voivat olla perustana uudelle tutkimuk- selle. Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoitui 12 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, joiden avulla biodiversiteettikasvatuksessa käytettyjä menetelmiä sekä biodiversiteettikasvatuksen kohtaamia haasteita alettiin tarkastelemaan. Tulokset ja johtopäätökset. Kategorioin aikaisemmista tutkimuksista löytämäni biodiversiteet- tikasvatuksen opetusmenetelmät neljään eri kategoriaan; (1) Aktiivinen dialogi opettajan op- pilaan välillä (2) Opettajan esitys (3) Oppiminen oman kokemuksen kautta (4) Omien koke- musten jakaminen toisten oppilaiden kanssa. Haasteina alakoulussa tapahtuvalle biodiversi- teettikasvatukselle sen sijaan ovat biodiversiteettikasvatuksen käsitteen vaikea määriteltä- vyys sekä biodiversiteettikasvatuksen käsitteen huono tunnettavuus, biodiversiteettikadon ymmärtäminen kaukaisissa maissa tapahtuvana asiana lähiluonnon sijaan, opettajien ko- kema heikko kompetenssi biodiversiteettikasvatuksen suhteen sekä ihmiskeskeiset näkökul- mat biodiversiteettikasvatukseen liittyen.