Browsing by Subject "bordercollie"

Fabellat ovat polven alueen nuljuluita. Fabellat sijoittuvat kaksoiskantalihaksen ulomman ja sisemmän pään sisälle. Fabellat voivat olla synnynnäisenä poikkeavuutena kaksi- tai moniosaisia. Muita fabelloista löydettäviä muutoksia ovat murtumat, pienikasvuisuus, liikakasvu ja epänormaali sijoittuminen. Röntgenkuvissa nähtävien fabellamuutosten on aiemmin ajateltu olevan sivulöydöksiä, joilla ei ole kliinistä merkitystä. Bordercollieilla on kuitenkin löydetty fabellamuutoksia, joiden on ajateltu olevan syynä kliinisille oireilla kuten ontumiselle ja kivulle tunnustellessa fabellan aluetta. Tämä lisensiaatintutkielma tehtiin Suomen bordercolliet & australiankelpiet yhdistyksen aloitteesta. Heitä kiinnosti varsinkin fabellamuutosten perinnöllisyys, jolloin he voisivat mahdollisesti jalostuksella vaikuttaa niiden esiintyvyyteen. Tutkimus on pilottitutkimus mahdollisia jatkotutkimuksia varten. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää olemassa olevaa tietoa fabellojen anatomiasta ja niiden kliinisestä merkityksestä koirilla. Tutkittua tietoa asiasta on erittäin vähän, joten kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty myös ihmisten fabelloihin ja polvilumpioon liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimukseen sekä muihin nuljuluihin liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimukseen koirilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, esiintyykö bordercollieilla röntgenkuvauksella nähtäviä fabellamuutoksia. Hypoteesina oli, että bordercollieilla esiintyy fabellamuutoksia. Fabellamuutoksien esiintymistä tutkittiin lonkkien ja polvien röntgenkuvista. Selvitettiin myös, onko sisemmän ja ulomman fabellan muutoksien välillä yhteyttä. Aineistosta tutkittiin myös, pystyykö fabellamuutoksia toteamaan pelkkien lonkkakuvien perusteella. Hypoteesina oli, että kaikkia muutoksia ei voi nähdä pelkän lonkkakuvan avulla. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka on taaksepäin suuntautunut poikittaistutkimus, jossa tutkittiin yliopistollisessa eläinsairaalassa otettujen bordercollieiden röntgenkuvia vuosilta 2008-2016 ja lisäksi yksityisten klinikoiden ja ihmisten lähettämiä röntgenkuvia vuosilta 2010-2016. Aineistona tutkimuksessa käytettiin bordercollieiden polven mediolateraali- ja kraniokaudaalikuvia sekä lonkkien ventrodorsaalikuvia, joissa polvet näkyivät kokonaan. Fabellojen muotoa, rakennetta ja sijaintia on arvioitu silmämääräisesti asteikolla muutoksia tai ei muutoksia (normaali). Fabellojen koko mitattiin DICOM-muotoisista lonkkien röntgenkuvista kuvienkatseluohjelmien mittatyökaluilla. Röntgenkuvia tutkittiin yhteensä 602 fabellasta, ulompia fabelloja 301 kpl ja sisempiä fabelloja 301 kpl. Sekä lonkka- että polvikuvat olivat saatavilla 42 koirasta. Tässä tutkimuksessa saatu muuttuneiden fabellojen esiintyvyys bordercollieilla (18 %). Esiintyvyys vastaa toisessa tutkimuksessa saatua esiintyvyyttä bordercollieilla. Tätä ei voida kuitenkaan yleistää koko bordercolliepopulaatioon, koska aineisto ei ollut satunnaisotanta. Tässä tutkimuksessa pelkkien lonkkakuvien avulla pystyttiin toteamaan 83,3 % fabellamuutoksista. Tarkempi tutkimus fabellamuutosten esiintyvyydestä bordercollieilla voitaisiin tehdä kennelliiton virallisista lonkkakuvista, jos otettaisiin huomioon lonkkakuvien herkkyys havaita fabellamuutoksia.

Collie eye anomalia eli CEA on lähinnä colliesukuisilla koirilla (pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen collie, bordercollie, shetlanninlammaskoira, australianpaimenkoira, lancashire heeler) esiintyvä perinnöllinen, synnynnäinen, ei etenevä silmäsairaus. Mesodermaalisen eriytymisen häiriintyessä silmän sikiökautisessa kehityksessä syntyy muutoksia silmän posteriorisen osan sidekudos- ja verisuonikalvoille. Muutoksia havaitaan verkkokalvolla, kovakalvolla, suonikalvolla, tapetumissa, näköhermopään alueella ja verisuonissa. Muutokset ovat molemminpuoleisia, mutta ne voivat olla eriasteisia eri silmissä. Sairauden aiheuttama haitta vaihtelee huomaamattomasta näköhaitasta täydelliseen sokeuteen. Diagnostisia muutoksia CEA:lle ovat chorioretinaalinen dysplasia eli CRD ja posteriorinen polaarinen coloboma. Sekundaarisia muutoksia ovat retinan irtoaminen ja silmän sisäinen verenvuoto. Sairauden diagnostiikassa oleellisin on silmänpohjan oftalmoskooppinen tutkimus mustuaisten laajentamisen jälkeen suoralla tai epäsuoralla metodilla. Lisäksi diagnostiikan avuksi on tullut geenitestaus. Diagnostiikan ongelmia ovat suuri vaihtelu normaalissa silmänpohjassa koiralla ja mahdollisesti kehittyvän pigmentin alle peittyvät muutokset. Tällöin sairas koira voidaan tulkita terveeksi ja tätä kutsutaan go-normal-ilmiöksi. Go-normal ongelma pystytään välttämään, jos silmäpeilaus tehdään ennen pigmentoitumista eli viimeistään ennen 12 viikon ikää pennuilla. Geenitestauksella on tarkoitus pystyä tunnistamaan myös kantajat, mutta geenitestauksen ongelmia ovat edelleen käynnissä oleva kiistely CEA:n periytyvyydestä ja toistaiseksi testauksen epävarmuus. CEA:n periytyvyydestä on useita tutkimuksia, joista osa tukee resessiivistä eli väistyvää periytymismallia ja osa polygeenistä eli usean geenin vaikutuksesta tapahtuvaa periytymismallia. CEA:ta esiintyy eri tutkimusten mukaan pitkäkarvaisilla collieilla keskimäärin 50 % populaatiosta, Suomessa luku on noin 30% luokkaa. Lyhytkarvaisilla collieilla Suomessa esiintyvyys on 10 % luokkaa. Shetlanninlammaskoirilla ulkomailla 50 % luokkaa, Suomessa 20 % luokkaa ja Yhdysvalloissa vain muutaman prosentin. Bordercollieilla ja australianpaimenkoirilla sairautta esiintyy huomattavasti vähemmän, esiintyvyys on vain muutaman prosentin luokkaa rodussa. Lancashireheelereillä on raportoitu noin 14% esiintyvyys, vaikka kyseessä onkin hyvin pieni rotu. Sairauden perinnöllisen luonteen ja mahdollisesti vakavien silmämuutosten vuoksi jalostusvalinnoilla tulee vastustaa sairautta. Jalostuksessa paras mahdollinen tieto oikeita valintoja varten saadaan yhdistämällä silmäpeilaustulokset ja geenitestaustulokset pentueen vanhemmista.

Tämä lisensiaatin tutkielma tehtiin Suomen bordercolliet ja australiankelpiet ry:n aloitteesta. Rotujärjestö on ollut huolissaan siitä, että rodulla tehdään paljon keisarileikkauksia. Tutkielman kyselytutkimus bordercollieiden synnytysvaikeuksista toteutettiin pilottitutkimuksena, ja se oli osa laajempaa kyselyä koirien lisääntymisongelmista ja pentujen kehityshäiriöistä. Lisäksi tässä lisensiaatin tutkielmassa käsitellään koirien normaalia synnytystä ja synnytysvaikeutta kirjallisuuskatsauksen muodossa. Synnytysvaikeudella tarkoitetaan tilannetta, jossa emä ei saa synnytettyä pentua ilman ulkopuolista apua tai jos emällä esiintyy epänormaalin paljon vaikeuksia synnytyksen yhteydessä. Tavallisin syy koirien synnytysvaikeuteen on emän polttoheikkous, josta aiheutuu jopa 72 % synnytysvaikeuksista. Toiseksi yleisin syy on sikiön virheasento. Synnytysvaikeutta hoidetaan antamalla manuaalista synnytysapua, lääkkeellistä hoitoa tai suorittamalla keisarileikkaus. Lääkkeellinen hoito auttaa synnytysvaikeuteen noin 40 %:ssa tapauksista ja loput päätyvät keisarileikkaukseen. Kyselytutkimuksessa oli tarkoitus kartoittaa Suomen bordercollieiden synnytysvaikeuksia, näiden esiintyvyyttä, keisarileikkauksien määrää ja syitä sekä synnytysvaikeuden esiintyvyyden muutosta ajan saatossa. Tarkoituksena oli selvittää, ovatko bordercollieiden synnytysvaikeudet ja keisarileikkaukset lisääntyneet Suomessa. Kysely suunnattiin bordercollieiden kasvattajille Suomessa, ja se oli jaettu kymmenen vuoden jaksoihin, jotta mahdollisia muutoksia esiintyvyyksissä voitiin tarkastella. Vastauksista kertyi 97 synnytystä, joissa 20:ssa ilmeni synnytysvaikeutta. Vastaukset jakautuivat 1990-luvulle (n=1), vuosille 2000–2009 (n=4) ja vuosille 2010–2019 (n=19). Aineiston mukaan Suomessa bordercollieilla esiintyy synnytysvaikeutta 21 %:ssa synnytyksistä, mikä vaikuttaa olevan kirjallisuudessa kaikilla roduilla arvioituun 16 %:n esiintyvyyteen nähden suurempi. Synnytysvaikeuden tai keisarileikkausten esiintyvyys bordercollieilla ei ole aineiston mukaan muuttunut tilastollisesti merkitsevästi kahtena viime vuosikymmenenä, mutta aineisto on hyvin pieni. Bordercollieiden keisarileikkaukseen johtaneiden synnytysvaikeuksien osuus oli suurempi (n. 70 %) verrattuna kirjallisuudessa esiintyvään arvioon kaikilla roduilla (60 %). Bordercollieiden synnytysvaikeuksista on niukasti tietoa saatavilla, sillä kyseinen rotu ei varsinaisesti edusta synnytysvaikeuden riskirotuja. Rodulla vaikuttaisi kuitenkin esiintyvän synnytysvaikeutta keskimääräistä enemmän, mikä antaa aihetta laajemmalle selvitykselle.