Browsing by Subject "coping"

Objectives: LARPing is an example of a hobby that requires a lot of time and dedication. Despite LARPing bringing energy and new experiences, it is also stressful. Different coping strategies are used to manage stress and its symptoms. The use of maladaptive, that is long-term harmful, coping strategies has been associated with more significant stress symptoms compared to adaptive, that is beneficial for functioning, coping strategies. Thus, studying the association between different coping strategies and stress symptoms can help to improve the well-being of LARPers. The purpose of this Master's Thesis is to study which coping strategies are associated with stress symptoms among LARPers and whether there is a difference in the strengths of the connections when comparing the associations of adaptive and maladaptive coping strategies with stress symptoms. Methods: The stress related to LARPing was studied online with a new survey. The survey included for example questions about the perceived stress in LARPing, possible causes of the stress, stress symptoms, coping strategies, and background information. 67.6% of the respondents identified as women, 22.5% as men and 9.9% as non-binary. Exploratory factor analyses were performed on the variables measuring coping strategies and the variables measuring stress symptoms. Sum variables of coping strategies and stress symptoms were formed based on the factor analyses. A relationship between the coping variables and stress symptom variables was examined by linear multi-explanatory regression analyses. Age, gender, and relationship status were controlled in all regression analyzes. Results and conclusions: Maladaptive coping strategies were associated with stress symptoms. LARPers who used more self-blame as a coping strategy reported more symptoms of anxiety and depression. In addition, substance use was associated with anxiety symptoms, avoidance with depressive symptoms, and increased use of social support with symptoms of brain overload, which included difficulties in concentration, memory, and sleeping. However, not all coping strategies that were perceived as maladaptive were associated with stress symptoms. Coping strategies that were perceived as adaptive were not associated with stress symptoms. Since maladaptive coping strategies are associated with symptoms of stress, the well-being of LARPers could be improved, for example, through psychoeducation. The psychoeducation could be given, for example, in the pre- or post-brief of a LARPing session and it should focus on diminishing the maladaptive coping strategies.

Objectives. Can individual differences in the way people manage their own lives (life management) be explained from the perspective of life history theory? Understanding these differences is important since life management has a great impact on the wellbeing of people. Life history theory has already been proven to explain many individual differences in the human cognition; this study aimed to expand this field of knowledge. Life history theory states, that the early-life environment of an individual shapes her life history strategies, adapting her to her environment. The events that serve as reminders of mortality in the environment of an individual (mortality cues) were hypothesised to activate different life history strategies in individuals with different childhood environments. This was hypothesised to be reflected as differences in life management. The study also sought to find out, if the observation that people can react differently to a similar mortality cue can be explained by their strategy's impact on their locus of control. Methods. The data used in this study came from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. The relationship between early-life environment (childhood socioeconomic status, SES) and life management (the Self-directedness scale in the Temperament and Character Inventory and two items concerning coping) was explored in the study. Regression analysis was used to analyse whether mortality cues moderated the relationship between SES and self-directedness. Logistic regression analysis was used to analyse whether they moderated the relationship between SES and coping. Sample size was 2 103 for analyses concerning self-directedness (mean age = 31.48 years) and 773 for those concerning coping (mean age = 20.66 years). Results and conclusions. Individuals with lower childhood SES felt that things outside their control were influencing their life more than did those with higher childhood SES. Lower SES was also connected with lower self-directedness in general. The tendency to use one way of coping over another after facing the death of a friend or a family member seemed to depend on childhood SES. Individuals with lower childhood SES used more approach coping; those with higher childhood SES used more avoidance coping. Life history theory seems to be a relevant scientific framework for studying individual differences in life management. Differences in life management might help to understand why people with different backgrounds might react differently to a similar mortality cue. However, no interaction effect on life management was found between the other mortality cues used in the study and childhood SES. Sporadic incidences that are a natural part of life do not seem to activate life history strategies permanently. It is advised then, that especially when the activation of life history strategies is explored using an experimental study design, the results should be interpreted keeping in mind the possibility that single cues might only activate strategies temporarily.

Keväällä 2020 elettiin historiallista aikaa, kun Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot eristivät suomalaiset koteihinsa ensimmäisen kerran. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja tunteita korona-aika ja sen vaatimat rajoitustoimet herättivät suomalaisissa nuorissa sekä millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusoloista selviytymisessä. Lisäksi tutkielmassa haluttiin selvittää, näyttäytyykö sosiaalisen median rooli nuorten elämässä erilaisena eri ajankohtina poikkeusolojen pitkittyessä. Aineisto koostui kolmen eri aikana kerätyn kyselylomakkeen avoimista vastauksista, jotka on kerätty 05.04.2020 - 05.05.2020 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 37 19–29-vuotiasta suomalaista nuorta ja nuorta aikuista. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi Tuomen ja Sarajärven (2018) esittelemä laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analysoinnissa huomioitiin konstruktionistinen ote aineistoa tulkittaessa. Analyysissä teoreettisina käsitteinä toimivat resilienssin ja copingin käsitteet, joita on sovellettu erityisesti kriiseihin ja sosiaalisen median kontekstissa tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulosten perusteella sosiaalisen median rooli rakentui hyvin tärkeäksi ja kokonaisvaltaiseksi nuorten arjessa koronakeväänä. Sosiaalisen median rooli näyttäytyi selviytymisen kannalta tärkeänä. Se kasvatti poikkeusolojen aikana resilienssiä tarjoamalla mahdollisuuden käyttää erilaisia coping-keinoja. Poikkeusolojen alussa some näyttäytyi alustana, jonne nuoret kokoontuivat. Somea tulkittiin poikkeusolojen alussa hätäkokoontumispaikkana, jonne nuoret suuntasivat etsimään ja jakamaan tietoa sekä purkamaan omia tunteitaan kriisin alussa, mikä kuvastaa somea resilienssin lähteenä. Aineistosta rakentui kuusi erilaista coping-keinoa. Poikkeusolojen aikana nuoret alkoivat hyödyntää somea eri tavoin uudelleenorganisoitumiseen ja arjesta selviytymiseen. Tässä vaiheessa some näyttäytyi ikään kuin työkalupakkina, josta nuoren on ollut mahdollista poimia itselle tarpeellisia coping-keinoja. Aineistosta rakentui coping-keinoja, jotka ovat muun muassa uudelleenorganisoituminen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen, optimismi ja huumori somessa, uuden oppiminen ja itsereflektointi, passiivinen selaaminen todellisuuden pakokeinona ja kontrollin tunteen hakeminen. Poikkeusolojen jatkuessa näyttäytyi somen roolin muuttumista. Analyysissä syntyneistä luokista muodostettiin lopuksi poikkeusolojen aikaisen somen käytön malli, joka kuvaa aineistosta rakentuneita somen rooleja, käytön kolmea vaihetta ja kolmea käyttäjäprofiilia. Tulokset onnistuivat valottamaan nuorten kokemuksia ja syventämään ymmärrystä siitä, millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusolojen aikana. Tutkielman tulokset onnistuivat avaamaan näitä ilmiöitä laadullisesti, sillä aikaisemmat selvitykset olivat pääosin tilastollisia, eikä niistä välittynyt nuorten ääni tarpeeksi syvällisesti. Nuorten kokemusten ja sosiaalisen median roolin ymmärtäminen on erityisen tärkeää varsinkin nyt, kun koronakriisi on jatkunut jo yli vuoden.

The purpose of this master’s thesis is to find out which factors do classroom teachers, who have graduated from the University of Helsinki, perceive as significant factors causing work stress. In addition, it is investigated which background variables (e.g., factors related to teacher, teaching and work environment) are related to work stress. The aim is also to find out which methods class teachers have to support their coping at work. This thesis was carried out as a mixed methods research. The quantitative data was obtained through a questionnaire, which was responded by 59 class teachers who have graduated from the University of Helsinki. The data was statistically analysed using IBM SPSS. The analytical methods used were factor analysis, correlation analysis, t-tests and cross-tabulation. The quantitative results guided the development of the frame for the interview, and based on them, 4 respondents were selected for interview. The qualitative data was obtained through thematic interviews. The data was analysed by means of content analysis. The most significant factors causing work stress in a class teacher’s work are students interfering with classroom interaction, supporting special education students, responsibility for student learning, heavy workload, externally determined factors related to the development of teaching as well as some factors related to the work environment and general nature of the work. Low satisfaction with teacher training, low support from teacher colleagues, working in Greater Helsinki and teaching planning as an ability gained from studies are background variables which are related class teachers’ work stress. Problem-focused coping methods used by class teachers were managing working time, taking one’s own coping into account in planning teaching, precise practices and building good relationships with guardians and filtering media. Emotion-focused coping methods used by class teachers were leisure and healthy lifestyles, strengthening the working atmosphere, occupational well-being factors, distancing oneself and regulating emotions. In addition to this, coping methods focused on both problem and emotion, were the support of colleagues, the support of school administration, foremanship and self-awareness.

Tässä maisterintutkielmassa selvitetään sitä, millaisia uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping-keinoja yksinasuvilla teologiopiskelijoilla oli käytössään koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa vuosina 2020–2022. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa käytettyjen coping-keinojen skaala koko laajuudessaan ja nostaa esiin uskonnolliset coping-keinot. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan Pargamentin et al. positiivisen uskonnollisen copingin ja negatiivisen uskonnollisen copingin teorian mukaan. Tutkimus toteutetaan laadullisena, ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta, jotka tehtiin alkuvuonna 2022. Aineisto analysoidaan laadullisella sisällönanalyysilla ja aineistosta poimitaan kaikki siinä esiintyneet coping-keinot. Analyysissa coping-keinoja löytyi yhteensä 49 ja ne jaettiin viiteen kategoriaan: uskonnollisuus, läheiset, päänsisäiset keinot, rutiinit ja tiedonhaku. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan em. Pargamentin et al. teorian avulla. Aineistosta löytyi 13 erilaista uskonnollista coping-keinoa, joista yksi on laadultaan negatiivista uskonnollista copingia. Kyseinen coping-keino on ”pandemia on rangaistus” ja se ilmenee puolessa aineistosta (N=6). Loput löydetyt uskonnolliset coping-keinot ovat laadultaan positiivista uskonnollista copingia. Esimerkkejä positiivisesta uskonnollisesta copingista ovat esimerkiksi usko pandemian tarkoituksenmukaisuuteen, rukoilu ja luonnossa Jumalan havaitseminen. Ei-uskonnollisia coping-keinoja ovat esimerkiksi vertaistuki, harrastukset ja tiedon etsiminen. Tutkimus täyttää sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimusaukkoa hyödynnettyjen coping-keinojen määrästä ja laadusta, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, milloin coping-mekanismit aktivoituvat ja milloin coping on uskonnollista tai ei-uskonnollista. Tämän tutkimuksen perusteella coping-keinojen skaala on laaja. Jatkotutkimusaiheena voisi tuottaa kvantitatiivisen tutkimuksen siitä, mitä tässä tutkimuksessa havaituista coping-keinoista suurempi otantajoukko käyttää, ja saada siten yleistettävää dataa coping-keinojen käytöstä.

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaista identiteettiä Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) tuo esille kokonaiskirkon strategioissaan, jotka on laadittu 2000-luvulla. Aineistona ovat aiempi 'Meidän kirkko – osallisuuden yhteisö'- strategia sekä nykyinen strategia ''Kohtaamisen kirkko - kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020'. Strategioiden lisäksi selvityksen kohteena ovat strategioihin kiinteästi liittyvät mietinnöt. Luterilaisen identiteetin perustalla ovat Martti Lutherin opetukset sekä luterilaiset tunnustuskirjat, joihin SELK on sitoutunut. Lutherin ajatuksista korostuneimmin strategioissa tulee esille teema 'Kristus lähimmäisenrakkaudessa.' Vähiten tulee esille Lutherin opetukset ristinteologiasta ja Lutherin rakkaudenteologiakin on ainoastaan tulkittavissa taustalla. SELK tuo esille sitoutumisen luterilaiseen tunnustukseen ja teologiset periaatteet ovat nähtävillä molemmissa strategioissa. Sakramenteista ehtoollinen on korostetusti esillä, sillä se on merkki kirkon näkyvästä ykseydestä ja yksi 'onnistuneen' ekumenian piirteistä. Kirkon tehtävät tulevat esille molemmissa strategioissa. SELK:n identiteetti heijastelee vuoteen 2015 laaditun 'Meidän kirkko – osallisuuden yhteisö'- strategian mukaan seuraavia teemoja: 1) kirkon perustehtävästä huolehtiminen muuttuvassa toimintaympäristössä 2) opillinen luterilaisuus; Raamattuun ja tunnustuskirjoihin pohjautuva teologinen identiteetti 3) lähimmäisenrakkauden toteuttaminen SELK:n identiteetti uusimmassa 'Kohtaamisen kirkko-kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020' -strategiassa tuo esille seuraavia identiteetin puolia: 1) ekumeeninen luterilaisuus 2) opillinen luterilaisuus; Raamattuun ja tunnustuskirjoihin pohjautuva teologinen identiteetti 3) avoimuus ja kohtaaminen SELK:n identiteetti on strategioiden mukaan nyt ekumeenisesti painottunut, nojaten silti tukevasti opilliseen luterilaisuuteen. SELK identifioituu voimakkaasti osaksi Luterilaisen maailmanliiton kirkkoyhteisöä ja on aktiivisesti mukana ekumeenisessa vuoropuhelussa. 'Kohtaaminen' nousi avainsanaksi uudessa strategiassa ja siihen pyrkiminen kaikilla toiminnan tasoilla 'Kohtaamisen kirkko'- strategian keskeiseksi tavoitteeksi.

Tässä tutkielmassa aiheena on näkövammaisten selviytyminen. Näkövammaisia on Suomessa paljon. Erityisesti iäkkäiden joukossa näkövammaisten osuus on suuri. Näkövammainen on henkilö, jolle näön heikentyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa päivittäisessä elämässä. Näkövamma aiheuttaa runsaasti stressiä ja surua. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen ja laadullinen tutkimus. Tutkielmaa varten on haasta- teltu kymmentä eri asteisesti näkövammaista henkilöä. Haastattelut tehtiin vuosina 2015–2016. Haastateltavista neljä oli täysin sokeita ja kuusi haastateltavaa heikkonäköisiä. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen analyysin keinoja käyttäen. Tämä tutkielma rakentuu tutkimuskysymysten varaan, jotka ovat: millaista on elämä näkövammaisena, millaisia selviytymiskeinoja näkövammaisilla on käytössään ja mikä on hengellisyyden rooli näkövammaisten selviytymisprosessissa. Tutkimus rakentuu sen varaan, kuinka aineisto vastaa annettuihin tutkimuskysymyksiin ja kuinka olemassa oleva tutkimustieto tukee saadusta aineistosta tehtyjä havaintoja. Keskeisimmät havainnot tässä tutkielmassa liittyvät näkövammaisten kokemuksiin siitä, millaista on elää näkövammaisena Suomessa. Huomattava osa tähän tutkimukseen osallistuneista koki elämänsä ajoittain hyvin haastavaksi, ja tuen tarve oli suuri. Useampi vastaaja sanoitti kokeneensa elämänsä varrella häpeää näkövammastaan. Monella näkövammaisella kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne olivat voimakkaita. Selviytymiskeinoista keskeisimpinä esiin nousivat myönteinen elämänasenne, huomiotta jättäminen sekä hengellisyys. Sosiaalisella tuella oli suuri merkitys valtaosalle vastaajista. Valtaosalla tähän tutkimukseen osallistuneista oli käytössään laajasti erilaisia selviytymiskeinoja. Tässä aineistossa hengellisyyden merkitys oli vastaajille moniulotteista. Vastaajat on jaoteltu kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suuren merkityksen he antoivat hengellisyydelle omassa selviytymisprosessissaan. Ryhmät ovat uskossa elävät, epäilijät ja uskosta etääntyneet. Tämän tutkielman aineiston perusteella ne vastaajat, joille hengellisyyden merkitys oli suuri, suhtautuivat keskimäärin rauhallisemmin omaan vammaansa ja kuvasivat olevansa onnellisempia. Tämän tutkielman valossa moni näkövammainen ei tule kohdatuksi siten, kuin hän kaipaa.

Tutkielma tarkastelee rukouksen käyttöä suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Tutkielma selvittää sitä, millainen asema rukouksella on sairaalapapin työssä. Tutkimuskysymykset käsittelevät papin tapaa määritellä rukous, rukouksen määrää työssä, asennetta rukoilemiseen, tapoja rukoilla ja kokemusta rukoilemisen vaikutuksista potilaan ja omaan hyvinvointiin. Tutkielman tausta on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa rukous- ja sairaalasielunhoitotutkimuksessa sekä sielunhoitoteorioissa. Tutkielman aineisto kerättiin keväällä 2018 e-kyselyllä, joka lähetettiin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon 130 sairaalapapille. Heistä kyselyyn osallistui 64. Kyselyssä oli taustakysymysten lisäksi 82 monivalintatehtävää rukoilemisesta ja neljä avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin määrällisesti SPSS-ohjelmalla ja laadullisesti sisällönanalyysillä. Määrällisessä analyysissä tarkasteltiin yhden muuttujan vaihtelua keskiarvojen, -hajonnan ja frekvenssien avulla. Muuttujien ja laadittujen summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin korrelaatioiden ja ristiintaulukoinnin avulla. Määrällisen analyysin perusteella rukousta käytetään ja arvostetaan suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Asenne rukouksen käyttöön nousee papin omasta hengellisyydestä. Pappi tarjoaa potilaalle rukouksen mahdollisuutta erityisesti, kun tietää potilaan vakaumuksen. Potilas pyytää rukoilua useimmin papilta, joka on tyytyväinen työhönsä, jolle usko on erittäin tärkeää ja joka ei pelkää rukouksen vahingollisuutta. Sairaalapappi sanoittaa rukousta potilaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta sekä käyttää valmiita rukouksia ja rukouskaavoja. Sairaalapappi koskettaa potilasta harvoin rukoilun aikana. Hän rukoilee tai siunaa potilasta usein tapaamisen lopussa. Sairaalapapit pitävät rukousta hyvänä coping-keinona sairauden keskellä. Rukouksen uskotaan tuovan toivoa, lohtua, rauhaa, voimaa, apua vaikeuksissa ja vahvistavan suhdetta Jumalaan. rukouksella uskotaan olevan todellisia vaikutuksia elämässä ja paranemisessa lääketieteellisen hoidon ja terapian ohella. Sairaalapapin oma rukousaktiivisuus näkyy hiljaisena rukouksena, syntien anteeksipyytämisenä ja Jeesus-nimen käyttönä. Työhönsä tyytyväiset papit kokevat potilaan puolesta rukoillessaan Jumalan läheisyyttä ja rauhaa. Ne, joille usko on erityisen tärkeää, rukoilevat muita enemmän. Uskon tärkeäksi kokeminen on yhteydessä Jumalan äänen kuulemiseen ja luottamukseen rukoilemisen hyödyistä. Sairaalapapin yhteydet Tuomas-messu -yhteisöön näkyivät lisääntyneessä hiljaisen rukouksen määrässä työpäivän eri tilanteissa. Laadullisen analyysin perusteella rukous on sairaalapapille yhteyttä Jumalaan ja muihin rukoilijoihin. Useille se on hiljaisuutta, Jumalan läheisyyttä tai elämäntapa. Rukous on tärkeä osa sairaalapapin elämää ja voimavara työssä. Koetut rukousvastaukset liittyivät potilaan voinnin fyysiseen ja psyykkiseen kohenemiseen, sekä johdatuksen ja avun saamiseen omassa työssä.

Tutkimus tarkastelee Pandemrix-influenssarokotteen myötävaikutuksesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten elämänhallintaprosessia. Kyseinen rokote otettiin Suomessa käyttöön terveysviranomaisten päätöksellä syksyllä 2009 ehkäisemään sikainfluenssatartuntoja. Myöhemmissä selvityksissä sen havaittiin lisänneen 4-65-vuotiaiden rokotuksen saaneiden riskiä sairastua narkolepsiaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia elämänhallintakeinoja sairastuneiden omaiset ovat käyttäneet sopeutuakseen uuteen ja haastavaan elämäntilanteeseen, mitkä asiat ovat näyttäytyneet sopeutumista tukevina tai haittaavina tekijöinä ja miten tapahtuneen käsittelyn on koettu vaikuttaneen omaan elämään tai ajatteluun. Syventämällä ymmärrystä omaisten elämänhallinnasta on mahdollista edesauttaa tarvittavan avun ja tuen suuntaamista perheille, joihin kuuluu narkolepsiaan sairastunut lapsi tai vanhempi. Aihetta lähestytään teoriaohjaavasti laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimusaineisto koostuu viidestä avoimesta haastattelusta, joista neljässä haastateltu on sairastuneen vanhempi ja yhdessä puoliso. Ottamalla tutkimukseen mukaan vanhempien lisäksi sairastuneen puolison, on haluttu antaa ääni pienemmälle vähemmistölle, jonka elämää perheenjäsenen narkolepsia on yhtä lailla koskettanut, mutta joka on tähän asti jäänyt selvästi lapsiperheiden saaman huomion varjoon. Keskeisimmiksi omaisten elämänhallintaan vaikuttaneiksi kontekstitekijöiksi määrittyivät kipeät ajatukset ja tunteet liittyen sairauden puhkeamisen taustatekijöihin, yhteiskunnallisen tuen riittämättömyys – etenkin psykososiaalisten ja informaatioon perustuvien tukimuotojen osalta –, oman aktiivisuuden välttämättömyys avun saamiseksi, sairastuneen perheenjäsenen vointi ja selviytyminen sekä sosiaalisten suhteiden merkitys. Aikuisena sairastuneen henkilön puolison kohdalla tuensaannin vaikeudet korostuivat entisestään vaikeuttaen sopeutumista. Nämä tulokset ovat linjassa aiemman narkolepsiailmiötä käsittelevän tutkimuksen kanssa ja vahvistavat myös muissa perheenjäsenen kroonista sairastumista koskevissa selvityksissä tehtyjä havaintoja psykososiaalisen tuen ja asianmukaisen tiedonsaannin tärkeydestä. Omaisten elämänhallinnassa korostuivat tunnekeskeiset elämänhallintakeinot mutta myös ongelmakeskeisiä strategioita käytettiin. Lukuisien epävarmuustekijöiden sävyttämässä tilanteessa näkyvä rooli oli tuen etsinnällä – etenkin vertaistuella – sekä positiivisilla ajattelu- ja tulkintamalleilla. Merkityksen etsintä tuli selvästi esille joidenkin omaisten elämänhallinnassa, ja sen keskeisenä elementtinä esiintyi toivon luominen. Perheenjäsenen sairaudelle haluttiin löytää mielekäs tarkoitus, kuten tapahtuman aikaansaama positiivinen muutos omassa itsessä tai perheen elämässä. Vaikka rokotteen rooli sairauden puhkeamisen taustalla tarjosi toisinaan vastauksen konkreettiseen kysymykseen siitä, mistä perheenjäsenen narkolepsia oli tullut, sairauden merkitystä oman elämän kannalta koettiin silti tarpeelliseksi pohtia. Prosessin myötä havaitut muutokset, elämänhallinnan seuraukset, liittyivät joko kokemuksiin ihmisenä kasvamisesta tai elämän- ja maailmankatsomuksellisiin näkemyksiin. Yleisiä olivat kuvaukset elämänhallintaitojen kehittymisestä, omaa arvomaailmaa koskevat kysymykset, oivallukset elämän kallisarvoisuudesta ja arvaamattomuudesta sekä yhteiskunnallisten teemojen ympärillä pyörivä pohdiskelu. Rokotteen rooli sairauden puhkeamisessa loi omanlaisensa sävyn elämänhallintaprosessiin. Kontekstitekijöiden osalta vaikutukset tulivat ilmi ennen kaikkea yhteiskunnallisen tuen puutteellisuudessa. Elämänhallinnassa teema näkyi intensiivisenä tuen etsintänä – jolla mahdollisesti pyrittiin paikkaamaan puutteita yhteiskunnan palveluissa – sekä tapahtuneeseen liittyvien epäkohtien aiheuttamien vaikeiden tunteiden säätelypyrkimyksinä. Elämänhallinnan seurauksien kohdalla taas yhteiskunnalliset kysymykset ja kritiikki saivat jalansijaa. Vaikka monet omaisten elämänhallinnan keskeiset teemat, kuten positiivisten tulkintojen muodostaminen, tuen etsiminen, syiden ja merkityksen kyseleminen sekä prosessin myötä raportoitu henkilökohtainen kasvu ovat tyypillisiä ilmiöitä perheenjäsenen krooniseen sairauteen sopeutumisen yhteydessä, rokotteesta sairastuneiden omaisilla nämä osa-alueet sisälsivät toisinaan omanlaisiaan piirteitä ja kysymyksiä tuoden esille tapauksen poikkeuksellisuutta. Tutkimus alleviivaa psykososiaaliseen tukeen ja tiedon antamiseen panostamisen tärkeyttä osana rokotteesta narkolepsiaan sairastuneiden henkilöiden omaisten kokonaisvaltaista auttamista ja kohtaamista. Ammattiauttajat ovat näiden asioiden toteutumisen kannalta keskeisessä roolissa.

Mitt syfte med kandidatavhandlingen är att utifrån tidigare litteratur studera upplevd akademisk stress och stresshantering bland studerande vid distansstudier. Avhandlingen sammanställer relevant forskning om akademisk stress och distansundervisning för att bilda en förståelse av dess konsekvenser. Avhandlingens fokus ligger på frågorna: Hur inverkar distansundervisning på akademisk stress hos studerande, och vad är dess följder. De undersökningar som analyserades relaterar till insatser såsom distansundervisning under covid-19-pandemin. Vetenskapliga artiklar som valdes för översikten var för det mesta publicerade under covid-19-pandemin och ofrivillig social distanseringen. Eftersom den globala pandemin har gjort distansundervisning nödvändig runt om i världen avgränsar jag inte material till studerande från ett specifikt geografiskt område. Resultaten visar att den påtvingade distansundervisningen höjer studerandes upplevda akademiska stress för det mesta. Vissa studier föreslår att stress på grund av social distansering visar tecken på att vara fördelaktig för de studerandes akademiska framgång. Socialt inflytande, såsom socialt akademiskt tryck och socialt stöd visar signifikanta effekter på studenternas mentala välmåga.