Browsing by Subject "detomidiini"

Tutkielman tavoitteena on selvittää alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutusta insuliinimetabolialtaan terveiden hevosten glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Tutkielmaan kuuluu kirjallisuuskatsaus ja kokeellinen tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutuksiin elimistössä ja niihin kuuluvien lääkeaineiden käyttöön eläinlääkinnässä. Erityisenä tarkastelukohteena on alfa-2-agonistien käyttö hevosten rauhoitusaineena ja käyttöön liittyvät sivuvaikutukset. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi eläinlääkinnässä käytössä olevia ja tutkittuja alfa-2-antagonisteja, joilla voidaan kumota alfa-2-agonistien vaikutuksia. Alfa-2-agonistit ovat yksi eläinlääketieteessä eniten rauhoitus- ja nukutustoimenpiteissä käytetty lääkeaineryhmä niiden rauhoittavien ja kipua lievittävien ominaisuuksien vuoksi. Alfa-2-agonistien käyttöä kuitenkin rajoittavat tietyissä tilanteissa niiden huomattavat sivuvaikutukset etenkin sydämeen ja verenkiertojärjestelmään. Useilla eläinlajeilla, kuten myös hevosilla, alfa-2-agonistien aineenvaihdunnallisina sivuvaikutuksina on todettu insuliinin vapautumisen estymistä ja plasman glukoosipitoisuuden nousua. Viime vuosina tutkimusten kohteena on ollut uusi alfa-2-antagonisti, vatinoksaani, joka ei muiden alfa-2-agonistien ja -antagonistien tavoin läpäise veri-aivoestettä. Näin ollen vatinoksaani vaikuttaa valikoiden ainoastaan perifeerisen elimistön reseptoreihin pääsemättä keskushermostoon, eikä siten heikennä rauhoitusvastetta. Vatinoksaani kilpailee annetun alfa-2-agonistin kanssa alfa-2-adrenergisistä reseptoreista perifeerisessä elimistössä ja heikentää tai jopa kumoaa alfa-2-agonistin aiheuttamia vaikutuksia. Kokeellinen osuus on tehty osana tutkimusta, jonka tavoitteena oli tutkia detomidiinin, vatinoksaanin ja niiden yhdistelmän vaikutusta plasman glukoosi-, insuliini- ja glukagonipitoisuuksiin terveillä hevosilla sekä hevosilla, joilla on insuliiniaineenvaihdunnan häiriö. Tässä tutkimuksessa keskitytään detomidiinin (0,02 mg/kg) sekä detomidiinin (0,02 mg/kg) ja vatinoksaanin (0,2 mg/kg) yhdistelmän aiheuttamiin muutoksiin terveen hevosen veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksissa. Lisäksi tutkimukseen kuului hevosten rauhoittumisasteen tarkkailu kokeen ajan määrättyinä ajanhetkinä. Tutkimus tehtiin 8 perusterveelle suomenhevoselle, joista jokaiselle tehtiin molemmat tutkittavat hoidot eri koekerroilla. Detomidiini sai aikaan veren glukoosipitoisuuden nousun tutkituilla hevosilla ensimmäisen tunnin aikana. Detomidiini-vatinoksaani-yhdistelmä hoidon saaneilla hevosilla veren glukoosipitoisuus pysyi tasaisempana ja lähempänä lähtötasoa läpi tutkittavan jakson. Insuliinipitoisuuksissa tapahtui lasku ensimmäisen tunnin aikana sekä detomidiini- että yhdistelmähoidon jälkeen, mutta jälkivaiheessa ilmenevä insuliinipitoisuuksien nousu oli maltillisempaa yhdistelmähoidolla verrattuna detomidiinihoitoon. Vatinoksaani ei tutkituilla hevosilla vaikuttanut merkittävästi rauhoittumisasteeseen, eikä lyhentänyt rauhoituksen kestoa. Tutkimus osoittaa, että alfa-2-antagonisti vatinoksaani voi vähentää detomidiinin aikaansaamaa veren glukoosipitoisuuden nousua sekä insuliinipitoisuuden jälkivaiheen nousua perusterveillä hevosilla. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa on todettu vatinoksaanin kumoavan alfa-2-agonistien perifeerisiä vaikutuksia heikentämättä aikaansaatua rauhoitusvastetta. Vatinoksaanin vaikutuksista tarvitaan vielä lisätutkimuksia erityisesti kliinisillä potilashevosilla.

Detomidiini (Domosedan) on spesifinen a2-adrenerginen agonisti, joka on laajalti käytössä hevospraktiikassa. Detomidiinin käyttöindikaatioita ovat sedaatio, kivunpoisto sekä esilääkitys inhalaatio- tai infuusioanestesiaa varten. Annostuksella 20-80 mg/kg aikaansaadaan voimakas sedaatio ja kivunpoisto, joiden pituus on riippuvainen annoksen suuruudesta. Detomidiinihydrokloridin vaikutuksista sykloivan tamman kohdun kontraktioihin ei ole olemassa paljoakaan täsmällistä tietoa. Vaikutuksia on tutkittu käyttäen useita erilaisia menetelmiä, joiden luotettavuutta on eri syistä pidettävä arveluttavina. Useat menetelmät itsessään jo aiheuttavat kohdun lisääntynyttä supistuvuutta. Toisissa menetelmissä taas tulkitaan elimistön reaktioita, jotka voivat aktivoitua muistakin tekijöistä kuin kohdun supistuksista. Tämän tutkimuksen tavoite oli saada tietoa kohdun supistuvuudesta vertaamalla kiimassa olevien tammojen reaktioita suonensisäisen detomidiinihydrokloridi-injektion ja fysiologisen NaCl-injektion (kontrolli) jälkeen. Kohdun supistelua tarkkailtiin transrektaalisen ultraäänen ja gammakuvauksen (skintigrafia) avulla. Tutkimuksessamme ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja koe- ja kontrolliryhmän välillä kummallakaan tutkimusmenetelmällä. Sekä ultraääni- että dynaamisissa skintigrafiatuloksissa oli kuitenkin havaittavissa selvä numeerinen ero kohdun kontraktioissa ryhmien välillä. Detomidiini vaikuttaisi supistavan kohtua ensimmäisen puolen tunnin ajan. Ko. eron tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen johtunee pienestä aineistosta (kuusi tammaa) ja tulosten suuresta keskihajonnasta. Hajontaa aiheuttivat hevosten yksilöllinen vaihtelu ja tutkimusmenetelmien virhelähteet, mm. tulkintojen subjektiivisuus. Vaikka tutkimuksessamme havaittu kohdun supistuvuuden ero ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä, vaikuttaisi suositeltavalta käyttää detomidiinia kliinisessä työssä, kun kohdun lisääntynyt supistelu on työn kannalta haluttu ominaisuus.

Sialle sopivan kenttäanestesiamenetelmän valintaan vaikuttavat tuotantoeläimille hyväksyttyjen lääkeaineiden vähäinen valikoima, anestesiamenetelmän sopivuus kenttäanestesiaan ja anestesiamenetelmän hinta. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan sialle käytössä olevista anestesia-aineista sekä sedatiiveista. Tuotantoeläimille käytettävillä lääkeaineilla tulee olla MRL-arvo (Maximal residual limit) eli jäämien enimmäismäärä -arvo. Sialle hyväksyttyjä sedatiiveja ja anesteetteja ovat atropiini, atsaperoni, tiopentaalinatrium ja lidokaiini. Sialle voidaan käyttää myös muille tuotantoeläimille hyväksyttyjä lääkeaineita kaskadisäännön avulla, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/82/EY mukaan. Kaskadisäännön mukaan käytettäville lääkkeille teurasvaroajaksi tulee 28 vuorokautta. Näitä lääkeaineita ovat ketamiini, ksylatsiini, detomidiini ja butorfanoli. Kirjallisuuskatsauksessa ovat mukana myös tiletamiini-tsolatsepaami, sekä pentobarbitaali, sillä ne ovat olleet yleisesti käytössä sialla anestesia-aineina. Niiden käyttö ei kuitenkaan enää ole mahdollista tuotantoeläimille puuttuvien MRL-arvojen vuoksi. Kirjallisuuden mukaan α2-agonisteilla yhdistettynä ketamiiniin ja butorfanoliin on aiemmin raportoitu kirurgista anestesiaa sialla. Medetomidiini-yhdistelmillä raportoitiin olevan pidempi anestesian ja analgesian kesto verrattuna ksylatsiini-yhdistelmiin. Medetomidiinia ei kuitenkaan ole hyväksytty käytettäväksi tuotantoeläimille. Tutkimuksessamme selvitettiin detomidiini (0,08 mg/kg) -ketamiini (10 mg/kg) -yhdistelmän (DK) vaikutuksia porsaalla, ja niitä verrattiin detomidiini (0,08 mg/kg) -butorfanoli (0,2 mg/kg) -ketamiini (10 mg/kg) -yhdistelmän (DBK) vaikutuksiin. DBK -yhdistelmän esilääkityksenä oli käytetty atsaperonia (4mg/kg). Tutkimus tehtiin kuudella, noin kahden kuukauden ikäisellä imisäporsaalla. Tutkimus ei ollut sokkoutettu. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään saadaanko yhdistelmillä aikaan kirurgista anestesiaa sialla. Arviointiin käytettiin useita muuttujia, joiden avulla laskettiin anestesiaindeksi. Lisäksi kirjattiin ylös aika injektiosta sian spontaanisti tekemiin liikkeisiin. Valtimoverinäytteistä määritettiin happi- ja hiilidioksidiosapaineet. Hengitystaajuus ja sydämen syke kirjattiin. Sedaation, anestesian ja analgesian kestot olivat merkitsevästi pidemmät ja anestesiaindeksi oli korkeampi DBK -yhdistelmällä kuin DK -yhdistelmällä. Yksikään porsas ei saavuttanut kirurgista anestesiaa DK -yhdistelmällä. DBK -yhdistelmällä kirurgisen anestesian kesto oli 50 minuuttia (vaihteluväli 0-105 min). Yksi porsas ei saavuttanut kirurgista anestesiaa DBK -yhdistelmällä. Sydämen syke oli tiheämpi DK - kuin DBK -yhdistelmällä. Hengitystaajuudessa eikä verikaasuissa ollut eroa yhdistelmien välillä. Heräämiset olivat rauhallisia molemmilla yhdistelmillä. Atsaperonin ja butorfanolin lisääminen detomidiini-ketamiini -yhdistelmään syventää anestesiaa ja sen avulla on mahdollista saavuttaa kirurgisen anestesian taso. Detomidiini-ketamiini -yhdistelmällä saavutettiin kuitenkin samankaltainen sedaatio, anestesia ja analgesia verrattuna aiemmin raportoituihin tuloksiin α2-agonisti-ketamiini-yhdistelmillä. Detomidiini-ketamiini-lääkityistä sioista oli mahdollista ottaa verinäytteitä. DBK-yhdistelmä atseperoni esilääkityksellä voisi sopia esim. porsaiden tyräoperaatioiden kenttäanestesiamenetelmäksi. DK-yhdistelmä ei saa aikaan kirurgista anestesiaa porsaalla, mutta sen avulla voidaan tehdä pieniä kipua tuottavia toimenpiteitä.