Browsing by Subject "diktatuuri"

Pro gradu – tutkielmani kohdeteos on Viktor Martinovitšin romaani Paranoia (2009/2013; suom. Anna Taitto). Teos kuvaa dystopiayhteiskuntaa, jossa dystopiagenren tradition mukaisesti yksilön intressit joutuvat konfliktiin diktatorisen vallankäyttäjän ja dystooppisen valtiojärjestelmän kanssa. Esitän tutkielmassani, että romaanista löytyy karnevalistisia piirteitä, kuten karnevaalitorin piirteitä, torikielen ominaisuuksien käyttöä sekä karnevaalikuninkaan aihe. Osoitan, miten mainitut karnevalismin käsitteet tulevat ilmi tietyissä, romaanin kuvaamaan yhteiskuntaan, sen poliittiseen järjestelmään ja valtarakenteisiin kytkeytyvissä tapahtumissa, kohtauksissa, lausumissa ja henkilösuhteissa. Karnevalistinen, hierarkkisia valtasuhteita purkava pyrkimys ei kuitenkaan realisoidu elvyttäväksi uudistumiseksi. Karnevalistisuus suhteutuu Paranoian kuvaaman yhteiskunnan dystopiapiirteiden, kuten hierarkkisten voimasuhteiden epätasapainon ja valtiollisen, yksilöitä kontrolloivan valvonta- ja väkivaltakoneiston, kanssa siten, että karnevalistiset elementit eivät kasva täyteen mittaansa, vaan ne mitätöityvät, tuhoutuvat tai tulevat sensuroiduiksi. Poikkeuksena tästä on karnevaalikuninkaan aihe, jonka tunnusmerkit täyttyvät muita karnevalistisia elementtejä täydemmin. Romaanin päähenkilön voi tulkita todellisen hallitsijan paikalle väliaikaisesti pääseväksi karnevaalikuninkaaksi, joka on samalla epävirallista totuutta julistava narri, todellisen kuninkaan antipodi sekä väkivaltaisen kohtalon kokeva syntipukki. Diktatorisen hallitsijan asemaa koettelevana hahmona hän soveltuu myös dystopiagenrelle tyypillisen tuhoutuvan sankarin ja syntipukin malliin. Teoreettisena taustana ja vertailun työkaluna käytän Mihail Bahtinin karnevalismin teoriaa sekä Bahtinin karnevaaliteoriaan pohjautuvaa, jälkimodernin ajan kirjallisuuteen kohdentuvaa David K. Danowin sovellusta karnevalistisuudesta. Analysointimenetelmänä käytän erityisesti vertailua bahtinilaisen karnevaalin piirteiden ja Paranoiassa esiintyvien karnevalististen piirteiden yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien välillä. Teoksen dystopiapiirteiden luokittelussa tukeudun Erica Gottliebin tutkimukseen dystopioista, minkä perusteella suhteutan Paranoian karnevalistisia piirteitä siinä kuvatun dystooppisen valtiojärjestelmän kehykseen.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Idi Aminin hallinnon harjoittaman valtioterrorismin ja Aminin suhdetoiminnan ja esiintymisen rooleja Aminin vallankäytössä Aminin hallitessa Ugandaa vuosina 1971–1979. Valtioterrorismin tutkimuksessa lähdeaineistona käytetään Ugandassa Aminin valtakaudella asuneiden Henry Keymban ja Semakula Kiwanukan Aminin hallinnosta kirjoittamia kirjoja, International Comission of Jurists-järjestön raporttia ”Violations of human rights and the rule of law in Uganda” ja Amnesty Internationalin raporttia ”Human rights in Uganda report.” Suhdetoiminnan analyysissa hyödynnetään Idi Aminin televisioituja puheita ja haastatteluja, jotka on julkaistu YouTube-videopalvelussa. Työn tutkimusmetodina on laadullinen tutkimus. Tutkielmassa selvitetään, millaista Aminin hallinnon käyttämä valtioterrorismi oli, miten hallinnon käyttämä väkivalta muuttui Aminin valtakauden aikana ja miten väkivallasta rakennettiin Aminin hallinnossa yhteiskunnallinen instituutio. Lisäksi työssä hahmotetaan hallinnon käyttämän väkivallan pitkäaikaisia rakenteita ja käytetyn väkivallan muotoja. Aminin suhdetoiminnan tarkastelulla työssä vastataan siihen, miten diktaattorin julkinen persoona toimi ohjailevana, piilottelevana ja hälventävänä tekijänä suhteessa hallinnon valtioterrorismiin. Kokonaisuutena työssä vastataan siihen, miten valtioterrorismi toimii autoritaarisen hallinnon työkaluna ja millaisessa roolissa diktaattori toimii suhteessa hänen väkivaltakoneistoonsa. Terrorismin historian tutkimuksen osalta työn teoreettisena pohjana toimivat Emma Leonard Boylen artikkelissa ”Was Idi Amin’s government a terrorist regime?” (2015) ja Randall D. Law’n kirjassaan ”Terrorism: A History” (2016) esittämät terrorismin ja valtioterrorismin määritelmät. Terrorismi määritellään näissä teoksissa erityisesti välineeksi, jota voivat käyttää sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat. Tältä osin työn teoreettinen pohja poikkeaa perinteisistä terrorismin määritelmistä, joissa terrorismi määritellään erityisesti ei-valtiollisten toimijoiden tekemäksi, kun taas valtiohallintojen tekemänä on käytetty nimitystä valtioterrori. Terrorismin teorian lisäksi autoritaaristen hallintojen toiminnan logiikan hahmottamisessa käytetään Milan Svolikin kirjassaan ”The Politics of Authoritarian Rule” (2012) määrittelemiä autoritaarisen kontrollin- ja autoritaarisen vallanjaon ongelmia. Autoritaarisen kontrollin ongelma tarkoittaa keinoja, joilla diktaattori ja tämän kanssa hallitseva eliitti pitävät hallitsemansa massat kurissa. Autoritaarisen vallanjaon ongelma puolestaan koskettaa diktaattorin ja tämän kanssa hallitsevan eliitin välistä vallanjakoa. Näiden ongelmien sisällyttäminen työn teoreettiseen pohjaan auttaa ymmärtämään syitä Aminin hallinnon väkivallan ja Aminin suhdetoiminnan taustalla. Työn johtopäätöksiä ovat, että Idi Aminin hallinnon käytössä väkivallasta tuli valtioterrorismia vuoden 1972 aikana, jonka jälkeen väkivallan rooli hallinnon käytössä kasvoi räjähdysmäisesti. Tämän kehityksen taustalla vaikuttivat Aminin hallinnon tekemät lainsäädännön muutokset ja asevoimien tekemä siviilihallinnon ja Ugandan liike-elämän haltuunotto. Valtioterrorismista tuli lopulta käytännössä ainoa työkalu, jolla hallinto kykeni ylläpitämään valtaansa. Lähdemateriaalissa esiintyvä väkivalta on jaoteltu analyysissa sen piirteiden ja käyttötavan pohjalta systemaattisen-, satunnaisen-, valta-asemaa osoittavan-, reaktiivisen-, ja äärimmäisen väkivallan kategorioihin, joilla kullakin oli oma roolinsa valtioterrorismin toiminnassa ja hallinnon vallankäytössä. Tätä jaottelua ei ole aiemmin tehty Aminin hallinnon käyttämästä väkivallasta. Esiintymisissään Amin pyrki vahvistamaan omaa valta-asemaansa ja kiillottamaan hallintonsa julkisuuskuvaa populistisen puheen avulla. Aminin julkinen esiintyminen ja suhdetoiminta toimivat työkaluna, joka vähensi hallinnon kohtaamaa vastarintaa ja kansainvälistä kritiikkiä.