Browsing by Subject "diskurssi"

In 2020, the government of Juha Sipilä implemented a reform in higher education. The meaning of the reform was to bring forward the starting of university studies as well as remove the need to participate in preparatory courses. The ideals of the competitive society were influencing in the backround of the reform. Instead of disappearing, the preparatory course markets will presumably transform into courses offered for even younger students at earlier stage, thus causing extra pressure to younger students. The aim of this thesis was to study high school seniors who applied to universities under the new reform. The aim was to examine how the competitive ethos affected their transition as well as how they reasoned the need to participate in preparatory courses as a part of the transition. This topic has not been researched before in this research frame, however similar studies have been conducted of students participating in preparatory courses. Former studies show that preparatory courses are perceived as a normal part of transitioning from secondary education to tertiary education. Studies also show that successful transition seems to require entrepreneurial characteristics. The research data was collected in the winter of 2020 through semi-structured interviews. Altogether five senior students, who participated in preparatory courses in Helsinki Summer University, were interviewed. The data was analysed with discourse analysis. The competitive ethos affected the transitioning strongly. The impact is evident in the notion of entrepreneurial self as well as in emphasizing the instrumental value of education. The preparatory courses give important support in the application to universities thus it’s viewed as a natural part of the transition. As a conclusion, the preparatory course market will not disappear, only transform into courses offered for even younger students. As a result of the reform, students are required to act as an entrepreneurial self in order to secure a successful transition.

Suomessa alkoholipolitiikan perustana on pitkään ollut vaikuttaa kansalaisten alkoholinkulutukseen alkoholin hintaa ja saatavuutta säätelemällä. Alkoholilain kokonaisuudistukseen liittyvä uusi alkoholilaki astui voimaan 1.3.2018. Lain alkuperäinen tavoite alkoholin saatavuuden rajoittamisesta alkoholihaittojen vähentämiseksi muuttui lakiprosessin myötä saatavuuden lisäämisen helpottamiseksi. Tämä toteutettiin muun muassa korottamalla kaupassa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuus 5,5 prosenttiin, sekä helpottamalla alkoholin myyntiä, anniskelua ja mainontaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia diskursseja ja retorisia keinoja kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä kantoja edustaneet poliitikot käyttivät alkoholilain uudistuksen käsittelyn aikana, ja miten nämä diskurssit kytkeytyvät osaksi alkoholipoliittisia liberalistisia maallikkopuhetapoja, sekä identiteetin rakentamisen aspekteja. Tutkielman analyysimenetelmänä on retorinen diskurssianalyysi ja teoreettisena viitekehyksenä Jukka Törrösen teoria alkoholipoliittisista liberalistisista maallikkopuhetavoista, sekä kolmesta identiteetin rakentamisen aspektista. Aineistona käytetään eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja, jotka liittyvät lähetekeskusteluun hallituksen esityksestä eduskunnalle alkoholilaista. Erilaisia alkoholilain uudistuksen diskursseja paikannettiin aineistosta kolme kappaletta: norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, kansanterveydellisiä riskejä painottava diskurssi, sekä elinkeinomyönteisyyden diskurssi. Retorisista keinoista korostuivat erityisesti numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen, sekä metaforien ja ääri-ilmaisujen käyttö. Identiteetin rakentamisen ajallinen aspekti, norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, sekä utopistinen liberalismi olivat pitkälti yhteen kietoutuneita ja korostivat pyrkimistä kohti eurooppalaisempia juomatapoja alkoholipolitiikan liberalisoinnin avulla. Ekspressiivinen liberalistinen maallikkopuhetapa oli havaittavissa etenkin sellaisista puheenvuoroista, joissa puhuja suhtautui alkoholilain uudistukseen kaksijakoisesti. Kyynisen liberalismin rooli aineistossa sen sijaan jäi melko vähäiseksi. Identiteetin rakentamisen alueellinen aspekti erotti aineistosta ne puheet, joissa pyrittiin ”me ja muut”-jaottelun avulla korostamaan omaa vastuullisuutta päättäjänä, tai kunnioitusta kansalaisten yksilönvapauksia kohtaan. Asemoitumisaspektia puolestaan esiintyi etenkin identiteettikysymysten painottuessa kansanterveyden ja heikoimpien ihmisryhmien suojelemiseen. Nämä diskurssit auttavat hahmottamaan alkoholipolitiikassa tapahtunutta kehitystä, sekä siihen liittyviä kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä asenteita. Tarkastelemalla alkoholipolitiikan kokonaisuudistuksesta käytyä eduskuntakeskustelua voidaan ymmärtää paremmin alkoholipolitiikan tämänhetkistä tilaa, sekä ennakoida mahdollisia tulevia kehityskulkuja.

This study relates to the conflict in Nepal and its peace process in particular, which is examined from the perspective of discourse theory. The conflict started in 1996 when a group calling themselves ‘Maoists’ launched their ‘people’s war’. Over the years, the conflict was marked by several negotiation rounds, intermittent ceasefires and a power-political struggle between the king, the mainstream political parties and the Maoists. The peace process can be deemed to have started upon the signing of a 12-Point Understanding between the Seven Party Alliance and the Maoists in November 2005. Despite its promising start, it is still too early to talk about the peace process in the past tense since researchers have considered the promulgation of a new constitution as a necessity for its closure. The conflict and its peace process have provided an interesting topic of inquiry for instance because Nepal’s Maoist insurgency has been considered the most successful one among other contemporary Maoist rebellions. The purpose of this study is to analyse how a ‘new Nepal’ was articulated in discourses of transformation during the peace process between 2005 and 2012 and determine potential shifts or changes in the discourses. Since the peace process is understood as a discursive process, a further objective is to evaluate the process and the prospects of sustainable peace on the basis of the discourses. Following the theory of conflict transformation, this study understood the peace process as a long-term project where sustainable peace necessitates addressing the root causes of conflict. The motive for choosing the discourse-theoretical perspective was that discourses have been suggested to have a significant role in conflict transformation. In their discourses, political actors may seek cooperation and consensus or reproduce the antagonistic relationship that existed between them during conflict. This study utilised the post-structuralist theory of discourse developed by Laclau and Mouffe as it has been considered suitable for studying political conflicts and changes. According to the fundamental premises of the theory, discourses are historically constructed and contingent systems of meaning in which signifiers receive their meaning in relation to other signifiers and which are susceptible to change. The empirical data of this study consisted of three official documents that have been said to provide a blueprint for a new Nepal as well as of newspaper articles published in The Kathmandu Post. Temporally the study was limited to a period between November 2005 and June 2012. The concept of new Nepal was understood as referring to the political, social, economic and cultural transformation of the country needed to address the root causes of the conflict, for which reason the analysis concentrated on discourses dealing with these aspects. Furthermore, the main focus was on the discourses of the political actors who were the chief adversaries during the conflict, i.e. the mainstream political parties, the Maoists and the king. The empirical analysis utilised the key concepts of Laclau and Mouffe’s theory of discourse, including articulation, floating signifier, nodal point, empty signifier, hegemonic practice, dislocation, social antagonism, political frontier, and the logics of equivalence and difference. According to the analysis, the discourses of the political actors were arranged around political transformation, which was closely linked with social, economic and cultural transformation. The discourses of transformation can be deemed to have formed a discourse on new Nepal, where the meaning of new Nepal was constructed around such salient signifiers as democracy, republic, federalism, secularism, peace, development, progress, change, social justice and inclusiveness. A chain of equivalence was articulated between these signifiers to establish a clear frontier between the past and the future. A significant finding was that the Maoists and the mainstream political parties were able to combine their particular interests into a common discourse by articulating the king as a common enemy and a threat to a new Nepal, which would appear to have made the peace process possible. However, this discursive unity seems to have dissolved after the king was removed and Nepal declared a republic. Since then the Maoists and the non-Maoist parties appear to have reproduced the previous antagonistic relationship between them and the situation has begun to resemble the circumstances before and during the conflict. Due to the discursive struggles between the actors, the Constituent Assembly failed to promulgate the new constitution that was articulated as a document which could bring peace and socio-economic transformation, and consequently it is argued that the prospects of achieving sustainable peace still seem rather bleak. The discursive struggles also pose a threat to the hegemonic discourse on new Nepal and to the new Nepal articulated therein. As regards sustainable peace, it would be important for the actors to find again the consensus that existed between them at the initial stages of the peace process.

Suomen menestyminen kansainvälisessä PISA-tutkimusohjelmassa (Programme for International Students Assessment) on herättänyt paljon huomiota saksalaisessa mediassa 2000-luvun alusta lähtien. OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) kolmen vuoden välein tutkimus 15-vuotiaiden koululaisten oppimistuloksista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä aiheutti vuosituhannen alussa Saksassa ns. PISA-shokin, sillä maan koululaisten tulokset olivat selkeästi alle OECD-keskitason. 2010-luvulta alkaen Suomi ei ole enää ollut PISA-tulosten kirkkaimmassa kärjessä, ja myös tätä on käsitelty saksalaisessa mediassa laajasti. Diskurssianalyyttisen tutkielman aineisto koostuu kuuden saksalaisen sanomalehden (Frankfurter Allgemeine Zeitung, der Freitag, die Süddeutsche Zeitung, der Tagesspiegel, die Welt, die Zeit) 17 artikkelista, jotka käsittelevät Suomen PISA-menestystä sekä -tulosten laskua PISA-tutkimuskierrosten aikana 2000-2018. Tutkimuksessa tarkastellaan saksalaisten sanomalehtien arviointia Suomen menestyksen syistä ja toisaalta myöhempään menestyksen laskuun johtaneista syistä. Tutkimuksessa paneudutaan myös siihen, mihin suomalaisen koulutusjärjestelmän ominaispiirteisiin saksalaiset sanomalehdet keskittyvät PISA-diskurssia käsitellessään. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään aluksi PISA-tutkimus yleisesti ja tutustutaan Suomen sekä Saksan koulujärjestelmiin. Tämän jälkeen keskitytään tutkimusmenetelmänä käytettyyn multimodaaliseen diskurssianalyysiin ja sen keskeisimpiin käsitteisiin. Aineistoa tutkittaessa etsitään etenkin avainsanoja, metaforia, argumentaatiorakenteita sekä toimijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomea arvioidaan erittäin myönteisessä valossa PISA-tutkimussyklin alussa vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suomen koulutusjärjestelmästä tehdään lähes ylitsevuotavia havaintoja. Suomen PISA-tulosten laskettua aineistosta käy ilmi kriittisempi suhtautuminen Suomen koulujärjestelmään sekä sen haasteisiin paneutuminen aiempaa tarkemmin.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin diskurssit, joilla japanilaisesta bukatsu-urheilutoiminnasta eli japanilaisten yliopistojen urheilukerhotoiminnasta ja sen harrastamismotivaatiosta puhutaan haastattelutilanteissa. Ilmenevät diskurssit avaavat samalla tärkeimpiä motivaatiosyytä bukatsu-harrastukselle. Tarkoituksena on myös tarkastella minkälaisia identiteettirooleja harrastajat luovat itselleen ja bukatsu-toiminnalle puheenvuoroillaan. Tarkastelun kohteena on lisäksi henkilökohtainen suhde, jonka harrastajat rakentavat itsensä ja harrastuksensa välille. Teoreettinen viitekehys nostaa esille japanilaiset yhteiskuntakulttuurilliset ilmiöt ja erityispiirteet sekä Herzbergin ja Vroomin motivaatioteoriat, joita analyysiosuudessa heijastellaan haastateltavien sanomisiin ja näiden puheissa ilmeneviin diskursseihin. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan sosiaalista todellisuutta, jota puheella rakennetaan. Aineisto koostuu toukokuussa 2015 Japanin eri yliopistoissa kerätystä nauhoitetusta vain tätä tutkimusta varten tehdystä kuudesta teemahaastattelusta, jotka on tehty japanin kielellä. Yksipuolisten tulosten välttämiseksi haastateltavat ovat kaikki keskenään eri opiskeluvuoden opiskelijoita, eri asemassa harrastuskerhossaan tai eri lajin edustajia. Analyysin ja siitä tehtyjen tulkintojen jälkeen aineistossa on havaittavissa kaksi päädiskurssia: ihmissuhdediskurssi sekä traditiodiskurssi. Näiden alaisuudessa ilmenee useita tulkintarepertuaareja, mutta tutkimus nostaa esille vain kaikissa haastattelukatkelmissa esiintyneet repertuaarit. Tutkimus osoittaa, että ihmissuhdediskurssiin liittyvät repertuaarit kertovat harrastamismotivaation syiksi tiedostamattomat aspektit, jotka kumpuavat haastateltavien sisäisistä sosiaalisista tarpeista ja niiden tyydyttämisestä sekä ylläpitämisestä. Traditiodiskurssin repertuaareissa haastateltava vetoaa harrastusmotivaatiosta puhuttaessa perinteisiin sekä sisäisesti tiedostamiinsa seikkoihin, jotka toteuttamalla haastateltava voi korostaa esimerkiksi japanilaisuuttaan ja asetettujen normien mukaan elämistä. Ihmissuhdediskurssi nousee traditiodiskurssia yleisemmäksi, mistä voidaan päätellä bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation olevan pääasiassa yksilöltä tiedostamatonta. Haastateltavat konstruoivat kuitenkin puheellaan bukatsu-toimintaa tärkeäksi osaksi yliopistoelämää diskurssista ja repertuaarista riippumatta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että bukatsu-toiminnan harrastusmotivaation taustalla ei ole vain yhtä selkeää syytä, ja motivaatio on moniulotteinen rakenne, johon vaikuttavat niin yksilön taustatekijät kuin tilannekonteksti kuten aika ja paikka. Myöskään bukatsu-toiminta ei ole yksisuuntainen ilmiö, jolloin tutkimuksen teoriaosuudessa esitellyt teoriamallit voivat harrastajasta ja tilanteesta riippuen joko päteä tai olla pätemättä bukatsun ja motivaation laajalla tutkimuskentällä.

The aim of this study was to analyse how applicants applying for faculty of law and participating in a preparatory course while preparing for the entrance examination speak about the competition connected to the applying. The study focuses on discourses that are built when talking about the competition. The aim was also to study constructed discourses when talking about possibilities of succeeding in the competition in law school admission. Previous studies show that capitals have impact on one’s educational choices. One of my aims was to construct understanding of what kind of meanings the cultural, the social and the economic capital get in the process of applying to a law school and participating in a preparatory course. There has been only little research about the role of preparatory courses in admission to higher education. The goal of this study was to fill this research gap and produce researched information about the role of preparatory courses. The qualitative research data consist of interviews with six law school applicants who took part in preparatory courses. The data was collected with a semi-structured interview. One of the interviews was a pair interview and four were individual interviews. The data was analysed with critical discourse-analytical approach The higher education applicants aim to make reasonable education choices when participating in the competition over study positions. The applicants assessed their own position and possibilities to succeed in the competition in relation to the other applicants. The preparatory course was constructed as a trump card that applicants could use to succeed in the competition. It was also produced as something that is self-evidently part of applying to law school. On the other hand preparatory course was constructed as something one could use to decrease the uncertainty caused by the competition. Based on the reasonable educational choice -discourse, the self-evidence -discourse, the imaginary competitor -discourse and the trump card -discourse one can argue that cultural, social and economic capital are constructed as meaningful factors in the competition of higher education. They create possibilities and limitations when participating in the competition over study positions in higher education.

Sosiaalitieteissä on käyty viime vuosikymmeninä vilkasta keskustelua ontologisista ja episteemisistä käsityksistä ja sosiaalisen todellisuuden ilmiöiden selittämisestä. On puhuttu ns. ”paradigmakriisistä”, kahden erilaisen paradigman suhteesta, joista toisena osapuolena ovat olleet postmodernismi ja poststrukturalismi ja toisena valistuksesta juontuva modernismi ja realismi. Tämän pro gradu -tutkielman päämääränä on tarkastella kriittisesti tätä paradigmakriisiä siten, että toisena osapuolena on Ernesto Laclaun diskursiivinen hegemoniateoria ja toisena kriittinen realismi. Viitekehyksenä ja metateoriana on tieteellinen ja kriittinen realismi. Kriittisen realismin edustajina nojaan lähinnä Roy Bhaskarin varhaisiin teoksiin ja Margaret Acherin ajatuksiin. Tutkimuksen metodina on kvalitatiivinen, tutkijoiden teosten sisältöä tarkasteleva systemaattinen analyysi. Tutkielma on osoittanut, että Ernesto Laclaun ontologinen lähestymistapa on lingvistinen ja poststrukturalistinen. Kaikki objektit konstituoituvat diskursiivisessa horisontissa. Kriittisessä realismissa ydinkäsitteitä ovat kerroksisuus ja emergenssi, jotka muovaavat suhteet objektien välillä. Bhaskar erottaa toisistaan intransitiiviset eli ihmisestä riippumattomat objektit ja transitiiviset, sosiaalisesti tuotetut objektit. Laclaulla tietoprosessi alkaa käsitteistä, informaatiopaloista ja ideoista. Totuus objekteista konstituoituu diskursiivisessa kontekstissa. Totuus on luonteeltaan inhimillinen ja paikallinen. Kaikki faktat ovat teoriasidonnaisia. Kriittisessä realismissa ontologia edeltää aina epistemologiaa. Luonto ja teoria määräävät uskomuksiamme. Absoluuttista totuutta ei ole olemassa, vaan historialliselle debatille on tilaa. Todellisuudella on aitoa kausaalista voimaa. Laclaun sosiaaliteoria on postmarxilaista poliittisen strategian suunnittelua vasemmistoa varten. Hän problematisoi olevia oloja ja hahmottelee laajaa ekvivalenssirintamaa erilaisille sosiaalisille liikkeille. Poliittinen artikulointi on etusijalla yhteiskunnan struktuureiden ymmärtämisessä. Bhaskarin ja Archerin mukaan yhteiskunta on suhteellinen itsenäinen ja pysyvä struktuurikokonaisuus, joka muistuttaa luonnontieteiden entiteettejä. Sosiaalisia struktuureita ei voi tosin havaita eivätkä ne ole olemassa erillään niiden vaikutuksista, mutta ne ovat todellisia ja ne voidaan osoittaa kausaalisesti. Hegemoniateorian ja kriittisen realismin sosiaaliteorian tärkeimpiä eroja on, että kriittisen realismin kannalta Laclau korostaa liikaa yhteiskuntarakenteiden diskursiivisuutta, kontingenttisuutta, poliittisuutta ja vastakohtaisuutta. Paradigmakriisi on yhä olemassa eikä sitä ole saatu ratkaistua yrityksistä huolimatta.

Tutkielma syventyy poliittisten identiteettien muodostumisen logiikkaan. Spesifiksi kohteeksi on valikoitunut Donald Trumpin vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanja sekä sitä seuraava ajanjakso, johon tutkielman analyysi tulee pureutumaan populismin kontekstissa. Tutkielman tarve perustuu populistisen politiikan lisääntyneeseen määrään ja tästä kumpuavaan aiheen paremman ymmärryksen lisäämiseen. Populistiset prosessit ja toimintamallit ovat lähtökohtaisesti kompleksisia sekä emootioita herättäviä käytäntöjä, joten tutkielma pyrkii objektiivisella sekä tieteellisellä lähestymistavalla edellä mainittujen sosiaalisten tapahtumaketjujen yksityiskohtaiseen purkamiseen. Käytännössä tutkielma koostuu Donald Trumpin puheiden analysoinnista. Valitun materiaalin prosessoinnin metodikäytännöksi eli työkaluksi on valittu Ernesto Laclaun diskurssianalyyttinen lähestymistapa. Valittu metodi on hyödyllinen väline analysoitaessa abstraktia sekä vaikeasti lähestyttävää populistisen kansan identiteetin muodostumista. Laclaun metodikäytännön tieteenfilosofinen perusta voidaan sijoittaa postmarxilaiseen, antiessentialistiseen sekä jälkistrukturalistiseen ajattelutapaan. Nämä lähtökohdat yhdistettynä metodin käytännössä tarjoamaan analyysitapaan tekevät siitä relevantin lähtökohdan yhteiskunnallisen poliittisen instanssin tarkasteluun. Aineiston pohjalta valitaan neljä diskurssia tai teemaa, joiden perusteella Donald Trumpiin keskittyneen kansanliikkeen poliittisen identiteetin muodostuminen puretaan osiin. Laclaun metodikäytäntö paljastaa kansanliikkeen koostuvan suuresta määrästä yksittäisiä vaatimuksia, jotka yhdistyvät tutkielman populistisen määrittelyn mukaisesti heterogeeniseksi ryhmittymäksi. Tätä näennäisesti yhtenäistä kansan identiteettiä yhdistää ja pitää koossa yhteinen tyytymättömyys nykyistä valtaa pitävää eliittiä kohtaan sekä dominoivan statuksen omaavat merkitsijät, jotka edustavat koko pluralistista vaatimusten järjestelmää. Kansanliikkeen poliittisen identiteetin mallintamisen jälkeen Donald Trumpin populismia verrataan tutkielmassa aikaisemmin esiteltyyn yhdysvaltalaisen populismin perinteeseen. Vertailu osoittaa populistisen perinteen jatkuvan Trumpin luoman poliittisen identiteetin muodossa. Lisäksi huomataan vastaavanlaisen populististen identiteettien muodostumisen olleen osa yhdysvaltalaista poliittista historiaa.

The aim of this thesis is to participate in the ongoing conversation concerning home and school cooperation, in which the upbringing responsibilities are being negotiated and the relations of home and school are structured and reorganized. Home-School partnership offers an ideal cooperation model in which the parents have equal opportunities to make their voices heard. On the other hand, the idea of partnership has been criticized because the core elements of equality, trust, voluntary and participation do not consider the unequal power relations between parents and teachers. Previous research has shown that the rhetoric of Home-School partnership usually differs from the way partnership is practiced in school settings. The rhetoric emphasizes agency, activity and dynamics of the parents but when put in practice parents are usually seen as passive crowd, passive receivers of information, participants of events, volunteers and non-participating supporters. I participate in this ongoing conversation with the help of two research questions, which I approached by using the elements of discursive analysis. My research questions are: 1. What are the Home-School partnership ideals the barometer respondent parents are building in their responses, and what kind of tensions these ideals might include? And 2. What kind of parenthood is possible within these ideals? My research data consists of one open ended question of the Parents 2018 Barometer, which I interpreted as a structuralised e-form interview question. As an answer to my research questions I identified four Home-School partnership ideals. These ideals included tensions, which came apparent when parents were building their Home-School partnership with other parents of the school and when the parents were problematizing their participation in relation of trust, the school practises and the voluntary aspect of Home-School partnership. The findings of this thesis also show based on the partnership that there are a variety of possible parenthood identities to parents in these ideals which can be conflicting and challenging to each other.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia erityisyyden ja erilaisuuden käsitteiden määräytymistä kasvatusalan ammattilaisten diskursseissa sekä sitä, millaisia diskursseja erilaisuudesta ja erityisyydestä tuotetaan. Kasvatusalan ammattilaisten tuottama puhe luokkahuoneissa, työyhteisöissä ja sen ulkopuolella luo käsitystä erilaisuudesta ja sen muotoutumisesta. Kasvattajien puhe ja toiminta itsessään pohjautuu heidän henkilökohtaisiin käsityksiinsä, jotka muotoutuvat tiedostamattomista, kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaisista taustoista. Oppilaan ja opettajan välisessä vuorovaikutuksessa opettajan asenteet ja käsitykset heijastuvat oppilaaseen asetettuihin odotuksiin, jotka vaikuttavat oppilaan omaan käsitykseen itsestään suhteessa muihin. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarkastella kasvatuksen ammattilaisten puhetapoja ja heidän käsityksiään erilaisuudesta ja sen muodostumisesta neljässä eri aineistossa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistona oli kaksi väitöskirjaa ja kaksi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto haettiin kolmesta eri tietokannasta rajatuilla hakusanoilla. Aineiston hakuprosessi kirjattiin tutkimuksen liitteisiin. Haun jälkeen aineisto rajattiin tarkasti määriteltyjen poissulku- ja sisäänottokriteerien mukaan. Aineiston haun jälkeen aineistosta etsittiin tekstiyksiköitä, jotka taulukoitiin. Tekstiyksiköitä yhdistettiin teemoittelemalla uuteen taulukkoon. Taulukoiden esimerkit löytyvät liitteenä tutkimuksen lopusta. Erilaisuus liitettiin keskeisesti maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, oppimisen haasteisiin sekä asuinalueiden tekemiin eroihin. Oppilaita verrattiin kouluinstituutioissa syntyneeseen normiin, joka useimmissa aineistoissa määrittyi valkoisen, länsimaalaisen, luterilaisen, heteroseksuaalisen ja vammattoman normiston mukaisesti. Jos oppilaan ulkoiset tai sisäiset ominaisuudet poikkesivat kussakin kontekstissa määräytyvästä normaalista, diskurssia käytiin erityisestä tai erilaisesta oppilaasta. Erilaisuudesta ja erityisyydestä puhuttaessa aineistoista oli havaittavissa erilaisia puhetapoja. Erilaisuuden diskurssit olivat myönteisiä, kielteisiä, erilaisuutta normalisoivia tai erilaisuus nähtiin yksilöllisenä ominaisuutena. On kuitenkin huomioitava, että diskurssit eivät olleet toisiaan poissulkevia, vaan usein kiinnittyivät toisiinsa.