Browsing by Subject "diskurssianalyysi"

Tämä pro gradu -tutkielma sijoittuu postmodernin feministisen maailmanpolitiikan tutkimuksen kentälle, ja analysoi terrorismin vastaista sotaa sukupuolen — ja sen häivyttämisen — perspektiivistä. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ohjaa maskulistinen ideologia, ja sitä ilmentävä kontekstisidonnainen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi. Toiseksi oletetaan, että kieli on maskuliinisuuksien ymmärtämisen keskiössä. Maskuliinisuus on diskursiivinen saavutus, sosiaalinen konstruktio, joka on mahdollista dekonstruoida. Kolmanneksi tutkielmaa kantaa postmodernin feminismin ajatus sukupuolen performatiivisuudesta, ja feminismin kriittinen käänne kohti maskuliinisuuden vapauttamista sen oletetusta kehoon liittyvästä luonnollisesta olemuksesta. Näiden lähtökohtien kautta tutkielmassa selvitetään Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin avulla, minkälaisella hegemonisen maskuliinisuuden diskurssilla USA:n ulkopolitiikassa Irakin ja terrorismin vastaista sotaa legitimoitiin 9/11 jälkeen — minkälainen yhteiskunnallinen, institutionaalinen ja tilanteellinen käytäntö on tämän diskurssin taustalla, miten tämä diskurssi suhteutuu Charlotte Hooperin esittelemiin maskuliinisuuksien ideaalityyppeihin, ja minkälaisista subjektiasemista tai toimijarooleista 9/11 jälkeistä diskurssia rakennetaan. Hegemonisen maskuliinisuuden diskurssia analysoidaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen puheista ja haastatteluista sanoja tai sanoitusta tutkimalla. 9/11 jälkeinen diskurssi saa piirteitä kolmesta Charlotte Hooperin esittelemästä maskuliinisuuden ideaalityypistä: Kreikkalaisesta kansalais-sotilaasta ollessaan militarismia ja voimankäyttöä rationalisoiva, uhrautuva ja sankarillinen; patriarkaalisesta juutalaiskristitystä ollessaan vastuuta, omistajuutta ja isän auktoriteettia painottava; kunniallisuus/suojelus-mallista korostaessaan kaksintaistelua ja siteitä maskulististen valtioiden välillä. Feminiinimmän, protestanttisen porvarillisrationalistisen maskuliinisuuden mallin poissaolo ja maskulististen piirteiden korostuminen nimetään tutkielmassa hypermaskulinisoitumiseksi. Tätä hypermaskuliinista diskurssia rakennetaan edelleen erilaisten feminiinien ja maskuliinien subjektiasemien kautta. Feminiini, mutta remaskulinisoitu amerikkalainen kansa, hypermaskuliini Yhdysvallat ja sen hallinto, hirmumaskuliinit terroristiryhmät ja niitä tukevat poliittiset johtajat, feminisoitu Irakin kansa, sekä feminisoitu värillinen vähemmistö luovat hypermaskulinisoituneeseen diskurssiin uudenlaisen pelastajan piirteen. Pelastajan diskurssi tarvitsee kolmenlaisia subjektiasemia: pelastajan (Yhdysvaltain hallinto), pelastettavan (Irakin ja Yhdysvaltain kansa) ja sen, keneltä pelastetaan (terroristiryhmittymät). Yhdysvaltain ulkopolitiikan 9/11 jälkeinen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi nimetään siten hypermaskuliiniseksi pelastajaksi. Hegemonisen maskuliinisuuden muuttuvien piirteiden nähdään vastaavan kansainvälisen politiikan muuttuvia haasteita, kuten sota. Luomalla vahva hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi, joka soveltuu amerikkalaisten käsitykseen legitimoidusta maskulistisesta johtajasta ja ulkopolitiikasta, luotiin legitimiteettiä militaristisille toimille terrorismia ja Irakia vastaan. Maskulistisessa ideologiassa legitimiteetin ja hegemonisen maskuliinisuuden diskurssin rakentaminen kulkevat käsi kädessä. Poliittisen puheen keskiössä on linkin luominen politiikan ja maskulismin ideologian välille, joka saa ne kaksi näyttämään yhteneväisiltä. Tämä linkki Yhdysvaltain ulkopoliittisessa diskurssissa 9/11 jälkeen oli hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi.

Tässä tutkielmassa tutkin suomea äidinkielenään puhuvien informanttien kuvailuja ensimmäisistä kielikokemuksistaan. Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoitus on esitellä informanttien suhtautumista murteeseen sekä kieleen. Tarkastelin metakieltä sekä taustalta löytyviä kieliasenteita. Syitä näille asenteille etsin muun muassa koululaitoksesta ja opetuksesta juontavista kieli-ideologioista. Lisäksi tarkastelin lapsuuden kokemuksien merkitystä sekä kotiseutusuhdetta. Tutkielmassani lähestyin tutkimusongelmaani tutkimuskysymysten avulla, joissa kysyin milloin ja missä puhetapoihin on kiinnitetty huomiota ensimmäisen kerran ja mihin huomio on näissä tilanteissa kiinnittynyt. Tutkin myös sitä, miten näitä tilanteita kielennetään. Tieteellisen teorian osalta hyödynsin sekä sosiolingvististä että kansanlingvististä teoriaa. Aineistona käytin Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen haastatteluaineistoa. Tutkin suomea äidinkielenään puhuvien informanttien vastauksia haastattelukysymykseen ”Milloin kiinnitit ensi kertaa huomiota siihen, että ihmisillä on erilaisia puhetapoja? Missä tilanteessa?” Tutkimus on toteutettu diskurssianalyyttisin metodein. Analyysi on jaettu kolmeen diskurssiin: lapsuusdiskurssi, kouludiskurssi sekä kotiseutudiskurssi. Lisäksi analysoin vastausten metakielisiä ilmauksia ja paneudun tarkemmin myös kysymyksen asettelun vaikutukseen. Tutkimuksesta selvisi, että informanttien vastaukset oli mahdollista jakaa kolmeen diskurssiin. Lapsuusdiskurssissa esitetyt vastaukset liittyivät kokemuksiin, joihin liittyi sekä affektiivisia tarinoita että sukulaisiin ja heidän kielenkäyttöönsä liittyviä tilanteita. Kouludis-kurssin osalta jako oli mahdollista tehdä kahden erilaisen lähestymistavan suhteen. Osa informanteista kommentoi opetusta, ennen kaikkea murreopetusta ja osa taas koulua sosiaalisena ympäristönä, siis kieleen sosiaalistajana. Kotiseutudiskurssissa nousivat esille muun muassa muuttoon liittyvät kokemukset. Metakieltä hyödyntäen informantit kertovat siitä, miten he suhtautuvat muiden kieleen sekä omaan kieleensä. Tietyt murrealueet ovat helpommin tunnistettavissa. Kielen monimuotoisuutta kehutaan, mutta toisaalta autenttisuuden ideologia on läsnä. Oma murteellisuus voidaan nähdä ylpeyden aiheena. Toisaalta omasta puhekielisyydestä ei välttämättä osata edes käyttää sanaa murre.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan reaktioita Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin kommenttiin maahanmuuttajien palkasta Twitterissä vuonna 2018 vastadiskurssin ja hegemonisen kamppailun näkökulmasta. Tarkastelen, mitä hegemonioita ja antagonistisia kilpakumppaneita keskustelussa syntyy. Tutkielmassani käytän pääteoriana Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen teoriaa hegemonisten vastadiskurssien luomisesta. Lisäksi käytän Stuart Hallin länsimaisen hegemonian kritiikkiä maahanmuuttajien rooliin ja asemaan liittyvässä kappaleessa. Pyrin analysoimaan merkitysten rakentumista kielellisesti. Aineisto koostuu 225 twiitistä, jotka kommentoivat tai ottavat kantaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin lausumaan matalammasta palkasta kouluttamattomille maahanmuuttajille. Aihe valikoitui aiheeksi, sillä siihen sekä siitä käytävään keskusteluun tuntui kulminoituvan monta yhteiskunnassa vaikuttavaa ja vaikuttanutta ilmiötä, kuten globalisaation ja pakolaisuuden tuoma maahanmuutto sekä neoliberalismin tuoma markkina- ja tehokkuusvetoisuus ja toisaalta sen vastavoimat. Lisäksi taustalla vaikuttavat myös Suomen kontekstille ainutkertaiset historialliset tapahtumat ja konteksti sekä ammattiyhdistyliikkeen valtasuhteet työmarkkinoilla. Molemmat käsittelykappaleet keskittyvät tarkastelemaan keskustelussa ilmeneviä vastakkainasetteluja, jotka ovat osittain limittäisiä ja päällekkäisiä. Ensimmäisessä käsittelykappaleessa keskityn erityisesti siihen, millaisia eri merkityksiä maahanmuuttajat saavat ja miten keskustelun eri osapuolet kuvaavat kohderyhmää sekä heidän oletettua rooliaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisilla työmarkkinoilla. Toisessa käsittelykappaleessa tuon esiin keskustelun taustalla piileviä ristiriitaulottuvuuksia, jotka näkemykseni mukaan osaltaan vaikuttavat Fjäderiin kohdistettuun kritiikkiin. Vastadiskurssista löytyvät Laclaun ja Mouffen teorian mukaisesti epäsymmetrinen vallanjako sekä sen nimittäminen sorroksi, yhteisesti jaettuun arvoon, tasa-arvoon, vetoaminen sekä ratkaisun ehdottaminen. Keskustelusta löytyy perinteisiä niin luokkaan, ammattiin ja koulutukseen kuin puoluepolitiikkaankin viittaavia vasemmisto-oikeisto ristiriitaulottuvuuksia, mikä saattaa osaltaan heijastella reaktioita tuolloin vallassa olleeseen oikeistohallitukseen sekä maailmanlaajuiseen neoliberalistiseen ajatteluun.

Since begging East European Roma became a common view in the streets of larger Nordic cities, vivid discussions about their presence and activities have been carried out in the mass media. This thesis examines the public debates in Finland and Norway through a discursive analysis and comparison of press content from the two countries. The aim of the study is firstly to identify the prominent discourses which construct certain images of the beggars, as well as the elements and internal logics that these discourses are constructed around. But in addition to scrutinizing representations of the Roma, also an opposite perspective is applied. In accordance with the theoretical concept of ‘othering’, debates about ‘them’ are assumed to simultaneously reveal something significant about ‘us’. The second research question is thus what kind of images of the ideal Finnish and Norwegian societies are reflected in the data, and which societal values are salient in these images. The analysis comprises 79 texts printed in the main Finnish and Norwegian quality newspapers; Helsingin Sanomat and Aftenposten. The data consists of news articles, editorials, columns and letters to the editor from a three-month period in the summer of 2010. The analysis was carried out within the theoretical and methodological framework of critical discourse analysis as outlined by Norman Fairclough. A customized nine-step coding scheme was developed in order to reach the most central dimensions of the texts. Seven main discourses were identified; the Deprivation-solidarity, Human rights, Order, Crime, Space and majority reactions, Authority control, and Authority critique discourse. These were grouped into two competing normative stances on what an ideal society looks like; the exclusionary and the inclusionary stance. While the exclusionary stance places the begging Roma within a frame of crime, illegitimate use of public space and threat to the social order, the other advocates an attitude of solidarity and humanitarian values. The analysis points to a dominance of the former, although it is challenged by the latter. The Roma are 'individualized' by quoting and/or presenting them by name in a fair part of the Finnish news articles. In Norway, the opposite is true; there the beggars are dominantly presented as anonymous and passive. Overall, the begging Roma are subjected to a double bind as they are faced with simultaneous expectations of activity and passivity. Theories relating to moral panics and ‘the good enemy’ provide for a deepened understanding of the intensity of the debates. Helsingin Sanomat, Aftenposten, Norman Fairclough

Maisterintutkielman tehtävä on tarkastella gerontologisen sosiaalityön asiakaskirjoja sosiaalityöntekijän tulkintojen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia asiakkaan subjektipositioita gerontologisen sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisistä kohtaamisista tehdyissä asiakirjoissa rakentuu? Tutkimusaineisto muodostuu gerontologisten sosiaalityöntekijöiden laatimista asiakastietojärjestelmään tallennetuista muistiinpanoista. Tutkielman aineistoksi on valittu satunnaisotannalla yhdeksän asiakkaan asiakirjat, joita on yhteensä 383 sivua. Tekstit ajoittuvat vuodesta 1991 vuoteen 2021. Tutkimusmenetelmä on kriittinen diskurssianalyysi, jossa tarkastelu kohdistuu sosiaalityöntekijän tulkintoihin asiakkaan tilanteesta, kuvaukseen vuorovaikutuksesta sekä valtasuhteisiin sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä. Asiakkaiden subjektipositioiden määrittely osoittaa kolme erilaista positiota, joihin sosiaalityöntekijä asiakkaan asemoi. Asiakas sosiaalihuollon toimien kohteena kuvaa asiakasta passiivisessa asemassa, johon asiakas sopeutuu joko vastentahtoisesti tai myötämielisesti. Vuorovaikutusta asiakkaan kanssa kuvataan erilaisten tukien ja palveluiden kohdistamisena asiakkaaseen, jolloin asiakkaan oma ääni jää näkymättömäksi. Yhteys sosiaalihuoltoon on usein lähtöisin ulkopuolisen ihmisen huoli-ilmoituksesta. Asiakas aktiivisena sosiaalihuollon toimijana kuvaa asiakasta aktiivisena tuen ja palveluiden hakijana. Asiakkaan toimijuus näkyy tietona ja resursseina, jotka auttavat asiakasta saamaan tarvitsemaansa tukea hyvinvoinnin ja arjen tueksi. Toisinaan aktiivisuus tuodaan ilmi vaatimuksina, jotka näkyvät äärimmäisissä tapauksissa aggressiivisuutena ja jopa uhkaavana käytöksenä. Tässä positiossa asiakkaan ensimmäinen kontakti on tapahtunut asiakkaan omasta yhteydenotosta. Kolmannessa subjektipositiossa asiakas kuvataan sosiaalityöntekijän ja asiakkaan yhteisen dialogin osapuolena, jossa asiakkaan ääni kuuluu vuorovaikutuksessa sosiaalityöntekijän kanssa. Dokumenteissa tulevat esille asiakkaan toiveet, halut ja suostumus erilaisiin palveluihin. Asiakkaasta muodostuu tällöin oman tilanteensa ja avuntarpeensa asiantuntija. Dokumenteissa tämä subjektipositio korostaa asiakkaan myönteistä suhtautumista ja sujuvaa vuorovaikutusta sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkielma osoittaa, että vuorovaikutussuhde asiakkaan kanssa on jatkuvassa muutoksessa subjektipositiosta toiseen asiakkaan toimintakyvyn ja tilanteen muuttuessa. Vuorovaikutukseen panostaminen ja erityisesti asiakkaan äänen vahvistaminen dialogin toiseksi osapuoleksi kuvastaa myös sosiaalityön ihannetta asiakkaan osallistamisesta ja voimaannuttamisesta.

Suomen menestyminen kansainvälisessä PISA-tutkimusohjelmassa (Programme for International Students Assessment) on herättänyt paljon huomiota saksalaisessa mediassa 2000-luvun alusta lähtien. OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) kolmen vuoden välein tutkimus 15-vuotiaiden koululaisten oppimistuloksista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä aiheutti vuosituhannen alussa Saksassa ns. PISA-shokin, sillä maan koululaisten tulokset olivat selkeästi alle OECD-keskitason. 2010-luvulta alkaen Suomi ei ole enää ollut PISA-tulosten kirkkaimmassa kärjessä, ja myös tätä on käsitelty saksalaisessa mediassa laajasti. Diskurssianalyyttisen tutkielman aineisto koostuu kuuden saksalaisen sanomalehden (Frankfurter Allgemeine Zeitung, der Freitag, die Süddeutsche Zeitung, der Tagesspiegel, die Welt, die Zeit) 17 artikkelista, jotka käsittelevät Suomen PISA-menestystä sekä -tulosten laskua PISA-tutkimuskierrosten aikana 2000-2018. Tutkimuksessa tarkastellaan saksalaisten sanomalehtien arviointia Suomen menestyksen syistä ja toisaalta myöhempään menestyksen laskuun johtaneista syistä. Tutkimuksessa paneudutaan myös siihen, mihin suomalaisen koulutusjärjestelmän ominaispiirteisiin saksalaiset sanomalehdet keskittyvät PISA-diskurssia käsitellessään. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään aluksi PISA-tutkimus yleisesti ja tutustutaan Suomen sekä Saksan koulujärjestelmiin. Tämän jälkeen keskitytään tutkimusmenetelmänä käytettyyn multimodaaliseen diskurssianalyysiin ja sen keskeisimpiin käsitteisiin. Aineistoa tutkittaessa etsitään etenkin avainsanoja, metaforia, argumentaatiorakenteita sekä toimijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomea arvioidaan erittäin myönteisessä valossa PISA-tutkimussyklin alussa vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suomen koulutusjärjestelmästä tehdään lähes ylitsevuotavia havaintoja. Suomen PISA-tulosten laskettua aineistosta käy ilmi kriittisempi suhtautuminen Suomen koulujärjestelmään sekä sen haasteisiin paneutuminen aiempaa tarkemmin.

Tässä maisterintutkielmassa pyritään selvittämään, millainen poliittisen kuluttajuuden ilmiö on Black Friday -alennuspäivään kohdistuva kritiikki. Black Friday on yhdysvaltalaislähtöinen alennuspäivä, jonka aikaan monet liikkeet mainostavat alennettuja hintojaan. Päivä on saanut Suomessa laajaa näkyvyyttä ja suosiota viime vuosina. Samaan aikaan keskustelu kulutuksen ilmastovaikutuksista on lisääntynyt. Tämä on saanut monet kritisoimaan päivää sen tavasta kannustaa ihmisiä ostamaan siitä huolimatta, että ilmaston tilan kannalta kulutuksen määrän vähentäminen olisi tärkeää. Poliittinen kuluttajuus tarkoittaa ihmisten halua vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin kulutuspäätöksillään. Sitä on tutkittu erityisesti yhtenä kansalaisten poliittisen osallistumisen muodoista, ja sen merkitys on kasvanut globalisaation, ympäristöongelmien esilläolon ja internetin nousun myötä. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, miten kritiikki Black Friday -päivää kohtaan ilmentää poliittista kuluttajuutta ja miten päivän haitallisuutta perustellaan. Tutkimusaineistona käytetään vuosina 2017–2021 julkaistuja 31 blogitekstiä ja kuutta sanomalehdessä julkaistua kirjoitusta, joissa kaikissa suhtaudutaan kriittisesti Black Friday -päivään. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään diskurssianalyysia, joka perustuu kielen tarkasteluun osana ympäröivää yhteiskuntaa. Diskurssianalyysin keinoin aineistosta tunnistetaan kuusi diskurssia: turha kulutus, kuluttajan manipulointi, järkevä kulutuskäyttäytyminen, kulutuskulttuurin haitat, vaihtoehdot kulutusjuhlalle ja kollektiivinen vastuunkanto. Merkittävin diskurssi on turha kulutus, sillä kirjoittajat korostavat sitä Black Friday -päivän seurauksena. Tekstejä tarkastellaan myös osana kuluttajalta kuluttajalle -kontekstia ja yhteiskunnallista kontekstia. Kuluttajalta kuluttajalle -kontekstin todetaan tuovan teksteille samaistuttavuutta ja uskottavuutta, kun taas yhteiskunnallisen kontekstin todetaan täydentävän teksteissä esitettyjä väitteitä. Tutkimuksen tulosten perusteella kritiikki Black Friday -päivää kohtaan on aikaansa ilmentävä, poliittisen kuluttajuuden toimiin kannustava kuluttajien kannanotto ostamista kannustavaa päivää vastaan. Aineiston tekstien kirjoittajat kertovat kulutuksen vaikutuksista ilmastoon, yritysten manipulatiivisista mainontakeinoista ja vaihtoehdoista materian ostamiselle. Kertoessaan päivään liittyvistä ongelmista kirjoittajat ottavat osaa yleiseen keskusteluun länsimaisen kulutuskulttuurin haitoista.

Naisten asema islamissa on ollut jo pitkään kiistelty aihe sekä islamilaisessa teologiassa, että länsimaisessa tutkimuksessa. Aiheesta on tehty viime vuosikymmeninä paljon feminististä tutkimusta sekä feministisiä teologisia projekteja. Termi ’islamilainen feminismi’ onkin vakiintunut tarkoittamaan akateemista islamilaista feminismiä, jonka keskiössä ovat mm. Koraanin uudelleentulkinta ja historiallinen tutkimus, ja joka pyrkii parantamaan naisten asemaa yhteiskunnissa. Pro gradu –tutkielmani keskittyy tutkimaan muslimifeminismiä ei niinkään akateemisena tutkimuksena, vaan osana muslimi-identiteettiä. Tutkimuksessani muslimifeministien identiteettien muodostumista pohditaan sosiaalisen median viitekehyksessä. Aineistona työssä toimii Twitteristä kerätty n.1500 kommentin korpus aihetunnisteella #lifeofamuslimfeminist, jonka ’twiiteissä’ kuvataan muslimifeministiksi identifioituvien erilaisia kokemuksia tasa-arvoon ja elämään liittyen. Tarkastelun kohteena on miten kirjoittajat rakentavat muslimifeministin identiteettiä käyttämällä erilaisia tulkintarepertuaareja sekä niiden mahdollistamia identiteettipositioita. Teoreettisen ja metodologisen pohjan tälle työlle muodostavat diskurssianalyysi, diskursiivinen psykologia ja sosiolingvistiikka. Työ rakentuu vahvasti sosiaalisen konstruktionismin ajatukselle, jossa sosiaalinen maailma sekä identiteetit rakentuvat ihmisten kielenkäytössä luomien merkitysten kautta. Työssä käytetty diskursiivisen psykologian näkökulma nojaa Jonathan Potterin ja Margaret Wetherellin työhön, jonka tavoitteena on ollut tutkia miten diskursseja, tulkintarepertuaareja ja identiteettejä muodostetaan puhutussa tai kirjoitetussa kielenkäytössä. Sekä minkälaisia identiteettikategorioita tai –positioita niiden avulla luodaan ja minkälaisia niiden keskinäiset valtasuhteet ovat. Sosiolingvistiikkaa olen soveltanut Mary Bucholtzin sekä Kira Hallin viisi kohtaisen teorian osalta, jossa ihmisten identiteettien ajatellaan koostuvat monista päällekkäisistä ja muuttuvista identiteeteistä, jotka rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Heidän teoriansa on tarjonnut työkaluja tunnistaa ja tulkita kielelliset keinot erilaisten kategorioiden ja positioiden luomiseen. Valitsemieni teorioiden valossa ja niiden tarjoamien työkalujen avulla olen paikantanut aineistosta yhdeksän laajempaa diskurssia, sekä viisitoista niitä rakentavaa tulkintarepertuaaria. Löytämieni diskurssien ja repertuaarien kautta aineistosta oli mahdollista paikantaa useita erilaisia identiteettipositioita, jotka jaoin kolmen suurimman identiteettikategorian alle: sukupuoli-identiteettiin liittyvät, muslimi-identiteettiin liittyvät sekä feministi-identiteettiin liittyvät repertuaarit. Repertuaareilla luotiin erilaisia identiteettipositioita liittyen kirjoittajien seksuaalisuuteen ja rooliin yhteiskunnassa, heidän uskonnolliseen identiteettiinsä ja huivin käyttöön sekä heidän toimijuuteensa ja sijaintiinsa rodullistetun feminismin suhteen. Usein kirjoittajien identiteetit rakentuivat päällekkäisesti monen eri kategorian kanssa, ja he omaksuivat aktiivisesti erilaisia repertuaareihin liittyviä väliaikaisia identiteettipositioita. Kokonaisuutena aineiston kommentit rakensivat muslimifeministien identiteettejä monella tasolla, kuitenkin ensisijaisesti naisina, muslimeina ja feministeinä, mutta myös vahvoina, koulutettuina ja suorapuheisina.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani lihavuutta käsitteleviä sanomalehtiartikkeleita. Olen valinnut aineistooni artikkeleita Daily Mailista ja Telegraphista, jotka molemmat ovat Britanniassa julkaistavia sanomalehtiä. Olen kerännyt aineistoni kyseisten lehtien nettisivuilta. Aineistossani on 17 artikkelia kummastakin lehdestä. Tutkielmassani pyrin luomaan yleiskatsauksen siihen, miten artikkeleissa käsitellään lihavuutta. Tarkastelen muun muassa sitä, keitä artikkeleissa esiintyvät lihaviksi kutsutut henkilöt ovat, minkälaisia kuvia artikkeleissa on, millä tavoilla teksteissä määritellään lihavuus, minkälaisia seurauksia lihavuudella esitetään olevan sekä miten lihavuuteen ja lihaviin ihmisiin reagoidaan. Tutkin myös, minkälaisia metaforia lihavuuden yhteydessä esiintyy ja minkälaisia syitä lihavuuden takana nähdään olevan. Vaikka käytän tutkimuksessani pääasiassa kvalitatiivista lähestymistapaa, on siinä mukana myös kvantitatiivisia elementtejä. Olen muodostanut kummankin lehden artikkeleista pienen korpuksen, josta olen AntConc -ohjelman avulla selvittänyt eri lihavuus-sanojen esiintyvyyttä. Artikkeleiden välillä oli suuria eroja lähestymistavoissa ja aiheissa. Osa artikkeleista oli lähinnä viihteellisiä, mutta monessa artikkelissa oli vakavampi lähestymistapa, kuten lääketieteellisten lihavuuteen liittyvien tutkimustulosten esittely tai kannanotto poliitikkojen lihavuuden vähentämiseksi suunnittelemiin veroihin. Useammassa artikkelissa kerrottiin, kuinka yksi tai useampi julkisuudenhenkilö suhtautui vartalonkokoonsa. Useassa Telegraphissa julkaistussa artikkelissa oltiin huolestuneita brittiläisten lasten lihavuudesta. Etenkin Daily Mailin artikkeleissa käsiteltiin useammin naisten kuin miesten lihavuutta ja suhdetta omaan vartaloonsa. Aineistossani oleviin Daily Mailin artikkeleihin oli myös valittu useammin naisten kuin miesten kuvia, vaikka artikkelissa oltaisiin käsitelty lihavuutta yleisellä tasolla eikä johonkin tiettyyn henkilöön liittyen. Lihavuuden nähtiin monessa artikkelissa johtuvan liiallisesta epäterveellisen ruoan syömisestä. Lasten kohdalla vanhempia syytettiin usein näiden lihavuudesta. Monessa artikkelissa kerrottiin laihdutuskokemuksista tai suositeltiin laihdutusta lihavuuden torjumiseksi. Yleisesti ottaen lihavuus nähtiin ilmiönä, josta oli sekä yhteisölle että yksilölle haitallisia seurauksia. Esimerkiksi lihavuuden negatiiviset vaikutukset terveydentilaan, itsetuntoon ja valtiontalouteen olivat usein toistuvia teemoja. Lihavuus saattoi myös johtaa pilkatuksi ja kiusatuksi tulemiseen.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka avioliiton perusteella maahan muuttaneita henkilöitä määritellään Etelä-Korean laki- ja muissa säädösteksteissä ajanjaksona 2008–2016. Sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti avioliittomuuttajien määritelmä rakentuu sosiaalisesti, kontekstisidonnaisesti, ja kielenkäytöllä on aina seurauksia tuottava luonne. Avioliittomuutto on sukupuolittunut ja alueellinen ilmiö. Vuonna 2016 Etelä-Koreassa oli 152 374 avioliittomuuttajaa (mikäli Korean kansalaisuuden saaneet henkilöt lasketaan mukaan, luku on noin kaksinkertainen). Heistä naisia oli 84 prosenttia. Suurin osa avioliittomuuttajista asui kaupungeissa. 37 prosentilla heistä on Kiinan kansalaisuus. Analysoin diskurssianalyysin keinoin keskeisiä avioliittomuuttajia koskevia säädöstekstejä. Aineiston ja tulkinnan perusteella tunnistetaan neljä erilaista, osittain toisiinsa sekoittuvaa diskurssia: määräävin diskurssi asemoi avioliittomuuttajat monikulttuuriseen perheeseen, jonka tavoitteena on muun muassa koulutuksen kautta tukea avioliittomuuttajan rooleja perheessä. Tähän liittyy avioliittomuuttajien integraatiota korostava diskurssi. Avioliittomuuttajat kuuluvat erityiseen ryhmään Korean säädösteksteissä esimerkiksi kansalaisuuslain näkökulmasta. Jo maahantulomääräykset kielitaitovaatimuksineen ja tuettu polku aina kansalaistamiseen saakka ohjaavat heitä integroitumaan sekä korealaiseen yhteiskuntaan että perheeseen. Lisäksi aineisto antaa viitteitä riskien ja toiseuden diskursseista. Muista maahanmuuttajaryhmistä poiketen ainoastaan avioliittomuuttajien asemoiminen monikulttuuristen perheiden diskurssiin on myös tätä ryhmää homogenisoiva. Esitän, että tähän monikulttuurisen perheen diskurssiin yhdistyy myös diskursseja traditionaalisesta naiseudesta ja äitiydestä. Vaikka käytössä on tässä yhteydessä käsite damunhwa eli monikulttuurisuus, se ei itsessään kerro tämän poliittisen diskurssin monikulttuurisuudesta. Tämä kategoria saa korealaisessa kontekstissaan erityisen merkityksen avioliittomuuttajien perheiden kuvaajana, joka samalla tuo myös esiin tämän ryhmän keskeisyyden poliittisessa päätöksenteossa.