Browsing by Subject "dog"

Pain is an unpleasant feeling bound to affect us, both humans as animals, during our lifetimes. Thousands of people are suffering from chronic pain around the world, and chronic pain in animals and ways to treat it is rapidly gaining more and more interest. The pain network is a vastly intricate one, with complex interactions between a plethora of neurons and cells. Modern science has yet to shine a light on the complete process of pain sensation. Acupuncture has been used for thousands of years in treating pain amongst other problems and is today approved by the World Health Organization as a treatment for certain types of pain among other conditions. Wide research has been carried out during the last few decades as acupuncture is gaining ground in the Western world and while evidence of its analgesic effects and some mechanisms of action (e.g. endogenous opioid-release) have been found through studies, our understanding of the response elicited by acupuncture still remains incomplete. In the current study, material was gathered in form of questionnaires, which owners to dogs treated with acupuncture filled out. We then assessed the efficacy of acupuncture as a treatment method for dogs suffering from chronic pain by analysing improvements in mobility, quality of life and pain by means of the Helsinki Chronic Pain Index (HCPI), visual analogue scales (VAS) (n=5-9) and a comparative enquiry (n=85). Although no statistically significant differences were found, results were constantly indicative of improvement, and significant differences might have been found were it not for the small numbers of cases in the HCPI-and VAS-studies. While no conclusions can be drawn from the current study, the results may be guardedly interpreted as indicative of the analgesic abilities of acupuncture in treating chronic pain in dogs.

Dogs are one of the most popular animal species to appear in ancient Egyptian art. This study examines a particular category of figured ostraca (limestone or pottery sherds with illustrations), those representing domestic dogs. It demonstrates how dogs have been represented in informal art in the Theban area during the New Kingdom (c. 1550–1069 BCE). The aim of the study is to define the iconography of dog representations on figured ostraca. A second aim is to compare dog representations on ostraca to surviving dog motifs in the decoration of Theban private tombs. For this study, 39 drawings of dogs on ostraca have been located in the research literature and in museum and other collections. This corpus of representations can be divided into four categories: hunting dogs (23 images), ‘pet’ dogs (4 images), dog caricatures (3 images) and anthropomorphic dogs doing human activities (9 images). Ancient Egyptian canine deities are not included in this study. The chosen method of study is stylistic analysis, utilising the traditional method of comparative visual analysis combined with the modern theory of iconography. Recurring motifs and ways of representation are identified and compared with other dog ostraca in the same category. These representations are further compared to scenes of hunting and ‘pet’ dogs in early New Kingdom (18th dynasty) Theban private tombs showing similar motifs. The study demonstrates that there exists an established iconography of dogs in New Kingdom Thebes. There are also notable similarities especially in the hunting dog category and partly also in the ‘pet’ category between ostraca and tomb decoration. Caricatures and anthropomorphic representations do not conform to this iconography and are not present in official tomb decoration. In conclusion, various interpretations are suggested for dog representations on ostraca. In the literature, figured ostraca with hunting imagery have been interpreted as exercises in draughtsmanship and rehearsal pieces for tomb art. However, they can also be seen as visual memory pieces, ie. copies of existing hunting scenes in Theban tombs, or as experiments in new forms of expression such as in the rendering of movement. On the other hand, anthropomorphic dog motifs are likely to be amusing parodies or illustrations of oral fables. Some dog ostraca are probably best interpreted as leisurely doodles. As a result, it will be shown how the domestic dog was represented in art during the New Kingdom. This contributes to our understanding of informal art and the relationship between animals and humans in ancient Egyptian culture.

Patellaluksaatio (PL) eli polvilumpion sijoiltaanmeno on etenkin pienten koirien yleinen ortopedinen sairaus. Polvilumpio voi luksoitua mediaalisesti tai lateraalisesti. Mediaalinen luksaatio on huomattavasti yleisempi kuin lateraalinen. PL:lla arvellaan olevan perinnöllinen tausta, sillä tietyillä roduilla esiintyvyys on korkea ja oireet alkavat nuorena. PL arvioidaan koirasta nk. Putnamin arvosteluasteikolla palpoimalla ja manipuloimalla polviniveltä. PL arvostellaan välillä 0=terve…4=pysyvä luksaatio. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää PL-aineiston ja sukupuuaineiston avulla PL-fenotyypin varianssikomponentit, periytymisaste, geneettinen trendi, oikean ja vasemman polven geneettinen korrelaatio sekä japaninpystykorvalle edellisten lisäksi PL:n ja lonkkadysplasian (HD) geneettinen korrelaatio. Tutkimusrodut olivat chihuahua, pomeranian, suomenpystykorva sekä japaninpystykorva. PL-, HD- ja sukupuuaineistot saatiin Suomen Kennelliitto ry:ltä. Aineistot muokattiin sopivaan muotoon R- ja Microsoft Office Excel-ohjelmistoilla. Sukupuiden laaduntarkastus tehtiin RelaX2-ohjelmistolla. Varianssikomponentit laskettiin DMU-ohjelmistolla REML-menetelmää käyttäen (Restricted Maximum Likelihood). Periytymisasteet (h2) olivat hyvin matalia tai matalia riippuen mallista ja rodusta. Kun tarkasteltava fenotyyppi oli koiran vasemman ja oikean polven keskiarvo, matalin h2 oli pomeranianilla h2=0,03 ja korkein chihuahualla h2=0,18. Vasemman ja oikean polven geneettinen korrelaatio oli kaikissa roduissa 1, mikä viittaisi siihen, että geneettisesti kyseessä on sama ominaisuus. Japaninpystykorvan PL:n ja HD:n geneettinen korrelaatio oli -0,05. Jalostusarvojen trendi oli myönteinen chihuahualla ja japaninpystykorvalla. Trendi oli negatiivinen pomeranianilla ja neutraali suomenpystykorvalla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella yksilön omaan tulokseen perustuva jalostusvalinta ei ole ollut tehokasta PL:ta vastustettaessa. Polviterveyttä tulisi edistää koirissa käyttämällä valintatyökaluna jalostusindeksejä, sillä PL:n periytymisaste on matala. Jalostusvalinta voisi tehostua ominaisuuden fenotyypityksen kehittämisen myötä.

Giardia ja Cryptosporidium ovat alkueläimiä, jotka voivat elää monissa eläimissä sekä ihmisissä suolistoloisena. Giardia- ja Cryptosporidium-tartunta tapahtuu ihmisillä tyypillisimmin saastuneen veden välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan toisesta ihmisestä tai eläimestä sekä saastuneen ruoan välityksellä. Giardia- ja Cryptosporidium- alkueläimiä on pidetty zoonoottisena parasiittina, mutta zoonoottisuudesta ei ole olemassa varmaa ja todistettua tietoa. Risti-infektio-kokeissa on osoitettu, että osa Giardia-lajeista on isäntälajispesifisiä ja osa pystyy tartuttamaan useita lajeja. Giardia-alkueläimen elinkierto on kaksivaiheinen: trofotsoiittivaihe ja kystavaihe. Kystavaihe on infektiivinen vaihe, jossa kystat kulkeutuvat ulosteiden mukana ulos isäntälajista ja joutuvat uuteen isäntään tämän syödessä kystia. Kystistä vapautuu suolistossa trofotsoiitteja. Cryptosporidium-alkueläimen elinkierto on monimutkaisempi. Cryptosporidium-alkueläimen infektiivinen muoto on ookysta. Isäntälaji saa Cryptosporidium-tartunnan syömällä infektoituneen ookystan tai kontaminoituneen veden välityksellä Koirilla Giardia-tartunta on usein oireeton, mutta se voi aiheuttaa akuuttia tai kroonista ripulia ja painonmenetystä. Ripuli on tyypillisesti ohutsuoliperäistä. Koirilla ei usein esiinny kliinisiä oireita Cryptosporidium-tartunnasta. Giardia- ja Cryprosporidium-alkueläinten esiintymistä on maailmalla tutkittu paljon sekä kennelolosuhteissa että yksittäisillä lemmikkikoirilla. Monet tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Giardia-alkueläimen esiintyvyyden olevan paljon suurempi kennelolosuhteissa kuin yksittäisessä omistuksessa olevilla koirilla Tutkimuksessani selvitettiin Giardia- ja Cryptosporidium-allkueläimen esiintyvyyttä pohjois-suomalaisen kennelin koirilla. Ulostenäytteet tutkittiin Elisa-testillä sekä immunofluoresenssin avulla mikroskoopilla. Saatuja tuloksia verrattiin lisäksi koirien ikään, sukupuoleen, esiintyneeseen ripuliin ja eri ryhmiin. Kennelissä oli kaikkiaan tutkimushetkellä 317 koiraa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 125 koirasta. Tutkittujen koirien iän mediaani oli 4 vuotta ja ikäjakauma 2 kk -13 vuotta. Pennuiksi luokiteltiin kaikki alle yhden vuoden ikäiset koirat ja aikuisiksi kaikki yli vuoden ikäiset koirat. Pentuja tutkituista koirista oli 16. Giardia-positiivisten osuus oli 41,6 % (52 koiraa). Kaikki 16 pentua (100,0 %) olivat Giardia-positiivisia. Aikuisista koirista Giardia-positiivisia oli 34 (36,2 %). Cryptosporidium-positiivisten osuus oli 5,6 % (7 koiraa). Pennuista 5 koiraa (31,2 %) oli Cryprosporidium-positiivisia. Aikuisista koirista Cryptosporidium-positiivisia koiria oli 2 (2,1 %). Tutkimukseni perusteella Giardia-tartuntaa esiintyi kennelissä paljon. Pennuilla Giardia-tartuntaa esiintyi enemmän kuin aikuisilla koirilla, mikä on giardiatartunnoille tyypillistä. Tartuntoja todettiin eniten koiraryhmässä, jossa aikuiset koirat olivat kosketuksissa pentuihin. Sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntoihin. Kennelin koirissa todettiin myös muutamia Cryptosporidium-tartuntoja. Suurin osa tartunnoista todettiin pennuilla.

Immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (IMHA) on yksi yleisimmistä koirilla esiintyvistä autoimmuunisairauksista. Glukokortikoidit ovat perinteisesti olleet sairauden ensisijainen hoitovaihtoehto, ja niiden rinnalle on yhdistetty myös muita immunosuppressiivisia lääkityksiä sekä veritulppia ehkäiseviä lääkkeitä. Lisäksi vakavan anemian tapauksessa potilaat voivat tarvita punasolusiirtoja. IMHA:n edistyneempiä hoitomuotoja, joita käytetään vaikeissa tapauksissa yhdistettynä perinteisiin hoitomuotoihin, ovat suonensisäiset ihmisten immunoglobuliinivalmisteet (hIVIG), splenektomia eli pernan poisto sekä terapeuttinen plasmanvaihto. Näiden hoitomuotojen osalta pääosa tutkimusnäytöstä perustuu humaanitutkimuksiin ja koirien osalta tutkimustietoa on saatavilla niukasti. American College of Veterinary Internal Medicine (ACVIM) suosittelee hIVIG:iä ensimmäisenä hoitovaihtoehtona, mikäli potilas ei vastaa pelkkään immunosuppressiiviseen lääkitykseen ja anemian tukihoitoon, mutta toistaiseksi merkittäviä tutkimustuloksia hoidon tehokkuudesta ei ole saatu. Hoitomuodon suositus perustuukin sen lievään invasiivisuuteen ja toisaalta sen sisältämät riskit ovat vähäiset. Lisäksi hIVIG on todettu selkeästi hyödylliseksi ihmisten autoimmuunisairausten hoidossa. Splenektomiasta saatava tutkimustieto on niukkaa, ja tutkimusten otoskoot ovat todella pieniä. ACVIM kuitenkin suosittelee splenektomiaa niille, joille hIVIG ei tuo toivottua hoitovastetta. Terapeuttinen plasmanvaihto on toistaiseksi antanut eniten lupaavia tuloksia, mutta sen kääntöpuoli on hoidon heikko saatavuus, korkea hinta, invasiivisuus sekä tarvittava erityisosaaminen hoidon toteutuksessa. Lisäksi terapeuttista plasmanvaihtoa käsittelevät tutkimukset kärsivät niin ikään pienestä otoskoosta sekä muista luotettavuutta heikentävistä tekijöistä, joten lisää tutkimustietoa tarvitaan. IMHA:n kaikkien edistyneempien hoitomuotojen käyttöä rajoittaa vahvasti niiden korkeat kustannukset, minkä takia kaikissa potilastapauksissa hoitojen hyötyä ei voida testata. Edistyneistä hoitomuodoista tarvitaan edelleen lisää luotettavaa tutkimustietoa, sillä toistaiseksi tutkimukset ovat olleet pääosin retrospektiivisiä ja niiden otoskoot ovat olleet varsin pieniä.

The aim of this master’s thesis was to study genetic diversity within and between ten dog breeds. The original data was produced by Finnzymes Oy and it contained raw data files that were used to genotype microsatellite markers. The final data contained information from 395 dogs belonging to ten fairly different dog breeds. The amount of dogs per breed was from 31 to 53. The data was genotyped with 18 microsatellite markers. A llelic richness varied between 2,0 – 9,9. The most variable microsatellite locus was AHT137 and the least variable AHTk211. Over all loci allelic richness was highest in Jack Russell Terrier and lowest in Cavalier King Charles Spaniel. S c hipperke had the largest amount of microsatellite loci that were not in Hardy- Weinberg equilibrium. In Coton de Tulear, German Shepherd Dog and Finnish Lapphund all microsatellite loci were in Hardy-Weinberg equilibrium. The lowest overall heterozygosity was in Cavalier King Charles Spaniel (0,50) and highest in Finnish Lapphund (0,73). The only statistically significant FIS-values were in Schipperke in locus INU030 (0,39) and over all loci (0,11). The most distant breeds according to FST-value were Cavalier King Charles Spaniel and Rough Collie (0,34) and the closest breeds were Chihuahua and Coton de Tulear (0,07). Overall between breeds diversity was 17,7 %. On the grounds of these results the ten breeds are distinct populations. Coton de Tulear had clearly the highest amount of allele pairs in linkage disequilibrium (94) and Tibetan Spaniel the lowest amount (15). Effective population size was lowest in Rough Collie (35) and highest in Chihuahua (86). Based on many population genetic measures Cavalier King Charles Spaniel, Rough Collie and Schipperke seem to have the lowest genetic diversity and Chihuahua, Jack Russel Terrier and Finnish Lapphound the highest. Reasons for different levels of genetic diversity can be found on histories of these dog breeds.

This retrospective study was done to find out the prevalence of different liver diseases in dogs and cats in the Small Animal University hospital during a four year period 2007-10. This information is needed to plan further research on liver diseases, and the main source of interest for this are canine familial liver diseases associated with certain breeds. Therefore, the study looked for breeds that might be overrepresented with liver diseases. Breeds often described with familial liver diseases are e.g. Doberman, Dalmatian, cocker spaniel, Bedlington terrier and West Highland white terrier. Finally, this study looks into the diagnostic procedures for liver diseases in the hospital to compare them with current recommendations. The patients' information was searched by different criteria from the hospitals' patient database (Provet). The initially found patients were included if they had been diagnosed or suspected with a liver disease, which also includes diseases of biliary tract or hepatic vasculature. Of these patients, basic information, possible diagnosis, relevant laboratory findings, ultrasound findings and biopsy results were collected. The data was collected in a worksheet in MS Excel and further analysed there and in PASW Statistics 18.0. 337 dogs and 36 cats were eventually included in the study, resulting in 1.24 % and 0.41 % prevalence of all liver diseases in the hospital population in dogs and cats respectively. 55 patients (15 %) did not get a certain diagnosis, although they were definitely found to have had some kind of liver disease. Primary diagnosis of 28 patients was something other than liver diseases, though liver was also affected to some extent. The most common hepatobiliary diseases in dogs were vascular disorders (80 patients and in cats cholangitis and cholangiohepatitis (11 patients). As for breed distribution, in dogs with vascular disorders miniature breeds stood out with extrahepatic portosystemic shunts, especially miniature schnauzers (2.13 % prevalence within breed). Shetland sheepdogs stood out with liver diseases in general (3.65 % prevalence within breed) and especially with the diseases of the biliary tract (4 dogs). There were not as many dogs of known risk breed f chronic hepatitis as one would have expected, no breed was represented by over 5 dogs with chronic liver diseases. Copper accumulation was found in only 6 dogs, all of different breeds. Serum ALP, ALT, total protein, albumin, urea and bilirubin had been measured from nearly all of the patients in this study. Bile acids were measured from 66 % (fasting sample) and 27 % (post prandial sample) and ammonia from 60 % of the patients. Laboratory findings and their usefulness in diagnostics of different hepatobiliary diseases in dogs and cats were in agreement with what is described by scientific reports. 86.3 % of the patients had been studied with ultrasound, which was often useful, especially as a way to support the diagnosis. The most used biopsy method was fine-needle cytology which was taken from 93 patients, laparotomy with biopsy was done to 42 patients and laparoscopy to 8 patients. This study showed that hepatobiliary diseases were relatively common in dogs in our hospital, and vascular disorders are the most common of those. In cats hepatobiliary diseases are quite rare. There was not a high number of dogs of the breeds that are described to have increased tendency of developing chronic hepatitis presented to the hospital. Considering further studies on breed-associated hepatobiliary diseases, this study can perhaps suggest miniature schnauzers with extrahepatic portosystemic shunts, Shetland sheepdogs with biliary tract diseases or cocker spaniels with chronic or chronic active hepatitis. The study also showed that, as could be expected, liver diseases often require a lot, usually a biopsy, to be properly diagnosed, and thus many patients' diagnosis remains incomplete. In this hospital diagnosis is often thorough, when it is needed. The use of laparoscopy as a method to take a liver biopsy had not yet been that popular, but it may become more so in the future.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erilaisten nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä suomalaisissa bostoninterriereissä, ja kehittää sopiva luokittelujärjestelmä nikamaepämuodostumien määrälle selässä. Tutkimusta on tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa bostoninterriereiden perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustus -ohjelmassa ja terveystilanteen kartoituksessa. Bostoninterrieri kuuluu korkkiruuvihäntä-rotuihin muun muassa englanninbulldogin, ranskanbulldogin ja mopsin kanssa. Näillä roduilla on kirjallisuudessa havaittu normaalia enemmän nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumiin luetaan puolinikamat, perhosnikamat, yhteenluutuneet nikamat, välimuotoiset nikamat, selkärankahalkiot sekä spondyloosi, ja ne voivat esiintyä samanaikaisesti nikamassa. Lisäksi haluttiin tutkia onko hännän pituudella yhteyttä nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistuvat koirat kerättiin Suomen bostoninterriereiden rotuyhdistyksen kautta. Osallistujat ilmoittautuivat mukaan vapaaehtoisesti. Koiria osallistui tutkimukseen yhteensä 61 kappaletta. Osallistuville koirille tehtiin perustutkimus ja niiden selkäranka röntgenkuvattiin kahdesta projektiosta. Röntgenkuvista katsottiin nikamaepämuodostumat ja mitattiin ristiluun ja hännän yhteenlaskettu pituus. Saadut tiedot kerättiin Excel-taulukkoon koirakohtaisesti ja analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0-ohjelmalla. Synnynnäisten selkärankamuutosten lukumäärän perusteella koirat jaettiin neljään luokkaan: Luokkaan "vertebral anomaly" eli VA1 kuuluivat koirat, joilla havaittiin 1 tai 2 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA2 ne, joilla havaittiin 3 tai 4 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA3 ne, joilla havaittiin 5-9 muuttunutta nikamaa, ja luokkaan VA4 ne, joilla havaittiin 10 tai enemmän muuttunutta nikamaa. Lisäksi oli vielä luokka VA0, johon kuuluvilla koirilla ei havaittu muuttuneita nikamia. Tutkimuksessa kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koirilla havaittiin selkärangassaan vähintään yksi epämuodostunut nikama. Luokkaan VA0 ei tässä tutkimuksessa kuulunut yhtään koiraa. Luokkaan VA1 kuului 24 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA2 oli isoin luokka ja siihen kuului 36 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokkaan VA3 kuului 27 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA4 oli pienin luokka: siihen kuului 13 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Yleisin löydös röntgenkuvissa oli puolinikama, joita todettiin 97 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Muiden muutosten esiintyvyydet olivat perhosnikamalla 60 %, spondyloosilla 46 %, välimuotoisella nikamalla 35 %, selkärankahalkiolla 25 % ja yhteenluutuneilla nikamilla 22 %. Yleisin muuttunut nikama oli rintarangan 8. nikama. Spondyloosin ja nikamamuutosten välillä havaittiin selvä positiivinen korrelaatio. Lisäksi hännän pituuden ja nikamamuutosten välillä havaittiin negatiivinen korrelaatio. Tämän tutkimuksen perusteella nikamaepämuodostumien esiintyvyys suomalaisissa bostoninterriereissä on korkea, mutta linjassa muiden esiintyvyystutkimusten kanssa. Lisäksi hännän pituudella on vaikutusta nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen, ja nikamaepämuodostumat todennäköisesti altistavat spondyloosille koiran vanhetessa. Tutkimuksessa kehitettyä selkärangan luokittelumenetelmä hyväksyttiin Suomen Kennelliiton viralliseksi selkäluokittelumenetelmäksi selkäkuvausten yhteydessä. Tutkimuksen tulosten perusteella jalostuksessa tulisi huomioida koiran selkäluokka jos nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä halutaan jatkossa vähentää.

Considering that dogs originate from wolves, who are carnivores, one may speculate whether high amounts of carbohydrates are beneficial to dogs’ health. The aim of this master’s thesis was to compare two different type of diets regarding glucose markers in dogs. Fasting blood samples were taken before and after a diet intervention for the analysis of blood glycosylated hemoglobin (HbA1c), glucose, insulin and glucagon concentrations to compare the differences between dogs fed a high-carbohydrate diet (dry food diet) and a diet containing no dietary carbohydrates (raw food diet). Also bodyweight was evaluated before and after the trial. This master’s thesis was part of a larger study that investigated associations between diet and atopic dermatitis in Staffordshire bull terrier dogs at the University of Helsinki. The dietary intervention lasted for 50-188 days (median 136 days). The high-carbohydrate diet contained: 42% carbohydrates, 23% proteins and 34% fats of total metabolic energy dry matter. Two different low-carbohydrate diets were used. One was a pork-chicken-lamb diet, which contained: 0%: carbohydrates, 25% proteins and 75% fats of total metabolic energy dry matter, and the other was a beef-turkey-salmon, which contained: 0% carbohydrates, 30% proteins and 70% fats of total metabolic energy dry matter. Water was allowed ad libitum. The results showed that feeding a carbohydrate-rich dry food to pet dogs for 4,5 months increased the percentage of HbA1c. In contrast, a raw food diet with low carbohydrate content did not affect the percentage of HbA1c. Both blood glucose and glucagon concentrations decreased within the raw food diet group; while they were not affected in the dry food diet group. No statistical changes in insulin concentrations were found. Based on the results of this study it can be concluded that a high-carbohydrate diet, and a low-carbohydrate, respectively, have different effects on glucose metabolism in dogs. More research is needed to understand how this affects the dog’s health.

Kilpailusuorituksessa vinttikoirille kertyy runsaasti maitohappoa lihaksiin, mikä vaikeuttaa lihasten supistumista ja siten alentaa koiran suorituskykyä. Maitohappo on kuitenkin myös tärkeä energianlähde rasituksen (oksidatiiviset lihassolut) ja palautumisvaiheen aikana (oksidatiiviset- ja glykolyyttiset lihassolut). Fysiologisessa pH:ssa maitohappo on 99 %:sti dissosioituneena laktaattianioniksi ja protoniksi. Koska vain dissosioitumaton maitohappo voi diffundoitua ulos lihassolusta, tarvitaan erityinen kuljettajamekanismi siirtämään maitohappoa lihassolun solukalvon lävitse. Nisäkkäillä on löydetty kaksi eri maitohapon kuljettajaproteiinia: MCT (monokarboksylaattikuljettaja) ja Band-3 (anioninvaihtajamekanismi). Ihmisellä kuljettajaproteiinit vastaavat 50-90 %: sti laktaatin kuljetuksesta lihassoluissa. Punasoluissa MCT:n osuus laktaatin kuljetuksesta on > 90 %. Monokarboksylaattikuljettajia on löydetty tähän mennessä yhdeksän kappaletta, jotka on nimetty löytämisjärjestyksessä (MCT1- MCT9). Monokarboksylaattikuljettajilla on kudos- ja eläinlajispesifisiä ominaisuuksia. Punasoluissa monokarboksylaattikuljettajana ihmisellä, hamsterilla, sialla, naudalla ja porolla toimii MCT1, hevosella MCT2. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli karakterisoida koirien punasolujen monokarboksylaattikuljettaja ja selvittää vaikuttaako harjoittelu vinttikoirien punasolujen MCT:n aktiivisuuteen. Lisäksi mitattiin rasituksen jälkeen laktaatin jakautumista veressä plasman ja punasolujen välillä. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan vinttikoiraa, viisi borzoita ja kolme whippettiä. Koirien MCT:n todettiin immunologisesti olevan MCT1. Western blottingissa MCT1 proteiini oli jakautunut kolmeen fraktioon, joiden molekyylipainot olivat n. 100 kDa, n. 70 kDa ja n. 45 kDa. Pienin fraktio oli molekyylipainoltaan kirjallisuudessa raportoidun MCT:n suuruinen, 70 kDa fraktio oli mahdollisesti dimeeri ja suurin fraktio oli kooltaan samansuuruinen kuin kirjallisuudessa kuvattu MCT-chaperonikompleksi. Koirien lepo- ja kilpailukauden verinäytteistä tutkittiin laktaatin kuljetusaktiivisuus punasoluihin radioaktiivisen laktaatin avulla. Harjoituskauden jälkeen laktaatin kokonaiskuljetusaktiivisuus ja MCT:n aktiivisuus olivat merkitsevästi alentuneet (p < 0,01). Diffuusion ja anioninvaihtajamekanismin osuuksissa ei todettu merkitseviä muutoksia. Rasituksen jälkeisissä verinäytteissä laktaatista oli punasoluissa keskimäärin n. 46 %, plasman sisältämän laktaatin ja solujen sisältämän laktaatin suhteen ollessa 0,93. Veren ja plasman laktaattipitoisuuksien välillä todettiin olevan positiivinen korrelaatio samoin kuin myös veren laktaattipitoisuuden ja vinttikoirien juokseman matkan välillä. Koska tässä tutkimuksessa saadut tulokset harjoittelun vaikutuksesta punasolujen laktaatin kuljetusaktiivisuuteen poikkeavat aikaisemmin rekikoirilla suoritetun tutkimuksen tuloksista, tulisi vastaavanlainen tutkimus suorittaa uudestaan ottaen samalla huomioon mahdolliset vuodenaikaisvaihtelut hormonien erityksessä.