Browsing by Subject "dysfagia"

Tämän lisensiaatin työn tarkoituksena oli perehtyä kirjallisuuskatsauksella "grass sickness" – taudin esiintyvyyteen, etiologiaan, patogeneesiin, kliinisiin löydöksiin, diagnostiikkaan, hoitoon, ennusteeseen ja ennaltaehkäisyyn sekä tehdä tutkielmana yhteenveto Suomessa esiintyneistä tapauksista. "Grass sickness" on merkittävä hevosten kuolleisuutta aiheuttava tauti. Tautia on tavattu ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten, vuonna 1909 Skotlannin itäosissa. Tällä hetkellä tautia tavataan Iso-Britannian lisäksi myös muualla Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois- Amerikassa. Laajasta levinneisyydestä huolimatta taudin esiintyvyys on suurinta Iso-Britanniassa ja sen läheisyydessä. "Grass sickness" – taudin aiheuttajaa ei edelleenkään tiedetä. Viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella taudin oletetaan olevan C. botulinum tyyppi C:n aiheuttama toksikoinfektiivinen tauti. Itse taudin syntymisen epäillään olevan monen eri tekijän summa, jossa suoliston mikrobiflooran toiminnan häiriintyminen olisi tärkeässä roolissa. "Grass sickness" – taudille on ominaista neuronien rappeumamuutokset erityisesti suoliston hermokimpuissa sekä autonomisen hermoston ganglioissa. Tauti voidaan jakaa keston ja oireiden vakavuuden perusteella kolmeen eri muotoon: akuutti, subakuutti ja krooninen muoto. Akuutti ja subakuutti muoto johtavat hevosen kuolemaan tai lopettamiseen. Molempien muotojen oireet ovat melko epäspesifisiä ja ne voidaan helposti yhdistää ähkyyn. Tauti luokitellaan krooniseksi oireiden kestettyä yli 7 päivää. Krooniselle muodolle on ominaista hevosen huomattava laihtuminen sekä "vinttikoiramainen" ulkonäkö, eriasteiset nielemisvaikeudet, huonontunut tai puuttuva ruokahalu ja ähkyoireet. Krooniseen muotoon sairastuneista noin 49% selviää. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa tai lääkettä, vaan hoito perustuu oireiden mukaiseen tukihoitoon. Tutkimuksen aineistona käytettiin Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidettuja "grass sickness" – tautiin sairastuneita hevosia. Suomessa on todettu vuosien 1999-2012 aikana 8 tautitapausta. Tapauksia on esiintynyt kahdella eteläsuomalaisella tilalla. Sairastuneista suurin osa on ollut lämminverisiä ja sukupuoleltaan tammoja. Potilaiden ikä on vaihdellut välillä 1-13 vuotta. Tapauksia on esiintynyt eniten heinäkuussa. Potilaista 5 sairastui taudin krooniseen muotoon ja 3 subakuuttiin muotoon. Tyypillisimpiä oireita olivat lihasvärinä, kohonnut sydämen lyöntitiheys ja hiljaiset suolistoäänet. Kaikki tautiin sairastuneet jouduttiin lopettamaan. Diagnoosit varmistettiin post mortem tehdyllä hermosolmukkeiden histopatologisella tutkimuksella. Johtopäätelmänä "grass sickness" – tautia on myös Suomessa. Tautitapauksia esiintyy, mutta ei ole selvää, kuinka usein ja säännöllisesti tautia toistaiseksi maassamme ilmenee. "Grass sickness" – tautiin sairastunut hevonen voidaan kliinisten oireiden perusteella helposti sekoittaa ähkyyn. Tauti tulisi erityisesti pitää mielessä ähkyhevosten erotusdiagnostiikassa. Taudin esiintyvyydestä pidetään rekisteriä Iso-Britanniassa Animal Health Trustissa, jonne kaikki tautitapaukset olisi hyvä kirjata.

Background. Dysphagia is one of the most common complications of stroke. Previous studies have shown that dysphagia is associated with malnutrition, fluid imbalance, difficulties in medical treatment, post-stroke pneumonia, higher mortality during the first three months post stoke, and longer periods of treatment with higher costs. Dysphagia screening plays a key role in the early detection of dysphagia and preventing these risks. Aims. The purpose of the study is to determine the reliability of the dysphagia screening practice in the Stroke-unit of the Helsinki University Hospital (HUH). The study compares the current nurse screening protocol (hoitajan seulontatutkimus, HST) to the validated Volume-Viscosity Swallow Test (V-VST) -screening tool. In addition, the study evaluates the effect of bolus volume and viscosity on swallowing, as well as the effect of patient related factors on the incidence and severity of dysphagia. Methods. The research material consisted of fiberoptic endoscopic evaluation of swallowing (FEES) studies performed on patients in the Stroke-unit during which both HST and V-VST screenings were performed. The recorded FEES studies were analyzed using the Penetration-Aspiration Scale (PAS) and the Pooling-score, after which the clinical results of the HST and V-VST screenings were compared with the estimated swallowing functions from the video. The effects of bolus volume and viscosity on swallowing were also examined from the videos. Patient background information was collected from the patient information system Uranus. Results and conclusions. The V-VST screening proved to be more reliable than HST, being both more sensitive and more specific. Both bolus volume and viscosity showed statistically significant connections to the PAS-values analyzed from the recorded FEES-studies. Bolus viscosity was also connected to the clinical signs of impaired safety of swallowing, including couching during or after the V-VST –screen and changes in the quality of voice. Of the selected background factors, only smoking was statistically significantly associated with the incidence and severity of dysphagia in the study population. The results of this study will be used to develop the dysphagia screening practice.

On vain vähän tietoa siitä, millaisia menetelmiä dysfagian eli nielemisvaikeuden seulontaan on käytössä. Tiedetään kuitenkin, että seulonnalla voidaan ennaltaehkäistä keuhkokuumeen syn-tyä, henkilökohtaista kärsimystä sekä lyhentää sairaalajaksojen pituutta ja vähentää kuolleisuut-ta. Dysfagia eli nielemisvaikeus on yleinen oire aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Puheterapeutit eivät voi kuitenkaan arvioida kaikkia sairaalaan tulevien potilaiden nielemisen toimintaa ja siksi sairaanhoitajien tulee seuloa potilaat mahdollisten nielemisvaikeuksien varalta ja siten tunnistaa ns. riskiryhmä. Tämä riskiryhmä ohjataan puheterapeutin tarkempaan nielemisen arvioon. Useimmissa sairaaloissa ei kuitenkaan ole vakiintunutta käytäntöä dysfagian seulontaan. Ei ole myöskään tietoa siitä, mikä on ideaalisin dysfagian seulontamenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä menetelmiä on käytössä dysfagian seulontaan ja kuinka tarkko-ja ne ovat tunnistamaan sitä. Tutkimuksessa pyritään kokoamaan yhteen käytössä olevia dysfa-gian seulontamenetelmiä aivoverenkiertohäiriön jälkeen akuuttivaiheessa. Aineistoa kerättiin EBSCO- ja Medline – tietokannoista. Hakutermit muodostettiin kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa käytettyjen käsitteiden dysfagia/nielemisvaikeus, akuutti aivoveren-kiertohäiriö, sairaanhoitaja ja seulonta englanninkielisistä vastineista. Aineiston keruuta ohjasi tutkimuksille asetetut valintakriteerit: 1) tutkimuksen tuli olla vertaisarvioitu, 2) julkaisuvuosi 2006–2016, 3) tutkimuksen tuli olla luettavissa englannin tai suomen kielellä, 4) koko tekstin tuli olla saatavilla, 5) tutkimuksen tuli käsitellä dysfagian seulontamenetelmää. Haku tuotti 33 kansainvälistä artikkelia, joista valintakriteerien pohjalta lopulliseksi aineistoksi valikoitui seit-semän artikkelia. Tiedonhakuprosessissa sekä aineiston tulkinnassa noudatettiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että dysfagian seulontaan käytetään useita menetelmiä ja ne osoittavat hyvää tai erinomaista sensitiivisyyttä ja keskinkertaista spesifisyyttä dysfagian tunnistamiseksi. Dysfagian seulontaan ei sairaaloissa ole vakiintunutta käytäntöä, mutta tämän tutkielman seulontamenetelmistä voisi hyvin olla jo nyt hyötyä erikoissairaanhoidossa.

Tavoitteet. Aivoverenkierron häiriöt eli AVH ovat yleisin dysfagian taustasyy. Dysfagiaa kuntoutetaan perinteisen dysfagiakuntoutuksen lisäksi myös muilla menetelmillä, kuten transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla. Aiemmat tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia sen vaikuttavuudesta. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, koota ja analysoida tietoa transkutaanisen neuromuskulaarisen elektrostimulaation (NMES) käytöstä ja vaikuttavuudesta aivoinfarktin jälkeisen dysfagian kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Neljä viidestä tutkimusartikkelista haettiin systemaattisesti PubMed- ja Medline-tietokannoista seuraavalla hakulausekkeella: (transcutaneous OR non-invasive) AND neuromuscular AND (electric* stimulation OR electrostimulation) AND (dysphagia OR deglutition disorder OR swallow* disorder) AND (rehab* OR treatment OR therap*) AND (post-stroke OR subacute stroke OR acute stroke OR stroke). Viides artikkeli poimittiin käsin. Aineisto analysoitiin ja sen tärkeimmät piirteet ja päätulokset koottiin yhteen muistiinpanojen avulla. Aineiston kuvaus taulukoitiin. Kaikki tutkielman aineistoon valikoidut tutkimukset olivat satunnaistettuja ja sokkoutettuja kontrollitutkimuksia, joiden tavoitteena oli tutkia NMES-menetelmää ja sen vaikuttavuutta AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen. Tutkielman aineiston tutkittavien otoskoko oli 244. Tulokset ja johtopäätökset. Transkutaanista neuromuskulaarista elektrostimulaatiota käytettiin perinteisen dysfagiakuntoutuksen rinnalla sekä kahdessa tutkimuksessa myös ainoana kuntoutusmenetelmänään. Elektrodit sijoitettiin leuan alle kohdistuen kieliluun ylä- ja alapuolisiin lihaksiin. Menetelmän kesto oli keskimäärin 30–60 minuuttia ja sähköimpulssien taajuus 30–80 hertsiä. Kuntoutuskertojen määrä vaihteli 10–80 kerran välillä (md 20) asettuen 3–8 viikon ajalle intensiteetiltään 3–5 kertaa viikossa, 1–2 kertaa päivässä. NMES-menetelmä oli vaikuttavimmillaan AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa samanaikaisesti toteutettuna. Potilaiden nielemistoiminnot paranivat tai dysfagiaoireet lievenivät yhdistetyllä kuntoutuksella tilastollisesti merkitsevästi koko aineistossa verrattuna alkutilanteeseen sekä kontrolliryhmään, jossa toteutettiin vain perinteistä dysfagiakuntoutusta. Transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla saadaan lievennettyä AVH-peräisiä dysfagiaoireita, yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen, mutta erikseen toteutettuna NMES-kuntoutuksen vaikuttavuus jää samalle tasolle pelkän perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa. Aiheesta on tehtävä jatkotutkimusta tehokkaimman NMES-protokollan laatimiseksi.