Browsing by Subject "eettisyys"

Eettiset kysymykset ja valinnat ovat sosiaalityön arkipäivää. Sosiaalityön eettinen harkinta on osa työntekijöiden ammattitaitoa. Eettinen ammattitaito tulee tärkeäksi kun sosiaalityötä lähestytään toimintana, jossa asiakkaan kanssa tehdään valintoja sekä päätöksiä useiden mahdollisten vaihtoehtojen välillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella sosiaalityön etiikkaa aikuissosiaalityön viitekehyksessä. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, millaisia mahdollisuuksia aikuissosiaalityössä on nykyään eettisesti laadukkaan sosiaalityön toteuttamiseen. Eettisesti laadukkaalla aikuissosiaalityöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sellaista aikuissosiaalityötä, jossa huomioidaan sosiaalialan ammattietiikka, eettiset periaatteet ja ohjeistukset. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmetodina on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen haastattelut on tehty teemahaastattelulla. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan aikuissosiaalityössä työskentelevän sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan haastatteluista, jotka on tehty keväällä 2012. Aineiston analyysi on tehty aineistolähtöisesti. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat sosiaalityön ammattietiikka, eettiset periaatteet sekä aikuissosiaalityö. Tutkimuksessa käsitellään aiempaa teoreettista kirjallisuutta sosiaalityön etiikasta sekä ammattietiikan osaamista sosiaalityössä. Tutkimus osoittaa, että haastatellut pitävät sosiaalityön ammattietiikkaa arvossaan. Haastateltavat eivät välttämättä osaa luetella kaikkia eettisiä periaatteita eivätkä osaa soveltaa eettisiä ohjeistuksia arjen työssä, mutta monelle työntekijälle eettiset arvot ovat sosiaalityön lähtökohta ja antavat sille merkityksen. Sosiaalityön ammattietiikan tunteminen koettiin tärkeäksi, koska eettisiä ongelmia ratkaistiin lähes päivittäin. Yleisin eettinen ongelma liittyi tilanteisiin, jossa ristiriidassa olivat asiakkaan odotukset ja toiveet sekä työntekijän asenteet ja arvot. Myös sosiaalityöntekijän yhteiskunnallinen rooli sekä auttajana että kontrolloijana koettiin eettisenä ongelmana, joka nousi säännöllisesti esille arjen työssä. Haastateltavat ratkaisivat eettisiä ongelmia ensisijaisesti keskustelemalla niistä kollegoiden ja esimiehen kanssa. Päätösten huolellisia perusteluja haastateltavat kokivat myös eräänä keinona ratkaista eettisiä ongelmia. Haastateltavien mukaan sosiaalityön eettiset periaatteet voitaisiin ottaa paremmin huomioon siten, että etiikkaan alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota työyhteisössä. Haastateltavien mukaan etiikkaan voidaan kiinnittää enemmän huomiota reflektoimalla asiakasasioita eettisten periaatteiden kautta, kiinnittämällä huomiota työntekijöiden omiin arvoihin ja asenteisiin sekä hyvinvointiin. Haastateltavat toivat esille myös koulutusten sekä työnohjauksen tärkeän roolin eettisten asioiden käsittelyssä. Haastateltavien mukaan tekijät, jotka vaikuttavat siihen, että eettisiä periaatteita ei osata tai haluta soveltaa työssä ovat kiire, työntekijän oma hyvinvointi, työn tehokkuusvaatimukset sekä työn priorisointi. Lisäksi ristiriidat asiakkaan ja työnantajan välillä ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen että eettisiä periaatteita ei sovelleta sosiaalityössä. Tutkimuksen mukaan aikuissosiaalityössä on hyviä mahdollisuuksia eettisesti laadukkaan sosiaalityön toteuttamiseen. Työntekijät ovat motivoituneita ja tietoisia ammattietiikasta sekä eettisistä periaatteista, mutta ulkoapäin tulevat vaatimukset vievät aikaa eettiseltä pohdinnalta arjen työssä. Työntekijöille vieritetään paljon henkilökohtaista vastuuta eettisessä pohdinnassa sekä eettisten periaatteiden soveltamisessa. Sosiaalityöntekijät ovat valmiita työskentelemään eettisten periaatteiden mukaisesti sekä tuomaan esille periaatteita arjen työssä, mutta sosiaalialalla vallitseva kiire ja työn priorisointi vievät aikaa eettisesti laadukkaalta sosiaalityöltä. Sosiaalityöntekijöiden omat arvot ja asenteet vaikuttavat myös siihen, miten sosiaalityön eettiset periaatteet huomioidaan arjen työssä.

In Finland the elderly residents of long-term care facilities are often prescribed a lot of medications, especially psychotropic drugs. It also happens that a patient or a resident has to be physically or chemically restrained. Chemical restraining can be defined in many ways, for example as using a drug - usually an antipsychotic - to restrict the freedom or movement of a patient and to control his or her behavior. In nursing homes the staff is in a key position when it comes to deciding on the use of chemical restraining or PRN medication. A legislation to guarantee the self-determination of a patient and to define how physical restraining can be used is now being prepared in Finland. Only a few studies on chemical restraining from a nurses' point of view have been made so far. Thus, the aim of this study is to provide more information on the level of knowledge, the attitudes and perceptions of nurses regarding chemical restraining and the effect of those on deciding whether to use chemical restraints or not. Three focus groups with nurses were conducted in Hyvinkää nursing homes (n=13). The groups were recruited both by e-mail and directly from the wards. The focus group discussions were digitally audiotaped and transcribed verbatim. The content of the transcripts was then analyzed using a constant comparative method. According to the study most of the antipsychotics used in long-term care were used daily. However, it is not uncommon for the nurses to be unsure about their knowledge on the use of medicines. It is thus important to help the nursing staff to increase their knowledge and skills in pharmacology. The nurses also wished to get extra training for treating people with dementia. The concept of chemical restraining is quite ambiguous, and the use of chemical restraints is a complex ethical issue because the reasons for and effects of administering it vary depending on the situation. The study shows that the chemical restraining is most often considered justified when it is used to ensure the safety of a patient, relieve anxiety or to keep the working conditions of the staff tolerable. Also a shortage of manpower and a request by the family can influence the decision on using chemical restraints. The lack of proper common guidelines causes confusion and wide variation in the use of chemical restraints. Many interviewees were hoping for more open discussion and cooperation on using chemical restraining. The nurses also mentioned many alternatives to rely on instead of using chemical restraints, such as soothing, comforting and creating a safe feeling for the patients, daily routines and stimulus. One of the key factors for taking to these instead of chemical restraints are the manpower resources in the facilities. Educating the staff can also help them to find more options for chemical restraining and make staff members recognize new or remember forgotten routines for caring for the patients without using psychotropic drugs.

Tutkielmani tavoitteena on kuvata lähiruokaa ilmiönä. Tarkastelen lähiruokaa ja helsinkiläisten kuluttajien käsityksiä lähiruuasta kolmen teeman kautta. Ne ovat vastuullisuus, identiteetti ja nostalgia. Tarkoitus oli pohtia ja selvittää, kuinka kuluttajat määrittelevät lähiruuan, mitä lähiruoka merkitsee kuluttajille ja millaisia merkityksiä lähiruokaan liitetään. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu 22 kuluttajan haastattelusta ja lähiruokaan erikoistuneissa liikkeissä tekemistäni havainnoista. Haastateltavia sain kontaktoimalla suoraan lähiruokaostoksilla olleita kuluttajia. Litteroituani ja koodattuani haastatteluaineiston, analysoin sen teemoittelun avulla. Tekemieni haastattelujen ja havaintojen pohjalta tein päätelmiä kuluttajien lähiruokaan liittämistä määritelmistä, merkityksistä ja asenteista. Tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat määrittelevät lähiruuan ensisijaisesti sen tuottajan, myyntipaikan ja ruuan kulkeman matkan perusteella. Lähiruuan tuottaja on pientuottaja. Kuluttajan on helppo määrittää lähiruoka sen myyntipaikan perusteella, koska lähiruokaa myydään pääasiassa toreilla, kauppahalleissa, tilamyynnissä ja erikoisliikkeissä. Lähiruuan kulkeman matkan tulisi olla mahdollisimman lyhyt. Lisäksi ruuan alkuperän tulee olla tarkasti tiedossa. Tämän tutkimuksen perusteella lähiruoka voitaisiin määritellä ”perinteitä kunnioittavaksi ruuaksi, joka valmistuu käsityönä lähellä kasvaneista, puhtaista ja aidoista raaka-aineista”. Tutkimuksessa havaittiin, että useimmat kuluttajat rinnastavat kotimaisen ruuan lähiruokaan. Lähiruoka on kotimaista, mutta useimmiten se saa kotimaisuuden lisäksi tarkempia määritelmiä. Lähiruoka merkitsee kuluttajille makua, terveellisyyttä ja vastuullisuutta. Tähän perustuvat myös tutkimuksessa esiin tulleet lähiruuan kuluttajatyypit: kulinaristit, puhtaan ruuan ystävät ja maailmanparantajat. Lähiruokaan suhtaudutaan hyvin avoimesti ja luottavaisesti, mutta ongelmana on jakelu ja tuotteiden saatavuus. Lähiruuan kuluttajat ovat tällä hetkellä pääasiassa ihmisiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta itse ottaa selvää tuotteista ja niiden saatavuudesta. Kuluttajat liittävät lähiruokaan vahvasti käsityöläisyyden ja itse tekemisen. Kaikkein aidointa lähiruokaa on itse kasvatettu, kerätty, kalastettu tai metsästetty ruoka. Lähiruokaa pidetään ensisijaisesti vaihtoehtona teollisesti tuotetulle ruualle. Lähiruoka herättääkin ihmisissä usein nostalgisia tunteita eli kaipuuta menneeseen aikaan, jolloin ruoka oli ”rehellisesti tuotettua” ja maut ”aitoja”. Lähiruoka tuottaa heille tunteita, elämyksiä ja makuja, joita kaupunkiympäristössä ei muuten pysty saavuttamaan.

Osallistumisen kulttuurissa oppiminen tapahtuu toistamalla ja harjoittelemalla auktoriteetin suojissa, jolloin auktoriteetti määrittelee mitkä kulttuurin ominaisuudet ovat merkityksellisiä. Osallistujat sosiaalistetaan kulttuuriin ja oppija toimii passiivisena vastaanottajana, jolloin oppijan omaehtoinen luovuus tapahtuu määritellyn kulttuurin puitteissa toistavana luovana tuottamisena. Osallisuuden kulttuurissa taas oppijat etsivät itse kulttuurisia ominaisuuksia, jotka ovat heidän mielestään merkityksellisiä. Osallisina he oppivat määrittelemään ja soveltamaan, ja osallinen tuottaa uutta luovaa toimintaa määritelmiensä mukaan ja vastaa niiden seurauksista. Osallisuus vaatii toimijalta vastuullisuutta ja oman toiminnan arvioimista eettisesti. Osallisuuden kulttuurin näkökulmasta yksilöllisen ilmaisun ja mediatuottamisen sijaan tulisi tarkastella yhteisöllistä osallistumista ja miten kulttuuriin osallistutaan. Tutkielmassa selvitetään millainen nuorten aikuisten sisällöntuottajien polku on ollut osallistumisesta osallisuuteen. Työn tarkoituksena on tarkastella millaisia määritelmiä sisällöntuottajat ovat määritelleet osallistumiselleen ja miten he vastaavat niiden seurauksista omilla valinnoillaan ja osallistumisellaan. Tutkielman aineistona toimii neljä haastattelua sekä yksi haastateltavan tuottama YouTube-video, jossa haastateltava jatkaa haastattelussa käytyä keskustelua videon muodossa seuraajilleen. Haastateltavat toimivat usealla digitaalisella alustalla tuottaen monen muotoista sisältöä. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysina, jonka avulla muodostettiin tiivistetty sanallinen kuvaus osallisuuden kulttuurista haastateltavien näkökulmasta. Tulosten mukaan oman mielekkään tekemisen löytäminen ja tietoisuus yleisöstä, seuraajista, motivoi sisällöntuottajia kehittämään ja jatkamaan sisällön tuottamista. Seuraajat sekä muut vertaiset ovat keskeisiä myös osaamisen kehittymisessä. Osaamisen kehittyminen tarkoittaa niin itsenäistä tiedollista ja taidollista oppimista sisällöntuotannosta kuin oman vaikutuksen ja roolin tiedostamista. Oman vaikutuksen ja roolin tiedostaminen tarkoittaa oman osallistumisen ja sisällön vaikutuksen huomioimista itsensä, yhteisöjen ja läheisten sekä laajempien yhteisöjen näkökulmasta, ja valintojen tekemistä, joilla vastataan oman osallistumisensa seurauksista. Osallisuus digitaalisessa kulttuurissa on yhteisöllistä osallistumista, jossa oppimisyhteisö tukee osallistumista tiedon ja osaamisen vastavuoroisella jakamisella ja tuottamisella sekä yhteiskunnallisen osallistumisen ja mediatuotannon yhdistämistä vaikuttamisen tunteen tuovan yleisön edessä. Vastuulliseen ja eettiseen toimintaan digitaalisessa osallisuuden kulttuurissa ei riitä vain pääsy digitaalisuuden pariin motivaation, fyysisen ja materiaalisen pääsyn, taitojen ja käytön kautta, vaan tarvitaan myös sosiaalisia taitoja ja eettistä ajattelua. Eettisen ja vastuullisen osallisuuden tulisi huomioida osallistumisen vaikutuksia osalliseen, yhteisöihin ja yhteiskuntaan.

Tutkimus käsittelee immoraalisten päähenkilöiden lukijassa herättämää viehätystä. Tutkimuskohteina ovat Bret Easton Ellisin American Psycho (1990) sekä Oscar Wilden The Picture of Dorian Gray (1891). Molemmat tutkimuskohteiksi valituista teoksista kuuluvat kauhu (gotiikka) genreen ja niissä esitetyt päähenkilöt ovat olemukseltaan ja toiminnaltaan hyvin samankaltaisia. Näiden päähenkilöiden tutkiminen selkeyttää niitä mimeettisiä ja temaattisia piirteitä, jotka vaikuttavat immoraalisten henkilöhahmojen viehättävyyteen. Kauhugenre puolestaan antaa hyvän vertailupohjan muissa kirjallisuuden genreissä esiintyvän pahuuden tutkimiselle. Tutkimuksen taustalla on mielenkiinto kirjallisuuden vaikutukseen ja eettisyyteen. Analyysimenetelmät nojaavat jälkiklassisen narratologian tutkimussuuntiin, kuten kognitiiviseen kerronnantutkimukseen sekä kirjallisuuden eettisyyttä ja retoriikkaa tutkiviin menetelmiin. Tutkimuksen päälähteinä on käytetty muiden muassa James Phelanin (1989; 2005) kirjallisuuden eettisyyttä käsittelevää henkilöhahmotutkimusta, sekä David Punterin (1980; 2004) ja Noël Carrollin (1990) gotiikkaa ja kauhua historiallisena kirjallisuusgenrenä lähestyvää tutkimusta. Tutkielmassa käydään läpi Patrick Batemanin ja Dorian Grayn luonteenpiirteitä ja sitä, kuinka nämä piirteet tekevät hahmoista uskottavia entiteettejä. Luonteenpiirteistä tutkitaan erityisesti karismaattisuutta ja kammottavuutta, koska nämä piirteet liittyvät suurelta osin hahmojen viehättävyyteen. Henkilöhahmojen mimeettisten piirteiden rakentumista käydään tutkimuksessa läpi teoksissa esiintyvien kerronnallisten konventioiden kautta. Konventiot selventävät kuvaa siitä, kuinka henkilöhahmojen luonteenpiirteiden viehättävyys tuodaan teoksissa esille ja lähemmäs lukijaa. Lopuksi tutkielma käsittelee hahmojen temaattisuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että henkilöhahmot edustavat mimeettisen uskottavuutensa avulla teosten sisäistekijöiden esiintuomia teemoja yhteiskunnasta ja kulttuurista. Tutkielma osoittaa pahuuden mahdollisen viehättävyyden ja puoleensavetävyyden narratologisella tutkimuksella, joka tuo esiin henkilöhahmojen luonteenpiirteet ja toiminnan, sekä näiden temaattisuuden. Pahuuden viehättävyyden selittäminen narratologisin keinoin tuo uuden näkökulman moraalikritiikkiin, jota kirjallisuudessa esiintyvä pahuus ja väkivalta ovat saaneet osakseen. Pahuuden kuvaaminen on osa ihmisluonnon kuvaamista silloinkin, kun kirjallinen teos ei esitä sille tarinassaan hyvää vastaparia. Tutkielma esittää, että pahuuden eettisyydelle on mahdollista löytää selitys sekä kauhukirjallisuuteen lähemmin perehtyvästä tutkimuksesta että henkilöhahmojen tutkimisesta mimeettisinä ja temaattisina olentoina. Pahuuden esittämistä voidaan käyttää kirjallisuudessa retorisena keinona ihmisluonteen moninaisuuden kuvaamiselle. Hyvyyttä edustava vastapari pahuudelle voidaan löytää lukijasta itsestään.