Browsing by Subject "eksistentialismi"

Tiedekunta - Fakultet - Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos - Institution - Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä - Författare - Author Emmi Tissari Työn nimi - Arbetets titel Aitouden alleviivattu esittäminen – Strateginen profiilityö ja aitouden rakennuskäytännöt Instagramissa Oppiaine - Läroämne - Subject Viestintä Työn laji - Arbetets art - Level Pro gradu -tutkielma Aika - Datum - Month and year Toukokuu 2019 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 121 + 8 Tiivistelmä - Referat - Abstract Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, kuinka ammattibloggaajat rakentavat ja käyttävät aitoutta Instagram-minäesityksissään. Tutkielma käsittelee sitä, kuinka aitoutta tuotetaan kaupallistuneessa ja editoinnin käytännöille nojaavassa palvelussa. Eräs keskeisistä sosiaalisen median tutkimuksen kysymyksistä liittyy minäesityksen käytäntöjen ja aitouden ylläpitämisen haasteisiin. Tutkielma osallistuu ajankohtaiseen ja toistuvaan julkiseen keskusteluun sosiaalisen median aitoudesta. Tutkielman viitekehys on sosiologis-filosofinen, nojaten Zygmunt Baumanin, Anthony Giddensin, Lionel Trillingin ja Erving Goffmanin käsityksiin minuuden aitouden rakentumisesta. Hahmotan aitouden sosiaalisena konstruktiona, joka saa merkityksensä subjektiivisesti. Lähestyn sosiaalista mediaa ensinnäkin jaettuna sosiaalisena kulttuurina, toisekseen käytäntöinä. Menetelmällisesti yhdistelen kategoria-analyysiä sekä kriittistä lähilukua ja -katsomista. Tutkimusalustana toimii sosiaalisen median palvelu Instagram, jossa bloggaajat jäsentävät minuuttaan verbaalisin ja visuaalisin keinoin. Monimuotoisen ja editoitavan sisällön jakamiseen keskittynyt Instagram on tutkimusalustana metodologisesti haastava, mutta muodostuu merkittäväksi tutkimuskohteeksi, sillä palvelussa tapahtuu paljon jokapäiväistä sosiaalista toimintaa ja identiteetin rakentamista. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen (10) Instagram-profiilin päivityksistä, 12 kuukauden ajalta. Tutkimusjoukon valinta on käyttäjätileihin, eli ryhmään identifioitumiseen perustuva. Aitouden rakennuskäytäntöjä ja tietoisen profiilityön käytäntöihin liittyviä ristiriitaisuuksia paikantamalla analyysistä nousee neljä (4) aitouden tuottamisen kategoriaa, sekä kaksitoista (12) alakategoriaa. Analyysin perusteella Instagram-profiilit muodostuvat minuuden strategisen esittämisen areenoiksi, joilla aitous on omaksuttu tuotannon käytännöksi. Aineiston perusteella päädyn tulokseen, että aitoutta tuotetaan pääasiallisesti korostamalla sen olemassaoloa. Toisaalta analyysissä käy ilmi, että aitoutta halutaan myös itserefleksiivisesti suojella. Tutkielman toinen löydös onkin, että aitoutta tuotetaan kahdella vastakohtaisella tavalla: laskelmoidusti ja norminvastaisesti. Työn kolmas löydös on, että aitoutta korostetaan erityisesti mainossisältöjen yhteydessä. Tulos viittaa aitouden tietoiseen tuotteistamiseen ja asettuu ristiriitaan toiminnalle itsesääntelynomaisen aidon kaupallisuuden periaatteiden kanssa. Analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että aitoutta kaupallistetaan tavalla, joka sulauttaa yhteen autenttisuuden ja markkinalogiikan käytäntöjä. Johtopäätöksenä totean, että sisällöntuottajien ammatillisen uskottavuuden näkökulmasta on tarpeen tarkastella ja uudelleen määritellä aidon kaupallisuuden käytäntöjä. Aineistoni valossa avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen pyrkiviä yhtenäisiä toimintakäytäntöjä tarvitaan. Avainsanat – Nyckelord - Keywords Instagram, aitous, sosiaalinen media, kulutuskulttuuri, eksistentialismi, postmoderni minuus, kriittinen lähiluku, kategoria-analyysi Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

Pro gradu -tutkielmani kohdeteoksena on Joel Haahtelan romaani Katoamispiste (2010). Tutkin, miten muistot, muistaminen ja ajan kokeminen asettuvat merkittäväksi osaksi teosta. Työssäni hyödynnän fenomenologista lähestymistapaa. Fenomenologia tähdentää välittömän havainnon merkitystä tiedon lähteenä. Fenomenologi Edward S. Casey analysoi teoksessaan Remembering. A Phenomenological Study muistamisen prosessia: ensivaikutelmia, tarkoituksellista muistamista, muistojen mielessä pitämistä, muistin tukemista, muistelemista, tunnistamista, muistuttamista ja muistojen mielessä säilyttämistä, kehon ja paikan muistia. Katoamispisteessä painottuvat traumaattinen ja tarkoituksellinen muisti, sillä romaanin henkilöt etsivät kadonneita läheisiään. Minäkertoja selvittää kirjailija-kollegansa Raija Siekkisen vaiheiden syitä. Caseyn erittelemästä prosessista romaanissa painottuu tarkoituksellinen muistaminen: tietojen penkominen. Toinen tärkeä muistamisen laji on tunnistaminen. Motiivit, kuten esineet ja dokumentit, kirjeet ja muistilaput sekä toisten kokemukset tuovat kertojan mieleen kohtauksia hänen omasta elämästään. Tarkastelen ajan kokemista Haahtelan romaanissa tutkimalla muistamisen vaiheita, tiloja ja esineitä, toistuvia motiiveja. Ne limittyvät keskenään; henkilöt liikkuvat tiloissa eri aikoihin ja herättävät toisissaan muistoja ja kokemuksia. Romaanissa ilmenee paikkoja, taideteoksia ja esineitä, joiden läheisyydessä muistot heräävät. Motiivien tarkasteluun saan tukea fenomenologi Gaston Bachelardin tutkielmasta Tilan poetiikka. Hän tutkii kuvan hetkellistä esiintuloa. Haahtelan teoksissa toistuvat pohtiva kertojatyyppi ja etsimisen tematiikka. Päähenkilö lähtee etsimään kadonnutta tai kaivattua henkilöä. Päähenkilö on eksistentialistisessa kriisissä. Hänen suhteensa puolisoon on katkennut tai epävarma; usein joku perheenjäsen on kadonnut tai jäänyt tuntemattomaksi. Etsimisen kohde ei yleensä löydy, mutta päähenkilö muuttuu. Matkan aikana hän järjestelee muistojaan, hahmottaa menneisyytensä ja nykyisyytensä uudelleen. Haahtelan romaani on kunnianosoitus Raija Siekkiselle, novellistille. Kertoja kiertää tämän jalanjäljissä. Haahtela uusintaa Siekkisen Saari-romaanin kerrontamenetelmiä, paikka- ja esinemotiiveja. Siekkisen fiktio, hänen elämäänsä liittyvät faktat ja romaanin todellisuus sulautuvat yhteen. Romaani kuvaa myös omaa syntyprosessiaan, tietojen keräämistä ja matkaa tapahtumapaikoille. Siekkisen persoona ja elämä tulevat osaksi romaania. Katoamispiste on monitulkintainen. Henkilöhahmot liukuvat samaan todellisuuteen; ääriviivat heidän välillään liukenevat. Henkilöitä yhdistävät samankaltaiset trauma ja sivullisuuden kokemukset. Katoamispisteessä toistuu samanlainen kehämäisyys kuin Saaressa. Romaanin nimi Katoamispiste konkretisoituu romaanin lopussa, mutta näkyy myös variaatioina tarinassa: avioerossa, potilaiden kertomuksissa, veneen irrotessa rannasta, naisen vilahtaessa kadulla, kohtaamattomuudessa. Haahtelan tuotannon toistuva teema, minäkertojan ajautuminen eksistentiaaliseen kriisiin ja kehitys autenttisemmaksi yksilöksi toteutuu tässäkin romaanissa. Kertoja luo käsityksen Siekkisen elämänvaiheista ja omasta ajautumisestaan kriisiin. Hän tuntee itsensä entistä paremmin. Identiteetti on luotava aina uudelleen.

Pro Gradu –tutkielmassani analysoin Paul Austerin teosten avulla omaelämäkerrallisen ja fiktiivisen kerronnan eroja ja yhteneväisyyksiä. Genrejä vertaillakseni olen valinnut Austerin teoksissa toistuvan poissaolevan isän teeman, ja analysoin sen käsittelyä omaelämäkerrallisessa esikoisproosateoksessa Yksinäisyyden äärellä (The Invention of Solitude) (1982) sekä varhaisessa fiktioromaanissa Kuun maisemissa (Moon Palace) (1989). Tutkin poissaolevan isän teemaa toisaalta itsereflektiivisenä elementtinä fiktiivisessä kerronnassa ja toisaalta selvitän, miten siitä muodostetaan narratiivi omaelämäkerrallisessa teoksessa. Väitän tutkielmassani, että Austerin teoksissa subjektiivisesta esitystavasta siirrytään objektiivisempaan suuntaan psykoanalyyttisten sekä jälkistrukturalististen teoreettisten käsitteiden ja viitekehysten avulla. Soveltamalla teemaansa teoreettisiin viitekehyksiin Auster muuttaa omakohtaiset kokemuksensa yleisempään muotoon. Käsittelen tutkielmassani omaelämäkertaa nykyaikaisen omaelämäkertatutkimuksen pohjalta. Nykytutkimuksen mukaan omaelämäkerta nähdään identiteettiä luovana performatiivisena lajina. Nykytutkimuksen konstruktivistiset teoriat korostavat kerronnallisuutta osana identiteetin muodostamista, erotuksena niin aiemmasta klassisesta näkemyksestä, kuin myöhemmästä jälkistrukturalistisestakin. Paul Austerin teokset edustavat tätä nykyistä näkökantaa, ja Austerin näkemystä onkin kutsuttu ”riittäväksi realismiksi” (”sufficient realism”). Tällä tarkoitetaan Austerin tapaa luoda teksteissään puitteet, jotka mahdollistavat siirtymisen jälkistrukturalismin hajanaisesta todellisuudesta todellisuuteen, jossa tietynlaiset aikaan ja kontekstiin sidonnaiset viittaavuussuhteet ovat mahdollisia ja ympäröivän maailman materiaalisuus voidaan todeta. Hän siis onnistuu yhdistämään viittaavuuden kieltävän jälkistrukturalismin realismiin, joka ei näe ongelmaa todellisuuden materiaalisuudessa. Koska Auster onnistuu näin säilyttämään mahdollisuuden itsereflektioon sekä omaelämäkerralliseen viittaavuuteen, on mielenkiintoista nähdä, miten hänen omakohtaisten kokemustensa kuvaus vuorottelee itseä reflektoivan ja fiktiivisen kerronnan välillä. Lähestyn Austerin teosten poissaolevan isän teemaa kolmesta näkökulmasta. Ensin käsittelen poissaolevan isän aiheuttamaa traumaa ja havainnollistan, miten psykoanalyyttisen teorian mukainen käsitys traumasta on muokannut Austerin kerronnan rakennetta. Toiseksi havainnollistan, miten jälkistrukturalistinen ja psykoanalyyttinen käsitys subjektiivisuuden hajonneisuudesta on vaikuttanut Austerin keskeisten henkilöhahmojen kehittelyyn. Kolmanneksi käsittelen metaforan ja metonymian käyttöä isän poissaolon osoittamisessa strukturalistisen sekä jälkistrukturalistisen näkemysten pohjalta ja pohdin, mikä on Austerin tekstien asema suhteessa niihin. Tutkimukseni puoltaa käsitystä Austerin tekstien ”riittävästä realismista”. Hän tiedostaa omaelämäkerrallisen viittaavuuden kuvainnollisuuden, mutta ei hylkää mahdollisuutta itsestä tai todellisuudesta puhumiseen. Tutkielmani tukee ajatusta siitä, että omaelämäkerta ja fiktio eivät ole vastakkaisia tyylilajeja, vaan osa jatkumoa, jonka ääripäissä ovat oma kokemus ja mielikuvituksen tuotokset. Erotan lajit tutkielmassani siten, että omaelämäkerrallinen narratiivi muodostetaan valikoimalla tapahtumia, vaikutelmia ja tilanteita omasta elämästä ja järjestämällä ne havainnollistamaan jotakin tiettyä ideaa. Fiktionaalinen narratiivi taas muodostetaan yleisemmäksi esitykseksi jostakin ideasta esittämällä kuvaannollinen yhtenäinen juoni, joka on havainnollistavassa yhteydessä valittuun kontekstiin. Oman kokemuksen kerronnallistaminen vie omaelämäkerrallista tarinaa välttämättä jossain määrin fiktiiviseen suuntaan, kun taas oma kokemus välttämättä jossain määrin muokkaa fiktiivistä kerrontaa ja fiktiivisen tarinan kuvainnollisuus on aina mahdollista lukea myös kirjaimellisesti.

Vapaus ja kuolema ovat eksistentiaalisia elämän peruskysymyksiä, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten ranskalainen filosofi-kirjailija Simone de Beauvoir (1908–1986) käsittelee vapauden ja kuoleman teemoja teoksessaan Moniselitteisyyden etiikka (1947). Kysyn teoksen argumentaation pohjalta myös, miten vapaus liittyy kuolemaan, vai liittyykö mitenkään? Beauvoiria pidetään yleisesti eksistentialistina ja feministisen ajattelun edustajana. Toissijaisesti pyrin tuomaan esiin, että hän on teosta kirjoittaessaan omaleimainen ja monipuolisesti ammentava olevaisuuden analyytikko, joka on kyennyt kirjoittamaan joitakin teesejä myös omaan aikaamme tuotaviksi. Olen teemoitellut teoksen sisällön ja analysoin sitä pääasiassa kommentaarien avulla tehden havaintoja siitä, millaisia suuntia Beauvoirin ajattelu saa ja millaisista aineksista se on muodostunut. Tarkastelen kirjaa käsite- ja argumentaatioanalyysin keinoin ja jäsennän ajattelun suhdetta relevantteihin teorioihin. Beauvoirin vapauden analyysia taustoittaa ajatus kuolevaisuudesta ja rajallisuudesta ja hän nivoo tarkastelunsa yhteiskunnallisen tilanteen osaksi. Teoksen olennaisena pontimena on Beauvoirin elämänkumppanin Jean-Paul Sartren teos Oleminen ja ei mitään (1943), minkä lisäksi hän luotaa analyysissaan suhdetta useisiin ajattelijoihin kuten Hegel, Heidegger, Camus, Kant, Kierkegaard, Nietzche, Merleau-Ponty, Husserl ja Marx ja muotoilee oman moraalifilosofisen tulkintansa subjektiviteetin paradoksista. Ajattelun kantavia voimia ovat moniselitteisyys sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaate, pohjautuen Hegelin orjan ja herran dialektiikkaan. Olemme intersubjektiivisesti sidoksissa muihin ihmisiin ja halutessamme omaa vapauttamme meidän tulee haluta yhtä lailla toisen ihmisen vapautta, mikä antaa aidon mahdollisuuden myös rakastamiselle. Ihminen paljastaa maailmaa ja vapautta eteenpäin pyrkivän transsendenssinsa avulla, joka suuntautuu kohti avointa tulevaisuutta, ammentaen menneisyydestä ja toimien nykyhetkessä. Partikulaaristen tilanteidemme lainalaisuudet, kuten aika, paikka, ympäristö, fyysinen olemassaolomme ja lopulta kuolema asettavat rajoja vapaudelle. Beauvoirin mukaan on hyväksyttävä kuolevaisuutensa, eikä sitä tule kätkeä tai kieltää. Rajat tarjoavat elämälle merkityksiä ja projekteille suuntaa. Mutta vain toinen ihminen voi riistää elämän merkityksellisyyden ja vapauden: esine ei siihen kykene. Pyrkimyksemme voivat saada jatkuvuutta myös kuolemamme jälkeen, muiden ihmisten edistämien projektien kautta. Analyysinsä avulla Beauvoir tulkitsee myös sortoa. Esitän Beauvoirin argumentteihin pohjaten, että kuolevaisuutensa tiedostaminen antaa mahdollisuuden vapaudelle. Vapaus on kuolemisensa tajuamista, mikä ei kuitenkaan jää vain itselle: kun tahdomme toisille vapautta, tahdomme myös, että he löytävät ja sisäistävät oman kuolevaisuutensa. Ja kuten ihmisen oma vapaus liittyy toisiin, samoin hänen kuolemallaan on merkityksensä muille ihmisille. Tarkasteluni tukee toissijaisen tutkimustehtäväni olettamusta siitä, että Beauvoir on omaääninen ja usealta näkökulmalta tulkittu filosofi ja kirjailija, jonka filosofia tulee mielestäni nähdä omanaan, sen sijaan että se tulkittaisiin Sartresta juontavana ajatteluna. Hän ei teosta kirjoittaessaan ollut vain Sartren kommentoija, vaan toi oman korkeatasoisen kontribuutionsa filosofian kenttään. Beauvoir eroaa Sartren ajattelusta etenkin haastaessaan absoluuttisen vapauden ajatuksen sekä tulkinnassaan vastavuoroisuuden ainaisesta mahdollisuudesta. Lisäksi hän korostaa transsendenssin aktiivista ja toiminnallista luonnetta. Vapauden ja kuoleman tarkastelulle kriisiytyvässä maailmassa on yhä uutta tarvetta. Jatkossa olisi aihetta tutkia esimerkiksi immanenssi-käsitteen käyttöä transsendenssin vastinparina, mikä oli nähdäkseni Moniselitteisyyden etiikassa kehittymässä. Jatkotutkimusten aiheisiin lukeutuu edelleen Sartren ja Beauvoirin filosofioiden syvällisempi vertailu. Olen kiinnostunut myös Camus’n absurdin filosofiasta ja Emmanuel Lévinasin rajatonta eettistä vastuuta korostavasta ajattelusta verrattuna Beauvoirin esittämiin moniselitteisyyden, vapauden ja kuoleman tulkintoihin.