Browsing by Subject "ekumenia"

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata seitsemännen päivän adventistien ja luterilaisten välisiä ekumeenisia oppikeskusteluja vuosina 1994–1998. Tutkimuksessa kuvataan kahden ekumeenisilta lähtökohdiltaan erilaisen kirkkokunnan oppikeskusteluja. Tutkimuksessa selvitetään Adventtikirkon erityispiirteiden kuten tutkivan tuomion, sapattilepopäivän ja lopun ajan ennustusten käsittelyä ekumeenisissa oppineuvotteluissa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat Adventtikirkon syntyhistoria Amerikassa 1800-luvun herätyksen aikana, Adventtikirkon keskeiset opilliset erityispiirteet sekä aikaisemmat Adventtikirkon ekumeeniset oppineuvottelut, joita on käyty muiden kirkkokuntien kanssa, erityisesti evankelikaalisten. Osana teoreettista viitekehystä on adventismissa arvostetun Ellen G. Whiten elämä ja ajatukset. Menetelmät. Tutkimusaineistoon kuului Lutherans & Adventist in Conversation – Report and Papers Presented 1994–1998 eli ekumeenisten oppikeskustelut. Oppikeskustelut rakentuvat neljästä erillisestä tapaamisesta, minkä perusteella on laadittu loppuraportti perusteluineen, johtopäätöksineen sekä suosituksineen. Tutkimusaineistoon kuului lisäksi neljän oppikeskusteluiden aikana pidetyt esitelmät. Tutkimus oli kvalitatiivinen sisällönanalyysi, jonka tutkimusmetodina oli systemaattisen analyysin menetelmä. Tutkimusaineisto kuvattiin systemaattisesti valitun metodin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Luterilaiset kirkot ovat käyneet paljon neuvotteluja, mikä näkyy luterilaisen osapuolen tavassa tuoda asioita esiin oppikeskusteluihin. Luterilaiset kirkot suhtautuvat positiivisesti kristillisten kirkkojen yhteyden rakentamiseen. Adventtikirkko pienempänä kirkkona ja aiemmin varauksellisesti ekumeeniseen toimintaan suhtautuneena on kokemattomampi oppikeskustelujen osapuolena. Adventtikirkko on tietoisesti korostanut sanomansa tärkeyttä kristillisten kirkkojen yhteyden sijaan. Adventtikirkko haluaa päästä lahkolaisuuden maineestaan pois ja saada tunnuksen yhtenä protestanttisena kirkkokuntana, mikä näkyy osapuolen tavassa käydä oppikeskusteluja. Adventtikirkon opillinen toiminta on henkilöitynyt vahvasti Bert B. Beachiin ja William G. Johnsoniin, joiden suhtautuminen on ollut positiivista ekumeenisen toimintaan, mikä on mahdollistanut käydyt oppikeskustelut. Kirkkokuntien tapa lukea Raamattua, soveltaa tutkimusmenetelmiä sekä viitata siihen opissaan, poikkeavat toisistaan. Raamatun apokalyptinen kirjallisuus on keskeinen osa Adventtikirkon erityisiä opillisia piirteitä. Luterilaiset suhtautuvat epäilevästi Adventtikirkon tulkintoihin Raamatun apokalyptisesta kirjallisuudesta. Kuitenkin molempien kirkkokuntien raamattukäsityksissä on paljon yhtäläisyyksiä sekä molemmat vetoavat yksin Raamattuun kristillisen opin lähteenä. Kirkkokunnilla on riittävä yhteinen näkemys vanhurskauttamisopista ja sakramenteista, vaikka käytännössä ajattelu ja käytäntö sakramenteista ovat erilaiset. Molemmat kirkkokunnat näkevät kasteen edellyttävän uskoa ja puolestaan molemmat näkevät tärkeäksi ehtoollisen hengellisen ulottuvuuden. Yhteiset näkemykset ovat mahdollistaneet kirkkokuntien molemminpuolisen yksinkertaisen tunnustamisen kristillisenä kirkkona.

Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.

Tutkimuksessa tarkastellaan Kirkkojen maailmanneuvoston käynnistämän ekumeenisen kumppanuusohjelman EAPPI:n toimintaa käsitteleviä, sekä toiminnan pohjalta nousseita teologisia pohdintoja. Pohdinnoista on koottu Theological Reflection on Accompaniment niminen dokumentti, jota tarkastellaan tutkimuksessa teoreettisen viitekehyksen avulla. Tutkimuksen kohteena ovat vaikuttamistyölle annetut perustelut sekä näiden perustelujen suhde konfliktitilanteessa syntyneisiin kansallisiin kertomuksiin. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin vaikuttamistyö ymmärretään ja selitetään, miten tätä käsitystä ylläpidetään ja millä tavoin vaikuttamistyölle annetut perustelut yhdistyvät jo olemassa oleviin näkemyksiin konfliktista. Tutkimuksen kohteena oleva EAPPI on vuonna 2002 aloitettu kansainvälinen vapaaehtoisohjelma, jonka kautta Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin lähetetään kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita. Ohjelman tavoitteena on kerätä havaintoja palestiinalaisten elämästä miehityksen alla, sekä tarjota heille henkistä ja käytännön tukea. Paikan päällä tarkkailijat keskittyvät erityisesti ihmisoikeusloukkauksien raportoimiseen sekä miehityksen ongelmista kertovan materiaalin keräämiseen. Kotiin palatessaan he aloittavat vaikuttamistyön, jonka tavoitteena on lisätä poliittista painetta miehityksen lopettamiseksi. Ohjelma teologisia perusteita pohditaan dokumentissa joka on koottu vuonna 2005 käytyjen keskustelujen pohjalta. Theological Reflection on Accompaniment sisältää puheenvuoroja paitsi tarkkailijoina toimineilta, myös Kirkkojen maailmanneuvoston edustajilta sekä Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispalta. Tutkimuksen kohteena olevaa aineistoa tarkastellaan kahden käsitteen pohjalta rakennetun teoreettisen viitekehyksen avulla. Narratiivin käsitteen avulla tarkastellaan dokumentin sisältämiä kuvauksia konfliktista sekä näiden kuvausten eli narratiivien sisäistä dynamiikkaa ja prosesseja. Vaientamisen, arvioinnin ja uhriuttamisen kautta tarkastellaan narratiivien vaikutusta kumppanuusohjelman välittämien viestien sisältöön ja toisaalta vaikuttamistyön vaikutusta narratiivien sisältöön. Realistisen empatian käsitteen avulla tarkastellaan vaikuttamistyön tavoitteen ja ohjelman sisältämien narratiivien suhdetta. Näkemisen, tunnistamisen ja puhumisen kautta konfliktissa ja konfliktista syntyneet kertomukset tuodaan esille ja välitetään eteenpäin. Analyysissa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten vaikuttamistyön tavoitteet vaikuttavat tähän prosessiin ja miten narratiiveja käsitellään vaikuttamistyössä. Tutkimuksessa argumentoidaan, että vaikuttamistyön ja kumppanuusohjelman tarpeita palvelevan yhtenäisen ja vaikuttavan sanoman luominen ovat osin jännitteisessä suhteessa ohjelman perusteiden sekä konfliktin kompleksisuuden kanssa. Ohjelman monisyiset perusteet sekoittuvat aineistossa ohjelman ydintavoitteeseen eikä ympäröivän konfliktin vaikutusta narratiiveihin voida tavoitteista ja toiminnan luonteesta johtuen välttämään. Samalla vaikuttamistyön vaatima sitoutuminen vaikuttaa itsessään väistämättä työtä kuvaaviin kertomuksiin tuoden niihin vahvan henkilökohtaisen ulottuvuuden. Vaikuttamistyön tavoitteeksi asetettu hiljaisuuden rikkominen toteutuu korvaamalla vaiennettujen ääni kertojan äänellä ja viemällä se eteenpäin tavalla, jonka uskotaan parhaiten vaikuttavan sen kohteisiin.

Tiivistelmä Referat Tutkin Gustaf Aulénin sovitusnäkemyksiä lähteenäni hänen teoksensa Den Kristna Försoningstanken, jossa hän luo sovitusopillisen kolmijaon; klassiseen, latinalaiseen ja subjektiiviseen sovitusoppiin. Tutkimuskysymykseni on dogmaattinen, mutta se kantaa myös ekumeenista merkitystä ja kuuluu: Voidaanko sovitusopeista muodostaa yksi yhteinen sovitusnäkemys, ja jos, niin millä edellytyksillä? Kysymys nousee Aulénin tuotannossa implisiittisesti esiintyvästä pyrkimyksestä kristittyjen yhteyteen ja ajatuksesta, että kristinopin monet tulkinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen jakolinjoja kristittyjen kesken. Kysymyksen pohjalta selvitän, löytyykö sovitusopeista riittävät edellytykset yhdeksi yhteiseksi näkemykseksi, jolloin eri sovitusnäkemykset olisivat vain eri näkökulmia tai korostuksia yhteisessä näkemyksessä. Tämän kysymyksen yhteydessä tarkastelen myös, miten Aulénin varhainen ja myöhäinen sovitusnäkemys eroavat toisistaan. Tutkimuskysymykseeni liittyy myös vaikutuksen analyysi Aulénin sovitusopillisesta tutkimuksesta, ja pyrin sen avulla selvittämään, mikä vaikutus Aulénin tutkimuksella oli sovitusopillisille jakolinjoille. Tutkielmani metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla analysoin tekstin käsitteistöä, argumentaatiota ja tekstistä nousevia implisiittisiä premissejä. Käytän tutkimuksessani myös Aulénin sovitusta käsittelevää muuta kirjallisuutta ja laajasti sovitusopillista kirjallisuutta. Aulén tekee tutkimustaan lundilaisen tutkimusperinteen mukaan ja etsii sovitusopeista niiden perusmotiivia ja jumalakuvia, joiden eroavaisuuksia tarkastelen hänen tutkimuksessaan. Klassisen sovitusopin Aulén mieltää alkuseurakunnan sovitusnäkemykseksi, jossa Kristus voittaa synnin, kuoleman ja Saatanan eli Christus Victor, nimi, josta sovitusoppi tunnetaan. Sen perusmotiivina on rakkaus ja jumalakuvana itse Jumalakin on rakkaus. Latinalainen sovitusoppi on Anselm Canterbyrylaisen näkemys. Siinä perusmotiivi on oikeudenmukaisuus ja jumalakuva on oikeudenmukaisuutta vaativa tuomari. Subjektiivinen sovitusoppi on Pierre Abélardin näkemys, ja siinä ei Kristuksen ristinkuolemalla ole sovittavaa merkitystä, koska ihmisen synti nähdään vain heikkoutena. Kristus on ihanneihminen, joka toimii ihmisille esimerkkinä. Tutkimukseni tuloksena on, että yhteinen näkemys sovituksesta on mahdollinen tietyillä edellytyksillä: Kristuksen inkarnaatio nähdään siten, että molemmat luonnot ovat läsnä ristinkuolemassa, ja jumalakuvien erilaisuus nähdään siten, että Jumalaa ei kukaan tunne täydellisesti, joten sovitusoppien jumalakuvat ovat yhtä päteviä. Aulénin sovitusopillisen teoksen vaikutus näyttää tutkimukseni mukaan vain syventävän jakolinjoja, vaikka Aulén tarkoitus on johdattaa kirkko alkuseurakunnan sovitusopin lähteille. Aulénin sovitusnäkemys laajenee myöhemmin, ja siihen vaikuttaa osin reseptio, jonka hänen tutkimuksensa sai aikaan. Sen sijaan uuden tutkimuksen aiheeksi jää, millainen vaikutus hänen osallistumisellaan ekumeeniseen keskusteluun on hänen laajentuneeseen sovitusnäkemykseensä.

Venäjän ortodoksinen kirkko (VOK) ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) käsittelivät vuoden 2005 kahdenvälisissä oppineuvotteluissaan kristillistä ihmiskäsitystä. Neuvotteluissa lausuttiin 14 lopputeesiä, joita pohjustivat neuvotteluissa pidetyt taustaesitelmät, pienryhmien muodostamat teesiluonnokset sekä niistä käyty yleiskeskustelu. Tutkielmassani tutkin, miten nämä 14 teesiä ovat syntyneet ja muodostuneet neuvottelujen aikana esitelmien, teesiluonnosten ja yleiskeskustelujen pohjalta sekä millainen ihmiskäsitys niiden pohjalta hahmottuu. VOK:n ja SELK:n välisissä vuoden 2005 neuvotteluissa Turussa pidettiin neljä esitelmää, jotka käsittelivät kristillistä ihmiskäsitystä. Näistä esitelmistä on runsaasti selviä linkkejä neuvottelujen lopputeeseihin. Lisäksi kahdesta neuvotteluissa pidetystä sosiaalietiikkaa ja Euroopan arvoja käsitelleestä taustaesitelmästä löytyy suoria linkkejä ihmiskäsitystä käsitteleviin teeseihin. Monien teesien kohdalla suoraa linkkiä johonkin tiettyyn esitelmään ei näy, jolloin teesi on syntynyt yksinomaan teesiluonnosryhmän sekä yleiskeskustelun pohjalta. Neuvotteluissa lausuttiin kristillisestä ihmiskäsityksestä 14 teesiä, jotka käsittelivät ihmistä luomisessa ja alkutilassaan ennen syntiinlankeemusta, synnin vaikutuksia ihmiseen, pelastusta ja ihmisen tahdon asemaa siinä sekä pelastuksen vaikutuksia ihmiseen. VOK:n ja SELK:n yhteinen käsitys ihmisen luomisesta pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksiin. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Alkutilassaan ihmisellä ei ollut taipumusta syntiin ja ihmisen vapaa tahto piti yhtä Jumalan tahdon kanssa. Osapuolten yhteinen käsitys synnin alkuperästä pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan syntiinlankeemuskertomukseen, jota täydentää Paavalin Roomalaiskirjeen jae 5:12. Synnin nähdään johtavan hengelliseen eroon Jumalasta, itsekkyyteen ja tahdon vääristymiseen. Synnin vaikutuksia käsitteleviä teesejä muodostaessa ero luterilaisen ja ortodoksisen opin välillä tuli esille kysymyksessä ihmisen tahdon kyvyistä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksesta pohjautuu Jumalan armoon ja Kristuksen pelastustyöhön, joka vapauttaa ihmisen synnin vallasta. Pelastus on kokonaisvaltainen ja toteutuu täysin vasta ikuisuudessa, mutta siitä voi saada Pyhän Hengen vaikutuksesta kokemuksen jo tässä elämässä. Osapuolilla ei ollut yksimielisyyttä ihmisen tahdon asemasta pelastuksessa, minkä seurauksena siitä ei esiinny lausumia teeseissä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksen vaikutuksista ihmiseen korostaa kirkon ja seurakunnan merkitystä kristityn ihmisen elämässä. Selkeää yksimielisyyttä osapuolten välillä näkyi ihmisen luomiseen ja alkutilaan liittyvissä teeseissä sekä kolmen viimeisen teesin lausumissa kirkon ja seurakunnan merkityksestä kristityille. Runsaasti keskusteluissa käsitellyistä ihmisen tahdon asemasta kääntymyksen hetkellä sekä tekojen vaikutuksesta pelastukseen ei löytynyt yhteistä näkemystä.

Maisterin tutkielmani tarkoituksena on selvittää Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokoustyöskentelyssä ilmi tullutta ymmärrystä ihmisoikeuksista Helsingin yleiskokouksessa vuonna 1963 ja Evianin yleiskokouksessa vuonna 1970. Selvitän ihmisoikeusajattelun kehittymistä ja ihmisoikeuksien kasvavaa tiedostamista. Näiden yleiskokousten ihmisoikeusajattelu loi pohjan LML:n tulevalle ihmisoikeustyöskentelylle. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen. Tutkin LML:n yleiskokouksista syntynyttä kokousaineistoa. Yleiskokouksista löytyy lähdemateriaalia Helsingin yliopiston Ekumeenisesta arkistosta. Lisäksi käytän LML:n julkaisua ”From Federation to Communion. The history of the Lutheran World Federation”. Muusta kirjallisuudesta tärkein apuneuvoni on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkaisusarja ”A History of the Ecumenical Movement”. Suhteutan löytämääni aiempaan tutkimukseen LML:sta. Pyrin jatkuvasti huomioimaan myös ajankohtaiset tapahtumat. LML:n ihmisoikeusajattelu oli Helsingissä ajalleen tyypillistä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien tiedostamista. Poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja siihen kannustettiinkin. LML:ssa ilmenneet ajatukset ja ymmärrys ihmisoikeuksista eivät kuitenkaan päätyneet mihinkään ihmisoikeuksia koskevaan päätös- tai julkilausumaan. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen nähtiin lähinnä uskosta kumpuavaksi asennekysymykseksi ja spontaaniksi eettiseksi toiminnaksi. Taustalla vaikutti oleellisesti luterilaiseen teologiaan kuulunut Martti Lutherin kahden regimentin opin aiempi tulkinta. Ymmärrystä ihmisoikeuksista sekä vaatimusta niiden yhteiskunnallisesta edistämisestä pyrittiin vielä mahduttamaan kahden regimentin oppiin. Evianin yleiskokouksen tuloksiin vaikuttivat uudet kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muiden ekumeenisten järjestöjen ihmisoikeusteemainen työskentely. Evianin yleiskokouksen ihmisoikeusajattelu oli ajalleen tyypillistä kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten sekä sivistyksellisten oikeuksien tiedostamista. Elettiin murroskautta ”klassisen” ja ”modernin” ihmisoikeusajattelun välillä. Murroskausi heijastui LML:ssa ilmenneeseen keskusteluun siinä, tuleeko ihmisoikeuksia käsitellä universaalisesti vai kontekstuaalisesti. Ihmisoikeusajattelu ja -keskustelu tuli kirjattua julkilausumiin ja siitä tuli konkreettista. Poliittisen vaikuttamisen merkitys selkeästi korostui. Yhteiskunnan rakenteiden muovaaminen haluttuun suuntaan nähtiin nyt velvoittavaksi. Ihmisoikeusajattelua ja -toimintaa ei pyritty enää mahduttamaan Lutherin kahden regimentin oppiin. Ihmisoikeuksista tuli LML:n ohjelma – aiemman uskosta syntyneen asenteen ja spontaanin eettisen toiminnan ohelle. Uusi kantaaottavampi, poliittisesti aktiivinen maailmanliitto ei ollut kuitenkaan kaikkien mieleen. Yksimielisyyttä ihmisoikeusasioissa ei saavutettu ja työskentely jatkui tulevina vuosikymmeninä.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Taizén ekumeenisen veljesyhteisön perustajan, teologi Roger Schutzin (1915–2005) eli veli Rogerin valittuja tekstejä vuosilta 1952–1968 ja miten teksteissä tulee ilmi veli Rogerin käsitys roomalaiskatolisesta kirkosta, kirkon katolisuudesta ja ekumeniasta. Tutkin, miten veli Roger näki kristittyjen ja kirkon ykseyden sekä katolisen kirkon merkityksen tutkimani ajanjakson alussa ja lopussa. Selvitän, miten veli Rogerin teksteistä ilmenee hänen näkemyksensä ekumenian asemasta ja tulevaisuudesta 1950- ja 1960-luvuilla ja miksi. Olen valinnut ensisijaisiksi lähteikseni merkittävimmät veli Rogerin kirjoittamat kirjat kyseiseltä aikaväliltä. Nämä kirjat ovat La règle de Taizé, L’unité, espérance de vie sekä Violence des pacifiques. Ajanjakson olen rajannut tarkkaillakseni sekä veli Rogerin ajattelun että katolisen kirkon elämän kannalta merkittäviä tapahtumia ja vuosikymmeniä. Tutkielmassani osoitan, miten veli Rogerin ekumeeninen ajattelu näkyi tutkimani ajanjakson alussa sekä millä tavoin lähdeteksteistä välittyvä ajattelu kehittyi ja muuttui lähes kahden vuosikymmenen aikana. Lähdetekstejä analysoimalla kuvailen, miten optimistisesti veli Roger kirjoitti tuntemistaan kirkolliskokouksen paaveista (Johannes XXIII ja Paavali VI), ja miten hän varoi kritisoimasta katolista kirkkoa. Osoitan lähteitä analysoimalla, miten Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen käynnistyminen, siihen tarkkailijana osallistuminen sekä kirkolliskokouksen merkittäviin henkilöihin tutustuminen vaikutti veli Rogerin ajatteluun. Osoitan, miten veli Roger oli jo lähtökohtaisesti ekumeeninen ajattelija ja toimija, ja miten hänen odotuksensa nimenomaan katolista kirkkoa ja katolista teologiaa kohtaan kasvoivat entisestään tutkimani ajanjakson aikana. Veli Roger asetti katoliselle kirkolle suuria toiveita ekumenian suhteen ja reformoidusta taustastaan huolimatta kirjoitti katolisen kirkon teologiasta enimmäkseen ihaillen ja siihen samastuen. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen vaikutus näkyi veli Rogerin teksteissä yhä suurempana painostuksena protestanttisia toimijoita kohtaan ekumenian kentällä. Osoitan, että veli Roger ei ollut pelkästään protestantti, mutta ei myöskään katolilainen, vaan jotain siltä väliltä.