Browsing by Subject "elintarvikeapu"

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa helsinkiläisten vähävaraisten perheiden kokemaa puutetta maailmansodan ja sisällissodan aiheuttamana poikkeusaikana syksyllä 1919. Varattomilla helsinkiläisillä oli mahdollisuus anoa alkusyksystä 1919 vaate- ja ruoka-avustusta avustusanomuksella kaupungissa toimineelta avustusjärjestöltä Suomen lasten hätäapukomitealta. Tämä paikalliskomitea oli kansallisesti organisoidun ja virallisen avustusjärjestön, Suomen Lasten Avustustoimikunnan alainen toimija, jonka jakamista tarvikkeista osa oli yhdysvaltalaisten organisaatioiden järjestämiä. Vastaan tässä pro gradu -tutkielmassa kahteen pääkysymykseen: mitä helsinkiläinen paikalliskomitea, Suomen lasten hätäapukomitea teki ja millaisia sen avustamat perheet olivat. Paikalliskomitean toimintaa tutkiessani selvitän, millä tavoin komitea avusti helsinkiläisiä, millaisia organisaation määrittelemät avustusperiaatteet sekä avunanojia koskevat kontrollikäytännöt olivat. Tutkiessani hätäapukomitean avustamia perheitä selvitän, minkä kokoisia perheet olivat ja millaisia perheet olivat rakenteeltaan. Tutkin lisäksi, millaisissa asuinoloissa perheet elivät ja asuivatko perheet perinteisillä työväestön asuinalueilla. Analysoin myös avustettavien perheiden taloudellisesta tilannetta perehtymällä vanhempien ammatteihin, työllisyystilanteeseen, mahdollisiin työttömyyden taustoihin sekä perheiden vaihtoehtoisiin toimeentulostrategioihin. Selvitän myös, millainen perheiden terveystilanne oli sotien jälkeen. Tutkielman ensisijaisena lähteenä ovat Suomen lasten hätäapukomitealle toimitetut avustusanomukset, joihin pyydettiin tietoa perheiden taloudellisesta ja terveydellisestä tilanteesta. Komitean hyväksymiä anomuksia on lähes 2400, joten aineiston laajuuden ja arkistointijärjestyksen takia olen valinnut aineistosta harkinnanvaraisen näytteen, joka käsittää aikavälillä 8.10–11.10.1919 hyväksytyt avustusanomukset. Valitsemaltani aikaväliltä hakemuksia on yhteensä 437. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille köyhyyttä kokeneiden subjektiivisia tulkintoja vaikeutuneesta arjestaan ja perheiden kohtaamista ongelmista. Tutkimuksessa yhdistyvät tilastoihin pohjautuva kvantitatiivinen menetelmä sekä avustettavien subjektiivisten kokemusten kautta ilmiöön monitahoisemmin paneutuva kvalitatiivinen lähestymistapa. Tutkimus edustaa myös perheiden toimeentulomahdollisuuksia tarkasteltaessa historian ja sosiologian köyhyystutkimusten parissa käytettyä rakenteellista, avustettavien kontrollikäytäntöjä tutkittaessa poliittis-ideologista sekä subjektiivisten kokemusten myötä toiminnallista tutkimusteoriaa. Suomen lasten hätäapukomitea jakoi vaateavustuksia ja ruoka-annoksia vähävaraisille helsinkiläisille syksyllä 1919 ja keväällä 1920. Komitean avustukset oli suunnattu erityisesti vähävaraisille lapsille, raskaana oleville ja pienten lasten äideille. Amerikkalaisten avustusorganisaatioiden määrittelemien periaatteiden mukaisesti avustustyö perustui avustettavien samanvertaisuuteen ja komitea avusti kahtiajakautuneen sosiaalihuollon aikana myös punaisten sekä naimattomien naisten perheitä. Avustusta anoneiden ilmoittamia tietoja valvottiin todistajien sekä avunanojien koteihin kohdistuneiden tarkastuskäyntien avulla. Toteutetut ja suunnitellut avunanojia koskevat kontrollikäytännöt ilmentävät myös aikalaiskäsityksiä kunniallisesta köyhästä ja työhön kykenevän vähävaraisen velvollisuuksista. Suomen lasten hätäapukomitean avustamat perheet olivat tyypillisesti pieniä, yksinhuoltajaäidin sekä lasten muodostamia. Perheet asuivat ahtaissa asuinoloissa työväen kaupunginosissa. Perheillä oli maailmansodan ja sisällissodan vaikutuksesta aikaisempaa hankalampaa selviytyä jokapäiväisestä elämästään. Perheet kuuluivat epävakaan toimeentulon varassa elävään kaupungin köyhälistöön, joiden hädänalaisuus johtui epävakaista työmarkkinoista, elämisen kallistumisesta, puolison poissaolosta sekä terveydellisistä ongelmista. Nämä lapsiperheet elivät puutteenalaisina erilaisista toimeentulostrategioistaan huolimatta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, kuinka pääkaupunkiseudun elintarvikeavun muuttamisesta osallistaviksi yhteisöruokailuiksi keskustellaan Helsingin Sanomien ja Ylen uutisten yhteydessä käydyissä verkkokeskusteluissa vuosina 2017-2018. Elintarvikeapu on lähtökohtaisesti kolmannen sektorin ja seurakuntien järjestämää hävikkiruoan ilmaisjakelua, jonka tarkoitus on auttaa vähävaraisia ihmisiä. Elintarvikeapu on tähän asti järjestetty pääosin niin kutsutuissa leipäjonoissa, jotka saattavat pääkaupunkiseudulla olla useita kilometrejä pitkiä. Aiemman tutkimuksen perusteella leipäjonoihin turvautuvilla ihmisillä huono-osaisuus on yleensä kasautunut useammalle elämän osa-alueelle. Leipäjonoista saatu apu lievittää ongelmia tilapäisesti, mutta ei poista huono-osaisuutta. Elintarvikeapua on viime vuosina pyritty kehittämään osallistaviksi yhteisöruokailuiksi, jotta apu vastaisi myös vastaanottajien sosiaalisiin tarpeisiin. Tutkielmassani tarkastelen, kuinka verkkokeskustelijat konstruoivat osallisuuden ja yhteisöllisyyden elintarvikeavussa sekularisoituneeksi mielletyssä hyvinvointivaltiokontekstissa. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen tutkimus ja metodina käytän diskurssianalyysia. Keskeisimmät tutkimusaineistosta esiin nousevat diskurssit ovat Nöyryytetyt-, Hylätyt kansalaisemme- ja Hyysääjävaltio-diskurssit. Diskurssien nimet kuvaavat diskurssien asemoitumista ja suhdetta elintarvikeavussa käyviin ihmisiin ja hyvinvointivaltioon. Diskurssit heijastelevat yhteiskunnassa vallitsevia arvoja, ideologioita ja hierarkkisia valta-asetelmia. Niiden kautta voidaan tarkastella, kuinka yhteisöruokailuista ja hyvinvointivaltiosta keskustellaan ajankohtaisessa kasalaiskeskustelussa. Diskurssit muodostavat keskenään erilaisia käsityksiä ja kuvauksia maailmasta, eli representaatioita. Keskeisimmät diskurssien konstruoimat representaatiot ovat hyvinvointivaltio, elintarvikeapu, köyhyys, kirkko, sekä osallisuus ja yhteisöllisyys elintarvikeavussa. Osallisuus ja yhteisöllisyys näyttäytyvät diskurssien kautta mielenkiintoisesti joko vallankäytön välineinä tai hyvinvoinnin lähteinä ja sen tuottamisen tapoina. Myös hyvinvointivaltioon suhtaudutaan eri tavoin siitä riippuen, koetaanko hyvinvointivaltion rakenteet ja mekanismit perusturvan kannalta riittämättömiksi vai liian laajoiksi ja kansalaisia passivoiviksi. Keskustelu elintarvikeavusta ja sen uudistamisesta on varsin polarisoitunutta ja assosioituu erilaisiin käsityksiin hyvinvointivaltion arvoista, tavoitteista ja hyvinvoinnin tuottamisen tavoista.