Browsing by Subject "elintarvikkeet"

The environmental impacts of food production and consumption are substantial, and therefore, it’s important that their impacts are investigated and communicated. Life cycle assessment (LCA) is one promising method to assess the environmental impacts of products, like food products. It’s a process to assess products' environmental impacts through their life-cycle, and it’s used, for example, in policy making, companies’ strategic decision making and when communicating products’ environmental impacts. LCA is used actively nowadays, for example, over the past year few Finnish food companies have decided to calculate and communicate their products’ carbon footprints using LCA. LCA methodology has clearly developed during the past decades. However, there isn’t a shared view on all of the methodological issues. In fact, one essential methodological challenge is allocation situation. In allocation situation all inputs and outputs, such as, green house gas emissions produced in the product system are to be distributed between the studied product and its co-products. For instance, when the studied product is milk it should be determined how the inputs and outputs produced in the dairy cattle farm are to be divided between the farm’s products: beef and raw milk. Furthermore, in the dairy factory it needs to be decided how the inputs and outputs are to be divided between the further processed milk and other dairy products produced in the factory. The aim of the thesis is to investigate the allocation situations in the LCAs of food, as well as, to present, compare and find weaknesses and strengths of different ways of handling allocation situations and ways of guiding them. This is done in a literature study and in a LCA case-study made for Finnish farmed rainbow trout. It was calculated that the choice of how to handle the allocation situation has a major impact on the environmental impacts directed to the product under investigation. For example, climate change impacts and eutrophication of water bodies caused by production of a trout fillet can halve or double depending on the choice of the allocation method. Several different allocation methods were indentified, including ways to avoid allocation and ways to allocate the inputs and outputs, for instance, on the basis of the products' prices. To improve the harmonization of food LCAs and to reduce subjectivity it is important that there is guidance when choosing the allocation method. However, the existing LCA guides investigated don’t give enough support for the allocation situations. They provide divergent instructions and recommendations; they aren’t very specific in the allocation instructions and they allow choosing almost any allocation method, and therefore there is clear need for more specific instructions. Thus, it is evident that there is need to discuss and agree on the suitability of allocation methods to be used in LCAs of different food products. Also, because of the existing uncertainty one should be really careful when communicating exact environmental impacts, instead, one should consider presenting environmental impacts in a more coarse scale, for example, by presenting the scale of the results when using different allocation methods.

Tutkielman aiheena on elintarvikeyrityksien harjoittama hyväntekeväisyys. Tutkimuskysymykset ovat: Mitä elintarvikeyrityksien yhteiskuntavastuuraporteissa kerrotaan yrityksen harjoittamasta hyväntekeväisyydestä? Onko elintarvikeyrityksien harjoittama hyväntekeväisyys strategista ja koskettaako se yrityksien sidosryhmiä? Tarkentavana kysymyksenä on: Keitä elintarvikeyritysten yhteiskuntavastuuraporttien perusteella pyritään hyväntekeväisyydellä hyödyttämään ja mitä hyväntekeväisyysmuotoja käytetään? Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu yhteiskuntavastuusta sekä sidosryhmäteoriasta ja empiirisenä aineistona ovat puolestaan maailman kymmenen liikevaihdoltaan suurimman elintarvikeyrityksen yhteiskuntavastuuraportit. Tutkimustyyppinä tutkielmassa on kuvaileva tutkimus. Tavoitteena on kuvailla sitä, minkälaista elintarvikeyritysten harjoittama hyväntekeväisyys on ja kenelle se on suunnattu yhteiskuntavastuuraporttien perusteella. Tutkimusotteena on laadullinen tutkimus ja analysointimenetelminä ovat teemoittelu ja tyypittely. Tutkielman aineiston perusteella elintarvikeyrityksien yleisimmät hyväntekeväisyysteemat, jotka olivat ravitsemus ja koulutus olivat strategisen hyväntekeväisyyden mukaisia. Myös hyväntekeväisyyden kohteet, jotka olivat yhteisö yrityksen ympärillä ja lapset kuuluivat yleisimmin elintarvikeyrityksien sidosryhmien vaikutuspiiriin. Hyväntekeväisyysmuodoista puolestaan rahalahjoitukset ja määrittelemätön kumppanuus olivat yleisimmät. Muodot olivat yrityksien kannalta vähistä osallistumista vaativia. Tiivistäen voidaan siten sanoa, että elintarvikeyrityksien hyväntekeväisyydessä oli siis strategisia piirteitä, mutta yhdessäkään aineiston yrityksistä hyväntekeväisyys ei ollut pelkästään strategista.

Listeria monocytogenes on gram-positiivinen yleinen, luonnossa esiintyvä sauvabakteeri. Se voi aiheuttaa listerioosia, sekä ihmisille että eläimille. Riskiryhmitään kuuluvat raskaana olevat naiset, vastasyntyneet ja henkilöt, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Oireet vaihtelevat aina raskaana olevien naisten lievistä flunssankaltaisista oireista vakaviin meningoenkefaliitteihin. Kuolleisuus listerioosiin on noin 30 8/. 80-luvulla pystyttiin osoittamaan listerioositartuntojen olevan lähinnä elintarvikeperäisiä. Psykrotrofina L. monocytogenes pystyy lisääntymään jääkaappilämpötilassa. Perinteisten mikrobiologisten tyypitysmenetelmien herkkyys ei riitä erottelemaan eri lähteistä olevia L. monocytogenes-isolaatteja. Uudempia, herkkyydeltään parempia menetelmiä tarvitaan selvitettäessä L. monocytogenes-tartunnan alkuperä ja tutkittaessa elintarviketeollisuuden kontaminaatioreittejä . PFGE (pulsed-field gel electrophoresis) eli pulssikenttäelektroforeesi on molekyylibiologinen menetelmä, jota voidaan käyttää eri mikrobikantojen erotteluun. Tutkittavien isolaattien DNA eristetään ja pilkotaan eri restriktioentsyymeillä eli DNA:ta määrätyistä kohdista katkovilla entsyymeillä. Saadut DNA-kappaleet ajetaan agaroosigeelissä pulssikenttäelektroforeesilla, joka erottelee kappaleet koon mukaan. DNA-kappaleet visualisoidaan etidiumbromidilla ja UV-valon avulla "DNA. Geeli kuvataan UV-suodattimella varustetulla Polaroid-kameralla, jolloin "DNA-sormenjäljistä" saadaan pysyvä kuva. Niitä voidaan verrata toisiinsa ja jos isolastit ovat samanlaisia voidaan osoittaa tartuntaelintarvike, tai määrittää kontaminaatioreitti elintarviketeollisuudessa. Tutkimuksessa karakterisoitiin pulssikenttäelektroforeesin avulla 30 L. monocytogenes-isolaattia, jotka oli eristetty kuuden vuoden aikana samasta meijeristä. Tyypitys tehtiin restriktioentsyymeillää ApaI ja SmaI. ApaI:lla saatiin kuusi erilaista restriktioentsyymidigestioprofiilia (REDP),, samoin SmaI:lla. Yhdistelemällä kahden eri entsyymin antamat REDP:it saatiin kahdeksan eri PFGE-tyyppiä, joista yhtä tyyppiä oli 60 % L. monocytogenes-isolaatista. Samaa päätyyppiä löytyi meijerin tuotteista tuotantoympäristöstä ja -koneista. Muita PFGE-tyyppejä esiintyi yksittäisinä löydöksinä. Tulokset viittaavat meijerissä eniten esiintyvän PFGE-tyypin adoptoituneen meijeriymparistöön ja kontaminoivan tuotteita satunnaisesti.

Elintarvikeväärennökset ovat jatkuvasti kasvava ongelma elintarvikkeiden oikeellisuuden ja laadun valvonnassa. Suomessa kasvipohjaisten elintarvikkeiden maahantuonnin valvonnasta vastaa Tullilaboratorio. Muun muassa kiristynyt taloustilanne ja taloudellisen voiton tavoittelu voivat houkutella väärennösten tekemiseen. Väärennös voi pahimmillaan aiheuttaa vakavan terveysriskin kuluttajalle. Kuluttajaa johdetaan myös harhaan, kun tuotteen pakkausmerkinnät eivät pidä paikkaansa. Etenkin marjahillot ja -soseet ovat helppo väärentämisen kohde, sillä hillon joukkoon voidaan huomaamattomasti ja helposti lisätä jotain toista halvempaa raaka-ainetta, jota ei aistinvaraisesti pysty erottamaan. Mansikka (Fragaria x ananassa) on ylivoimaisesti suosituin ja tuotetuin suomalainen marja. Lyhyen kasvukauden ja tuoresäilyvyysajan vuoksi mansikasta tehdään erilaisia hilloja, mehuja ja pakasteita niin kotioloissa kuin teollisesti. Mansikkatuotteita myös tuodaan Suomeen suuret määrät, jolloin joukossa saattaa olla joitain väärennettyjä tuotteita. Mansikka sisältää ravintoaineiden lisäksi satoja haihtuvia ja haihtumattomia yhdisteitä, jotka ovat seurausta kasvin kypsymisestä ja aineenvaihdunnasta. Kullekin kasvilajille tyypillisiä yhdisteitä kutsutaan myös merkkiyhdisteiksi. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli selvittää miten tutkimukseen valitut tekniikat soveltuvat väärennösten tunnistamiseen määrittämällä hillojen aromi- ja fenolikoostumukset, sekä kehittää alustava kvalitatiivinen määritysmenetelmä Tullilaboratorion valvontakäyttöön hilloväärennösten havaitsemiseen. Mansikkahillon haihtuvien aromiyhdisteiden määritykseen valittiin kiinteäfaasimikrouutto (SPME) yhdistettynä kaasukromatografiaan (GC) ja massaspektrometriaan (MS) sekä haihtumattomien fenolisten yhdisteiden määritykseen erittäin suuren erotuskyvyn nestekromatografia (UHPLC) yhdistettynä massaspektrometriaan. Fenoliset yhdisteet ultraääniuutettiin ennen UHPLC-MS määritystä. Väärentämiseen käytettyjä hedelmiä ja vihanneksia voivat olla esimerkiksi omena, päärynä ja kurpitsa, joten tutkimuksessa määritettiin kyseisillä menetelmillä lisäksi myös näiden kasvisten merkkiyhdisteitä omena-, päärynä- ja kurpitsahilloista. Väärennösten havaitsemiskokeita varten tutkimuksessa tehtiin itse tehdystä mansikkahillosta (lajike Polka) väärennösseoksia, jotka sisälsivät 5–50 % omena- (lajike Ida Red), päärynä- (lajike Conference) tai kurpitsahilloa (lajike Butternut). Lisäksi tarkasteltiin menetelmien soveltuvuutta kaupallisten hillonäytteiden määritykseen. Tulosten tarkastelussa käytettiin toistettavuuskokeita ja pääkomponenttianalyysiä (PCA). SPME-GC-MS-menetelmän toistokokeiden suhteellinen keskihajonta (RSD) oli huomattavasti suurempi kuin UHPLC-MS-menetelmässä (51 % vs 10 %), mikä kertoi aromiyhdisteiden määritysmenetelmän huonosta toistettavuudesta. Kiinnostavana löytönä mansikkahillonäytteistä havaittiin pääasiassa omenalle tyypillisenä yhdisteenä pidettyä floritsiinia sekä floretiiniksyloglukosidia. Sekä aromi- että fenoliyhdisteiden koostumus oli erilainen ja toisistaan poikkeava itse tehdyissä mansikka-, omena-, päärynä- ja kurpitsahilloissa. Omenahillon ja kurpitsahillon aromiyhdisteiden koostumukset erosivat toisistaan eniten. Fenolisten yhdisteiden koostumusten eroissa mansikkahillon koostumus oli muista näytteistä poikkeavin. 5 %, 10 %, 20 % tai 50 % omenaa, päärynää tai kurpitsaa sisältäneet mansikkahilloväärennökset erottuivat itse tehdyistä yhden raaka-aineen hilloista sekä aromiyhdisteiden että fenolisten yhdisteiden koostumuksen perusteella. Erot mansikkahillon ja väärennösseosten välillä olivat selkeät myös silloin kun vertailuhillona toiminut yhden raaka-aineen hillo (omena-, päärynä- tai kurpitsahillo) poistettiin PCA:sta. 5–20 % väärentävää ainesosaa sisältäneiden hillojen aromi- ja fenolikoostumuksen erot olivat pieniä, joten kvantitatiivisten erojen määrittäminen nykymuotoisella menetelmällä olisi haastavaa. 50 % väärentävää raaka-ainetta sisältäneet hillot erottuivat eniten muista väärennösseoksista kaikilla raaka-aineilla. Kaupallisten näytteiden aitouden arvioiminen todettiin tutkimuksessa haastavaksi mahdollisten vaihtelevuutta aiheuttavien tekijöiden johdosta. Molemmilla menetelmillä mansikkahilloväärennöksen havaitseminen todettiin kuitenkin mahdolliseksi tutkimuksessa käytetyillä lajikkeilla. Väärennös havaittiin mansikkahillosta jo silloin, kun väärentävää raaka-ainetta oli lisätty 5 %. Menetelmien jatkokehityksellä menetelmistä saadaan käyttökelpoisia Tullilaboratorion valvontakäyttöön.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten brändiuskollisuutta elintarvikkeita kohtaan. Tutkielmassa tavoitteena on selvittää kirjallisuuden perusteella minkälaisia muotoja brändiuskollisuus voi saada. Empiirisessä osiossa käsitellään millaista nuorten aikuisten brändiuskollisuus on elintarvikkeita kohtaan ja minkälaisille elintarvikebrändeille he haluavat olla uskollisia. Tutkimus on otteeltaan laadullinen tutkimus, jossa aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastattelujen avulla. Aineistonkeruussa hyödynnettiin kauppakuitteja. Haastatteluissa keskityttiin havaitsemaan haastateltavien toistuvaa ostokäyttäytymistä sekä kognitiivisia, affektiivisia ja konatiivisia tekijöitä. Haastatteluryhmä koostui kahdeksasta Suomessa asuvasta nuoresta aikuisesta. Brändi ja brändiuskollisuus sisältävät monenlaisia tulkintoja tutkijoiden keskuudessa, jonka takia niiden määritteleminen on tärkeää. Brändiuskollisuutta lähestytään kaksiulotteisen brändiuskollisuusmallin avulla. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan nuorten aikuisten ja elintarvikkeiden uskollisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Teoreettinen viitekehys yhdistää nuoret aikuiset ja elintarvikkeet sekä tarkastelee niihin liittyvää brändiuskollisuutta. Tulosten perusteella nuoret aikuiset voivat olla brändiuskollisia elintarvikebrändejä kohtaan. Tähän vaikuttaa olennaisesti elintarvikekategoria. Tutkimuksen perusteella nuoret aikuiset ovat uskollisimpia liha- ja maitokategoriassa. Vähiten merkitystä nähtiin olevan kasvis- ja hedelmäkategorialla. Suhteellinen asenne oli voimakkainta isojen, vahvojen ja perinteisten suomalaisten brändien keskuudessa. Kotimaisuuden havaittiin myös olevan tärkeä ominaisuus, jota nuoret aikuiset arvostavat elintarvikebrändeissä. Suuri osa elintarvikekategorioista jäi käsittelemättä haastattelujen toteutustavan seurauksena. Tämän vuoksi kattavamman käsityksen muodostamiseksi nuorten aikuisten brändiuskollisuudesta on jatkotutkimuksissa syytä käsitellä systemaattisesti eri elintarvikekategorioita.

Tämän työn tavoitteena on kirjallisuuden avulla käsitellä luonnonmukaista tuotantoa eli luomutuotantoa ja luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden laatua verrattuna tavanomaisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin. Alussa tarkastellaan luonnonmukaisen tuotannon kehitystä ja esitetään määritelmä luomutuotannolle. Luonnonmukaistakasvintuotantoa, kotieläintuotantoa ja jatkojalostusta käsitellään Luomu-liiton Luonnonmukaisen tuotannon ohjeiden pohjalta. Luonnonmukaisen tuotantotavan vaikutuksia kasvikunnan tuotteiden, lihan ja maidon laatuun tarkastellaan kerätyn aineiston pohjalta. Laatueroihin todetaan vaikuttavan tuotantotavasta riippuvien ja siitä riippumattomien tekijöiden. Tärkein tuotantotavasta riippuva tekijä on lannoitus ja torjunta-aineiden käyttö. Kotieläintuotannossa tärkein ero oneläinten ruokinnassa. Jatkojalostuksessa erona on luomutuotannon vähäisempi lisäaineiden käyttö. Ympäristöja kasvuolosuhteet ovat tärkeimmät tuotantotavasta riippumattomista elintarvikkeen laatuun vaikuttavista tekijöistä, joilla todetaan olevan huomattava vaikutus elintarvikkeen laatuun. Tässä työssä käytetyn aineiston perusteella ei voida tehdä kiistattomia johtopäätöksiä luomuelintarvikkeiden paremmasta laadusta tavanomaisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin verrattuna.

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää vastuuttomuuden vaikutusta kuluttajan päätöksentekoon. Tutkimuksen viitekehys muodostuu Restin (1986) eettisen päätöksenteon malliin. Huomion kohteena ovat rikkomuksen piirteet, ja piirteiden vaikutus kahdessa päätöksenteon vaiheessa: arvioinnissa ja käyttäytymisaikomusten muodostumisessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, minkälaisia vaikutuksia rikkomuksista on kuluttajan käyttäytymiseen. Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen ja tutkimus suoritettiin skenaariopohjaisena yksilöhaastatteluna. Haastatteluun osallistui 10 Uudellamaalla asuvaa kuluttajaa. Aineiston analyysi suoritettiin aineistolähtöisesti ja piirteiden määrittelyssä tukeuduttiin aikaisempaan tutkimukseen vastuuttomuudesta ja eettisestä päätöksenteosta, joista keskeisimmiksi muodostuivat Langen ja Washburnin (2012) vastuuttomuuden piirteet ja Jonesin (1991) moraalisen intensiteetin käsite. Kuluttajat eivät päätöksenteossa arvostele rikkomuksia identtisesti, vaan rikkomuksen piirteillä on vaikutusta arvioinnissa ja käyttäytymisaikomuksien muodostumisessa. Kuluttajan päätöksentekoon vaikuttavia rikkomuksen piirteitä ovat seurausten voimakkuus, poikkeavuus, läheisyys, yrityksen syyllisyys ja kohteena olevan osallisuuden puute tapahtumaan. Käyttäytymisaikomuksiin vaikuttavat lisäksi tilannetekijät, joita ovat vaikutusmahdollisuudet, toimintavaihtoehdot ja luottamuspääoma. Mitä voimakkaammista piirteistä rikkomus muodostuu, sitä todennäköisemmin se arvioidaan negatiivisesti ja se johtaa negatiivisiin käyttäytymisaikeisiin. Piirteiden voimakkuus lisää kuluttajan käyttäytymisaikomuksia. Ennen varsinaista vastuuttomuutta on olemassa toleranssivyöhyke, ja kuluttajat hyväksyvät sillä alueella olevat rikkomukset osaksi liike-elämän käytäntöjä. Kuluttajat eivät näyttäytyneet eettisinä kuluttajina, joilla olisi halua aktiivisesti rangaista yrityksiä vastuuttomuudesta esimerkiksi boikotoinnilla. Vastuuttomuuteen liittyneitä tuotteita halutaan kuitenkin välttää vaihtamalla ne toiseen tuotteeseen normaalin markkinatarjonnan puitteissa. Yrityksen rikkomuksesta johtuvat käyttäytymisaikeen muutokset kohdistuvat tavallisesti rikkomukseen osallisena olevaan tuotteeseen. Voimakkuuden kasvu voi levittää vaikutukset koskemaan yritystä ja sen muita tuotteita. Lisäksi rikkomuksilla voi olla vaikutusta kuluttajan arvostukseen ja lojaaliuteen yritystä kohtaan.

Yersinia pseudotuberculosis aiheuttaa yhdessä Yersinia enterocolitican kanssa yersinioosia, joka on kolmanneksi yleisin bakteeriperäinen suolistotulehdus sekä Suomessa että EU:ssa. Y. enterocolitica aiheuttaa suurimman osan kaikista yersinioositapauksista, mutta Y. pseudotuberculosis on aiheuttanut useita laajoja ruokamyrkytysepidemioita Suomessa etenkin kasvisten, kuten porkkanoiden ja jäävuorisalaatin, välityksellä. Y. pseudotuberculosis on aiheuttanut taudinpurkauksia lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla kuten Suomessa, Japanissa, Kanadassa ja Venäjällä. Y. pseudotuberculosis -infektion yleisimmät oireet ovat kuume ja vatsakipu, jota voidaan erehtyä luulemaan umpilisäkkeen tulehdukseksi. Useita turhia umpilisäkkeenpoistoleikkauksia on tehty Y. pseudotuberculosis -infektioon sairastuneille. Sairastumisiin liittyy usein vakavia jälkitauteja, kuten kyhmyruusua (erytema nodosum) ja niveltulehdusta (reactive arthritis). Japanissa ja Venäjällä tavataan myös Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa vakavaa systeemisairautta (FESLV, Far-East scarlet-like fever). Y. pseudotuberculosista on eristetty useista eri villieläimistä, tuotantoeläimistä ja lemmikkieläimistä sekä vesistöistä ja maaperästä. Sen pääasiallisena reservuaarina luonnossa on pidetty jyrsijöitä, mutta kattavaa tutkimustietoa reservuaareista ei juuri ole saatavilla. Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamien ruokamyrkytysepidemioiden yhteydessä on saatu vahvoja viitteitä villieläinten ulosteiden saastuttaneen tartuntojen välittäjäelintarvikkeina toimineita kasviksia. Kokoavaa tutkimusta, jossa Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä ja kulkeutumista elintarvikeketjussa tarkasteltaisiin pellolta pöytään, ei tiettävästi ole tehty. Työ tehtiin kirjallisuuskatsauksena ja selvitettiin saatavilla olevan tutkimustiedon avulla Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä ja kulkeutumista luonnossa ja elintarvikkeissa. Useiden aikaisempien tutkimusten perusteella on saatu selville, että jyrsijät voivat kantaa Y. pseudotuberculosista suolistossaan ja erittää sitä ulosteisiinsa. Ulosteet voivat saastuttaa kasvisten kasvatusympäristön, eli maaperän tai kasteluveden, ja päätyä sitä kautta kasviksiin, jotka ovat usein toimineet välittäjäelintarvikkeena Y. pseudotuberculosis -tartunnoille. Tutkittua tietoa bakteerin kasvusta ja selviytymisestä ympäristössä ja elintarvikkeissa, etenkin kasviksissa, tarvitaan lisää. Myöskään Y. pseudotuberculosiksen mahdollisesta kulkeutumisesta kasvisten sisään ei vielä ole tutkittua tietoa. Y. pseudotuberculosiksen muita reservuaareja on tutkittu vain vähän. Bakteeria on saatu eristettyä useilta eri eläinlajeilta, mutta tutkitut näytemäärät ovat olleet niin pieniä, että luotettavia johtopäätöksiä Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyydestä ei voida tehdä. On kuitenkin mahdollista, että Y. pseudotuberculosiksella on jyrsijöiden lisäksi muitakin tärkeitä reservuaareja luonnossa, joita olisi syytä tutkia vielä lisää. Myös tietoa bakteerin esiintymistä maaperässä ja vesistöissä kaivataan lisää.

Tiedekunta: Maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Elintarviketalouden ja kulutuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Elintarviketalous Tekijä: Julia Kajas Työn nimi: Ympäristömerkkien kuluttajille tuoma arvo elintarviketuotteissa: Tapaustutkimus ympäristömerkillä varustettujen salaattien arvoketjun toimijoiden näkemyksistä Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: 09/2022 Sivumäärä: 89 Avainsanat: Ympäristömerkit, sertifikaatit, elintarvikkeet, kuluttaja, arvoketju Ohjaaja tai ohjaajat: Pasi Heikkurinen Säilytyspaikka: E-thesis Muita tietoja: - Tiivistelmä: Kasvava ympäristömerkintöjen määrä luo hämmennystä kuluttajalle, ja voi aiheuttaa skeptisyyttä ympäristövastuumarkkinointia kohtaan elintarvikealalla. Tiedon lisääminen ympäristömerkeistä, ja siitä miten ne tuovat tuotteeseen arvoa on oleellista kestävän kulutuksen edistämisen kannalta, sillä tiedon ja läpinäkyvyyden puute ruokavalintojen vaikutuksista ympäristöön haastaa kestävää kuluttamista. Ratkaisuksi on ehdotettu usein kolmannen osapuolen sertifiointia ympäristömerkintöjen selkeyttämiseksi, mutta niidenkin määrä kasvaa ja kuluttajat eivät välttämättä ymmärrä eroja niiden välillä tai sitä, mikä merkki on sertifioitu. Empiirinen tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa tarkasteltiin kahden Suomessa toimivan sertifioidun ympäristömerkin arvoketjun toimijoita. Tutkimus rajattiin IP Sigill -sertifioidun salaatin, sekä luomusertifioidun salaatin arvoketjujen toimijoihin. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten ympäristömerkin taustalla toimivassa arvoketjussa ymmärretään ympäristömerkin tuotteeseen tuoma arvo kuluttajalle. Analyysissa tarkasteltiin arvoketjun toimijoiden näkemyksiä suhteessa ympäristömerkin tuomaan arvoon, arvoketjun yhteistyöhön ja tiedon kulkuun kuluttajalle sekä ympäristömerkkiin arvoa tuovien osien taustalla oleviin prosesseihin; standardeihin, valvontaan sekä ympäristövaikutuksiin.Ympäristömerkin taustalla toimivassa arvoketjussa ympäristömerkin tuoma arvo kuluttajalle ymmärrettiin tulevan ensinäkin sillä, että ympäristömerkki vahvistaa tuotteen ympäristövastuullisuuden mielikuvaa. Ennen kaikkea arvoa nähtiin tulevan alkutuotannon ympäristöä huomioivilla toimilla, joita sertifikaatti edellyttää. Näitä olivat luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja kemiallisten torjunta-aineiden rajoittaminen. Merkit edellyttävät myös viljelykiertoa, joka parantaa maaperän hyvinvointia ja torjuu tuholaisia luonnollisesti. Myös keinolannoitteiden käytön rajoituksilla ja energian kulutuksen seuraamisella nähtiin tulevan tuotteeseen arvoa. Sertifikaattien arvoa tuovat ympäristötoimet vaikuttavat enemmän avomaatuotannossa, kuin kasvihuoneella. Arvoketjun toimijat näkevät paljon haasteita merkkien arvon viestimisessä kuluttajalle, ja ympäristömerkkien arvon avaamisessa kuluttajalle arvoketjusta käsin on kehitettävää.