Browsing by Subject "eläimet"

Eläimille on ihmisen rakentamassa sosiaalisessa todellisuudessa muodostunut rooleja, jotka vaikuttavat eläinten moraaliseen arvottamiseen ja kohteluun. Eläimet ovat osa ihmisten elämää niin lemmikkeinä, elintarvikkeina, raaka-aineina, harrastuksina, viihteenä kuin tieteenteon välineinäkin. Siinä missä koirat ja kissat ovat länsimaissa rakastettuja kumppanieläimiä, siat ja naudat ovat ruokaa ja raaka-aineita. Tämän tutkielman tarkoitus on spesismin käsitteen avulla selvittää, miten luokittelemme ja moraalisesti arvotamme eri eläinlajeja sekä miten nämä luokitukset syntyvät ja pysyvät ihmisten keskuudessa yllä, yksilön ja ryhmän tasolla tarkasteltuna. Spesismi (myös lajisorto tai lajisyrjintä) tarkoittaa eläinten epätasa-arvoista kohtelua lajijäsenyyden perusteella. Tässä tutkielmassa spesismiä käsitellään rasismiin ja seksismiin verrattavissa olevana ennakkoluulona. Tutkielma on luonteeltaan kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta eli tutkimusmetodi on sekundäärianalyysi. Käytetyssä kirjallisuudessa painottuvat eläintutkimuksen sekä sosiaalipsykologian alan kirjallisuus. Tutkielma jakautuu kolmeen päälukuun, joista ensimmäisessä selvitetään tarkemmin, mitä on spesismi, onko spesismi oikeutettua sekä millaiset eläinasenteet ja luokittelut määrittävät ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Toisessa luvussa käydään läpi spesismin mekanismeja ja taustatekijöitä ennakkoluulojen sosiaalipsykologian kautta. Yksilötasolla tarkastellaan, mitkä luontaiset psyykkiset prosessit ovat ennakkoluuloisuuden taustalla sekä mitkä yksilön ominaisuudet mahdollisesti vaikuttavat yksilön ennakkoluuloisuuteen. Ryhmätasolla tarkastellaan, kuinka ryhmäjaot vaikuttavat ennakkoluulojen syntyyn ja kuinka olemassa olevat ennakkoluulot välittyvät ja pysyvät yllä ryhmässä. Kolmannessa luvussa käydään tarkemmin läpi kahta ihmisen eläimille antamaa roolia – eläimiä ruokana ja eläimiä lemmikkeinä. Kirjallisuuden perusteella voidaan esittää, että eläinten saamat luokitukset ja roolit ovat yhdistelmä eläinten biologisia piirteitä, eläimelle oletettuja piirteitä sekä ihmisen sosialisaatioprosessissa oppimia ennakkoluuloja. Kaiken kaikkiaan sosiaaliset tekijät kuten sosiaaliset normit, jaettu käsitys normaalista vallitsevassa kulttuurissa, ryhmäjaot sekä niiden synnyttämät todelliset ja kuvitellut eturistiriidat sekä mukautumisen paine keskimäärin määrittävät ennakkoluuloisuuden tason tietyssä sosiaalisessa systeemissä ja henkilöiden alttius ennakkoluuloisuudelle muodostaa variaatioita ennakkoluuloisuudessa yhteisön sisällä.

Tiivistelmä Referat Tässä työssä käsittelemäni kalliokaiverrukset sijaitsevat Äänisen tai Äänisjärven itärannikolla, tarkemmin ottaen sen keskivaiheilla sekä Vienanmereen laskevan Uikujoen suulla. 44 prosenttia kaiverruksista kuvaa vesilintuja, erityisesti joutsenia, joita etupäässä työssä tutkin. Pääasiallinen tutkimusongelma on: miksi joutsenen kuvia löytyy niin runsaasti Äänisjärven kallioilta? Tämän alle sijoittuu vielä kaksi alakysymystä, joista ensimmäinen on se, mitä joutsen mahdollisesti tarkoittaa tai symboloi, ja toinen se, miten tämä symboliikka kaiverruksista välittyy. Työn yksi keskeisimmistä argumenteista on, että joutsen saattaa symboloida jotain uskomusta. Primäärilähteenä käytän itse kaiverruksia sekä ottamiani valokuvia niistä. Tärkeimmät sekundäärilähteeni ovat Eero Autio, joka teki 80-luvulle asti yltävän kattavan kokonaisesityksen Karjalan kalliokaiverrusten tutkintahistoriasta kirjassaan Karjalan kalliopiirrokset, sekä Nadezhda Lobanova, joka julkaisi vuonna 2017 teoksen (vapaasti käännettynä) samalla nimellä. Erottelen työssä ne menetelmät, joita käytän sekundääri– ja primäärilähteiden käsittelemiseen, eli kaiverruksista jo tehdyn tutkimuksen ja itse kaiverrusten arvioimiseen, seuraavasti: sekundäärilähteiden tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana ja menetelminä toimii Mikko Louhivuoren arkeologisen merkityksenannon tulkintatapa sekä James Hillin TLA ja EGT –metodit eli ”Tight Local Analogy method” ja ”Established Generalization Testing method”. Kaiverrusten tutkimisen ja niistä tehdyn laskennan arvioinnin menetelminä puolestaan toimivat itse kehittämäni luokittelu– ja laskentatapa sekä myös James Hillin TLA ja EGT –metodit. Analyysiosiossa käytän sekä TLA:ta että EGT:tä, kun ensin rekonstruoin äänisläistä muinaisuskoa sen avulla, mitä muista maantieteellisesti ja ajallisesti riittävän lokaaleista (local) ja tiukoista (tightness) uskonnoista tiedetään, ja kun peilaan laskennallisella menetelmälläni saatua tulosta tätä rekonstruoitua uskontoa vasten. Keskiarvoanalyysin sekä TLA:n ja EGT-arvion perusteella lopputulema on, että joutsen kosmisena symbolina saa parhaimman keskiarvon, ryhmää edustaa suurin määrä kuvia ja se sopii rekonstruoituun uskontoon kaikkein parhaiten. Tulkinta ilmenisi täydellisenä kaiverruksissa niiden nämä kriteerit täyttäessä: joutsenen läheisyydessä on kosmisiksi symboleiksi tulkittavia ympyröitä, joutsenella on liioitellun pitkä kaula ja sen keskiruumiissa on viivoja. Tulosta ei välttämättä voida yleistää koko Äänisen aluetta koskevaksi, mutta se voi antaa vihjeitä alueen uskonnosta ja esimerkiksi muinaisista suomalais-ugrilaisista uskonnoista yleensä. Työ tuo myös esiin kysymyksiä uskonnollisen ajattelun ja kuvallisen ilmaisun välisistä yhteyksistä, mikä voi toimia pohjana antoisalle jatkotutkimukselle.

Tutkielmassa tarkastellaan eläinaiheisiin, tiedettä popularisoiviin tietokirjoihin sisältyvien kertomusten rakentumista ja funktioita tekstissä. Analyysin kohteina ovat näkökulman rakentuminen sekä kertomusten lajipiirteet ja tehtävät osana tietokirjatekstiä. Samalla selvitetään, missä määrin kertomuksissa hyödynnetään fiktionaalisuuden keinoja. Teosten aihepiiri ohjaa lisäksi tarkastelemaan kertomusten välittämiä eläinkäsityksiä, jolloin huomion kohteena on etenkin antropomorfismi eli eläinten inhimillistäminen. Tutkimuksessa yhdistetään tekstintutkimuksen sekä kirjallisuudentutkimuksen lähestymistapoja. Näkökulman analysoinnissa hyödynnetään narratologiassa kehitettyä fokalisoinnin käsitteistöä, kun taas kertomusten kokonaisrakenteen ja funktioiden analyysi perustuu systeemis-funktionaalisessa tutkimuksessa esitettyihin kertomusten lajikehyksiin. Aineisto koostuu kahdesta suurelle yleisölle suunnatusta suomenkielisestä tietokirjasta, jotka käsittelevät eläinten kognitiivisia kykyjä ja ominaisuuksia ja sisältävät upotteisia kertomuksia. Menetelmänä on lingvistinen systeemis-funktionaalinen tekstianalyysi, ja aineistoa lähestytään sekä synoptisesta että dynaamisesta näkökulmasta. Fokalisoinnin analyysissa osoitetaan, että kertomuksissa esiintyy sekä ulkoista että sisäistä fokalisointia ja sisäisinä fokalisoijina voivat olla paitsi ihmiset myös eläimet. Sisäisen fokalisoinnin tyypeistä henkilöfokalisoinnin todetaan vahvistavan kerronnan omakohtaisuutta sekä rakentavan kertomukseen jännitettä, kun taas eläinfokalisoinnin nähdään ohjaavan lukijaa asettumaan eläimen asemaan. Eläinfokalisoinnin tulkitaan tuottavan tekstiin sekä fiktionaalisuutta että antropomorfismia. Kertomusten kokonaisrakenteiden analyysi osoittaa, että aineistossa yleisin kertomuslaji on anekdootti, joka toimii tekstissä etenkin tieteellisen tiedon havainnollistajana. Muista lajityypeistä aineisto sisältää muisteluksia, joiden todetaan rakentavan teokseen omakohtaisuutta, sekä eksemplumeja, joissa eläinten toimintaa pohditaan moraaliselta kannalta, jolloin kyseinen kertomuslaji asettuu eläimiä inhimillistävään valoon. Kertomusten hybridisyyttä ilmentää varsinkin kerronnalliseksi selostukseksi nimetty esitystapa mutta myös elämäkerrallisuuden sekoittuminen muisteluksiin. Aineiston kertomuksista etenkin kerronnalliset selostukset tulkitaan fiktionaalisiksi, sillä niissä yhdistyvät eläinfokalisointi ja preesensmuotoinen kerronta.

Tarkastelen tässä tutkielmassa filosofi Mary Midgleyn (1919–2018) käsitystä eläinten moraalisesta asemasta. Ensimmäisessä pääluvussa määrittelen Midgleyn käsityksen ihmisen moraalista, joka nousee ihmisluonnon pohjalta. Toinen pääluku keskittyy Midgleyn käsitykseen ihmisen ja eläimen suhteesta, ja moraalin soveltamisesta eläimiin. Midgleyn käsitys moraalista perustuu ihmisluontoon. Midgley uskoo, että vain ihmisluonnon perusteella voidaan määrittää, millainen ihminen pohjimmiltaan on, ja mikä on ihmiselle hyvää tai vahingollista. Midgley katsoo, että evolutiivinen näkökulma ja ihmisen vertaaminen muihin eläimiin auttavat ymmärtämään ihmisluontoa paremmin, ja auttavat siten myös moraalikäsitysten arvioimisessa. Midgleyn näkemystä ihmisluonnosta määrittää Charles Darwinin käsitys ihmisen sosiaalisesta luonteesta ja moraalin kehityksestä. Darwin katsoi, että moraali on kehittynyt ihmisen luonnollisten sosiaalisten tunteiden pohjalta, kun niiden välisiä ristiriitoja on pyritty ratkaisemaan. Midgleyn käsityksessä ihmisluonnosta on keskeisessä asemassa relationaalisuus, joka nousee ihmisen sosiaalisesta luonteesta. Ihmisen elämää määrittävät merkitykselliset suhteet ja siteet toisiin ihmisiin, mutta myös laajemmassa kontekstissa suhteet muihin eläimiin ja koko ulkopuoliseen maailmaan. Midgley kritisoi vahvasti individualismia ja sosiaalista atomismia, ja kiistää ihmisluonnon olevan pohjimmiltaan egoistinen ja atomistinen. Midgleyn käsitystä ihmisluonnosta määrittää holistinen näkemys, jossa ihmisluonto koostuu monista eri puolista, jotka ovat keskenään usein ristiriitaisia. Ihmistä on kuitenkin aina tarkasteltava kokonaisuutena. Eläinten moraalinen asema perustuu Midgleyn eläinetiikassa ihmisen relationaaliseen suhteeseen eläinten kanssa. Midgley katsoo, että eläimet ovat ihmisen kanssaeläjiä, joiden kanssa ihminen jakaa sosiaalisen ja ekologisen kontekstin maapallolla. Ihmiset ja eläimet jakavat myös yhteisen evolutiivisen historian, ja ovat siten samaa jatkumoa. Yhdessä ihmiset ja eläimet muodostavat yhteisön, jota Midgley kutsuu sekayhteisöksi (mixed community). Lajiraja (species barrier) on keskeinen käsite Midgleyn eläinetiikassa. Länsimaisessa ajattelussa on yleisesti korostettu ihmisen ja muiden eläinten välistä eroa. Yleensä ihmisen ja muiden eläinten välinen lajiraja on merkinnyt myös moraalin rajaa, ja eläimet on jätetty kokonaan moraalin piirin ulkopuolelle. Tätä rajaa on historiassa perusteltu ja vahvistettu monilla erilaisilla tavoilla. Midgley kritisoi näistä erityisesti kristinuskosta ja rationalismista nousevaa hengen ja materian dualismia, joka rajasi sielun ja järjen ainoastaan ihmisille kuuluviksi ominaisuuksiksi. Midgley katsoo, että ihmisen eläinkäsitykseen on vaikuttanut vahingollisesti myös evoluutioon liittyvän luonnonvalinnan tulkinta raadollisena yksilöiden välisenä kamppailuna, joka määrittää kaikkea elämää maapallolla. Midgley määrittelee lajirajan todelliseksi ja merkitykselliseksi asiaksi. Hänen mukaansa eläimen lajilla ja sille kuuluvilla ominaisuuksilla on oleellista merkitystä. Jokaisen eläinlajin jäseniä sitoo yhteen vahva biologinen side, joka muodostaa luonnollisen perustan oman lajin suosimiselle. Tämä ei kuitenkaan merkitse täyttä eksklusiivisuutta. Lajiraja ei ole niin ehdoton, että ihminen voisi sen perusteella sulkea kaikki muut eläimet moraalin ulkopuolelle. Midgley katsoo, että ihmisellä on moraalivaatimuksia sekä eläimiä että muuta luontoa kohtaan. Hän määrittelee kaksi erilaista moraalivaatimusten ryhmää: sosiaaliset ja ekologiset vaatimukset.

Tarkastelen luonnonkuvausta Pauliina Haasjoen Planeetta-runoelman ekologisissa runoissa. Planeetta (2016) kuvaa konkreettisia eläimiä ja lajien elinympäristöjä puhujan Uuteen-Seelantiin tekemän matkan avulla. Matka rinnastuu uusiseelantilaisen runoilijan Allen Curnowin löytöretki-aiheiseen runoon ”Landfall in Unknown Seas” (1942), johon teos viittaa. Eläinten ja lajien elinympäristöjen lisäksi Planeetta kuvaa biosfääriä ja Maata kielikuvallisuuden keinoin, esimerkiksi metaforaa, metonyymisyyttä, synekdokeeta ja vertauksia hyödyntäen. Olen kiinnostunut siitä, mitä nämä kaksi vastakkaiselta vaikuttavaa luonnonkuvauksen keinoa, luonnon konkreettinen kuvaus ja luonnon metaforinen kuvaus, kertovat kotiplaneetastamme ja sen elinympäristöistä. Aineistoni analyysissä hyödynnän Scott Knickerbockerin (2012) tutkimusta aistivoimaisen runouden keinoista. Aistivoimaiselle runoudelle on ominaista pyrkimys vaikuttaa runokeinoilla lukijan luontosuhteeseen, ja sallia ihmiskulttuurin tuotteet, kieli ja rakentamamme asiat, osaksi luontoa. Hyödynnän kielikuvallisuuden tarkastelussa I. A. Richardsin klassista metaforateoriaa (1936), Mikko Turusen semanttisen yhteisalueen mallia (2010 ja 2011), sekä George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian näkemystä (1989, 2003) ajatuksiamme jäsentävistä käsitemetaforista. Ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkastelen teoksen konkreettista luonnonkuvausta. Tällöin olen kiinnostunut teoksen tavasta kuvata Uuden-Seelannin uhanalaisia lintuja ja lajien elinympäristöjä. Toisessa käsittelyluvussa tutkin biosfäärin metaforista kuvausta, jossa eloton luonto elollistuu ja elollista luontoa kuvataan muun muassa ihmisen tai eläimen kaltaisena. Lisäksi tarkastelen tapoja, joilla ihmiskulttuurin vaikutus luonnossa näkyy teoksessa keinotekoisen läsnäolona maisemassa. Kolmannessa käsittelyluvussa tarkastelen Maan metaforista kuvausta, jossa planeetta Maata kuvataan osin ihmisen kaltaisena. Tieteellinen, ekologisesti värittynyt tieto hahmottelee Maata monimutkaisena järjestelmänä. Antiikin filosofiset tekstit Planeetan pohjatekstinä kuvaavat Maan tekstuaalista historiaa. Konkreettinen luonnonkuvaus Planeetassa herättelee lukijan kiinnostusta eläimiä ja niiden kulttuuria kohtaan. Puhuja kuvaa eläimiä Maan ihmeenä. Luonnonkuvauksen tarkoituksena on antaa eläimille ääni ja suojella lajien elinympäristöjä. Metaforinen luonnonkuvaus auttaa hahmottamaan biosfäärin monimutkaisia riippuvuussuhteita, ja kuvaa biosfäärin osia aktiivisina ja ahkerina toimijoina. Kasvien ja meren rooli korostuu. Keinotekoinen kielikuvallisuus kuvaa biosfääriä ihmisen kotina. Puhujalla on rooli tiedon kerääjänä ja Maan elämän ihmeen välittäjänä. Uhanalaisten eläinten kuvaus rinnastuu Maan kuvaukseen, ja osoittaa Maan olevan uhanalainen planeetta, joka lajinsa ainoana säilyttää älyllisen elämän ihmettä. Maa-planeetta osin inhimillistyy Planeetan luonnonkuvauksessa, mutta saa myös eläimellisiä ja kasvien piirteitä. Näillä keinoilla Maa säilyttää vierautensa. Maan kuvaaminen ruumiin kuvastolla luo perustan Maan ja puhujan symbioottiselle suhteelle, jossa puhuja toimii Maan tietoisuutena. Planeetta-runoelma Maan lauluna antaa sarjallisesti etenevänä tekstinä planeetalle äänen. Planeetan luonnonkuvauksen avulla Maa näkee kauniit ja ihmeelliset kasvonsa.

Eläinten mikrobilääkkeiden kulutus on kasvanut Suomessa 2000–luvun kuluessa. Nykyisistä seurantatilastoista ei voida nähdä syitä kulutuksen nousuun, eikä eläinlaji- tai sairauskohtaisia kulutustietoja. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää yleisesti mikrobilääkkeiden käyttöä elämille, tutustua kulutustilastoihin Suomessa sekä kansainvälisesti, pyrkiä selvittämään syitä kulutuksen muutokselle sekä perehtyä mikrobilääkekulutuksen seurannan keinoihin. Eläimille käytetyt mikrobilääkkeet ovat pääosin samankaltaisia kuin ihmiselle käytetyt. Mikrobilääkkeitä annetaan eläimille tautien hoitoon, ennaltaehkäisyyn sekä kansainvälisesti kasvun edistämiseen. Lääkitykset voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmähoitona. Lukuisien eläinlajien ja tautien takia on mikrobilääkkeiden käytöstä tehty erilaisia käyttösuosituksia. Mikrobilääkkeiden käyttö lisää mikrobilääkeresistenssiä, joten mikrobilääkkeiden kulutuksen seuranta on tärkeää. Kulutuksen seurannan avulla voidaan arvioida myös lääkitysten asianmukaisuutta sekä laillisuutta. Yleisesti kulutuksen seurantaa tehdään kilogrammoina tehoavaa ainetta. Seurannan ongelmana on, ettei järjestelmä erittele eri lääkkeiden tehokkuuseroja tai annoksia. Muita mahdollisia järjestelmiä ovat muun muassa kulutusseuranta myyntiyksikköinä tai lääkitysten seuraaminen laskennallisina annoksina (esimerkiksi ADD-arvo = Animal Daily Dose). Kulutuksen seurantaa elämillä vaikeuttavat esimerkiksi useat eläinlajit, vaihtelevat painot, annokset sekä antotavat. Arvioiden mukaan maailman mikrobilääkkeistä puolet käytetään elämille. Suomessa vuonna 2007 mikrobilääkityksistä 28 % kulutettiin eläimille. Suomessa käytettiin noin 16 800 kiloa tehoavaa ainetta mikrobilääkkeitä eläimille vuonna 2010. Suurimpina ryhminä kulutuksesta olivat beetalaktaamivalmisteet (58 %), trimetopriimi-sulfonamidit (19 %) sekä tetrasykliinit (10 %). Mikrobilääkekulutuksesta käytettiin injektioina 57 %, suun kautta 41 % sekä loput erilaisina paikallisvalmisteina. Kulutus on kasvanut 2000 -luvulla noin 3000 kiloa tehoavaa ainetta. Suurinta kulutuksen kasvu on ollut injektoitavissa G-penisilliinivalmisteissa. Kulutuksen arviointia vaikeuttaa se, että eläinten mikrobilääkkeet ovat pääsääntöisesti hyväksytty useille eläinlajeille sekä useisiin eri käyttötarkoituksiin. Lisäksi lääkityksiä voidaan käyttää lainsäädännön sallimissa rajoissa myös hyväksynnän ulkopuolisille eläinlajeille. Koottuja eläinten sairaus- tai lääkitystilastoja koko Suomen osalta ei ole saatavilla. Kulutusmuutosten taustalla on todennäköisesti useita yhtäaikaisia tekijöitä. Kotieläintuotanto on keskittynyt ja tehostunut 2000-luvun kuluessa Suomessa. Eläinmäärissä on myös tapahtunut muutoksia. Myös mahdollisesti uutena Suomessa ilmenneet tai viime vuosina enemmän levinneet eläintaudit vaikuttavat kulutukseen (esimerkiksi nautojen tarttuvat sorkkasairaudet). Kulutuksen noususta huolimatta suomalainen mikrobilääkkeiden käyttö on hillittyä kansainvälisesti verrattuna. Suomen eläintautitilanne on hyvä ja tautien torjunnassa panostetaan enemmän tautien ennaltaehkäisyyn. Kuitenkin eläintuotannon jatkuva rakennemuutos, sekä mahdolliset eläintautitilanteen vaihtelut voivat muuttaa tilannetta tulevaisuudessa. Mikrobilääkkeiden seurantajärjestelmää on kehitettävä tulevaisuudessa siten, että kulutusta pystytään arvioimaan sekä eläinlaji- että käyttöaihekohtaisesti.

Pro gradu -työni tarkastelee eläinten asemaa arkaaisen Rooman kaupungin muodostumisesta kertovissa myyteissä. Lähteenäni ovat Titius Liviuksen kirjat I ja II. Myyttien Rooma oli agraariyhteisö, jonka muodostuminen, laajentuminen ja menestyminen oli huomattavissa määrin riippuvainen eläinten panoksesta. Tästä huolimatta eläimet vaikuttavat puuttuvan myyteistä lähes kokonaan. Tutkielmani päätehtävänä on nostaa esiin eläinten obskuureiksi jäävät hahmot ihmisen toiminnan takaa ja tarkastella eläimiin liittyviä kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä näkökulmaltaan antroposentrisissä kertomuksissa. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu näistä lähtökohdista. Työni perustana toimii temaattinen sanastoanalyysi, jonka avulla osoitan, mitä eläimiä Liviuksen latinankielisessä lähdeaineistossa esiintyy. Analyysin avulla selvitän myös eläinten lukumäärät. Liviuksen viittaukset eläimiin jakautuvat a) suoriin eläinviitauksiin (eläinsubstantiivit ja -verbit) ja b) epäsuoriin viittauksiin (ihmisen toiminta, jossa eläimet mukana). Lisäksi käytän apuna kontekstualisointia tarkastellessani Liviuksen narratiivia muuta aikalaiskirjallisuutta vasten. Tutkimuksen kannalta merkittäviä kysymyksiä ovat seuraavat. Millaisissa tapahtumakonteksteissa ja -ympäristöissä eläimet esitetään, ja minkälaisia konnotaatioita niistä syntyy? Mihin eläimet sijoittuvat roomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä? Esiintyykö eläimillä toimijuutta? Esitetäänkö eläimet sukupuolittuneina? Tutkimuksellinen näkökulmani pohjaa humanistiseen eläintutkimukseen, joka kritisoi ihmisten aiheuttamaa eläinten näkymättömyyttä ja keskinäistä eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Tarkastelen tätä näkökulmaa vasten Andrew Feldherrin teoriaa roomalaisten sosiaalis-poliittis-uskonnollisesta ajattelusta, jolla legitimoitiin johtavien miesten imperium (oikeutettu toimijuus ja käskyvalta), jonka mukaan yhteiskunnallinen näkyvyys skaalautuu vallan ja toimijuuden suhteen. Tutkimukseni osoittaa Liviuksen perustamismyyttien sisältävän huomattavasti enemmän eläimiä, kun suorien viittausten (63 kpl) lisäksi mukaan lasketaan myös epäsuorat viittaukset (108 kpl). Myyttien fauna koostuu tavallisista arkisista eläimistä, jotka Livius asemoi tarkasti erillisiin positioihin arkaaisen yhteisön sakraalina pitämässä yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Nämä positiot ovat siinä määrin selkeitä, että näen niiden olevan Liviuksen konstruktio. Tutkimus osoittaa myös, miten eri eläimet saavat erilaisia merkityksiä eri yhteyksissä ja osoittavat myös ihmistoimijoiden keskinäisiä jännitteitä sekä kirjoittajan eetosta. Tutkimuksesta käy ilmi, että eläimet esitetään ihmiselle alisteisina ja ne etäännytetään kerronnasta silloinkin, kun ne ovat osallistujina tapahtumissa.