Browsing by Subject "elämänhallinta"

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää työntekijöiden ja vapaaehtoisten näkökulmasta, miten Kampin kappelissa tuetaan kävijöiden elämänhallintaa. Tutkimustehtävä jakautui kahteen osaan: kappelin kontekstin sekä asiakkaiden ja henkilökunnan välisten kohtaamisten ja keskustelujen tarkasteluun. Näiden osalta selvitettiin, miten ja miksi ne tukevat kappelin kävijöitä. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja teoriaohjaavana. Tutkimuksen aineisto koostui yhdeksästä teemahaastattelusta. Haastatelluista henkilöistä kolme oli seurakunnan työntekijöitä, kolme kaupungin työntekijöitä ja kolme toimi kappelissa vapaaehtoisena. Lisäksi aineistona käytettiin keskusteluraportteja. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Kappelin kontekstin osalta merkittäviä olivat matala tulokynnys, keskusteluja suosiva ilmapiiri ja henkilökunnan kyky vastata laaja-alaisesti asiakkaiden tarpeisiin. Kappeli on paikka, jossa käyminen mahdollistaa erilaisten elämänhallinnan strategioiden toteuttamisen. Tutkimuksessa tällaisiksi strategioiksi tunnistettiin hiljentyminen, sosiaalisen tuen hakeminen ja uskonyhteisön yhteyteen hakeutuminen. Henkilökunnan ja asiakkaiden välisissä kohtaamisissa ja keskusteluissa muodostui kolme merkittävää tukemisen ulottuvuutta: tuki yhteyden luomisessa ja säilyttämisessä, tuki ongelmien käsittelyssä sekä tuki mielekkyyden löytämisessä ja säilyttämisessä. Yhteyden luominen asiakkaaseen liittyi henkilökunnan aloitteellisuuteen kontaktin ottamisessa, dialogiseen lähestymistapaan ja toimenpiteisiin, jolla pyrittiin poistamaan puhumisen esteitä. Jo syntyneen asiakassuhteen syventämisessä keskeisiä olivat asiakkaan tarpeiden ja hänen ihmisyytensä eri ulottuvuuksien sisään sulkeminen sekä mahdollisuus käydä kappelilla useamman kerran. Joidenkin asiakkaiden kohdalla merkittävää oli tavanomaista ihmissuhdetta muistuttava kanssakäyminen kappelin henkilökunnan kanssa. Ongelmien käsittelyssä tärkeänä nähtiin asiakkaan kuunteleminen ja hänen tunteidensa vastaanottaminen. Kuuntelemiseen liittyi asiakkaan tilanteen kartoittaminen sekä informaation, neuvojen ja ohjeiden antaminen. Asiakkaan hallinnan ja kontrollin tunnetta pyrittiin tukemaan kolmella tavalla: tukemalla hänen tyylinsä säilyttämistä, ohjaamalla häntä ottamaan suurempaa vastuuta asioiden hoitamisesta tai ohjaamalla häntä ottamaan vastaan apua. Asiakkaan uskonnollinen orientaatio otettiin tukemisessa huomioon pääasiassa kahdella tavalla: tukemalla asiakkaan Jumala-suhdetta ja toimimalla suhteessa välittäjänä. Mielekkyyden löytämistä ja säilyttämistä tuettiin etsimällä elämäntilanteen tai ongelmien merkitystä yhdessä asiakkaan kanssa ja pyrkimällä muuttamaan merkityksiä tarvittaessa. Asiakkaita tuettiin myös tarkoituksen löytämisessä. Tutkimuksessa havaittiin, että elämänhallinnan tukeminen oli prosessimaista. Tukeminen oli kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä ja tapahtui pääasiallisesti asiakkaan keinot ja päämäärät säilyttävien menetelmien, käytäntöjen ja toimenpiteiden avulla. Tukemisessa keskeisiä tekijöitä olivat asiakkaan voimavarojen tunnistaminen ja niiden käyttöä rajoittavien tekijöiden lieventäminen. Tukeminen kohdistui enemmän ei-uskonnolliseen, kuin uskonnol-liseen elämänhallintaan. Tukemisen keinoihin vaikuttivat ne työmenetelmät ja käytänteet, joita kappelissa työskentelevät henkilöt omassa ammatissaan käyttivät.

Tässä tutkielmassa olen haastatellut yhdeksää 15–23-vuotiasta nuorta, joilla on ollut vai-keuksia joko koulutusten välisessä tai koulun ja työn välisessä siirtymässä. Tutkin, millaisia elämänhallinnallisia vahvuuksia ja haasteita nuorten haastatteluissa ilmeni sekä miten nuoret olivat osallisia uskonyhteisöistä ja löysivätkö nuoret uskonnollisista yhteisöistä merkitystä tai elämänhallinnallista tukea. Haastattelumuotona käytin teemahaastattelua. Tutkielmani alussa määrittelin elämänhallinnan koostuvan arjen mielekkyydestä ja arjen perusrytmistä huolehtimisesta, merkittävistä ihmissuhteista sekä myönteisistä tulevaisuusodotuksista. Osallisuudella puolestaan tarkoitin nuorten kokemusta kirkkoon kuulumisesta. Analysoin haastattelut laadullisen sisällönanalyysin avulla. Koska haastatteluissa oli mukana myös peruskouluaan päättäviä koululaisia, olen paikoin jakanut nuoret analyysissani kahtia alaikäisiin koululaisiin ja täysi-ikäisiin nuoriin. Nuoret kokivat vaikeuksia sopivan koulutusalan valinnassa, koulunkäynnissä sekä työllisty-misessä. Osa suunnitteli uraansa aktiivisesti, osa taas ei halunnut miettiä tulevaa lainkaan. Oman asuinpaikkakunnan pienuus vaikutti sekä koulutus- että työllistymismahdollisuuksiin. Nuorten tulevaisuusodotukset olivat hyvin konventionaalisia – oma perhe, työ ja koti nousivat esiin tärkeimpinä toiveina. Toisaalta suurin osa nuorista suhtautui tulevaisuuteen epäillen tai pelokkaasti, eikä osa halunnut miettiä tulevaisuuttaan lainkaan. Tulevaisuudensuunnittelun opettelusta voisikin olla nuorille jatkossa hyötyä. Elämänhallinnallisia vahvuuksia olivat sosiaaliset verkostot. Taloudellisissa ongelmissa saatettiin turvautua vanhempien apuun. Jokaisella nuorella oli myös luotettavia ystäviä, joiden kanssa he viettivät paljon aikaan. Ongelmia puolestaan oli arjen suunnittelussa ja unirytmistä kiinnipitämisessä. Osalla nuorista oli ongelmia päihteiden kanssa, ja tässä yhteydessä kaverien vaikutus nuoren hyvinvointiin ei ole yksiselitteinen. Vaikka kyseessä on vain pieni otos nuoria, suhtautumistapoja kirkkoa kohtaan löytyi monta. Nuorista kaikki olivat olleet Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, mutta kaksi heistä oli eronnut kirkosta. Tapoja suhtautua kirkkoon olivat välinpitämättömyys, toimituskeskeisyys tai sitoutuneisuus. Välinpitämättömille nuorille kirkon toiminnalla tai sanomalla ei ollut merkitystä. Osa heistä suhtautui kirkkoon jopa vihamielisesti. Toimituskeskeisille kirkon sanomalla ei ollut suurta merkitystä, mutta he halusivat silti pysyä kirkon jäseninä voidakseen osallistua kirkollisiin toimituksiin. Sitoutuneita nuoria oli vain yksi. Hän osallistui jonkin verran kirkon nuorille järjestämään toimintaan, ja hänelle myös kirkon sanomalla oli henkilökohtaista merkitystä. Nuorten omissa hengellisissä spekulaatioissa näkyy ajatusmaailman monipuolistuminen ja yksityistyminen, eikä kirkon perinteisellä opetuksella ollut suurimmalle osalle merkitystä. Toisaalta nuorten asennoitumistavat kirkkoa kohtaan heijastelivat paljon sitä tapaa, jolla heidän lapsuudenperheessään oli suhtauduttu kirkkoon.

Workshops can be seen as a one kind of occupational model in the field of the social employing. The objective of social employing is to support the employment of those persons who are in a weak labour market position and to maintain their ability to function. The objectives of the workshops, which are offering work experience and learning of life management, maintain the same goal as social employment. Workshop services in Finland are relatively little scientifically studied in spite of their fairly long history. The workshop as a concept is still quite sparsely defined and also an unknown occupational model to the large part of people. The starting point for this study was to clarify what the workshops are like, what the services are like and how learning can be seen from the point of view of the workshop services. The objective of this study was to analyse how the apprentices experience the workshop services as well as learning in the workshops and thus describe how the workshops are shaped at the youth workshops. According to earlier studies the apprentices have experienced the workshops as useful periods in their lives and also they believe that other people in society appreciate the experience that apprentices have been received from the workshops. This study can be described as a qualitative study. Its methodological foundation is in phenomenology and especially in existential phenomenology. The research material consisted of seven individual interviews and two group interviews. In the group interviews five apprentices were those who had also participated in the individual interviews and one apprentice who did not participate. The interviewees' ages were between 17-22 years. The interviews were carried out as semi-structured interviews. The method which was utilised in the analysis of the research material is developed by Juha Perttula (2000). This analyse method is based on existential phenomenology. The apprentices considered that significant experiences in the workshop services were the entry to the workshop, the form of activity of the workshop, workshop community, the achieving of life management and work experience, the understanding of the significance of the education and the planning of the future. Regarding to learning the attitude, on-the-job learning, the importance of the mentors, the new information and new skills achieved were significant experiences at the workshop for the apprentices. The apprentices' experiences reflect well the achievement of the objectives which are set for the workshop services. Results of this study are also compatible to the results of earlier studies of apprentices' positive experience of the workshop services. The results can be utilised in developing the workshop services to offer more versatile experiences than before and to improve learning conditions on the workshops. The arranging of the on-the-job learning and the significance of the actions of mentors should also be noticed.

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa sosiaalityöntekijöiden kokemuksia siitä, tekevätkö he nuorisosiaalityötä, sekä mitä on arjen kuntoutus tai millaiseksi he mieltävät sen, kun toimintaympäristönä on aikuissosiaalityö. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa sovellan fenomenologista viitekehystä. Tutkimusaineisto on kerätty kevään 2012 aikana ja se koostuu neljästä fokusryhmähaastattelusta. Haastatteluihin osallistui 12 pääkaupunkiseudulla työskentelevää sosiaalityöntekijää. Kaikki haastateltavat työskentelevät 18–24-vuotiaiden nuorten parissa. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysillä. Haastattelujen perusteella kävi ilmi, että ne sosiaalityöntekijät, jotka ovat työskennelleet nuorten kanssa jo pidempään, kokivat tekevänsä nuorisososiaalityötä. Osa haastatelluista koki sosiaalistuneensa työmuotoon. He myös mielsivät nuoruuden erityiseksi elämänvaiheeksi, jossa elämän suunnittelemattomuus on osa elämänvaihetta. Nuorimpien asiakkaiden kohdalla nuorisososiaalityön yhdeksi erityispiirteeksi mainittiin kasvatuksellinen työote, joka sisälsi muun muassa kansalaistaitojen opettamista. Sosiaalityöntekijät, jotka olivat työskennelleet nuorten kanssa lyhyempään tai olivat aloittaneet nuorten kanssa työskentelyn vasta vuodenvaihteen 2012 jälkeen, mielsivät työskentelevänsä aikuissosiaalityössä – nuorten aikuisten parissa. Heidän kokemuksissaan välittyi erityisesti se, että nuoruus on yksi elämänkulun ja -jatkumon vaihe. Nuorten yhteiskuntaan liittäminen sekä aktivointi voidaan nähdä yhtenä aikuissosiaalityön olennaisimpana tehtävänä. Pro gradutyössäni lähestyn aihetta myös arjen kuntoutuksen näkökulmasta, se näyttäytyy aineistoni valossa sosiaalisena kuntoutuksena. Aineistoni liittyen arjen kuntoutukseen jakautui kolmeen osaan: helpommin aktivoitaviin, 'mökkiytyviin' nuoriin sekä sosiaalityöntekijöiden kuvailemaan ideaalimaailmaan. Sosiaalityöntekijöiden haastatteluissa kävi ilmi, että osalla nuorista elämänhallinta oli hukassa ja he tarvitsevat enemmän tukea arkeensa. Kotiin 'mökkiytyvien' nuorten kohdalla Työ- ja elinkeinotoimistojen tarjoamat palvelut eivät aina vastanneet nuorten tarpeita. Sosiaalityöntekijät kokivat, että ideaalimaailmassa näille nuorille olisi tarjolla esimerkiksi alueellisia palveluita tai toimintakeskuksia, joissa voisi harjoitella muun muassa elämänhallintaan liittyviä arjen taitoja.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Tässä tutkielmassa tarkastellaan korkeasti koulutettujen, työelämästä vapaaehtoisesti pois lähteneiden suomalaisnaisten työstä irrottautumiselleen antamiaan merkityksiä ja tulkintoja. Tarkastelun kohteena ovat ne merkitykset, joita nämä työelämästä omasta tahdostaan vetäytyneet naiset antavat työlle, elämälle ja itselleen. Naisten kertomuksia lähestytään yksilöllisinä tarinoina, narratiiveina, joista rakentuu yhdessä yhdenlainen tarina suomalaisten korkeakoulutettujen naisten työhön ja omaan elämään liittyvistä elämänvalinnoista. Ääni annetaan naisille itselleen, ja erityinen kiinnostus kohdistuu naisen omaan elämän hallinnan käsitteeseen sekä naisen valtaan päättää omasta elämästään. Tutkimus osallistuu laajempaan keskusteluun esimerkiksi työelämästä, tasa-arvosta, arvoista, yksilöllistymisestä ja oman elämän hallinnasta. Tutkimus asemoituu sosiologisen identiteetti- ja työelämätutkimuksen kentille ja rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ideoille. Tutkimuksen kannalta tärkeitä käsitteitä ovat muun muassa identiteetti, arvot, työelämän tasa-arvo, työuupumus, leppoistaminen, vastuurationaalisuus ja elämänpolitiikka. Siinä missä naisten työelämästä irtautumista on käsitelty aiemmin usein perhepoliittisista näkökulmista, tässä tutkielmassa myös perhe asemoituu vahvasti suhteessa naisen omiin elämänvalintoihin. Keskiöön asettuukin nainen itse, jonka valinnat vaikuttavat laajasti myös ympäristöön ja esimerkiksi naisen läheisiin. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat iältään 28–46-vuotiaita korkeakoulututkinnon suorittaneita perheellisiä ja yksineläviä naisia pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä: haastateltujen mainintoja tiivistettiin teemakokonaisuuksiksi ja tehtiin näin tulkintoja haastateltavien ilmiöille antamista merkityksistä sekä niihin liittämistä käsityksistä. Tässä tutkimuksessa kollektiivinen tarina naisten työstä irrottautumiseen liittyvistä kokemuksista ja näkemyksistä piirtyy sellaiseksi, jota määrittää monien uusien mahdollisuuksien saaminen. Tämä näyttäytyy naisille muun muassa lisääntyneenä vapaa-aikana, osaamisen kehittymisenä tai verkostojen laajentamisena. Työelämästä irrottautumisessa on kyse nimenomaan naisten omasta valinnasta, johon ollaan myös jälkikäteen pääsääntöisesti tyytyväisiä. Osalla päätöstä on saattanut edeltää työuupumuskin, mutta useimmiten taustalla ovat vaikuttaneet pikemminkin koetut ristiriidat työpaikan arvojen ja omien arvojen välillä. Nämä ristiriidat ovat johtaneet esimerkiksi oman työn sisällön, arvojen tai työyhteisön kyseenalaistamiseen, minkä seurauksena lopulta myös valinta työelämästä irrottautumisesta on realisoitunut. Monet haastatelluista naisista kertoivat myös saaneensa työelämästä irrottautumisen myötä lisää voimia sekä uskoa itseensä. Erityisen olennaiseksi teemaksi työelämästä irrottautumisen yhteydessä näyttäisi nousevan koettu työn merkityksellisyys. Suhde työhön ei määrity enää sopimusten tai korkean palkan perusteella, vaan suhteesta tulee ennen kaikkea henkistä. Työn tulee tarjota sopivasti haasteita ja sen arvomaailman vastata omia arvoja ja arvostuksia. Lisäksi yhä useammin työn koettu mielekkyys ja omien arvojen vastaavuus työpaikan arvojen kanssa ovat myös yleisemmin yhteiskunnassa niitä tekijöitä, joilla hyvää elämää mitataan. Elämänlaadun nähtiin tässäkin tutkimuksessa muodostuvan etenkin mielekkäästä tekemisestä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä sekä elää omien arvojensa mukaisesti. Työn merkityksellisyys näyttäisi määrittävän usein myös tutkimukseen osallistuneiden naisten tulevaisuudensuunnitelmia, ja esimerkiksi mahdollisen työelämään paluun tulisi tapahtua naisten omien arvojen pohjalta eikä missään nimessä enää hinnalla millä hyvänsä. Aineistossa korostuukin vahvasti naisen oma tahto. Arvokas työelämä ja oma jaksaminen ovat vahvasti yhteydessä siihen, että työ koetaan yhdenmukaiseksi omien arvojen kanssa ja työtehtävät nähdään selkeiksi ja tarpeeksi haastaviksi. Lisäksi työyhteisön on oltava toimiva. Tutkimuksessa haastatelluille työelämästä jättäytyminen ja sitä edeltävä, sen aikainen ja sen jälkeinen pohdinta näyttäytyvät lopulta eräänlaisena matkana omaan itseen. Joillain tämä matka on ollut pidempi ja vaatinut esimerkiksi useampia irtiottoja ja jälleen palaamista työelämään, kun taas toisilla päätös on saattanut syntyä ja matka toteutua nopeastikin. Myös vankka sosiaalinen pääoma näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä tutkimuksessa haastateltujen naisten elämään: vahvat verkostot ja materiaalinenkin pääoma ovat osaltaan myös mahdollistaneet tehtyä valintaa ja auttaneet naisia myös valintaan liittyvissä identiteettipohdinnoissa. Lopulta prosessissa vahvimmin vaikuttavaksi tekijäksi osoittautuu kuitenkin oma mieli: kyse on omaan elämänpolitiikkaan liittyvistä valinnoista, joiden tuloksena päästään lähemmäs sitä, mikä itseä oikeasti kiinnostaa. Naisten pitkä matka alistetusta sukupuolesta vailla oikeuksia esimerkiksi työelämässä on kulkenut ensin miesten rinnalle työelämään, sitten kohti tasa-arvoisempaa työelämää ja sittemmin myös kohti vapaaehtoista työstä irtautumista ja oman elämän hallintaa. Tämän tutkimuksen havaintojen mukaan monet suomalaiset korkeasti koulutetut naiset voivat, tarpeeksi suuren ristiriidan työelämässä kokiessaan, ottaa itselleen aikaa ja jättää työelämän, joko lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa. Useimmiten nainen kuitenkin palaa takaisin työelämään, tavalla tai toisella. Kuitenkin tällöinkin tärkeäksi tulee, että uusi työ ja suunta elämälle vastaavat omia arvoja ja työ koetaan merkitykselliseksi. Vaikka levon merkityskin tunnistetaan, tähän tutkimukseen osallistuneilla valinnan fokus on toisaalla: työelämästä pois jättäytyminen on antanut naisille ennen kaikkea paremman mahdollisuuden tehdä yksilöllisten elämänpoliittisten valintojen kautta itselleen oman näköisen elämän.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla rintasyöpään sairastuneiden naisten elämänhallintaa. Tavoitteena oli tarkastella naisten elämänhallintaa ja elämän merkityksellisyyden rakentamista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui uskonnollisen elämänhallinnan ja merkityksen annon käsitteistä. Aineistoksi kerättiin 10 teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 34–68-vuotiaita. Analyysissa rakentui kuusi pääluokkaa: ulkoinen tuki, itsensä toteuttaminen, psyykkinen työskentely, sairauden selittäminen, elämän rajallisuuden kohtaaminen ja toivon vahvistaminen. Kokoavaksi käsitteeksi muodostui rintasyöpään sairastuneiden naisten psykososiaalinen ja eksistentiaalinen elämänhallinta. Ulkoinen tuki muodostui läheisten, työyhteisön ja vertaistuen sosiaalisesta tuesta sekä ammattihenkilöstön tuesta. Itsensä toteuttaminen muodostui omaa toimijuutta ja pystyvyyttä edistävistä keinoista. Psyykkisellä työskentelyllä eli ajattelu- ja suhtautumistavoilla pyrittiin säilyttämään tilanteessa mahdollisimman hyvä psyykkinen tasapaino. Usein sairastumiselle pyrittiin löytämään jokin syy. Syyn etsiminen taustalla oli tarve ymmärtää ja selittää kokemusta. Keskeinen kokemus kuitenkin oli, ettei sairastuminen ole omassa hallinnassa. Rintasyöpä pakotti kohtaamaan ja pohtimaan myös omaa kuolevaisuutta. Kuolemaan valmistauduttiin myös erilaisilla käytännönjärjestelyillä. Kuoleman jälkeinen elämä jossain muodossa nähtiin mahdollisena. Elämän merkityksellisyyttä säilytettiin vahvistamalla toivoa. Sitä loi luottamus hoitoihin, kokemus, ettei ole ainoa sairastunut sekä normaaliin arkeen suuntautuminen. Toivoa lujitti myös itsetunnon tietoinen vahvistamisen sekä kokemus sisäisestä vahvuudesta. Tutkimus osoittaa, että psykososiaalinen ja eksistentiaalinen elämänhallinta muodostuu spiritualiteetin ja sekulaarin jatkumolla, kun taas uskonnon rooli ja merkitys on vähäinen. Myös merkityksen anto -prosessi tapahtuu tällä jatkumolla, jossa psykososiaalisen ja eksistentiaalisen elämänhallinnan tuloksena muodostuu kokemus elämän merkityksellisyydestä. Tutkimus avaa näköaloja terveydenhuollon toimijoille rintasyöpään sairastuneen kokemuksiin ja siihen, miten häntä voisi tukea vahvistamalla hänen omia elämänhallinnan keinojaan. Myös kirkon tekemää auttavan kohtaamisen työtä tulisi tehdä tunnetummaksi ja helpommin tavoitettavammaksi potilaiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty HELSINGIN YLIOPISTO Laitos – Institution – Department Valtiotieteellinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Eskola Helena Työn nimi – Arbetets titel – Title Sosiaalityö muutostyönä - Voimaannuttava aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten kuvaamana. Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu –tutkielma, Aika – Datum – Month and year Helmikuu 2017 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 108 sivua, 4 liitesivua Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy muutostyöhön aikuissosiaalityössä. Tutkimuksessa muutostyötä tarkastellaan voimaantumisen näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä aikuissosiaalityön esimiehillä ja sosiaalityöntekijöillä on muutossosiaalityöstä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten aikuissosiaalityön esimiehet ja sosiaalityöntekijät kuvaavat muutossosiaalityötä? 2. Miten sosiaalityöntekijät toteuttavat muutossosiaalityötä? Tutkielmassa tarkastelun kohteena on aikuissosiaalityö Keski-Uudenmaan kaupungin sosiaalitoimistossa. Tutki-musta viitoittavana tieteen filosofian suuntana toimii fenomenografia. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville fenomenografisella metodilla aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten käsityksiä muutossosiaalityöstä ja sen menetelmistä käytännön asiakastyössä. Tutkimusaineistona ovat aikuissosiaalityön neljän sosiaalityöntekijän ja kahden esimiehen teemahaastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, sekä tätä tukevana metodina kategorisointi-analyysia. Analyysi jäsentyy sosiaalityön asiakastyössä muutostyön ja voi-mavarakeskeisen työskentelyn ympärille. Tulokset osoittavat, että muutostyössä sosiaalityöntekijän ja asiakkaiden välillä esiintyi voimaantumista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Voimaantumista edistäviä tekijöitä muutostyössä olivat 1) asiakastyön tavoitteellisuus, 2) elämän-hallinnan tukeminen, 3) ilmapiiri ja hyvä kohtelu, 4) voimavaroja tukeva muutostyö sekä 5) kumppanuus ja yhteis-työ. Aineistosta ilmeni myös voimaantumista estävänä tekijänä 6) disempowerment, joka kuvasi muun muassa kuormittumista, resurssipulaa ja kiirettä. Juha Siitosen (1999) esittämät voimaantumisen osaprosessit näyttäytyvät työssäni. Tulosten mukaan aikuissosiaalityössä toteutettu muutossosiaalityö on asiakkaan kanssa yhdessä tehtyä tavoitteel-lista työskentelyä. Tulokset osoittivat, että kuudesta voimavaraelementeistä viisi on muutosta tukevaa empower-ment-elementtiä ja yksi muutosta estävä disempowerment- elementti. Tämän lisäksi tulokset osoittivat, että aikuis-sosiaalityö toteuttaa organisaation asettamia tavoitteita ja voimavaroja tukeva muutostyö on asiakaslähtöistä ja voimaantuttavaa työskentelyä. Aikuissosiaalityössä toteutettavan muutosta edistävän empowerment-työn toteut-tamisen ehtona on puuttua muutosta estäviin disempowerment-tekijöihin. Muutosta estävät tekijät vievät voimava-roja asiakastyöskentelystä. Erityisesti työntekijän omat voimavarat tulee olla kunnossa, jotta työntekijä voi voi-maannuttaa asiakasta. Keskeistä tavoitteellisessa empowerment muutostyössä on organisaation ja esimiesten tuki työn toteuttamisessa ja sen mahdollistajana. Empowerment-muutostyön mallia on mahdollista hyödyntää myös muissa sosiaalityön konteksteissa, joissa halutaan kehittää työntekijän ja asiakkaan välistä työskentelyä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sosiaalityössä on käytössä useita muutostyötä tukevia voimavara-elementtejä. Haluttaessa tukea asiakkaan voimaantumista aikuissosiaalityössä, työntekijöitä kuormittaviin disem-powerment-tekijöihin muutostyön esteenä tulee puuttua. Muutostyö on sitä, mitä tapahtuu asiakkaan ja sosiaali-työntekijän välisessä työskentelyssä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö, aikuissosiaalityö, elämänhallinta, muutos ja voimaantuminen (empowerment)

Tämä pro gradu -tutkielma tuo esiin tietoa espoolaisten tuettua asumista hakevien sosiaalityön asiakkaiden tilanteista ja tuentarpeista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa asiakkaiden sosiaalisia ongelmia, elämänhallinnan haasteita sekä asumiseen liittyviä tuentarpeita. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkälaisia sosiaalisia ongelmia tuettua asumista hakevilla asiakkailla on? 2. Minkälaisiin elämänhallintaan liittyviin asioihin asiakas tarvitsee tukea? 3. Minkälaiset tekijät aiheuttavat asumisen haasteita? Tutkimuksessa on yhdistetty määrällistä ja laadullista tutkimusta, ja tutkimuksen tieteenfilosofisena lähestymistapana vaikuttaa sosiaalinen konstruktionismi. Aineisto muodostuu tuetun asumisen arvioon lähetetyistä 320 palvelupyyntölomakkeesta, joiden perusteella on tehty myönteinen päätös. Lomake on ollut käytössä Espoon kaupungilla 12.8.2015 alkaen. Tuettua asumista hakevat asiakkaat ovat joko asunnottomia tai asunnottomuuden uhan alla eläviä. Aineisto muodostuu suljetuista kysymyksistä kerätystä määrällisestä aineistosta sekä avoimista kysymyksistä kerätystä laadullisesta aineistosta. Analyysimenetelminä on käytetty tilastollista analyysiä sekä laadullista sisällönanalyysia ja sisällön erittelyä. Tuetun asumisen tarpeessa olevista asiakkaista hieman yli puolet oli asunnottomia. Suurin osa oli miehiä ja nuoria oli merkittävä osa. Asunnottomuus oli useimmiten lyhytkestoista. Asiakkailla oli asumisen ongelmien lisäksi runsaasti päihde- ja mielenterveysongelmia sekä talousvaikeuksia. Muita merkittäviä sosiaalisia ongelmia olivat ongelmat läheissuhteissa, rikollisuus ja väkivalta. Lisäksi korostuivat elämänhallinnan vaikeudet sekä haasteet hoitaa käytännön asioita. Vaikeuksista seurasi ongelmien syvenemistä, syrjäytymistä, asunnottomuutta sekä päihde- ja mielenterveysongelmia. Tutkimuksen tuloksissa tulee esiin asiakkaiden sosiaalisten ongelmien sekä elämänhallinnan haasteiden moninaisuus. Vaikka palvelupyyntölomakkeella haetaan tuettua asumista, tuodaan siinä esiin myös paljon muita kuin asumiseen liittyviä ongelmia ja haasteita. Asiakkaista osa on vaikeasti syrjäytyneitä ja tarvitsee runsaita tukitoimia niin asumisen järjestämiseen kuin arjessa selviytymiseen. Asiakkaiden tilanteissa näkyy myös ongelmien ylisukupolvisuus. Asiakkaiden vanhemmilla saattoi olla itselläänkin päihde- ja mielenterveysongelmia. Asiakkaiden lapsista myös merkittävä osa oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Asiakkaat tarvitsevat monialaista ja suunniteltua tukea, jotta pysyvä asuminen mahdollistuu ja asiakkaat selviytyvät arjessa.

Tämä laadullinen tutkimus on aineistolähtöisesti toteutettu katsaus teologiopiskelijoiden muistoihin ja ajatuksiin liittyen uskontoon ja tunteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää opiskelijoiden lapsuudesta, nuoruudesta sekä aikuisuudesta uskontoa ja tunteita yhdistäviä tekijöitä, jotka ovat tarkastelun kohteena juuri tunteiden näkökulmasta. Aiheen valinta on rakentunut henkilökohtaisesta kiinnostuksesta yksilön muokkaantuvasta uskonnollisuudesta eri ikäkausien aikana. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskonnon ja tunteiden yhdistelmään liittyviä muistoja sekä ajatuksia teologian opiskelijoilla on a) lapsuuteen, b) nuoruuteen ja c) aikuisuuteen liittyen. Osana tätä tutkimuskysymystä, aineistoa on käsitelty myös kokoavasti, kolme elämänvaihetta läpi leikaten sen suhteen, miten uskonnon ja tunteiden yhdistelmä on liitettävissä koherenssin tunteeseen. Ikävaiheita tarkastellaan E.H Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian näkökulmasta, ja lisäksi tutkimuksessa on käytetty Aaron Antonovskyn koherenssin teoriaa, joka on toiminut työkaluna etsittäessä teologiopiskelijoiden ikävaiheista uskontoon liittyviä elämänhallintaa vahvistavia ja toisaalta heikentäviä tekijöitä, ja niihin liittyviä tunteita. Koherenssin tunteen teoria on jakautunut kolmeen määrittelevään osa-alueeseen, ymmärrettävyyteen, hallittavuuteen sekä merkityksellisyyteen. Näiden osa-alueiden välityksellä ihminen kykenee säätelemään omaa elämänhallinnan tunnettaan. Tutkimusaineiston Helsingin yliopiston teologiopiskelijoista on kerännyt kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi sekä Helsingin yliopistonlehtori Maija Penttilä vuosina 2018 ja 2019. Kyselyyn on vastannut 282 vapaaehtoista henkilöä, jotka ovat olleet eri ikäisiä sekä eri opintovaiheessa olevia opiskelijoita. Aineiston pelkistämisen perusteella muodostettiin 11 tekijää, jotka mainittiin liittyväksi uskontoon ja tunteisiin eri ikäkausina. Näitä olivat uskonnon harjoittaminen, toiminta, paikka, musiikki, tuonpuoleinen, sosiaalinen ympäristö, kirkollinen toimitus, opetus, identiteetti ja vakaumuksen muutos, kirkkovuoden tapahtumat sekä media ja kirjallisuus. Kaikki tekijät sisälsivät tunteita, joista eniten mainittiin turvallisuus, yhteisöllisyyden tunne ja yhteenkuuluvuuden tunne, ilo ja lohtu. Tämän tutkimuksen perusteella yleistyksenä voidaan pitää koherenssin teorian sekä psykososiaalisen kehitysteorian perusteella, että lapselle iltarukouksen lukeminen lisää turvallisuuden tunnetta ja nuoren yhteenkuuluvuutta sekä yhteisöllisyyden tunnetta vahvistaa merkittävästi rippikoulu. Aikuisuuden osalta yleistys ei ollut mahdollinen aineiston monipuolisuuden vuoksi.