Browsing by Subject "elämänlaatu"

Aims of the study. Aphasia is a linguistic-cognitive disorder that occurs after language learning and affects the processing of linguistic knowledge. Measuring the health-related quality of life of people with aphasia is part of evaluating the effectiveness of health care interventions. However, some patients are unable to respond to quality of life surveys on their own due to cognitive or communication disorders. There is a need for proxies to answer for them. Proxies may also respond on behalf of the most severely aphasic patients who would otherwise be excluded from quality of life studies altogether. Often, proxies rate the quality of life of people with aphasia lower than the people themselves. The aim of this study was to investigate whether proxies can reliably answer a quality of life survey on behalf of a person with aphasia. Methods. 12 people with aphasia responded to the Stroke and Aphasia Quality of Life Scale - 39 (SAQOL-39) and named a proxy, 11 of whom responded on behalf of the person with aphasia to the same survey. Their responses were compared using the Wilcoxon signed rank test. In addition, the Spearman rank correlation coefficient test was used to examine whether the communication domain of SAQOL-39 correlates with the overall mean and other domains. Results and conclusions. Assessments of the quality of life of people with aphasia by people with aphasia themselves and their proxies did not differ statistically. No correlation was found between the domain of communication and other domains in the results of people with aphasia. Instead, a correlation was found between all domains in the estimates of proxies. The most significant correlation was found between the communication domain and the psychosocial domain and the overall mean. According to this study, proxies can reliably answer a quality of life survey on behalf of a person with aphasia. However, the data were very small, so the result cannot be generalized. Clinically, a speech language pathologist should ask a proxy to answer a quality of life questionnaire if the person with aphasia is unable to do so on their own. In this way, the effectiveness of speech therapy rehabilitation can be measured.

Tavoitteet. Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, jossa puhe on vaivalloista toistojen, pysähdyksien ja pidennyksien vuoksi. Sujumattoman puheen lisäksi änkytykseen kuuluu myös änkyttävän henkilön kokemia tunteita ja asenteita änkytystä kohtaan. Elämänlaatu käsittää yksilön käsitykset elämästään, ja sisältää muun muassa fyysiset, psykologiset ja sosiaaliset näkökulmat. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että änkytyksellä voi olla laaja vaikutus änkyttävän henkilön elämään. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten änkytys vaikuttaa elämänlaatuun aikuisella. Menetelmät. Menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Hakulausekkeeksi muodostui: stutter* OR stammer* AND quality of life. Aineisto valittiin kahdesta elektronisesta tietokannasta. Valitun aineiston tuli sisältää vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Tutkimukseen valikoitui kuusi artikkelia, ja niitä tarkasteltiin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Änkytyksen vaikutus elämänlaatuun näkyi änkytyksen herättämissä kielteisissä tunteissa. Itsearviointimittarien mukaan änkytyksellä oli keskimäärin keskivaikea vaikutus elämänlaatuun. Elämänlaatumittareissa änkytyksen vaikutus näkyi sosiaaliseen toimintaan, emootioihin ja mielenterveyteen liittyvissä osioissa. Änkytyksen koettiin usein vaikuttavan työelämään, mutta henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin se ei vaikuttanut. Tuloksissa näkyi myös yksilöllisiä eroja, ja niiden merkitystä pohdittiin kuntoutuksen näkökulmasta.

Objective: Long-term associations of the COVID-19-disease with patients’ wellbeing are not currently well known, but so far evidence of prolonging somatic and mental symptoms after the acute phase have been reported. Patients that have been treated in the ICU or normal wards have been suggested to be in elevated risk for experiencing these symptoms. How prolonging symptoms affect patient’s quality of life has not yet been thoroughly studied. The aim of this study was to investigate how the symptoms reported in three-months follow-up were associated with the quality of life at six-months follow-up of patients treated in the ICU or normal wards and those who were sick at home in six-months follow-up. COVID-19 patients were also compared with healthy controls. Associations between the length of hospital stay and quality of life in ICU and ward patients were also investigated. Methods: The data of this study were collected during the first and second waves of COVID-19 in 2020. This study is a part of the RECOVID-20 project, which is a collaboration project of Helsinki and Uusimaa Hospital District and University of Helsinki. Altogether 241 subjects (54 % women, mean age 54.5) participated in this study (54 % women, mean age 54.5), and the subjects were recruited from four groups: ICU and ward group, patients who were sick at home and healthy controls. Somatic and mental symptoms at three-months of the acute phase were assessed with a telephone survey and a questionnaire was sent to the patients’ home. In the six-months follow-up the patients’ quality of life was assessed with RAND-36 survey that was sent home. The associations of prolonging COVID-19 symptoms with quality of life were analyzed using multivariate covariance analysis (MANCOVA) and further with discriminant analysis. The relationship between the length of hospital stay and quality of life was assessed with MANCOVA. Results and conclusions: The symptoms reported in the three-months follow-up were associated with lowered quality of life in the six-months follow-up. There were no significant differences in quality of life between the patient groups. The length of hospital stay was not associated with quality of life in ICU and ward groups. These results support previous studies that have found prolonging symptoms of COVID-19 to be associated with quality of life. According to this study, all patient groups can experience clinically significant prolonging symptoms of COVID-19 alike with later association with quality of life.

Aims. Improved quality of life is considered to be the overarching goal of aphasia rehabilitation based on the social model. Around the world research has been done on the factors that affect the quality of life with people with aphasia. Different kinds of structured quality of life measurements have been developed that aim to enable people with aphasia to self-report quality of life. In Finland research on the subject has been scarce. The aim of this study was to explore the views of Finnish speech and language therapists (SLT) on the quality of life in aphasia rehabilitation and the prevailing clinical practices as well as to investigate how they compare internationally. Methods. For the purposes of this study a questionnaire composed by the Aphasia Committee of the International Association of Logopedics and Phoniatrics (IALP) was translated into the Finnish language. 64 questionnaires were filled out. The Finnish data was analysed by using descriptive statistics and content analysis. The data collected in this survey formed Finland's part of an international survey conducted by IALP, which allowed the comparison between the Finnish and international results. The international survey contained 581 respondents from 16 countries including Finland. The Finnish and international data were compared by cross tabulation and Chi Squared -test. Results and conclusions. According to Finnish SLTs it is important to incorporate into practice with aphasia several quality of life domains, such as communication, affect, in/dependence, social activities, personal outlook and in addition to consider life satisfaction, social support and environment. Almost all of the Finnish SLTs used interviewing as their primary method for assessing the quality of life, only four used structured quality of life measures. Internationally there were mentioned many different structured quality of life assessments. This study indicates explicitly that there is a demand for structured quality of life assessments in Finland. The results can be applied in developing education, research and clinical practice.

Tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktion sekä ohessa myös ravintohiivan (Saccaromyces Cerevisiae, sis. mm. B-vitamiineja) vaikutuksia ikääntyneen koiran elämänlaatuun. Vertailuryhmänä tutkimuksessa oli akupunktiota saamaton, positiivinen kontrolliryhmä (sai ravintohiivaa). Akupunktiota käytetään yhä enenevässä määrin useiden eri eläinlajien hoitoon ja sillä on saavutettu myönteisiä tuloksia monella eläinlääkinnän saralla (TULE-, reproduktio- ja muut endokriiniset sairaudet, kuntoutus jne.) Eläinakupunktion (ja ravintohiivan) mahdollista positiivista tehoa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu vanhenemisen myötä ilmenevään elimistön rappeutumiseen ja siitä seuraaviin erilaisiin sairaus- ja epätasapainotiloihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktiohoidon ja ravintohiivan mahdollisen positiivisen vaikutuksen (minkä tahansa) todentamiseksi mahdollisimman laajaa oirekirjoa (useat omistajien arvioimat muuttujat). Lisäksi seurattiin lukuisia eri veri- ja virtsa-arvoja ennen ja jälkeen kokeen. Hoidon vaikutuksia tutkittiin myös kysymällä omistajien mielipiteitä tyytyväisyydestä hoitoon, hoitotuloksen vastaavuudesta odotuksiin tai esim. jatkaisiko vastavaa hoitokokeilua. Tutkimuksessa oli yhteensä 59 vanhuuden oireilevaa koiraa (20 akupunktioryhmässä, 39 kontrolliryhmässä). Akupunktioryhmässä olleet koirat saivat hoitoa 3 kertaa viikon välein. Kaikki koirat söivät ravintohiivaa (25-115 mg/kg) koko tutkimuksen ajan. Tulokset on kerätty pääasiassa 4 ja 8 viikon aikapisteistä. Sekä akupunktio + hiiva - että hiivaryhmässä saatiin tilastollisesti merkitseviä eroja useissa eri mentaalista ja fyysistä piristymistä kuvanneissa muuttujissa lähtötasoon verrattuna. VAS-käyrät osoittivat tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötasoon verrattuna kaikkien tutkittujen parametrien (vireys, elämänlaatu, liikkumiskyky) kohdalla aku + hiivaryhmässä ja pelkkää ravintohiivaa saaneessa ryhmässä yhden muuttujan (vireys) kohdalla. Ryhmien välille saatiin tilastollinen ero liikevastekäyrän vertailussa 4. viikon kohdalla (p<0.05). Myös ero vireyttä osoittavissa vastekäyrissä oli ryhmien välillä lähellä tilastollisesti merkitsevää (p=0,51). Akupunktiota hiivan lisäksi saanut ryhmä tuotti omistajille tehdyn tyytyväisyyskyselyn perusteella hieman myönteisempiä mielipiteitä hiivaryhmään nähden. Akupunktion vaikutusta yksinään on hieman hankala arvioida tämän kokeen perusteella, sillä on olemassa mahdollisuus, että ravintohiiva kumuloi akupunktion vaikutuksen kanssa tai vaihtoehtoisesti peitti akupunktion tehoa alleen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin kahden ei-kumulatiivisen hoidon vaikutus, jotka tämän tutkimuksen mukaan olisivat molemmat ainakin lievästi piristäviä. Akupunktion piristävän vaikutuksen selvittämiseksi yksinään ja edelleen sen käyttökelpoisuutta hoitomuotona oireilevalle, ikääntyvälle koiralle olisi mielekästä jatkaa lisätutkimuksin, todellista lumeryhmää käyttämällä. Näin mahdollisesti saataisiin lisää akupunktion eläinlääkinnällistä käyttöä puolustavia tuloksia. Mutta jo tämän tutkimuksen perusteella voi akupunktiohoitoa, kuten myös ravintohiivaa suositella vanhuuden myötä oireilevan koiran tukihoidoksi.

Tutkimuksessa selvitettiin hiv-tartunnan saaneiden somalialais- ja venäläistaustaisten maahanmuuttajien terveydentilaa, elämänlaatua, terveyspalvelujen käyttöä sekä syrjintä- ja hoitokokemuksia Suomessa verrattuna maahanmuuttajiin, joilla ei ole todettu hiv-infektiota. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi hiv-infektioiden esiintyvyyttä maahanmuuttajilla Suomessa ja Euroopassa, testaus- ja seulontakäytäntöjä sekä tarkastellaan hiv-infektion vaikutusta elämänlaatuun ja mielenterveyteen. Hiv-positiiviset maahanmuuttajat ovat ryhmä, josta on niukalti tutkimustietoa Suomessa. Kyseessä on havainnoiva poikkileikkaustutkimus, jossa haastateltiin Helsingin Yliopistollisen sairaalan infektiotautien poliklinikan hiv-positiivisia maahanmuuttajataustaisia potilaita rakenteellisen kyselykaavakkeen avulla. Tietoja verrattiin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi tutkimuksen aineiston hiv-negatiivisten maahanmuuttajiin. Tutkimuksessa selvisi, ettei hiv-infektio ollut merkittävä hiv-positiivisten maahanmuuttajien elämänlaatuun tai syrjintäkokemuksiin vaikuttava tekijä. Hiv-infektio sen sijaan vaikutti tutkittavien tyytyväisyyteen omaan terveyteensä sekä selviytymiseen päivittäisistä toimista. Lisäksi hiv-positiiviset käyttivät ja kokivat enemmän tarvetta mielenterveyspalveluille ja heillä oli enemmän vakavia masennus- ja ahdistusoireita kuin hiv-negatiivisilla maahanmuuttajilla. Tutkimuksessa korostui erityisesti hiv-positiivisten maahanmuuttajamiesten riski masennus- ja ahdistusoireisiin. Hiv-positiiviset tutkittavat olivat kuitenkin tyytyväisempiä saamaansa hoitoon ja kokivat vähemmän tyydyttymätöntä lääkärinhoidon tarvetta. Tutkimus onnistui saamaan tietoa ryhmästä, josta on hyvin vähän tutkimustietoa saatavilla Suomessa. Toisaalta tutkimuksen pieni otoskoko ja tutkittujen maahanmuuttajaryhmien kulttuuriset erityispiirteet rajoittavat tulosten yleistettävyyttä. Jatkotutkimuksissa tulisi selvittää mitkä tekijät lisäävät hiv-positiivisten maahanmuuttajien riskiä sairastua mielenterveysongelmiin, miten niitä voitaisiin ehkäistä sekä miten mielenterveyspalveluja voitaisiin kehittää. (193 sanaa)

Tässä tutkimuksessa tarkastelen ikääntyneiden ajatuksia omaan elämänkulkuun, ikääntymiseen ja uskonnollisuuteen liittyen. Tutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia siihen, mitkä asiat ikääntyneille ovat merkityksellisiä, millaisista asioista syntyy heidän elämänsä mieli, ja millaiset asiat tätä elämän mieltä horjuttavat. Haluan ymmärtää, kuinka mennyt elämä on vaikuttanut tämän päivän kokemiseen, ja mikä merkitys ikääntymisen elämään tuomilla muutoksilla on heidän elämäänsä, osallistumiseensa, ja elämän mielen kokemukseen. Tutkimuksen taustamateriaalina on Lauttasaaren seurakunnan vuonna 1996 tekemä kyselytutkimusaineisto, josta ilmenee, kuinka vähän ikääntyneet seurakunnan toimintaan osallistuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja aineisto on koottu teemahaastatteluin. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu kuuden vuonna 1921 syntyneen, haastatteluhetkellä 77-vuotiaan, lauttasaarelaisnaisen haastatteluista syntyneestä litteroidusta haastatteluaineistosta. Teoreettisena viitekehyksenäni on vanhuusteoriat, erityisesti osallisuuden ja merkityksellisen ikääntymisen näkökulma huomioiden. Aineistoa olen lähestynyt sisällönanalyysin keinoin, lähinnä aineistolähtöisesti. Menetelmä soveltuu hyvin valmiiden tekstien tarkastelutavaksi. Naisten haastatteluista nousee esiin viisi teemaa. Nämä ovat heidän elämänkulkunsa ja koetun elämänlaadun kannalta merkittäviä, ja ovat luomassa heidän elämäänsä myös tarpeellisuuden ja tarkoituksen tunnetta, sekä toivoa. Nämä teemat ovat terveys ja toimintakyky, uskonnollisuus, muistot, ihmissuhteet ja vapaus. Naiset kokevat, että heidän elämällään on tarkoitus ja merkitys, ja että heidän elämänsä on monella tapaa hyvää. Aineistosta nousee kuitenkin selkeästi esiin ikääntyneen tarve vuoropuheluun ja kohtaamiseen. Heillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ikääntyneet elävät suurelta osin yksin, ja kaipaavat vuorovaikutukseen. Pohdin, miten kirkko voisi olla vahvistamassa elämän mielekkyyden kokemista ikääntyneiden elämässä. Sielunhoidon ytimessä on ihmisen kuuleminen ja läsnäolo. Olisiko seurakunnalla diakoniatyössä ja sielunhoidossa mahdollisuutta olla ikääntyville jäsenilleen läsnä, kuulla seurakuntalaisiaan ja nähdä heidät. Ikääntyneiden kanssa käytävissä keskusteluissa voisi antaa mahdollisuuden turvallisesti kohdata ja käsitellä elämäntapahtumia ja menetyksiä, lähestyvää kuolemaa. Kirkolla voisi olla merkittäväkin rooli ikääntyneen ihmisen kokemus- ja merkitysmaailmassa. Ja ennen kaikkea, kirkon tulisi nähdä se rooli tärkeänä.

Reumahoito on mullistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Entistä useampi tulehduksellista reumasairautta sairastava saadaan oireettomaksi uusien lääkehoitojen ansiosta. Elämänlaatututkimuksissa reumasairaiden kokema elämänlaatu on todettu perusväestöön verrattuna huonommaksi. Koska lääkehoito on kehittynyt ja yhä useampi reumasairaus saadaan oireettomaksi, onkin tarve selvittää, mitä reumasairaat itse ajattelevat omasta elämänlaadustaan ja ikääntymisestään 2020-luvun Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista ikääntyneen reumasairaan elämänlaatu on ja mitä elämänlaatua lisääviä tai heikentäviä tekijöitä he kokevat elämässään sekä selvittää millaisia vaikutuksia ikääntymisellä, reumasairaudella ja covid-19 pandemialla on heidän elämäänsä. Aineisto hankittiin haastattelemalla puhelimitse kymmentä reumasairasta ikääntyvää. Haastateltavat löydettiin Reumaliiton jäsenrekisteristä satunnaisotannalla ja tiedustelemalla heidän halukkuuttaan ja sopivuuttaan tutkimukseen. Haastateltavista viisi sairasti nivelreumaa ja kolme muuta tulehduksellista reumasairautta. Kahdella diagnoosina oli fibromyalgia. Aineistonkeruumuotona oli teemahaastattelu, sekä Euro-His-8-elämänlaatukysely. Tutkimus oli laadullinen terveystutkimus, missä hyödynnettiin myös määrällistä elämänlaatukyselyä. Aineiston analyysi tehtiin sisällönanalyysin avulla. Tähän tutkielmaan osallistuneiden reumasairaiden ikääntyneiden elämänlaatu näyttäytyy yleisesti melko hyvänä. Osalla reumasairaus vaikuttaa paljonkin jokapäiväiseen elämään, ja joillakin ei juuri ollenkaan. Reumasairaan ikääntyneen hyvä elämänlaatu koostuu hyvästä terveydestä, itsenäisestä selviytymisestä, tuesta ja avusta, mielekkäästä tekemisestä, hyvästä asumisesta ja toimivista ihmissuhteista. Elämänlaatua lisääviä tekijöitä olivat muun muassa liikuntakyvyn ja terveyden säilyminen, arkiaskareista selviytyminen, positiivinen ajattelu, sopeutuminen sairauteen ja ikääntymiseen, hyvät ihmissuhteet, sosiaaliset aktiviteetit, itseä miellyttävä asunto ja asuinympäristö sekä riittävä toimeentulo. Heikentäviä tekijöitä olivat muun muassa huonossa hoitotasapainossa oleva sairaus ja siitä johtuva huono fyysinen toimintakyky, pelko sairauden pahenemisesta ja toimintakyvyn menettämisestä, raskaat elämäntilanteet, jaksamattomuus, yksinäisyys, menetykset, ihmissuhdeongelmat, asunnon puutteet ja liikkumisen esteet. Covid-19-pandemia oli vaikuttanut ikääntyneiden reumasairaiden elämään lähinnä menojen ja harrastusten peruuntumisena, ulkopuolisen avun tarpeen lisääntymisenä, pelkona omasta tai läheisten sairastumisesta, passiivisen oleskelun lisääntymisenä, lähikontaktien puutteena, asiointitaitojen ruostumisena sekä haluttomuutena lähteä kodin ulkopuolelle, mutta toisaalta myös omaehtoisen liikunnan lisääntymisenä ja elämän leppoistumisena. Ikääntymiseen reumasairaana liittyy toiveikkuus, taistelutahto, pelko sekä sopeutuminen. Näyttää siltä, että myös pitkään sairastaneet ovat hyötyneet uusista lääkehoidoista ja elämänlaatu on kohentunut. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että ihmisten elämänlaatuun vaikuttaa myös monet terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät. Tässä tutkimuksessa tuli esille hyvien ihmissuhteiden ja tukiverkostojen tärkeys, joiden ansiosta haastateltavat voivat pääosin hyvin ja pärjäsivät kotonaan. Onko niin kuitenkaan kaikilla? Kuntien rooli palvelutarpeen kartoittamisessa on tärkeää ja keskittyminen erityisesti haavoittuvimpiin ikääntyviin. Myös järjestöt voisivat olla suuremmassa roolissa järjestämässä palvelujärjestelmää täydentäviä ennaltaehkäiseviä tukimuotoja.

Tavoitteet. Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan kehityksellisen kielihäiriön pitkäaikaisia vaikutuksia sekä kielihäiriöisten aikuisten elämänlaatua. Kehityksellinen kielihäiriö on yleinen kehityksellinen häiriö, joka vaikuttaa kielen kehityksen lisäksi yksilön toimintakykyyn ja osallistumiseen. Lisäksi sen on havaittu lisäävän riskiä muun muassa oppimisvaikeuksiin sekä sosiaalisiin ja tunne-elämän ongelmiin. Aiemmissa tutkimuksissa kehityksellisen kielihäiriön on todettu alentavan elämänlaatua lapsuudessa. Kehityksellisen kielihäiriön pitkäaikaisista vaikutuksista aikuisuudessa ei tiedetä vielä kovin paljoa, sillä aiempi tutkimuskirjallisuus on keskittynyt pääasiassa lapsuuteen. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin helmikuussa 2021 Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista. Hakulauseke muodostettiin yhdistämällä kehityksellisen kielihäiriön termejä elämänlaadun ja hyvinvoinnin käsitteisiin. Lopulliseen aineistoon valittiin vertaisarvioidut, englanninkieliset alkuperäistutkimukset, jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin ja olivat saatavilla ilman maksua Helsingin yliopiston tunnuksilla. Kandidaatintutkielman lopullinen aineisto koostui kuudesta artikkelista, jotka analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Kehitykselliseen kielihäiriöön yhdistettiin negatiivisia vaikutuksia aikuisuudessa. Erityisesti vaikutuksia havaittiin olevan koulutukseen, työllisyyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja mielenterveyteen. Negatiivisista vaikutuksista huolimatta kielihäiriöisten aikuisten elämänlaatu oli hyvä eikä eronnut merkitsevästi kontrolleista. Kuntouttajien olisi kuitenkin hyvä tiedostaa kehitykselliseen kielihäiriöön liittyvät riskit, ja kielellisten taitojen kuntoutus lapsuudessa sekä pidempään jatkuva seuranta ja tukitoimet voisivat auttaa kielihäiriöisten aikuisten arjessa pärjäämistä.

Objectives. Specific language impairment (SLI) is a heterogeneous disorder and its symptoms change with development. For most people it has a profound effect on functional ability, participation, and learning. The symptoms are persistent especially among those with difficulties in speech-reception. Simultaneous learning of multiple languages increases the individual variation in linguistic difficulties. Language functioning of Finnish monolingual and multilingual children at age over 10 years has not been thoroughly investigated. The objective of this study was to describe how SLI manifests itself in 11–12-years-old monolingual and multilingual children. The study focused on language ability and health-related quality of life. The acquired information may help in improving supporting practices. Methods. Four male participants at age of 11–12 years living in the Capital Region of Finland, and with SLI diagnosis (F80.2) were recruited from Helsinki University Central Hospital Audiophoniatric ward 22 for the study. Two participants were monolingual and two were multilingual learning Finnish as their second language. The gathered data consisted of language tests and questionnaires intended for parents, teachers, and the participants. Testing was videotaped and the acquired narratives were transcribed. Results were compared against age norms as well as previous literature. Furthermore, the questionnaire data were grouped based on the content, and the results were analyzed qualitatively. In addition, the test results and questionnaire data were compared to each other. Finally, the differences in language abilities were examined in relation to medical reports written before school age. Results and conclusions. All participants had deficiencies in language abilities, but language symptoms, social ability, academic achievement, and quality of life varied individually. Results were in line with previous studies. Difficulties were observed especially in grammatical and reading abilities, short-term memory and word naming. Moreover, according to parents and teachers, the participants had problems in speech reception, narration, pragmatics, and some of them also in social interactions. Finnish vocabulary among the multilingual participants was smaller than that of their monolingual counterparts. However, differences in other areas were larger at single-level than at group-level. Three of the participants still received substantial support in school. Support of the fourth participant had been discontinued due to favorable progress. Majority of the participants perceived their health-related quality of life slightly weaker than that of controls. Based on the results, it is important to support pragmatic skills at school age since previous studies have shown an association of these to social integration. A Study with a larger sample size and longitudinal setting is needed in the future.