Browsing by Subject "epidemiat"
Now showing items 1-4 of 4
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Suomessa on 2000-luvulla raportoitu vuosittain 30–70 elintarvike- ja vesivälitteistä epidemiaa, joista suurin osa on ollut elintarvikevälitteisiä. Valtioneuvoston asetus (1365/2011) velvoittaa kunnan nimeämään epidemioiden selvittämistä varten selvitystyöryhmän. Epidemioiden selvitystyö on tärkeä osa väestön terveydensuojelua. Epidemiaselvitystyöryhmien toimintaan on kuitenkin viime vuosina vaikuttanut sekä ympäristöterveydenhuollon alueellistamishanke että uusi epidemioiden sähköinen ilmoitusjärjestelmä, eikä näiden muutosten vaikutusta toimintaan täysin tunneta. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida epidemiaselvitystyöryhmien toimintaa ja sen vakiintuneisuutta kartoittamalla työryhmien kokoonpanoa, toimintatapoja, kokoontumisaktiivisuutta ja vastuuhenkilöitä. Lisäksi kartoitettiin selvitystyöryhmien edustajien näkemyksiä työryhmien toimintakyvystä ja yhteistyön toimivuudesta paikallisen epidemiaselvityksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välillä. Tavoitteena oli lisäksi selvittää epidemiaepäilyilmoitusten pohjalta elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden laajuutta ja alueellista jakaumaa, sekä yleisimmät epäillyt taudinaiheuttajat, tartunnanlähteet ja yleisimmät oletetut tapahtumapaikat. Tutkimus toteutettiin ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiden johtajille suunnatulla kyselytutkimuksella sekä analysoimalla THL:lle 2010–2014 tehdyt 377 epidemiaepäilyilmoitusta. Aineisto käsiteltiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel 2013 -taulukkolaskentaohjelmaa ja tilastolliseen analysointiin IBM SPSS Statistics 22 -ohjelmaa. Kyselyyn vastasi 28 ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköä (vastausprosentti 45,2). Kaikissa paitsi yhdessä vastanneista valvontayksiköistä toimi elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvitystyöryhmä. Kyselyyn vastanneista selvitystyöryhmistä 74,0 % (n = 27) oli kokoonpanoltaan valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) mukainen. Epidemiaselvitystyö koettiin pääasiassa onnistuneeksi ja mielipide yhteistoiminta-alueiden vaikutuksesta epidemiaselvitystoimintaan oli pääosin positiivinen. Selvitystyöryhmien kokemukset THL:n epidemiaselvitystoiminnasta olivat myös myönteisiä. Merkittäväksi epäkohdaksi vastaajat kokivat kunnan päättäjien tietämättömyyden epidemiaselvitystyöstä. Suurin osa (64,3 %, n = 28) vastaajista koki ruokamyrkytysepidemioiden sähköisen ilmoitusjärjestelmän (RYMY) parantaneen epidemioiden ilmoittamista, mutta 42,9 % (n = 28) ei kokenut järjestelmää helppokäyttöiseksi. Epidemiaepäilyilmoituksissa epäilty tartunnan lähde ilmoitettiin 77,5 %:ssa tapauksia. Epidemian lähteeksi epäiltiin useammin elintarviketta kuin vettä. Useimmiten epäiltiin kalaa tai äyriäisiä sisältäviä elintarvikkeita. Suurimmassa osassa epäilyilmoituksia epidemian aiheuttajaksi oli ilmoitettu norovirus. Eniten epidemioita epäiltiin alkaneeksi ravintolasta ja suuria epidemioita, joissa sairastui yli 100 ihmistä, ilmoitettiin aineistossa seitsemän. Tutkimuksen perusteella paikallinen epidemiaselvitystyö on kyennyt vakiintumaan viime vuosina vallinneiden muutosten keskellä. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää paikallisten epidemiaselvitystyöryhmien toiminnan ja valtakunnallisen epidemiaselvitystyön kehittämisessä edelleen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Suomessa ei ole erityistä hevosten epidemioita selvittävää tahoa, joten eläinlääkäripraktikolle voi työssään tulla vastaan tilanteita, joissa epidemian selvittäminen olisi tarpeen. Tutkielman taustalla ovat vuonna 2010 yhdellä suomalaisella hevostallilla tapahtuneet sarveiskalvotulehdukset, joita epäiltiin taudinpurkaukseksi. Tapauksen selvittämiseksi kolme eläinlääkäriä laati kyselylomakkeet sekä hevosten omistajille että tallin pitäjille. Eläinlääkäreiden hypoteesina oli, että kyseessä on sienen aiheuttama taudinpurkaus. Vaikka sarveiskalvotulehdukset ovat hevosilla yleisiä, ne ovat useimmiten seurausta sarveiskalvovauriosta ja esiintyvät näin ollen yksittäisillä eläimillä. Sienten aiheuttamat hevosten sarveiskalvotulehdukset ovat kuitenkin Euroopassa suhteellisen harvinaisia. Kirjallisuudessa ei ole tietääksemme aiemmin kuvattu hevosten sarveiskalvotulehdustaudinpurkausta. Tutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli perehtyä epidemioiden selvittämisessä käytettäviin tutkimusasetelmiin sekä tiedonkeruumenetelmistä kyselyiden tekemiseen, ja kerätä tietoa hevosten epidemioiden selvittämisestä sekä sarveiskalvotulehduksista hevosella. Tutkielman tutkimusosa tehtiin edellä mainitun hypoteesin testaamiseksi. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää, oliko kyseessä epidemia, kuvata sen selvittäminen ja mahdollinen aiheuttaja ja löytää altistaneita tekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytetyn kyselylomakkeen toimivuutta. Aineistona oli 16 hevosen omistajien täyttämää kyselylomaketta, tallin pitäjien täyttämä kyselylomake liitteineen (pohjapiirroksia, rehu- ja kuivikeanalyysituloksia, verinäytetuloksia, lausuntoja rakennustarkastajalta ja eläinlääkäriltä) sekä kuuden hevosen potilaskertomukset. Omistajien kyselylomakkeiden vastaukset koodattiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, josta ne siirrettiin SPSS-tilasto-ohjelmaan. Aineiston kuvailuun käytettiin frekvenssejä, ja riskitekijöiden ja silmäoireilun välisen assosiaation tutkimiseen khiin neliö -testiä laskemalla Fisherin eksaktit p-arvot Bonferronikorjauksella. Tuloksiin ja kirjallisuuteen perustuen kyseessä oli epidemia, koska tapauksia esiintyi tavallista enemmän: tutkituista hevosista seitsemällä oli sarveiskalvotulehdus ja näistä neljällä aiheuttajana oli sieni. Lopuilla sairastuneista hevosista yhdellä aiheuttajana oli bakteereita ja kahdella aiheuttajaa ei saatu selville. Yleisimmät aiheuttajat olivat sienistä Aspergillus flavus ja bakteereista koagulaasinegatiivinen stafylokokki. Riskitekijöistä ainoa tilastollisesti merkitsevä oli rasituksen jälkeen kipeytyneiden lihasten ja urheiluvammojen hoitoon ulkoisesti käytettävä Arnica-linimentti (p-arvo 0,01). On kuitenkin epätodennäköistä, että se olisi ollut todellinen riskitekijä, vaan todennäköisemmin kyseessä oli tilastollinen (tyypin I) virhe. Tulos ei ollut täysin hypoteesin mukainen, sillä aiheuttajina oli useita sienilajeja ja bakteereja, ja todennäköisesti niistä yksikään ei ollut primaari taudinaiheuttaja. Koska aiheuttajia oli niin monta, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että sarveiskalvotulehdukset olisivat tarttuneet hevosesta toiseen. Kerätyn aineiston perusteella altistaneita tekijöitä ei saatu selvitettyä. Jatkoa varten epidemioiden selvitystyön helpottamiseksi olisi hyödyllistä, mikäli käytettävissä olisi valmis hevosten epidemioiden selvitykseen soveltuva sähköinen muokattava kyselylomakepohja.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Kuvailevan epidemiologisen tutkimuksen aineistona on 566 EELA:ssa vuonna 1994 virologisesti varmennettua koirien penikkatautitapausta. Tutkimuksessa tarkastellaan tapausten jakaumia ajan, paikan, koirien rodun, sukupuolen, iän, oireiden ja rokotustietojen suhteen. Koska koirien tiedot on kerätty eläinlääkäreiden antamista esitiedoista, ei kaikista koirista ole saatu kaikkia tarvittavia tietoja. Positiivisiksi varmennettujen tapausten määrä alkoi lisääntyä heinä-elokuussa Suur-Helsingin alueella, noin kuukautta myöhemmin Etelä- ja Keski-Suomen suurehkoissa kaupungeissa. Lokakuussa tapauksia oli eniten (147 koiraa). Erityistä rotudispositiota ei havaittu. Sekarotuiset olivat suurin yksittäinen ryhmä (19.2 %). Uroskoiria oli sairastuneissa enemmän kuin naaraita (CIg95% 53.8 % 62.4 % ja CI95% 37.6 % -46.2 % vastaavasti). Penikkatautia esiintyi yllättävän tasaisesti eri ikäryhmissä puolentoista vuoden ikään saakka. Koirien yleisimmät oireet sopivat hyvin kirjallisuuden antamaan kuvaan penikkataudista lukuunottamatta iho-oireita, joita esiintyi runsaasti (45 %). Lähes kaikki koirat, joiden rokotustaustasta oli tietoa (397 koiraa), oli rokotettu vähintään kerran 95.7%). Suurin osa koirista oli rokotettu kolmen ja neljän kuukauden ikäisinä (71.8 % ja 70.9 % vastaavasti) KELA:n suositusten mukaisesti. Rokotusstatus saatiin määritettyä 265 koirasta. Tässä tutkimuksessa asetettujen kriteerien mukaan näistä koirista 64 %:lla oli voimassaoleva rokotus. Näistä koirista Dohyvac-rokotteella rokotettujen koirien osuus oli suhteessa suurempi kuin muilla rokotteilla rokotettujen koirien, kun määriä verrattiin rokotteiden myyntilukuihin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Metisilliiniresistentin Staphylococcus pseudintermedius -bakteerin (MRSP) leviäminen on 2000-luvulla yleistynyt ongelma pieneläinlääketieteessä. Se aiheuttaa ongelmia hankalahoitoisten infektioiden ja lisääntyneiden hoitokustannusten kautta. Bakteeri kykenee lisäksi aiheuttamaan sairaalaepidemioita. Sellainen koettiin Yliopistollisen eläinsairaalan Pieneläinsairaalassa vuosina 2010 – 2011. Tämän lisensiaatin tutkielma on kaksiosainen. Kirjallisuusosiossa annetaan tietoa MRSP:stä, sen kyvystä tulla resistentiksi tavallisimmille mikrobilääkkeille, sekä MRSP-infektion hoidosta. Tutkimusosiossa kuvaillaan Pieneläinsairaalan MRSP-epidemian vaiheet ja vastustustoimenpiteet, sekä selvitetään tartunnalle altistaneita tekijöitä tapaus-verrokkitutkimuksella. Marraskuussa 2010 Pieneläinsairaalassa tehtiin ensimmäinen moniresistentti MRSP-löydös. Tavattu kanta oli vastustuskykyinen erytromysiinille, klindamysiinille, sulfa-trimetopriimille, enrofloksasiinille, gentamisiinille, sekä kloramfenikolille. Kanta oli herkkä vain fusidiinihapolle ja amikasiinille. Seurantajakson (1.11.2010 – 31.10.2011) aikana epidemiakanta eristettiin kaikkiaan 55 potilaalta, joilta 24:llä MRSP löydettiin infektiopesäkkeestä. 15 tapauksessa kyseessä oli leikkaushaavainfektio. Loput löydökset (n=31) tehtiin seulontanäytteistä. Pieneläinsairaalan tapauskertymä osastopotilailla oli 2,2 % (55/2483). Riskitekijöiden selvittämistä varten kerättiin tiedot MRSP-tapauspotilaista, sekä 213 kontrollipotilaasta, joilta oli otettu MRSP-negatiivinen seulontanäyte seurantajakson aikana. Tutkitut muuttujat liittyivät potilaan seurantajakson aikana saamaan lääkehoitoon, potilaalle tehtyihin toimenpiteisiin, sekä potilaan käynteihin eri osastoilla. Tilastollisesti merkittäviä, MRSP-kantajuudelle tai infektiolle altistavia tekijöitä, olivat ihorikko (OR 12,9; p: <0,0001), kirurginen toimenpide (OR 9,8, p: <0,0001), mikrobilääketerapia (OR 11,1; p: <0,0001), sekä teho-osastohoito (OR 2,0; p: 0,036). Se oliko kirurginen toimenpide ortopedinen vai ei (OR 1,8; p: 0,13), tai oliko se tehty päivystyskirurgiana (OR 1,0; p: 1,0) ei ollut tilastollisesti merkittävä tekijä. Mahahapposalpaajahoito ei altistanut tartunnalle (OR 1,6; p: 0,15). Tulokset ovat alustavia ja niistä suoritetaan vielä lisätutkimuksia sekoittavien tekijöiden hallitsemiseksi. Pieneläinsairaalassa tehtiin epidemia-aikana mittavia vastustustoimenpiteitä. Riskipotilaita seulottiin aktiivisella näytteenotolla ja Pieneläinsairaalaan perustettiin kohorttiosasto tunnettujen kantajapotilaiden hoitoa varten. Sairaala jaettiin lisäksi eri alueisiin joihin eri riskiluokan potilaat ohjattiin. Sairaalassa otettiin myös lukuisia ympäristönäytteitä. Vastustustoimilla uusien tautitapausten esiintyminen väheni. Helmikuussa 2012 tilanne näyttää rauhoittuneen. Saadut tulokset tukevat ja täydentävät aiempia tutkimuksia, ja antavat lisätietoa riskipotilaiden tunnistamisen helpottamiseksi. Vaikka lisää tutkimuksia riskitekijöistä vielä tarvitaan, niiden tunteminen mahdollistaa torjuntakeinojen oikean kohdentamisen ja epidemiapurkausten ehkäisemisen.
Now showing items 1-4 of 4