Browsing by Subject "epidemiologia"

Afrikkalainen sikarutto (African swine fever, ASF) on vakava, helposti leviävä sikojen sairaus, jonka aiheuttaa asfiviruksiin kuuluva ASF-­virus. Virus on erittäin kestävä. Se infektoi kaikkia Suidae-­heimon lajeja esimerkiksi kesy-­ ja villisikoja. Afrikkalaisilla villisioilla tauti on tavallisesti oireeton. Kesysioille ja eurooppalaisille villisioille virus aiheuttaa vakavan, kliinisen verenvuototaudin. ASF tarttuu suorassa kontaktissa eläinten välillä tai epäsuorasti fomiittien kautta. Se voi tarttua myös virusta sisältävän ravinnon välityksellä. Virus leviää Afrikassa pahkasikoihin myös Ornithodoros-­suvun puutiaisten välityksellä. Eurooppalaisilla villisioilla ja kesysioilla taudinkuva on tyypillisesti perakuutti tai akuutti. Oireina ovat mm. korkea kuume, ihon punoitus tai sinerrys, syömättömyys ja apaattisuus. Siat voivat kuolla myös ilman edeltäviä oireita. Kuolleisuus voi olla jopa 100 %. ASF-­diagnoosi tehdään elinnäytteistä tai seerumista viruksen eristyksellä, viruksen osoituksella tai vasta-­aineiden osoituksella. ASF-­virusta löydettiin Venäjältä vuonna 2007. Tauti levisi edelleen Valko­Venäjälle, Ukrainaan ja Moldovaan. Tautia todettiin itäisessä EU:ssa vuonna 2014. Ensimmäiset villisikatapaukset todettiin Liettuassa. Myöhemmin samana vuonna tautia todettiin villisioista myös Puolassa, Latviassa ja Virossa. Vuonna 2017 tautia todettiin Tšekissä ja Romaniassa. Suurin osa kesysikatapauksista on todettu pienissä takapihasikaloissa, joissa tautisuojaus on huono. ASF on levinnyt pitkiä matkoja ihmisen toiminnan seurauksena. Villisialla on tärkeä rooli taudin paikallisessa leviämisessä. Tärkein kesysikojen infektiolähde on ollut ASF-­virusta sisältäneen ruokajätteen käyttäminen sikojen ruokinnassa. Taudin torjunnasta määrätään sekä kansallisessa että EU:n lainsäädännössä. Koska tautiin ei ole rokotetta, taudin vastustuksen avainasemassa ovat sikatilojen korkea tautisuojaus, taudin varhainen havaitseminen, tiedottaminen sekä villisikapopulaation pienentäminen. Villisioista tehtävät passiiviset seurantatutkimukset ovat oleellisia tautitilanteen seurannassa ja taudin havaitsemisessa. Tehokkaista keinoista ASF:n leviämisen estämiseksi Euroopan villisikapopulaatiossa tarvitaan vielä lisää tutkimuksia. Villisikakannan tehokas pienentäminen vähentää riskiä ASF:n leviämiseen. Villisianraatojen kerääminen on ensiarvoisen tärkeää, koska virus säilyy raadoissa pitkään ja ne toimivat infektiolähteinä terveille villisioille. Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta riski taudin leviämiseen on olemassa. Evira seuraa maan tautitilannetta sekä kesy-­ että villisikojen seurantatutkimuksilla. Suomen villisikakannan pienentämistä on tehostettu ja metsästystä on pyritty helpottamaan lainsäädäntöä muuttamalla. ASF on ajankohtainen sikojen sairaus, joka aiheuttaa suuria tappioita sianlihantuotannolle. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä afrikkalaisen sikaruton epidemiologiaan sekä taudin torjuntaan Euroopan Unionissa ja Suomessa. Työssä esitellään pääpiirteissään myös taudin patogeneesi, oireet ja diagnostiikka.

Akuutti appendisiitti on yksi tavallisimmista akuutin vatsakivun aiheuttajista päivystyksessä, mutta appendisiittiin liittyy vielä epäselvyyksiä, joita tutkimalla potilaiden hoitoa voidaan parantaa. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä Jorvin ja Meilahden sairaaloista kerätyn aineiston pohjalta akuutin appendisiitin epidemiologiseen tilanteeseen HYKS-alueella vuonna 2021. Tutkielman aineisto kerättiin osaksi European Society of Trauma and Emegency Surgeryn toteuttamaa kansainvälistä SnapAppy2020 tutkimusta. Aineisto käsittää kaikki potilaat (N= 374), joita hoidettiin appendisiitin takia Meilahden tai Jorvin sairaalassa 1.3.-31.5.2021. Tutkimuksen merkittävimmät havainnot liittyivät iän epidemiologiseen merkitykseen. Appendisitiin havaittiin painottuvan erityisesti alle 40-vuotiaisiin potilaisiin. Toisaalta taudin komplisoitunutta muotoa esiintyi suhteellisesti enemmän potilaan iän kasvaessa. Myös C-reaktiivisessa proteiinissa (CRP) havaittiin eroja, sillä se näyttää olevan vanhemmilla potilailla suurempi. Lisäksi naisilla CRP:n keskiarvo oli tässä tutkimuksia miehiä korkeampi, mikä ei kuitenkaan selity runsaammalla komplisoitumisella. Diagnostiikan suhteen havaittiin, että preoperatiivisesti tehtävä arvio komplisoitumisesta on epätarkin vanhemmilla potilailla, koska heidän kohdallansa komplisoitumattomalta vaikuttava appendisiitti on noin viidesosassa tapauksia komplisoitunut. Epidemiologisten kysymysten huomioiminen päivystyksessä voi auttaa appendisiitin diagnostiikassa ja potilaan nopeammassa hoitoon pääsyssä.

BACKGROUND: Diet has a major influence on the human gut microbiome, which has been linked to health and disease. However, epidemiological studies on the association of a healthy diet with the gut microbiome utilizing a whole-diet approach are still scant. OBJECTIVES: To assess associations between healthy food choices and human gut microbiome composition, and to determine the strength of association with the functional potential of the microbiome. DESIGN: The study sample consisted of 4,930 participants in the FINRISK 2002 study. Food intake was assessed using a food propensity questionnaire. Intake of food items recommended to be part of a healthy diet in the Nordic Nutrition Recommendations were transformed into a healthy food choices (HFC) score. Microbial diversity (alpha diversity) and compositional differences (beta diversity) and their associations with the HFC score and its components were assessed using linear regression and permutational multivariate analysis of variance (PERMANOVA). Associations between specific taxa and HFC were analyzed using multivariate associations with linear models (MaAsLin). Functional associations were derived from KEGG orthologies (KO) with linear regression models. RESULTS: Both microbial alpha (p = 1.90x10-4) and beta diversity (p ≤ 0.001) associated with HFC score. For alpha diversity, the strongest associations were observed for fiber-rich breads, poultry, fruits, and low-fat cheeses. For beta diversity, most prominent associations were observed for vegetables followed by berries and fruits. Genera with fiber-degrading and short-chain fatty acids (SCFA) producing capacity were positively associated with the HFC score. HFC associated positively with KO-based functions such as vitamin biosynthesis and SCFA metabolism, and inversely with fatty acid biosynthesis and the sulfur relay system. CONCLUSIONS: These results from a large and representative population-based survey confirm and extend findings of other smaller-scale studies that plant and fiber-rich dietary choices are associated with a more diverse and compositionally distinct microbiome, and with a greater potential to produce SCFAs.

Hevosten hengitystievirooseja esiintyy maailmanlaajuisesti. Ne tarttuvat helposti hevosesta toiseen ja aiheuttavat siten nopeasti laajoja epidemioita. Epidemioiden seurauksena saatetaan joutua perumaan erilaisia hevostapahtumia ja muuttamaan toimintatapoja, minkä takia hengitystievirooseilla on myös taloudellinen merkitys hevosalalle. Hevosten runsas tuonti, vienti ja kilpailumatkustaminen maiden välillä lisäävät hengitystieviroosien leviämisen riskiä. Siksi tietoisuutta näistä riskeistä tulisi lisätä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä Suomessa esiintyvät hengitystievirukset ja arvioida kirjallisuuden avulla hengitystieviroosien esiintyvyyttä Suomessa. Työssä käsitellään myös hengitystieviroosien diagnostiikkaa, rokotuksia ja epidemiologiaa. Tärkeimmät hevosten hengitystievirukset Suomessa ovat influenssavirus, tyyppien 1 ja 4 herpesvirukset ja arteriittivirus, jotka kuuluvat myös kuukausittain ilmoitettaviin eläintauteihin. Todennäköisesti Suomessa esiintyy myös tyyppien 2 ja 5 herpesviruksia, riniitti-, adeno- ja reoviruksia. Tarkkaa tietoa hengitystievirusten esiintyvyydestä Suomessa ei ole, koska aiheesta ei ole tehty kattavaa tutkimusta. Hevosinfluenssan, tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja arteriittivirusten osalta Evira (Elintarviketurvallisuusvirasto) julkaisee vuosittain todettujen tautien määrät sinne lähetettyjen näytteiden perusteella. Näytteitä lähetetään kuitenkin vuosittain melko vähän, minkä takia näidenkään virusten esiintyvyyttä Suomessa ei voi täysin luotettavasti arvioida julkaistujen lukujen perusteella. Muiden virusten osalta ei ole olemassa lainkaan julkaistua tietoa niiden esiintyvyydestä Suomessa. Muita viruksia esiintyy kuitenkin ulkomaisen tutkimuksen perusteella maailmanlaajuisesti, joten todennäköisesti niitä esiintyy myös Suomessa. Hengitystieviroosit ovat erityisen yleisiä nuorten hevosten keskuudessa, ja nuoret hevoset ovatkin kilpailevien hevosten lisäksi merkittävä ryhmä virusten leviämisen kannalta. Rokotusten avulla voidaan hillitä tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja influenssavirusten leviämistä, mutta rokotteet eivät anna täyttä suojaa infektioita vastaan. Tämän vuoksi hengitystievirooseja on tärkeä ennaltaehkäistä myös muilla keinoin, kuten hevosten ryhmittelyllä iän ja käyttötarkoituksen mukaan, hoitojärjestyksellä ja hyvällä tallihygienialla. Epäiltäessä tarttuvaa tautia myös nopea diagnostiikka on tärkeää. Tulevaisuudessa Suomessa olisi tarpeen toteuttaa laaja hengitystievirusten esiintyvyystutkimus, jotta eri hengitystievirusten yleisyydestä saataisiin luotettavaa tietoa. Myös tietoisuutta tarttuvien tautien riskeistä tulisi lisätä hevosharrastajien ja elinkeinonharjoittajien keskuudessa, jotta virusten leviämisen ennaltaehkäisyyn osattaisiin jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Mycoplasma bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1961 Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen mikrobia on eristetty eri puolilta Yhdysvaltoja ja muista maista. Tanskassa M. bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1981 ja Ruotsissa v. 1988. Koska mikrobin leviäminen maahamme lähiaikoina on varsin todennäköistä, on tämän kirjallisuuskatsauksen aiheeksi valittu M. bovis- mikrobin epidemiologia, vastustus ja diagnostiikka. M. bovis on invasiivinen mikrobi, mikä leviää hematogeenisesti aiheuttaen useiden eri elinten sairauksia. M. bovis aiheuttaa subakuutin tai akuutin utaretulehduksen lehmällä, vasikoiden ja nuorkarjan niveltulehduksia sekä nautojen hengitystie- ja genitaali-infektioita. Mikrobia on eristetty myös silmän sidekalvotulehduksesta naudalla. M. bovis-mikrobin aiheuttama utaretulehdus leviää tartunnan saaneessa karjassa helposti. Utaretulehdusta on vaikea eradikoida, koska se ei vastaa antibioottiterapiaan ja mikrobin eritystä tapahtuu ilman kliinisiä oireitakin. Yleensä epidemiat ovat enemmän karjakohtaisia kuin suuria alueita käsittäviä. Morbiditeetti vaihtelee ollen vakavissa tapauksissa jopa 70 %. Jos infektio havaitaan nopeasti ja kontrollitoimenpiteet saatetaan heti käyntiin, utaretulehdus leviää yleensä noin 10-30 %:iin karjasta. Utaretulehduksen eliminaatiossa pyritään löytämään infektoituneet eläimet ja hävittämään ne karjasta. Vasikat, sairastuessaan joko hengitystietulehduksiin, niveltulehduksiin tai molempiin, voivat jopa kuolla infektioon, mutta yleisemmin niiden kasvu hidastuu huomattavasti ruokahaluttomuuden ja yleiskunnon heikkenemisen vuoksi. Hengitystieinfektioissa morbiditeetti on 10-30% ja niveltulehduksissa 10-85%. Nivel- ja hengitystietulehdusten vastustuksessa rokotukset saattavat tulevaisuudessa osoittautua erittäin tärkeiksi. Lehmät voivat abortoida M. hovis-mikrobin levitessä hematogeenisesti kohtuun ja M. bovis aiheuttaa mahdollisesti myös infertiliteettiä. Koska M. bovis leviää sperman mukana, on sonnien ja siten sperman pitäminen tartunnasta vapaana tärkeintä genitaali-infektioiden vastustuksessa. Diagnostiikka perustuu maitonäytteiden ja hengitysteistä ja genitaaleista saatavien vanutikku- ja huuhtelunäytteiden viljelyynsekä serologiaan. Serologiassa käytetään lähinnä epäsuoraa hemagglutinaetiomenetelmää (IHA) ja entsyymi-immunomäärityksistä ELISA-menetelmää. Sekä näytteiden viljelyä että serologisia menetelmiä käytetään karja- tai yksilötasolla.

Epidemiologinen tutkimus on tärkeää, jotta jääkiekossa voidaan entistä paremmin ennaltaehkäistä vammoja ja sairastumisia. Tutkielman tavoitteena oli analysoida Pohjolaleirien vammat ja sairastumiset vuosina 2015–2020 ja tehdä kirjallisuuskatsaus aiemmista vastaavista tutkimuksista. Tutkimusaineistona toimi maajoukkuelääkärien toimesta kerätty materiaali Pohjolaleirien vammoista ja sairastumisista vuosina 2015–2020. Pohjolaleiri on Suomen jääkiekkoliiton järjestämä harjoitus- ja otteluleiri, mille kutsutaan ikäluokkansa 102 parasta pelaajaa, jotka täyttävät kyseisenä vuonna 15 vuotta. Leirin kesto on yleensä 5 päivää. Pohjolaleirien aikana rekisteröitiin yhteensä pelaajille 55 vammaa ja 42 sairastumista ja aikuisille 11 vammaa ja 56 sairastumista. Pelaajien vammojen ilmaantuvuus oli 8.99 per 100 pelaajaa/leiri ja 14.98 per 1 000 pelaaja peliä. Aivotärähdysten ilmaantuvuus oli 0.65 per 100 pelaajaa/leiri ja 1.1 per 1 000 pelaaja peliä. Yleisin diagnoosi oli kontuusio/ruhje (34.55 %). Aikuisilla ilmaantuvuus oli 1.83 vammaa/leiri. Sairastumisien ilmaantuvuus oli pelaajilla 6.86 per 100 pelaajaa/leiri ja aikuisilla 9.3 sairastumista/leiri. Suurin osa pelaajien ja aikuisten sairastumisista luokiteltiin respiratorisiksi (38.1 % ja 37.5 %). Leiri keskeytyi yhteensä 23 pelaajalla vamman vuoksi ja 19 pelaajalla sairastumisen vuoksi. Leirin keskeytymisen ilmaantuvuudeksi vamman vuoksi saatiin 3.76 per 100 pelaajaa/leiri ja sairastumisien vuoksi 3.10 per 100 pelaajaa/leiri. Yleisin syy leirin keskeytymiselle vamman vuoksi oli epäily murtumasta (21.7 %) ja sairastumisen vuoksi ylähengitystieinfektio (57.9 %). Aivotärähdysten ilmaantuvuus oli Pohjolaleireillä muihin tuloksiin verrattuna keskiarvoa pienempi ja sairastumisien ilmaantuvuus keskiarvoa suurempi. Ylähengitystieinfektioita voitaisiin jatkossa pyrkiä ehkäisemään hyvällä ohjeistuksella ja käsihygienialla.

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pernaruton epidemiologiaa ja taudin vastustusta. Epidemiologian kannalta B. anthracis-bakteerin tärkein ominaisuus on sen itiöityminen. Itiöt voivat säilyä maaperässä tartuntakykyisinä vuosikymmeniä. Huolimatta maaperän huomattavasta merkityksestä pernaruton epidemiologiassa ei vielä ole olemassa tehokasta keinoa saastuneen maaperän puhdistamiseksi pernaruttoitiöistä. Pernarutto on vakava zoonoosi. Sen vastustamisen keskeinen päämäärä on ihmisen terveyden suojaaminen. Pernarutto luokitellaan eläinlääkintölainsäädännössämme vaaralliseksi eläintaudiksi. Sen vastustaminen perustuu eläintautilakiin (55/80) ja eläintautiasetukseen (601/80) sekä pernaruttoa ja ritinäruttoa koskevaan yleiskirjeeseen (180/1980). Tutkimusosassa kartoitetaan pernaruton esiintymistä Suomessa vuosina 1940-1990. Pernarutto on ollut yleinen sairaus maassamme vuosisatamme alkuvuosikymmeninä. Tautia todettiin säännöllisesti muutamia tapauksia vuosittain vielä 1960-luvullakin. Tämän ajanjakson jälkeen pernaruttoa on maassamme todettu vain kahdesti. Tapausten jyrkkään vähenemiseen vaikuttavat vanhojen tartuntapesäkkeiden häviäminen, antibioottien käyttöönotto taudin hoidossa sekä tehokkaat vastustustoimenpiteet taudin puhjetessa. Pernaruttoon viimeiset vuosikymmenet ollut Suomessa nautojen ja minkkien sairaus. Laiduntartunnan lisäksi ovat ulkomaisetväkirehut olleet usein tartuntalähteinä suomalaisissa pernaruttotaudin puhkeamissa. Minkkitarhojen taudinpuhkeamat ovat aiheutuneet äkillisesti kuolleiden nautojen käyttämisestä kuumentamattoman minkkien rehuksi. Pernaruttoa on esiintynyt Suomessa pääosin neljän läänin alueella. Nämä läänit ovat Turun ja Porin lääni, Hämeen lääni, Vaasan läänin sekä Uudenmaan lääni. Ahvenanmaan maakunnassa ei tautia ole tutkittuna aikana esiintynyt lainkaan. Pernaruton esiintymisessä ei ole selvää vuodenaikaisvaihtelua vaan tapaukset jakaantuvat tasaisesti sekä sisä- että ulkoruokintakaudelle. Pernaruttoa voidaan aina epäillä kuultaessa äkillisesti kuolleesta nautaeläimestä. Yleisimmät pernaruton oireet naudalla ovat syömättömyys, kuume, ripuli sekä verenvuodot ruumiinaukoista. Naudalle tyypillisiä obduktiolöydöksiä ovat hyytymätön veri sekä suurentunut perna, jossa on juokseva pulpa.

Potato (Solanum tuberosum L.) is the world's third most important food crop, and its biggest threat is late blight caused by the fungus Phytophthora infestans (Mont.) de Bary. Although plant breeding has been aimed at developing resistant varieties, the use of fungicides is still the main control method. Breeding has the potential to produce functional and sustainable varieties, but its slowness and the adaptive nature of the pathogen make development challenging. Along with breeding and fungicides, different management practices, and prediction and monitoring models based on understanding the epidemiology of the pathogen and the combined effects of weather conditions, are means to develop more sustainable potato cultivation. In Finland, the Potato Research Institute conducts variety testing of potatoes. In the variety trials carried out in 2019 and 2020, the susceptibility of different potato varieties to late blight and the progression of foliar blight during the growing season were monitored. In addition to late blight resistance, an important criterion for the usefulness of the varieties tested is the yield level, which is examined in the trials. Differences were observed between the varieties in terms of foliar blight and the speed of its progression between the years. In both years, the foliar blight epidemic appeared later than expected in the trial area. The main reason for the delayed appearance of foliar blight was the weather conditions during the growing season. Late starch potato varieties proved to be the most resistant to foliar blight in the trials, and the weakest foliar blight resistance was observed in food potato varieties. Differences were also observed between the varieties in terms of 1000 tuber weights and tuber blight. Variety selection and weather conditions during the growing season have a significant impact on late blight pressure and the amount of damage caused. The most important characteristic of a variety is the yield, which was not measured in the experiments. Variety research conducted in Finland is important because the late blight resistance and agronomic characteristics of varieties coming from mainland Europe may not necessarily correspond to the information provided by the breeder in Finnish conditions. In the future, the development of integrated plant protection will play an increasingly important role in controlling P. infestans epidemics, as single actions will not provide sustainable solutions.

Kirjallisuuskatsauksen aihe on ajankohtainen Suomessa ja muualla maailmassa. Sikainfluenssa on sikojen tarttuva hengitystiesairaus, jonka aiheuttaja on herkästi kärsäkontaktissa leviävä influenssa A – virus. Siat sairastuvat usein yllättäen ja samanaikaisesti. Sikainfluenssa voi olla oireeton tai vähäoireinen, mikä hankaloittaa taudin havaitsemista. Sikainfluenssa aiheuttaa sikatiloille tuotantotappioita ja sioille hyvinvointiongelmia. Sikainfluenssa on maailmalla yleinen sikojen hengitystiesairaus. Suomi oli sikainfluenssasta vapaa maa vuoteen 2007 saakka ja vuonna 2009 noin kolmasosa suomalaisista sikaloista oli seropositiivisia sikainfluenssan suhteen. Influenssa A – viruksia esiintyy yleisesti eläimillä ja ihmisillä. Influenssa A – virusten kantajia luonnossa ovat vesilinnut, jotka levittävät influenssaviruksia ulosteissaan. Influenssa A – virukset pystyvät muuntumaan uusiksi alatyypeiksi ja sikaa pidetään eläinlajina, jossa influenssa A – virukset muuntuvat lajista toiseen tarttuviksi. Sikainfluenssa on zoonoosi. Sikainfluenssaviruksia on useita eri alatyyppejä. Maailmalla esiintyvien sikainfluenssavirusten alkuperä ja ominaisuudet vaihtelevat maantieteellisen sijainnin mukaan. Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa nykyään esiintyvät sikainfluenssavirukset ovat kehittyessään eriytyneet geneettisesti ja antigeenisesti toisistaan. Sikapopulaatioissa kiertää yleensä useita eri sikainfluenssavirustyyppejä yhtä aikaa. Tärkeimpiä ja useimmiten eristettyjä sikainfluenssavirusten alatyyppejä ovat H1N1, H1N2 ja H3N2. Sikainfluenssan diagnosointi on tärkeää, jotta virusten leviämistä voidaan ehkäistä ja tautitilanne pysyy ajantasaisena. Sikainfluenssa diagnosoidaan osoittamalla sikainfluenssavirus 1-3 vuorokautta kliinisten oireiden alkamisen jälkeen otetuista virusnäytteistä tai virusvasta-aineet serologisin testein pariseeruminäytteistä. Viruksen osoitusmenetelmät (viruseristys ja RT-PCR) ovat luotettavia ja niillä sikainfluenssavirukset voidaan tyypittää. Serologisten testien (hemagglutinaation inhibitio ja ELISA) luotettavuudessa on puutteita ja etenkin ELISA-testien luotettavuus perustuu tietoon sikapopulaatiossa liikkuvien sikainfluenssavirusten alatyypeistä. Sikainfluenssan jatkuva ja tehokas tautiseuranta on oleellista, jotta serologiset testit saadaan optimoitua. Alueellisesti sikainfluenssan esiintyvyyttä lisäävät suuri sikatiheys, tilojen lyhyet välimatkat, eläinkuljetukset sekä sikojen kontaktit ulkopuolisiin henkilöihin ja tavaroihin. Sikalan bioturvallisuus on tärkein tekijä estettäessä sikainfluenssavirusten pääsy sikalaan. Sikainfluenssan vastustaminen on tärkeää, koska se on osa sikojen hengitystiesairauskompleksia sekä predisponoiva tekijä muiden sikapatogeenien aiheuttamille hengitystiesairauksille. Sikainfluenssan vastustuksessa voidaan suurilla sikatiloilla käyttää apuna kahta tai kolmea virustyyppiä sisältäviä rokotteita, jotka vähentävät sikainfluenssan kliinisiä oireita ja viruksen eritystä ympäristöön.

Introduction: Working conditions have not only been found to impact work ability and productivity, but the overall health of employees. The working environment is a relevant health factor for a considerable part of the population. In research, work-related mental strain has been associated with body weight change, yet no causal relationship can be confirmed based on the existing evidence. Of the psychosocial factors, low job control, as well as both high and low job demands have been associated with weight gain. Most of the research so far has been done with cross-sectional data; long-term follow-ups are scarce and only little research has been done on the association between changing working conditions and body weight change. Aim: The general aim of this study was to examine the association between changes in psychosocial working conditions and body weight change among midlife women and men. The association between two psychosocial work characteristics, job demands and job control, and weight gain during the follow-up was examined in a cohort study among the employees of the City of Helsinki in Finland. The main research question was: (i) Is change in job demands and job control associated with major weight gain during a 10- to 12-year follow-up period among midlife employees? In addition, the contribution of several background and lifestyle factors were taken into account. Especially the contribution of baseline BMI-status, dietary habits and leisure-time physical activity to the association between psychosocial working conditions and major weight gain was studied. Methods: The data were collected from a mail survey among the employees of the City of Helsinki in 2000–2002, 2007 and 2012. The study sample consisted of employees who were 40, 45, 50, 55 and 60 years old at the beginning of the survey in 2000–2002. Exclusion criterions were BMI <18.5kg/m2 in phase 1, retiring before phase 2, and drop out before phase 3. Hence, the final study sample (n=4,630) consisted 52% of the original study population, of which 83% were women. Psychosocial working conditions were assessed with a validated Job Content Questionnaire (JCQ) by Karasek and Theorell in phase 1 and 2. Weight change was assessed between phases 1 and 3, and major weight gain was defined as at least 10% weight gain during that time period. Dietary habits were assessed using a 20-item Food Frequency questionnaire (FFQ). Based on the current national dietary recommendations, nine food habits were chosen and their usage frequency was used as a determinant of healthy food habits. Leisure time physical activity was assessed with metabolic equivalent tasks (METs). Logistic regression analysis was used to examine the associations between changing job demands, job control, and major weight gain. All the analyses were stratified by gender. In addition, further stratification was made by the baseline BMI. Results: Weight gain was common among the study population. Major weight gain was observed among 27% of women and 15% of men. A weak association between change in job demands and major weight gain was found among both genders. Among women, the risk of major weight gain was higher among those who reported persistent high job demands (OR 1.22 95% CI 1.02–1.48 full adjusted model) compared with those with persistent low job demands. Among men, in contrast, the risk was higher among those who reported decreased job demands compared with those who reported persistent low job demands (OR 1.80 95% CI 1.02–3.16 full adjusted model). When further stratified by the BMI in phase 1, the risk was higher only among overweight or obese women, whereas among men the increase in risk was seen among both normal weight and overweight or obese participants. Dietary habits and leisure time physical activity did not affect the association of changing psychosocial working conditions with major weight gain. However, they had a minor own effect on the risk. Change in job control was not associated with the risk of major weight gain. Conclusions: The study shows that change in job demands is weakly associated with major weight gain. Future research is needed especially among other employers than municipalities, and especially among men. Changing working conditions should be studied with shorter follow-up periods, while taking into account also the role of social support at the workplace.