Browsing by Subject "epävarmuus"

Managing uncertainty in change: a case study on communication and uncertainty in the Gulf of Finland Coast Guard District Besides the changes that have occurred in the Finnish security authorities’ operational environment, cuts in the financial resources of the Finnish Border Guard have intensified internal pressures for change in the line-and-staff organisation and the need to create new modes of operation. In this Master’s Thesis, the relationship between the uncertainty associated with change and the internal communication of the organisation was examined from the viewpoint of the complexity theory. The purpose of this case study was to extend our understanding of the phenomenon of uncertainty and to try and find better ways of managing uncertainty arising from change in the communication processes of the Finnish Border Guard. From the perspective of the philosophy of science, this study is based on hermeneutical thinking, in which knowledge is constructed through interpretation, layer by layer, from preliminary understanding to conclusions. The empirical data consist of eleven themed interviews of employees of the Gulf of Finland Coast Guard District, which were analysed by means of theory-led content analysis. The interview data were supplemented with documentary material, including a plan for economic and financial adjustment drawn up within the Finnish Border Guard. The perceptions of the interviewees were structured as narratives formed at different administrative levels of the organisation and were examined through the lenses of uncertainty, complexity, and change. The attained understanding of the uncertainty arising from change was deepened by means of a complexity-theoretical framework and the concept of sensemaking. It was found that the problem of managing a complex communication network and dynamic organisational processes boils down to information and interaction amongst the various actors. The experience of uncertainty is situative and subjective. Regardless of whether uncertainty in the organisation was examined from the point of view of external or internal change, uncertainty was seen as a factor impairing the organisation’s performance. The conclusion was drawn in the study that the uncertainty arising from change can be managed more effectively if the narrative of change is created from the points of view of both the organisation and the individual employee. Other helpful measures are ensuring the continuity of the communicative narrative and promoting multifaceted dialogue and interaction amongst the administrative levels. The results indicate that the organisation’s problem-solving ability is largely based on the management of uncertainty, i.e., that the organisation lends a sensitive ear to the dynamism of social systems and harnesses the information transmitted through the feedback processes into a part of the narrative of change-management communication. When communication is understood as an ever-changing and evolving narrative process, the management of uncertainty becomes closely linked with the management of complexity and the strengthening of the organisation’s resilience. This study supplements the scholarly discourse on the management of uncertainty and functions as an empirical window into the application of complexity-theoretical concepts to organisation research.

The aim of the study was to investigate ideas and idea generation of designers in free improvisation tasks at conceptual level in the experiment, planned primarily for the physiological and neurological measurements. My study was a part of the multidisciplinary research project Handling Mind: Embodiment, Creativity and Design which concentrated on studying relations between mind, body and materials combining the fields of psychology, neuroscience and creativity. The neurological study did not reveal what and how participants felt, thought and experienced during the experiment which was the main interest in my study. Previous research has focused on investigating various fields of the design process, as well as the ideation phase, but investigating idea generation in the context of neuroscientific research is a new and interesting chance for the research. The ideation phase represents an iterative and vibrant nature of the design process. Previous studies have brought out the meaning of available sources of inspiration, and designers' competence to adapt the essential parts of the original sources and transform them into design outputs regarding the aspects of novelty and functionality. Therefore, I developed my research questions concerning ideas and idea development in freely improvising tasks in a new design situation. The 30 participants participated in the study as volunteers from the School of Art, Design and Architecture in Aalto University from November 2014 to March 2015. They performed copying, designing or free improvising tasks by drawing or forming clay. I organized the Stimulated Recall (SR) interviews with my colleague to collect data. We selected the 15 out of 30 interviews to represent the data in our studies. I analyzed the transcript data by qualitative content analysis: the classification scheme was both data and theory driven. The analysis revealed that designers had different ideas emerging from internal stimuli, for example, from their mental library or they were impressed by external stimuli, for instance, material, tools and cup images from the experiment. The experiment represented an external design constraint: it confined the problem space and narrowed down the alternative solutions. Designers had concrete and abstract ideas, but also the abstractions of ideas were developed. They relied on familiar topic choices but also were capable of creating analogies. Even this minimalistic design experiment revealed that designers are able to use their mental sources of inspiration and capable of picking profitable stimuli from their surroundings in new and uncertain situations for adapting and developing ideas further. Designers sought meaning for their sketching and experimenting as well.

Laivojen painolastiveden mukana kulkeutuminen on merkittävin väylä vieraslajien leviämiseen Itämerelle. Vieraslajeista voi olla haittaa ympäristölle ja yhteiskunnalle, ja Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) onkin hyväksynyt painolastivesien käsittelyä koskevan yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on estää haitallisia lajeja leviämästä painolastiveden mukana alueelta toiselle. Sopimuksen mukaan laivan painolastivesi täytyy käsitellä niin, että veden sisältämät eliöt kuolevat, ennen kuin veden voi laskea mereen. Käsittelyn voi kuitenkin jättää väliin poikkeusluvalla, jos haitallisten vieraslajien leviämisen riski katsotaan olevan hyväksyttävällätasolla. Riskin arvioinnissa keskeisessä asemassa ovat niin kutsutut kohdelajit, joiden katsotaan voivan aiheuttaa vahinkoa ympäristölle, ihmisten terveydelle tai taloudelle. Arvioinnissa tarkastellaan näiden kohdelajien mahdollisuuksia siirtyä painolastiveden mukana alueelta toiselle, selvitä vastaanottavalla alueella ja aiheuttaa haittavaikutuksia. Itämeren kohdelajien valintaan kehitetty kriteeristö arvioi eliölajien (1) suhdetta painolastivesiin, (2) mahdollisia vaikutuksia Itämeren eri osien ekosysteemeissä ja ympäröivässä yhteiskunnassa, (3) aiemman leviämisen todisteita ja (4) nykyistä levinneisyyttä. Vallitsevassa luokituslähestymistavassa asiantuntijapaneelin arvioimaan kriteerien täyttymiseen tai täyttymättä jäämiseen ei ajatella liittyvän lainkaan epävarmuutta. Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää kohdelajien luokitusta varten todennäköisyyspohjainen Bayes-verkkomalli, joka ottaa huomioon kohdelajikriteerien täyttymiseen liittyviä eliölajikohtaisia epävarmuuksia ja laskee luokitukselle todennäköisyysjakauman. Malli rakennettiin noudattamaan kriteeristöä, ja sitä testattiin neljälle esimerkkivieraslajille, jotka kaikki esiintyvät jo joissain osissa Itämerta: vaeltajasimpukalle (Dreissena polymorpha), villasaksiravulle (Eriocheir sinensis), amerikankampamaneetille (Mnemiopsis leidyi) ja sirokatkaravulle (Palaemon elegans). Kahdeksan vieraslajeihin perehtynyttä asiantuntijaa arvioi kyselykaavakkeen avulla eliölajikohtaisesti kuhunkin kriteriin liittyvää tutkimustiedon tasoa, antaen itsenäisen arvionsa jokaisen kriteerin täyttymistodennäköisyydestä. Saadut asiantuntija-arviot syötettiin lajikohtaisiin malleihin, jolloin mallit antoivat tulokseksi kunkin lajin todennäköisyyden kuulua kohdelaji-luokkaan. Näin ollen mallin on tarkoitus vetää yhteen epävarmuutta, joka nousee toisaalta vallitsevasta tieteellisen tiedon tasosta ja toisaalta asiantuntijoiden näkemysten välisestä hajonnasta. Tuloksia voidaan tarkastella asiantuntijakohtaisesti sekä koko asiantuntijajoukon yhteisten keskiarvojakaumien kautta. Tarkasteltaessa asiantuntijajoukon yhdistettyjä keskiarvojaaumia, vaeltajasimpukka kuuluu kohdelajiluokkaan 99,4 %, villasaksirapu 86,9 %, amerikankampamaneetti 84,9 % ja sirokatkarapu 78,3 % todennäköisyydellä, kun tarkastellaan keskiarvojakaumia. Eniten epävarmuutta liittyy lajien vaikutuksiin uudessa ympäristössä, kun taas paras tietotaso ja vähiten epävarmuutta liittyy kriteereihin lajin suhteeseen painolastiveteen ja todisteisiin lajin aiemmasta leviämisestä. Vaikutusten haitallisuutta voi olla vaikea arvioida muun muassa siksi, että vieraslajit eivät vaikuta Itämeren ekosysteemiin yksin, vaan ovat vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Asiantuntijoiden välisissä arvioissa oli eroja erityisesti epävarmuutta sisältävissä kriteereissä. Asiantuntijat itse arvioivat kyselyn useammin helpoksi kuin vaikeaksi, mutta silti arviointityöhön liittyi haasteita. Tutkielman mallia rakennettaessa kävi ilmi, että alkuperäisissä kriteereissä on jonkin verran tulkinnanvaraa, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa asiantuntijoiden arvioiden eroavaisuuksiin. Kriteerejä onkin syytä muokata selkeämmiksi. Myös kohdelajiluokituksen Bayes-verkkomallia kannattaa kehittää lisää yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Koska epävarmuus tulee ilmi tutkielmassa käytetyllä Bayes-verkkomenetelmällä, se voidaan ottaa huomioon, kun tehdään päätöksiä eliöiden kohdelajiluokituksesta. Mallista havaitaan, mihin kriteereihin liittyy epävarmuutta ja tätä tietoa voi hyödyntää lisätutkimuksen kohdentamisessa.

The construction of the Savio railway tunnel caused an unexpectedly large decrease in the groundwater heads in part of the observation points in the vicinity of the railway tunnel after the completion of the tunnel construction work. The study aimed to investigate the ability of the groundwater model to forecast such groundwater drawdown caused by a railway tunnel in the urban areas of East Hakkila, Kaskela and Hakunila. The uncertainty of the groundwater model and its sensitivity to certain parameters were studied and analyzed. The groundwater model was built using the GMS (Groundwater Modeling System) numerical groundwater modeling program. For the groundwater flow model, the bedrock mesh was built in Leapfrog Geo - program based on gravimetric measurements and rotary drilling. The groundwater model was calibrated manually and automatically to correspond to the groundwater heads measured in the area. The circumstances after the construction of the railway tunnel were then simulated. The model-calculated groundwater heads were compared to the observed groundwater heads and the observed tunnel leakage. Sensitivity analysis was performed for the horizontal conductivity parameters and recharge parameters of the model. The groundwater model before the construction of the tunnel mimicked the measured groundwater heads and flow directions in the study area. The simulation of the time after the construction of the tunnel caused groundwater drawdown of 0-16 meters at 0-730 meters from the railway tunnel. In the simulation of the time after tunnel construction, the groundwater heads calculated by the model differed by 0,01-24 meters from measured groundwater heads. According to the results of the sensitivity analysis, the model was most sensitive to changes in the horizontal conductivity of the upper bedrock layer and granite. The recharge parameters and soil layer had a marginal impact on the groundwater model. The uncertainty of the model was affected by the few measurement points in relation to the size of the area and the absence of field measurements of the hydraulic conductivity of the parameters. To reduce the uncertainty, the model should be calibrated based on the measured conductivity values of the bedrock. Despite the uncertainty, computational models give indications of the direction of change and are important tools in questions related to nature and the built environment.

2000-luvulla tutkijoiden parissa keskustelua on herättänyt puheet työelämän muuttumisesta epävarmemmaksi ja pirstaleisemmaksi. Ilmiö on saanut oman käsitteensä: on alettu puhua työelämän prekarisaatiosta. Ihmisiä, jotka kokevat alituista epävarmuutta työnsä ja tulevaisuutensa suhteen, on siten kutsuttu prekariaatiksi. Epävarmuuden ja työelämän muutosten taustatekijöiksi on esitetty esimerkiksi taloudellisen globalisaation kasvua ja tieto- ja vuokratyön yleistymistä. Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työelämän muutosten tutkimuksen lisäksi pettymysteoriaan, jonka mukaan yksilön kokeman pettymyksen intensiteetti on riippuvainen yksilön odotusten ja toteutuneen tilanteen tai lopputuleman välisen eron suuruudesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kokevatko samankaltaiset työntekijät epävarmuutta työelämässä niin hyvinä kuin huonoinakin taloudellisina aikoina, vai aiheuttaako pitkittynyt taloudellinen laskusuhdanne epävarmuuden kasvua sellaisten työntekijöiden parissa, jotka eivät hyvinä taloudellisina aikoina koe epävarmuutta työelämässä. Lisäksi vertailtiin sitä, ovatko epävarmuuden kokijat samankaltaisia ihmisiä kuin Suomessa aikaisemmin tehdyissä työelämätutkimuksissa, vai onko epävarmuuden kokijoiden luokassa tapahtunut muutoksia, jotka tukisivat 2000-luvun epävarmojen työmarkkinoiden teesiä. Kolmantena tavoitteena oli selvittää, tuoko korkea koulutustaso suojaa 2000-luvun työelämän epävarmuutta vastaan, ja miten taloudellinen laskusuhdanne vaikuttaa koulutustason ja epävarmuuden yhteyteen. Tutkimushypoteesin mukaan taloudellisesta laskusuhdanteesta aiheutuva työmarkkinoiden taantuminen aiheuttaa epävarmuuden kasvua erityisesti korkeakoulutettujen työntekijöiden keskuudessa, sillä heillä on suurimmat odotukset työelämää kohtaan. Tutkimuksen aineistoina hyödynnettiinTilastokeskuksen keräämiä Työolobarometri-kyselytutkimuksia vuosilta 2007 ja 2014, ja menetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja binääristä logistista regressioanalyysiä. Tulosten perusteella taloudellisen tilanteen heikentyminen aiheuttaa muutoksia epävarmuuden kokijoiden luokassa: Siinä missä hyvinä taloudellisina aikoina epävarmuutta koki iäkkäiden ja teollisuuden sektorilla työskentelevien lisäksi matalasti koulutetut, naiset ja ammattiliiton jäsenet, laskusuhdanteen aikana epävarmuuden kokemisen todennäköisyyttä lisäsi vain korkea ikä ja teollisuuden alalla työskenteleminen. Muiden tekijöiden vaikutus epävarmuuden kokemiseen hävisi. Tulokset viittaavat myös siihen, että korkea koulutustaso ei yleisesti ottaen, mutta etenkään heikkoina taloudellisina aikoina tuo kovin vahvaa suojaa työelämässä koettua epävarmuutta vastaan.Taloudellisena huippuvuotena 2007 korkea koulutustaso vähensi epävarmuuden kokemisen todennäköisyyttä ainoastaan silloin, kun korkeimmin koulutettuja vastaajia verrattiin kaikista matalimmin koulutettuihin. Lamavuonna 2014 ero myös korkeimmin ja matalimmin koulutettujen vastaajien välillä hävisi, eli korkeakoulutetuilla oli samanlainen riski kokea epävarmuutta kuin muidenkin koulutusluokkien edustajilla. Tutkimuksen tuottama tulos, jonka mukaan korkea koulutustaso ei tuo merkittävää suojaa työelämässä koettua epävarmuutta vastaan antaa viitteitä siitä, että keskustelulla työelämän prekarisaatiosta on todellista pohjaa, sillä prekarisaation on sanottu koskettavan etenkin korkeakoulutettuja.

Tutkielmassa tarkastellaan tietämättömyyden ilmausten emmä tiiä, emt ja en tiiä merkityksiä eräässä synkronisen verkkokeskustelun alalajissa, IRC-keskustelussa. Tutkielma on tehty keskustelunanalyyttisellä metodilla ja sen aineistona on vuosina 2006–2013 IRC-kanavilla #elektroniikka ja #ohjelmointiputka käytyjä keskusteluja. Aineistosta on valittu satunnaisesti tutkielmaa varten yhteensä 90 tietämättömyyden ilmausta, 30 kappaletta jokaista tutkittavaa tietämättömyyden ilmauksen varianttia. Tietämättömyyden ilmaus esiintyy yleensä responsiivisessa vuorossa. Melkein joka toinen aineiston tietämättömyyden ilmaus on tietämätön vastaus kysymykseen. Nämä tapaukset jaetaan tutkielmassa kahtia Pomerantzin (1980) jaottelun mukaisesti: tyyppiin 1, joissa puhujalla on oikeus ja velvollisuus olla kysymykseen ensikäden tietoa, ja tyyppiin 2, joissa puhujan oletetaan tietävän vastauksen havainnoinnin tai päättelyn kautta. Tyypin 1 tietämättömyydessä on kyse (ainakin enimmäkseen) jostakin muusta kuin kirjaimellisesta tiedonpuutteesta; vastaajalla on tiedot itseensä liittyvistä asioista, ja tietämättömyyden ilmaisu jälkijäsenenä tyypin 1 kysymykseen heijastaa jonkinlaista muuta kysymyksen vastattavuuteen liittyvää ongelmaa kuin tiedon puutetta. Tyypin 2 tietämättömyyden ilmauksissa taas on yleensä kyse todellisesta tiedon puutteesta. Tyypin 2 kysymyksiin tietämätön responssi on vähemmän ongelmallinen kuin tyypin 1, sillä tyypin 2 tietämättömyys viesti tyypillisesti ennemmin kyvyttömyyttä kuin haluttomuutta tarjota vastaus. Episteemisessä epävarmennuksessa tietämättömyyden ilmaus esiintyy aineistossa 18 kertaa. Myös epävarmennukset sijoittuvat usein kysymyksen jälkijäseneen. Merkittävä ero aiempaan tutkimukseen on, että aineistossa episteeminen epävarmennus esiintyy lähes ainoastaan epävarmennettavan tiedon jäljessä, ei sen edessä – tämä voi hyvinkin olla nimenomaan kirjoitetulle keskustelulle tyypillinen piirre. Kirjaimellisen tiedonpuutteen ilmaisun ohella tietämättömyyden ilmauksella on usein erilaisia pragmaattisia funktioita. Niistä tyypillisimpiä ovat kasvojen suojelu, puheenaiheen välttely tai vähättely sekä eksplisiittisen erimielisyyden välttely.

Tutkielman aiheena on työn epävarmuustekijöiden yhteys organisaatio- ja ansiotyösitoutumiseen. Kohdejoukkona ovat työssäkäyvät suomalaiset. Tarkasteltavat epävarmuustekijät edustavat työn koettua epävarmuutta ja ne on jaettu kolmeen ryhmään, työsuhde-, työasema ja työmarkkinaepävarmuuteen. Tarkoituksena on tutkia, ovatko epävarmuustekijät yhteydessä organisaatio- tai ansiotyösitoutumiseen ja millainen mahdollinen yhteys on. Lisäksi tarkoituksena on kuvata epävarmuustekijöiden yleisyyttä ja työssäkäyvien sitoutumista työorganisaatioon ja ansiotyöhön. Kirjallisuudessa on esitetty työn epävarmuuden lisääntyneen viime vuosituhannen lopulta lähtien, ja epävarmuudella on tutkimusten mukaan monia negatiivisia seurauksia. Aiemmassa tutkimuksessa on todettu työn epävarmuuden olevan yhteydessä organisaatio- ja ansiotyösitoutumiseen, ja sen on havaittu heikentävän sitoutumista. Tältä pohjalta tutkielmassa oletetaan työn epävarmuustekijöiden heikentävän sekä organisaatio- että ansiotyösitoutumista. Poikkeuksena on työmarkkinaepävarmuus, jonka oletetaan saattavan vahvistaa organisaatiositoutumista, sillä työmarkkinaepävarmuuden on todettu lisäävän riippuvuutta nykyisestä työnantajasta. Aineistona käytetään ISSP (International Social Survey Programme) 2005: työorientaatiot III: -kyselyn Suomea koskevaa aineistoa. ISSP on maailmanlaajuinen yhteiskuntatieteellinen vertailututkimusohjelma, jonka työorientaatioita koskeva kysely toteutettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2005. Aineiston tuottajina olivat Tampereen yliopisto (Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos), Tilastokeskus ja Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Aineistonkeruu tehtiin postikyselynä syksyllä 2005, sen toteutti Tilastokeskus ja siinä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta. Aineistosta muodostettuun työssäkäyvien osa-aineistoon kuuluu 782 vastaajaa. Epävarmuustekijöiden ja organisaatio- sekä ansiotyösitoutumisen välisten yhteyksien analysointiin käytetään logistista regressioanalyysia, joka tehdään organisaatio- ja ansiotyösitoutumiselle erikseen. Mallinnuksessa tarkastellaan ensin selittävien tekijöiden yksittäisiä yhteyksiä, tämän jälkeen taustamuuttujilla vakioituja yhteyksiä ja lopuksi tarkastellaan, miten yhteydet muuttuvat, kun malliin tuodaan muita epävarmuustekijöitä. Tulosten perusteella naiset ja korkeasti koulutetut ovat vahvasti ansiotyöhön sitoutuneita. Esimiehet ja yrittäjät ovat sitoutuneita sekä ansiotyöhön että organisaatioon, mutta organisaatioon voimakkaammin. Työn epävarmuustekijöistä vahvimmin ansiotyösitoutumiseen näyttävät olevan yhteydessä työtyytymättömyys sekä huonoksi koetut tulot. Viimemainittua voidaan pitää yllättävänä, sillä tutkittu ansiotyösitoutuminen kuvaa asennoitumista ansiotyöhön muutenkin kuin vain toimeentulon lähteenä. Organisaatiositoutumiseen näyttävät olevan voimakkaimmin yhteydessä työtyytymättömyys sekä huonoksi koetut tulot, kuten ansiotyösitoutumiseenkin, ja lisäksi taitoja kehittämätön työ, huonot suhteet esimiesten ja alaisten välillä sekä ei-turvattu työpaikka.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuokratyöhön liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Aineistona olen käyttänyt Helsingin Sanomissa vuosina 2005-2009 julkaistuja vuokratyötä käsitteleviä artikkeleita (N=114) sekä internetin Suomi24 - sivuston keskustelupalstan vuokratyötä käsitteleviä kirjoituksia (N=392). Tutkimuksen taustalla on työelämänsosiologinen tutkimus, jossa on käsitelty muun muassa työelämän joustoja, työn yksilöllistymistä, epävarmuuden lisääntymistä ja kollektiivisten suojien heikkenemistä työelämässä. Nykypäivänä koettu epävarmuus ja työehtojen joustavuus eivät kuitenkaan ole täysin uusia ilmiöitä, vaan työn jäsrjestämisen tavat ovat aikaisemminkin aiheuttaneet eriarvoisuutta. Tutkielmassani kysyn, miten vuokratyötä käsittelevässä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulkitaan työhön liittyvää joustavuutta, epävarmuutta ja eriarvoisuutta sekä työmarkkinoiden työntekijää yksilöivää ja luokittelevaa dynamiikkaa. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka avulla selvitän vuokratyöilmiöön liittyviä merkityksellistämisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Diskurssianalyysi metodisena viitekehyksenä antaa mahdollisuuden tutkia erilaisia sosiaalisen todellisuuden tuottamisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Helsingin Sanomien teksteissä ja keskustelupalstan kannanotoissa ei vain puhuta vuokratyöstä, vaan siihen liittyviä tieto- ja uskomusjärjestelmiä ylläpidetään sekä uudistetaan ja muutetaan toisenlaisiksi. Vuokratyöhön liittyvät diskurssit rakentuvat sosiaalisessa todellisuudessa, ja toisaalta toimivat sosiaalisen todellisuuden rakentajina. Diskurssianalyysin tukena käytän myös argumentaatioanalyysia, jonka avulla tutkin sitä, miten tiettyjä versioita sosiaalisesta todellisuudesta pyritään perustelmaan yleisesti kannatettaviksi. Myös argumentointi on sosiaalista toimintaa, jolla pyritään sitouttaa vuorovaikutuskumppanit haluttuihin näkökantoihin. Vuokratyöhön liitetyt tulkinnat näyttäytyvät yhteiskunnallisessa keskustelussa ristiriitaisina. Aineistostani olen paikantanut neljä erilaista diskurssia, joilla vuokratyötä merkityksellistetään. Kaikkien etu - diskurssissa vuokratyö näyttäytyy joustavana ja työntekijän vapauden mahdollistavana työn muotona. Vuokratyötä pidetään merkittävänä työllistämiskeinona sekä hyödyllisenä ja tärkeänä työn muotona niin työntekijän, työnantajan kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Eriarvoisuuden diskurssissa vuokratyö taas näyttäytyy epäoikeudenmukaisena ja epävarmana työn muotona. Vuokratyösuhteessa kierretään tai jopa rikotaan työsopimuslakia. Vuokratyötä tehdään usein siksi, ettei vakituisempaa työtä ole löytynyt. Pelisäännöt kunniaan -diskurssissa vuokratyö näyttäytyy työmuotona, jota täytyisi kontrolloida ja valvoa paremmin ja työnanatajapuolen tulisi ottaa vastuu siitä, että vuokratyöntekijöiden asema olisi oikeudenmukaisempi. Pelisäännöt j a niiden noudattaminen toisivat vuokratyöntekijöille kollektiivista suojaa työntekijöitä yksilöivillä työmarkkinoilla. Ulkomaalaiset ja toiset työssä -diskurssissa näyttäytyy globalisaation ja työmarkkinoiden etnisen monimuotoistumisen seuraukset ja se pohjautuu me - muut erottelulle, jossa vastakkain ovat suomalaiset työntekijät ja ulkomaalaiset vuokratyöntekijät. Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvien tulkintojen perusteella käy ilmi, että vuokratyössä ilmenee rakenteellisia ongelmia, jotka voivat johtaa tai ovat jo johtaneet työmarkkinoiden jakaantumiseen luokkiin, joissa työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa. Pelisääntöjen luomisella ja noudattamisella voitaisiin paikata työlainsäädännössä ilmeneviä puutteita ja tulkinnanvaraisuutta. Sopimusyhteiskunnan ja työmarkkinoiden kollektiivisten suojien heikkenemisen vuoksi vuokratyöntekijä kuitnekin kohtaa työssään tilanteita, joissa pelisääntöjä ei noudateta. Vaikka osa vuokratyöntekijöistä arvostaa vuokratyön mahdollistamaa vapautta ja joustavuutta, yhteiskunnallisen keskustelun perusteella näyttää siltä, että vuokratyössä työelämänjoustoista hyötyvät pääasiassa vuokratyötä välittävät henkilöstöpalveluyritykset sekä vuokratyövoimaa käyttävät yritykset. Vuokratyöntekijän näkökulmasta katsottuna työnantajan intressien ja markkinatilanteen ehdoilla toteutettu joustavuus merkitsee usein epävarmuutta. Moniäänisyydestä huolimatta yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmenevässä diskursiivisessa kamppailussa vuokratyön erilaisista tulkinnoista eriarvoisuutta representoivat diskurssit näyttäytyvät voimakkaampina sekä arvolatautuneisuuden että esitettyjen tulkintojen lukumäärän perusteella.

Tämä on tutkielma tulevan influenssapandemian hallinnasta Suomessa. Keskiössä ovat asiantuntijat ja asiantuntijatieto valtionhallinnon tasolla ja valtion tutkimuslaitoksessa. Influenssapandemia tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa, jonka aiheuttaa uudentyyppinen virus, jolle ihmisillä ei ole vastustuskykyä. Asiantuntijat arvelevat, että influenssapandemian tapahtuminen on varmaa, mutta sen ajankohtaa, vakavuutta eikä tarkkaa aiheuttajaa voida tietää ennalta. Tämän tutkielman pyrkimyksenä on selvittää, miten influenssapandemiauhkaa, eli yllättävää tulevaisuutta, voidaan hallita nykyhetkessä. Tämän selvittämiseksi tarkastellaan, millaisia tiedon, interventioiden ja subjektiviteetin muotoja influenssapandemiauhkan hallinnassa on havaittavissa: Millainen on tämä hallinnan kohde asiantuntijoiden mukaan? Millaisin keinoin sitä voidaan heidän mukaansa hallita? Millaisia asiantuntijasubjekteja tämän uhkan hallinnassa vaikuttaa mahdollistuvan? Tutkielmassa analysoidaan, miten tulevaa epävarmuutta on mahdollista hallita erilaisin logiikoin ja niiden ohjaamin keinoin jo nykyhetkessä, ja näistä logiikoista keskitytään erikseen varautumiseen. Tässä tutkielmassa käsitellään siis ensisijaisesti sellaisia hallintakeinoja, joita sovelletaan jo ennen influenssapandemian aktualisoitumista. Influenssapandemiauhkaa ja siihen varautumista lähestytään foucault’laisen hallinnan analytiikan näkökulmasta. Uhkaa analysoidaan teknologian objektina, eli tieteellisen tiedon ja siihen perustuvien tekniikoiden kohteena. Influenssapandemialla on omat erityispiirteensä ja niitä varten kehitetyt torjuntatoimet, kuten rokotukset. Influenssapandemiaan varautumisen kautta on kuitenkin mahdollista tarkastella laajempaa kysymystä siitä, miten yllättävää, eli menneistä epidemioista mahdollisesti merkittävästi poikkeavaa tartuntatautiuhkaa voidaan nykyhetkessä hallita. Influenssapandemiaan varautumisen kautta voidaan siis tarkastella biologisen elämän potentiaalien hallintaa, eli riskejä ja epävarmuutta. Tässä tutkielmassa ei lähestytä riskejä ja epävarmuutta ainoastaan objekteina maailmassa, vaan oletetaan, että ne viittaavat siihen, miten todellisuus ymmärretään ja millaisia oletuksia tulevaisuudesta tehdään, eli niiden katsotaan mahdollistavan erilaisia elämän ja elävien hallinnan käytäntöjä. Tutkimus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveysturvallisuusosastolla toukokuusta joulukuuhun vuonna 2017 tehtyyn osallistuvaan havainnointiin sekä neljääntoista asiantuntijahaastatteluun, jotka tehtiin alkuvuonna 2018. Tutkielmaa varten haastateltiin yhtätoista tartuntatautien hallinnan asiantuntijatehtävissä työskentelevää henkilöä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (9 hlöä) ja sosiaali- ja terveysministeriöstä (2 hlöä). Tämän lisäksi on kirjallisena aineistona tarkasteltu varautumista ohjaavia dokumentteja, kuten Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa (2017), Suomen kansallista riskiarviota 2015 ja Kansallista varautumissuunnitelmaa influenssapandemiaa varten (2012). Tutkielmassa hahmotellaan potentiaalisen epävarmuuden ja virtuaalisuuden käsitteiden avulla, miten nopeasti muuntuvien influenssavirusten hallinnassa toimintaa ja ajattelua eivät ohjaa vain riskit, joihin voidaan liittää tilastollinen todennäköisyys, vaan myös määrittelemättömämpi epävarmuus. Tutkielmassa esitetään, että tartuntatautien hallinnassa on nähtävissä varautumisen logiikkaan perustuvaa valppautta, mikä ilmentää Foucault’n analysoimien turvallisuusmekanismien muutosta. Tutkimuksessa havaitaan, että influenssaspesifisten keinojen lisäksi influenssapandemiaan varautumisessa sovelletaan merkittävästi sellaisia teknologioita, joissa painotetaan uhkasta riippumatonta valmiutta toimia missä tahansa kansanterveydellisessä häiriötilanteessa. Korostamalla kansanterveysjärjestelmän normaalitoimintojen sujumista, asiantuntijoiden resilienssiä ja jatkuvan valppauden verkostoja torjuntajärjestelmä säilyttää oletuksen tulevaisuuden epävarmuudesta: tulevaa ei voida tietää etukäteen, eikä sitä voida hallita vain sellaisten oletusten ohjaamana, jotka perustuvat nykyhetkessä saatavilla olevaan informaatioon. Geneerinen, uhkista riippumaton varautuminen vastaa hyvin tulevaan epävarmuuteen niin, että sen tarkkaa muotoa ei välttämättä tarvitse hahmottaa ennalta.

Poikkileikkaustutkielmassa selvitettiin vuokratyön ominaispiirteiden yhteyttä vuokratyöntekijöiden työn imun kokemiseen sekä mikäli vuokratyöntekijöiden mahdollisuus työsidonnaisten perustarpeiden tyydyttämiseen selittää vuokratyön ominaispiirteiden ja työn imun välistä yhteyttä. Tutkielmassa tarkastelun näkökulmaksi valittiin vuokratyöntekijän oma näkökulma vuokratyöläisyyteensä, ja aineisto koostui tietyn suomalaisen henkilöstövuokrausyrityksen vuokratyöntekijöistä. Kysely lähetettiin suomalaisen henkilöstövuokrausyrityksen vuokratyöntekijöille sähköpostitse helmikuussa 2012 ja kyselyyn vastasi yhteensä 144 vuokratyöntekijää. Tämän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi työn imun teoria (Schaufeli & Bakker, 2004) ja Decin ja Ryanin esittämä itsemääräytymisteoria (Deci & Ryan, 1985). Tutkielman tutkimuskysymykset ja hypoteesit pohjautuivat pääasiallisesti näihin teorioihin ja ne koskivat ensinnäkin sitä, mikäli vuokratyön ominaispiirteet ja työsidonnaiset perustarpeet ovat yhteydessä vuokratyöntekijöiden kokemaan työn imuun. Tähän tutkielmaan valitut vuokratyön ominaispiirteet olivat yhteenkuuluvuus, työn epävarmuus ja ammatillisen osaamisen kehittämismahdollisuudet. Lisäksi tutkimuskysymykset liittyivät välillisen muuttujan tarkastelemiseen, jolloin tarkasteltiin, mikäli työsidonnaiset perustarpeet selittävät vuokratyön ominaispiirteiden ja työn imun välistä yhteyttä. Ensimmäiseksi tutkielmassa tehtiin tausta-analyyseja, jonka jälkeen suoritettiin regressioanalyyseja neljän ensimmäisen hypoteesin tarkistamiseksi. Tällöin toinen ja kolmas hypoteesi saivat tukea ja tulokset antoivat viitteitä siitä, että mahdollisuus ammatillisen osaamisen kehittämiseen vuokratyössä ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat yhteydessä vuokratyöntekijän työn imun kokemiseen. Neljännelle hypoteesille ei saatu täydellistä tukea, mutta tulokset antoivat viitteitä siitä, että jos vuokratyöntekijä saa työssään autonomian tarpeensa tyydytetyksi, on tämä yhteydessä hänen työn imun kokemiseensa. Regressioanalyysien jälkeen tehtiin välittäjäanalyyseja kolmen viimeisen hypoteesin selvittämiseksi, jolloin viides ja kuudes hypoteesi saivat osittaista tukea. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että yhteisöllisyyden tarpeen tyydyttämisellä on osittainen välillinen vaikutus yhteenkuuluvuuden tunteen ja työn imun kokemisen väliseen yhteyteen, ja että kompetenssin tarpeen tyydyttämisellä on osittainen välillinen vaikutus ammatillisen osaamisen kehittämismahdollisuuksien ja työn imun kokemisen väliseen yhteyteen. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että vuokratyön ominaispiirteistä yhteenkuuluvuus ja ammatillisen osaamisen kehittämismahdollisuudet sekä työsidonnaisista perustarpeista autonomian tarve ovat keskeisiä vuokratyöntekijöiden työn imun kokemisen selittäjiä.