Browsing by Subject "esoteria"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2023)Tutkielmassani käsittelen Pekka Ervastin näkemyksiä kristinuskosta. Ervast oli teosofi ja Ruusu-Risti-järjestön perustaja, joka rakensi omaa tulkintaansa kristinuskosta pohjautuen H. P. Blavatskyn alullepaneman teosofisen liikkeen opetuksiin, Leo Tolstoin näkemyksiin ja omiin henkisiin kokemuksiinsa. Pyrin tutkielmassani selvittämään, millainen tulkinta kristinuskosta Ervastin tuotannosta välittyy ja miten Ervastin mukaan kristinuskoa tulisi toteuttaa. Esoterian tutkimus on ollut nousussa 2000-luvulla. Ervastin työtä on tutkittu pro graduissa ja yleistajuisissa tietokirjoissa. Hänen näkemyksiään kristinuskoon liittyen ei ole kuitenkaan tutkittu aiemmin. Ervastin työ sijoittuu länsimaisen esoterian tutkimuksen viitekehykseen. Ervastin käsitys kristinuskosta pohjautuu pitkälti teosofiaan ja etenkin Teosofisen Seuran opetuksiin. Tutkin, miten Ervast tulkitsee kirkon piirissä käytettyjä termejä kuten Jeesus, Kristus ja Jumala. Näiden lisäksi Ervast tuo kristinuskon tulkintaansa teosofis-itämaisia termejä kuten karma ja jälleensyntymä. Käsittelen tutkielmassani Ervastin kristinuskoon liittyviä näkemyksiä ja pyrin asemoimaan termit osaksi Ervastin ajattelua. Ervastin kirjallinen tuotanto on laaja. Rajaan aineistoni hänen elinaikanaan julkaistuihin teoksiin, ja niistä valitsen teoksia, jotka käsittelevät nimenomaan kristinuskoa. Teokset, jotka näiden kriteerien perusteella valitsin tutkielmani aineistoksi ovat Jeesuksen salakoulu, Vuorisaarna ja Christosophia. Tutkielma on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Ervastin versio kristinuskosta eroaa ratkaisevasti eri kirkkokuntien opetuksista. Ervastin mukaan ihminen on jälleensyntyvä olento, jonka tehtävänä on pyrkiä kohti Jumalan hallitsemaa taivasten valtakuntaa. Jeesus oli yksi vihityistä, korkealle kehittyneistä ihmisistä, jotka pyrkivät opettamaan ihmiskuntaa tämän päämäärän saavuttamiseksi. Muita vihittyjä ovat olleet esimerkiksi Buddha, Laotse ja Krishna. Jeesus on kristityille tärkein opettaja, ja kristittyjen tulisi seurata Jeesuksen opetuksia. Kirkon opettama sijaissovitusoppi on virheellinen, eikä pelkkä usko riitä ihmisen pelastumiseen. Kirkon dogmien noudattamisen sijaan ihmisen tulee seurata Jeesusta tämän vuorisaarnassa annettuja opetuksia noudattamalla.
-
(2023)Tutkielmassani käsittelen Pekka Ervastin näkemyksiä kristinuskosta. Ervast oli teosofi ja Ruusu-Risti-järjestön perustaja, joka rakensi omaa tulkintaansa kristinuskosta pohjautuen H. P. Blavatskyn alullepaneman teosofisen liikkeen opetuksiin, Leo Tolstoin näkemyksiin ja omiin henkisiin kokemuksiinsa. Pyrin tutkielmassani selvittämään, millainen tulkinta kristinuskosta Ervastin tuotannosta välittyy ja miten Ervastin mukaan kristinuskoa tulisi toteuttaa. Esoterian tutkimus on ollut nousussa 2000-luvulla. Ervastin työtä on tutkittu pro graduissa ja yleistajuisissa tietokirjoissa. Hänen näkemyksiään kristinuskoon liittyen ei ole kuitenkaan tutkittu aiemmin. Ervastin työ sijoittuu länsimaisen esoterian tutkimuksen viitekehykseen. Ervastin käsitys kristinuskosta pohjautuu pitkälti teosofiaan ja etenkin Teosofisen Seuran opetuksiin. Tutkin, miten Ervast tulkitsee kirkon piirissä käytettyjä termejä kuten Jeesus, Kristus ja Jumala. Näiden lisäksi Ervast tuo kristinuskon tulkintaansa teosofis-itämaisia termejä kuten karma ja jälleensyntymä. Käsittelen tutkielmassani Ervastin kristinuskoon liittyviä näkemyksiä ja pyrin asemoimaan termit osaksi Ervastin ajattelua. Ervastin kirjallinen tuotanto on laaja. Rajaan aineistoni hänen elinaikanaan julkaistuihin teoksiin, ja niistä valitsen teoksia, jotka käsittelevät nimenomaan kristinuskoa. Teokset, jotka näiden kriteerien perusteella valitsin tutkielmani aineistoksi ovat Jeesuksen salakoulu, Vuorisaarna ja Christosophia. Tutkielma on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Ervastin versio kristinuskosta eroaa ratkaisevasti eri kirkkokuntien opetuksista. Ervastin mukaan ihminen on jälleensyntyvä olento, jonka tehtävänä on pyrkiä kohti Jumalan hallitsemaa taivasten valtakuntaa. Jeesus oli yksi vihityistä, korkealle kehittyneistä ihmisistä, jotka pyrkivät opettamaan ihmiskuntaa tämän päämäärän saavuttamiseksi. Muita vihittyjä ovat olleet esimerkiksi Buddha, Laotse ja Krishna. Jeesus on kristityille tärkein opettaja, ja kristittyjen tulisi seurata Jeesuksen opetuksia. Kirkon opettama sijaissovitusoppi on virheellinen, eikä pelkkä usko riitä ihmisen pelastumiseen. Kirkon dogmien noudattamisen sijaan ihmisen tulee seurata Jeesusta tämän vuorisaarnassa annettuja opetuksia noudattamalla.
-
(2021)Tieteisfiktio on 1800-luvun lopulla länsieurooppalaisesta goottilaisesta kirjallisuudesta kehittynyt populaarifiktion laji, jonka yleisesti tunnettuja piirteitä ovat kiinnostus teknologiaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen teollistuvassa maailmassa. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen tieteisfiktion suhdetta nykyajan ekologisiin kriiseihin öljyn näkökulmasta. Millä tavalla tieteisfiktiossa kuvitellaan öljyn loppumisen jälkeisiä yhteiskuntia, ja mitä kerronnallisia keinoja tieteisfiktio käyttää jälkfossiilisten tulevaisuuksien representaatiossa? Tutkielmassani analysoin Antti Salmisen romaania Lomonosovin moottori (2014) jälkifossiilisen tieteisfiktion näkökulmasta. Julkaisuaikanaan runsaasti kiitetyn teoksen vastaanotossa romaanin tieteisfiktiiviset elementit ohitettiin lähes täysin. Tulkintani mukaan tieteisfiktion lajitulkinnallinen viitekehys on paitsi välttämätön Salmisen kokeellisen ja monimuotoisen romaanin ymmärtämisessä, myös arvokas ikkuna jälkifossiilisen proosan kerronnallisten keinojen analyysiin. Tieteisfiktion lajiteorian lisäksi tutkielmani tärkeimmät tieteelliset lähtökohdat ovat ekokritiikki ja öljykulttuurin tutkimus. Ekokritiikki on monitieteinen, rikas ja epäyhteinäinen humanistisen tutkimuksen suuntaus, joka käsittelee mm. inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon vuorovaikutusta, ympäristökriisin kulttuurisia merkityksiä ja ihmiskunnan tuhoisia vaikutuksia maapallon ekosysteemille. Vaikka ekokritiikin katsotaan syntyneen jo 1960-luvulla, tieteiskirjallisuuden tutkimuksessa näkökulma on varsin tuore. Öljykulttuurin tutkimuksella viittaan ekokriittisen tutkimuksen alalajiin, jossa ympäristökriisiä tarkastellaan fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn näkökulmasta. Öljykulttuurin tutkimuksen keskeinen lähtökohta on, että öljyllä on ilmiselvien taloudellisten, poliittisten ja fysikaalisten vaikutuksiensa lisäksi perustava kulttuurinen merkitys länsimaisen yhteiskunnan kehityksessä. Tutkielmani keskeinen väite perustuu öljyn ja tieteisfiktion yhteyksiä tutkineen Gerry Canavanin jälkifossiilisen retrofuturismin käsitteelle. Retrofuturistisessa jälkifossiilisessa tieteisfiktiossa ihmiskunta selviytyy öljyn loppumisesta suorittamalla paluun öljyn aikakautta edeltäneisiin elämäntapoihin, ajatusvirtauksiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Tulkintani mukaan Antti Salmisen Lomonosovin moottori on retrofuturistista strategiaa hyödyntävä jälkifossiilinen tieteisfiktiivinen romaani. Romaanin jälkifossiilinen retrofuturismi perustuu kulttuurihistorialliselle kuvitelmalle paluusta 1500–1600-lukujen aikaan, jolloin öljykulttuurin mahdollistanut valistusajan ihmiskeskeinen edistyskäsitys oli vasta alkutekijöissään. Paluu tieteellis-materiaalista maailmankuvaa edeltäneisiin länsimaisen esoterian, erityisesti alkemian ja juutalaisen kabbalan, uskomuksiin luo teoksessa allegorisen rakenteen, jossa ei-inhimillisen luonnon asemaa käsitellään suhteessa 1800-luvulla alkaneeseen öljyn voittokulkuun ja Neuvostoliiton 1900-luvun Gulag-pakkotyöjärjestelmään.
-
(2021)Tieteisfiktio on 1800-luvun lopulla länsieurooppalaisesta goottilaisesta kirjallisuudesta kehittynyt populaarifiktion laji, jonka yleisesti tunnettuja piirteitä ovat kiinnostus teknologiaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen teollistuvassa maailmassa. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen tieteisfiktion suhdetta nykyajan ekologisiin kriiseihin öljyn näkökulmasta. Millä tavalla tieteisfiktiossa kuvitellaan öljyn loppumisen jälkeisiä yhteiskuntia, ja mitä kerronnallisia keinoja tieteisfiktio käyttää jälkfossiilisten tulevaisuuksien representaatiossa? Tutkielmassani analysoin Antti Salmisen romaania Lomonosovin moottori (2014) jälkifossiilisen tieteisfiktion näkökulmasta. Julkaisuaikanaan runsaasti kiitetyn teoksen vastaanotossa romaanin tieteisfiktiiviset elementit ohitettiin lähes täysin. Tulkintani mukaan tieteisfiktion lajitulkinnallinen viitekehys on paitsi välttämätön Salmisen kokeellisen ja monimuotoisen romaanin ymmärtämisessä, myös arvokas ikkuna jälkifossiilisen proosan kerronnallisten keinojen analyysiin. Tieteisfiktion lajiteorian lisäksi tutkielmani tärkeimmät tieteelliset lähtökohdat ovat ekokritiikki ja öljykulttuurin tutkimus. Ekokritiikki on monitieteinen, rikas ja epäyhteinäinen humanistisen tutkimuksen suuntaus, joka käsittelee mm. inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon vuorovaikutusta, ympäristökriisin kulttuurisia merkityksiä ja ihmiskunnan tuhoisia vaikutuksia maapallon ekosysteemille. Vaikka ekokritiikin katsotaan syntyneen jo 1960-luvulla, tieteiskirjallisuuden tutkimuksessa näkökulma on varsin tuore. Öljykulttuurin tutkimuksella viittaan ekokriittisen tutkimuksen alalajiin, jossa ympäristökriisiä tarkastellaan fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn näkökulmasta. Öljykulttuurin tutkimuksen keskeinen lähtökohta on, että öljyllä on ilmiselvien taloudellisten, poliittisten ja fysikaalisten vaikutuksiensa lisäksi perustava kulttuurinen merkitys länsimaisen yhteiskunnan kehityksessä. Tutkielmani keskeinen väite perustuu öljyn ja tieteisfiktion yhteyksiä tutkineen Gerry Canavanin jälkifossiilisen retrofuturismin käsitteelle. Retrofuturistisessa jälkifossiilisessa tieteisfiktiossa ihmiskunta selviytyy öljyn loppumisesta suorittamalla paluun öljyn aikakautta edeltäneisiin elämäntapoihin, ajatusvirtauksiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Tulkintani mukaan Antti Salmisen Lomonosovin moottori on retrofuturistista strategiaa hyödyntävä jälkifossiilinen tieteisfiktiivinen romaani. Romaanin jälkifossiilinen retrofuturismi perustuu kulttuurihistorialliselle kuvitelmalle paluusta 1500–1600-lukujen aikaan, jolloin öljykulttuurin mahdollistanut valistusajan ihmiskeskeinen edistyskäsitys oli vasta alkutekijöissään. Paluu tieteellis-materiaalista maailmankuvaa edeltäneisiin länsimaisen esoterian, erityisesti alkemian ja juutalaisen kabbalan, uskomuksiin luo teoksessa allegorisen rakenteen, jossa ei-inhimillisen luonnon asemaa käsitellään suhteessa 1800-luvulla alkaneeseen öljyn voittokulkuun ja Neuvostoliiton 1900-luvun Gulag-pakkotyöjärjestelmään.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisen kuvan Ellen Thesleffin, Magnus Enckellin ja Beda Stjernschantzin valikoidut kuusi teosta muodostavat esoteerisesta henkisyydestä. Taiteilijoiden työt ovat peräisin 1890-luvulta, jolloin Euroopassa esoteeristen liikkeiden kantamat ajatukset olivat popularisoituneet laajasti. Thesleff, Enckell ja Stjernschantz opiskelivat ja työskentelivät samanaikaisesti Pariisissa, missä vuosisadan lopulla taiteilijayhteisö vaihtoi kiivaasti ajatuksiaan uskonnosta, taiteesta ja tieteestä. Tieteen kehittyessä ja kaupungistumisen kiihtyessä kokemus merkityksen puutteesta yleistyi, ja vastauksia ihmisen olemassaolon mysteereihin käännyttiin etsimään institutionaalisen ja perinteisen uskonnon ulkopuolelta, esoteerisen piiristä. Henkistyneen maailmankatsomuksen puoleen kääntyivät myös modernit taiteilijat, jotka ammensivat esoteerisista aineksista taiteeseensa. Tutkielmassa esoteerisuuden lisäksi hyödynnetään etsijyyden käsitettä, joka paikantaa uskonnollisten ainesten käsittelemisen toiminnaksi. Esoteerinen henkisyys, joka analysoiduissa teoksissa näkyy, on tarkoituksellisesti tuotettua ja teokset kertovat kantamiensa aatevirtausten lisäksi uskonnollisesta toiminnasta. Sisällönanalyysilla päästään käsiksi niin teoksissa näkyviin etsijyyden jälkiin, että lähteisiin, joiden pohjalta taiteilijat kehittelivät teostensa kuva-aiheet. Etsijyys näkyy tarkastelluissa teoksissa salatun viisauden tavoitteluna, jota ilmennetään erityisin kuvallisin keinoin ja kuva-aihein. Esoteerisuudelle ja etsijöille tyypillinen ajatus kaiken yhteisestä alkulähteestä on käännetty maalaukselliselle kielelle työstämällä satumaisia kuvia eteerisistä hahmoista sekä pelkistetyistä maisemista. Hyödyntämällä antiikin mytologiasta kumpuavaa kuvastoa sekä kuvaamalla uneen vaipuneita vaeltajia, vie kuvien kerronta arkitodellisuuden ylitse ideoiden maailmaan. Mytologiset hahmot sekä paratiisiin viittaavat maisemat ovat keinoja kuvata etsijyyden päämäärää: salatun viisauden tyyssijaa, kaiken ja kaikkien yhteistä alkulähdettä.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisen kuvan Ellen Thesleffin, Magnus Enckellin ja Beda Stjernschantzin valikoidut kuusi teosta muodostavat esoteerisesta henkisyydestä. Taiteilijoiden työt ovat peräisin 1890-luvulta, jolloin Euroopassa esoteeristen liikkeiden kantamat ajatukset olivat popularisoituneet laajasti. Thesleff, Enckell ja Stjernschantz opiskelivat ja työskentelivät samanaikaisesti Pariisissa, missä vuosisadan lopulla taiteilijayhteisö vaihtoi kiivaasti ajatuksiaan uskonnosta, taiteesta ja tieteestä. Tieteen kehittyessä ja kaupungistumisen kiihtyessä kokemus merkityksen puutteesta yleistyi, ja vastauksia ihmisen olemassaolon mysteereihin käännyttiin etsimään institutionaalisen ja perinteisen uskonnon ulkopuolelta, esoteerisen piiristä. Henkistyneen maailmankatsomuksen puoleen kääntyivät myös modernit taiteilijat, jotka ammensivat esoteerisista aineksista taiteeseensa. Tutkielmassa esoteerisuuden lisäksi hyödynnetään etsijyyden käsitettä, joka paikantaa uskonnollisten ainesten käsittelemisen toiminnaksi. Esoteerinen henkisyys, joka analysoiduissa teoksissa näkyy, on tarkoituksellisesti tuotettua ja teokset kertovat kantamiensa aatevirtausten lisäksi uskonnollisesta toiminnasta. Sisällönanalyysilla päästään käsiksi niin teoksissa näkyviin etsijyyden jälkiin, että lähteisiin, joiden pohjalta taiteilijat kehittelivät teostensa kuva-aiheet. Etsijyys näkyy tarkastelluissa teoksissa salatun viisauden tavoitteluna, jota ilmennetään erityisin kuvallisin keinoin ja kuva-aihein. Esoteerisuudelle ja etsijöille tyypillinen ajatus kaiken yhteisestä alkulähteestä on käännetty maalaukselliselle kielelle työstämällä satumaisia kuvia eteerisistä hahmoista sekä pelkistetyistä maisemista. Hyödyntämällä antiikin mytologiasta kumpuavaa kuvastoa sekä kuvaamalla uneen vaipuneita vaeltajia, vie kuvien kerronta arkitodellisuuden ylitse ideoiden maailmaan. Mytologiset hahmot sekä paratiisiin viittaavat maisemat ovat keinoja kuvata etsijyyden päämäärää: salatun viisauden tyyssijaa, kaiken ja kaikkien yhteistä alkulähdettä.
-
(2016)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen teosofi H.P. Blavatskyn teoksessa Salainen oppi (The Secret Doctrine, 1888) ilmenevää kuvaa langenneista enkeleistä. Tutkielmassa käyn diskurssianalyyttisellä metodilla läpi Salaisen opin hakusanojen Fall of the Angel/s, Lucifer ja Satan alla olevat 199 hakukohtaa, joista nostan esiin neljä toistuvaa diskurssia: valonkantajadiskurssin, astraalivalodiskurssin, sukupuolisuusdiskurssin ja retorisen kristinuskon kritiikin. Langenneista enkeleistä nousee esiin kuva ambivalentteina olemuksina, joihin ihailtavien ominaisuuksien lisäksi liittyy myös problemaattisia tekijöitä, kuten moniulotteinen suhde Blavatskyn pulmallisena pitämään sukupuolisuuteen. Tutkielmani jatkaa Per Faxneldin tutkimusta Blavatskysta satanistina. Esitän oman ehdotukseni satanismin jaottelusta kahdella eri akselilla, huomioiden satanismin tunnustuksellista ja retorista ulottuvuutta kolmessa satanismin muodossa, joita nimitän ateistiseksi satanismiksi, piilo- ja kvasisatanismiksi, sekä teistiseksi satanismiksi. Tutkielmani valossa Salainen oppi edustaa näistä viimeksimainittua ryhmää, jossa satanismi on sekä tunnustuksellista että retorista. Langenneiden enkelten liittyessä Blavatskyn opissa voimakkaasti ihmisen sukupuolisuuden kysymyksiin sivuan tutkielmassani myös Faxneldin esiin nostamaa kysymystä Blavatskyn feminismistä. Tutkielmani valossa Blavatskyn näkemykset naiseudesta jäävät korostuneen ambivalenteiksi. Blavatskyn näkemyksen mukaan langenneet enkelit ovat olennainen osa ihmisen, erityisesti ihmisyyden älyllisen ja itsenäisen osan kehkeytymistä, ja muodostavat osan itsenäiseen ajatteluun kykenevää ihmistä. Tämä luciferinen osa on aikanaan langennut ylifyysisestä tilastaan ihmisten sisäiseksi toimijaksi, ja auttaa näin ihmisiä kehittymään henkiseen itsenäisyyteen. Kyseinen valonkantajadiskurssiksi kutsumani opetus on olennainen ja läpikäyvä tekijä blavatskylaista teosofiaa, ja siihen linkittyvät myös diskurssit Saatanan yhteydestä astraalivaloon ja sukupuolisuuteen. Vaikka Blavatskyn satanismissa on huomattava osa kristillisen teologian retorista vastustusta, se on yhtä lailla itsenäisesti merkityksekäs osa Salaisen opin esoteerista opetusta. Vertaan langenneiden enkelten neljää diskurssia myös kandidaatintutkielmassani löytämiini paralleelisiin ihmiskuvan diskursseihin Blavatskyn Esoteerisissa ohjeissa I–III. Blavatskyn omien teosten lisäksi huomioin tutkielmassa langenneen enkelin kulttuurihistoriallisen kontekstin.
Now showing items 1-8 of 8