Browsing by Subject "essee"

Tutkin maisterintutkielmassani esseeminää seitsemän eri kirjoittajan 2010-luvulla julkaistussa esseessä. Esseet ovat Olli Löytyn ”Vähäsen rasisti” (2011), Pauliina Haasjoen ”Tietoliikennepäiväkirja” (2019), Koko Hubaran ”Yksinäisyys on tilastollinen harha” (2017), Timo Hännikäisen ”Väkivalta ja uhrikulttuuri” (2015), Anu Silfverbergin ”Toisin” (2011), Antti Nylénin ”Rakkauden talvi” (2016) ja Antti Arnkilin ”Äidin kuolema (24 kertaa sekunnissa)” (2014). Ehdotan esseeminän asettuvan minäpositiona runon puhujan ja tietokirjallisuuden minän väliin. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelen niiden esseekokoelmien kansia ja formaattia, joiden osana aineistoni esseet on julkaistu. Käytän apunani Gérard Genetten kynnystekstin käsitettä ja hänen huomioitaan kynnysteksteistä. Esitän kansien rakentavan monipuolisesti kuvaa esseeminästä ja toimivan myös linkkinä biografisen minän ja esseeminän välillä. Toisessa, laajemmassa analyysiluvussa sovellan Michael Bambergin alulle panemaa kerronnallisen asemoinnin teoriaa ja kerronnallisen asemoinnin analyysia aineistooni. Kerronnallinen asemointi on sosiaalitieteissä kehitelty teoria, jonka avulla voi tarkastella tilanteista, kerronnan avulla tapahtuvaa sosiaalisten asemien ottamista ja antamista ja kertojan niiden kautta rakentuvaa identiteettiä. Asemointianalyysi on siihen kehitetty analyysimalli, jossa tilanteita tarkastellaan kolmen eri tason avulla: 1) tarinan tasolla, 2) kerrontatilanteen tasolla ja 3) kulttuurin tasolla. Olen jakanut esseet kahteen kategoriaan 3. tason perusteella eli sen perusteella, miten tulkitsen esseeminien näkevän itsensä. Ystävä-kategorian esseeminissä korostuu hyväntahtoisuus suhteessa muihin ja kriitikoissa analyyttisyys ja itsen asemointi muiden yläpuolelle. Kerronnallisen asemoinnin teorian ja kirjan ulkoasun kynnystekstien yhdistäminen osoittautui hedelmälliseksi tavaksi lähestyä kysymystä esseeminän rakentumisesta sekä esseessä että esseen ulkopuolella. Asemoinnin tarkastelu auttoi tarkentamaan kuvaa siitä, mistä mahdollisesti epämääräisetkin vaikutelmat esseen argumentoinnista syntyvät.

Arttu Mannisen pro gradu -tutkielmassa ”Muuttumattomat muistot?” perehdytään muistojen kirjallisiin representaatioihin edesmenneen kanadalaisen kirjailijan David Rakoffin esseeteksteissä vuosilta 2001–2010. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisin kirjallisin keinoin Rakoff esittää ja toistaa henkilökohtaisia muistojaan. Tutkielmassa representaatioilla tarkoitetaan tapoja, joilla Rakoff palaa muistoihinsa ja kertoo niistä lukijalle. Tutkielma pyrkii jäsentämään ja nimeämään keinoja, joilla muistoja voidaan esittää ja tulkita. Tämän ohella tutkielma pyrkii soveltamaan kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja esseekirjallisuuden teorioita osoittaakseen näiden merkityksen muistojen representaatioille. Teoriataustaltaan tutkielma hyödyntää jo edellä mainittujen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja esseekirjallisuuden lajiteorian ohella kirjallisuutta muun muassa postmodernismista, komiikasta ja transnationalismista. Näitä jälkimmäisenä mainittuja teorioita sovelletaan tutkielmassa, kun puhutaan muun muassa Rakoffin muistojen representaatioiden koomisesta tyylistä tai kansallista identiteettiä käsittelevistä muistoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös luovan kirjoittamisen teoriaa, kun puhutaan niin kutsuttujen luovien liikkeiden soveltamisesta muistojen representaatioissa. Henkisestä valaistumisesta ja erilaisista aikakäsityksistä muistamisen yhteydessä puhuttaessa käännytään myös uskonnollisen kielen puoleen. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu tutkielman teemoja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Aineisto jakautuu pääosin kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen, esseen lajiteorian ja nonfiction-kirjallisuuden aiheiden kesken. Aineistossa sivutaan lyhyesti myös queer-tematiikkaa ja postmodernismia. Tutkimuskirjallisuuden ohella merkittäväksi osaksi aineistoa muodostuvat myös itse David Rakoffin esseekokoelmat, joista nostetaan esiin valittuja otteita tukemaan teoriakirjallisuuden esittämiä väitteitä. Kaiken kaikkiaan aineisto koostuu yli 20:stä teoksesta tai artikkelista sekä kolmesta David Rakoffin esseekokoelmasta. Tutkimusmenetelmiensä puolesta tutkielma seuraa perinteisiä humanistisen tieteenalan ja taiteiden tutkimuksen metodeja, joissa esitettyjä väitteitä ja ajatuksia tuetaan viittaamalla aiempien tutkimusten väitteisiin ja johtopäätöksiin. Sovellettuja teorioita vahvistetaan ja perustellaan myös esittämällä suoria lainauksia David Rakoffin esseistä. Otteet Rakoffin esseistä on pyritty valitsemaan siten, että ne soveltuvat kontekstiltaan viitattuihin teorioihin parhaiten. Tutkielman keskeiset tulokset koostuvat erityisesti muistojen representaatioiden syistä ja seurauksista. Representaatioiden syistä puhuttaessa mainitaan muun muassa Rakoffin tarve käsitellä tämän henkilökohtaista historiaa. Tämä taas johtaa valaistumisen käsitteen merkitykseen tutkielmassa, sillä muistoihin ja menneisyyteen palaaminen järkeistää kirjoittajan nykyhetken. Tutkielmassa todetaan, että representoimalla muistojaan kirjallisesti Rakoff pyrkii saavuttamaan eräänlaisen valaistumisen kokemuksen, mikä taas auttaa tätä ymmärtämään nykyhetkessä käsittelemiään aiheita tai ongelmia. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että muistojen representaatioiden tavoitteena on palata menneisyyteen, jotta nykyhetken kysymyksiin voitaisiin vastata. Muistoja representoidaan siten, että ne tuottavat vastauksen esseissä esitettyihin ongelmiin ja antavat merkityksen nykyisyydelle. Yleistäen voidaan sanoa, että David Rakoff representoi muistojaan valikoimalla kunkin esseensä teeman kannalta olennaiset muistot menneisyydestään ja soveltamalla näitä muistojaan nykyhetkessä käsittelemiinsä aiheisiin. Nykyisyys ei toimi Rakoffin esseissä itsenäisesti, vaan tarvitsee rinnalleen muiston representaation, joka järkeistää ja valaisee Rakoffin kuvaaman nykyhetken. Tutkielmassa esitellään muun muassa reflektion ja luovien liikkeiden kaltaisia käsitteitä, jotka tukevat tätä Rakoffin hyödyntämää muistojen representaatioiden ja nykyisyyden syy-seuraussuhdetta. Lopulta tutkielma ei ainoastaan kerro miten Rakoff representoi muistojaan, vaan myös miksi hän niin tekee.