Browsing by Subject "etnisyys"

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

The purpose of this research is to study and understand racism between ethnic minority group children as a phenomenon in schools. The goal is to study, through the speech of teachers, what kinds of cultural categories exist in schools and what factors, according to teachers, influence racist encounters between children from ethnic minority groups. This study is part of the research project Racism Between Ethnic Minority Groups, carried out by the youth education organization Non Fighting Generation. The intention of the project is to study racism between ethnic minority groups. The theoretical background of this study is in the theory of social identity, which focuses on group behaviour and out-group relations. It is based on the notion that people form evaluations about their own group by comparing it to other groups. The data of the research was collected from seven elementary school teachers in the Helsinki metropolitan area by using semi-structured interview method and the interviews were analyzed through discursive methods. The data show that there is hierarchy-based reasoning between ethnic minority groups. Considering one's own ethnic group to be better than other minority groups seems to help the individual strengthen his/her social identity. Based on cultural categorization children with Asian background were seen as calm survivors, more likely to stay in the background. Children with Russian roots were described to have a strong sense of cultural identity. Arrogant behaviour was also seen as a cause for why Russian boys got into trouble. The Somali children were the ones who stood out the most and who also separated themselves the most from other ethnic minority groups. Physical appearance, style of clothing, cultural habits and religious way of life defined the Somali children as a cultural category. In this study four factors were shown to influence racist conflicts between ethnic minority groups in school; religion, lack of a majority language, cultural habits and behavioural patterns learned at home. The results of this study indicate that racism exists between ethnic minority group children and that teachers feel they lack the means to tackle the issue. This research shows the need for a deeper understanding of the phenomenon, so that it can be prevented in the future.

Tutkielman lähtökohdat ja tavoite Tutkielma käsittelee thaimaalaisia yrittäjiä Helsingissä. Thaimaalaisten määrä Suomessa kasvoi nopeaa vauhtia 1990-luvun puolivälissä thaimaalais-suomalaisten avioliittojen suosion kasvaessa. Thaimaalaisten yrittäjien lukumäärästä ei ollut tilastoja, mutta Helsingin keskustassa ja sen liepeillä thaimaalaisten etnisten tuotteiden ja palveluiden tarjoajien läsnäolo oli silmiinpistävää. Thaimaalainen liiketoiminta oli tyypillisesti pienimuotoista. Yrittäjä työllisti vain itsensä tai korkeintaan muutaman ulkopuolisen työntekijän. Miksi thaimaalainen maahanmuuttaja perusti yrityksen? Onnistuiko hän elättämään itsensä ja perheensä yritystoiminnassa pitkällä aikavälillä? Miten he selittävät liiketoiminnan onnistumisia ja epäonnistumisia? Onko thaimaalaisten maahanmuuttajien eetoksesta löydettävissä taustamuuttujista riippumaton tarina, jolla he selittävät toimintaympäristönsä syy- ja seuraussuhteita? Lähtöhypoteesini on että tällainen thaimaalaisyrittäjien jakama eetos on löydettävissä. Tutkielman teoreettinen viitekehys on kontrolliodotusteoria. Kontrolliodotuksen käsite viittaa yksilön käsitykseen siitä, mikä ohjaa hänelle tärkeitä tapahtumia. Yksilöt eroavat toisistaan sen mukaan kuinka paljon he uskovat tapahtumien seurausten riippuvan heidän omista kyvyistään (sisäinen kontrolliodotus) ja kuinka paljon he uskovat itsensä ulkopuolisten tekijöiden vaikuttavan tapahtumien kulkuun (ulkoinen kontrolliodotus). Kontrolliodotusteoriaan liittyy vahvasti hypoteesi, jonka mukaan yrittäjät uskovat sisäiseen kontrolliodotukseen enemmän kuin muu väestö keskimäärin. Aineisto ja metodi Aineisto koostuu neljäntoista eri henkilön haastatteluista. Kielelliset ongelmat puolustavat tutkielman suurta haastateltavien määrää. Haasteellisen kohteen vuoksi aineistoa kerätään monella eri menetelmällä. Aineistoa kerätään kontrolliodotuksia tutkivat kyselylomakkeen avulla haastatellen, teemahaastatteluilla ja vapaamuotoisemmissa kohtaamisissa. Aineistoa luokitellaan diskurssianalyysin tapaan. Huolellinen diskurssianalyysi kuitenkin vaatisi kielellisesti luotettavan ja yhtenäisen aineiston. Puutteellisen kielitaidon ja usean kielen rinnakkaiskäytön vuoksi analyysissa on vahvana piirteenä kuvaileva, etnografinen lähestymistapa. Keskeiset tulokset ja johtopäätökset Analyysi etenee kontrolliodotus kerrallaan kuvaten, kuinka kontrolliodotusteoria istuu aineistoon. Kontrolliodotusteoria osoittautuu mielekkääksi tavaksi avata maailmankuvan vaikutuksia liiketoiminnalliseen ajatteluun, todistaen myös sen, että kyselykaavakkeen ja asennetutkimuksen keinoin aineisto olisi jäänyt kovin ohueksi. Aineiston perusteella voidaan väittää, että thaimaalainen maahanmuuttajayrittäjä uskoo vahvasti sisäisen kontrollin lisäksi ulkoiseen yritystoiminnan kontrolliin. Juju on siinä kuinka hän yhdistelee erilaisia kontrollin lähteitä liiketoiminnallisiin ja elämän hallintaan liittyviin tarkoituksiin.

Vuoden 2014 perusopetuksen arvoperustaa koristaa optimistinen, mutta välttämätön vaatimus arvostaa jokaista yksilöllistä ja ainutlaatuista identiteettiä koulussa. Tutkimukset Suomessa osoittavat, että tämä ensiarvoinen osa koulutuksellisesta tasa-arvosta ei toteudu kaikkien kohdalla. Oppilaat, jotka nähdään etniseen vähemmistöön kuuluvana kohtaavat koulumaailmassa epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää ja rasismia ennakkoluulojen ja kategorisoinnin takia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten vähemmistöön kuuluvan oppilaan etniseen taustaan suhtaudutaan koulussa ja miten suhtautuminen vaikuttaa oppilaan mahdollisuuksiin määritellä identiteettiänsä. Tarkastelen identiteetin määrittelemisen mahdollisuuksia koulun erilaisten vuorovaikutustilanteiden valtasuhteita tutkimalla. Yhteiskunnan rakenteet ovat muodostaneet enemmistöstä eli valtaväestöstä mittapuun vähemmistöä varten. Tutkin miten koulun rakenteet, opettajat ja oppilaat rajoittavat vähemmistöön kuuluvien oppilaiden mahdollisuuksia kuulua kouluyhteisöön ja olla oma itsensä. Kriittinen pedagogiikka, kriittinen monikulttuurikasvatus, sosiaalisen identiteetin teoria ja interkulttuurinen tutkimus tuovat idealistisen arvoperustan kätköistä vähemmistöön kuuluvien oppilaiden kokemuksia esille. Tutkimustapana käytän systemaattista kirjallisuuskatsausta, johon sisältyy kuusi vertaisarvioitua artikkelia liittyen etniseen identiteettiin, valta-asetelmiin ja etnisten rajojen muodostamien ryhmien välisiin suhteisiin koulussa. Lähdeaineistoa analysoin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Koulu suhtautuu etniseen taustaan kategorisoimalla, polarisoimalla ja marginalisoimalla oppilaita, jotka mielletään vähemmistöön kuuluvaksi esimerkiksi ihonvärin, vaatetuksen tai uskonnon perusteella. Ennen kaikkiaan polarisaatiota selittää vahingolliset ennakko-oletukset, eikä vika tai haaste ole etnisyydessä itsessään. Kategorisointi näkyy opettajan tietämättömyytenä valta-asetelmien vaikutuksesta oppilaiden identiteettiin, oppilaiden jakautumisena ryhmiin etnisyytensä perusteella ja toiseuttavina oppimateriaaleina. Valtaväestöön kuuluvat oppilaat olettavat, että vähemmistöjen on omaksuttava valtakulttuuri, jotta heidät hyväksyttäisiin kaveripiireihin. Vähemmistöön kuuluvien oppilaiden etnisyys on leimaava piirre, joka rajoittaa heidän mahdollisuuttansa tulla hyväksytyksi itsenään ja omien ehtojensa mukaan. Tuon tutkimustyössäni esille pedagogisia keinoja haastaa valta-asetelmaa ja toteuttaa koulutuksellista tasa-arvoa jokaisen oppilaan identiteetin kohdalla. Kouluyhteisön on edistettävä oppilasryhmien välisiä suhteita, jotta vertaisryhmä voi laajentua koskemaan esimerkiksi koko luokkaa, eikä vain oppilaita, jotka näyttävät samanlaisilta. Opettajien on tiedostettava valta-asetelmien olemassaolo ja ymmärrettävä, miten yhteiskunta leimaa vähemmistöön kuuluvia oppilaita etnisyyteen perusteella. Oppilaita on kannustettava tutkimaan ja reflektoimaan kehittyvään käsitykseen itsestään, mikä vaatii jatkuvaa pedagogista sensitiivisyyttä ja etiikan läsnäoloa opettajan ammatissa. Moninaista oppijaryhmää pitäisi nähdä enemmän mahdollisuutena kuin haasteena.

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomessa asuvat ruotsalaiset eri elämänalueille nivoutuvien suhteiden ja kulttuuriset ja maantieteelliset rajat ylittävien siteiden avulla kytkeytyvät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Siinä kartoitetaan yksilöiden liittymistä symbolisin, sosiaalisin ja transnationaalisin sitein heille arjessa tärkeisiin ihmisiin, yhteisöihin ja paikkoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruotsalaiset, konkreettisten käytänteiden ja vuorovaikutuksen kautta, pyrkivät kuulumaan ja jäsentävät oman paikan löytämistä Suomessa. Tutkimus osallistuu näin ollen sosiologiseen keskusteluun sosiaalisten siteiden, kuulumisen ja identiteetin rajapinnassa. Suomessa asuu vuonna 2014 noin 8400 Ruotsin kansalaista ja he muodostavat Suomen kolmanneksi suurimman maahanmuuttajaryhmän. Ruotsalaisten muutto Suomeen liittyy uusien migraation mallien muotoutumiseen osana maiden välille kehittyneitä transnationaalisia sosiaalisia tiloja. Tutkimusaihe onkin mielenkiintoinen juuri siksi, että Suomessa asuvien ruotsalaisten suhteellisen suuresta määrästä huolimatta ilmiötä ei ole paljoakaan vielä tutkittu ja he uhkaavat vajota kokemuksineen näkymättömiin. Tutkimuksen tulokulmana on relationaalisuus, joten maahanmuuttoa käsitellään ainutlaatuisena elämänmuutoksena, joka saa aikaan uudelleenmuotoutumisia yksilön suhteiden verkossa. Aihetta lähestytään monia elämäntarinoita kantavien yksilöiden toimijuuden kautta sen sijaan, että ruotsalaisia Suomessa tarkasteltaisiin itsestään selvänä, yhdenmuotoisena kollektiivina. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään aktiivista haastattelua. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä ruotsalaisen haastattelusta sekä heidän sosiaalista verkostoaan kartoittavista suhdelomakkeista. Analyysimenetelmänä sovelletaan figurationaalista lähestymistapaa. Yksilön suhdeverkko muodostaa relationaaliset puitteet haastattelunarratiiveille, jotka tarjoavat pääsyn elettyihin kokemuksiin eli omasta elämästä kerrottavalle tarinalle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ruotsalaisten kuulumistyö päivittäisten suhteiden ja arjen areenojen kautta realisoituu ja minkä merkityksen kuulumisen eri muodot yksilön elämässä saa. Relationaalisia puitteita hahmottamalla analysoidaan, mihin tai keihin ja kuinka yksilö uudessa asuinmaassaan ja kahden (tai useamman) kulttuurin rajapinnassa erinäisten siteidensä kautta kuuluu. Aineiston mukaan suomalainen puoliso ja työ ovat pääsyitä ruotsalaisten muuttopäätösten taustalla. Ruotsalaisten keskeisimmiksi kuulumisen väyliksi osoittautuvat perhe, työyhteisö, naapurusto sekä harrastukset. Näistä rakentuu jokapäiväiset sosiaaliset puitteet, joiden kautta muodostuneiden sidosten rooli on kuulumiselle merkittävää ja jossa aktiivinen kuulumistyö toteutuu. Haastateltavien kokema tyytyväisyys Suomessa elämisen suhteen selittyykin vahvasti sosiaalisten siteiden runsaudella. Aineiston perusteella voi todeta, että kansallisuus korostuu, on tärkeää ja toimii yhdistävänä tekijänä, kun asuu ulkomailla. Ruotsalaisten henkilökohtaisissa suhteissa etnistä/kulttuurista taustaa merkittävämmäksi kuulumista lisääväksi tekijäksi paikantuu kuitenkin sosiaalisten siteiden ainutlaatuinen luonne eli siteen erityinen perusta. Vaikka ruotsalaisten elämänpiiriä hallitsee ruotsinkielisyys ja Suomen kaksikielisyys helpottaa ruotsalaisten arkea, olisi suomen kielen osaaminen suorin väylä kuulua yhteiskuntaan ja liikkua vaivattomasti sosiaalisten areenojen välillä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että puutteellinen suomen kielen taito sekä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden väliset hienovaraiset kulttuuriset jännitteet muodostuvat paikoittain osallisuutta epääviksi symbolisiksi ja sosiaalisiksi rajoiksi. Migraatio yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti samankaltaistenkin maiden välillä, osana pohjoismaista yhteyttä, sisältää myös ristiriitaisuutta. Yllättävää on esiin nouseva jännitteisyys: läheinen voi asettua etäälle ja korkeankin statuksen maahanmuuttaja voi olla muukalainen. Se, kokevatko ruotsalaiset kuuluvansa siteidensä kautta eri yhteisöihin Suomessa ja lopulta tuntevansa olevansa kotonaan, riippuu siten myös koetusta, paikallisilta saadusta, luvasta kuulua . Haastateltavien elämää luonnehtii transnationaalisten siteiden vaaliminen sekä sen mukanaan tuoma kosmopoliittisuus ja identiteettien hybridisyys. Yleisesti ottaen Suomeen muuton koetaan rikastaneen elämää; kaksi maata on enemmän kuin yksi ja identiteetti voi olla suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden suhteen sekä-että. Tunne kodista paikantuu merkityksellisiin paikkoihin osana elämänhistoriaa niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta on kietoutunut ennen kaikkia lähimpiin sosiaalisiin suhteisiin.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi 2017 on nostanut julkiseen keskusteluun suomalaisuuden ja Suomen kansalaisuuden. Keskusteluissa korostuu usein isänmaallisuutena esiintyvä ja kollektiivisesti jaettu käsitys yhteisestä Suomesta ja yhtenäisestä Suomen kansasta, jota yhdistää yhteinen historia, geeniperimä, kulttuuri ja kansallisuusaate. Myös ajatus tasa-arvosta liitetään yleisesti suomalaisuuteen. Keskusteluja leimaa kuitenkin myös ideologinen nationalismipuhe sekä rasismi. Suomi on monikulttuuristunut 2010-luvulla lisääntyneen maahanmuuton myötä. Moniarvoisen suomalaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen on tasa-arvon kannalta ensiarvoisen tärkeää. Erittäin ratkaiseva rooli tässä tasa-arvotyössä on niin sanotulla virallisella Suomella eli julkisella hallinnolla. Julkishallinnon tasa-arvoon, vähemmistöihin ja monikulttuurisuuteen liittyvä päätöksenteko sekä kaikki aiheesta käytävä viranomaispuhe viestii Suomen valtion ja sen julkishallinnon toimijoiden poliittisia näkemyksiä, arvoja ja asenteita. Viralliset kannanotot vaikuttavat esimerkin tavoin myös suomalaisuudesta käytävään julkiseen keskusteluun sekä yksittäisten kansalaisten käsityksiin itsestä ja muista ihmisistä. Tutkielmassa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen verkkosivuilla www.kela.fi julkaistuja kuvia. Tutkielma keskittyy henkilöitä esittäviin kuviin visuaalisen media- ja kulttuurintutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Lähestymistapa on konstruktionistinen. Tutkimusmetodeina käytetään sisällönerittelyä sekä Kress ja van Leeuwenin kehittämää sosiosemiotiikkaa. Sosiosemioottisessa analyysissä kuvia tarkastellaan yksittäisten semioottisten merkkien ja merkitysten sijaan sosiosemiotiikan funktioiden kautta prosesseina, interaktioina sekä kompositioina. Prosessit esittelevät kuvan sisäisiä suhteita, interaktiot keskittyvät tarkastelemaan kuvan ja sen katsojan välistä suhdetta ja kompositio käsittelee kuvan sisältyviä järjestyksiä. Kompositio yhdistää näin kuvien representaatiot ja interaktiiviset merkitykset toisiinsa. Kuvista analysoidaan rooleja ja asemia, joihin kuvien henkilöt sijoittuvat. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on sukupuolen ja etnisyyden esittäminen. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä suomalaisista naisista ja miehistä kuvat esittävät, mitä kuvat kertovat naisten ja miesten asemasta Suomessa ja millaisia sukupuolirooleja ja identifioitumisen paikkoja kuvat lukijalle tarjoavat. Kuvien voidaan katsoa tuottavan jakamansa informaation lisäksi myös Kelan käsityksiä asiakkaistaan, suomalaisuudesta ja Suomen kansalaisuudesta. Vertailukohtana tutkielmassa käytetään Suomi.fi-verkkopalvelua www.suomi.fi, joka toimii pääsyportaalina useisiin suomalaisen julkishallinnon palveluihin. Vertaamalla saadaan laajennettua analyysiä koskemaan yhtä toimijaa laajempaa suomalaista julkishallinnon kenttää. Lisäksi tutkielmassa peilataan tehtyjä havaintoja julkisuuslain ja hyvän hallinnon tavoitteiden mukaisiin tiedonsaannin, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatimuksiin tarkoituksena selvittää, toteutuvatko tavoitteet Kelan verkkosivujen kuvissa. Julkishallinnon ja viranomaistoiminnan virallisen tiedotuksen genreen liittyvinä Kelan verkkosivuilla olevien kuvien merkitykset asettuvat merkittävään asemaan kansalaisuuden, identiteetin ja joukkoon kuulumisen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarkasteltuina. Sosiaalisen etäisyyden perusteella Kelan kuvat kutsuvat katsojan tuttavalliseen suhteeseen ja samastumaan kuvien henkilöiden asemaan sekä hyväksymään kuvista välittyvät asenteet, arvot ja kansalaisille tarjotut toiminta-asemat. Sekä Kelan että Suomi.fi-verkkopalvelun kuvissa esitettävät henkilöt edustavat lähes yksinomaan etnisesti valkoisiksi suomensuomalaisiksi tulkittavissa olevia henkilöitä. Toisenlaisesta etnisestä taustasta tulevat henkilöt voivat kokea ne vaikeatulkintaisina tai syrjivinä. Puhtaan valkoisen etnisyyden ylivalta merkitsee toisenlaiset etnisyydet ”toisiksi”, suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuulumattomiksi ja ulkopuolisiksi, jolloin identifioitumista kuviin ja niiden edustamaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan ei välttämättä muodostu. Tästä näkökulmasta verkkopalveluista hahmotettavissa olevat etniset asemat eivät välttämättä toteuta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Kuvat myös tarjoavat yksipuolista länsimaisen kulttuurin ja pohjoismaisen yhteiskuntajärjestyksen mukaista kuvaa naisten ja miesten sukupuolirooleista ja ammattiasemista ainoana oikeana toiminnan tapana, eivätkä representaatiot tue toisenlaisista kulttuurisista lähtökohdista nousevia samastumismalleja ja identifioitumisen mahdollisuuksia. Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy muut järjestykset ulkopuolelle jättävänä, vain suomensuomalaiset tunnustavana järjestelmänä. Edellä kuvattua monipuolisempi ja erilaiset intersektionaaliset erot huomioon ottava kuvasto tarjoaisi identifioitumisen paikkoja useammille suomalaisille, myös Suomen vähemmistöille sekä uusille suomalaisille oman identiteettinsä rakentamiseen sekä mukaan kuulumiseen. Myös maahanmuuttajien kotoutuminen olisi helpompaa, jos virallinen Suomi-kuvasto tunnistaisi ja tunnustaisi myös uudet kansalaisensa osaksi tätä yhteiskuntaa.

Tutkielma käsittelee suomalaisuuden ja toiseuden kohtaamisia Saara Turusen teoksissa Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta (2016) sekä Kim, Lekki & Namwaan (2017). Tutkielmassa kysytään, miten suomalaisuus, etninen toiseus ja vieraus kohtaavat sekä onko toisen ja erilaisen mahdollista päästä osaksi teoksissa esiteltävää kotimaata ja tuntevatko vieraat olevansa siellä kotonaan. Teoreettisesti tutkielma on eri tieteiden välinen tarkastelu suomalaisuuden, kansallisen identiteetin sekä etnisen toiseuden suhteesta nyky-yhteiskuntassa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan teosten suhdetta kotiin ja paikkaan. Tutkimus soveltaa toiseuden teoriaa osana teatterintutkimusta. Tutkimuksella pyritään tarkastelemaan nykyteatterissa käsiteltäviä aiheita ja teemoja laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielma esittelee molempien esitysten tuottavan ristiriitaista kuvaa suomalaisuudesta. Esityksissä Suomi näyttäytyy kotimaana, jossa toiseudella on oma hintansa. Teokset viestivät, ettei toisilla ja vierailla ole mahdollisuuksia nousta hierarkkisesti samalle tasolle kantasuomalaisten kanssa. Erilaiset kulttuurit esittäytyvät uhkana suomalaisuudelle, mikä johtaa herkästi konflikteihin. Suomalaisuus ja toiseus kohtaavat esitysten sielunmaisemissa, raja-aitojen ja perunamaiden, kaupunkien ja maaseutujen välissä. Esityksissä luonnon rooli on keskeinen toiseuden ja suomalaisuuden kohtaamisissa. Tavallisuuden aave rakentaa lintusymboliikan kautta ristiriitaisen kuvan Suomesta kotipaikkana. Tutkielmassa kotimaan ihmiset näyttäytyvät samanvärisinä harmaina lintuina, joille värillä on merkitystä. Erilaiset ja vieraat ovat saaneet ympärilleen värikkäät sulat, joita on vaikea piilottaa vaaleiden sävyjen keskelle. Tutkielma tarkastelee Kim, Lekki & Namwaan -esityksen kautta käärmesymboliikkaa, jossa kahden kulttuurinen välinen kohtaaminen päättyy alkuhuumasta menetykseen. Tutkielma tuo esille, että luonnolla on vahva merkitys suomalaisten kansallisessa identiteetissä. Suomalaiset ovat osa luontoa ja luonto on osa suomalaisia. Tutkielmassa todetaan, että luonnon keskellä ihmisten tulisi kohdata toisensa tasavertaisina. Tutkielmassa Tavallisuuden aave esittelee ristiriitaisia ja värittömyydellä peiteltyjä kuvia Suomesta ja suomalaisuudesta. Tarkastelu osoittaa väreillä olevan keskeinen rooli esitysten tuottamassa kotimaassa. Värikäs ei pääse itseään ja taustaansa karkuun. Kim, Lekki & Namwaan ¬-esitys puolestaan asettaa toiseuden pääosaan ja pyrkii kohtaamaan suomalaisuuden uudessa valossa siinä epäonnistuen. Tutkielma osoittaa, että toiseuden hinnalla on seuraamuksensa.

Tutkielmassa selvitetään Kosovosta Suomeen 1990-luvun aikana pakolaisina saapuneiden albaniankielisten isien kokemuksia ”uhrauksen sukupolvena”. Tämä määritelmä perustuu Karl Mannheimin käsitykseen kokemuksellisista sukupolvista. ”Uhrauksen sukupolvi” on joutunut pakolaisuutensa myötä tekemään uhrauksia niin henkilökohtaisella tasolla kuin oman perheen kannaltakin. Tutkielman pyrkimyksenä on selvittää tehtyjen uhrausten vaikutuksia miehiin itseensä ja heidän isän rooliin. Lisäksi tutkielma pyrkii ymmärtämään, miten muuttaminen Suomeen on vaikuttanut isien lastenkasvatustapoihin ja mitä näkemyksiä heillä on kotoutumisesta Suomeen. Maahanmuuttajaisien pakolaisuuskokemuksiin, kotoutumiseen tai lastenkasvatustapoihin liittyviä kokemuksia on Suomessa tutkittu hyvin vähän. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on hankittu osana Nuorisotutkimusverkoston koordinoimaa hanketta Generational negotiations, social control and gendered sexuality (GENESO). Aineiston analyysissa on käytetty teemoitteluun ja tyypittelyyn keskittyvää sisällönanalyysia. Tutkimuksessa selviää, että miesten henkilökohtaiseen identiteettiin merkittävimmin vaikuttaneet uhraukset ovat luopuminen omasta unelma-ammatista tai työnteosta. Näiden myötä miesten sosiaalinen asema on muuttunut ja heidän itsetuntonsa on laskenut. Perheen kannalta merkittävä uhraus on ollut erkaantuminen kotimaan tutusta sosiaalisesta verkostosta, minkä seurauksena vanhemmat ovat jääneet lastenkasvatuksessa ilman tukea. Isät ovat Suomessa joutuneet usein pohtimaan sitä, mitä asioita lastenkasvatuksessa on sopivaa sopeuttaa suomalaisesta kulttuurista itselle ja mitä taas säilytetään kotimaan kulttuurista. Rajojen asettaminen on hankalaa, ja siihen vaikuttavat niin vanhempien omat toiveet ja periaatteet kuin kotimaan ja vastaanottajamaan toisistaan risteävät odotukset vanhempia kohtaan. Kotoutuminen näyttäytyy tutkielmassa jatkuvana kaksisuuntaisena prosessina, joka sisältää osallistumisen yhteiskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin samalla, kun säilytetään oma äidinkieli ja kotimaan kulttuuri. Pelkästään työllistyminen ei riitä kotoutumiseen, vaan se on moniulotteisempi ja pitkäkestoisempi prosessi, joka ei välttämättä koskaan ole ”valmis”. Johtopäätöksinä esitetään, albaani-isät ovat henkisesti hyvin sitoutuneita perheeseen. Perheen mukanaolo Suomessa on ollut erittäin olennaista isien kotoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Olisi tärkeää, että maahanmuuttajaisät sisällytettäisiin perhepoliittisesti paremmin lasten elämään myös kodin ulkopuolella, jotta he eivät jäisi lasten elämästä ulkopuolelle. Tilanteessa, jossa lapset kotoutuvat vanhempia nopeammin, isät säilyttävät tärkeytensä lasten elämässä pitämällä heidät yhteydessä omaan etniseen taustaansa ja pyrkivät itsekin pysymään hyvin perillä Suomen tapahtumista. Lasten kotoutuminen on isille tärkeämpää kuin oma kotoutuminen, ja siksi vanhemmuus toimii heille yhteiskunnallisena osallistumisena, kun he pyrkivät kasvattamaan ”kunnon kansalaisia” Suomen valtiolle. Lasten menestys Suomessa voisi hyvittää kaikki uhraukset, jotka isät ovat tehneet pakolaisuuden myötä.