Browsing by Subject "etätyö"

Tutkielman aiheena ovat työsuhderiidoissa sovellettavat oikeuspaikkasäännökset. Oikeuspaikkasäännöksiä uudistettiin vuonna 2008, jolloin ne koottiin pääasiallisesti oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun. Työsuhderiidoissa näistä säännöksistä voivat tulla sovellettavaksi lähinnä OK 10:1–4 ja 6. Säännökset ovat uudistuksen jälkeen jääneet kansallisessa oikeuskirjallisuudessa varsin vähälle huomiolle, joten pyrin ensinnäkin täyttämään tätä de lege lata -tutkimukseen jäänyttä aukkoa tarkastelemalla nykyistä oikeustilaa lainopin keinoin. Koronaviruspandemian myötä sekä etätyö että etäistunnot ovat yleistyneet merkittävästi. Nykytilan arvioinnin lisäksi tarkoituksenani onkin selvittää, millaisia vaikutuksia näillä ilmiöillä on toisaalta yksittäisten oikeuspaikkasäännösten soveltamiseen ja toisaalta sääntelyn taustalla oleviin tavoitteisiin. Koska etenkin OK 10:6:n mukaisen tavanmukaisen työntekopaikan määrittäminen vaikuttaa etätyön lisääntymisen myötä olevan entistä haastavampaa, tarkastelen lisäksi uuden toimivaltaperusteen, forum domicilii actoriksen, sallimista kuluttajien ja elatusapua vaativien tai saavien lisäksi myös työntekijöille. Arvioin tutkielmassa myös muun muassa etäistuntojen vaikutusta oikeuspaikkavalinnan merkitykseen. Tutkielma on pääasiallisesti prosessioikeudellinen. Etenkin OK 10:6:ää voi kuitenkin pitää myös työoikeudellisena normina ja myös sen taustalla on nähtävissä työoikeuden keskiössä oleva työntekijän suojeluperiaate. Tutkielmassa onkin siten myös työoikeudellisia ulottuvuuksia.

Etätyö yleistyi maaliskuussa 2020 äkillisesti COVID-19 pandemian seurauksena maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksesta. Etätyö on ollut ennen koronapandemiaa harvinaista lääketeollisuudessa, joten etätyötä lääketeollisuudessa on tutkittu hyvin vähän. Etätyön on arvioitu jäävän pysyväksi ratkaisuksi, joten on ajankohtaista tutkia etätyön soveltuvuutta ja tehokkuutta lääketeollisuudessa. Etätyöntekijöiden tuottavuus kasvaa yleensä huomattavasti. Työpaikalla koetaan jatkuvasti keskeytyksiä, melua ja muita häiriötekijöitä, joiden lisäksi työmatkat kuormittavat työntekijöitä. Etätyöntekijät säästyvät suurimmalta osalta näistä ongelmista, jolloin suurempi osa heidän työpäivästään kuluu varsinaiseen työntekoon. Valtaosa etätyöntekijöistä tekee etätyötä osan työajastaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kokemuksia etätyöstä, etätyön soveltuvuutta ja etätyön tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä lääketeollisuudessa. Tutkimus on toteutettu Orion Oyj:n Suomen toimipisteissä. Tutkimuksen toteuttamistapa oli kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen kyselytutkimuksen yhdistelmä. Yhdistämällä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia kysymyksiä pyrittiin saamaan tarkempia tietoja kuin pelkällä kvantitatiivisella tutkimuksella voitaisiin saada. Kysely oli avoinna 15.11.–26.11.2021. Vastausprosentiksi saatiin 34,9 %. Etätyön merkittävimmiksi hyödyiksi havaittiin työ- ja vapaa-ajan joustavampi yhteensovittaminen ja se, että etätyössä keskittyminen on parempaa. Kommunikaation koetaan onnistuvan hyvin etätyössä, mutta kasvokkain tapahtuvaa kommunikaatiota pidetään myös tärkeänä. Esimerkiksi kehitys- ja ideointipalaverit olisi hyvä järjestää mahdollisuuksien mukaan kasvokkain. Lisäksi hiljaisen tiedon siirtyminen on vähäisempää etätyössä. Etätyö soveltuu hyvin tutkimus- ja tuotekehitystyöhön, eikä sen koeta heikentävän merkittävästi kykyä innovoida. Tulosten perusteella etätyötä haluttaisiin tehdä enemmän kuin 40 % työajasta ja etätyötä pidetään tehokkaana työskentelytapana. Kyselyssä ei selvitetty, minkälaisia etätyömääriä vastaajat ovat tehneet vahvan etätyösuosituksen aikana. Osa vastaajista on saattanut olla muita enemmän lähitöissä, mikä voi vaikuttaa tuloksiin. Saadut tulokset olivat kuitenkin samansuuntaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Suurin osa tähän kyselyyn osallistuneista oli erittäin kokeneita ja työnsä hyvin osaavia työntekijöitä, mikä voi lisätä etätyömyönteisyyttä tuloksissa.

Objectives Due to the COVID-19pandemic that is rampant in the world, remote work has become the focus of working life in the spring of 2020. Many people have had to rebuild their everyday working life while planning new practices of working. This study aims to examine what kinds of rhythms there are in remote workers’ everyday life. It also studies how different dimensions of function interlace in the everyday life of remote workers. The theoretical framework of this study consists of different studies of time-use, the most important being the four kinds of time by Dagfinn Ås. This study focuses on how remote workers’ work, housework and free time interlace. Methods This study was a qualitative study. I used a time-use diary as a data collection method. The participants were selected randomly and they filled in the diary for three days. I collected the data working together with the National institution of occupational health and the workers’ employer. I contacted the participants via e-mail and they could take part in this study in their own initiative. This study had seven participants. I analyzed the data first by dividing the participants in different worker types. In addition to this I grouped different functions I found in the diaries based on the four kinds of times by Ås and studied the interlacing and overlapping of these functions. Results Out of the workers that participated in this study I could clearly find two worker types, daytime workers and night time workers. Families and spouses can fit their rhythms easier together while working during the daytime. There were interlacing of work, housework and freetime in every participants everyday life. Six out of seven workers did housework on their work breaks. Especially chores involving cooking and laundry where represented in the data during working hours. It can also be said that interlacing house work with the working day opens up time during free time for relaxation, socializing and for recovery.

Etätöiden tekeminen on yleistynyt valtavasti kahden viime vuosikymmenen aikana teknologian kehittymisen myötä. Tämän vuoksi tutkielmassa selvitetään, mikä on etätyön tekemisen yhteys työtyytyväisyyteen. Tutkielma keskittyy vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen, joiden avulla selvitetään, millä tavoin etätöiden tekeminen on yhteydessä työtyytyväisyyteen sekä vaikuttaako etätöiden määrä työtyytyväisyyteen. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistoon valikoitui yhdeksän vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin teemoittelua, jonka avulla tutkimusartikkelit jaettiin kahteen pääryhmään tutkimuskysymysten mukaisesti. Ensimmäinen pääryhmä jakautui edelleen kolmeen eri alaryhmään ja toinen pääryhmä kahteen eri alaryhmään. Tutkielman tulosten mukaan etätyöntekijöiden työtyytyväisyys on korkeampaa kuin toimistolla työskentelevien työtyytyväisyys, mikä osoittaa etätyön ja työtyytyväisyyden yhteyden olevan positiivinen. Toisen tutkimuskysymyksen kohdalla havaittiin kuitenkin, että etätyöt ovat positiivisesti yhteydessä työtyytyväisyyteen vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä etätyöpäivien noustessa tiettyyn määrään työtyytyväisyys kääntyykin laskuun. Osa tutkimuksista kuvaa tätä etätyön ja työtyytyväisyyden yhteyttä käännetyn U:n muotoiseksi. Tutkielman tulokset osoittivat, että organisaatioiden kannattaa antaa työntekijöille mahdollisuus tehdä etätöitä muutamana päivänä viikossa. On kuitenkin huomioitava, että tutkielman perusteella ihmiset kaipaavat myös kasvokkaisia tapaamisia, jonka takia siirtyminen pelkästään etätöihin ei ole työtyytyväisyyden näkökulmasta kannattavaa.

Informaatioteknologian kehitys on tuonut joustavuutta työelämään mahdollistamalla työn tekemisen perinteisen työpaikan ulkopuolella. Koronaviruspandemia lisäsi etätyöskentelyä entisestään, kun viruksen leviämistä pyrittiin rajoittamaan laajoilla etätyösuosituksilla. Vuorovaikutuksen siirtyminen työpaikalta sähköisille alustoille on asettanut haasteen työntekijöiden vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tarpeille. Tilanne voi olla erityisen vaikea uusille työntekijöille, jotka vasta opettelevat työtehtäviään ja tutustuvat työorganisaation toimintatapoihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia uransa alkuvaiheessa olevilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet uudessa työsuhteessa ja työskennelleet pääasiassa tai täysin etänä, on etätyöstä koronapandemian ajalta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana toimi tulkitseva fenomenologinen analyysi, jonka kontekstissa koronapandemian aikainen etätyöskentely ymmärretään yksilölle merkityksellisenä ja ainutlaatuisena kokemuksena. Tutkielman aineisto kerättiin kesällä 2021 ja se rakentui kuuden 24–26-vuotiaan suomalaisen nuoren aikuisen haastatteluista. Kaikki haastateltavat olivat aloittaneet koronapandemian aikana työsuhteen uudessa työorganisaatiossa ja tehneet ainoastaan tai pääasiassa etätyötä. Tulosten perusteella haastateltavien etätyökokemukset voitiin luokitella toisiinsa suhteessa kolmeen luokkaan: myönteisiin, kielteisiin ja ristiriitaisiin. Myönteisimpiä kokemuksia määrittivät mm. positiivinen suhtautuminen työorganisaatioon, kokemus osallisuudesta uudessa työyhteisössä ja sen sisäisessä vuorovaikutuksessa sekä laadukas perehdytys. Kielteisimpiä etätyökokemuksia määrittivät mm. etäinen tai olematon suhde työorganisaatioon sekä perehdytyksen ja tuen puute. Ristiriitaisia etätyökokemuksia määrittivät kokemukset siitä, että uusi työorganisaatio ja -yhteisö ovat tarjonneet riittävästi tukea, mutta organisaatio tuntui silti etäiseltä ja kokemus yhteisön osallisuudesta jäi puutteelliseksi. Tuloksista ilmeni, että vuorovaikutus koettiin etätyössä korostuneen työtehtäväkeskeiseksi, jolloin vapaa-ajan aiheita käsittelevä vapaamuotoinen keskustelu jäi vähäiseksi. Vapaamuotoinen vuorovaikutus koettiin merkitykselliseksi mm. työyhteisöön tutustumisen, työn sujuvuuden ja henkilökohtaisen oppimisen kannalta. Vapaamuotoisen vuorovaikutuksen ja kasvokkaisten tapaamisten puute sekä rajalliset mahdollisuudet vierailla työorganisaation tiloissa olivat yhteydessä kokemuksiin organisaation etäisyydestä ja työyhteisön osallisuuden haasteista. Tulosten mukaan jo yksittäiset kasvokkaiset tapaamiset ja toimistolla tehdyt työpäivät sekä vapaamuotoisen vuorovaikutukseen panostaminen voivat parantaa kokemusta etätyöskentelystä. Tutkielma onnistui valottamaan etätyöskentelyn ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteita ja suosittelemaan niitä ehkäiseviä toimintatapoja työorganisaatioille.

Koronaviruspandemian johdosta monet tieto- ja asiantuntijatyötä tekevät siirtyivät etätöihin keväällä 2020. Mediassa käsiteltiin tuolloin paljon etätyötä ja annettiin neuvoja etätyötä tekeville. Tämä tutkielma käsittelee etätyöhön liittyviä normeja mediassa tarkastelemalla, miten etätyötä käsittelevissä Helsingin Sanomien artikkeleissa rakennetaan diskursiivisesti yhteiskuntaluokkaa ja hyvää kansalaisuutta. Luokka määritellään Pierre Bourdieun ja Beverley Skeggsin ajatuksia mukaillen symbolisten ja kulttuuristen käytäntöjen tuotteena sekä erontekojen ja arvottamisen mekanismina. Tutkielmassa tarkastellaan luokkaa erityisesti keskiluokkaisuuden näkökulmasta ja lähdetään oletuksesta, että keskiluokkaisuus on laajasti normi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisuutta käsitteellistetään ihmisiin kohdistuvina ideaaleina ja niihin vastaamisena sekä määrittelyinä hyvästä ja huonosta kansalaisuudesta. Kansalaisuutta tarkastellaan erityisesti uusliberaalia kansalaisuutta käsittelevän tutkimuksen näkökulmasta, jossa hyvän kansalaisuuden nähdään olevan yksilöllistä, vastuullista, itseään kehittävää ja joustavaa. Tutkielman aineistona on 33 Helsingin Sanomien etätyötä käsittelevää verkkoartikkelia, jotka on julkaistu keväällä 2020. Menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla analysoidaan luokkaan ja hyvään kansalaisuuteen liittyviä normeja ja valtadiskursseja. Menetelmä on teoriasidonnainen, eli analyysi on vuoropuhelua aineiston sekä luokkaa ja kansalaisuutta käsittelevän teorian ja aiemman tutkimuksen välillä. Analyysissä etätyötä tekevät hyvät kansalaiset määrittyvät hyvin keskiluokkaisiksi. Keskiluokkaisuutta rakennetaan sekä etätyöläisten kuvaamisen kautta että erilaisten etätyöhön liittyvien normien ja oletusten luomisen kautta. Ensinnäkin etätyöläisillä kuvataan ja oletetaan olevan keskiluokkaiset resurssit ja elämät, jolloin etätyöstä luodaan keskiluokkaisia normeja. Lisäksi etätyöläisten perhe-elämä näyttäytyy keskiluokkaisena. Luokkaa myös häivytetään sivuuttamalla pandemiaan ja etätyöhön liittyvää eriarvoisuutta sekä luomalla keskiluokkaisuudesta normia. Toiseksi etätyötä tekevän kansalaisen ideaaliksi rakentuu kunnollinen kansalainen, jolla on kunnollisuutta noudattavat elämäntavat ja joka hallitsee itseään sekä elämäänsä tehokkaasti. Nämä piirteet näyttäytyvät myös keskiluokkaisina ideaaleina sekä mahdollisina vain keski- ja yläluokkaisille. Lisäksi hyvään kansalaisuuteen liitetään neuvotteluja armollisuuden diskurssin avulla, jolloin luodaan rajanvetoja ideaalin, hyväksytyn ja huonon kansalaisuuden välillä. Tutkielma vahvistaa käsitystä keskiluokkaisuudesta normina sekä keskiluokkaisesta kunnollisuudesta hyvän kansalaisuuden mallina suomalaisessa yhteiskunnassa. Johtopäätöksissä pohditaan myös median roolia diskurssien tuottajana sekä hyvän kansalaisuuden ja keskiluokkaisuuden ideaalien potentiaalisia vaihtoehtoja.

Koronapandemia aiheutti maailmanlaajuisen kriisin vuoden 2020 keväällä. Turvatakseen kansalaisten terveyden ja terveydenhuollon kantokyvyn moni maa siirtyi poikkeusoloihin ja muodosti yhteiskunnan ympärille sulkutilan. Näin kävi myös Suomessa. Koronapandemia toi useita konkreettisia muutoksia ihmisten arkeen: moni joutui siirtymään etätöihin ja laittamaan vanhan harrastuksensa tauolle. Nopeat rakenteelliset muutokset poikkeusolojen myötä tarkoittivat, että monen tuli sopeutua varsin äkkiä arjen uusin toimintatapoihin. Kotiympäristö oli monen muutoksen kourissa. Siinä, missä etätöihin siirtyminen muutti kodin työympäristöksi, korostui kodin rooli myös vapaa-ajanviettoympäristönä. Ihmisten sulkeuduttua koteihin heidän vapaa-ajanviettotapansa muuttuivat. Kotoilu nosti esille sekä uusia että vanhoja harrastuksia. Mediassa alettiin puhua neuloosista, kun yhä useampi kuluttaja oli syventynyt käsitöiden harrastamiseen. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten kuluttajat neuvottelevat käsityöläisyyttään työn ja vapaa-ajan jännitteellisessä suhteessa. Jännitteellisellä suhteella viitataan koronapandemian aiheuttamiin muutoksiin ihmisten työ- ja vapaa-aikaan. Aihetta lähestyttiin neoliberalistisesta aikalaiskuvasta käsin. Tutkielma sijoittuu kuluttajatutkimuksen kentällä vapaa-aikatutkimuksen areenalle. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen ja taustateorian roolissa toimi Robert A. Stebbinsin vakavan harrastamisen teoria. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastattelujen avulla, jotka sijoittuivat ajalle 5.3.–19.5.2021. Vastaajien sukupuolta tai ikää ei selvitetty. Tutkimusjoukkona oli kahdeksan työsuhteessa olevaa henkilöä. Aineisto litteroitiin, koodattiin ja järjesteltiin erilaisiin ryhmiin käyttäen apuna konseptilähtöistä analyysiä. Tutkielman tuloksista oli havaittavissa, että kuluttajien työ- ja vapaa-aika oli kokenut koronapandemian aikana useita muutoksia. Etätöihin siirtymisen myötä rajat työn ja vapaa-ajan välillä hälvenivät, ja työt tulivat helpommin vapaa-ajalle. Työt myös muuttuivat hektisemmiksi. Neoliberalistisesta näkökulmasta tarkasteltuna etätöihin siirtyminen oli voitto neoliberalismille, sillä etätöiden myötä monen työpäivä piteni ja työn organisointi siirtyi työntekijän vastuulle. Toisaalta vapaa-aika vei osan myös työajasta, kun kuluttajat alkoivat neuloa työajalla. Kuluttajat joutuivat neuvottelemaan sekä töidensä että vapaa-aikansa ympärillä, sillä vapaa-ajalla täytyi järjestellä omat ajanviettotapansa uudelleen ja huolehtia siitä, etteivät työt ota liikaa aikaa vapaa-ajalta. Monelle kuluttajalle neulominen näyttäytyi vakavana harrastuksena ja toi heidän elämään monipuolista sisältöä. Neulominen esimerkiksi kasvatti kuluttajien toimijuutta ja liitti heidät osaksi yhteisöjä. Yhteisöjen sisällä kuluttajat saattoivat kuitenkin kilpailla keskenään ja kadehtia toistensa käsityötaitoja. Tämän voitiin nähdä ilmentävän neoliberalistista ideologiaa. Kuluttajat myös neuvottelivat käsityöharrastustaan sukulaissuhteidensa kautta, ja erityisesti äidit näyttävät toimivan väylänä kohti käsityöharrastusta. Jatkotutkimuksissa voisi olla syytä tutkia työelämän rakenteiden muuttumista koronapandemian jälkeen työnantajien näkökulmasta sekä toisaalta nykyisten haastateltavien sopeutumista koronan jälkeiseen työelämään.

COVID-19-pandemian aikana vuonna 2020 monilla työpaikoilla siirryttiin laajamittaiseen etätyöhön. Nopean muutoksen myötä oli tärkeää tutkia etätyöntekijöiden työhyvinvointia, sekä erästä sen keskeistä osa-aluetta: motivaatiota. Motivaatiota voidaan pitää kaiken tekemisen perustana. Erityisen tärkeää se on työnantajien näkökulmasta, sillä motivoituneet työntekijät auttavat yritystä selviämään ja menestymään. Motivaatiota voidaan tarkastella esimerkiksi Ryanin ja Decin itseohjautuvuusteorian (2000a; 2000b) kautta, jonka mukaan motivaatio voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: kompetenssin, autonomian sekä yhteisöllisyyden tunteisiin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli perehtyä motivaatioon etätyössä COVID-19-pandemian aikana. Vastaan tutkielmassa seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten siirtyminen etätyöhön COVID-19-pandemian aikana on vaikuttanut koettuun työmotivaation tasoon? 2) Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet työmotivaatioon etätyössä COVID-19-pandemian aikana? Tutkielmani on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistoksi valikoitui 10 englanninkielistä vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, joista yhdeksän löytyi ProQuest-tietokannasta. Artikkelit analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä korostamalla tekstin kohtia tietyllä värillä riippuen siitä, kumpaan tutkimuskysymykseen teksti vastasi, ja tulokset koostettiin taulukkoon samoin perustein. Lisäksi tulokset on ryhmitelty taulukon sisällä ranskalaisin viivoin sen perusteella, liittyvätkö ne motivaatioon yleisellä tasolla vai itseohjautuvuusteorian mukaisesti autonomian, kompetenssin tai yhteisöllisyyden tunteisiin. Tulosten mukaan työntekijöiden motivaatio oli muuttunut COVID-19-pandemian aikaisessa etätyössä. Erityisesti yhteisöllisyyden tunne oli vähentynyt, kun kokemuksia verrattiin aikaan ennen pandemiaa. Motivaatioon vaikuttavia tekijöitä listattiin useita erilaisia, joista keskeisiksi nousi esimerkiksi ikä ja yhteisöllisyyden tunne. Tutkielman perusteella voidaan todeta erityisesti yhteisöllisyydellä olevan suuri merkitys motivaation kannalta.

Goals. The aim of this study was to examine the effects of teachers work arrangements, digital skills and age to teacher’s well-being during the COVID-19 pandemic in the Spring 2020. Well- being was examined through three basic psychological needs of the self-determination theory. Three basic needs are autonomy, competence and relatedness. These needs indirectly affect the teacher's well-being, as the social and physical environment affects the satisfaction of the needs. It is important to examine and support the well-being of teachers because it affects students’ learning, well-being and success at school. Methods. The data (N=717) was collected from teachers around Finland during the Spring 2020 as part of the Bridging the Gaps – research project. Participants filled in questionnaires that measured well-being, work arrangements, digital skills and self-determination. Participants were divided into groups based on their work arrangements during the school closures. Differences in psychological needs between the groups were examined by analysis of variance. Two-way ANOVA was used to analyse the effects of teacher’s age, digital skills and work arrangements to teachers three basic needs. Finally, the long-term effects of the pandemic were examined with t-tests by dividing teachers into two groups according to the date of response. Results and conclusions. Generally, teachers’ well-being was strong during the pandemic but few differences between the groups were identified. Teachers working remotely experienced weaker relatedness than teachers working in classrooms. In addition, poor digital skills were found to be linked to a lower sense of competence and relatedness. Teacher’s age seems to be also linked to teachers' competence, autonomy and digital skills, with older teachers experiencing stronger autonomy and competence than their younger counterparts. Inversely younger teachers have better digital skills than teachers with more seniority. The results were mainly in line with previous studies, but in the future, closer examination of the effects of the pandemic would be necessary to be able to better support teachers in atypical situations.

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää kunta-alan tietotyöläisten kokemuksia työyhteisöviestinnästä ja työyhteisön yhteisöllisyydestä koronaepidemian synnyttämän laajan etätyön aikana. Tutkimusaiheeni valikoitui sen ajankohtaisuuden vuoksi. Koronapandemia pakotti lähestulkoon kaikki tietotyöläiset etätöihin ympäri maailmaa maaliskuussa 2020. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti myös oma kokemus etätyön vaikutuksista työyhteisöön. Tarkasteluun päätyi kolme pääkaupunkiseudulla toimivaa kuntaa ja niiden hallinnoissa työskenteleviä tietotyöläisiä. Pääkaupunkiseudulla koronaepidemia on ollut sen puhkeamisesta lähtien eniten tartuntoja, jonka vuoksi voidaan olettaa, että pääkaupunkiseudulla etätyö toteutettiin laaja-alaisimmin. Kunta-alalla etätyötä ei juurikaan tehty ennen koronaepidemiaa, jonka vuoksi kunnan tietotyöläiset tarjosivat oivallisen kohteen tutkia etätyön synnyttämiä kokemuksia. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastatteluiden avulla 7.4.-3.5.2021 välisenä aikana. Haastateltavina toimi kymmenen kolmen eri pääkaupunkiseudun kunnan hallinnossa työskentelevää tietotyöläistä. Kolme haastateltavista toimi esimiesasemassa ja seitsemän työntekijöinä. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisältöanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu aiemmista työyhteisöllisyyteen, työyhteisöviestintää ja etätöitä koskevasta tutkimuksesta, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta. Aineiston analyysi osoitti, että koronaepidemian tuoma laaja etätyö heijastuu erityisesti koko organisaation väliseen yhteisöllisyyteen. Kuntaorganisaatioissa työsuhteet ovat usein pitkiä, jonka vuoksi työyhteisöissä on keretty luomaan tiiviitä ystäväsuhteita, jotka pysyivät myös koronaepidemian tuomassa etätyössä. Yhteisöllisyys nähtiin kuitenkin yleisesti heikentyneen koko organisaatiotasolla. Yhteisöllisyyden muutoksiin liitettiin myös kokemus viestinnän muuttumisesta asiapitoisemmaksi ja kokouskäytäntöjen muokkaantuminen byrokraattisemmaksi kuin aikaisemmin toimistolla. Etätyön aikana viestintä on tiivistynyt, jonka seurauksena vapaammat kohtaamiset ovat vähentyneet tai poistuneet lähes kokonaan vuorovaikutustilanteista. Johtopäätöksenä todettiin, että viestintä ja vuorovaikutus ovat merkittäviä yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Erityisesti esihenkilöille asetettiin viestinnän ja vuorovaikutuksen ylläpitämisestä vastuu. Toisaalta jokainen haastateltavista olevista työntekijöistä tunnisti oman henkilökohtaisen vastuun ja merkityksen työyhteisön viestinnän ylläpitämisessä ja sitä kautta yhteisöllisyyden edistämisessä. Jatkotukimusta laajan etätyön merkityksestä työyhteisön yhteisöllisyyden ja viestinnän näkökulmasta tarvitaan, sillä aihe on suhteellisen tuore eikä tutkimusta aiheesta ole vielä riittävästi.