Browsing by Subject "eugeniikka"

Tutkielmassa käydään läpi Yhdysvaltojen eugeniikan ja kristinuskon suhdetta 1920-luvulla. Lähteenä toimii 24 saarnaa 70:stä, jotka pastorit lähettivät American Eugenics Society:n (AES) vuonna 1926 järjestämään rodunjalostussaarnakilpailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on pastorien kristillinen rodunjalostusoppi: miten he yhdistävät eugeniikan kristinuskon kanssa, miten he perustelevat sen käyttöä seurakunnilleen ja minkälainen ihminen on heidän mukaansa hyvä kristitty. Tutkimuksen aineisto koostuu yksinomaan protestanttisista pastoreista, mutta kilpailuun osallistui myös katolilaisia ja juutalaisia saarnaajia. Tutkimukseen osallistuneista saarnaajista 23 on ammatiltaan pastoreita ja yksi ilmoittaa olevansa professori. AES oli propaganda organisaatio ja osa kansainvälistä eugeniikan liikettä. Yhdistys järjesti saarnakilpailun amerikkalaisille pastoreille, jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni ihminen kirkon piiristä omaksumaan eugeniikka osaksi omaa elämäänsä. Siksi kilpailun ehtona oli se, että pastorien tuli saarnata saarnat omissa seurakunnissaan. Saarnojen sisällön avaamisessa käytän hyväksi eugeniikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, joiden avulla selvitän mitä eugeniikka on ja millaista se oli Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Eugeniikka oli tiede, jonka edustajat uskoivat voivansa parantaa ihmiskunnan sitä riivaavista ongelmista, kuten sairauksista ja rikollisuudesta vaikuttamalla ihmisen evoluutioon. Eugeniikka sai alkunsa Francis Galtonilta, 1800-luvulla Englannissa vaikuttaneelta oppineelta. Galton jakoi eugeniikan positiiviseen ja negatiiviseen eugeniikkaan, jossa edellisessä parempien ihmisten tuli lisääntyä ja jälkimmäisessä huonompien ihmisten tuli pidättäytyä lisääntymisestä. Tutkimuksessa selviää, että Yhdysvalloissa painotettiin aina negatiivista eugeniikka, mutta sama painotus ei aina heijastu saarnoissa. Yksilöiden välillä on saarnoissa paljon eroja: osa pastoreista painottaa positiivista eugeniikkaa, toiset huomioivat ainoastaan negatiivisen eugeniikan. Tutkielmassani tutkin millaista on näiden kilpailuun osallistuneiden pastoreiden eugenistinen kristinusko. Selvitän temaattisella otteella miten eugeniikka ja protestanttisuus ilmenevät saarnoissa. Tutkimuksen tuloksena saarnoista nousee kolme suurta teemaa, joita käsittelen omissa luvuissa. Aloitan tutkimuksen selvittämällä uskonnon ja tieteen suhdetta. Pastorit pyrkivät yhdistämään uskonnon ja tieteen toisiinsa ja kritisoivat modernia tiedettä siitä, että sen avulla heikot ihmiset selviävät hengissä. Toinen teema liittyy eugeniikkaan ja yhteiskunnan tilaan. Yhdysvallat oli 1920-luvulla suurten muutosten tilassa, mikä heijastuu pastorien haluun saada eugeniikka osaksi omien seurakuntalaistensa elämää; suuret maahanmuuttaja-aallot muuttivat kantaväestön rakennetta ja liberaali maailmankuva haastoi menestyksekkäästi konservatiivisen. Pastorit pelkäävät, että jos eugeniikka ei omaksuta Yhdysvalloissa, tuhoutuu maa kelvottomien liiallisen lisääntymisen johdosta. Viimeiseksi selvitän mitä on eugenistinen kristinusko. Tutkin pastorien ymmärrystä eugenistisesta kristinuskosta, kristitystä, perheestä, Raamatusta, Jeesuksesta, Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Tuloksena on sosiaalidarvinistinen kova uskonto, joka yhdistää eugeniikan ja kristinuskon tiukasti toisiinsa. Jumala, Jeesus ja Raamattu valjastetaan eugeniikan auktoriteeteiksi, joiden avulla pastorit puolustavat heikkojen tuhoamista ja terveiden ihmisten oikeutta maailman hallitsemiseen. Pastorit jakavat ihmiskunnan kahtia terveeseen ja lahjakkaaseen Jumalan kansaan, joka on elävä Jumalan valtakunnassa, sekä kelvottomaan, rikolliseen, kirkon ulkopuoliseen osaan, jonka kohtalona on kadota maan päältä ja ihmiskunnan geeniperimästä. Jumala paljastuu saarnoissa eugeniikan todelliseksi isäksi, joka on tehnyt uuden liiton ihmiskunnan kanssa: terveet tulevat pelastumaan ja sairaat sekä heikot ovat tuomitut kadotukseen.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka rotuhygieenisen liikkeen ajattelu on vaikuttanut suomalaisten naisasianaisten (re)konstruoimaan käsitykseen naisen seksuaalisuudesta ja ruumiista 1900-luvun alussa. Huomion kohteena on, kuinka rotuhygieenistä retoriikkaa käytetään naisen seksuaalisuuteen ja ruumiiseen liittyvien käsitysten uusintamisessa ja konstruoimisessa. Aineistona olevat naisasiajärjestöjen asiaa ajaneet lehdet eivät olleet ensisijainen väylä, jonka kautta rotuhygieenisen liikkeen mukaisia oppeja levitettiin. Tavoitteena on tarkastella, kuinka paljon rotuhygieeniset ajatukset vaikuttivat siihen erikoistuneiden alojen ulkopuolella. Naisasianaisten näkemys on kiinnostava erityisesti siksi, koska vuonna 1906 saatu äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle vaaleissa antoi naisille valtiollista päätösvaltaa Suomessa. Aineistona on neljä naisasiajärjestöjen äänenkannattajina toiminutta aikakauslehteä: Palvelijatarlehti (1906), Työläisnainen (1906–1912), Naisten Ääni (1906–1912) sekä Koti ja Yhteiskunta (1906–1911). Näistä kaksi ensimmäistä edustaa työläisnaisjärjestöjä ja kaksi jälkimmäistä keskiluokkaisia naisasiajärjestöjä. Tutkielman metodina on retorinen diskurssianalyysi ja viitekehyksenä erityisesti retoriikan tutkimuksen feministinen tutkimusperinne. Tutkielman käsittelykappaleiden rakenteen muodostaa neljä teemakokonaisuutta, joiden kehyksissä naisen seksuaalisuutta ja ruumista käsitellään aineistossa. Kokonaisuudet ovat avioliitto ja siviilisääty naisen seksuaalisuuden järjestäjänä, seksuaalisuus suhteessa vapaan rakkauden aatteeseen, kirjallisuudessa esiintyvän naiskuvan herättämä kritiikki 1900-luvun alussa sekä naisen ruumis ja sukupuolinen terveydenhoito. Naisen seksuaalisuus rakentuu aineistossa kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän ja heteroseksuaalisuuden normin kautta. Naisen seksuaalisuutta määrittää kaksijakoisuus siveelliseen ja siveettömään. Erityisesti keskiluokkaisten naisasianaisten ja absoluuttista sukupuolimoraalia kannattaneiden piirissä naisen seksuaalisuuden katsotaan kuuluvan avioliittoon. Siveellisen sukupuolielämän tavoite on suvun jatkaminen. Naisen seksuaalisuudesta rakentuva kuva on hyvin lisääntymiskeskeinen. Naisen avioliiton ulkopuolinen tai sitä edeltävä sukupuolielämä ei ole hyväksyttävää, vaan kevytmielistä, irstaista ja kertoo kyvyttömyydestä hallita ruumiillisia impulsseja. Tarkastelujakson aikana kahtiajakoa uusinnetaan rotuhygieenisin perustein, minkä myötä naiset jaetaan kyvykkäisiin ja kyvyttömiin äiteihin. Naiselle annetaan vastuu tulevan ihmissukupolven kasvatuksesta raskausajasta alkaen. Naisen vastuulla ei ole vain hänen oma ruumiinsa, vaan koko rodun ruumis. Odotukset seuraavan sukupolven laatuominaisuuksista asettavat naisen ruumiille ja seksuaalisuudelle vaatimuksia, niin elämäntavan, terveydenhoidon kuin persoonallisten piirteiden näkökulmasta.

Tavoitteet. Vihapuheen ja rasismin nousu on näkynyt suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina ja esimerkiksi kannanotot, joissa puolustellaan suomalaisen ”rodun” paremmuutta toisiin ”rotuihin” nähden, ovat saaneet ajoittain tilaa mediassa. Tutkielmassa lähestytään aihetta kasvatushistoriallisesta näkökulmasta tarkoituksena perehtyä siihen, millaisia ilmenemismuotoja puheet roduista ovat menneisyydessä saaneet Suomessa ja millainen funktio koulukontekstilla on ollut tässä kaikessa. Tutkielman tarkempi kiinnostuksenkohde on rotuhygienian ja suomalaisen opettajuuden suhde. Tavoitteena on selvittää, millaisista näkökulmista aihetta on mahdollisesti aiemmin tutkittu ja mikä opettajien rooli oli rotuhygienian ilmenemisessä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineistona käytettiin seitsemää kirjallisuuslähdettä, joiden ilmestymisajankohdat sijoittuivat aikavälille 1996-2014. Valittu aineisto hankittiin tarkan, systemaattisesti toteutetun haun avulla, kriteereinä suomalaisen opettajuuden ja rotuhygienian tarkastelu osana tutkimusta. Tutkielman kannalta poikkeavaa oli, että aihealuetta oli tutkittu vain niukasti, joten osa aineistoon päätyneistä lähteistä oli opinnäytetöitä. Tällä varmistettiin mahdollisimman eheän kokonaiskuvan muodostaminen edeltävästä tutkimuskentästä, jotta voitaisiin kartoittaa jatkotutkimusta vaativat osa-alueet. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineiston valossa opettajuuden esiintyminen rotuhygienian kontekstissa jaoteltiin kolmeen eri rooliin. Nämä olivat opettaja rotuhygienian välittäjänä, opettaja havainnoijana, kirjurina ja lausunnonantajana sekä opettaja asiantuntijana. Ajallisesti tutkimusaineisto keskittyi 1900-luvun ensimmäiseen puoliskoon. Opettajalla oli rotuhygieniassa sekä käytäntöön liittyviä että hallinnollispainotteisia tehtäviä. Lisäksi opettajan vapaus korostui jokaisen roolin kohdalla. Opettajien toiminnan vaikutus ilmeni erityisesti liittyen vuoden 1935 ja 1950 pakkosterilointilakeihin, sillä opettajilla oli velvollisuus ilmoittaa normeista poikkeavista oppilaista eteenpäin ja tehdä heistä lausuntoja, joita saatettiin hyödyntää pohdittaessa mahdollista pakkosterilisaatiota. Opettajien vaikutus rotuhygieniassa on tutkimusaineiston valossa suhteellisen merkittävää ja näin ollen tutkielman pohjalta esitetään jatkotutkimusaiheita. Erityisesti ei-poikkeavien lasten näkökulma ja opettajien kokemukset aiheesta ovat täysin kartoittamattomia. Lisäksi kattavaa tutkimusta koulukontekstin ja rotuhygienia suhteesta Suomessa ehdotetaan.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen valtion suhdetta kansalaisiinsa vuonna 1935 säädetyssä sterilointilaissa. Laki mahdollisti henkilön pakkosteriloinnin rotuhygieenisin tai sosiaalisin perustein ilman tämän suostumusta. Tavallisimpia sterilointiperusteita olivat tylsämielisyys, vähämielisyys ja mielisairaus, mikäli sairaus todennäköisesti olisi perinnöllistä, tai sairas ei kykenisi pitämään jälkikasvustaan huolta. Luonnottomana pidetty sukuvietti mahdollisti steriloinnin, jos sen uskottiin aiheuttavan vaaraa muille ihmisille. Lähdeaineisto koostuu sterilointilakia valmistelleen komitean mietinnöstä, lain eduskuntakäsittelyjen pöytäkirjoista, valmiista sterilointilaista, sitä täydentäneestä sterilointiasetuksesta sekä aiheen uutisoinnista Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Tulenkantajissa vuoden 1929 alusta vuoden 1935 loppuun. Tavoitteena on selvittää valtion ja yksilön valtasuhdetta sterilointilain säätämisessä sekä julkista keskustelua aiheesta. Aineistoa tarkastellaan Michel Foucault’n biovallan käsitteen ja seksuaalisuuden historian avulla. Foucault’n mukaan moderni valtio politisoi kansalaistensa ruumiit tarkoituksenaan muodostaa terveistä yksilöruumiista terve valtioruumis. Sukupuoli ja seksuaalisuus tarjosivat väylän ja työkalun. Valvomalla, mittaamalla ja luokittelemalla kansalaisiaan valtio loi normiston, jonka täyttämällä kansalainen lunasti oikeutensa. Ihanneihmisen vaatimukset alittaneet olivat yhteiskunnallinen riski, jonka eliminoimiseksi valtio tarpeen vaatiessa turvautui voimakeinoihin. Mentaliteettihistoriallisesta näkökulmasta pyritään analysoimaan sterilointilain säätämiseen vaikuttaneiden mentaliteettien rinnakkaiseloa. Suomalainen sterilointilainsäädäntö noudatteli pitkälti samoja linjoja kuin yleislänsimainen ja erityisesti pohjoismainen eugenistinen liike 1900-luvun alussa. Rotuhygienia näyttäytyi perinnöllisyystieteen ja psykologian uusimmista opeista ammentavana ratkaisukeinona teollistuneen yhteiskunnan ongelmiin ja suoranaiseen degeneraatiopaniikkiin. Väestön säätelyä steriloinnin avulla pidettiin yhtäältä modernin tieteen saavutuksena, toisaalta yksilönvapautta loukkaavana pakkovaltana. Siitä puhuttiin sekä siveellisten arvojen säilyttämiskeinona että tuhoajana. Tutkielmassa osoitetaan, että sterilointilain edistäjät Suomessa olivat pieni joukko miespuolisia asiantuntijoita, joilla oli myös henkilökohtaisia intressejä laki voimaansaamiseksi. Kehyksenä käytetty luokittelu normaaliin ja epänormaaliin edusti pitkälti heidän maailmankatsomustaan. Aloite lakiin tuli samoilta henkilöiltä, joita sen säätämisessä pääasiallisesti kuultiin. Toisaalta sterilointilakia kannatettiin laajasti sekä poliittisessa oikeistossa että vasemmistossa. Kohdehenkilöt ymmärrettiin lähtökohtaisesti yhteiskunnallisiksi objekteiksi, ja usein heiltä puuttuivat poliittiset oikeudet. Lisääntymisen estämistä pidettiin huoltotoimenpiteenä sekä heille itselleen että tärkeimpänä yhteiskunnalle. Uutisointia tarkastellessa käy ilmi, että julkinen mielipide oli sterilointilain puolella. Suurimmassa osassa lehtikirjoituksia toisinnettiin lakia kannattaneita näkemyksiä. Ainoa kategorisesti lakia vastustanut julkaisu oli Tulenkantajat, jonka toiminta oli kuitenkin valtakunnallisesti marginaalista. Vähäinen kritiikki paljastaa, kuinka vallitseva sterilointimyönteinen mieliala oli asiantuntijatahojen lisäksi koko yhteiskunnassa. Terve ja puhdas väestö nähtiin välttämättömänä tulevaisuuden turvaamiseksi.