Browsing by Subject "fasismi"

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.

Tutkielmassani arvioin Akatemeisen Karjala-Seuran ideologian suhdetta 20- 40-lukujen fasistisiin aatevirtauksiin Euroopassa. Työn tutkimuskysymys tiivistyy seuraavasti: Oliko AKS ennen kaikkea kansallinen suomalainen ja ideologisesti ainutlaatuinen liike, vai oliko se osa aikansa laajaa fasistista virtausta? Tarkasteluni valossa käy selväksi että AKS:n ideologia käy hyvin yksiin fasististen liikkeiden ideologioiden kanssa. Lähestymissuunta on hieman erilainen kuin aiemmassa järjestöä koskeneessa tutkimuksessa, sillä aiempi tutkimus on käsitellyt AKS:ää ennen kaikkea kansallisessa kontekstissa. Näin tutkimukseni liittää merkittävän suomalaisen yhteiskunnallisen vaikuttajajoukon osaksi kansainvälistä aatevirtausta, ja osoittaa kuinka tiivisti kotimainen radikaali oikeisto oli kytköksissä muuhun Eurooppaan. Usein korostuneen kansallisena hahmottunut historian jakso hahmottuu näin laajemmassa kontekstissaan. Fasismintutkimuksessa on käyty pitkään keskustelua siitä kuinka universaali ideologia fasismi on. Ajatus fasismista sosialismiin tai liberaalismiin vertautuvana ideologiana, jolla on jonkinlainen puhdas aatteellinen ydin on saanut yhä enemmän kannatusta sen tutkijoiden keskuudessa. Tukeudun tutkielmassani Roger Griffinin ja George Mossen teorioihin fasismin ideologisesta ydinsisällöstä. Griffin määrittelee fasismin “palingeneettisena populistisena ultranationalismina”. Määritelmä tarkoittaa ideologiaa, jonka keskiössä on usko kansakunnan uudelleensyntymään rappiokauden jälkeen, sellaisen liikkeen ohjastaman joka edustaa kansan syvnitä tahtoa aidosti ja suoraan (vastakohtanaan risteäviin ryhmäetuihin keskittyvä edustuksellinen demokratia). Mosse puolestaan keskittyy fasismin elämykselliseen ja koko yksilön elämän totaalisesti haltuun ottavaan puoleen. Käytän työssäni aineistona AKS:n julkaisuja, Suomen Heimo -lehteä, AKS:n Tie -vuosikirjoja, sekä seuran avaintoimijoiden ja aatteellisten taustavaikuttajien muita julkaisuja. Seuran aatteen suunta muotoutui alkuun vahvasti Yrjö Ruudun hahmotteleman valtiososialismin suuntaan. Valtiososialismista jalostui AKS:n käsissä kansan yhtenäisyyttä ja tulevaa suuruutta korostuva ideologia. Tarkoituksena oli luoda myyttinen Suur-Suomi, joka oli AKS:lle sekä fyysinen, että ennen kaikkea henkinen todellisuus, ja tässä tehtävässä seuran toimijat hahmottivat itselleen edelläkävijäjoukon ja herättäjän roolin. Lopullisena tavoitteena oli uudistunut maailma ja AKS:n ihanteiden mukainen uudistunut ihminen. AKS:n valmius yhteiskunnalliseen kumoukseen näkyy liikkeen toimijoiden osallistumisessa ja suhtautumisessa kaappaushankkeisiin sekä Virossa että kotimaassa.

Mladorossien liitto, myöhemmin Mladorossipuolue, oli Suomessa vuosina 1932–37 toiminut venäläisten emigranttien muodostama fasistijärjestö. Legitimisteihin eli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanovin kannattajiin kuulunut kansainvälinen liike, jota johti Ranskasta käsin Aleksandr Kazem-Bek, piti tavoit-teenaan muiden venäläisten valkojärjestöjen tapaan bolševistien hallinnon kaatamista ja korvaamista omallaan, tässä tapauksessa fasistisella monarkialla. Kilpailijoistaan poiketen se ei kuitenkaan kannat-tanut aseellista hyökkäystä tai terroriretkiä Neuvostoliittoon, vaan oli tiukan interventiovastainen, niinkin pitkälle että jäsenten olisi sodan syttyessä pitänyt loikata puna-armeijan riveihin puolustamaan isän-maataan Venäjää. Sen sijaan nationalistista vallankumousta tuli edistää poliittisen valmennuksen, pro-pagandan ja Neuvostoliiton eliittiin kohdistetun vaikuttamisen kautta, ja muutoksen piti tulla sisältä. Mladorossit perustivat Suomessa osastot kolmelle paikkakunnalle: Helsinki, Viipuri ja Suojärvi, tarkem-min Kaipaan Välikylä. Tärkeimpiä mladorosseja olivat maajohtaja Aleksander Holthoer (Helsinki), Eugen Frisk (Viipuri) sekä Georg Narbut ja Petter Seliverstov (Suojärvi). Lisäksi järjestö teki yhteistyötä muiden legitimistien kuten Vladimir Krestjanovin, Paul von Wilckenin ja Julian Javidin kanssa. Jäsenmäärä ei kasvanut suureksi, vaan jäi Suomessa ilmeisesti noin 50 paikkeille, mutta Neuvostoliittoa myötäilevänä pidetty politiikka ja epäilykset laittomista rajanylityksistä kiinnittivät Etsivän keskuspoliisin huomion. Mladorossien ”fasistinen neuvostomonarkia” oli yhdistelmä italialaisvaikutteista fasismia, Venäjän kei-sariajan slavofiilista äärioikeistoa ja osin populistista, osin epätoivoista kompromissihakuisuutta. Mlado-rossit ja heidän tukemansa ”keisari” Kirill halusivat valtaan noustessaan säilyttää Neuvostoliiton val-tiojärjestelmästä sen hyväksi todetut ja erityisesti organisaatiolliset osat, mutta karsia siitä kommunis-min. Ulkopoliittisista erimielisyyksistä huolimatta liikkeellä oli yhteyksiä myös Saksan natsipuolueeseen, jonka kanssa legitimistit olivat olleet liitossa 1920-luvun alun Aufbau-liikkeen kautta. Kirillin tärkeä mi-nisteri Vasili Biskupski vastasi emigranttien asioista Hitlerin hallinnossa. Järjestö tavoitteli Etsivän keskuspoliisin ja Suomen valtion tukea bolševismin vastaiseen taisteluun, mutta nämä suhtautuivat siihen yhtä aikaa epäluuloisesti ja vähätellen. Varsinkin Jalmari Sinivaaran johtama toimisto VIII sekä Yrjö Kares ja Sortavalan alaosasto muodostivat mladorosseihin oudon tutta-vallisen suhteen, mutta eivät lakanneet epäilemästä näitä Suomen vastaisista rikoksista, Neuvostoliiton soluttautumisesta järjestön riveihin tai muista hämäräpuuhista, joista voisi koitua valtiolle harmia. Lop-putuloksena keskuspoliisi joutui toteamaan, ettei mladorossien oma toiminta muodostanut vaaraa, koska oli mittakaavaltaan ja teholtaan niin mitätöntä, mutta Neuvostoliiton tiedustelu olisi hyvinkin voinut kytkeä sen johonkin laajempaan vakoiluoperaatioon. Mladorossien toiminta kiellettiin Suomessa joulukuussa 1937, kun Kazem-Bekin yhteydenpito Neuvos-toliiton agentteihin oli aiheuttanut kansainvälisen skandaalin. Valpo jatkoi joidenkin heistä seuraamista.

Tutkielmani käsittelee italialaisen Julius Evolan (1898 – 1974) traditionalismiksi nimittämänsä filosofian vaikutusta venäläisen Aleksandr Duginin (1962 –) kehittelemään eurasianismina tunnettuun filosofiaan. Tarkastelen myös sekä Evolan että Duginin poliittista toimintaa omissa kotimaissaan Italiassa ja Venäjällä. Evolan kohdalla keskityn erityisesti Italian poliittisen väkivallan värittämään vuosiin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin eräät Evolaan yhteyksissä olleet uusfasistit toteuttivat sarjan terrori-iskuja. Duginin osalta tarkasteluni keskipisteessä on hänen monipuolinen poliittinen toimintansa Neuvostoliiton viimeisistä vuosista 1980-luvun lopulta aina Ukrainan kriisin alkamiseen asti vuonna 2014. Tutkimuskysymyksiäni ovat: mitkä ovat Julius Evolan traditionalismin keskeiset opinkappaleet? Millaisia vaikutuksia Evolan traditionalismiin kuuluvalla poliittisella teorialla oli italialaisiin uusfasistiterroristeihin? Mitkä ovat Aleksandr Duginin eurasasianismin tärkeimmät opinkappaleet? Millaisia vaikutteita Dugin on omaksunut eurasianismiinsa Evolan traditionalismista? Miksi Dugin hyödyntää Evolan filosofiaa oman ajattelunsa tukena? Millaisilla tavoilla Venäjän federaation hallinto on käyttänyt Duginin geopoliittisia teorioita hyödykseen sisä- ja ulkopolitiikassaan? Keskeisimmät alkuperäislähteeni koostuvat Julius Evolan ja Aleksandr Duginin laajoista kirjallisista tuotannoista valikoidusta otoksesta englanninkielisiä käännöksiä. Evolan osalta keskityn hänen pääteoksinaan pidettyihin julkaisuihinsa Revolt Against the Modern World (1995), Men Among the Ruins (2002) ja Ride the Tiger (2003), jotka esittelevät Evolan filosofian ja poliittisen teorian keskeisimmät piirteet. Aleksandr Duginin kohdalla tarkastelen hänen eri yhteyksissä julkaistuista kirjoituksista, artikkeleista, puheista ja haastatteluista koottuja teoksiansa The Fourth Political Theory (2012), Eurasian Mission (2014), The Rise of the Fourth Political Theory (2017) ja Political Platonism (2019), joissa käsitellään Duginin eurasianismin oleellisimpia opinkappaleita. Esitän tutkielmassani, että Evolan traditionalismi muodostaa laajan oppirakennelman, johon Duginin eurasianismi monilta osin perustuu. Evolan ihanneyhteiskunta on todellisuuden metafyysistä perusrakennetta heijastava äärimmäisen hierarkkinen pienen eliitin hallitsema orgaaninen valtio, joka hylkää demokratian, tasa-arvon ja sekularismin kaltaiset arvot. Dugin kehittää Evolan oppien avustamana eteenpäin omaa filosofiaansa, joka pyrkii oikeuttamaan Venäjän suurvalta-aseman osana moninapaista maailmanjärjestystä. Dugin pyrkii Evolan traditionalismiin avulla välttämään assosioitumista fasismin kannattajaksi, sillä venäläisessä yhteiskunnassa fasismi nähdään historiallisten syiden takia venäläisvastaisena aatteena. Lisäksi esitän, että Evolan traditionalismi ei onnistunut herättämään kiinnostusta Mussolinin hallitsemassa Italiassa, mutta nuoremman sukupolven uusfasistit oikeuttivat sen avulla omaa terroritoimintaansa 1960- ja 1970-luvuilla. Duginin poliittinen toiminta on ollut Evolaa hienovaraisempaa painottaen metapoliittista tapaa vaikuttaa yhteiskunnan arvomaailmaan. Evolan traditionalismin tavoin Duginin filosofia ei ole onnistunut saavuttamaan laajaa suosiota, vaikka Venäjän federaation valtionjohto on hyödyntänyt Duginin eurasianismia toisen Tšetšenian sodan ja Ukrainan kriisin yhteyksissä oikeuttaakseen omaa sisä- ja ulkopolitiikkaansa.