Browsing by Subject "fokalisaatio"

Yhteiskuntaorientoituneen uskonnon teorian mukaan länsimainen kirkko on palannut julkiseen tilaan modernien ja universaalien arvojen puolustajana. Omien oikeuksiensa puolustamisesta se on siirtynyt yksilön vapauden ja uskonnon vapauden puolustamiseen. Taustaa vasten voi olettaa, että arkkipiispa puheissa ihmisten asema korostuu, kirkon aseman sijaan. Tutkimus selvittää mistä näkökulmista tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja arkkipiispa Kari Mäkinen tarkastelevat suomalaista yhteiskuntaa. Arkkipiispan ja tasavallan presidentin valta on merkittävässä määrin yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttavaa valtaa. Heille on osoitettu tila areenalla, jossa yhteistä ymmärrystä rakennetaan. Tutkimusaineistona on tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja arkkipiispa Kari Mäkisen verkkosivuilla julkaistut puheet vuodelta 2014. Molemmat kritisoivat vallitsevaa keskustelukulttuuria. Mäkinen mukaan tarinat siloitellaan muotoon, jossa on kertojalle itselleen mielekäs järjestys. Niinistö muistuttaa että vain yhden näkökulman vastaukset eivät ole rehellisiä, eivätkä kestäviä vastauksia. Vaurauden jako on esillä molempien puheissa. Niinistö mukaan vähempikin varallisuus on jaettava oikeudenmukaisesti. Mäkinen muistuttaa, että kirkko itse istuu rikkaan miehen pöydässä. Mäkinen toteaa myös, että talous on se ikkuna, jonka kautta tarkastellaan muita elämän alueita. Niinistön mukaan suomalaisten vahvuudet ovat vastuuntunto, yhteisöllisyys ja koulutus. Näillä vahvuuksilla Suomi pärjää tulevaisuudessakin. Kirkolle tuleva on ongelmallisempi. Muuttuva yhteiskunta haastaa kirkon oppia. Mäkisen puheiden peruspilareina ovat ihmisen tiedon rajallisuus, lähimmäisen rakkaus ja usko jumalalliseen armoon. Tältä pohjalta Mäkinen rakentaa kuvaa kirkosta, jonka opilliset tulkinnat eivät ole erehtymättömiä tai muuttumattomia. Tutkimuksen keskeiseksi elementiksi nousi valitun näkökulman vaikutus ymmärrykseen. Alasdair MacIntyren näkemyksen mukaan valittaessa tulkinnan premissit, valitaan myös tulkinnan loogiset rajat. Tutkimuksen teoreettisen taustan ja aineiston pohjalta näyttää siltä, että valittaessa premissit ja tulkinnallinen näkökulma, valitaan myös argumentaation looginen lopputulos. Tämän ilmiön ymmärtäminen näkyy molempien puhujien puheissa.

Tutkielmani käsittelee fokalisaatiota ja kerrontaa Ann Leckien Imperial Radch -trilogiassa. Trilogia on lajityypiltään tieteiskirjallisuutta ja avaruusoopperaa, ja sen päähenkilö Breq, joka toimii myös kertojana ja fokalisoijana, on ihmiskehoon istutettu tekoäly. Erityisesti keskityn tutkielmassani siihen, miten teosten muodolliset ominaisuudet liittyvät yhteen päähenkilön identiteetin kehityksen kanssa. Analyysini lähtökohtana toimii Brian McHalen huomio, että spekulatiivinen fiktio voi kirjaimellistaa narratologiassa käytettyjä käsitteitä. Lisäksi hyödynnän Monika Fludernikin luomaa kokemuksellisuuden käsitettä eli ajatusta siitä, että fiktiivisen teoksen tapahtumat eivät ainoastaan tapahdu vaan myös koetaan. Kuvaan teosten fokalisaatiota ja kerrontaa pitkälti Shlomith Rimmon-Kenanin käyttämään termistöön nojaten. Analyysini osoittaa, että trilogian ensimmäinen osa muuttaa kertojan kaikkitietävyyden kirjaimelliseksi, kun taas kaksi jälkimmäistä osaa hyödyntävät kirjaimellistettua vaihtelevaa sisäistä fokalisaatiota. Molemmat ilmiöt ovat yhteydessä siihen, miten inhimillisyys ja ei-inhimillisyys yhdistyvät Breqin hahmossa, ja kerronnan ja fokalisaation muotojen kehitys heijastaa päähenkilön identiteetin ja ihmissuhteiden kehitystä. Fokalisaation ja kerronnan muodot eivät siis ole vain teosten muodollisia ominaisuuksia, vaan ne ovat suoraa seurausta sisällön kehityksestä, ja niiden seurauksia käsitellään temaattisella tasolla myös itse tarinassa. Myös muut teosten kerronnalliset elementit ovat tiiviissä yhteydessä sisältöön. Ensimmäisen romaanin kahdessa eri ajassa etenevä juoni korostaa Breqin menneisyyden ja nykyisyyden eroja. Epäluotettava kerronta puolestaan luo viivettä ja siten lisää lukijan mielenkiintoa, mutta epäluotettavuus yhdistyy myös juoneen ja henkilökuvaukseen sekä tekee päähenkilöstä inhimillisemmän ja samaistuttavamman. Trilogiassa käytetään englannin she-pronominia sukupuolineutraalina, mikä on yhteydessä fokalisaatioon ja päähenkilön kokemusmaailmaan mutta haastaa myös lukijaa kyseenalaistamaan sukupuolen roolia yksilöiden luokittelussa ja määrittelyssä. Teokset kyseenalaistavat sosiaalisia kategorioita yleisemminkin, erityisesti inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä jakolinjaa sekä Breqin hahmon kautta että sarjan kolmannessa osassa myös juonen tasolla. Tutkielmani osoittaa, että Imperial Radch -trilogia auttaa näkemään narratologian käsitteitä uudella tavalla ja myös haastaa vallitsevia käsityksiä, sillä esimerkiksi teosten fokalisaatio on poikkeuksellisen kompleksista ja joustavaa. Kyseessä on siis monitahoinen sarja, joka tarjoaa haasteita niin lukijoille kuin teoreetikoille.

Tutkimuksessani tarkastelen heterodiegeettisen kertojan roolia, puhetta ja ääntä Sally Rooneyn (1991–) teoksessa Normal People (2018). Selvitän, miten kertoja puhuu ja mitä hän puheellaan tavoittelee, ja sitä kautta myös hänen suhdettaan teoksen päähenkilöihin ja kuvaamaansa yhteisöön. Lisäksi tarkastelen, miten kertojan puheen kollektiivinen luonne rakentuu ja millaisen kuvan kertoja luo yhteisöstä, jonka näkemyksiä hän viljelee puheessaan. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys yhdistelee klassisen ja jälkiklassisen, erityisesti kognitiivisen, narratologian näkemyksiä ja välineistöä. Kertoja fokalisoi tarinamaailmaa vuoroluvuin kahden päähenkilön Connellin ja Mariannen näkökulmista, jolloin kertoja pääsee kerrallaan toisen päähenkilön ajatuksiin ja sisäiseen maailmaan. Kertojan ajatustenluku rajoittuu kuitenkin päähenkilöihin, ja tarinamaailman muita henkilöhahmoja hän tarkastelee ulkopuolelta. Kertojan ja päähenkilön diskurssien eronteko osoittautuu kerronnan vapaassa epäsuorassa esityksessä hankalaksi, eikä lukija voi olla varma, milloin kertoja puhuu omasta ja milloin henkilöhahmon näkökulmasta. Kertojan puhetta määrittää toistuva yhteisöllisen näkemyksen ilmentäminen, jolloin kertojan ääni ei täten koostu vain kertojan omasta yksilöllisestä esityksestä, vaan siihen sekoittuu yhteisöllinen ääni. Kertojan puheen yhteisöllinen ja sosiaalinen luonne rakentuu erilaisista tekstuaalisista merkeistä ja strategioista, joilla yhteisöllisyyttä kuvataan. Normal People -teoksessa näitä keinoja ovat kertojan viittaaminen toistuvasti yhteisön läsnäoloon ja sen korostaminen, että yhteisö on kiinnostunut yksilöiden valinnoista ja teoista ja arvottaa niitä. Kertoja myös perustelee omia näkemyksiään päähenkilöistä ja heidän valinnoistaan nojaamalla kollektiiviseen mielipiteeseen. Tarve olla normaali ja elää normaalia elämää määrittää ja arvottaa voimakkaasti Connellin ja Mariannen valintoja, ja käyttämällä hyväkseen yhteisön oletettua näkemystä kertoja esittää oman tulkintansa siitä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä, normaalia ja tavoiteltavaa. Kun Connell ja Marianne alkavat löytää omaa paikkaansa maailmassa, myös kertojan viittaaminen yhteisöön vähenee. Ihanne normaalista kuitenkin säilyy läpi teoksen päähenkilöiden elämää ja valintoja määrittävänä ja arvottavana tekijänä. Kertojan ideologinen epäluotettavuus ilmenee yleistävässä, arvioivassa ja puolueellisessa puhetavassa. Lisäksi kertojan toistuva piiloutuminen päähenkilöiden diskursseihin mahdollistaa kertojan omien näkemysten ilmentämisen häivytetysti, mikä on myös osaltaan osoitus siitä, että tarinan ulkopuolisen kertojan sanaan ei voi absoluuttisesti luottaa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee empatiaa ja näkökulmanvaihtoa lemmikkieläinblogien ja Facebookin eläinsivujen kerronnassa. Blogeissa ja Facebook-sivuilla kerrotaan eläinten päivittäisestä elämästä usein kuvien kera. Kertojana teksteissä voi olla eläimen omistaja tai eläin itse. Kutsun tutkimuksessani tätä eläimistä ja niiden tekemisistä kertomista eläinkerronnaksi. Tavoitteenani on selvittää eläinkerronnassa toistuvat kerrontaan, moniäänisyyteen ja näkökulmanvaihtoon liittyvät kielelliset keinot, jotka kutsuvat lukijaa kokemaan empatiaa eläintä kohtaan. Tutkimukseni on lingvististä tekstintutkimusta, ja se pohjaa systeemis-funktionaaliseen teoriaan. Tutkin tekstejä sosiaalisena ilmiönä, jonka merkitykset nousevat tekstistä yksittäisten kielellisten valintojen kautta. Hyödynnän tutkimuksessani myös erityisesti fokalisointiin, näkökulmanvaihtoon ja kerrontaan liittyviä teorioita sekä fenomenologista tutkimusta ihmisen kokemasta empatiasta eläimiä kohtaan. Sen mukaan ihminen voi ymmärtää eläimen kehollisen samankaltaisuuden ja hetkellisesti samastua eläimen kokemukselliseen tilaan. Eläinkerronnassa käytetään myös paljon kuvia. Esitän tutkimuksessani, että kuva ja teksti tulee lukea toistensa vaikutusalassa. Kuva voi toimia kuvituksena kertomukselle, jolloin se on tekstin vaikutusalassa. Toisaalta kuva voi olla olennaisen tärkeä tekstin ymmärtämisen kannalta. Tämä toteutuu erityisesti eläimen näkökulmasta kerrotuissa minä-muotoisissa teksteissä. Kuvien tehtävä on näissä toimia tekstiosan johtoilmauksena, jolloin niihin liittyvä teksti puolestaan on referaattiosana. Teksti on silloin kuvan vaikutusalassa. Määrittelen ensin eläinkerronnalle kolme kerrontatyyppiä sen mukaan, kuka on tekstien pääasiallinen kertoja. Sen jälkeen tutkin jokaisessa ryhmässä esille nousevia kielellisiä valintoja, jotka mahdollistavat empaattisen eläytymisen. Kerrontamuoto itsessään on jo eläytymistä kutsuva kielellinen valinta. Ensimmäisessä ryhmässä on ulkoinen kertoja ja toisessa ja kolmannessa ryhmässä minä-kertoja. Jälkimmäiset ryhmät eroavat siinä, että toisessa ryhmässä kertojana on ihminen ja kolmannessa eläin. Näiden kolmen kerrontatyypin lisäksi tarkastelen muutamia eläinkerronnassa yleisesti käytettyjä kielellisiä keinoja, joilla luodaan tekstiin empaattisen eläytymisen mahdollisuuksia. Osoitan tutkimuksessani, että eläinkerronnan fokalisaatio siirtyy usein eläimen näkökulmaan, mikä mahdollistaa lukijan empaattisen eläytymisen eläimen osaan. Tutkimuksestani selviää, että eläinkerronta sisältää runsaasti erilaisia keinoja, joilla empatiaa osoitetaan tai kutsutaan.

Pro gradussani tutkin synnytyskertomuksia henkilökohtaisena kokemuskerrontana. Tutkin, mistä asioista synnytyskertomuksissa kerrotaan ja miten, sekä millaisesta perinteenlajista on kysymys. Lähestyn aihetta analysoimalla kerronnan keinoja ja synnytyskertomusten yhteisöllistä aspektia. Paneudun myös synnytyskeskusteluun liittyviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin diskursseihin ja normeihin, ja tarkastelen, miten nämä näkyvät synnytyskertomuksissa. Tutkielmani aineistona on seitsemän vuonna 2015 tekemääni haastattelua, joihin sisältyy jokaisen haastatellun suullisesti kertoma synnytyskertomus. Analysoin niitä narratiivisen analyysin keinoin. Tarkastelen synnytyskertomusten rakennetta, kertomussisältöjä sekä kerronnan keinoja, kuten repliikkejä ja dialogeja, henkilöhahmoja, aikamuodonvaihteluita sekä fokalisaatiota. Näiden kautta selvitän, mikä synnytyskertomuksissa on niiden viesti ja funktio. Analysoin synnytyskertomuksia myös jaettuna perinteenä. Tutkin, mikä on niiden yhteisöllinen puoli – kenelle niitä kerrotaan ja kenelle ei, ja miksi. Analysoidessani kerrontaa tutkin synnytyskertomuksia myös vastakertomuksina. Aineistoni perusteella synnytyskertomusten sisällöt ja funktiot vaihtelevat paljon. Jotkut ovat informatiivisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja omista kokemuksista, jotkut taas tarinallisempia sisältäen dramatisoituja kohtauksia. Kerronta voi olla nykyhetkestä käsin muistelevaa, tai sitten kertoja voi eläytyä synnytyshetken kokemukseen käyttäen esimerkiksi fokalisaation vaihdoksia. Kertomuksen kannalta olennaisimpia kohtia tehostetaan repliikeillä ja joskus myös aikamuodonvaihdoksilla. Dramatisoiduissa kohtauksissa voidaan kuvata myös tilanteita muiden henkilöiden (kuten puolison tai hoitohenkilökunnan) kanssa. Vauvan syntymä tai keholliset tuntemukset (kuten kivun kuvailu) jäävät synnytyskertomuksissa vähemmälle. Joskus niitä ei kuvata ollenkaan. Sen sijaan joskus keskiöön nousee oma toimijuus. Synnytyskertomukset voivat myös sisältää henkilöiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä synnytyskäytännöistä ja synnytyksen diskursseista. Tutkielmassani nousee esiin se, että synnytys on kertomuksissa usein pikemminkin tapahtumien areena, jonka kautta kuulijalle viestitään muita asioita kuin kerrotaan vain synnytyksen vaiheista. Synnytyskertomus voi olla informatiivinen tai muisteleva kuvaus synnytyskokemuksesta, tai se voi myös kertoa itsestä ja omasta toimijuudesta, jolloin se voi olla selviytymistarina tai haltuunottotarina. Synnytyskertomuksissa esiintyy myös vastakertomuksia niin itse tarinan viestin kuin näkökulman osalta. Aineistostani käy ilmi se, että synnytykseen liittyvät normit ja diskurssit vaikuttavat ihmisten ajatteluun. Vastakertomuksena synnytyskertomus on tapa ottaa oma kokemus haltuun ja kommunikoida synnyttämiseen liittyvien kulttuuristen käsitysten kanssa. Tutkielmastani käy ilmi myös se, että vaikka synnytyskertomusten jakaminen on synnyttäneitä naisia yhdistävä perinne, tämä toteutuu todennäköisemmin silloin, kun kokemukset ja näkemykset ovat samankaltaisia.