Browsing by Subject "fonetiikka"

A1-kielen eli ensimmäisen vieraan kielen opiskelua varhennettiin keväällä 2020. A1-kiina on yksi mahdollisista vieraan kielen valinnoista. Kiinan kielen merkitys Suomessa on kasvanut ja yhä useampi opiskelee kiinaa. Kiinan kielen ääntäminen on yksi haastavimmista asioista kiinan kielen oppimisessa. Ääntäminen on tärkeä osa kielitaitoa ja se tulisi huomioida opetuksessa tasapuolisesti muiden kielitaidon osa-alueiden kanssa. Tässä tutkimuksessa haastateltiin kahta eri A1-kiinan luokkaa, joilla on kiinan kielen oppisen kokemusta yli kaksi vuotta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä motivoi A1-kiinan opiskelijoita kielen opiskeluun, millaisia kokemuksia oppilailla on ollut kiinan kielen ja sen ääntämisen opiskelusta. Oppilaiden kokemusten perusteella ja tämän tutkimuksen avulla haluan pyrkiä kehittämään kiinan kielen opetusta. Oppilaiden motivaatio ja kieliminä olivat tärkeässä roolissa oppilaiden kielten opiskelukokemuksessa. Oppilaiden positiivisilla opiskelukokemuksilla on suuri vaikutus kielen oppimiseen. Tutkimustulokset osoittivat, että suurin osa oppilaista valitsi kiinan kielen valintavaiheessa sisäisen motivaation vuoksi. Oppilaat totesivat kaipaavansa opiskeluun enemmän haasteita. Laulujen, lorujen ja leikkien avulla opiskelu voi kuitenkin käydä yksitoikkoiseksi ja oppilas kyllästyy. Motivaatio voi tällaisessa tapauksessa laskea. Oppilaat eivät tutkimuksen mukaan kokeneet kiinaa vaikeana kielenä. Fonetiikan tutkimustuloksesta näkyy, että oppilaat ovat oppineet kahden lukuvuoden aikana erottamaan toonit puhutusta kielestä paremmin. Kahden lukuvuoden jälkeen yhdenkään vastaajan mielestä toonien erottaminen ei ollut vaikeaa. Tuloksista näkyy oppilaiden sisäisen motivaation olevan vahva. Oppilaat kaipasivat opiskeluun enemmän roolileikkejä, iloa ja vuorovaikutusta muiden oppilaiden kanssa, minkä vuoksi kommunikatiivisten opetusmenetelmien käyttö ääntämisen opetuksessa on oppilaiden motivaation kannalta tärkeää. Oppilaiden vastauksissa positiivisiin kokemuksiin vaikuttivat eniten mielenkiinto kieltä ja sen opiskelua kohtaan, motivaatio opiskeluun ja odotukset opiskelun suhteen. Kokemukset vaihtelivat oppilaiden välillä, sillä vastauksissa oli sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia. Molemmissa tutkimuksissa oppilaat totesivat, että ”lauseen puhuminen ja painotukset” ovat vaikeinta kiinan opiskelussa. Nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa (POPS, 2016) korostetaan suullista ilmaisutaitoa ja painotetaan foneettista osaamista, jonka vuoksi ääntämisen opetus on tullut tärkeämmäksi kielten opetuksessa.

It is common for speech to occur in closed spaces. Hence, room acoustics have a significant role in speech communication. In previous studies, effects of reverberation on speech production have been found. However, research on the concerned field is yet scarce. Adverse room acoustics have been observed to expose occupational speakers, such as teachers, to voice disorders. Thus, it is crucial to study what are the room acoustic requirements for economic speaking. The purpose of this study is to examine which speech-acoustic traits change when the speaker is exposed to reverberation, and how. In the present study, two different approaches are taken: variation of reverberation time and removal of the reverberation. The changes in speech are reflected to the Lombard sign (the raise of speech level in a noisy environment). Additionally, differences related to gender and prosody are examined concerning the present topic. In this study, a speech production experiment was conducted with acoustic and statistical analyses. 11 Finnish-speaking volunteers (six females and five males) participated the experiment, where 150 short sentences were recorded from each participant. The sentences were produced in five different room-acoustic conditions. In four out of five, digitally simulated reverberation was played back on headphones worn by the participant with varying reverberation times. The fifth condition was (nearly) anechoic. Out of the recorded sentences, speech rate, creak ratio and harmonics-to-noise ratio were measured along with mean, maximum and movement of intensity and pitch. The measurements were then assessed with various statistical methods. The results of the study show a significant decrease in speech rate caused by an increasing reverberation time. Additionally, speech rate was the highest in the anechoic condition. Moreover, creak ratio decreased greatly when reverberation time increased to more than one second especially on male speakers and end-weighted sentences. Additionally, monotonousness was higher in reverberated conditions than the anechoic condition. However, substantial speaker-dependent differences in the effects of reverberation on speech were found. Moreover, sentence weight was found to influence speech more fundamentally than reverberation. The results suggest that rooms with average reverberation times, rather than particularly long or short, seem the most beneficial for speaking. This observation corresponds to previous studies. Further research on the field is required to extract valuable knowledge needed in acoustical design of spaces, including classrooms. Designing speaker-friendly spaces helps to preserve occupational speakers’ voices throughout their careers.

Niin kutsuttu helsinkiläinen ässä on 1800-luvulta lähtöisin oleva sosiolingvistinen ilmiö, jonka mukaan helsinkiläisillä suomen kielen puhujilla on muualla Suomessa asuvia terävämpi, sihisevämpi [s]-äänne. Ilmiön pitkästä historiasta huolimatta siitä ei ole aiemmin tehty foneettista tutkimusta joka selvittäisi, onko helsinkiläisten puhujien tuottama [s]-äänne akustisesti tarkasteltuna tavallista suomen kielen [s]-äännettä terävämpi. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on tarkastella helsinkiläisten puhujien tuottamia [s]-äänteitä akustisin menetelmin. Tutkielmassa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat pitkän [s]-äänteen terävyyteen, onko terävyydessä eroa mies- ja naispuhujien välillä ja ovatko helsinkiläisten tuottamat [s]-äänteet tavanomaista terävämpiä akustisesti mitattuna. Aineistona käytettiin Kielipankin tarjoaman Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksen vuonna 2013 kerättyä osakorpusta. Koehenkilöitä oli 13 ja heidän puheestaan poimittuja, analysoitavia pitkiä [s]-äänteitä 622 kpl. Pitkistä [s]-äänteistä mitattiin Centre of Gravity -arvo (COG), joka kuvaa, mille taajuusalueelle [s]-äänteen energia on keskimääräisesti sijoittunut. Kyseisen arvon voidaan ajatella kuvaavan [s]-äänteen terävyyttä, sillä terävässä [s]-äänteessä energia on sijoittunut korkeille taajuuksille ja vähemmän terävässä eli ääntöpaikaltaan takaisemmassa [s]-äänteessä matalammille taajuuksille. Työssä tarkasteltiin puhujan ominaisuuksien (sukupuoli, ikä, koulutustausta) sekä pitkää [s]-äännettä edeltävän vokaalin ominaisuuksien (etisyys/takaisuus, suppeus-/väljyysaste sekä pyöreys/laveus) vaikutusta [s]-äänteen COG-arvoon. Lisäksi tarkasteltiin COG-arvoltaan erityisen korkeiden (COG-arvo yli 6000 Hz) pitkien [s]-äänteiden osajoukkoa ja sitä, mitkä tekijät olivat COG-arvoltaan erityisen korkeiden [s]-äänteiden taustalla. Pitkästä [s]-äänteestä mitatun Centre of Gravity -arvon korkeuteen vaikuttivat vähintään tilastollisesti merkitsevästi niin puhujan sukupuoli, ikä, koulutustausta kuin [s]-äännettä edeltävän vokaalin etisyys/takaisuus, suppeus-/väljyysaste kuin sen pyöreys/laveus. COG-arvoltaan kaikista korkeimmat pitkät [s]-äänteet löydettiin ammattikoulutaustaisilta keski-ikäisiltä naispuhujilta edeltävän vokaalin ollessa etinen, lavea ja suppea tai puolisuppea. Naisten tuottamien [s]-äänteiden COG-arvo oli korkeampi kuin miesten, mikä tukee käsitystä, jonka mukaan helsinkiläinen ässä on erityisesti naisten puheen piirre. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida todeta, että helsinkiläisten tuottamat [s]-äänteet olisivat keskimääräistä suomen [s]-äännettä terävämpiä, sillä aineistoon sisältyi niin Centre of Gravity -arvon kuin auditiivisen arvion perusteella monenlaisia pitkiä [s]-äänteitä. Mukana oli kuitenkin myös useita COG-arvoltaan hyvin korkeita ja auditiivisesti arvioituna hyvin teräviä [s]-äänteitä, mikä puolestaan viittaa sekä siihen, että COG-arvo olisi kelvollinen mittari [s]-äänteen terävyyden tarkastelemiseksi että ennen kaikkea siihen, että helsinkiläisellä ässällä voisi olla myös foneettista pohjaa.

Tutkielmassa tarkastellaan 18 quebeciläisen yliopistoihmisen ääntämyksen piirteitä Youtube-videopalvelussa julkaistuissa haastatteluissa suhteessa paikalliseen eli endogeeniseen foneettiseen normiin. Quebec on Kanadan ainoa yksikielisesti ranskankielinen provinssi, jossa keskustelua ranskan kielen normatiivisuudesta on historiallisesti käyty paikallisten eli endogeenisten piirteiden puolustajien ja pariisilaisen standardiranskan eli eksogeenisen normin kannattajien välillä. Lisäksi quebecinranskan erityispiirteiden arvostusta on heikentänyt kielellisen turvattomuuden tunne (insécurité linguistique), joka on seurausta ranskankielisten alemmasta sosioekonomisesta asemasta englanninkielisiin nähden. Kielipoliittisilla toimilla ranskan kielen asemaa ja normatiivisuutta on Quebecissä kuitenkin parannettu 1960- ja 1970-luvuilta lähtien. Aiempi tutkimus on melko yhtä mieltä siitä, että endogeenisen normatiivisen ääntämyksen mallina Quebecissä toimivat paikallisen television uutistenlukijat, joiden puheen foneettisen normin kuvailevat artikkelissaan Bigot ja Papen (2013). Tähän pro gradu -tutkielmaan on valittu viisi quebeciläistä ääntämyspiirrettä, joiden yleisyyttä 18 yliopistoihmisen muodostamassa aineistossa verrataan piirteiden yleisyyteen Bigot’n ja Papenin kuvailemassa normissa. Jokaiselta puhujalta analysoidaan ääntämystä noin kahden minuutin ajan, joten aineiston yhteispituus on noin 36 minuuttia. Päätavoitteena on selvittää, mihin aineiston yliopistolaisten ääntämys sijoittuu suhteessa Quebecin endogeeniseen normiin ja eksogeeniseen Pariisin standardiranskan normiin. Johdannossa esitetään kolme hypoteettista vastausvaihtoehtoa: yliopistolaisten ääntämys voi joko (1) vastata endogeenista foneettista normia, (2) olla lähempänä pariisilaista ääntämystä kuin endogeeninen normi on tai (3) poiketa endogeenista normia enemmän Pariisin standardista. Analyysissa on sosiofoneettisen metodin mukaisesti kaksi osaa: ensiksi akustisen fonetiikan metodilla selvitetään kvantitatiivisesti viiden ääntämyspiirteen yleisyys yliopistolaisten puheessa ja toiseksi sosiolingvistisesti verrataan tuloksia Quebecin endogeeniseen foneettiseen normiin ja analysoidaan lähdekirjallisuuden, pääasiassa Ostiguyn ja Tousignantin (2008), pohjalta erojen sosiaalisia merkityksiä. Tutkielman perusteella quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämys sisältää television uutistenlukijoita enemmän paikallisia foneettisia piirteitä. Aineiston yliopistolaisten ääntämys on siis quebeciläistä endogeenista foneettista normia kauempana Pariisin standardiranskasta. Eri puhujien normatiivisuudessa on kuitenkin suuria eroja, eikä tuloksista välity yhtenäistä ääntämysmallia analysoitujen piirteiden valossa. Koska aiempia tutkimuksia quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämyksestä ei ole, voi tutkielman tuloksista tehdä vain alustavia johtopäätöksiä. Verrattaessa puhujien erityisalaa paljastuu, että kielitieteen ja kirjallisuuden alojen tutkijat käyttävät quebeciläistä normia lähinnä olevaa ääntämystä. Johtopäätöksenä voi siis sanoa, että ääntämyksen normatiivisuus riippuu puhujan tietoisuudesta quebecinranskan endogeenisesta normista.

Aikaisemmassa tutkimuksessa on huomattu, että osa autismin kirjon diagnoosin saaneista puhujista tuottavat prosodialtaan epätyypillistä puhetta. Tällaisia puhetyylejä on subjektiivisten havaintojen perusteella ainakin kolme. Tässä tutkielmassa oli tavoitteena selvittää, löytyykö näitä puhujatyyppejä datasta, ja onko sen selvittämiseen kehitetty metodi toimiva. Lisäksi autistista puhetta verrattiin kontrolliaineistoon. Puheen prosodia pitää sisällään puheen suprasegmentaaliset, eli tavua pidempikestoiset elementit. Prosodian avulla puhetta jäsennellään järkeviksi informaatiokokonaisuuksiksi, ja sen keinoin puhuja voi ilmaista tunnetilojaan ja asenteitaan. Toisin sanoen puheen prosodisten piirteiden oikeaoppinen tuottaminen sekä havaitseminen on tärkeää keskustelijoiden välisen yhteisymmärryksen kannalta. Autismin kirjo kattaa monta neurokehityksellistä häiriötä, joille kaikille on ominaista kommunikoinnin haasteet. Autististen henkilöiden on todettu käyttävän puheessaan poikkeavia prosodisia piirteitä. Heidän puhettaan on kuvailtu perinteisesti joko monotoniseksi tai laulumaiseksi. Aineistona käytettiin autististen poikien (n = 7) autenttisista ryhmäterapiatilanteista nauhoitettuja äänitallenteita, sekä tutkimusta varten konstruoitua äänitallennetta neurotyypillisesti kehittyneiden suomenkielisten varhaisnuorten poikien (n = 6) keskustelutilaisuudesta. Tutkimus oli kvantitatiivinen, ja se koostui akustisesta analyysistä sekä tilastollisesta tarkasteluosuudesta. Äänitallenteista eroteltiin puhunnokset puhujan mukaan, ja puhunnoksista mitattiin perustaajuuden muutoksen määrä ajassa, perustaajuusvaihtelu, puhunnoksen pituus, fonaation kesto, puhenopeus sekä narinan suhteellinen osuus. Ensin autismikirjon poikien puhetta verrattiin keskenään perustaajuuden muutoksen (per sekunti) ja perustaajuusvaihtelun suhteen. Näiden tulosten perusteella heidät jaettiin kolmeen ryhmään, joiden eroja lähdettiin tarkemmin selvittämään sekä pääkomponenttianalyysin keinoin että tarkastelemalla eroja tilastollisin keinoin. Tämän lisäksi autismikirjon ryhmän tuloksia verrattiin kontrolliryhmän tuloksiin. Tutkimuksessa saatiin selville, että autistikirjon puheaineistosta löytyi kolme prosodisesti erilaista puhujatyyppiä, ja uusi metodi, jossa verrataan puheen perustaajuuden muutosta ajassa perustaajuuden vaihteluun, vaikuttaa tulosten perusteella lupaavalta. Lisäksi autismikirjon ja kontrolliryhmän välillä löytyi tilastollisesti merkitseviä eroja kaikkien muiden muuttujien paitsi puhenopeuden suhteen. Jatkossa tutkimusta voisi kehittää suuremmalla otoskoolla, ja lisäämällä akustisia muuttujia aineistoon. Olisi myös mielenkiintoista tutkia, erottaako naiivi kuulija prosodiatyypit toisistaan, ja mikä hänen havaintoonsa vaikuttaa. Lisäksi on epäselvää, onko ilmiö universaali vai kielikohtainen.

Tämä työ tarkastelee suomen kielen rajageminaation eli loppukahdennuksen aiheuttavien sanojen käyttäytymistä vokaalialkuisten sanojen edellä. Tietyt sananmuodot, kuten herne ja tule, aiheuttavat seuraavan sanan alkukonsonantin pidentymisen: hernekeitto lausutaan ”hernekkeitto” ja tule tänne lausutaan ”tulet tänne”. Vokaalialkuisen sanan edellä (esim. ei aloiteta alusta) tilanne on monimutkaisempi. Työssä kuuntelin ensiksi osia Murteenseuruukorpuksen äänitteistä ja luokittelin mainitun kaltaiset vokaalinetiset tapaukset, joissa konsonanttialkuisen sanan edellä odottaisi konsonantin kahdentumista, neljään eri luokkaan sen mukaan, onko tilanteessa äännetty pitkä glottaalisegmentti, lyhyt glottaaliklusiili, lyhyt narina vai täyskato. Lopputulos oli, että Murteenseuruukorpuksen paikkakunnilta kotoisin olevat 1980-luvulla syntyneet puhujat, Pälkänettä lukuun ottamatta, äänsivät nuo tilanteet nykyäänkin suunnilleen samoin kuin paikkakunnilla äännettiin vanhastaan Lauri Kettusen murrekartan mukaan. Länsi- ja kaakkoismurteissa esiintyi lähes yksinomaan täyttä katoa, savolaismurteissa esiintyi enemmän vaihtelua. Savolaismurteissa oli tilastollisesti merkitsevää se, että glottaaliklusiili jäi todennäköisemmin pois ennen että-sanaa kuin muualla. Analysoin työssä myös itse äänitettyä lukupuhuntaa akustisesti. Sotkamolainen ja pääkaupunkiseutulainen informantti lukivat ääneen tekstin, josta otettujen esimerkkien spektrogrammeja nähdään työssä. Molempien informanttien luennassa oli tyypillistä, että vokaalialkuisen ja vokaaliloppuisen sanan väliin jäi jonkin mittainen perustaajuudeton osuus, joko glottaaliklusiili tai narinaa. Perustaajuudettoman osuuden kesto rajageminaatiollisissa tapauksissa oli kummallakin informantilla sama (ei tilastollisesti merkitsevää eroa), mutta sotkamolaisella perustaajuudettomat osuudet rajageminaatiottomissa tapauksissa olivat keskimäärin lyhyempiä kuin pääkaupunkiseutulaisella puhujalla.

Äänteen pitenemistä sanan rajalla yhtäjaksoisessa puheessa nimitetään rajapidennykseksi. Tämän ortografiassa näkymättömän, puheessa kuuluvan ilmiön aiheuttavat tietyt, kielenmuutoksen seurauksena nykyään vokaaliloppuiset sananmuototyypit. Tässä työssä tarkastellaan rajapidennyksen foneettista toteutumista ilmiölle tunnusomaisessa e-loppuisten nominien muototyypissä. Tavoitteena on selvittää, onko ilmiö produktiivinen, ja tätä tarkastellaan e-loppuisia vene-tyypin sanoja mukailevien pseudosanojen avulla. Tutkimusta varten toteutettiin puheentuottokoe, jossa 14 äidinkieliseltä suomen kielen puhujalta äänitettiin 2412 koelausetta ilmiön mahdollisesti laukaisevine e-loppuisine herätesanoineen. Herätesanat olivat neljäntyyppisiä: oikeita e-loppuisia vene-tyypin sanoja, joiden oletettiin laukaisevan ilmiö, nimiä, joiden yhteydessä ilmiön toteutumista ei odotettu, sekä tutkimusta varten kehitettyjä epäsanoja ja epälainasanoja. Herätesanat olivat konsonantti–vokaali-rakenteeltaan kahdenlaisia, ja sanatyypit erosivat toisistaan ensimmäiseltä äänteeltään. Jokainen herätesana luettiin kolmessa eri kehyslauseessa, kerran ennen kutakin kohdeäännettä, jotka olivat [h], [m] ja [p]. Herätesanan jälkeisen kohdeäänteen toteutunut kesto segmentoitiin ja mitattiin. Sanatyypin, sanan rakenteen ja kohdeäänteen vaikutusta rajapidennyksen toteutumiseen analysoitiin sekä parametrisin että epäparametrisin tilastollisin menetelmin. Kohdeäänteille tehtiin myös niiden havaittuun kestoon perustuva auditiivinen luokittelu. Herätesanoissa ilmeni odotetusti eroja ilmiön laukaisemisessa. Tulokset osoittivat, että sanatyypillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä vaikutus ilmiön toteutumiseen, ja sanan rakenteen vaikutus osoittautui tilastollisesti merkitseväksi tekijäksi normalisoiduissa epälainasanoissa. Ennakko-oletusten mukaisesti rajapidennys toteutui oikeiden sanojen yhteydessä kaikkein useimmin ja nimien yhteydessä harvimmin. Epäsanat osoittautuivat läheisesti oikeiden sanojen kaltaisiksi, epälainasanat muistuttivat puolestaan nimiä. Kohdeäänteistä lähtökohtaisesti pitkäkestoisin [p] osoittautui myös altteimmaksi pitenemään, ja [h]:n rajapidennystendenssi oli aiempien tutkimusten mukaisesti vähäisempi kuin muilla äänteillä. Rajapidennys osoittautui tämän tutkimuksen perusteella produktiiviseksi ilmiöksi e-loppuisissa nomineissa, sillä tutkimusta varten keksityt epäsanat laukaisivat sen lähes yhtä lailla kuin oikeat vene-tyypin sanat. Tämä puoltaa näkemystä siitä, että ilmiö on elinvoimainen, ja sen paikoittainen toteutumattomuus ei indikoi sen katoamista suomesta. Tutkimus vahvisti kuitenkin aikaisempia huomioita siitä, että puhuja- ja tilannekohtaista vaihtelua on runsaasti.

Tutkielmassa käsitellään suomea äidinkielenään puhuville miehille ja naisille vuosina 1917–2016 annettujen ensimmäisten etunimien, ensinimien, foneettista ulkoasua ja siinä tapahtunutta vaihtelua. Tavoitteena on selvittää taustalla vallitsevaa foneettista sosiaalista makua, eli minkälaisia äänteitä nimenantajat ovat suosineet kunakin vuonna. Tätä tutkitaan nimissä tapahtuneen vaihtelun ja siinä esiintyvien trendien kautta. Osaltaan tutkielmassa pyritään myös analysoimaan trendien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Aineistona toimii Kotimaisten kielten keskuksesta saatu lista kaikista suomalaisista ensinimistä ja niiden antovuosista. Aineistossa on noin 6,4 miljoonaa nimeä, ja täten datan käsittely tehdään täysin koneellisesti. Tältä pohjalta data esitetään erilaisina suhteellisen yksinkertaisina kaavioina. Analyysityökaluna käytetään äännesymboliikkaa ja etenkin frekvenssikoodia, sonoranttihierarkiaa ja suomen äänteiden väriä. Näitä ja eufonian käsitettä avataan eri näkökulmista teorialuvussa. Osaltaan analyysi nojaa myös historialliseen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tutkimuksen taustana käsitellään nimien luonnetta, nimen vaikutusta kantajaansa, nimen valintaa, nimipaikkojen eroja, nimien sukupuolieroja sekä suomen kielen fonetiikkaa ja etenkin fonotaksia. Tutkielmassa ilmenee vahvoja äänteiden vaihtelua koskevia trendejä. Sekä miesten että naisten nimissä on esiintynyt samansuuntaista vaihtelua ensin kohti maskuliinista 1940-luvulla sodan jälkeen ja sitten etenkin 1980-luvulta kohti feminiinistä. Nimien feminiinistymisen trendi on havaittu myös Yhdysvalloissa, ja tämä tulos herättääkin kysymyksiä laajemmasta nimen ja kulttuurin muutoksesta. Myös moni sukupuolitetuksi mielletty nimien äännepiirre saa tutkielmassa tukea. Naisten nimet tosiaankin loppuvat poikkeuksellisen usein ⟨a⟩:han ja miesten nimet sisältävät paljon klusiileja ja ⟨r⟩:iä. Naisten nimissä esiintyy paljon pehmeitä äänteitä kuten ⟨n⟩, ⟨l⟩ ja ⟨m⟩. Vokaalien suhteen miesten nimissä esiintyy enemmän takaisia ja laveita, naisten nimissä etisiä ja suppeita vokaaleja. Tätä sääntöä tosin rikkoo naisten nimissä erittäin yleinen ⟨a⟩. Toisaalta miehiseksi mielletty loppu-⟨o⟩ ei enää näytä olevan voimissaan, ja mielenkiintoisena trendinä 2010-luvulla annetuista suomalaisista miestennimistä jo kolmannes loppuu konsonanttiin. Tutkielma tarjoaa uuden tavan selvittää nimien vaihtelua ja nimitrendejä. Sen sijaan, että keskityttäisiin kokonaisiin nimiin, jolloin voi tutkia pelkästään yleisimpiä yksittäistapauksia, keskitytäänkin nimien rakennepalikoihin, grafeemeihin, sekä niitä vastaaviin foneemeihin. Näin pystytään tutkimaan koko nimistöä hyvinkin monipuolisesti. Tämä tutkielma on vasta pintaraapaisu, mutta vastaavalla menetelmällä on monenlaista potentiaalia.

Tutkielmassa selvitetään suomi toisena kielenä -opettajien suhtautumista suomea toisena kielenä opiskelevien aksenttiin ja sen korjaamiseen natiivipuhujan suomen kaltaiseksi. Tarkastelun alla on se, mitkä vieraat aksentit ja aksentin piirteet aiheuttavat opettajille eniten ymmärtämisvaikeuksia, miten opettajat suhtautuvat yksilön puhetapaan, miten suuri rooli ääntämisen opettamisella on opetuksessa ja mitkä opettajat kokevat ääntämyksen suomalaistamisen hyödyiksi ja haitoiksi. Tutkielman aineisto koostuu 82:n opettajan vastauksista sähköiseen kyselylomakkeeseen. Lomake koostui yhdeksästä taustatietokysymyksestä sekä 19:stä varsinaisesta kysymyksestä. Kysely oli suunnattu paitsi varsinaisille suomi toisena kielenä -opettajille, myös suomea vapaaehtoisesti turvapaikanhakijoille opettaneille kielioppaille. Tutkielman metodina käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista metodia. Opettajien antamia avovastauksia tutkitaan diskurssianalyysin keinoin ja monivalintakysymysten vastauksia tutkitaan tilastollisesti. Tutkielmasta ilmenee, että hankalimmin ymmärrettävät alueelliset aksentit ovat kaukoaasian toonikieliä puhuvien aksentit. Eniten ymmärtämisvaikeuksia aiheuttavat yksittäisten äänteiden väärä kesto, äänteiden sekoittuminen sekä vieraat sanapainot eli puheen rytmi. Kyselyyn vastanneet opettajat ovat sitä mieltä, että yksilön puhetapa voi vaikuttaa hänen pärjäämiseensä yhteiskunnassa, mutta siltikään he eivät ole täysin valmiita suomalaistamaan S2-oppijan aksenttia. Opettajien mielestä ymmärretyksi tuleminen ja kommunikaation kannalta välttämätön puhetaito tulee olla tavoitteina. Kantaväestön mielipiteiden muuttaminen koettiin myös tärkeämpänä kuin S2-oppijan aksentin suomalaistaminen. Ääntämisen opetus tulee tutkimuksen tulosten perusteella olla sidottu käytäntöön ja oppijan omiin tavoitteisiin. Ääntämisen korjaamisen tulee tähdätä siihen, että oppija tulee ymmärretyksi ja pystyy kommunikoimaan kantaväestön kanssa. Samalla kuitenkin oppijan omat toiveet tulee opettajan ottaa huomioon opetuksessaan. Rasistista käytöstä tulee ehkäistä myös suomi toisena kielenä -oppituntien ulkopuolella koko koulun henkilökunnan toimesta. Tarkempia tuloksia varten olisi hyvä selvittää S2-oppijoiden omat kokemukset aksentistaan ja sen vaikutuksesta heidän arkielämään.