Browsing by Subject "formulaatio"

Tutkimuksessa tarkastellaan opintopsykologin empatiaa osoittavia vuoroja vastauksena opiskelijan huolenkerrontaan. Tutkimusaineistona on yliopiston opintopsykologien vastaanotoilta 34 videoitua keskustelua, joiden yhteispituus on 25,5 tuntia. Tutkimusmetodina on etnometodologinen keskustelunanalyysi. Analysoin huolenkerrontasekvensseistä opintopsykologien kolmea keskeistä empatian osoittamisen keinoa: formulaatioita, tunteita huomioivia vuoroja ja tulkintavuoroja. Formulaatioissa opintopsykologi muotoilee uudelleen valittuja osia opiskelijan edeltävästä puheesta. Niissä esitetään tyypillisesti yhteenveto tai päätelmä opiskelijan huolenkerronnasta, mikä ilmaisee aktiivista kuuntelemista ja opiskelijan tunteiden ymmärtämistä. Formulaatioilla pohjustetaan usein myös muita empaattisia responsseja. Vuoroissa muokataan opiskelijan käyttämiä ilmauksia osin ammattikielelle, mikä palvelee vastaanoton diagnostisia tavoitteita. Huolen vastapainona vuoroissa korostetaan usein opiskelijan vahvuuksia. Opintopsykologi voi formulaatioilla myös ohjata keskustelun kulkua päättämällä huolenkerrontasekvenssin ja siirtymällä seuraavaan toimintaan. Tunteita huomioivat vuorot ovat empatiaa osoittavia responsseja, joissa opintopsykologi ottaa huomioon opiskelijan tunnekokemuksen ja käsittelee sitä todellisena. Tällöin opintopsykologi eläytyy opiskelijan tilanteeseen nimeämällä tämän kuvaamia tunteita ja elaboroimalla tämän ilmaisemaa tunnekokemusta. Vuorot on usein muotoiltu kannanotoiksi tai laajennuksiksi opiskelijan huolenkerrontaan. Niiden avulla opintopsykologi osoittaa ammattilaisen pääsyn opiskelijan kokemukseen. Vuorojen kielellinen muotoilu kuitenkin varmistaa, että tiedollinen ja kokemuksellinen auktoriteetti säilyy opiskelijalla. Tulkintavuorot osoittavat empatiaa opiskelijaa kohtaan mutta ovat toiminnaltaan myös opiskelijaa haastavia. Tulkintavuoroissa opintopsykologi tarjoaa opiskelijalle uuden näkökulman ja kehystää sen psykologiseen kontekstiin. Tulkinnat haastavat opiskelijaa tarkastelemaan uudelleen negatiivisesti värittyneitä käsityksiään toiminnastaan, mikä vie vastaanottojen työskentelyä eteenpäin. Tulkintoja pohjustetaan tyypillisesti muilla empaattisilla vuoroilla. Opintopsykologien formulaatioissa, tunteita huomioivissa vuoroissa ja tulkinnoissa empatian osoittamiseen käytetään monenlaisia kielellisiä resursseja. Empatian osoittaminen näkyy aineistossani esimerkiksi vuorojen leksikaalisissa valinnoissa, henkilöviittauksissa ja lausumatyypin valinnassa. Empatian osoittamisen tulkinnassa keskeistä on myös opintopsykologin vuoron sekventiaalinen paikka ja suhde opiskelijan huolenkerrontaan. Aineistossani opintopsykologin empatiaa osoittavat vuorot saavat opiskelijoilta erilaisia responsseja. Formulaatioihin vastaukseksi riittää usein hyväksyntä tai hylkäys. Tunteita huomioivat vuorot ja tulkinnat sen sijaan kutsuvat opiskelijaa myös jatkamaan tunnekokemuksen käsittelyä. Tutkimus tuo esiin, että empatian osoittamisella on opintopsykologin vastaanotoilla tärkeä merkitys: sillä on keskeinen rooli opiskelijaa kannustavan ja opiskelukykyä tukevan vuorovaikutuksen rakentumisessa. Näin se edistää olennaisesti opintopsykologin ja opiskelijan terapeuttista suhdetta ja vastaanottojen tavoitteiden saavuttamista.

Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan ('kyllä ja', 'kyllä mutta', 'kyllä tai', osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus 'kyllä'- ja 'mutta'-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.

Proteins are endogenous molecules that carry out most biological functions in vivo. They are called as the biological workhorses. Proteins are made up of polypeptide chains that usually fold in the three dimensional space to adopt a native stable conformation. Stability of proteins is dependent on the interplay of environmental factors (pH, temperature, ionic strength). For most proteins, the biological function closely relates to the structural attributes of the protein. Misfolding or unfolding of proteins often result in aggregation. Protein aggregation in vivo is known to cause debilitating and fatal diseases such as Alzheimer's, Huntington's, Parkinson's and age related macular degeneration (AMD). Instability (physical and chemical) of proteins in vitro is believed to result in aggregation. This is a huge concern for the biopharmaceutical industry as it not only limits the effectiveness of the manufacturing process but also poses a great risk of fatality in vivo due to the immunogenic nature of the aggregates. Mechanisms of protein aggregation are complex and not well understood. Regulatory requirements for patient safety in biopharmaceutical products require characterization and analysis of aggregates in protein drug formulations. This review provides an overview of protein aggregation in general and highlights the different analytical methods used to characterize protein aggregates in biopharmaceuticals. Neurotrophic factors influence survival, differentiation, proliferation and death of neuronal cells within the central nervous system. Human ciliary neurotrophic factor (hCNTF) has neuroprotective properties and is also known to influence energy balance. Consequently, hCNTF has potential therapeutic applications in neurodegenerative, obesity and diabetes related disorders. Clinical and biological applications of CNTF necessitate a recombinant expression system to produce large amounts of functional protein. Previous studies have reported that recombinant expression of CNTF in Escherichia coli (E. coli) was limited by low yields and the need to refold the protein from inclusion bodies. In this report, we describe a strategy to effectively screen fusion constructs and expression conditions for soluble hCNTF production in E. coli. Most conditions tested with the codon optimized hCNTF sequence in fusion with soluble tags resulted in soluble expression of the protein. The construct 6-His-CNTF showed soluble expression in all the conditions tested. Our results suggest that codon optimization of the hCNTF sequence is sufficient for soluble expression in E. coli. The recombinant hCNTF was found to bind to CNTFRα with an EC50 = 36 nM.