Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "forum"

Sort by: Order: Results:

  • Gröhn, Harri (2021)
    Tutkielman aiheena ovat työsuhderiidoissa sovellettavat oikeuspaikkasäännökset. Oikeuspaikkasäännöksiä uudistettiin vuonna 2008, jolloin ne koottiin pääasiallisesti oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun. Työsuhderiidoissa näistä säännöksistä voivat tulla sovellettavaksi lähinnä OK 10:1–4 ja 6. Säännökset ovat uudistuksen jälkeen jääneet kansallisessa oikeuskirjallisuudessa varsin vähälle huomiolle, joten pyrin ensinnäkin täyttämään tätä de lege lata -tutkimukseen jäänyttä aukkoa tarkastelemalla nykyistä oikeustilaa lainopin keinoin. Koronaviruspandemian myötä sekä etätyö että etäistunnot ovat yleistyneet merkittävästi. Nykytilan arvioinnin lisäksi tarkoituksenani onkin selvittää, millaisia vaikutuksia näillä ilmiöillä on toisaalta yksittäisten oikeuspaikkasäännösten soveltamiseen ja toisaalta sääntelyn taustalla oleviin tavoitteisiin. Koska etenkin OK 10:6:n mukaisen tavanmukaisen työntekopaikan määrittäminen vaikuttaa etätyön lisääntymisen myötä olevan entistä haastavampaa, tarkastelen lisäksi uuden toimivaltaperusteen, forum domicilii actoriksen, sallimista kuluttajien ja elatusapua vaativien tai saavien lisäksi myös työntekijöille. Arvioin tutkielmassa myös muun muassa etäistuntojen vaikutusta oikeuspaikkavalinnan merkitykseen. Tutkielma on pääasiallisesti prosessioikeudellinen. Etenkin OK 10:6:ää voi kuitenkin pitää myös työoikeudellisena normina ja myös sen taustalla on nähtävissä työoikeuden keskiössä oleva työntekijän suojeluperiaate. Tutkielmassa onkin siten myös työoikeudellisia ulottuvuuksia.

  • Suokas, Lauri (2022)
    Käsiteltyjen asioiden lukumäärillä mitattuna ylivoimainen enemmistö siviiliprosessissa käräjäoikeuksissa käsiteltävistä riita-asioista on riidattomia asioita, jotka käsitellään yleisestä siviiliprosessista erityissäännöksin muovatussa, yksinkertaistetussa menettelyssä. Näitä asioita kutsutaan summaarisiksi riita-asioiksi. Ylivoimainen enemmistö summaarisista riita-asioista koskee maksamattomia velkasatavia, ja riidattoman asian tuomioistuinkäsittelyn tavoitteena on mahdollistaa saatavan pakkotäytäntöönpano ulosottomenettelyssä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan summaaristen riita-asioiden käsittelyä käräjäoikeuksissa sekä summaaristen riita-asioiden käsittelyn päättäviä ratkaisuja. Tutkielmassa on kolme pääjaksoa, joista kussakin tarkastellaan yhtä tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, mikä on summaarisen riita-asian asema siviiliprosessin muotona ja miksi on säädetty erityisestä summaarisen riita-asian prosessista. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastellaan summaarisen riita-asian vireillepanoa ja oikeuspaikkaa viimeisimmän, 1.9.2019 voimaan tulleen sääntelyuudistuksen jälkeen. Jaksossa summaarisen riita-asian sähköistä vireillepanoa ja oikeuspaikkaa koskevia erityissäännöksiä arvioidaan perusoikeuksien, erityisesti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta. Kolmas tutkimuskysymys on, millaisia erilaisia ratkaisuja käräjäoikeus voi summaarisessa riita-asiassa antaa ja kenellä on toimivalta kunkin ratkaisun antamiseen. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta tutkielmassa todetaan, että summaarisen riita-asian prosessi voidaan hyvin perustellusti määritellä siviiliprosessin erityiseksi prosessilajiksi. Näin siitä huolimatta, ettei prosessia ole oikeudenkäymiskaaren systematiikassa selvästi nimetty ja erotettu erilliseksi menettelyksi. Prosessin tarkoitus poikkeaa yleisestä siviiliprosessista, jonka tarkoituksena on saada ratkaisu asianosaisten väliseen riitaan. Summaarisen riita-asian prosessin tarkoituksena on tavallisesti ulosottoperusteen saaminen, minkä johdosta summaarisia riita-asioita koskeneissa 2000-luvun lainsäädäntöhankkeissa tavoitteina korostuivat oikeusturvan toteuttamisen ja konfliktinratkaisun sijaan prosessin nopeus ja taloudellisuus. Toista tutkimuskysymystä koskien tutkielmassa tarkastellaan 1.9.2019 voimaan tulleita muutoksia summaarisia riita-asioita koskeneessa sääntelyssä: pääsääntöistä velvollisuutta haastehakemuksen toimittamiseen sähköistä asiointiväylää käyttäen ja summaaristen riita-asioiden käsittelyn keskittämistä yhdeksään käräjäoikeuteen. Perusoikeusnäkökulmasta voimakkaimmin kysymyksiä herättää sähköistä asiointia koskevasta velvollisuudesta säädettyjen poikkeuksien rajaaminen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kolmatta tutkimuskysymystä käsiteltäessä pureudutaan yksipuoliseen tuomioon ja muihin erilaisiin ratkaisuvaihtoehtoihin, joihin summaarisen riita-asian käsittely käräjäoikeudessa voidaan päättää. Samalla tarkastellaan käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan toimivallan perusteita ja rajoja summaarisen riita-asian ratkaisijana.